En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!

580 jatkaa vielä:

Ylipäänsä sellainen, että toisen arkiminä on tosi kaukana siitä alkuaikojen hurmanneesta persoonasta, on kyllä huolestuttavaa. 

Jos ajattelen omaa suhdettani  vaikka ensimmäisen vuoden jälkeen, niin kovin merkittävää muutosta ei ole tullut. Tietenkään yhdessäolo ei ole aivan niin intensiivistä kuin ihan alussa, mutta ei myöskään mitään huomattavaa etäisyydenottoa tai passivoitumista ole tullut sen sijaan.

Ja keskustellaan vielä nytkin pitkän avioliiton aikana hyvin intensiivisesti kaikista asioista, tässä ei ole tullut mitään muutosta alkuaikoihin.

Ja siis itsestäänselvästi alusta lähtien ja aina siitä eteenpäin toiselle kerrotaan omat menot.  Jos toinen on poissa kotoa, niin vähintään keittiön pöydälle jätetään lappu, että olen siellä ja siellä ja tulen silloin. Tai tietysti kännykällä sama homma. Molemmat siis tekee näin.

Ja jos on reissussa, niin itsestäänselvästi sieltä viestitellään toiselle missä mennään. Ei nyt koko aikaa, mutta riittävän usein. Ja tietysti omat menot sovitetaan yhteen toisen kanssa, eikä odoteta, että vain toinen aina joustaa omistaan.

Tämän pitäisi olla parisuhteessa itsestäänselvää. Tapailusuhteessa ei tietysti näin ole, eikä tarvitsekaan.

Vähän vaikuttaa, että kumppanisi haluaa samaan aikaan sekä säilyttää kaikki sinkkuelämän vapaudet että seurustella sun kanssa kun hänelle itselleen sopii. Ja olettaa, että sinä teet ne tarvittavat joustot.

Tämä voi olla kyllä hieman itsekkään (jopa sovinistisen) miehen merkki. Vähän sellainen mies, joka kulkee omia polkujaan ja naiset jääkööt kaipaamaan ja odottamaan niitä hetkiä, jotka minä päätän hänelle suoda. 

Tässä asetelmassa sulle jää se ikävämpi odottajan rooli ,jos siihen sopeudut.

Jos näistä epäkohdista huolimatta, päätät jäädä suhteeseen, niin sun kannattaa ainakin pitää selvät rajat omissa aikataulujoustoissa ym. Ja ehkä myös siinä miten paljon emotionaalisesti sitoudut etäisyyttä ottavaan mieheen.

J

Esittääkö nämä puhumaan kykenemättömät miehet sitten siinä alussa jotain muuta, koska eihän se suhde muuten varmaan pääsisi alkuun? Vai missä vaiheessa se kyvyttömyys vaikeiden asioiden kohtaamiseen ilmenee?

Suhteen alkuaikoina mies toivoi, että puhumme kaikki harmittivat asiat läpi kunnolla. Näin toimittiin.  Mies mm. kertoi opetelleensa tunteiden näyttämistä lapsilleen ja rakastamisen sanomista, koska hänelle se oli vaikeaa. Perusteli vielä kuinka tärkeää se on lasten tunne-elämälle ja kehitykselle. Luulin löytäneeni oikeasti fiksun miehen, joka on valmis kehittymään, jos huomaa ongelmia omassa käytöksessään. Hän myös jakoi asioita mm. vaikeista lapsuuden kokemuksistaan. Olimme läheisiä. Minäkin kerroin avoimesti kaiken elämästäni. 

Muistan hyvin kun sanoin jostakin käytännön asiasta miehelle ja hän kommentoi, että hän ei rakastunut näin negatiiviseen ihmiseen. Vähän kuin asetti suhteen jatkon vaakalaudalla jonkun mitättömän asian takia.  Oikeasti hän oli paljon negatiivisempi ihmisenä kuin minä. Tällaiset kommentit vaikuttivat minuun vahvemmin kuin halusin myöntää. Loppuaikoina hänen oli vaikea reagoida mitenkään esimerkiksi minun onnistumisiin työelämässä. Kun kaikki muut onnitteli, mies oli hiljaa.  

