En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!

Vierailija kirjoitti:

Mitä mies sanoo jos kerrot hänelle, että sinua vaivaa kun hän ei pidä yhteyttä ja suunnittele tapaamisia? Te ilmeisesti näette muutaman kerran viikossa joka tapauksessa? Jos mies ei koe tarpeelliseksi viestittää kun näette kuitenkin? Niin ja vähän ikävä juttu, mutta periaatteessa sinä mahdollistat miehen passiivisuuden olemalla noin aktiivinen. Mitä jos ihan suoraan sanot miehelle ettet enää jaksa olla yksin suhteen moottori ja aiot antaa huomiota samassa suhteessa hänen kanssaan. Ja sitten et soittele vaikka mieli tekisi. Eli annat toiselle tilaa aktivoitua ja katsot mitä tapahtuu.

Mies on ollut ihmeissään, että mikä nyt on ongelma, kun "vastahan me nähtiin / oisit soittanu". Nähdään joo useamman kerran viikossa, yleensä menen miehen luo töiden jälkeen ja joskus tehdään etätöitä sieltä yhdessä ym.

Olen sanonut, että tuntuu että minä olen veturina tässä suhteessa, sekä näkemisten sopimisessa että siinä, että jos on tullut jotain kränää, niin koitan selvittää asian. Tosin olen nyt oppinut, että mies ahdistuu liiasta kyselystä ja "jankkaamisesta". Ehkä voisin sanoa kiihkottomasti hänelle vielä tuosta.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kuin miehesi. Jos joku alkaa vaatimaan minulta yhtään mitään missään ihmissuhteessa niin aivan sata varmasti jää minun kohdalla yksin. Kaverisuhteissa jos roikkuu liian intensiivisesti niin katoan, parisuhteessa varsinkin katoan. Oli ihan kamala viimeisin suhdeviritys kun mies ihan oikeasti osti kukkia kuukauden tuntemisen jälkeen, kertoi mitä kaikkea ostaa minulle kun olemme parisuhteessa. Oli tunkeutumassa viikonlopuksi kylään ja siitä mahdollisesti jatkamaan lomaansa ensimmäisen puhelun jälkeen. Jatkuvasti olisi pitänyt ilmoittaa itsestään ja kertoa jos olin esimerkiksi tunnin puhelimelta pois (harrastuksessa tai kavereita moikkaamassa). Minulle on täysin normaalia olla puhelimelta pois esimerkiksi kokonainen viikonloppu tai enemmän. Ja sanoin tästä ihan alussa, sanoin tästä moneen otteeseen virityksen aikana. Aloin sitten välttelemään puhelintani ja vetoamaan kiireeseen ja välttelin puhelimeen vastaamista tai edes siihen katsomista. Sanomattakin selvää, että tunsin oloni uhatuksi ja jatkuvasti oli olo, että rajojani ei kunnioiteta. Lopuksi koin, että mies on täysi typerys kun ei viitsi kuunnella minua ja toiveitani aikuisen itsenäisestä elämästäni. En halua kenellekään raportoida tai kysellä lupia menemisistäni. En halua kenellekään olla jatkuvasti tilivelvollinen kenen kanssa olen liikkeellä tai mitä olen viimeisen tunnin tehnyt. En halua myöskään suunnitella elämääni liikaa kun se menee pieleen kuitenkin. Olen enemmän extempore ihminen, jos asiat menevät suurinpiirtein kuten olen itse suunnitellut tai on yhteisesti suunniteltu. Ei niin, että joku vain ilmoittaa tulostaan.

Tuo on ihan ok. Mutta silloin parisuhde ei ole sinua varten. Ei kannata hukata aikaa siihen kun kuitenkin vain satutat muita.

Höpöhöpö. Itse et ole valmis parisuhteeseen, kun oletat että parisuhteita on vain yhdenlaisia. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja joillekin sopii että on myös omaa aikaa ja joillekin sopii että kiehnätään yhdessä 24/7. Se joka osaa keskustella asioista ilman odotuksia, että "parisuhde kuuluu mennä näin, muut ei ole valmiita" on se joka on voitolla. Jos tuhlaa aikaa deittailuun ilman että kyselee ja kertoo rehellisesti mitä toinen odottaa ja haluaa parisuhteelta niin aivan varmasti jää omien odotusten vangiksi ja katkeroituu toiselle vaikka syyllinen ja se joka ei ole valmis suhteeseen on se, joka ei osaa kysyä tai vastata rehellisesti. Eri asia on sitten se että käykö tuuri ja onni että löytää ihmisen, jolla samanlaiset toiveet.

