Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!
30.08.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta ja suhdetta on takana vuoden päivät. Pääasiassa meillä menee hyvin, on puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ym., mutta kiintymystyylit ovat törmäyskurssilla. Luulen, että miehellä on välttelevä kiintymystyyli ja mulla puolestaan ristiriitainen. Ristiriitatilanteissa tämä näkyy selkeimmin, mies on pari kertaa ottanut isosti oma tilaa jättäen mut ahdistumaan ja miettimään suhteen tulevaisuutta. Ollaan jälkeenpäin jonkin verran juteltu tästä ja olen kertonut, miksi tuollainen ghostaaminen tuntuu musta hylkäämiseltä ja pahalta, vaikka mies itse kokisi sen olevan vain tervettä hapen ottoa.
Noh, nyt olemme oppineet toisistamme lisää, mutta edelleen mua vaivaa tietynlainen välinpitämättömän oloinen käytös miehen puolelta. Ja en ole varma, onko syynä se, että mies ei vaan tajua että kaipaisin enemmän huomiota ja yhteistä tekemistä, vai että tajuaa, muttei jostain syystä sitä kykene antamaan, vai eikö vaan ole kiinnostunut noita mulle antamaan. Alkuaikoina mies järjesti treffejä, osti lahjoja ja halusi nähdä usein viikon aikana. Tietysti on luonnollista, että alkuhuuman deittailuvaihe loppuu jossain vaiheessa ja en kaipaa unelmatreffejä saati lahjoja, mutta sitä kaipaan, että mies haluaisi oma-aloitteisesti viettää aikaa kanssani!
Nykyään minä olen se, joka kyselee viikon suunnitelmia, milloin ehdittäisiin nähdä, mitä meinaat tehdä viikonloppuna, mentäisiinkö paikkaan x tai y. Mies voi olla myös monta päivää laittamatta mitään viestiä jos hänellä on omia menoja. Ollaan puhuttu, että omaa aikaa pitää olla ja saa sanoa, jos kaipaa sitä, ja emme keskimäärin näekään kuin muutaman kerran viikossa, lähinnä iltaisin töiden jälkeen jos menen miehen luo.
Mies on joskus sanonut, että hänestä tuntuu riittämättömältä ja se ilmeisesti voi aiheuttaa tuota käytöstä. Mutta en tiedä mitä niin mahdotonta olen häneltä vaatinut, paitsi sen että haluaisi olla kanssani, viettää aikaa ja jutella, mitä normaaliin parisuhteeseen kuuluu...?
Onko kellään kokemuksia tällaisista miehistä tai tilanteista? Pitäisikö olla itse ehdottamatta mitään ja katsoa kauanko menee, vai ottaa lempeämpi ja ymmärtäväisempi kanta?
Kommentit (640)
Minusta on vähän surullista miten jotkut elävät koko elämänsä suhteessa, missä eivät koskaan saa täysin sitä haluavat, vaan elämä on jatkuvaa kompromissien tekemistä ja omista haaveistaan joustamista sekä tarpeidensa sivuuttamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
arosushi kirjoitti:
Mielenkiintoinen postaus, kiitos AP. Olen n. kolmekymppinen mies ja tunnistan kuvauksestasi paljon piirteitä itsestäni, joko menneitä tai nykyisiä. Jotkut kirjoittivat vastauksissaan, että ei se siitä mihinkään muutu, mutta oma kokemukseni on hiukan erilainen. Ihmiset voivat muuttua käytökseltään. Valitettavasti se vain monesti vaatii jonkin laukaisijan tai vähintäänkin vankan kyvyn ja halun tarkastella itseään. Uskon että pystyisit jollain lailla tukemaan muutosta kumppanissasi, jos hän sitä haluaa, mutta on ihan mahdotonta sanoa ulkopuolisena miten se voisi tapahtua.
Kun olet miehesi kanssa, niin tuntuuko sinusta kuin hänen huomionsa olisi absoluuttista ja jakamatonta? Luuri on ties missä ja somesta ei ole tietoakaan? Jos näin on, niin kaipaatko tuota tunnetta ollessanne erillänne? Itse käyttäydyn noin ihmisten kanssa, oli kyse sitten romanttisesta suhteesta, ystävyydestä tai uudesta tuttavuudesta. Se on saanut monet ihastumaan nopeasti ja turhautumaan myöhemmin yhtä voimakkaasti. Syvänä introverttinä nuo intensiiviset ihmiskohtaamiset tarvitsevat vastapainoksi runsaasti omaa aikaa ja tilaa. Se voi tarkoittaa myös "omia" kavereita ja tuttavia. On täysin ymmärrettävää ettei se ole toimiva mekaniikka läheskään kaikissa parisuhteissa. Mikäli et koe mallia toimivaksi teille, eikä molemminpuolisia muutoshaluja ole, niin todennäköisesti pidemmällä aikavälillä ette elä täysin tyytyväisinä ja onnellisina kumpikaan, vaikka toisistanne aidosti välittäisittekin.
