Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Menin ekaluokalle v. 1990 ja kierrätettyjä kirjoja oli vielä kuudennella luokalla (96-97). Yläasteesta en muista, pitikö kirjoja palauttaa vai olikohan silloin niin, että oli erikseen tehtäväkirjat ja sitten teoriakirjat. Teoriakirjat ehkä palautettiin.

Vanhemmilla oli yritys, joka perustettiin -87 ja jota "jouduttiin" laajentamaan 94-95. Muistan vain sen kun isä oli ihan koko ajan töissä. Kun siirryin yläasteelle ja veljenikin oli jo 11 vuotias, niin äitikin meni tuohon yritykseen töihin (oli ollut kotiäitinä siihen asti).

Se kaveripiiri joka ala-asteen aikana oli, oli ns. hyviä perheitä. Vanhemmat kävivät töissä (oli ruokakaupan pitäjää, myyjää, kahvilatyöntekijää jne.) En tältä kädeltä muista ketään, joka olisi ollut työttömänä tai irtisanottu.

Opiskelin sähköalaa ja töitä oli aina iltaisin omakotityömailla, itsekin aloin rakentaa kun  jäi ylimääräistä vaihdettuani kaikki rahani dollareiksi. Oikeasti en huomannut lamaa kuin lehtien otsikoissa, paljon kovempia syöksyjä oli 2008 ja muutama sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin miehen kanssa ostettu asunto pari vuotta aiemmin ja olin esikoisen kanssa äitiyslomalla, kun töissä alkoi yt:t. Töihin palauttuani sain heti irtisanomisilmoituksen kouraan. Meillä asuntolainan korko nousi onneksi vain kohtuulliseen 13 %:iin, mutta tiukkaa sen maksaminen teki. Minulle lama jätti ikuisen turvattomuuden tunteen ja olenkin hyvin turvallisuushakuinen. Pyörittelen silmiäni aina, kun joku täällä kysyy, maksanko asuntolainan pois vai sijoitanko. Kuulemma vain hölmö maksaa lainan.

Laman alkaessa yhdellä työkaverilla oli 500.000 markan sijoitukset. Ne tippui hetkessä puoleen. Yksi kaveri oli ostanut 500.000 markan asunnon, sen arvo tippui 300.000 markkaan, mutta laina jäi. Monelle kävi niin, että asunto oli pakko myydä, mutta lainaa jäi senkin jälkeen maksettavaksi jos asunnon yleensä sai kaupaksi. Osa porukasta pääsi omistusasuntoon kiinni naurettavan halvalla.

Me alettiin realisoimaan omaisuutta, kun kummankin työpaikoille tuli yt neuvottelut.

Myytiin auto, kesämökki ja sitten toinen auto. Samaan aikaan kaikkea pientä ja isompaa kotoa ja appivanhempien kotoa.

Lainaa oli runsaasti, nyt ainoa omaisuus on koti ja sen sisältö.

Meillekin on moneen kertaan sanottu ei olla järkeviä. Alle 5 v enää on asuntolainaa.

Ennen maksettiin tämä summa 2 palkasta. Nyt yhdestä. Koska ei ole muita kuluja.

Yliopisto-opiskelija ja kroonisessa rahapulassa. Töitä ei saanut mistään. Lainat nostin ja hävetti mennä kahtena kesänä sossuun naukumaan toimeentulotukea. Olisin tehnyt melkein mitä vaan työtä kesällä mutta kun en mistään saanut töitä!

Minä olin töissä ja silloinen puoliso oli työttömänä. Oma  työpaikka oli konkorssin partaalla ja joka aamu tuli ensin tsekattua lehdestä onko vielä työnantajaa. Kummankin opintolainat maksussa ja asuntolaina, jonka korko nousi parhaimmillaan 13.75%:n. Ei paljon hymyilyttänyt ja jonkinlainen pelko siitä taustalle jäi.

Olin jotain kolmevitonen. Kaupungilla kun näki tuttuja, niin usein kysyttiin ekana että ookkossää viä töissä?

Asuntolainan korko oli 12% ja autolainan 19,5%. Jotenkin niistäkin selvittiin.

Aloitin koulun 90-luvulla. Muistan vanhempieni puheet koroista ja veroista sekä sen, että yleensä sai vastaukseksi *ei ole rahaa* jos pyysi jotain uutta.

Me asuimme kuitenkin ok-talossa ja oli auto sekä pari muutakin lasta, joten tuskin ihan köyhyysrajalla kuitenkaan keikuimme.

Vanhemmat yrittäjiä, jotka laajensivat 80-luvulla lainarahalla, jota pankit holtittomasti jakoivat. Mun vanhemmat kuten monet muutkin olivat tulevaisuuden uskoisia, uskalsivat investoida, kun pankissakin laskettiin, että hyvin kannattaa. No, lainat muutettiin valuuttalainoiksi, markka päästettiin kellumaan/devalvoitiin ja yrityksen pito muuttui h*lv*tiksi. Se ei mennyt nurin, mutta hautaan saakka elämä oli yhtä kituuttamista suurissa veloissa. Velkasaneeraukseen tms eivät päässeet. Yrittäjien kohtalo tuolloin pistää edelleen vihaksi ja surettaa. Ja niin, olin laman iskiessä nuori aikuinen.

