En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!

Vierailija kirjoitti:

No siis en voi tietenkään tietää miltä sun miehestä tuntuu mutta voisin kuvitella olevasi vähän kuin miehesi. Mä kaipaan paljon omaa tilaa ja sitä että saan olla "minä" yksikkö "meidän" lisäksi. Mun mies taas ajattelee että ollaan ennen kaikkea perheyksikkö ja sit vasta yksilöitä. Tää ahdistaa mua. Koen että oon jotenkin vajaa kun kaikki pitäisi kertoa/suunnitella yhdessä. Perhe on tärkeä mutta mä haluaisin olla yksikkö tässä perheessä jolla on omat mielipiteet ja ajattelu, en sellainen joka joutuu aina taipumaan perheen mukaan.

Ehkä sun mies vaan halua olla itsenäinen teidän suhteesta huolimatta. Se ei halua kadottaa itseään parisuhteeseen.

Hmmm, ymmärrän kyllä tuntemuksesi ja minäkin olen tietynlaista vapautta kaipaava, että en todellakaan haluaisi kylki kyljessä olla koko ajan. Itsenäinen saa olla ja se on toivottavaakin, mutta voi kai sitä olla itsenäinen ja silti samalla täydellä sydämellä mukana suhteessa? Toki ottaen huomioon, että ollaan jo tämän ikäisiä ja perhehaaveita on molemmilla, niin olisi hyvä että mies ei ahdistu yhdessäolosta tai -asumisesta.

Ja minun epävarmuutta helpottais sekin, että mies vaikka kertoisi, että ajatteli nyt muutaman päivän puuhailla omiaan, mutta että nähdään vaikka torstaina, hän voisi tehdä ruokaa. Tämä olisi mulle täysin fine, verrattuna siihen että ei kuulu mitään päiväkausiin ellen minä kysy, mitä hän puuhaa ja millon nähtäis. :/

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan. 

Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.

Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.

Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän. 

AP

Oletko tullut ajatelleeksi, että miehen mielestä hänen työpäivissään ei ole mitään ihmeellisempää kerrottavaa? Jos on vaihtanut hiljattain työpaikkaa, silloin ehkä vielä onkin, mutta jos on ollut esim jo vuoden samassa työpaikassa, työpäivät ovat päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen aika samanlaisia. Mitään uutta ja erilaista ei tapahdu. Hän kyllä kertoo työpäivästään silloin, kun sinä ehdottomasti haluat hänen kertovan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan. 

Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.

Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.

Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän. 

AP

Oletko tullut ajatelleeksi, että miehen mielestä hänen työpäivissään ei ole mitään ihmeellisempää kerrottavaa? Jos on vaihtanut hiljattain työpaikkaa, silloin ehkä vielä onkin, mutta jos on ollut esim jo vuoden samassa työpaikassa, työpäivät ovat päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen aika samanlaisia. Mitään uutta ja erilaista ei tapahdu. Hän kyllä kertoo työpäivästään silloin, kun sinä ehdottomasti haluat hänen kertovan. 

Mitä väliä, jos työpäivien aikana ei tapahdu mitään ihmeellistä. Pointti oli siinä, että AP:n mielestä olisi kiva vaihtaa puolison kanssa päivän kuulumisia ja yleensä ne ovat hyvin turhanpäiväisiä asioita, kuten "käytiin Maijan kanssa lounaalla, ja törmättiin samalla Minnaan", ei sen kummempaa. Se, että AP:n mies ei koe tarpeelliseksi keskustella tälläisistä "jonnin joutavista" ei kuitenkaan tee AP:sta mitenkään huonoa tai kohtuutonta. Moni haluaa kuulla miten rakkaansa päivä on mennyt eikä siinä ole mitään outoa. 

Vierailija kirjoitti:

Keittiöpsykologia leikin kyllä tässä, mutta mitä olen lukenut kiintymystyyleistä niin mielestäni miehellä on ihan selkeä välttelevä tyyli, perua lapsuudesta. Ollaan vähän näistä juteltu ja mies on tunnistanut itsensä tästä. Hänellä on mm. vaikea kestää omia tai muiden negatiivisia tunteita ja silloin tulee pakoreaktio. 