Deittailuvaiheen alussa luonnollisesti huomio oli jakamatonta, nyt tilanne on normalisoitunut mutta ei minua häiritse miehen kännykän tai somen käyttö ollessamme yhdessä. Mies on aika laiska somettaja ja ei siellä tietääkseni muita naisia kisuttele. Urheilun katsominen telkkarista joskus häiritsee, mutta sen nyt pystyn kestämään että mies innolla seuraa kotijoukkueensa pelejä.
Ja minulle on täysin ok että on omia harrastuksia, menoja ja kavereita, ja niitä meillä molemmilla kyllä riittää. Miehen harrastus vie usein viikonloppuna molempina päivinä useita tunteja ja molemmat suunnittelee omia menojaan toiselta kyselemättä. Että siitä en usko olevan kyse, että mies ei saisi omaa aikaa ja tilaa. Varsinkaan kun en ole uskaltanut yhteistä aikaa kovin tomerasti vaatia aiemmin..
AP
Minäkään en ole ikinä tiennyt, että muita naisia on ollut, ennen kuin jälkikäteen.
Suhteen alussa mies tekee kaikkein eniten. Eli toi on maksimi mitä tulet siltä saamaan eforttia itsesi eteen.
He's just not that into you.
Olen sanonut tämän tämän täällä aiemminkin, mutta mies kyllä tulee vaikka läpi harmaan kiven jos on ihastunut/rakastunut ja oikeasti kiinnostunut naisesta ja tämän seurasta.
Turha tähän on mitään kummempaa psykologiaa vetää mukaan. Jos mies ei ehdota näkemistä tai ota välttämättä moneen päivään edes yhteyttä, peli on selvä.
Uutta matoa koukkuun. Tajuat ehkä vasta sitten miten vähään tyydyit, kun saat hätistellä jotain toista miestä pois oveltasi ja Whatsapista jatkuvasti.
Ihan vähintä mitä ap:n pitäisi nyt tehdä, on se että ensi alkuun lakkaa itse ottamasta yhteyttä ja katsoo mitä tapahtuu, kun aloitteet jäävät miehelle. Sitten ahdistaa ja tuntuu kauhealta jne ja siinä odotellessa sitten sopii miettiä, onko se sitä, mitä ihmissuhteelta kaipaa ja ETSIÄ NETISTÄ TIETOA LÄHEISRIIPPUVUUDESTA ja yrittää vieroittaa itsensä siitä.
Minulla läheisriippuvuus aktivoituu vain ap:n kaltaisissa tilanteissa. Nyt tajuan, että se on elimistöni merkki minulle, että olen minulle sopimattomassa tilanteessa ja ainoa oikea ratkaisu on poistua siitä. Jos mies sitten pelästyy ja osoittaa halunsa skarpata, pistä se oikeasti hommiin niin näet, onko sitä kiinnostusta vai ei. ÄLÄ TYYDY, ÄLÄKÄ RIKO ITSEÄSI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan.
Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.
Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.
Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän.
AP
Millaisista aiheista mies tykkää keskustella muiden ihmisten kanssa? Ystäviensä ja kavereidensa? Vanhempiensa ja sisarustensa? Kerroit, että teillä on miehen kanssa ollut oikein hyviäkin keskusteluja. Mistä aiheista? Siis muista kuin suhteestanne tai tunteistanne?
Kavereiden kanssa puhuvat harrastuksista, urheilusta, töistä, vähän riippuen kaverista, läheisimpien kanssa kai syvällisempiäkin juttuja. Perheensä kanssa lähinnä käytännön asioita, ainakaan miehen kertoman mukaan hän ei ole ikinä perheensä kanssa puhunut tunteista ym. asioista.
Olen iloinen, että ollaan puhuttu yleisesti elämästä, miksi joku ihminen toimii tietyllä tavalla, harrastuksista, historiasta, politiikasta, työelämästä, ihmissuhteista ja muiden asioista myös heh. Mielestäni miehen kans on kiva jutella, mutta sitten jos puhe kääntyy suhteeseen niin vastaus on usein "en tiedä, en oo miettiny", mikä voi olla ihan tottakin.
