Lue keskustelun säännöt.
En ole mieheni suurin rakkaus ja se sattuu
31.08.2021 |
Miehellä takana kipeä ero ja antanut ymmärtää että kyseessä oli elämänsä suurin rakkaus, joka päättyi naisen aloitteesta. Hän rakastaa minua, mutta on rakastanut jotakin paljon enemmän kuin minua. Se sattuu. Kannattaako jatkaa tälläisessä suhteessa edes?
Kommentit (117)
Kaveri ja exänsä erosivat kesäkuussa.
Exä oli kihloissa jo elokuun alussa.
Nyt exä valittaa, kun suhde päättyi ja sanoo ettei kaveri saa olla enää ikinä kenenkään kanssa suhteessa, koska tämä ei kelvannut. Suhde päättyi, koska kaveri ei jaksanut exän aggressiota. Halusi rauhaa. Exä ei rauhottunut.
Nyt ex menossa naimisiin uuden kanssa, mutta kiehnää kaverissa viestein osoittaen katkeruutta.
En uutena kihlattuna jatkaisi suhdetta. Mieshän on aivan sekaisin.
En lähtökohtaisesti alkaisi kakkoseksi kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan on erosta?
Kauanko olette olleet yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Kaveri ja exänsä erosivat kesäkuussa.
Exä oli kihloissa jo elokuun alussa.
Nyt exä valittaa, kun suhde päättyi ja sanoo ettei kaveri saa olla enää ikinä kenenkään kanssa suhteessa, koska tämä ei kelvannut. Suhde päättyi, koska kaveri ei jaksanut exän aggressiota. Halusi rauhaa. Exä ei rauhottunut.
Nyt ex menossa naimisiin uuden kanssa, mutta kiehnää kaverissa viestein osoittaen katkeruutta.
En uutena kihlattuna jatkaisi suhdetta. Mieshän on aivan sekaisin.En lähtökohtaisesti alkaisi kakkoseksi kellekään.
Kuulostaa lähestymiskieltotason tapaukselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä terapeutti ole. Passista ammattilaiselle ja käy itsekin.
Tuo on vain harhaa ja luuloa ja sitä, että ei ota vastuuta elämästään. Miten elämän rakkaus voi olla sellainen ihminen, joka jättää? Sehän on paradoksi.
Elämän rakkaus on ja sitten se vielä kestää arjessa.
Ihan puppua… sehän on miehen kuvitelmaa. Tai ehkä hänet tarvitsee jättää. Silloin on elämän rakkaus.
Kyllä se eksä siitä unohtuu ajan kanssa. Voit nopeuttaa prosessia tekemällä hänen kanssaan kaikkea mitä voi sitten muistella lämmöllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jatkaisi yhdessä ja sanoisin miehelle, että tekee itselleen ja seuraavalle naiselle palveluksen ja jättää kertomatta, että elämänsä suurin rakkaus oli nainen A.
Näin on. Eihän noin pidä sanoa eli ei ole tosissaan sitoutumassa. Joskus mustasukkaisuuden tunne on oikeassa ja kannattaa lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Minulle on moni miestuttu sanonut naisystävästään, että tämä ei ole mikään suuri rakkaus. Itse asiassa minä olin näistä miehistä yhdelle se suuri rakkaus, mutta en lämmennyt. Avioon nuo miehet kuitenkin menivät naistensa kanssa ja taitavat olla yhdessä edelleen. Sellaista elämä on.
Tässä näkyy kyllä se leffojen ja vastaavien vaikutus. Moni kuvittelee että se oikeasti suuri rakkaus on vasta sellainen jonka takia riudutaan suunnilleen kuoliaaksi ja noustaan välillä joihinkin ylimaallisiin korkeuksiin.
Mutta eihän tuollaista kestä kukaan sitä elokuvan kahta tuntia kauempaa.