En mielestäni ole mitenkään yli-innokas, en soittele tai viestittele jatkuvasti ja minulla on (onneksi) myös omia kavereita ja harrastuksia. Mutta siksi haluaisinkin priorisoida yhteistä aikaa, ettei menot menisi ristiin ja sitten huomataan, ettei olla nähty kunnolla useampaan viikkoon. Mies ei tunnu huolehtivan tuollaisista.

AP

Noinko haluat elää loppuelämäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan. 

Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.

Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.

Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän. 

AP

Tuo, että taphtuu vain kun järjestät, luultavasti tarkoittaa ettei mies samalla tavalla kaipaa tai halua nniitä juttutuokioita kuin sinä, vaikka sitten onkin niihin valmis jos ne kerran sinulle ovat tärkeitä ja järjestät. Ei tuossa oikein muu auta kuin olettaa että mies on jatkossakin mikä on, ja sitten miettiä pystytkö olemaan riittävän tyytyväinen sellaisen ihmisen kanssa. Jos et, lähde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni en vaadi mieheltä mitään ihmeellisyyksiä, vaan tavallista parisuhteessa oloa ja kumppanuutta. Mutta kuten olen hänellekin sanonut, niin mielelläni kuulen, jos voin omaa toimintaa parantaa, tiedän hyvin että en ole täydellinen minäkään. Voi hyvin olla, että ahdistun tavanomaista enemmän siitä, jos miehestä ei kuulu muutamaan päivään mitään. Ehkä jotkut osaisivat ottaa rennosti sen ajan, mutta minulle se on vaikeaa, ja kuten joku aiemmin kirjoitti, niin täytyy miettiä riittääkö tämä minulle pidemmän päälle.

Siksi koitan ymmärtää miestä, sillä hän on mielestäni aivan ihana ihminen ja näen meillä paljon edellytyksiä hyvään yhteiseen tulevaisuuteenkin. Ollaan aiemmin puhuttu myös vaikeista asioista yhdessä. Mutta tietysti täytyy olla realisti, että suhteeseen ei riitä se, millaista se VOISI olla jos ongelmat saadaan ratkottua.

AP

Teidän suhteenne kehitys on mennyt huonoon suuntaan. Sen pitäisi itsessään olla riittävä syy suureen loppuyhteenvetoon muutenkin. Mutta kun perustelet sitkuttelua miehen ihanuudella, niin minä taas perustelisin sillä nimenomaan eroamisen välttämättömyyttä. Jos hän on ihana ja siitä huolimatta suhteenne menee noin, niin miehen preferenssit eivät lisäselvitystä kaipaa. Hän ei halua suhteen tiivistyvän, mutta sinun roikottamisesi kyllä sopii. Itsekästä touhua. 

Kysymys kuuluu, oletko jo jäänyt koukkuun itsesi typistämiseen hänen miellyttämisekseen. Eli miten epätoivoiseksi olet valmis alkamaan? Jos pelkäät toistaa kerran sanomiasi asioita joihin hän ei reagoinut, sinut on alistettu jo melkoisen pahasti. Kun mies sitten kohauttaa olkiaan ja ihmettelee mikset soittanut, se on kaksoisviestintää. Et voi onnistua, teit näin tai noin. Jos olisit soittanut, se olisi etäännyttävää. Kun et soita, olet omituinen ja höpsö. Ja koko ajan taustalla leijuu uhkaus, että hän ei sitten mitään negatiivisuutta jaksa. Kätevästi unohtaen, että hän itse ei muuta olekaan kuin negatiivinen. 

Nainen, sinua manipuloidaan. Vain, jotta mies saisi pitää kakkunsa ja syödä sen yhä uudelleen. Tulet voimaan todella huonosti jos jatkat tuossa.

Hah, tuo on kyllä oiva tiivistys tilanteesta pahimmillaan. En edelleenkään usko, että mies tahallaan sitä tekee, mutta valitettavan usein minulla on se olo, että minä teen asioita väärin. Mies ei ole kuin kerran suoraan sanonut, että haluaa nyt keskittyä omiin juttuihin, muutoin tulkitsen sen hänen käytöksestä ja sitäkin voisi kysyä, että ylitulkitsenko häntä turhaan.