Parisuhteita on toki monenlaisia mutta on niissä kyllä yhtäläisyyksiäkin. Kuten se että ne todella edellyttävät jonkinlaista sitoutumista ja myös velvollisuuksia sitä toista kohtaan. Jos näitä ei ole niin kyse on jostain  muusta, kuten vaikkapa tapailusuhteesta tai kahden täysin itsenäisen ihmisen sopimuksesta olla jonkinlaisessa suhteessa. Mutta eivät ne ole enää parisuhteita. 

En ymmärrä miksi ihmisillä on halu vääntää jokainen mahdollinen suhde parisuhteeksi? Ei se tee suhteestanne yhtään huonompaa jos sitä ei voi kutsua parisuhteeksi.

Ap, miksi työnnät käärmettä pyssyyn? Etsi sopivampi mies niin vältyt paljolta surulta. 

Ja vaikka te muuttaisitte vuoden kuluttua yhteen, se yhdessäasuminen ei tule olemaan sellaista, mitä sinä kuvittelet yhteisasumisen olevan. Sitten sulla on saman katon alla tyyppi, joka elää omaa elämäänsä eikä ole yhtään sen innokkaampi tekemään sun kanssa mitään kuin aiemminkaan. Siitä kodista tulee sun projekti jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä olisi normaali kunnon parisuhde, te ensinnäkin asuisitte jo yhdessä tässä vaiheessa. Toiseksi, et silloin edes kysyisi milloin hänelle sopii nähdä sinua vaan kysymys kuuluisi että ”Hei kulta, mitä tehdään tänä viikonloppuna? Mitä haluaisit tehdä? Minne mennään talvilomalle?” jne Silloinkin voi olla että olisit häntä aktiivisempi ehdottamaan tekemistä, mutta perusolettamus on se että jos olette pariskunta niin vietätte aikaa ennen kaikkea toistenne kanssa. Ja vaikka ei olisi mitään tekemistä, silloinkin olisitte yhdessä tekemättä mitään. Oletko kysynyt haluaisiko miehesi muuttaa yhteen?

Nohh, yhteenmuutosta on puhuttu, mutta mies ei halua vielä. Ensi vuonna olisi hänestä hyvä aika ja ei minullakaan ole asian kanssa ollut kiire, mutta hyvä pointti että liekö haluaa sitten ensi vuonnakaan...

Olen ajatellut niin, että kun mies on ollut pitkään sinkkuna, niin hän ei ole tottunut suunnittelemaan menojaan ja ottamaan toista huomioon ja siksi joudun häntä välillä patistamaan. Mutta en halua antaa väärää kuvaa, että ei ikinä tehtäis mitään yhdessä, tehdään kyllä, mutta aika usein se on minun aikaansaamaa. Voi olla osittain myös sitä, että minä ehdin aina ehdottaa näkemistä ennen kuin mies, niin on siksi tottunut siihen. 

AP

Mun mies oli 10v. sinkkuna ennen minua ja ei ollut mitään vaikeuksia järjestää mulle aikaa ja ottaa minua huomioon. Ihmisiä on toki erilaisia, mutta se, että on ollut pitkään yksin, ei ole syy mihinkään. Tahtotila ja halu sen ratkaisevat ja se millainen ihminen on. Sä nyt selittelet itsellesi kaikenlaisia mahdollisia selityksiä kun sun pitäisi puhua miehen kanssa, että tää homma ei nyt vaan toimi mulle. Vaikutat olevan kiltti ihminen ja haluat vältellä konfliktia, mutta sun pitää muistaa omat tarpeesi.

Mitä haluat AP, että me sanotaan sinulle?

Vierailija kirjoitti:

Olen vain niin äärettömän surullinen jos suhde päättyy ja vaikea käsittää, mitä tapahtui?! Ensimmäiset puoli vuotta kun meni niin hyvin ja mies kertoi avoimesti tunteistaan ym. Mutta ehkä niitä ei sitten tarpeeksi ole minua kohtaan :(

Mies on ollut sinkkuna useita vuosia ja ymmärtääkseni hänellä on historiaa siinä, että suhteet vaan näivettyvät pois. Kun olemme jutelleet entisistä suhteista, niin mies on maininnut, että jopa useamman kerran on käynyt niin, että hän on alkanut vetäytyä suhteesta, jolloin nainen on huomannut sen ja alkanut kysellä missä mennään, minkä jälkeen ovat päätyneet eroon. Aiemmin ajattelin, että mies ei vaan ollut kohdannut oikeaa ihmistä (eli minua heh) ja tätä ei tulisi tapahtumaan meidän suhteessa, mutta enää en olekaan varma..

AP

Tottahan toki tuollainen mies on saanut sinut koukkuun, koska hän on kertonut olevansa vaikeasti tavoiteltava (eli nostanut statustaan). Sinä olet rakastunut ajatukseen, että sammakosta kuoriutuu prinssi kunhan riittävän monta kertaa uit hänet kiinni ja pussaat väkisin. Hän on hivellyt turhamaisuuttasi ja ehkä hetken itsekin uskotellut itselleen, että nyt on eri tilanne. Mutta jo hyvin kauan sitten hänen on itse pitänyt ymmärtää, ettei ole. Joten hän joka tapauksessa vedättää sinua, oli hän sitten alun perin jossain määrin ihastunut tai ei. 

