Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Synnyin pari kuukautta ennen laman alkua. Ei vaikuttanut elämääni mitenkään. Äidilläni oli kaupungin vakituinen virka ja isälläni oli töitä. Vanhempani ostivat konkurssin tehneeltä yrittäjältä, tai siis pankilta huutokaupassa omakotitalon.

Osanottoni kaikille, joille lama iski paskaa selkään kunnolla. Minunkin lähipiirissä on näitä.

90-luvun lama oli kansalaisten omaisuuden uusjako rikkaille ja pääomasijoittajille ilmaiseksi, ja/tai pilkkahintaan. Eihän siitä mitään tullut, että tavallinen duunari olisi päässyt irti herran nuhteesta ja taloudellisesta riippuvuudesta. Laulu hallituksen ja työnantajien suunnasta oli sama kuin nykyäänkin: " Palkkoja ei ole varaa korottaa, koska kilpailukyky jne.". Silti vähän ennen yritykset tekivät ennätysvoittoja - kunnes kupla puhkesi:

1. Kokoomuksen Valtiovarainministeri Iiro Viinanen uhosi, että "markka devalvoidaan vain minun kuolleen ruumiini yli". Markka devalvoitiin uhosta seuraavana päivänä.

2. Syksyllä Viinanen ehdotti, että lapsivähennys poistetaan verotuksesta. Ja niin, jo ennen joulua asia oli päätetty, eikä seuraavana vuonna perheet saaneet enää vähentää lapsivähennystä verotuksessa.

3. Kesästä talveen mennessä työttömyys nousi kolmestasadastatuhannesta viiteensataantuhanteen.

4. Pankit myi siekailematta itsensä pelastaakseen ihmisten asuntoja pakkohuutokaupassa 2/3 käyvästä hinnasta. Niinpä jos oli ottanut 300tonnin lainan kämppäänsä, jäi sittä vielä pakkohuutokaupan jälkeen satatonnia velkaa. Säästöpankki, SuomenTyöväenSäästöpankki, ja KOP menivät siitä huolimatta nurin - ja veronmaksajat maksoivat.

5. Pankit kiskoivat ennen tuota hurlumheitä jota myös "kulutusjuhlaksi" kutsuttiin, asiakkaita suoraan kadulta ottamaan 500000 markan asuntolainoja 13% korolla - ja tyhmät meni ottamaan.

2010 alussa alkanut "lama" oli lähinnä lastenleikkiä verrattuna tuohon edelliseen.

Niin että "kiitosta vaan" Esko Aho ja Iiro Viinanen. Suomen "pelastajat".

Suomessa oli julkisen sektorin kuorma valtion ja kuntien kuluissa oli niin kova, että yksi duunari elätti yhtä virkamiestä, eikä rahaa jäänyt muuhun. Virkamiestähän ei saanut erotettua kunnalta, eikä valtiolta lähes kirveelläkään. Ja sama tilanne alkaa olemaan nytkin. Esim. Sote nielee perkeleesti rahaa, mutta potilasjonot senkun kasvaa, ja tehottomuus on huipussaan. Sotea on hierottu nyt 16 vuotta, eikä hommasta tule lasta eikä paskaa. Soten piti järkeistää terveydenhuolto, ja pudottaa kustannuksia. Nyt kustannukset on jo varmaan tuplat, eikä loppuhinnasta ole tietoa. Kuntien fuusioituessa kuntaliitoksissa neuvoteltiin päällekkäisissä viroissa oleville viiden vuoden suoja-aika, kun yksityisella sektorilla yritysfuusiossa tyhjäkäynnit irtisanottaisiin parissa kuukaudessa.

Töitä ei enää saanutkaan helposti. Hyvän ystävän perhe teki konkan. Yhteiskunnan kovuus ja itsekkyys on niistä päivistä voimistunut paljon.

 Elämä ja suunnitelmat meni uusiksi, opiskelin rakennusalaa. kukaan meistä valmistuneista ei saanut harjoittelupaikkaa. tms.

Tällä hetkellä ihan muissa töissä.