AP
Voi olla totta kyllä. Mutta miksi ei ole miettinyt? Eikö yhteinen tulevaisuus kiinnosta? Oman kokemuksen mukaan kun mies on tosissaan niin kyllä sitä suhdetta ja sen tulevaisuutta mies miettii yhdessä ja itsekseen. Mulla oli itseasiassa keskustelu tästä asiasta joskus isovanhempieni ja vanhempieni kanssa ja yksimielinen kokemus oli se, että kun mies on vakavissaan niin kyllä se miettii yhteistä tulevaisuutta ja parisuhteen tilaa. Omista suhteista on sen verran kokemusta, että aina kun miehen kanssa keskustelut parisuhteesta tai tulevaisuudesta oli nihkeitä niin eipä se suhde kauaa kestänyt. Aviomies tiesi 3kk:n seurustelun jälkeen, että menee minun kanssani naimisiin ja kaikki hää-, talo- ja lapsiasiat käytiin läpi aika heti ja niistä keskusteltiin tasaisesti pitkin suhdetta aina välillä. Ylipäätään käytiin heti läpi minkälainen parisuhde halutaan ja mitä me voidaan tehdä, että parisuhde pysyy hyvänä. Niitä asioita on sitten oikeasti toteutettu. Helpompi elää arkea kun kaikki osapuolet tietävät missä mennään ja mikä se yhteinen tavoite on ja miten siihen päästään.
Jos mun mies olisi 3 kuukauden seurustelun jälkeen alkanut puhua hää-, talo- ja lapsiasioista, olisin juossut karkuun. Mutta oltiinkin siihen aikaan vielä opiskelijoita eikä kummallakaan vielä tietoa edes siitä. mille paikkakunnalle päädytään töihin. Päädyttiin Helsinkiin, mutta ei meillä tule olemaan koskaan niin suuret tulot, että olisi varaa ostaa pääkaupunkiseudulta omakotitalo.
Täytyy lukea lisää läheisriippuvaisuudesta. En ole aiemmin ajatellutkaan, että minä voisin olla sellainen, mutta voihan sitäkin olla. Huomaan kyllä sen erossaolon aiheuttaman ahdistuksen ja yhteyden syntymisen aiheuttaman mielihyväntunteen syklin, joka suhteessamme on päällä.
Mietin sitä, että jos paikallani olisi nainen, jolla ei ole minkään sortin läheisriippuvuutta, niin mitkä askelmerkit olisi tästä eteenpäin. Odotus, että mies ottaa yhteyttä. Sitten vakava keskustelu miehen kanssa, tai ero. Entäs jos mies ei näe tässä mitään isoa ongelmaa, on vaan ollut kiireinen niin ei ole "ehtinyt" nähdä, ei sen kummempaa. Ilmaisee, että välittää minusta ja haluaa jatkaa, mutta ei ole tajunnut että kaipaan lisää yhteyttä. Mitä minä voin häneltä vaatia? Selitykset ei auta, vaan meidän pitäisi löytää molempia tyydyttävä ratkaisu tähän ongelmaan. Kuinka kauan aikaa sellaiselle voi antaa?
En odota keneltäkään valmiita vastauksia, mutta pohdin vaan ääneen. Ja miten voisin mahdollisissa tulevissa suhteissa välttää vastaavan tilanteen..? Olen ollut kyllä tasapainoisessakin suhteessa, joka loppui muihin syihin, mutta myös toisessa suhteessa, johon jaksoin uskoa liian pitkään.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä voit vaatia ihmissuhdetta, joka ei aiheuta sinulle mielenterveysongelmia vaan rakentaa ja tukee sinua ihmisenä ja luo sinulle onnellisuutta. Mutta tämä on sama kuin tuo toinen keskustelu tuolla sivussa siitä, voiko mies vaatia naista olemaan hoikka. Voi vaatia itselleen hoikkaa naista, mutta ei voi vaatia ketä tahansa naista olemaan hoikka. Sun pitää etsiä mies, joka antaa sinulle sen mitä sinä tarvitset. Maailma on täynnä hyviä miehiä!
Millaiset kotiolot sinulla on ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy lukea lisää läheisriippuvaisuudesta. En ole aiemmin ajatellutkaan, että minä voisin olla sellainen, mutta voihan sitäkin olla. Huomaan kyllä sen erossaolon aiheuttaman ahdistuksen ja yhteyden syntymisen aiheuttaman mielihyväntunteen syklin, joka suhteessamme on päällä.
Mietin sitä, että jos paikallani olisi nainen, jolla ei ole minkään sortin läheisriippuvuutta, niin mitkä askelmerkit olisi tästä eteenpäin. Odotus, että mies ottaa yhteyttä. Sitten vakava keskustelu miehen kanssa, tai ero. Entäs jos mies ei näe tässä mitään isoa ongelmaa, on vaan ollut kiireinen niin ei ole "ehtinyt" nähdä, ei sen kummempaa. Ilmaisee, että välittää minusta ja haluaa jatkaa, mutta ei ole tajunnut että kaipaan lisää yhteyttä. Mitä minä voin häneltä vaatia? Selitykset ei auta, vaan meidän pitäisi löytää molempia tyydyttävä ratkaisu tähän ongelmaan. Kuinka kauan aikaa sellaiselle voi antaa?
En odota keneltäkään valmiita vastauksia, mutta pohdin vaan ääneen. Ja miten voisin mahdollisissa tulevissa suhteissa välttää vastaavan tilanteen..? Olen ollut kyllä tasapainoisessakin suhteessa, joka loppui muihin syihin, mutta myös toisessa suhteessa, johon jaksoin uskoa liian pitkään.