Oikeasti suuri rakkaus on sellainen jonka kanssa pystyy elämään koko elämänsä varsin tyytyväisenä ja onnellisena. Siihen kun pystyy oikeasti aika harvan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei me miehet eletään naisia varten vaikka naiset sitä vaatiikin, te ette ole universuminen keskipiste vaikka te huomio vaatimuksissa sitä vaadittekin
Olen 44-vuotias mies ja osaan samaistua hyvin siihen tarpeeseen saada kokea olevansa jonkun elämän rakkaus. Mutta onko tuo tervettä vai onko taustalla joku lapsuuden hylkäämiskokemus, joka aiheuttaa tarpeen olla paras? En osaa sanoa, mutta itseni kohdalla olen epäillyt sitäkin. Tosin hyviä pointteja olivat nekin, että olikohan miehesi valmis suhteeseen sun kanssa ja onko myös hänen tavassaan muodostaa kiintymyssuhteita jotain vinksallaan, jos elämänrakkaus on juuri se suhde mikä ei toimi ja päättyy. Itse olen romanttinen optimisti sen suhteen, että molemminpuolinen rakkaus voittaa kyllä käytännön esteet.
En pidä ajatuksesta, että joku pitäisi jättää "opetukseksi". Se on valtapeliä eikä sellainen kuulu rakkauteen eikä parisuhteeseen. Jos kokee, että toinen on sinun elämäsi rakkaus niin miten voi kohdella sellaista niin? Jos taas ei ole niin eikö ole jollain tavalla epätervettä vaatia toista tuntemaan jotain mitä ei tunne itse. Mielestäni sellaisessa tilanteessa kannattaa käydä juttelemassa jollekin. Ehkä kyse on silloin tosiaan siitä, että rakastaa ideaa siitä, että on toiselle se elämän rakkaus eikä sitä toista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä helvettiä nyt. Mies rakastaa, mutta ei rakasta enemmän kuin jotain toista, niin se pitää jättää sen takia?
En roikkuisi miehessä, joka haikailee toista koko ajan niin, että minäkin sen tajuan, mutta jos elämä on muuten hyvää niin mitä sillä on väliä. En edes kyselisi, olenko juuri minä nyt sinun elämäsi rakkaus, enkä edellytä sitä jos rakkautta muuten riittää.
Naimisissa oltu 25 vuotta ja jatkuu. Nuoruudessa joku "elämäni rakkaus" ollut, mutta eihän sitä enää ole.
Aina valitetaan niistä vaatimuksista, joita asetetaan kumppaniehdokkaalle, mutta tuo "minun pitää olla hänen elämänsä suurin rakkaus" on kyllä jo liikaa vaadittu.
Avomieheni kuoli autokolarissa 3 viikkoa ennen hääpäivää. Hän oli 25v ja minä 24v. Olisko mun pitänyt elää koko loppuelämäni sinkkuna ja lapsettomana, kun en voinutkaan saada elämäni suurinta rakkautta, koska tämä kuoli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi miehesi sitten ei ole sen "elämänsä rakkauden" kanssa? Ei sitten ollut molemminpuolista? Voiko sitä sitten elämänsä rakkaudeksikaan kutsua?
Mun elämäni suurin rakkaus löysi oman elämänsä suurimman rakkautensa ja kertoi siitä mulle rehellisesti. Koska rakastin häntä paljon, luovuin hänestä hänen onnensa tähden. Itse surin menetystäni kovasti mutta olen selvinnyt siitä. Hänen onnensa kesti vain pari vuotta mutta hän sai mitä halusi.
En ole koskaan tätä kertonut hänen seuraajalleen enkä tietenkään tule kertomaankaan. Mutta turha mun on haikailla exäni perään koska se on jo historiaa, elämää eletään eteenpäin.
Sä itse teet ratkaisusi, lähdetkö vai jäätkö, mutta turha murehtia sitä, että mies on rakastanut jotain muuta enemmän kuin sinua. Se on todellisuutta, niin se monesti menee.
Kyllähän mies on myös tyhmä, kun tuollaisen asian on mennyt kertomaan.