Toisaalta esim. nyt vaihdoimme viestejä viime torstaina, perjantaina minä laitoin hänelle viestin, mies oli menossa viikonlopun niin vastasi vasta lauantai-aamusta eikä sitten parin viestin jälkeen enää vastannut mulle mitään, eikä ole kuulunut sen jälkeen. Ymmärrän hyvin, ettei viestittele kun on kavereiden kanssa menossa, mutta odottelen nyt, että milloin siitä kuuluu nyt kun on kotiutunut.. Joo, tiedän että kuulostaa teinimeiningiltä eikä kolmekymppisten.

AP

Haluaisin tietää mitä se g-hostaaminen tarkoittaa??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan. 

Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.

Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.

Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän. 

AP

Oletko tullut ajatelleeksi, että miehen mielestä hänen työpäivissään ei ole mitään ihmeellisempää kerrottavaa? Jos on vaihtanut hiljattain työpaikkaa, silloin ehkä vielä onkin, mutta jos on ollut esim jo vuoden samassa työpaikassa, työpäivät ovat päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen aika samanlaisia. Mitään uutta ja erilaista ei tapahdu. Hän kyllä kertoo työpäivästään silloin, kun sinä ehdottomasti haluat hänen kertovan. 

Mitä väliä, jos työpäivien aikana ei tapahdu mitään ihmeellistä. Pointti oli siinä, että AP:n mielestä olisi kiva vaihtaa puolison kanssa päivän kuulumisia ja yleensä ne ovat hyvin turhanpäiväisiä asioita, kuten "käytiin Maijan kanssa lounaalla, ja törmättiin samalla Minnaan", ei sen kummempaa. Se, että AP:n mies ei koe tarpeelliseksi keskustella tälläisistä "jonnin joutavista" ei kuitenkaan tee AP:sta mitenkään huonoa tai kohtuutonta. Moni haluaa kuulla miten rakkaansa päivä on mennyt eikä siinä ole mitään outoa. 

En väittänytkään, että ap olisi huono tai kohtuuton. Koitin vain herätellä hänet tajuamaan, että ehkä miehen mielestä Maijan kanssa lounaalla käymisessä ja Minnaan törmäämisessä ei ole mitään kerrottavaa, koska samalla tavalla käy jos ei nyt ihan päivittäin niin viikottain kuitenkin. Ei mun itsekään tule otettua puolison kanssa puheeksi, kenen kanssa olen minäkin päivänä lounastanut, monessako palaverissa olen päivän aikana ollut tms. Ne ovat mulle itsellenikin parisuhteessa ihan epäoleellisia asioita. Toki silloin kerron, jos työpäivän aikana tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Keskustelu on parisuhteessa tärkeää, mutta mä keskustelen mieluummin mielenkiintoisista asioista kuin asioista, jotka ovat mulle arkirutiinia ja joita en työpäivän jälkeen edes ajattele. 

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut miehessä myös tuota, että ei välttämättä ole paras kestämään ikävyyksiä suhteessa. Jokin aika sitten meillä tuli riitaa kotitöistä ja mies sanoi sen yhteydessä että "En jaksa tämmöstä, en halua elämääni tällaista negatiivisuutta!"

Miksi erimielisyys ylipäätään paisuu riidaksi? Oma puolisoni tekee usein niin, että ollessaan eri mieltä jostakin asiasta, josta ei halua joustaa, kääntää mielestäni ihan asiallisesti esittämäni keskustelunavauksen niin että minä haastan riitaa, ja poistuu sitten paikalta, koska "ei jaksa tämmöistä" tai "ei jaksa riidellä". Kun itse olen mielestäni esittänyt asiani mahdollisimman neutraalisti ja kysynyt esimerkiksi, että miten puoliso haluaisi että jatkossa toimitaan tilanteessa X. Käytännössä "en halua riidellä" siis tarkoittaa, että "en halua neuvotella", mutta tuolla tavalla asian vääntämällä saa minut näyttämään pahalta ja hankalalta... Jos yritän sanoa, että en minäkään halua riidellä, vaan haluan keskustella ja kuulla hänen mielipiteensä, alkaa riita siitä että haluanko minä oikeasti riidellä vai keskustella, mutta siihen varsinaiseen asiaan ei saa minkäänlaista vastauta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni en vaadi mieheltä mitään ihmeellisyyksiä, vaan tavallista parisuhteessa oloa ja kumppanuutta. Mutta kuten olen hänellekin sanonut, niin mielelläni kuulen, jos voin omaa toimintaa parantaa, tiedän hyvin että en ole täydellinen minäkään. Voi hyvin olla, että ahdistun tavanomaista enemmän siitä, jos miehestä ei kuulu muutamaan päivään mitään. Ehkä jotkut osaisivat ottaa rennosti sen ajan, mutta minulle se on vaikeaa, ja kuten joku aiemmin kirjoitti, niin täytyy miettiä riittääkö tämä minulle pidemmän päälle.