Nyt sinun pitää hyväksyä, että ylpeys kävi lankeemuksen edellä, nenään pistää mutta paljon pahemmin siihen sattuu jos jatkat kiinniuimista. Sinua on nöyryytetty, ja se harmittaa ja sen kuuluukin pistää vihaksi. Mutta lakkaa haaskaamasta kallista aikaasi, ja laita turbo päälle ja mene etsimään lapsillesi isä. 

Miksi kysyt muiden mielipiteitä, kun olet tehnyt jo oman tulkintasi, missä miehellä on jokin psykologinen ongelma, mikä estää häntä sitoutumasta sinuun. 

Tällaista ongelmaa ei ole, jos mies on rakastunut ja sitoutunut, etkä voi pakottaa ketään tekemään mitään mitä tämä ei halua. Jotkut miehet ajautuvat suhteisiin kiltteyttään ja mukavuudenhaluisuuttaan ilman rakkauden tunteita, mutta ei siitä koskaan tule mitään suurta rakkaustarinaa, vaan kärsimystä molemmille. 

Miksi jotkut naiset psykologisoivat tähän tyyliin miesten käytöstä? Siksi varmaan, että suojelevat itseään totuudelta, mutta samalla jää löytymättä suhde, jossa tulisi aidosti ja oikeasti rakastetuksi ja kohdatuksi. Ehkä se on turvattoman kiintymyssuhdetyylin lopputuotosta, että jäädään roikkumaan epätoivoisiin suhteisiin eikä tunnisteta toisen avustuksellakaan sitä mistä oikeasti on kyse.

Pahoittelen, että kirjoitan niin suoraan. Mutta olen nähnyt tuollaisen suhteen ja se on suuri kärsimys, jos siihen vielä lapsia tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa. Sulla alkaa tulla kiire hyvän miehen etsinnässä jos lapsia haluat, ja tuhlaat aikaasi kyökkipsykologipelleilyihin miehen kanssa, joka ei selvästi ole susta kiinnostunut. Voit höpöttää mitä ikinä haluat kiintymystyyleistä ja lapsuuden traumoista ja vaikka mistä, mutta fakta on se että jos mies on oikealla asialla liikkeellä asianmukaiset tunteiden kanssa, niin miestä saa olla melkein hätistämässä kimpusta. Rakastunut mies kyllä hakeutuu varsin pontevasti ja ihan itse sun luokse. Toi ei oo rakastuneen miehen käytöstä, vaan välinpitämättömän kassien tyhjentäjän käytöstä. Kai tämän ymmärrät itsekin, olet varmaan joskus tavannut jtn rakastuneita pareja.

Olette lisäks olleet vain vuoden yhdessä. Miksi ihmeessä jäät roikkumaan ja tappelemaan, kun mies ei selvästi nyt ole iha yhtä kiinnostunut kuin sinä olet?

En ymmärrä miksi niin moni nainen jää roikkumaan sun lailla tilanteeseen jossa on itsestään selvää ettei tilanne ole se, mitä tuoreessa suhteessa pitäisi olla (rakastuminen, toinen mielessä 24/7, sydän pamppailee viestistäkin, tekee kaikkensa ja enemmän että voi viettää mahd paljon aikaa yhdessä). Mistä olette saaneet päähänne että selvästi välinpitämättömän miehen käytöstä pitää lähteä tolla tavoin problematisoimaan? Se ei oo susta kiinnostunut, ei tossa mistään ihmeemmästä ole kyse.

Tuntuu tosi pahalta jos toista ei kiinnosta niin paljon kuin itseään niin ihmiset selittelevät sitä kaikenlaisilla asioilla. Kiintymyssuhdeasiat ovat ihan todellisia juttuja ja tässä tapauksessa voi osittain olla kyse siitä, mutta tuskin mies on kuitenkaan tarpeeksi kiinnostunut suhteesta ap:n kanssa. Vaikka olisikin välttelevä kiintymystyyli niin ei se sitä tarkoita etteikö haluaisi viettää aikaa toisen kanssa ja olla yhteyksissä ja keskustella. On ihan totta, että rakastunut mies tekee kaikkensa ollakseen rakastamansa naisen kanssa eikä rakastumisen pitäisi olla vuodessa jo ohi. Pitemmissäkin suhteissa kyllä yleensä haluaa olla sen toisen kanssa ja huomioida sitä, vaikka rakastumisvaihe on jo ohi...

