Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?
Kommentit (1503)
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin kesätöitä riitti. Tarvitsi vain valita.
1992 ei enää ollutkaan. Opiskelijat parveilivat ilmoitustailun edessä. Kerran sinne tuli ilmoitus jossa haettiin kymmeniä, kyse oli vain muutaman päivän haastattelutyöstä. Etusija kieltenopiskelijoilla.Olin pari päivää poissa yliopistolta. Hyvä kaverini ei kertonut mulle tästä ennen kuin oli itse saanut paikan. Välimme hyytyivät, mutta pääasiassa siihen että hän valehteli luulleensa ettei mua muka kiinnosta.
Mulla oli kuitenkin osa-aikainen vakityö.
Tärkeää olisi tajuta, että vaikka lama loppui aikanaan, epävarmuus, sotkuisuus ja monen tason huijaaminen jäi.
Maailma ei koskaan palannut lintukodoksi.
Nythän se on lopullisesti pilalla.
Tutulta kuulostaa. Tunnelma oli synkkä ja epävarmuus jäi. Pitkitin valmistumistani yliopistosta ja kävin kaikenlaista ekstraa. Valmistuin työttömyyteen. Myöhemmät työt olivat pitkään tilapäisellä fiiliksellä, olen ollut senkin jälkeen työtön. Nykyään pienituloinen, mutta vakinaisessa työsuhteessa. Eläkkeeni tulee olemaan hyvin pieni.
Vierailija kirjoitti:
Niin että "kiitosta vaan" Esko Aho ja Iiro Viinanen. Suomen "pelastajat".
Aho ja Viinanen olivat oikeasti pelastamassa Suomea totaaliselta konkurssilta ja lamasta, jonka pääasiallisina aiheuttajina olivat Neuvostoliiton romahdus ja Demarien (Koivisto ja Sorsa) vaatima kovan markan politiikka.
Olin 11 vuonna 1990. Ehkä itselle se opetti nimenomaan omasta onnekkuudesta. Vanhempien työpaikat säilyi eikä se sanottavasti oman perheen elämään vaikuttanut. Tokihan se Mikkeliläisessä kerrostalolähiössä näkyi ja henkisessä ilmapiirissä. Vieläkin on takaraivossa se tietty toivottomuus töitä hakiessa. Muistan vieläkin kun Kummelin juttuja alettiin hokemaan eka kertaa, muistaakseni 1992.
En yhtää mitää, oon syntyny 97.
Olin vähän yli 40v. ja olin töissä, ei se vaikuttanut omaan elämään mitenkään.
Olen syntynyt -79, siitä voit laskea. Lamasta puhuttiin koko ajan tiedotusvälineissä, mutta en osaa sanoa miten se minun elämääni vaikutti. Jos käytettävissä oli vähemmän rahaa kuin ennen, niin en huomannut sitä mistään. Olinhan siinä iässä, ettei minulla paljon omaa rahaa ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin että "kiitosta vaan" Esko Aho ja Iiro Viinanen. Suomen "pelastajat".
Aho ja Viinanen olivat oikeasti pelastamassa Suomea totaaliselta konkurssilta ja lamasta, jonka pääasiallisina aiheuttajina olivat Neuvostoliiton romahdus ja Demarien (Koivisto ja Sorsa) vaatima kovan markan politiikka.
Ilman Holkerin hallituksen "valuuttaputkea" ei olisi ollut markalla oikein mitään arvoa, mitä devalvoida.
Vierailija kirjoitti:
Olin lukiossa ja aloitin yliopiston. Lukioaikana kävimme kavereiden kanssa kirppareilla. Ihmisten vaatteista näki, ettei rahaa ollut paljon. Kaikki oli kovin ankeaa.
Toisaalta muoti oli semmoista, että piti olla uniikit, vähän kulutetut ja coolit vaatteet. Kirppiksiltä niitä löysi, persoonallisen taiteellista grungea. Nahkatakki, raitapaita, venähtänyt villapaita, mummon hame 70-luvulta ja maiharit ;-D
t. Ikätoverisi, joka kiersi kirppiksillä kavereineen myös
Olin 20. Makasin kotona sohvaperunana ja Kauniit ja Rohkeat alkoi tulemaan televisiosta. Ei ollut etsivää nuorisotyötä. Kissaa silittelin. Alkoivat työllistää, En muista oikein mitään talouspoliittisia juttuja.
Ehkä olimme vähätuloisia. Olin onnellinen kun mutsin paska auto, josta soitti stressipuheluja korjaamisesta vihdoin joutui autojen hautuumaalle.
Sen sijaan faijalle meni lujaa. Sillä oli rahaa ja uusi nainen.