Olemme puhuneet asioita jonkin verran suhteen jälkeen. Mies sanoi ihmettelevänsä itsekin sitä, miksi hänestä tulee suhteessa sellainen kuin oli. Hän on myöntänyt, ettei kohdellut minua enää hyvin. Tiesi esim. juhlapäivien tärkeyden minulle ja oli tahallaan huomioimatta. Mitä läheisemmäksi tuli, niin hänen oli vaikea iloita puolestani, kuten ei myöskään suruja jakanut. Kuulemma huono itsetunto on vaikuttanut siihen ja asiat eivät ole johtuneet minusta. Hän mukaansa myös edelliset suhteet ovat kaatuneet samoihin (hänen) ongelmiin. Nyt kun olemme eronneet, hän puhuu minusta kauniisti kaikille ja jälkikäteen kehunut, kuinka hienosti hoidin milloin minkäkin asian (jota hän ei silloin voinut sanoa ääneen). 

Minulle tämä suhde oli kova koulu kantapään kautta. En ole vielä jaksanut/uskaltanut lähteä etsimään uutta suhdetta. Syö myös itseluottamusta, kun olen pitänyt itseäni hyvänä ihmistuntijana, etten osannut toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Eli asettaa miehelle selkeitä rajoja, pitää kiinni omista arvoista ja lopettaa suhde, kun ei ole hyvä olla. Tsemppiä ap:lle! Toivoisin että teillä suhde alkaisi vielä sujumaan, mutta ole raatorehellinen itsellesi. Ei ole kenenkään kannalta mieltä jäädä suhteeseen, jossa ei pysty olemaan oma itsensä eikä ole hyvä ja turvallinen olla (paitsi silloin jos mies sattuu huomioimaan).

Muistan hyvin kun sanoin jostakin käytännön asiasta miehelle ja hän kommentoi, että hän ei rakastunut näin negatiiviseen ihmiseen.

Tuo on kyllä aika rankkaa settiä!

Ikäänkuin hän asettaisi rajat millainen sinä saat olla. Tuollaisen sanominen on jopa manipulatiivista, ikään kuin kouluttaisi toista, että muista vastaisuudessa, että tällainen sinä et saa olla.

Ilmiselvästi miehellä on ollut paljon omia rankkoja käsittelemättömiä asioita.  Totta kai parisuhde voi myös nostaa paljon asioita pintaan, että ei ehkä itsekään tiedosta omaa käyttäytymistään. 

Onneksi sentään jälkeenpäin on pystynyt myöntämään oman huonon käytöksensä.

Joo, aika paljon kasvamista on tehtävänä hänellä. Hyvä, että otat tuollaisen suhteen jälkeen toipumisaikaa. Ainakin ihmistuntemus sulla kasvanut tämän seurauksena varmasti.

Itse muutamassa nuoruuden lyhyessä romanssissa huomasin myös tietynlaisen dynamiikan.

Mies on alussa avoin, kertoo paljon hyvin henkilökohtaisiakin asioita, traumaattisia muistoja jopa. Ja minä olen vastavuoroisesti tehnyt samoin. Tästä syntyy tunne syvästä yhteydestä.

Mutta sitten vaan tapahtuu jotain ja mies voi vaikka seuraavana päivänä olla hyvin etäinen ja virallinen, jopa tyly. 

Syntyy ikään kuin tunne, että hän jälkeenpäin jopa katuu avautumistaan, koska tuntee, että on paljastanut nyt itsestään liikaa toiselle. Päästänyt toisen ihon alle ja antanut hänelle liikaa valtaa. Hän pelästyy syntynyttä läheisyyttä.

No, tässä vaiheessa mulla sitten syntyy oma vastareaktio.

Minä myös vastavuoroisesti etäännyn miehestä ja ajattelen, ei sitten, en minä tässä jää mitään tuulen kääntymistä odottelemaan.

No siihen se suhde sitten päättyykin ja aika oudosti tietysti ilman mitään loppukeskusteluja.