Siksi koitan ymmärtää miestä, sillä hän on mielestäni aivan ihana ihminen ja näen meillä paljon edellytyksiä hyvään yhteiseen tulevaisuuteenkin. Ollaan aiemmin puhuttu myös vaikeista asioista yhdessä. Mutta tietysti täytyy olla realisti, että suhteeseen ei riitä se, millaista se VOISI olla jos ongelmat saadaan ratkottua.

AP

Teidän suhteenne kehitys on mennyt huonoon suuntaan. Sen pitäisi itsessään olla riittävä syy suureen loppuyhteenvetoon muutenkin. Mutta kun perustelet sitkuttelua miehen ihanuudella, niin minä taas perustelisin sillä nimenomaan eroamisen välttämättömyyttä. Jos hän on ihana ja siitä huolimatta suhteenne menee noin, niin miehen preferenssit eivät lisäselvitystä kaipaa. Hän ei halua suhteen tiivistyvän, mutta sinun roikottamisesi kyllä sopii. Itsekästä touhua. 

Kysymys kuuluu, oletko jo jäänyt koukkuun itsesi typistämiseen hänen miellyttämisekseen. Eli miten epätoivoiseksi olet valmis alkamaan? Jos pelkäät toistaa kerran sanomiasi asioita joihin hän ei reagoinut, sinut on alistettu jo melkoisen pahasti. Kun mies sitten kohauttaa olkiaan ja ihmettelee mikset soittanut, se on kaksoisviestintää. Et voi onnistua, teit näin tai noin. Jos olisit soittanut, se olisi etäännyttävää. Kun et soita, olet omituinen ja höpsö. Ja koko ajan taustalla leijuu uhkaus, että hän ei sitten mitään negatiivisuutta jaksa. Kätevästi unohtaen, että hän itse ei muuta olekaan kuin negatiivinen. 

Nainen, sinua manipuloidaan. Vain, jotta mies saisi pitää kakkunsa ja syödä sen yhä uudelleen. Tulet voimaan todella huonosti jos jatkat tuossa.

Hah, tuo on kyllä oiva tiivistys tilanteesta pahimmillaan. En edelleenkään usko, että mies tahallaan sitä tekee, mutta valitettavan usein minulla on se olo, että minä teen asioita väärin. Mies ei ole kuin kerran suoraan sanonut, että haluaa nyt keskittyä omiin juttuihin, muutoin tulkitsen sen hänen käytöksestä ja sitäkin voisi kysyä, että ylitulkitsenko häntä turhaan.

Toisaalta esim. nyt vaihdoimme viestejä viime torstaina, perjantaina minä laitoin hänelle viestin, mies oli menossa viikonlopun niin vastasi vasta lauantai-aamusta eikä sitten parin viestin jälkeen enää vastannut mulle mitään, eikä ole kuulunut sen jälkeen. Ymmärrän hyvin, ettei viestittele kun on kavereiden kanssa menossa, mutta odottelen nyt, että milloin siitä kuuluu nyt kun on kotiutunut.. Joo, tiedän että kuulostaa teinimeiningiltä eikä kolmekymppisten.

AP

Olen ollut etäsuhteessa vuosikaudet. Mulle se toimii, koska ihan joka päivä me keskustellaan. Ehkä ei niin paljon edes keskusteltaisi, jos oltaisiin samassa tilassa. Toivotetaan hyvät yöt ja kerrotaan kauniit sanat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan. 

Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.

Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.

Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän. 

AP

Millaisista aiheista mies tykkää keskustella muiden ihmisten kanssa? Ystäviensä ja kavereidensa? Vanhempiensa ja sisarustensa?  Kerroit, että teillä on miehen kanssa ollut oikein hyviäkin keskusteluja. Mistä aiheista? Siis muista kuin suhteestanne tai tunteistanne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut miehessä myös tuota, että ei välttämättä ole paras kestämään ikävyyksiä suhteessa. Jokin aika sitten meillä tuli riitaa kotitöistä ja mies sanoi sen yhteydessä että "En jaksa tämmöstä, en halua elämääni tällaista negatiivisuutta!"