AP
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta läheisriippuvaisuudesta voisi olla kyse juuri siitä, että sivuuttaa omat tarpeensa ja tunteensa, koska pelkää jäävänsä muuten yksin. Teoriassa tavallinen ihminen jättäisi itselleen epäsopivan kumppanin, mutta läheisriippuvainen puolestaan ei uskalla tehdä samaa, sillä pelkää hylkäämiskokemusta tai ei muuten vain osaa olla yksin. Tästä johtuen läheisriippuvainen löytää itsensä herkästi jatkuvasti tilanteista missä päätyy kumppanin yliajamaksi, hyväksikäytetyksi tai epätyydyttävästä suhteesta. Jokin asia kumppanissa voi myös laukaista läheisriippuvaisuuden ja siitä voi päästä myös aika helposti eroon, kunhan sen oppii tiedostamaan. Erityisen tärkeä opeteltava taito on kyky osata asettaa rajat sille miten antaa itseään kohdeltavan, ja se että tavallaan valitsee aina itsensä ja oman hyvinvointinsa ristiriitatilanteissa. Ei siis ryhdy itsekkääksi, mutta ei yksinkertaisesti kerjää elämäänsä ihmisiä ketkä ottavat enemmän kuin antavat, ja siten "valitsee" oman hyvinvointinsa toisen miellyttämisen yli.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy lukea lisää läheisriippuvaisuudesta. En ole aiemmin ajatellutkaan, että minä voisin olla sellainen, mutta voihan sitäkin olla. Huomaan kyllä sen erossaolon aiheuttaman ahdistuksen ja yhteyden syntymisen aiheuttaman mielihyväntunteen syklin, joka suhteessamme on päällä.
Mietin sitä, että jos paikallani olisi nainen, jolla ei ole minkään sortin läheisriippuvuutta, niin mitkä askelmerkit olisi tästä eteenpäin. Odotus, että mies ottaa yhteyttä. Sitten vakava keskustelu miehen kanssa, tai ero. Entäs jos mies ei näe tässä mitään isoa ongelmaa, on vaan ollut kiireinen niin ei ole "ehtinyt" nähdä, ei sen kummempaa. Ilmaisee, että välittää minusta ja haluaa jatkaa, mutta ei ole tajunnut että kaipaan lisää yhteyttä. Mitä minä voin häneltä vaatia? Selitykset ei auta, vaan meidän pitäisi löytää molempia tyydyttävä ratkaisu tähän ongelmaan. Kuinka kauan aikaa sellaiselle voi antaa?
En odota keneltäkään valmiita vastauksia, mutta pohdin vaan ääneen. Ja miten voisin mahdollisissa tulevissa suhteissa välttää vastaavan tilanteen..? Olen ollut kyllä tasapainoisessakin suhteessa, joka loppui muihin syihin, mutta myös toisessa suhteessa, johon jaksoin uskoa liian pitkään.
AP
Kirjoitin ketjuun jo aiemmin, että teidän täytyy puhua siitä, kuinka paljon kumpikin teistä tarvitsee omaa aikaa ja kuinka paljon yhdessäoloa. Jos toiveet poikkeavat merkittävästi toisistaan, molempien on tultava toista vastaan eli tehtävä ajankäytöstä sellainen kompromissi, joka tyydyttää molempia. Jos sellaista kompromissia ei löydy, ei kannata jatkaa yhdessä.
Tuosta yhdessäolosta vielä sen verran, että on hyvä keskustella siitäkin, mitä se kummallekin tarkoittaa. Onko yhdessäoloa se, että keskitytään koko ajan siihen kumppaniin. Esimerkiksi keskusteluja, yhdessä tekemistä jne. Vai kokeeko, että yhdessäoloa on myös se, jos ollaan samassa tilassa, mutta kumpikin puuhaa omia juttujaan.
On ihan mahdollista, että mies ei näe asiassa ongelmaa. On ehkä tosiaan ollut paljon töissä, harrastukset vieneet aikaa, on ollut väsynyt treenien jälkeen, pyykkiäkin pitää pestä jne. Ei se silti tarkoita, että hän ei olisi sun kanssasi tosissaan. Olette olleet yhdessä vasta vuoden eikä hänellä todennäköisesti ole kiire muuttaa saman katon alle kanssasi ja alkaa pukaamaan lapsia. Haluaa edetä hitaammin kuin sinä. Ei halua rynnätä päätäpahkaa saman katon alle ja sitten vuoden tai parin jatkuvan riitelyn jälkeen erota.
Ymmärrän teitä molempia, koska olen itsekin päälle kolmekymppisenä pariutunut. Ja koska olin jo elänyt aikuiselämääni toistakymmentä vuotta, halusin edetä hitaasti nähdäkseni, miten oikeasti me sovimme yhteen. Rakkauden alkuhumassa kun helposti etenee liian nopeasti vain huomatakseen, että kun huuma on ohi, on ohi koko suhdekin.