Jälkeenpäin tullut tunne, että mies varmaan odottanut, että minä naisena jään vain kuulostelemaan ja tyynnyttelemään häntä. Että hän miehenä on loppuviimeksi se, joka päättää jatkuuko suhde ja miten se jatkuu.

Aika outo olohan noista vaan jäänyt, mutta ei onneksi suurempia traumoja, koska olen heti tehnyt selväksi, että minä en lähde mihinkään lähestyy-etääntyy dynamiikkaan mukaan.

Outoja on nämä parisuhteet. Mutta mielenkiintoisia

583 jatkaa vielä:

Sekin hyvä muistaa, että tässä läheisyys-etäisyys -dynamiikassa (pursuer-distancer) etäisyyden ottajalla on yleensä valta-asema. Etäisyyttähän  voi aina ottaa sekä fyysistä että henkistä, muttä läheisyyttä kaipaavalla ei ole keinoa tulla lähemmäksi jos toinen torjuu.

Tästä usein alkaa se kissa hiiri -leikki, jossa läheisyyttä kaipaava torjuttuna etääntyy itse, jolloin etäilijä havahtuu menettämisen uhkaan ja voi taas väliaikaisesti tulla lähemmäksi, mutta etääntyy uudestaan kun on varmistanut, että toisen suhteessa pysyminen on varmistettu

Viimeistään silloin jos huomaa tälläisen syklisyyden suhteessaan on hyvä havahtua, että onko tämä kenellekään osapuolelle enää hyväksi.

Tämmöistä suhdedynamiikkaa nähnyt pilvin pimein parisuhteissa, eikä niissä kyllä kukaan näytä voivan kovin hyvin. Ehkä se etäilijä kuitenkin paremmin yleensä, koska hänellä on enemmän valtaan suhteessa.

583 jatkaa vielä

Tässä muuten aika hyvä englanninkielinen artikkeli tästä pursuer-distancer -dynamiikasta. https://www.gottman.com/blog/how-to-avoid-the-pursuer-distancer-pattern…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdetta saa kaivata, totta kai, mutta sen parisuhteen löytäminen ei takaa yksinäisyyden poistumista. Päin vastoin, se saattaa lisätä sitä jos todellista yhteyttä ei ole syntynyt. 

Ja se todellinen yhteys parisuhteessa ei todellakaan synny kuin kahden omilla jaloillaan seisovan ihmisen kanssa.

Jos ihmisellä on esim. kiintymyssuhdeongelmia, hän alkaa ratkoa niitä silloin ja vain silloin kuin hän itse tuntee siihen tarvetta. Toinen ihminen  ei ole joku terapialla minun tarpeisiin muokattava tuote. 

Eikä kenenkään velvollisuus ole suostua parisuhteeseen toisen toiveesta, ei vaikka se toinen olisi kuinka yksinäinen.

Mä en itse pitkän yksilöterapian läpikäyneenä muutenkaan ole mikään pariterapian suurin fani. Monet hyötyisivät oikeasti paljon enemmän yksilöterapiasta. Omien traumojen käsittelyn kautta voisi löytyä se oikeasti itselle paremmin sopiva pari.

Joskus tuntuu, että pariterapialla vaan yritetään sovittaa jo alunperin yhteensopimattomia paloja yhteen. Tutuissa on joitain pariterapiassa käyneitä pareja, mutta kaikki kyllä eronneet sittemmin. Pariterapiasta ei ollut ainakaan heille sanottavampaa etua. Toki varmaan jotkut siitäkin hyötyvät.

Joo, tuo on omakin kokemukseni pariterapiasta. Sen sijaan se, mistä ei ole kokemusta ja saattaisi olla toimiva konsepti on avioliittoleirit/kurssit, missä siis ei korjata rikkinäistä vaan mennään hyvässä tilanteessa oppimaan lisää toimivan parisuhteen rakennuspalikoista. 