Miksi erimielisyys ylipäätään paisuu riidaksi? Oma puolisoni tekee usein niin, että ollessaan eri mieltä jostakin asiasta, josta ei halua joustaa, kääntää mielestäni ihan asiallisesti esittämäni keskustelunavauksen niin että minä haastan riitaa, ja poistuu sitten paikalta, koska "ei jaksa tämmöistä" tai "ei jaksa riidellä". Kun itse olen mielestäni esittänyt asiani mahdollisimman neutraalisti ja kysynyt esimerkiksi, että miten puoliso haluaisi että jatkossa toimitaan tilanteessa X. Käytännössä "en halua riidellä" siis tarkoittaa, että "en halua neuvotella", mutta tuolla tavalla asian vääntämällä saa minut näyttämään pahalta ja hankalalta... Jos yritän sanoa, että en minäkään halua riidellä, vaan haluan keskustella ja kuulla hänen mielipiteensä, alkaa riita siitä että haluanko minä oikeasti riidellä vai keskustella, mutta siihen varsinaiseen asiaan ei saa minkäänlaista vastauta...

Kunnon kaasuvalotusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan. 

Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.

Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.

Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän. 

AP

Millaisista aiheista mies tykkää keskustella muiden ihmisten kanssa? Ystäviensä ja kavereidensa? Vanhempiensa ja sisarustensa?  Kerroit, että teillä on miehen kanssa ollut oikein hyviäkin keskusteluja. Mistä aiheista? Siis muista kuin suhteestanne tai tunteistanne?

Kavereiden kanssa puhuvat harrastuksista, urheilusta, töistä, vähän riippuen kaverista, läheisimpien kanssa kai syvällisempiäkin juttuja. Perheensä kanssa lähinnä käytännön asioita, ainakaan miehen kertoman mukaan hän ei ole ikinä perheensä kanssa puhunut tunteista ym. asioista.

Olen iloinen, että ollaan puhuttu yleisesti elämästä, miksi joku ihminen toimii tietyllä tavalla, harrastuksista, historiasta, politiikasta, työelämästä, ihmissuhteista ja muiden asioista myös heh. Mielestäni miehen kans on kiva jutella, mutta sitten jos puhe kääntyy suhteeseen niin vastaus on usein "en tiedä, en oo miettiny", mikä voi olla ihan tottakin.

AP

Mies käyttäytyy noin, koska haluaa ja voi. Jos ap:lla olis itsekunnioitusta hän pistäisi hommalle stopin.

Mielenkiintoinen postaus, kiitos AP. Olen n. kolmekymppinen mies ja tunnistan kuvauksestasi paljon piirteitä itsestäni, joko menneitä tai nykyisiä. Jotkut kirjoittivat vastauksissaan, että ei se siitä mihinkään muutu, mutta oma kokemukseni on hiukan erilainen. Ihmiset voivat muuttua käytökseltään. Valitettavasti se vain monesti vaatii jonkin laukaisijan tai vähintäänkin vankan kyvyn ja halun tarkastella itseään. Uskon että pystyisit jollain lailla tukemaan muutosta kumppanissasi, jos hän sitä haluaa, mutta on ihan mahdotonta sanoa ulkopuolisena miten se voisi tapahtua.

Kun olet miehesi kanssa, niin tuntuuko sinusta kuin hänen huomionsa olisi absoluuttista ja jakamatonta? Luuri on ties missä ja somesta ei ole tietoakaan? Jos näin on, niin kaipaatko tuota tunnetta ollessanne erillänne? Itse käyttäydyn noin ihmisten kanssa, oli kyse sitten romanttisesta suhteesta, ystävyydestä tai uudesta tuttavuudesta. Se on saanut monet ihastumaan nopeasti ja turhautumaan myöhemmin yhtä voimakkaasti. Syvänä introverttinä nuo intensiiviset ihmiskohtaamiset tarvitsevat vastapainoksi runsaasti omaa aikaa ja tilaa. Se voi tarkoittaa myös "omia" kavereita ja tuttavia. On täysin ymmärrettävää ettei se ole toimiva mekaniikka läheskään kaikissa parisuhteissa. Mikäli et koe mallia toimivaksi teille, eikä molemminpuolisia muutoshaluja ole, niin todennäköisesti pidemmällä aikavälillä ette elä täysin tyytyväisinä ja onnellisina kumpikaan, vaikka toisistanne aidosti välittäisittekin.