Mikä ihmeen SUURIN rakkaus? Mulle se on ainakin aina ollut se mies keneen olen juuri ihastunut. Isompia ja repivämpiä tunteita olen kokenut lähinnä kaikkien muiden kanssa kuin nykyisen mieheni, silti, ja ehkä juuri siksi tämä on paras ja myöskin pisin parisuhteeni.
Mä tiedän monta miestä joille on jäänyt "the on who got away"- fiilis päälle, tuo on yleensäkin miehillä mielestäni yleisempää kuin naisilla. Omallakin miehelläni oli käsittelemätön suhteentynkä nuoruudesta, mutta hän oli kyllä päässyt siitä sitten yli 10bv tapahtuneen jälkeen. Itse olen aina järkeillyt itselleni jonkin muun teorian/todellisuuden/illuusion kuin sen että olisi joku yksi henkilö, ja jos en häntä saa, en ole kokonainen, ja ikuisesti kaipaan. Kaikki ei kykene tähän, vaan ajattelevat että tunne on niin suuri ja mahtava ettei se vain jätä rauhaan, tämän on siis pakko olla SE oikea. Minulle tuo näyttäytyy tunteeseen kiinnijäämisenä, ja lopulta pakkomielteenä, eikä suurena rakkautena. Minäkin olen ollut monen pojan/miehen THE rakkaus, ja sellaiset 15v mulla on ollut stalkkeri joka seurailee elämääni rakkaudenkaipuussaan, joten tuttua on. Itse en halua elämääni koskaan tuhlata tuollaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Olen 44-vuotias mies ja osaan samaistua hyvin siihen tarpeeseen saada kokea olevansa jonkun elämän rakkaus. Mutta onko tuo tervettä vai onko taustalla joku lapsuuden hylkäämiskokemus, joka aiheuttaa tarpeen olla paras? En osaa sanoa, mutta itseni kohdalla olen epäillyt sitäkin. Tosin hyviä pointteja olivat nekin, että olikohan miehesi valmis suhteeseen sun kanssa ja onko myös hänen tavassaan muodostaa kiintymyssuhteita jotain vinksallaan, jos elämänrakkaus on juuri se suhde mikä ei toimi ja päättyy. Itse olen romanttinen optimisti sen suhteen, että molemminpuolinen rakkaus voittaa kyllä käytännön esteet.
En pidä ajatuksesta, että joku pitäisi jättää "opetukseksi". Se on valtapeliä eikä sellainen kuulu rakkauteen eikä parisuhteeseen. Jos kokee, että toinen on sinun elämäsi rakkaus niin miten voi kohdella sellaista niin? Jos taas ei ole niin eikö ole jollain tavalla epätervettä vaatia toista tuntemaan jotain mitä ei tunne itse. Mielestäni sellaisessa tilanteessa kannattaa käydä juttelemassa jollekin. Ehkä kyse on silloin tosiaan siitä, että rakastaa ideaa siitä, että on toiselle se elämän rakkaus eikä sitä toista ihmistä.
Jatkan vielä, että olipa se totta tai ei niin kuulostaa tosi pökkelöltä sanoa jollekin rakastamalleen, että hän ei ole se suurin rakkaus. Tuollainen vertailu on tyhmää varsinkin, jos siinä keskittyy negatiiviseen puoleen. Silloin olisi parempi pitää mölyt mahassaan. Ihan perus tunneälyä se on enkä näe, että tuon tiedon kertominen toisi mitään hyvää parisuhteeseen. Olen yleensä vältellyt kaikkea vertailua, mutta edellisessä suhteessa minä kerroin, että en ollut aiemmin kokenut vastaavanlaista kemiaa ja yhteenkuuluvuutta aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Häntä rakastin paljon, sua rakastan joskus enemmän🎶”
"...ole mulle vähän aikaa hän."
vaikka nousen toisiin juniin...
En ikinä olisi suhteessa, jossa en ole suurin rakkaus. Minulle sen hetkinen suhde on aina suurin rakkaus.