Meillä nämä kiintymyssuhdeasiat nousevat framille vain silloin, kun on vaikeaa ja riitoja. Siis vuosia ja kuukausia menee ihan normaaleissa merkeissä. Ja vuosien saatossa ollaan opittu kohtaamaan toisemme paremmin. Minä antamaan tilaa ja hän rauhoittamaan minut. Mutta jos ne tulisivat silmille arjessa, olisin lähtenyt jo ajat sitten. Kumppani ei olisi oikea. 

Vierailija kirjoitti:

"Mutta en tiedä mitä niin mahdotonta olen häneltä vaatinut, paitsi sen että haluaisi olla kanssani, viettää aikaa ja jutella, mitä normaaliin parisuhteeseen kuuluu...?" Jos sun täytyy kysyä tuota, ero on ainoa vaihtoehto. Olen itsekin ollut vastaavankaltaisessa suhteessa lapsihöpinöineen. Mies pongahti myös paikalta heti, kun alkoi hänen mielestään olla epämiellyttävää tai vaikeaa. Kaiken oli pyörittävä hänen ehdoillaan. Tätä kontrastia alun kiintyneen ja rehellisen oloisen miehen välillä oli silloin vaikea ymmärtää. Mutta totuus on, että osalle miehistä pääsyy olla suhteessa on seksi, eikä heitä juuri kiinnosta naisten tunteet ja kokemukset, vaikka alkuun heidän on esitettävä muuta.

Teiltä tulee paljon hyviä viestejä, KIITOS! Olen huomannut miehessä myös tuota, että ei välttämättä ole paras kestämään ikävyyksiä suhteessa. Jokin aika sitten meillä tuli riitaa kotitöistä ja mies sanoi sen yhteydessä että "En jaksa tämmöstä, en halua elämääni tällaista negatiivisuutta!". Joskus aiemminkin tämä on kuultu, että mies ei halua että suhde tuo elämään mitään negatiivisuutta. Olin aika ihmeissäni - eihän kukaan tykkää riidellä, mutta joskus suhteessakin tulee jotain sanomista ja pinna kiristyy, ja mielestäni "tavalliset" riidat on ihan normaali osa suhdetta jos niitä silloin tällöin esiintyy. 

Ollaan kyllä saatu sovittua tällaiset riidat ja pystytään laskemaan niistä leikkiäkin, mutta silti mietityttää tuokin..

AP

Vierailija kirjoitti:

AP koetko ahdistusta siitä, että et uskalla vaatia mieheltäsi niitä asioita mitä oikeasti haluat? Olin itse pitkään samanlaisessa tilanteessa ja omalla kohdallani syy oli siinä, että pelkäsin mieheni jättävän minut mikäli alkaisin oikeasti vaativaksi. Ahdistusta toi se, että tiesin oikeasti olevani oikeassa. Et saa suhteestasi sitä mitä haluat. Eroa AP hyvä, löydät itsellesi vielä oikean miehen. Älä anna ahdistuksen puristaa sydäntäsi, sillä sinun tapauksessasi se ei tule tuossa suhteessa koskaan helpottamaan.

Tämä viesti osui ja upposi, valitettavasti :( Täytyy myöntää, että olen huomannut nyt, ekaa kertaa, miettiväni että olenko liian "needy", vaikea, kohtuuton, miksen voi olla tyytyväinen siihen mitä meillä on, ja siksi jätän joskus nostamatta asioita esille. Tai ehkä enemmänkin niin, että uskallan kyllä sanoa asioista kerran, mutta jos niistä ei saada puhuttua tai muuten käsiteltyä, niin en tohdi nostaa asioita uudelleen esille, etten jankkaa ja ärsytä miestä. Eli taustalla on pelko siitä, että jos olen liian vaativa ja rasittava, niin mies jättää minut.

AP

Kuulostat todella raskaalta kumppanilta ja voi olla, että mieskin on tämän tajunnut.

Ei parisuhde ole mikään wannabe-terapointisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP koetko ahdistusta siitä, että et uskalla vaatia mieheltäsi niitä asioita mitä oikeasti haluat? Olin itse pitkään samanlaisessa tilanteessa ja omalla kohdallani syy oli siinä, että pelkäsin mieheni jättävän minut mikäli alkaisin oikeasti vaativaksi. Ahdistusta toi se, että tiesin oikeasti olevani oikeassa. Et saa suhteestasi sitä mitä haluat. Eroa AP hyvä, löydät itsellesi vielä oikean miehen. Älä anna ahdistuksen puristaa sydäntäsi, sillä sinun tapauksessasi se ei tule tuossa suhteessa koskaan helpottamaan.

Tämä viesti osui ja upposi, valitettavasti :( Täytyy myöntää, että olen huomannut nyt, ekaa kertaa, miettiväni että olenko liian "needy", vaikea, kohtuuton, miksen voi olla tyytyväinen siihen mitä meillä on, ja siksi jätän joskus nostamatta asioita esille. Tai ehkä enemmänkin niin, että uskallan kyllä sanoa asioista kerran, mutta jos niistä ei saada puhuttua tai muuten käsiteltyä, niin en tohdi nostaa asioita uudelleen esille, etten jankkaa ja ärsytä miestä. Eli taustalla on pelko siitä, että jos olen liian vaativa ja rasittava, niin mies jättää minut.