Olisiko mahdollista, että hankkisitte jonkin yhteisen harrastuksen? Vaikka tennis tms, jota tehdään kahdestaan? Kerran viikossa pelaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy lukea lisää läheisriippuvaisuudesta. En ole aiemmin ajatellutkaan, että minä voisin olla sellainen, mutta voihan sitäkin olla. Huomaan kyllä sen erossaolon aiheuttaman ahdistuksen ja yhteyden syntymisen aiheuttaman mielihyväntunteen syklin, joka suhteessamme on päällä.
Mietin sitä, että jos paikallani olisi nainen, jolla ei ole minkään sortin läheisriippuvuutta, niin mitkä askelmerkit olisi tästä eteenpäin. Odotus, että mies ottaa yhteyttä. Sitten vakava keskustelu miehen kanssa, tai ero. Entäs jos mies ei näe tässä mitään isoa ongelmaa, on vaan ollut kiireinen niin ei ole "ehtinyt" nähdä, ei sen kummempaa. Ilmaisee, että välittää minusta ja haluaa jatkaa, mutta ei ole tajunnut että kaipaan lisää yhteyttä. Mitä minä voin häneltä vaatia? Selitykset ei auta, vaan meidän pitäisi löytää molempia tyydyttävä ratkaisu tähän ongelmaan. Kuinka kauan aikaa sellaiselle voi antaa?
En odota keneltäkään valmiita vastauksia, mutta pohdin vaan ääneen. Ja miten voisin mahdollisissa tulevissa suhteissa välttää vastaavan tilanteen..? Olen ollut kyllä tasapainoisessakin suhteessa, joka loppui muihin syihin, mutta myös toisessa suhteessa, johon jaksoin uskoa liian pitkään.
AP
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta läheisriippuvaisuudesta voisi olla kyse juuri siitä, että sivuuttaa omat tarpeensa ja tunteensa, koska pelkää jäävänsä muuten yksin. Teoriassa tavallinen ihminen jättäisi itselleen epäsopivan kumppanin, mutta läheisriippuvainen puolestaan ei uskalla tehdä samaa, sillä pelkää hylkäämiskokemusta tai ei muuten vain osaa olla yksin. Tästä johtuen läheisriippuvainen löytää itsensä herkästi jatkuvasti tilanteista missä päätyy kumppanin yliajamaksi, hyväksikäytetyksi tai epätyydyttävästä suhteesta. Jokin asia kumppanissa voi myös laukaista läheisriippuvaisuuden ja siitä voi päästä myös aika helposti eroon, kunhan sen oppii tiedostamaan. Erityisen tärkeä opeteltava taito on kyky osata asettaa rajat sille miten antaa itseään kohdeltavan, ja se että tavallaan valitsee aina itsensä ja oman hyvinvointinsa ristiriitatilanteissa. Ei siis ryhdy itsekkääksi, mutta ei yksinkertaisesti kerjää elämäänsä ihmisiä ketkä ottavat enemmän kuin antavat, ja siten "valitsee" oman hyvinvointinsa toisen miellyttämisen yli.
Sinun tapauksesi on AP hyvä esimerkki läheisriippuvaisuudesta. (Taas) teoriassa normaali ihminen toteaisi tilanteessasi, että suhde on epätyydyttävä ja jatkaa matkaa. Sinä kuitenkin mietit ja pohdit pääsi puhki mitä kaikkea voisit tehdä, että saisit joko a) itsesi manipuloitua tyytymään tilanteeseen, b) käytökselläsi muuttamaan miehen käytöstä. Miksi teet niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan.
Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.
Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.
Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän.
AP
Millaisista aiheista mies tykkää keskustella muiden ihmisten kanssa? Ystäviensä ja kavereidensa? Vanhempiensa ja sisarustensa? Kerroit, että teillä on miehen kanssa ollut oikein hyviäkin keskusteluja. Mistä aiheista? Siis muista kuin suhteestanne tai tunteistanne?
Kavereiden kanssa puhuvat harrastuksista, urheilusta, töistä, vähän riippuen kaverista, läheisimpien kanssa kai syvällisempiäkin juttuja. Perheensä kanssa lähinnä käytännön asioita, ainakaan miehen kertoman mukaan hän ei ole ikinä perheensä kanssa puhunut tunteista ym. asioista.
Olen iloinen, että ollaan puhuttu yleisesti elämästä, miksi joku ihminen toimii tietyllä tavalla, harrastuksista, historiasta, politiikasta, työelämästä, ihmissuhteista ja muiden asioista myös heh. Mielestäni miehen kans on kiva jutella, mutta sitten jos puhe kääntyy suhteeseen niin vastaus on usein "en tiedä, en oo miettiny", mikä voi olla ihan tottakin.