arosushi kirjoitti:

Mielenkiintoinen postaus, kiitos AP. Olen n. kolmekymppinen mies ja tunnistan kuvauksestasi paljon piirteitä itsestäni, joko menneitä tai nykyisiä. Jotkut kirjoittivat vastauksissaan, että ei se siitä mihinkään muutu, mutta oma kokemukseni on hiukan erilainen. Ihmiset voivat muuttua käytökseltään. Valitettavasti se vain monesti vaatii jonkin laukaisijan tai vähintäänkin vankan kyvyn ja halun tarkastella itseään. Uskon että pystyisit jollain lailla tukemaan muutosta kumppanissasi, jos hän sitä haluaa, mutta on ihan mahdotonta sanoa ulkopuolisena miten se voisi tapahtua.

Kun olet miehesi kanssa, niin tuntuuko sinusta kuin hänen huomionsa olisi absoluuttista ja jakamatonta? Luuri on ties missä ja somesta ei ole tietoakaan? Jos näin on, niin kaipaatko tuota tunnetta ollessanne erillänne? Itse käyttäydyn noin ihmisten kanssa, oli kyse sitten romanttisesta suhteesta, ystävyydestä tai uudesta tuttavuudesta. Se on saanut monet ihastumaan nopeasti ja turhautumaan myöhemmin yhtä voimakkaasti. Syvänä introverttinä nuo intensiiviset ihmiskohtaamiset tarvitsevat vastapainoksi runsaasti omaa aikaa ja tilaa. Se voi tarkoittaa myös "omia" kavereita ja tuttavia. On täysin ymmärrettävää ettei se ole toimiva mekaniikka läheskään kaikissa parisuhteissa. Mikäli et koe mallia toimivaksi teille, eikä molemminpuolisia muutoshaluja ole, niin todennäköisesti pidemmällä aikavälillä ette elä täysin tyytyväisinä ja onnellisina kumpikaan, vaikka toisistanne aidosti välittäisittekin.

 

Deittailuvaiheen alussa luonnollisesti huomio oli jakamatonta, nyt tilanne on normalisoitunut mutta ei minua häiritse miehen kännykän tai somen käyttö ollessamme yhdessä.  Mies on aika laiska somettaja ja ei siellä tietääkseni muita naisia kisuttele. Urheilun katsominen telkkarista joskus häiritsee, mutta sen nyt pystyn kestämään että mies innolla seuraa kotijoukkueensa pelejä.

Ja minulle on täysin ok että on omia harrastuksia, menoja ja kavereita, ja niitä meillä molemmilla kyllä riittää. Miehen harrastus vie usein viikonloppuna molempina päivinä useita tunteja ja molemmat suunnittelee omia menojaan toiselta kyselemättä. Että siitä en usko olevan kyse, että mies ei saisi omaa aikaa ja tilaa. Varsinkaan kun en ole uskaltanut yhteistä aikaa kovin tomerasti vaatia aiemmin..

AP

Eikö tuo ole enemmän tapailua kuin seurustelua? Mies saa sinulta mitä haluaa, seksiä ja seuraa halutessaan, mutta hänellä on paljon aikaa tavata myös muita naisia. Sitten tulee iso itku, kun hän tapaa jonkun jonka kanssa vakavampi seurustelu kiinnostaa.

Jos miehellä ei ole aikaa ja kiinnostusta tavata, olla yhteyksissä, kertoa asioitaan, vaan hän välttelee yhteydenpitoa ja ottaa yhteyttä lähinnä silloin kuin itseä kiinnostaa, niin hän ei ole vakavissaan. Ikävä, että tämä tosiasia ei tunnu mitenkään menevän joidenkin naisten ymmärrykseen, vaan he yrittävät väkisin vääntää suhdetta joksikin muuksi. 

Ap, mies ei muutu. Jos jo nyt on noin vaikeaa, eroa. Nyt sinä roikut hänessä, ei ole tervettä sinultakaan.