AP

Voi ystävä rakas. Sinun tarpeesi eivät tule tyydytetyksi. Sinulla on tarpeita ja hän ei täytä niitä. On teille molemmille palvelus, että lähdette etsimään toisillenne sopivammat kumppanit. Kun saat kumppanin, joka täyttää normaalit ja luonnolliset tarpeesi, tuo stressaava olo katoaa ja elät tyynenä ja onnellisena hyvää elämää. Jostain syystä pelkäät yksinoloa. Mieti, jos nyt vastaan tulisi elämäsi mies, se oikea ja sinä oletkin kiinni tuossa luuserissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta en tiedä mitä niin mahdotonta olen häneltä vaatinut, paitsi sen että haluaisi olla kanssani, viettää aikaa ja jutella, mitä normaaliin parisuhteeseen kuuluu...?" Jos sun täytyy kysyä tuota, ero on ainoa vaihtoehto. Olen itsekin ollut vastaavankaltaisessa suhteessa lapsihöpinöineen. Mies pongahti myös paikalta heti, kun alkoi hänen mielestään olla epämiellyttävää tai vaikeaa. Kaiken oli pyörittävä hänen ehdoillaan. Tätä kontrastia alun kiintyneen ja rehellisen oloisen miehen välillä oli silloin vaikea ymmärtää. Mutta totuus on, että osalle miehistä pääsyy olla suhteessa on seksi, eikä heitä juuri kiinnosta naisten tunteet ja kokemukset, vaikka alkuun heidän on esitettävä muuta.

Teiltä tulee paljon hyviä viestejä, KIITOS! Olen huomannut miehessä myös tuota, että ei välttämättä ole paras kestämään ikävyyksiä suhteessa. Jokin aika sitten meillä tuli riitaa kotitöistä ja mies sanoi sen yhteydessä että "En jaksa tämmöstä, en halua elämääni tällaista negatiivisuutta!". Joskus aiemminkin tämä on kuultu, että mies ei halua että suhde tuo elämään mitään negatiivisuutta. Olin aika ihmeissäni - eihän kukaan tykkää riidellä, mutta joskus suhteessakin tulee jotain sanomista ja pinna kiristyy, ja mielestäni "tavalliset" riidat on ihan normaali osa suhdetta jos niitä silloin tällöin esiintyy. 

Ollaan kyllä saatu sovittua tällaiset riidat ja pystytään laskemaan niistä leikkiäkin, mutta silti mietityttää tuokin..

AP

Hooooo.... se tyyppi pitäisi ampua joka keksi tuon negatiivisuudenvälttelykultin. Siinä tarjotaan kaikenlaisille varttinarsisteille ja muuten mulkuille aseet käteen, ja muiden tehtävä on kumarrella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta en tiedä mitä niin mahdotonta olen häneltä vaatinut, paitsi sen että haluaisi olla kanssani, viettää aikaa ja jutella, mitä normaaliin parisuhteeseen kuuluu...?" Jos sun täytyy kysyä tuota, ero on ainoa vaihtoehto. Olen itsekin ollut vastaavankaltaisessa suhteessa lapsihöpinöineen. Mies pongahti myös paikalta heti, kun alkoi hänen mielestään olla epämiellyttävää tai vaikeaa. Kaiken oli pyörittävä hänen ehdoillaan. Tätä kontrastia alun kiintyneen ja rehellisen oloisen miehen välillä oli silloin vaikea ymmärtää. Mutta totuus on, että osalle miehistä pääsyy olla suhteessa on seksi, eikä heitä juuri kiinnosta naisten tunteet ja kokemukset, vaikka alkuun heidän on esitettävä muuta.

Teiltä tulee paljon hyviä viestejä, KIITOS! Olen huomannut miehessä myös tuota, että ei välttämättä ole paras kestämään ikävyyksiä suhteessa. Jokin aika sitten meillä tuli riitaa kotitöistä ja mies sanoi sen yhteydessä että "En jaksa tämmöstä, en halua elämääni tällaista negatiivisuutta!". Joskus aiemminkin tämä on kuultu, että mies ei halua että suhde tuo elämään mitään negatiivisuutta. Olin aika ihmeissäni - eihän kukaan tykkää riidellä, mutta joskus suhteessakin tulee jotain sanomista ja pinna kiristyy, ja mielestäni "tavalliset" riidat on ihan normaali osa suhdetta jos niitä silloin tällöin esiintyy. 

Ollaan kyllä saatu sovittua tällaiset riidat ja pystytään laskemaan niistä leikkiäkin, mutta silti mietityttää tuokin..