Olin 25 vuotias laman alkaessa. Minulla oli työpaikka, mutta lähdin opiskelemaan viideksi vuodeksi yliopistoon. Sen jälkeen työtä olikin jo hyvin tarjolla.  Opiskeluaikana ei lamaa huomannut. 

Monelta meni varat tuon devalvaation takia. Äkkiä meidän perheellä meni hyvin, koska isällä oli vakaa vakkarityö. Kavereiden perheissä saatettiin joutua myymään omakotitalo pikkahintaan. Yhden ystäväni äidin lainan korot olivat 10% luokkaa. Ahdostava tunne ja niukkuus kestivät pitkään. Toisen tuttavaperheen isä osti tajouslaarista halpaa ruokaa, jota pakasti pakkaseen. Oma isäni auttoi muutamaa tuttavaperhettä taloudellisesta ja ruoan hankinnassa. 

Vanhemmat pienyrittäjiä ja maanviljelijöitä. Aina on joku ala pitänyt pinnalla kun toisella mennyt huonosti. Lama-aikana tosin meinasi mennä kaikki valuuttalainan korkojen juostessa. Isä teki kovan siirron ja lisäsi tuotantoa kun muut vähensivät ja yksi osa-alue alkoikin kohta vetää. Katsottiin jo taloa, mihin olisi pitänyt vaihtaa asumaan jos ei homma olisi onnistunut. Velkaa oli paljon isolla korolla. Auto vaihtui uudesta volvosta volkkariksi. Säästettiin ruuasta ja kaikesta. Olin teini ja valmistuin ammattikoulusta lamavuosien jälkeen. Jälkiä jäi ainakin se, että en osta lainalla tai osamaksulla mitään. Ainoastaan rakennuslaina, minkä maksoin pikavauhtia pois. En omista luottokorttia. Töitä on riittänyt ja työ määrittelee aika pitkälle muuta elämää. Yrittäjänä en halua ottaa riskejä. Työpaikkaa ja pientäkin palkkaa osaa arvostaa kyllä. Turhia ei ostella.

Vähän rahaa, paljon kireillä kierteillä olevia ihmisiä ja pitkäaikaistyöttömyyden siemenet kylvettiin laajalle.

Nähty on kirjoitti:

90-luvun lama oli kansalaisten omaisuuden uusjako rikkaille ja pääomasijoittajille ilmaiseksi, ja/tai pilkkahintaan. Eihän siitä mitään tullut, että tavallinen duunari olisi päässyt irti herran nuhteesta ja taloudellisesta riippuvuudesta. Laulu hallituksen ja työnantajien suunnasta oli sama kuin nykyäänkin: " Palkkoja ei ole varaa korottaa, koska kilpailukyky jne.". Silti vähän ennen yritykset tekivät ennätysvoittoja - kunnes kupla puhkesi:

1. Kokoomuksen Valtiovarainministeri Iiro Viinanen uhosi, että "markka devalvoidaan vain minun kuolleen ruumiini yli". Markka devalvoitiin uhosta seuraavana päivänä.

2. Syksyllä Viinanen ehdotti, että lapsivähennys poistetaan verotuksesta. Ja niin, jo ennen joulua asia oli päätetty, eikä seuraavana vuonna perheet saaneet enää vähentää lapsivähennystä verotuksessa.

3. Kesästä talveen mennessä työttömyys nousi kolmestasadastatuhannesta viiteensataantuhanteen.

4. Pankit myi siekailematta itsensä pelastaakseen ihmisten asuntoja pakkohuutokaupassa 2/3 käyvästä hinnasta. Niinpä jos oli ottanut 300tonnin lainan kämppäänsä, jäi sittä vielä pakkohuutokaupan jälkeen satatonnia velkaa. Säästöpankki, SuomenTyöväenSäästöpankki, ja KOP menivät siitä huolimatta nurin - ja veronmaksajat maksoivat.

5. Pankit kiskoivat ennen tuota hurlumheitä jota myös "kulutusjuhlaksi" kutsuttiin, asiakkaita suoraan kadulta ottamaan 500000 markan asuntolainoja 13% korolla - ja tyhmät meni ottamaan.

2010 alussa alkanut "lama" oli lähinnä lastenleikkiä verrattuna tuohon edelliseen.