Tiedostan tuon ajan epäoikeudenmukaisuuden vasta jälkikäteen. Minusta oli väärin, että Katinkullan omistajalta vietiin kaikki.
Eipä se oikeastaan mitenkään näkynyt, enkä sitä kai sillä tavalla ymmärtänyt kun olin vasta eskari-ikäinen. Oli omakotitalo, ostettu muutamaa vuotta aiemmin. Äiti oli kotiäitinä, isä koko ajan töissä. Vaatteita tilattiin Anttilasta ja Ellokselta. Oman firman investointeja ja laajentamista alettiin suunnittelemaan -92 - -93. 1994-1995 rakennettiin ja 1996 käynnistyi tuotanto.
Koulukirjat oli käytettyjä suurinpiirtein koko peruskoulun ajan. Ehkä yläasteella alkoi olemaan teoriakirjatkin uusia. Mutta kun aina oli ollut käytettyjä niin ei koskaan ajatellut että ne voisivat olla aina ihan uusia. Kouluvuoden alussa opettaja(t) aina sanoivat että ei saa kirjoitella ylimääräisiä eikä sotkea, tarkistuksen ja rangaistuksen uhalla.
Synnyin 1989, joten ei muistikuvia. Myöhemmin olen kysellyt vanhemmiltani, että miten vaikutti. Isäni oli hetken työttömänä, mutta äitini ei. Isä hoiti sitten minua kotona. Ei kuulemma näkynyt mitenkään kummallisesti, mutta mistä sitä tietää.
-74 syntynyt, asuin pikkupaikkakunnalla. Valmistuin markkinointimerkonomiksi juuri laman alla. En saanut töitä mistään ja opintolaina meni lunastukseen. Faija joi itsensä hautaan. En saanut koskaan talouskasvatusta, joten kaikenlaista lainaa on, mistä ei pääse eroon kuin sitten kun arkun kansi naulataan kiinni. Lapsille olen teroittanut, että älkää ottako luottokortteja tai lainaa (poislukien opintolaina).
Opintolaina voi olla monelle se velkakierteen aiheuttava juttu, jos työtä ei löydykään.
Kirjoitin ylioppilaaksi 1992 ja jäin vaille opiskelupaikkaa. Pyörin sitten työttömänä Helsingissä kavereiden kanssa, käytiin kirpputoreilla ostamassa ja myymässä, tehtiin roadtrip läpi Suomen, käytiin Lapissa ja Norjassa. Opettelin polttamaan pilveä.
Tokalla kerrallakaan en päässyt yliopistoon, kun unohdin hakea. Kaveripiiri epämääräistyi ja reissattiin lisää. Muutin ystävien kanssa kimppakämppään. Huonekaluja ei juuri ollut.
Vaatteet olivat kaikilla samaa suttuista grungea. Meille kertyi väkeä juhlimaan. Jotkut olivat olleet vankilassakin.
Osa käytti "oikeita" huumeita. Pari kaveria tuli raskaaksi ja toisen poikakaveri joutui huumerikoksesta linnaan. Lopulta kyllästyin larppaamaan hippiä, luin pääsykokeisiin, menin yliopistoon, muutin omaan kämppään ja katkaisin välit kaikkiin.
Semmosta. Pätkätöitä oli nuor-aikuisuuteni sitten, kuten muillakin ikäisilläni.
Vuosikymmenen alkupuolella täysi-ikäistyin. Isä oli parisen vuotta työttömänä, ja se oli hyvin stressaavaa perheellemme. Hän purki sen meihin...teki kotiviiniä jota tissutteli paljon. Esim joululahjat olivat niukkoja,mutta toimeen tultiin kun äiti oli koko ajan töissä. Isäkin pääsi entiseen työpaikkaan takaisin, minkä muistan suurena helpotuksen tunteena. Itse lähdin opiskelemaan varhaiskasvatuksen opettajaksi. Meille kerrottiin että edellinen valmistunut kurssi oli ensimmäinen, josta vain kaksi oli saanut töitä - niitä ei yksinkertaisesti ollut. Ei sijaisuuksia, kesätöitä. ..meni useampi vuosi ennenkuin sain sijaisuuden varsinaisesti koulutusta vastaavasta työstä, ja 10 vuotta vakituisen työpaikan saamiseen. Aika oli sikäli onnellista että kihlauduimme ja aloitimme yhteisen elämän lakkiaisten jälkeen syksyllä tapaamani pojan kanssa, ja hän sai vakituisen työpaikan valmistuttuaan vuosikymmenen lopulla. Edelleen olemme naimisissa, omassa talossa, hän samassa työpaikassa ja minäkin siinä josta paikan viimein sain. Kaksi lasta itsenäistymisen kynnyksellä. Vanhemmat (joista yhdestä aika jättänyt) asuvat yhä lapsuudenkodeissamme alle 10km säteellä meistä.