Minulla on eri kokemus parisuhdeterapiasta. Meillä se todella paransi vuorovaikutusta, koska siitähän ongelmissa usein on kyse. Molemmat opeteltiin kommunikoimaan ja toimimaan hieman eri tavalla niin, että riidat ei menisi pelkästään riitelyksi, vaan voitais ensinnäkin ennakoida ja toiseksi panostaa siihen keskusteluun. Meillä riitoja ennakoi aina useampi asia, ne ei syntyneet yht äkkiä tyhjästä, vaan merkkejä oli nähtävissä.

AP täällä taas päivittelee tilannetta. Eilen nostettiin kissa pöydälle, miehen aloitteesta. Hän myönsi, että on kohdellu mua huonosti viime aikoina. Ei osaa sanoa mistä johtuu, eikä hän halua kohdella kumppaniaan niin.

Mies on alkanut miettimään, puuttuuko meidän suhteesta jotain, siis tunnepuolelta, ja siksi ottanut etäisyyttä, joka taas ruokkii kierrettä entisestään. Ei osaa sanoa mistä johtuu tai mitä puuttuu. Kuulemma haluaisi tosi paljon että tämä toimisi, minä olen hänen paras ystävä, yhdessäolo on mukavaa ja helppoa siinä mielessä että saa olla oma itsensä. Nauttii läheisyydestä ja siitä että herään hänen vierestä eikä haluaisi menettää sitä. Suhteen ydin, ne kaikkein tärkeimmät asiat, on kuulemma kunnossa, mutta silti epäilee, että jotain puuttuu.

Mies oli pohtinut että johtuuko tämä siitä ettei vaan olla tarpeeksi hyvä match, vai onko kyse hänen omista tunnelukoista (miehen omat sanat Huom). Että eikö hän tajua että rakastaa, eikö hän tiedä tai muista mitä rakkaus on. Kuulemma hällä on taipumusta ihastua tosi kovasti ja sit kun kovin alkuhuuma menee ohi, niin eikö tunnista sitä rakkautta tai ymmärrä, että se on myös päätös ja halua ja tekoja, eikä vaan sitä että odottaa tunnetta.

Että näin.

AP

Ei kuulemma ole ollut oma itsensä viime aikoina, ja tietää että hänellä olisi niin paljon enemmän annettavaa suhteeseen, mutta ei ole sitä pystynyt antamaan. Aiempi käytös on sitä, mitä hän on ja millainen haluaisi olla suhteessa, hyvä puoliso.

Annoin tulla kaiken ulos, kerroin etten jaksa varoa enää hänen tunteitaan tai koittaa olla kiva ja mieliksi. Ja että en voi saada häntä rakastamaan itseäni vaikka päällään seisoisin. Puhuttiin ja itkettiin 3 tuntia.

Niin kamalaa, kun molemmilla olisi tosi kova halu olla yhdessä, mieskin näkee kaiken hyvän ja suuren potentiaalin pitkäaikaiseen suhteeseen, mutta ei osaa sanoa mitä puuttuu. Tunteet ei ole kaverillisia vaan romanttisia tunteita on ja kuuluisaa intohimoa, mutta epäilee että jotain puuttuu muttei tiedä edes että millä osa-alueella.

AP

Niin, ja mies mietti myös, että pelottaako häntä jokin suhteessa ja sitoutumisessa. Siinä päätöksessä, että tuon ihmisen minä valitsen. Ei halua olla sinkku tai muut naiset ei kuulemma kiinnosta, että sellaisesta ei ole kyse. Mutta jokin nyt hiertää että mies ei pysty antaman 100% itsestään. Vaikka haluaisi olla yhdessä.

Tuntuu todella pahalta ja neuvottomalta.

AP

Olen tosi pahoillani. Mies kertoi käytännössä, että hänellä ei ole tarpeeksi tunteita sinua kohtaan, minkä käytös kertoi jo aikaisemmin. Entä jos pitäisitte vaikka puolen vuoden tauon? Kumpikaan ei ota yhteyttä ja miettii tuleeko edes ikävä. Tai sitten ero.

Tosi hieno homma, että mies on omasta aloitteestaan ottanut asiat puheeksi! Ja se, että tajuaa kohdelleensa sua huonosti, on hyvä merkki.