Samassa hengessä tämä nykyinen velkavetoinen asuntokupla ja kulutusjuhla. Porvarit jakaa toisilleen Busnies finlandin kauttaa touhu-satatonnisia ja työttömille 500 euroa kuussa elämiseen. Aikamoisen törkeää päättäjiltä. Velkaa on suomalaisilla nyt historiallisen paljon, koska sitä on taas saanut pankista pelkästään pyytämällä. Saa nähdä mitä seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin miehen kanssa ostettu asunto pari vuotta aiemmin ja olin esikoisen kanssa äitiyslomalla, kun töissä alkoi yt:t. Töihin palauttuani sain heti irtisanomisilmoituksen kouraan. Meillä asuntolainan korko nousi onneksi vain kohtuulliseen 13 %:iin, mutta tiukkaa sen maksaminen teki. Minulle lama jätti ikuisen turvattomuuden tunteen ja olenkin hyvin turvallisuushakuinen. Pyörittelen silmiäni aina, kun joku täällä kysyy, maksanko asuntolainan pois vai sijoitanko. Kuulemma vain hölmö maksaa lainan.

Laman alkaessa yhdellä työkaverilla oli 500.000 markan sijoitukset. Ne tippui hetkessä puoleen. Yksi kaveri oli ostanut 500.000 markan asunnon, sen arvo tippui 300.000 markkaan, mutta laina jäi. Monelle kävi niin, että asunto oli pakko myydä, mutta lainaa jäi senkin jälkeen maksettavaksi jos asunnon yleensä sai kaupaksi. Osa porukasta pääsi omistusasuntoon kiinni naurettavan halvalla.

Itsellä oli uusi omakotilo ja reilu velka siihen. Pankinjohtaja suositteli muuttamaan "edes" puolet lainoista valuuttalainoiksi. Lama tuli ja markan arvo syöksyi ja minulla olikin lainaa 35% lisää. Viivästyskorkoa se mukava pankinjohtaja määräsi 19%. Jokaisen lainatun markan olen maksanut takaisin. Ikuna en lainaa ota. Näille "sijoittajille" sanoisin että älkää nyt ihmeessä pitäkö nykytilannetta itsestän selvyytenä. Aina on rahalla korko ollut.

N. 30-vuotias. Muistanpa hyvinkin kuinka iso valtakunnallinen firma, jossa olin töissä yhdessä lukuisista sivutoimipisteistä, kaatui. Vaikuttihan se aika paljon, olin vielä äitiyslomalla ja töitä en voinut juuri silloin hakea. 

Olen syntynyt 1975. Mitään ei vaikuttanut paitsi että loputon paasaaminen aiheesta kyllästytti. Eikä silloin ollut yhtä suuria mahdollisuuksia sulkea paasaajat pois kuin nykyään, esim. Yle.

Nähty on kirjoitti:

90-luvun lama oli kansalaisten omaisuuden uusjako rikkaille ja pääomasijoittajille ilmaiseksi, ja/tai pilkkahintaan. Eihän siitä mitään tullut, että tavallinen duunari olisi päässyt irti herran nuhteesta ja taloudellisesta riippuvuudesta. Laulu hallituksen ja työnantajien suunnasta oli sama kuin nykyäänkin: " Palkkoja ei ole varaa korottaa, koska kilpailukyky jne.". Silti vähän ennen yritykset tekivät ennätysvoittoja - kunnes kupla puhkesi:

1. Kokoomuksen Valtiovarainministeri Iiro Viinanen uhosi, että "markka devalvoidaan vain minun kuolleen ruumiini yli". Markka devalvoitiin uhosta seuraavana päivänä.

2. Syksyllä Viinanen ehdotti, että lapsivähennys poistetaan verotuksesta. Ja niin, jo ennen joulua asia oli päätetty, eikä seuraavana vuonna perheet saaneet enää vähentää lapsivähennystä verotuksessa.

3. Kesästä talveen mennessä työttömyys nousi kolmestasadastatuhannesta viiteensataantuhanteen.

4. Pankit myi siekailematta itsensä pelastaakseen ihmisten asuntoja pakkohuutokaupassa 2/3 käyvästä hinnasta. Niinpä jos oli ottanut 300tonnin lainan kämppäänsä, jäi sittä vielä pakkohuutokaupan jälkeen satatonnia velkaa. Säästöpankki, SuomenTyöväenSäästöpankki, ja KOP menivät siitä huolimatta nurin - ja veronmaksajat maksoivat.