Kokemuksella N53, eronnut ja nykyisin turvallisessa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa aika paljon saman tapaiselta kuin oma mieheni oli ennen kuin muutettiin yhteen, mutta on yksi ero: minä olen saman luonteinen joten sovimme yhteen. Ei meistä kumpikaan kaivannut mitään ihmeempiä yhteisiä tekemisiä, seksi ja roikkuminen yhdessä viikonloppuna riitti. KUmpikaan ei juuri välittänyt viestitellä tai soitella myös muuta kuin sen viikonlopputapaamisen sopimiseksi. Sitten vaan noin vuoden jälkeen päätettiin muuttaa yhteen ja hyvin on sujunut siitä asti. Emme ole myös kumpikaan puhujatyyppejä, jotka hirveästi puhuisivaat parisuhteesta tai sellaisesta, käytännön asioista vaan. 

Mutta tosiaan, vähän vaikuttaa että ap ja mies ovat turhan erilaisia toisilleen että tulisi helppoa suhdetta tuosta ikinä. Molemmille todennäköisesti on paremmin sopiva, enemmän itsen kanssa samantyyppinen, ihminen jossain. Ei sillä että jos oikein kova hinku on, voihan tuonkin saada toimimaan, mutta se on vähän kuin hakkaisi neliöpalikkaa ympyräreikään: kyllä siinä lopulta osat kuluu niin että se sinne menee, mutta paljon on lentänyt säleitä sitä ennen.

Joo, mulle on suhteessa tärkeää nimenomaan keskustelu. Ei todellakaan tarvitse puhua suhteesta joka viikko, mutta siitä ja tunteista pitää pystyä puhumaan jos tulee tilanne päälle. Olen itse aika avoin ihminen ja analyyttinen itseänikin kohtaan ja ymmärrän, että kaikki ei ole samanlaisia. Meillä on ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja ja musta on ihanaa kun se kertoo arkisia juttuja työpäivästään ja mitä kukanenkin teki, tulee sellainen olo että olen hälle tärkeä kun haluaa jakaa asioita mulle.

Mutta vastapainona on sitten tämä, mistä ketjun aloitinkin, että nämä kivat juttutuokiotkin tapahtuu pääasiassa silloin kun minä ne järjestän. 

AP

Millaisista aiheista mies tykkää keskustella muiden ihmisten kanssa? Ystäviensä ja kavereidensa? Vanhempiensa ja sisarustensa?  Kerroit, että teillä on miehen kanssa ollut oikein hyviäkin keskusteluja. Mistä aiheista? Siis muista kuin suhteestanne tai tunteistanne?

Kavereiden kanssa puhuvat harrastuksista, urheilusta, töistä, vähän riippuen kaverista, läheisimpien kanssa kai syvällisempiäkin juttuja. Perheensä kanssa lähinnä käytännön asioita, ainakaan miehen kertoman mukaan hän ei ole ikinä perheensä kanssa puhunut tunteista ym. asioista.

Olen iloinen, että ollaan puhuttu yleisesti elämästä, miksi joku ihminen toimii tietyllä tavalla, harrastuksista, historiasta, politiikasta, työelämästä, ihmissuhteista ja muiden asioista myös heh. Mielestäni miehen kans on kiva jutella, mutta sitten jos puhe kääntyy suhteeseen niin vastaus on usein "en tiedä, en oo miettiny", mikä voi olla ihan tottakin.

AP

Voi olla totta kyllä. Mutta miksi ei ole miettinyt? Eikö yhteinen tulevaisuus kiinnosta? Oman kokemuksen mukaan kun mies on tosissaan niin kyllä sitä suhdetta ja sen tulevaisuutta mies miettii yhdessä ja itsekseen. Mulla oli itseasiassa keskustelu tästä asiasta joskus isovanhempieni ja vanhempieni kanssa ja yksimielinen kokemus oli se, että kun mies on vakavissaan niin kyllä se miettii yhteistä tulevaisuutta ja parisuhteen tilaa. Omista suhteista on sen verran kokemusta, että aina kun miehen kanssa keskustelut parisuhteesta tai tulevaisuudesta oli nihkeitä niin eipä se suhde kauaa kestänyt. Aviomies tiesi 3kk:n seurustelun jälkeen, että menee minun kanssani naimisiin ja kaikki hää-, talo- ja lapsiasiat käytiin läpi aika heti ja niistä keskusteltiin tasaisesti pitkin suhdetta aina välillä. Ylipäätään käytiin heti läpi minkälainen parisuhde halutaan ja mitä me voidaan tehdä, että parisuhde pysyy hyvänä. Niitä asioita on sitten oikeasti toteutettu. Helpompi elää arkea kun kaikki osapuolet tietävät missä mennään ja mikä se yhteinen tavoite on ja miten siihen päästään.