AP

Pitkissä parisuhteissa ja elämässä yleensäkin tulee vastaan vaikka mitä. Tosi huono merkki, että ei kestä pikkuriitaa. Tosin saattoi sanoa sen vain tuohduksissaan ilman, että tarkoitti sitä tai sitten taustalla on oikeasti turhautuminen ja se ettei kestä. Tätä kun ei täältä ulkopuolelta voi tietää. Parisuhde tuo väistämättä negatiivisia tunteita, koska hei ihmisiä me vain ollaan ja ei aina käyttäydytä ihanteellisesti. Meillä mies ei ole kertaakaan miettinyt eroa tai sanonut mitään siihen viittaavaa, vaikka on riidelty ja huudettu ja vihattu. On muutenkin resilientti ihminen eikä murru oikein millään ilveellä. Mieti tarkkaan onko miehesi sellainen, että kestää elämän ja parisuhteen myrskyt ilman, että ahdistuu ja pakenee. Ei ole helppoa olla ihmisen kanssa, joka jättää tai luovuttaa heti kun tulee vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP koetko ahdistusta siitä, että et uskalla vaatia mieheltäsi niitä asioita mitä oikeasti haluat? Olin itse pitkään samanlaisessa tilanteessa ja omalla kohdallani syy oli siinä, että pelkäsin mieheni jättävän minut mikäli alkaisin oikeasti vaativaksi. Ahdistusta toi se, että tiesin oikeasti olevani oikeassa. Et saa suhteestasi sitä mitä haluat. Eroa AP hyvä, löydät itsellesi vielä oikean miehen. Älä anna ahdistuksen puristaa sydäntäsi, sillä sinun tapauksessasi se ei tule tuossa suhteessa koskaan helpottamaan.

Tämä viesti osui ja upposi, valitettavasti :( Täytyy myöntää, että olen huomannut nyt, ekaa kertaa, miettiväni että olenko liian "needy", vaikea, kohtuuton, miksen voi olla tyytyväinen siihen mitä meillä on, ja siksi jätän joskus nostamatta asioita esille. Tai ehkä enemmänkin niin, että uskallan kyllä sanoa asioista kerran, mutta jos niistä ei saada puhuttua tai muuten käsiteltyä, niin en tohdi nostaa asioita uudelleen esille, etten jankkaa ja ärsytä miestä. Eli taustalla on pelko siitä, että jos olen liian vaativa ja rasittava, niin mies jättää minut.

AP

Tuossa on oikeasti hankalaa löytää sopiva tasapaino. On totta että jotkut asiat on parisuhteessa vain pakko hyväksyä eikä niistä kannata jankuttaa uudelleen ja uudelleen. Mutta se ei saisi tarkoittaa että itselle suhteessa elintärkeitä asioita saisi lakaista maton alle ja unohtaa.

Jokaisen pitää itse päättää että mitkä ovat itselle niitä kynnyskysymyksiä.

En lukenut ketjua kokonaan, mutta olette jo yli kolmekymppisiä. Ette mitään "highschool sweetheartseja", jotka voivat olla kylki kyljessä kaikki välitunnitkin ja joilla oman aikuiselämän rakentaminen on vielä edessä. Teidän ikäisillänne on jo elämää aika pitkälle rakennettu. Yli 10 vuoden ajan olette rakentaneet. On työt, harrastukset, ystävät ja kaverit. Kun päälle kolmekymppisenä aloittaa suhteen, jonka on kenties tarkoitus olla vakava, pitää toinen saada "integroitua" omaan muuhun elämäänsä. Ja siis molempien, ei vain toisen. 

Jos suhdetta haluatte jatkaa, on syytä keskustella siitä, miten paljon kumpikin tarvitsee omaa aikaa ja miten paljon yhteistä aikaa. Jos ei kykene sopeutumaan toisen oman ajan tai yhdessäoloajan tarpeeseen, on parempi jatkaa eri teitä. Mutta jos molemmat pystyvät tulemaan toistaan tässä asiassa vastaan eli pystytte tekemään kompromissin, tilanne on jo parempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP koetko ahdistusta siitä, että et uskalla vaatia mieheltäsi niitä asioita mitä oikeasti haluat? Olin itse pitkään samanlaisessa tilanteessa ja omalla kohdallani syy oli siinä, että pelkäsin mieheni jättävän minut mikäli alkaisin oikeasti vaativaksi. Ahdistusta toi se, että tiesin oikeasti olevani oikeassa. Et saa suhteestasi sitä mitä haluat. Eroa AP hyvä, löydät itsellesi vielä oikean miehen. Älä anna ahdistuksen puristaa sydäntäsi, sillä sinun tapauksessasi se ei tule tuossa suhteessa koskaan helpottamaan.