AP
Voi olla totta kyllä. Mutta miksi ei ole miettinyt? Eikö yhteinen tulevaisuus kiinnosta? Oman kokemuksen mukaan kun mies on tosissaan niin kyllä sitä suhdetta ja sen tulevaisuutta mies miettii yhdessä ja itsekseen. Mulla oli itseasiassa keskustelu tästä asiasta joskus isovanhempieni ja vanhempieni kanssa ja yksimielinen kokemus oli se, että kun mies on vakavissaan niin kyllä se miettii yhteistä tulevaisuutta ja parisuhteen tilaa. Omista suhteista on sen verran kokemusta, että aina kun miehen kanssa keskustelut parisuhteesta tai tulevaisuudesta oli nihkeitä niin eipä se suhde kauaa kestänyt. Aviomies tiesi 3kk:n seurustelun jälkeen, että menee minun kanssani naimisiin ja kaikki hää-, talo- ja lapsiasiat käytiin läpi aika heti ja niistä keskusteltiin tasaisesti pitkin suhdetta aina välillä. Ylipäätään käytiin heti läpi minkälainen parisuhde halutaan ja mitä me voidaan tehdä, että parisuhde pysyy hyvänä. Niitä asioita on sitten oikeasti toteutettu. Helpompi elää arkea kun kaikki osapuolet tietävät missä mennään ja mikä se yhteinen tavoite on ja miten siihen päästään.
Jos mun mies olisi 3 kuukauden seurustelun jälkeen alkanut puhua hää-, talo- ja lapsiasioista, olisin juossut karkuun. Mutta oltiinkin siihen aikaan vielä opiskelijoita eikä kummallakaan vielä tietoa edes siitä. mille paikkakunnalle päädytään töihin. Päädyttiin Helsinkiin, mutta ei meillä tule olemaan koskaan niin suuret tulot, että olisi varaa ostaa pääkaupunkiseudulta omakotitalo.
No me oltiinkin 28 kun alettiin seurustelemaan ja tiedettiin mitä haluttiin. Neljän vuoden jälkeen mentiin naimisiin. Otettiin vaan alussa jo selville mitä kumpikin haluaa ja mihin suuntaan ollaan menossa. Aikuisena nämä asiat tulee esille aika nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy lukea lisää läheisriippuvaisuudesta. En ole aiemmin ajatellutkaan, että minä voisin olla sellainen, mutta voihan sitäkin olla. Huomaan kyllä sen erossaolon aiheuttaman ahdistuksen ja yhteyden syntymisen aiheuttaman mielihyväntunteen syklin, joka suhteessamme on päällä.
Mietin sitä, että jos paikallani olisi nainen, jolla ei ole minkään sortin läheisriippuvuutta, niin mitkä askelmerkit olisi tästä eteenpäin. Odotus, että mies ottaa yhteyttä. Sitten vakava keskustelu miehen kanssa, tai ero. Entäs jos mies ei näe tässä mitään isoa ongelmaa, on vaan ollut kiireinen niin ei ole "ehtinyt" nähdä, ei sen kummempaa. Ilmaisee, että välittää minusta ja haluaa jatkaa, mutta ei ole tajunnut että kaipaan lisää yhteyttä. Mitä minä voin häneltä vaatia? Selitykset ei auta, vaan meidän pitäisi löytää molempia tyydyttävä ratkaisu tähän ongelmaan. Kuinka kauan aikaa sellaiselle voi antaa?
En odota keneltäkään valmiita vastauksia, mutta pohdin vaan ääneen. Ja miten voisin mahdollisissa tulevissa suhteissa välttää vastaavan tilanteen..? Olen ollut kyllä tasapainoisessakin suhteessa, joka loppui muihin syihin, mutta myös toisessa suhteessa, johon jaksoin uskoa liian pitkään.
AP
Mitä sinä siis ajattelet odottavasi? Meinaatko, että mies yhtäkkiä jonain päivänä alkaa haluta viettää aikaa kanssasi? Miksi niin tapahtuisi, kun hän ei ole tähän mennessäkään ollut sellaisesta kiinnostunut?
Vierailija kirjoitti:
Rima kannattaa ihan syystä pitää riittävän korkealla. Yksin on aina parempi kuin hankaavassa suhteessa. Ja se ei ole mistään kotoisin, että teidän epämääräisessä suhteessa parisuhdetyö revitään sinun selkänahastasi. Normaalissa ja hyvässä suhteessa sitä parisuhdetyötä tehdään vain harvoin, oikeissa kriisitilanteissa. Arkinen toisen eteen hyväntekeminen ei ole työtä ja sitä kuluu molempien luonnostaan tehdä.
Tämä!! Olisinpa tiennyt tämän!! Tavallisessa suhteessa parisuhdetyötä tehdään ehkä kerran-pari vuodessa, kun on pahoitettu mieli jonkun väärinymmärryksen takia. Tai vaikka onkin alkanut haluta vaikka vaihtaa työpaikkaa, tai tajuaa haluavansa joskus omistaa asunnon tms. Ja sitä yhdessä puhutaan läpi.