Vierailija kirjoitti:

arosushi kirjoitti:

Mielenkiintoinen postaus, kiitos AP. Olen n. kolmekymppinen mies ja tunnistan kuvauksestasi paljon piirteitä itsestäni, joko menneitä tai nykyisiä. Jotkut kirjoittivat vastauksissaan, että ei se siitä mihinkään muutu, mutta oma kokemukseni on hiukan erilainen. Ihmiset voivat muuttua käytökseltään. Valitettavasti se vain monesti vaatii jonkin laukaisijan tai vähintäänkin vankan kyvyn ja halun tarkastella itseään. Uskon että pystyisit jollain lailla tukemaan muutosta kumppanissasi, jos hän sitä haluaa, mutta on ihan mahdotonta sanoa ulkopuolisena miten se voisi tapahtua.

Kun olet miehesi kanssa, niin tuntuuko sinusta kuin hänen huomionsa olisi absoluuttista ja jakamatonta? Luuri on ties missä ja somesta ei ole tietoakaan? Jos näin on, niin kaipaatko tuota tunnetta ollessanne erillänne? Itse käyttäydyn noin ihmisten kanssa, oli kyse sitten romanttisesta suhteesta, ystävyydestä tai uudesta tuttavuudesta. Se on saanut monet ihastumaan nopeasti ja turhautumaan myöhemmin yhtä voimakkaasti. Syvänä introverttinä nuo intensiiviset ihmiskohtaamiset tarvitsevat vastapainoksi runsaasti omaa aikaa ja tilaa. Se voi tarkoittaa myös "omia" kavereita ja tuttavia. On täysin ymmärrettävää ettei se ole toimiva mekaniikka läheskään kaikissa parisuhteissa. Mikäli et koe mallia toimivaksi teille, eikä molemminpuolisia muutoshaluja ole, niin todennäköisesti pidemmällä aikavälillä ette elä täysin tyytyväisinä ja onnellisina kumpikaan, vaikka toisistanne aidosti välittäisittekin.

 

Deittailuvaiheen alussa luonnollisesti huomio oli jakamatonta, nyt tilanne on normalisoitunut mutta ei minua häiritse miehen kännykän tai somen käyttö ollessamme yhdessä.  Mies on aika laiska somettaja ja ei siellä tietääkseni muita naisia kisuttele. Urheilun katsominen telkkarista joskus häiritsee, mutta sen nyt pystyn kestämään että mies innolla seuraa kotijoukkueensa pelejä.

Ja minulle on täysin ok että on omia harrastuksia, menoja ja kavereita, ja niitä meillä molemmilla kyllä riittää. Miehen harrastus vie usein viikonloppuna molempina päivinä useita tunteja ja molemmat suunnittelee omia menojaan toiselta kyselemättä. Että siitä en usko olevan kyse, että mies ei saisi omaa aikaa ja tilaa. Varsinkaan kun en ole uskaltanut yhteistä aikaa kovin tomerasti vaatia aiemmin..

AP

Kuvauksestasi sainkin sellaisen mielikuvan, että kumppanisi kyllä saa aikaa ja tilaa, mutta haluaisit itse ns. päästä lähemmäksi. Tulkitsin sinun uskovan kumppanisi kyllä aidosti välittävän sinusta, mutta tarpeenne ja toimintamallinne eivät kohtaa toisiaan. Siihen tulisi saada muutos, jotta lopputulemana molemmat olisivat onnellisia, eikä yksi tai toinen joudu täysin taipumaan. Koen, että sinun tulisi keskustella asiasta hyvin vakavasti kumppanisi kanssa ja selittää, että jokin muutos olisi yhdessä saatava aikaan tai homma ei tule kestämään. Se on vaikea keskustelu - erityisesti kuvailemasi kaltaisen persoonallisuuden kanssa - mutta yhtälailla täysin välttämätön. Kuitenkin, jos saat keskustelun käyntiin voi lopputulos yllättää hyvinkin positiivisesti.