5. Pankit kiskoivat ennen tuota hurlumheitä jota myös "kulutusjuhlaksi" kutsuttiin, asiakkaita suoraan kadulta ottamaan 500000 markan asuntolainoja 13% korolla - ja tyhmät meni ottamaan.

2010 alussa alkanut "lama" oli lähinnä lastenleikkiä verrattuna tuohon edelliseen.

No, tuosta Viinasesta, yksi toimittajahan löi Viinasen kanssa vetoa, devalvoidaanko markka vai ei. Viinanen hävisi vedon, vaikka tiesi, että markka devalvoidaan. Mutta mitä olisi tapahtunut, jos he olisivat sanoneet: "me devalvoidaan ensi viikolla"? Pieni valuuttapako...

Olen syntynyt -91, joten muistot rajautuvat enemmän laman jälkimaininkeihin. Isä oli virastossa töissä, joten työt säilyivät. Äiti sitten hoiti minua kolmevuotiaaksi asti kotona, varmaankin myös siksi, ettei töitä aiemmin olisi saanut. Pärjäsimme ihan ok, mutta ennen lamaa otettu asuntolaina kyllä varmasti söi taloutta, sen jotenkin aisti, vaikkei rahasta tai lamasta sen enempää ymmärtänyt. Ruokaa riitti ja perusasioita, joten kurjuutta ei mitään poikkeavaa ei lapsi sinällään aistinut. Vaatteet luonnollisesti kirppareilta tai sukulaisilta. Pirteän värisiä ja elähtäneitä, muttei mitään rääsyjä kuitenkaan.

Kuulemma katsoin isäni kanssa uutisia jo ihan natiaisena, vaikka äiti oli ollut sitä mieltä, ettei saa pientä lasta vaivata maailman asioilla. Vaikkei tästä ole tarkemmin muistkuvia, niin jonkinlainen vakavuus televisiosta on jäänyt mieleen. Samalla ajan muotisanat olivat jääneet mieleen, vaikkei niitä nappulana ehkä ymmärtänyt. Tarhassa kuulemma joku täti oli kysynyt, "että mikäs sinusta tulee isona", niin olin silmät kirkkaana vastannut, että "työtön!".

Peruskoulusta mieleen on jäänyt säästäminen, kumeja ei taidettu enää puolittaa, mutta esim. värikynäsatsin, kumin, liimapuikon sai lukukauden aluksi ja sen piti riittää koko lukuvuoden. Koulukirjat olivat todella moneen kertaan kiertäneet, osa todella räjähtäneitä ja osassa valmiiksi merkintöjä, joita niihin ei olisi saanut tehdä. Materiaalit muutoinkin rähjäisiä, tyyliin vielä vuosituhannen taitteessa kartastossa vielä Neuvostoliitto.

Kouluruuissa säästettiin, mutta sen on oikeastaan tajunnut vasta myöhemmin. Asiassa kuin asiassa lasketut palat tai lasit, vettä sentään sai santsata muusta poiketen. Terkkarit erityisopet ja muut hoitivat valtavaa oppilasmäärää jollakin minimitunneilla, joten niitä tarvitsevien oli vaikea saada riittävää tukea, eli suomeksi sanottuna eivät saaneet sitä mitä olisi pitänyt tarjota.

Vaikka ala-asteen lopussa ja yläasteella Suomi eli valtavassa Nokia-huumassa, ei tämä näkynyt enää ollenkaan koulussa. Säästäminen ja kituuttaminen siis jatkuivat niin ruuissa kuin materiaaleissa. Jossakin vaiheessa sitten oli tosin sellaisia kirjan lisävihkoja, jotka olivat omia ja niihin sai kirjoittaa. Ainakin äikässä oli.