Mutta se että nähdään toisiaan, pitää tulla luonnostaan, siksi että molemmat kaipaa ja tykkää olla yhdessä. Erikseen asuessakin voi nähdä kerran viikossa, mutta hyvät huomenet ja hyvät yöt ja päivän aikana höpötykset kuuluu silti joka päivään.
Ei pitäisi joutua aina järjestämään tilaisuus edes puhua. Jos hän ei halua puhua kanssasi elämästään, hän ei jaa elämäänsä sinun kanssasi. Vain lakanat, silloin tällöin.
Minustakin olet läheisriippuva, ja sanon tämän koska itse olen, ja tunnistan sen. Hän pitää sinut niin nälässä, että olet autuas kun saat häneltä huomion murusenkin
Ei näin
Ei ole normaalia hävitä koko viikonlopuksi. Jos on suhteessa, ei ole liikaa odotettu sanoa, että "olen poikien kanssa mökillä ja saunaillassa sunnuntai-iltapäivään." Silti normi mies saa sieltä aikaiseksi "hyvää yötä kulta" -viestin.
Hän ei sitä tee, koska hänen ei tarvitse, häntä ei kiinnosta, eikä hän ole yhtään huolissaan sinun tunteista eikä sinun menettämisestä, eikä siitä, mitä teet, kun hän ei tarvitse sinua. Sinä kun et vaadi mitään. Ja ilmeisesti jos lähtisit, ei olisi suuri menestys, vain sen aikaa minkä kestää löytää toinen.
Herää hyvä ihminen.
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta itselle tuli heti mieleen että kenties haluatte vaan käyttää aikaanne eri tavalla? Onko mies kunnianhimoinen? Oletko sinä? Itse olen nainen ja tapailin miestä joka olisi vain halunnut olla koko ajan yhdessä kuten treffeillä, istua vierekkäin, halia, katsoa elokuvia, olla makuuhuonessa.. Itsellä ei vaan kunniahimoisena ihmisenä ole aikaa tälläiseen koko ajan. Itse haluaisin viettää aikaa yhdessä ruuanlaittaessa, treenatessa, lukemassa tai tekemässä jotain mikä kehittää itseniä jollain tavalla ja auttaa pääsemään lähemmäksi tavoitteitani (joita on paljon). Huomasin kun mies koko ajan ahdistui siitä kun "minulla ei ole aikaa hänelle". Itseä taas ahdisti se, kun minulla oli tunne että minun pitää mennä pitämään hänelle seuraa. Toisin sanoen hän tykkäsi viettää yhdessäolo aikaa ollen ja minä halusin viettää yhdessäolo aikaa tehden ja en puhu mistään viikonloppu reissuista vaan arjesta.
Hän oli siis kiva mies, mutta halusimme käyttää yhdessäolo aikaamme täysin eri tavoilla ja tämä ahdisti meitä molempia. En pysty olla yhtään "joutilaana" vaan turhaudun siitä ja en siksi halunnut tavata häntä useasti.
Mietin että olisiko teillä kenties joku samanlainen tilanne menossa? Olette vaan liian erilaisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy lukea lisää läheisriippuvaisuudesta. En ole aiemmin ajatellutkaan, että minä voisin olla sellainen, mutta voihan sitäkin olla. Huomaan kyllä sen erossaolon aiheuttaman ahdistuksen ja yhteyden syntymisen aiheuttaman mielihyväntunteen syklin, joka suhteessamme on päällä.
Mietin sitä, että jos paikallani olisi nainen, jolla ei ole minkään sortin läheisriippuvuutta, niin mitkä askelmerkit olisi tästä eteenpäin. Odotus, että mies ottaa yhteyttä. Sitten vakava keskustelu miehen kanssa, tai ero. Entäs jos mies ei näe tässä mitään isoa ongelmaa, on vaan ollut kiireinen niin ei ole "ehtinyt" nähdä, ei sen kummempaa. Ilmaisee, että välittää minusta ja haluaa jatkaa, mutta ei ole tajunnut että kaipaan lisää yhteyttä. Mitä minä voin häneltä vaatia? Selitykset ei auta, vaan meidän pitäisi löytää molempia tyydyttävä ratkaisu tähän ongelmaan. Kuinka kauan aikaa sellaiselle voi antaa?
En odota keneltäkään valmiita vastauksia, mutta pohdin vaan ääneen. Ja miten voisin mahdollisissa tulevissa suhteissa välttää vastaavan tilanteen..? Olen ollut kyllä tasapainoisessakin suhteessa, joka loppui muihin syihin, mutta myös toisessa suhteessa, johon jaksoin uskoa liian pitkään.