Olin lukioikäinen. Meillä se ei kotona näkynyt juurikaan, työpaikat oli vanhemmilla ja lähisuvussa. Itsekin sain kesätöitä. Vaihto-oppilaana 1991-92. Lukiossa kyllä sitten, että luokkia yhdisteltiin ja kaikessa säästettiin siellä.
Olin vaihtamassa työpaikkaa. Ja niin oli moni muukin ja lisäksi ne, jotka hakivat töitä. Yhtäkkiä jokaista pientäkin toimistohommaa oli hakemassa 100 muuta tai jopa satoja muita. Onneksi sain kuitenkin jäädä "vanhaan" työhöni, joten en joutunut työttömäksi kuten niin moni muu.
Vierailija kirjoitti:
Laman alussa olin keski-ikäinen ja pienyrittäjä. Yritys piti lopettaa, sillä kysyntää ei ollut eikä tuloja. Tulottomana menin kysymään sosiaalitoimistosta saisinko sosiaaliturvaa. Sossun täti nauroi ja sanoi “ei me mitään makseta”. Syy: olin “syyllistynyt yrittämiseen”.
Nykyään on todella vaikeaa käsittää, kuinka tyhjän päälle flopannut yrittäjä jäi.
Sosiaalietuuksien piiriin oli todella päästä.
Yrittäjän lapsilta esim. saatettiin evätä työttömyyskorvaus, koska "voit työllistyä isäsi yrityksessä".
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat töissä sairaalassa ja tehtaalla. Ei näkynyt lama kummemmin meidän perheessä, olin peruskoululainen.
Ei näkynyt lama meidänkään duunariperheessä. Koulussa ja kotona oli kaikki, mitä tarvitsi ja enemmänkin. Ihan kuin sitä olisi elänyt aivan eri maailmassa, kuin ne monet muut lamasta kärsineet suomalaiset. Aloitin peruskoulun 90-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vastasin aiemmin että lähtöoletus on, että on täysin mahdollista että menettää kaiken. Virittää elämänsä siihen, eli turvallisuushakuisuus on kova. Ammatti mahdollistaisi yrittäjyyden, mutta konkurssit ja avioerot ja nälän ja itsemurhat sivusta todistaneena ei ole käynyt mielessäkään. Miten politiikka ei yhdistä näitä kahta asiaa, vaan ihmettelee miksi Suomessa ei synny pieniä yrityksiä (jotka kasvaisi keskisuuriksi).
Mun opiskelukaverit perusti yrityksen projektia tekemään, sitten projekti loppui. Heillä oli vauva, ja he eivät saaneet edes toimeentulotukea, koska "olivat yrittäjiä". He eivät vuosikausiin pysyneet lopettamaan virallisesti toiminimeään. En ikinä unohda sen äidin riutuneita kasvoja, sellaista köyhyyttä en ole ennen enkä jälkeen Suomessa nähnyt.
Varmaan vieläkin on pöytälaatikoissa "yrityksiä" joita ei ole pystynyt lopettamaan, vaikka ihminen on ollut palkkatöissä kymmenen vuotta. Mutta jos jäisivät työttömäksi, olisivat heti "yrittäjiä" vailla turvaa.
Tämä.
Nykyään tilanne on helpompi, toiminimen lopettaminen on helppoa, on mm. toimeentulotuki, jossa huomioidaan henkilön saama tulo, ei niinkään status.
Voihan väliinputoajiakin silti olla, jos yritystuloon huvennut lainanlyhennyksiin, ulosottoon yms. vähennyskelvottomaan, sinulla voi olla kymmenien tuhansien verotettava tulo(josta jysähtää veromätkyt), vaikka ei penniäkään rahaa.
80-90- luvulla yrittäjästatuksen omaavalla ei ollut sosiaaliturvaa.
meillä oli kadun pienin talo ja isä muurarilla vanha hiase. olimme rapparin poikia.isä osti naapuri talon ja seuraavankin N kohtuu hintaan ja rakensi itselleen uuden samalle kadulle. minä nuorimpana asun vanhaa pientä eri hyvää taloa. veljillä on nämä pankilta lunastetut. nyt on ex omistajien perilliset kateellisia ja valittavat kohtaloaan. meni bemarit veneet ja talot. meidän isä muurari antoi joka pojalle talon tontteineen. ME TODELLA ARVOSTAMME VANHEMPIAMME. kohta se taas alkaa olemme todella varautuneet.