Olin teini-ikäinen. Muistan sen, että vaikka perheessä oli rahat tiukalla niin elämä oli onnellista kun ei ollut kännyköitä tai somea eikä kuminpolttoa mopoilla ja moottoripyörillä. Vain harvalla oli koira.

90-luvun lamasta jäi pysyvä epäluottamus yhteiskuntaa kohtaan, se ei näy olevan ainakaan minun puolellani.

Ihmisillä ei ollut koiria kuin harvoilla perhekoirina, kännyköitä eikä internettiä. Kuvaputkitelkkarissa on kolme, neljä kanavaa. Tekemistä täytyi keskiä aktiivisesti itse, muodostaa paljon kaverisuhteita.

Näin jälkeenpäin kyllä miettii, että miten sitä sai päivät kulumaan silloin. Bändejä perustettiin paljon.

Se näkyi sitten ysärin loppupuolella. Childen of Bodom, HIM; Ultra Bra, Don Huonot, kaikki laman synnyttämiä.

Ruotsissa töissä, asiat OK. Suomen asioista en välittänyt, ei minua liikuttanut. Miksi olisi? En seurannut Suomen tapahtumia.

Oli se hurjaa aikaa itse 36 v. Säästöpankki antoi valuuttalainoja 16% korolla. Aika niukasti sai elää

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä ei ollut koiria kuin harvoilla perhekoirina, kännyköitä eikä internettiä. Kuvaputkitelkkarissa on kolme, neljä kanavaa. Tekemistä täytyi keskiä aktiivisesti itse, muodostaa paljon kaverisuhteita.

Ja nämä johtuivat lamasta?

Ei juurikaan vaikuttanut, olin intissä 90-91 töitä sai intin jälkeen jos halusi tehdä lähinnä hanttihommia.

Kävin intin ja jatko-opiskelin (onneksi, riitti muuta ajateltavaa). Kansantalouden maikka ilmoitti yhtenä aamuna vakavana että nyt alkaa lama ja tulee kovat ajat. Tampereen ostari Tullintori avattiin, käytännössä ilman yhtään yrittäjää. Kouraisevinta oli koulukaverin perheen menetykset, taloudellisesti meni kaikki ja yrittäjävanhemmat häkämyrkyttivät itsensä ennen häätöä luksustalonsa takkahuoneeseen. Tämä tarina on tosi. Onneksi ei ollut vielä nettiä niin säästyi näiltä karmeuksilta enemmän, näitä tarinoita oli varmaan lukuisia

Olin vähän yli 30. Talolainan korkoihin meni puolet palkasta ja lyhennyksiin neljännes. Sain työpaikan ulkomailta ja myin talon tappiolla.

Sittemmin olen ostanut asuntoja ja autoja vain säästöön jääneillä rahoilla sopivassa suhdannetilanteessa.

Asuttiin äidin kanssa Virossa, silloisessa Neuvostoliitossa. Äidillä oli suhteellisen hyvä ja varma työpaikka, kunnes Neuvostoliitto kaatui. Äidin työpaikka meni. Isovanhempien monta kymmentä vuotta säästämien rahojen arvo romahti. Säästämällään summalla, jolla olisivat voineet ostaa uuden auton, ei saanut ostettua enää edes autonrenkaita. Elin onnellista lapsuutta, mutta kyllä sitä ysäriä leimaa tietynlainen ankeus, josta moni on täällä puhunutkin. Koska Viron tilanne oli täysin kaoottinen, jopa Suomen senhetkinen lama oli verrattavissa lottovoittoon niille, jotka muuttivat Virosta. Muutimme Suomeen muistaakseni 1993 kahden laukun kanssa. Äiti ei osannut suomea eikä englantia. Muistan tyhjän asunnon ja pöytänä meillä oli pahvilaatikko, jonka päällä oli jokin lauta :D Äiti sai melko nopeasti töitä ja itse menin ala-asteelle. Kaikki vaatteet olivat kirppareilta, joka oli silloin ainakin meille välttämättömyys, eikä trendijuttu, niin kuin nykyään. Aika moni Virosta tullut oli tuolloin samassa tilanteessa, mutta ainakin kaikki tuntemani perheet pääsivät työelämään melko nopeasti ainakin aluksi niihin ns. huonompiin hommiin, missä ei ollut ehkä niin kova tunku suomalaisten osalta. 

Kyllä me usein äidin kanssa ollaan mietitty, että missäköhän nyt oltaisiin, jos ei silloin oltaisi muutettu Suomeen. 

Vierailija kirjoitti:

Oli varhaisteini. Ostarin räkälään palkattiin topless-tarjoilija, sellainen keski-iän ylittänyt mamma, jolla oli paskamaha ja valtavat riipputissit. Käytettiin viikkorahoja siihen, että saatiin puristella niitä jo ammoin parhaat päivänsä nähneitä utareita. Varmaan olisi muutakin irronnut, mutta siihen ei taskurahat riittäneet. Terkut Pirjolle missä ikinä sitten oletkin. 

Tämä oli se karmea todellisuus 90-luvun lamasta. Oli kauheaa katsella, että henkensä pitimiksi normi ihmiset joutuivat mennä topless-tarjoilijoiksi, että oli lapsille ruokaa. Suomessa. Sellainen hallitus meillä silloin. Ei herätä luottamusta yhteiskuntaan. En ole sen jälkeen uskonut, että olisi mitään turvaverkkoa.

Koulussa kaikki mahdollinen ja mahdoton piti puolittaa.