Tämä viesti osui ja upposi, valitettavasti :( Täytyy myöntää, että olen huomannut nyt, ekaa kertaa, miettiväni että olenko liian "needy", vaikea, kohtuuton, miksen voi olla tyytyväinen siihen mitä meillä on, ja siksi jätän joskus nostamatta asioita esille. Tai ehkä enemmänkin niin, että uskallan kyllä sanoa asioista kerran, mutta jos niistä ei saada puhuttua tai muuten käsiteltyä, niin en tohdi nostaa asioita uudelleen esille, etten jankkaa ja ärsytä miestä. Eli taustalla on pelko siitä, että jos olen liian vaativa ja rasittava, niin mies jättää minut.

AP

Hei AP, olen se kenen viestiin vastasit. Minulla kyse oli myös siitä, että pelkäsin itse haluavani suhdetta enemmän kuin entinen poikaystäväni. Pelkäsin, että jos laitan hänet kovaa vasten toteaisi hän mielessään, ettei suhde ole tämän arvoinen ja lähtisi menemään. Itse olisin ollut valmis juuri niihin sirkustemppuihin ja mihin vain, jotta suhde olisi toiminut. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen teki todella kipeää. Jos helpottaa, löysin 2v sinkkuilun jälkeen unelmieni parisuhteen ja olen onnellisempi kuin koskaan. Syvä rauha ja onni on löytänyt minutkin, kuka vuosikausia seikkailin vastaavanlaisissa suhteissa missä alkuhuuma vaihtui aina puolen vuoden sisällä ahdistukseen. Kaikkea hyvää sinulle <3

Nykyään taitaa olla enemmän ja enemmän miehiä, jotka eivät halua enää asua yhdessä vaan haluavat omassa himassaan rauhassa pelailla, dokailla, pornoilla jne. ja sitten kuvittelevat, että joku nainen innostuu kanssaan sellaiseen suhteeseen, että tulee sinne välillä pantavaksi ja sitten mies taas jatkaa boksielämäänsä. Mitä nainen tuosta saa? No, munaa mutta muuta ei sitten jääkään käteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP koetko ahdistusta siitä, että et uskalla vaatia mieheltäsi niitä asioita mitä oikeasti haluat? Olin itse pitkään samanlaisessa tilanteessa ja omalla kohdallani syy oli siinä, että pelkäsin mieheni jättävän minut mikäli alkaisin oikeasti vaativaksi. Ahdistusta toi se, että tiesin oikeasti olevani oikeassa. Et saa suhteestasi sitä mitä haluat. Eroa AP hyvä, löydät itsellesi vielä oikean miehen. Älä anna ahdistuksen puristaa sydäntäsi, sillä sinun tapauksessasi se ei tule tuossa suhteessa koskaan helpottamaan.

Tämä viesti osui ja upposi, valitettavasti :( Täytyy myöntää, että olen huomannut nyt, ekaa kertaa, miettiväni että olenko liian "needy", vaikea, kohtuuton, miksen voi olla tyytyväinen siihen mitä meillä on, ja siksi jätän joskus nostamatta asioita esille. Tai ehkä enemmänkin niin, että uskallan kyllä sanoa asioista kerran, mutta jos niistä ei saada puhuttua tai muuten käsiteltyä, niin en tohdi nostaa asioita uudelleen esille, etten jankkaa ja ärsytä miestä. Eli taustalla on pelko siitä, että jos olen liian vaativa ja rasittava, niin mies jättää minut.

AP

Hei AP, olen se kenen viestiin vastasit. Minulla kyse oli myös siitä, että pelkäsin itse haluavani suhdetta enemmän kuin entinen poikaystäväni. Pelkäsin, että jos laitan hänet kovaa vasten toteaisi hän mielessään, ettei suhde ole tämän arvoinen ja lähtisi menemään. Itse olisin ollut valmis juuri niihin sirkustemppuihin ja mihin vain, jotta suhde olisi toiminut. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen teki todella kipeää. Jos helpottaa, löysin 2v sinkkuilun jälkeen unelmieni parisuhteen ja olen onnellisempi kuin koskaan. Syvä rauha ja onni on löytänyt minutkin, kuka vuosikausia seikkailin vastaavanlaisissa suhteissa missä alkuhuuma vaihtui aina puolen vuoden sisällä ahdistukseen. Kaikkea hyvää sinulle <3