AP
Mitä sinä siis ajattelet odottavasi? Meinaatko, että mies yhtäkkiä jonain päivänä alkaa haluta viettää aikaa kanssasi? Miksi niin tapahtuisi, kun hän ei ole tähän mennessäkään ollut sellaisesta kiinnostunut?
Niin, kai mä odotan että mies todella havahtuisi siihen, että olen tyytymätön tähän aspektiin suhteessa ja tajuaisi, että haluaa olla niin kovasti mun kanssa, että on valmis keskustelemaan ja tulemaan vastaan niin että löydetään ratkaisu tähän.
En tietenkään halua tai aio jatkaa suhteessa, joka ei tyydytä, mutta haluaisin tietää että ymmärtääkö mies oikeasti mistä mulla kenkä puristaa. Jos ymmärtää, mutta ei silti vaivaudu tekemään asian eteen mitään, niin sitten ei ole edellytyksiä suhteelle.
AP
Mitä te sitten teette yhdessä?
Ja kuinka usein?
Listaamalla tämän näet, mikä sinussa on hänelle tarpeellista, koska nyt kerran menette täysin hänen ehdoilla.
-seksi (tähän varmaan tulee ruksi)
-kavereille näyttäminen (ehkä tähänkin jos näytät hyvältä)
-baareissa käyminen (sama kuten edellä)
-konserteissa käynti
-yhdessä liikkuminen
-yhdessä harrastaminen
-yhdessä nukkuminen
-ruuan laitto
-telkkarin katselu
-mökkeily
-matkailu
-ystävien tapaaminen, illanvietot, kokkailu, pelailu tai liikkuminen porukalla
-sukulointi
-puhuminen töistä
-puhuminen omista tarpeista ja ongelmista
-tulevaisuuden suunnittelu
-talon tai mökin hoito
-yhdessä lukeminen
-yhdessä pelaaminen
-yhteisen kodin suunnittelu
-yhteisen lemmikin suunnittelu
-yhteisten lasten suunnittelu
-yhteisen vanhuuden suunnittelu
-yhdessä molempien uran suunnittelu
-yhdessä molempien talouden suunnittelu ja siinä toistensa auttaminen
Muut voi lisätä näitä mitä kuuluu normaaliin parisuhteeseen, niihinkin missä ei asuta yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy lukea lisää läheisriippuvaisuudesta. En ole aiemmin ajatellutkaan, että minä voisin olla sellainen, mutta voihan sitäkin olla. Huomaan kyllä sen erossaolon aiheuttaman ahdistuksen ja yhteyden syntymisen aiheuttaman mielihyväntunteen syklin, joka suhteessamme on päällä.
Mietin sitä, että jos paikallani olisi nainen, jolla ei ole minkään sortin läheisriippuvuutta, niin mitkä askelmerkit olisi tästä eteenpäin. Odotus, että mies ottaa yhteyttä. Sitten vakava keskustelu miehen kanssa, tai ero. Entäs jos mies ei näe tässä mitään isoa ongelmaa, on vaan ollut kiireinen niin ei ole "ehtinyt" nähdä, ei sen kummempaa. Ilmaisee, että välittää minusta ja haluaa jatkaa, mutta ei ole tajunnut että kaipaan lisää yhteyttä. Mitä minä voin häneltä vaatia? Selitykset ei auta, vaan meidän pitäisi löytää molempia tyydyttävä ratkaisu tähän ongelmaan. Kuinka kauan aikaa sellaiselle voi antaa?
En odota keneltäkään valmiita vastauksia, mutta pohdin vaan ääneen. Ja miten voisin mahdollisissa tulevissa suhteissa välttää vastaavan tilanteen..? Olen ollut kyllä tasapainoisessakin suhteessa, joka loppui muihin syihin, mutta myös toisessa suhteessa, johon jaksoin uskoa liian pitkään.
AP
Mitä sinä siis ajattelet odottavasi? Meinaatko, että mies yhtäkkiä jonain päivänä alkaa haluta viettää aikaa kanssasi? Miksi niin tapahtuisi, kun hän ei ole tähän mennessäkään ollut sellaisesta kiinnostunut?
Niin, kai mä odotan että mies todella havahtuisi siihen, että olen tyytymätön tähän aspektiin suhteessa ja tajuaisi, että haluaa olla niin kovasti mun kanssa, että on valmis keskustelemaan ja tulemaan vastaan niin että löydetään ratkaisu tähän.
En tietenkään halua tai aio jatkaa suhteessa, joka ei tyydytä, mutta haluaisin tietää että ymmärtääkö mies oikeasti mistä mulla kenkä puristaa. Jos ymmärtää, mutta ei silti vaivaudu tekemään asian eteen mitään, niin sitten ei ole edellytyksiä suhteelle.
AP
Hienoa AP, hyviä ajatuksia!
Alue: Aihe vapaa
Hyvän suhteen tunnistaa mm. siitä, ettei tarvitse avata aiheesta ketjua Aihe Vapaalle.