Olikohan jopa jotakin materiaalimaksuja tai vanhempien kukkarollakäyntiä tyyliin kuviksessa, en enää muista. Vai oliko sitten vasta lukiossa. Samoin ne vähät luokkaretket piti toteuttaa mahdollisimman ilmaiseksi, ainoa raha koululla oli suunnilleen Helsingin sisäinen lippu niille, joilla sitä ei muutoin ollut. Muuten sitten piti taas kaivaa rahaa jostakin.

Ylä-asteella opo vaahtosi siitä, kuinka kannattaa mennä amikseen ja kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, niin voitte työllistyä mihin vaan ja edetä nopeasti korkeaankin asemaan. No, hetki tämän perään tuli finanssikriisi ja nytten korona, joka onkin hyvin tuhonnut ikäluokkamme mahdollisuudet tai aiempien sukupolvien elintasoon pääsemisen edes koko elämän aikana.

Jatkuu...

Makkara loppui leivältä. Pankki, jossa äiti oli töissä, meni nurin. Velat painoi päälle vanhemmilla. Jouduttiin muuttamaan rakkaasta, kauniista,  synnyinkodista, jonka isä oli vaivalla rakentanut.  Noihin aikoihin myös tuli selväksi, että yrittämään ei Suomessa kannata ruveta ja ainakaan ei pidä töitä tehdä millekään orjapiiskureille ja VELKAA??? Ei helvetissä velkaa... Koskaan en ole velkaa ottanut enkä taloa ostanut enkä rakentaa osaa. 

... jatkoa

Laman jälkeisenä aikana ilmapiiri oli ehkä vähän toiveikkaampi, mutta selvästi vaikutukset kyllä näki Itä-Helsingissä. Ostareilla oli vielä erikoisliikkeitä, mutta kaljakuppilat valtasivat hiljalleen alaa. Juoppoja pyöri runsaasti etenkin metroasemien ja ostarien liepeillä. Samoin ostarin takaisessa metsässä juopot elelivät varsinkin kesävuosipuoliskolla, samoin lähikallioilla pitelivät välillä nuotiota.

Tuolloin juopot olivat kuitenkin yleensä rehellisiä juoppoja. Kyllä niillä peloteltiin, mutta eipä niitä silti lapsena pelännyt sen enempää ja uskalsi hyvin kulkea sielläkin missä niitä pyöri. Yleensä olivat enemmän tai vähemmän seis, eikä oikeastaan vaaraksi kuin ehkä itselleen ja toisilleen. Joskus 2000-2005 tapahtui iso muutos. Vanha polvi oli jo juonut henkensä ja huumeet ja sekakäyttö lisääntynyt. Enää ei siis päihteiden käyttäjät olleet enää niin ennalta-arvattavia.

Vertaisten keskuudessa ei oikein ymmärtänyt lamaa, tuntui muillakin luokkalaisilla elämä olevan melko normaalia. Monella kuitenkin vanhemmat eronneita ja moni asui vuokralla, mutta oli yhtälailla omakotitaloista ja omistusasunnoista oli väki meidän luokalla.

Lähimmät sukulaiset ja tutut olivat tehneet valtiolla tai pystyssä pysyneissä firmoissa uransa tai olivat jo eläköityneet, joten onneksi ei ollut näitä murheellisia tarinoita. Joitakuita kuitenkin oli työttömänä, eno ainakin jonkin aikaa. Hän kyllä sitten myöhemmin eron jälkeen joi itsensä hengiltä.

Yleisesti omalle ikäluokalle ajan suurin perintö on ehkä ensin opiskelupaikkojen vaikea saatavuus ja sitten vielä vaikeampi vakituisen työn saanti sellaisella palkalla, jolla jää jotakin käteen. Samoin asuntojen hinnat ovat raketoineet sen verran kaupungeissa, että koko elämän työllä on ehkä vara muuttaa samanlaiseen kerrostalokämppään, jossa asui lapsena.

Meidän perhe oli onnekas, kumpikin vanhempi oli sellaisella alalla, että työt jatkuivat normaalisti, lainoja ei vanhemmilla enää tuolloin ollut. Lama ei vaikuttanut sen vuoksi meihin lapsiinkaan.

Tuli kuukauden lomautus töistä. Asuin vanhempien luona. Olin 22v. Elämä ei ollut hääppöstä.