Haluan myös lisätä, että et kuulosta AP mielestäni liian vaativalta tai herkkähipiäiseltä. Vaikutat sydämelliseltä ihmiseltä kuka haluaa tasapainoisen ja vilpittömän parisuhteen missä kokea olevansa rakastettu ja toiselle se tärkein ihminen, minkä vuoksi on valmis tekemään mitä vaan. Kaikki muu, ulkonäkö, rikkaudet ja status ovat pelkkää kulissia, eikä niillä ole loppupeleissä mitään väliä oikeasti tärkeiden asioiden rinnalla. Et vaadi mielestäni kuuta taivaalta, vaan toiveesi ovat hyvin oikeutettuja ja inhimillisiä. Toivon, että löydät ja saat sen mitä kaipaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kuin miehesi. Jos joku alkaa vaatimaan minulta yhtään mitään missään ihmissuhteessa niin aivan sata varmasti jää minun kohdalla yksin. Kaverisuhteissa jos roikkuu liian intensiivisesti niin katoan, parisuhteessa varsinkin katoan. Oli ihan kamala viimeisin suhdeviritys kun mies ihan oikeasti osti kukkia kuukauden tuntemisen jälkeen, kertoi mitä kaikkea ostaa minulle kun olemme parisuhteessa. Oli tunkeutumassa viikonlopuksi kylään ja siitä mahdollisesti jatkamaan lomaansa ensimmäisen puhelun jälkeen. Jatkuvasti olisi pitänyt ilmoittaa itsestään ja kertoa jos olin esimerkiksi tunnin puhelimelta pois (harrastuksessa tai kavereita moikkaamassa). Minulle on täysin normaalia olla puhelimelta pois esimerkiksi kokonainen viikonloppu tai enemmän. Ja sanoin tästä ihan alussa, sanoin tästä moneen otteeseen virityksen aikana. Aloin sitten välttelemään puhelintani ja vetoamaan kiireeseen ja välttelin puhelimeen vastaamista tai edes siihen katsomista. Sanomattakin selvää, että tunsin oloni uhatuksi ja jatkuvasti oli olo, että rajojani ei kunnioiteta. Lopuksi koin, että mies on täysi typerys kun ei viitsi kuunnella minua ja toiveitani aikuisen itsenäisestä elämästäni. En halua kenellekään raportoida tai kysellä lupia menemisistäni. En halua kenellekään olla jatkuvasti tilivelvollinen kenen kanssa olen liikkeellä tai mitä olen viimeisen tunnin tehnyt. En halua myöskään suunnitella elämääni liikaa kun se menee pieleen kuitenkin. Olen enemmän extempore ihminen, jos asiat menevät suurinpiirtein kuten olen itse suunnitellut tai on yhteisesti suunniteltu. Ei niin, että joku vain ilmoittaa tulostaan.

Tuo on ihan ok. Mutta silloin parisuhde ei ole sinua varten. Ei kannata hukata aikaa siihen kun kuitenkin vain satutat muita.

Höpöhöpö. Itse et ole valmis parisuhteeseen, kun oletat että parisuhteita on vain yhdenlaisia. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja joillekin sopii että on myös omaa aikaa ja joillekin sopii että kiehnätään yhdessä 24/7. Se joka osaa keskustella asioista ilman odotuksia, että "parisuhde kuuluu mennä näin, muut ei ole valmiita" on se joka on voitolla. Jos tuhlaa aikaa deittailuun ilman että kyselee ja kertoo rehellisesti mitä toinen odottaa ja haluaa parisuhteelta niin aivan varmasti jää omien odotusten vangiksi ja katkeroituu toiselle vaikka syyllinen ja se joka ei ole valmis suhteeseen on se, joka ei osaa kysyä tai vastata rehellisesti. Eri asia on sitten se että käykö tuuri ja onni että löytää ihmisen, jolla samanlaiset toiveet.

Parisuhteita on toki monenlaisia mutta on niissä kyllä yhtäläisyyksiäkin. Kuten se että ne todella edellyttävät jonkinlaista sitoutumista ja myös velvollisuuksia sitä toista kohtaan. Jos näitä ei ole niin kyse on jostain  muusta, kuten vaikkapa tapailusuhteesta tai kahden täysin itsenäisen ihmisen sopimuksesta olla jonkinlaisessa suhteessa. Mutta eivät ne ole enää parisuhteita. 

En ymmärrä miksi ihmisillä on halu vääntää jokainen mahdollinen suhde parisuhteeksi? Ei se tee suhteestanne yhtään huonompaa jos sitä ei voi kutsua parisuhteeksi.

Kertoisitko minulle sen että kuka ja missä on määritellyt sen mitä parisuhde tarkoittaa?

Kuinka monta tapaamista viikossa etc. Mitä eroa on parisuhteella ja avoliitolla? Miten sitten jos kaksi ihmistä asuu saman katon alla ja harrastaa seksiä vain toistensa kanssa ja tapaavat töiden puolesta harvemmin kuin kolme kertaa viikossa ja on molemmille ok, tuo ei ole parisuhde? Jokainen PARI joka on sitoutunut olemaan uskollinen toiselleen uskollinen muodostaa oman PARIsuhteensa ilman muiden nokankoputtamista asiaan. Mutta edelleen kiinnostaa tietää se SINUN määritelmäsi PARIsuhteesta.