Tuollainen puhdistava keskustelu, jossa kumpikin on ihan avoin ja rehellinen omista tunteistaan, varmasti lähentää teitä ja luo luottamusta teidän välille. Tuollaisesta on hyvä jatkaa eteenpäin. 

Parisuhteessa rakastumisesta siirrytään rakastamiseen ja ne ovat kyllä kaksi eri asiaa. Se, että alkuhuuma loppuu, ei ole mikään merkki siitä, että olisi väärän ihmisen kanssa.

Se alkuhuuma loppuu kaikissa suhteissa, mutta juuri siinä vaiheessa kun kummankin arkiminä astuu esiin, testataan suhteen pitkäaikainen potentiaali.

Rakastanko minä tätä ihmistä kokonaisuutena hyvine ja huonoine puolineen ja miten selvitämme myös ne eteentulevat vaikeudet rakentavasti. 

Ja ihan totta, niin kuin ap sanot, rakkaus on nimenomaan tekoja. Suurinkin rakkaus loppuu, jos teot eivät sitä kannattele.

Ihanaa välillä lukea tällaisia positiivisia tapahtumakulkuja suhteessa.  

Ap, sun kannattaa myös ihan rehellisesti sanoa, että myöskään sinä et jää ikuisesti odottamaan miehen päätöstä siitä rakastaako hän sua tarpeeksi sitoutuakseen.

Hänenkin on hyvä tajuta, että voi myös menettää sut. Jälkeenpäin voisi kaduttaa, että päästi hienon, ymmärtäväisen naisen menemään vain siksi, että jäi siihen väärään luuloon, että ensihuuma kestää ikuisesti. Koska se ei kestä kenenkään kanssa, ihan riippumatta siitä kuka se vastapuoli on. Rakastuminen ei ole samaa kuin rakastaminen.

Musta te olette tosiaan jo ylittäneet sen ensimmäisen esteen eli olleet täysin rehellisiä omista tunteistanne. Mä kyllä näen tässä suhteessa paljonkin potentiaalia juuri siksi.

Kummastuttaa nuo kaksi edeltävää vastausta, kun mieshän kertoi, ettei hänellä ole riittävästi tunteita ap:ta kohtaan. Eli käytännössä ehdotti eroa. 

Ihan rehtiä toimintaa mieheltä, olen itsekin tullut jätetyksi noin eli koettaa ottaa syyn omalle päälleen ja säästää vastapuolen tunteita.

Nyt tuntuu kurjalta ap, mutta vuoden kuluttua olet tyytyväinen, että pääsit eroon miehestä, jonka kanssa suhteesta ei kuitenkaan olisi tullut mitään. Jatkossa ehkä huomaat jo aikaisemmin käytöksen merkit, mistä voit itsekin jo päätellä ja ottaa etäisyyttä ilman että tarvitsee käydä varsinaista erotilannetta ja jättämistä läpi, koska jätetyksi tuleminen on aina rankkaa. 

Sitten kun tapaat sen, jonka kanssa suhde on vastavuoroisesti rakastuneen suhde, kaikki menee ihan itsekseen ja luonnollisesti ilman mitään ylimääräisiä kiemuroita. Jos jo alussa on ongelmia, kannattaa ottaa etäisyyttä itse. Luota enemmän omiin tunteisiisi jatkossa ja koeta olla selittelemättä tilannetta parhain päin.

Ihan rehtiä toimintaa mieheltä, olen itsekin tullut jätetyksi noin eli koettaa ottaa syyn omalle päälleen ja säästää vastapuolen tunteita.

Nyt tuntuu kurjalta ap, mutta vuoden kuluttua olet tyytyväinen, että pääsit eroon miehestä, jonka kanssa suhteesta ei kuitenkaan olisi tullut mitään. Jatkossa ehkä huomaat jo aikaisemmin käytöksen merkit, mistä voit itsekin jo päätellä ja ottaa etäisyyttä ilman että tarvitsee käydä varsinaista erotilannetta ja jättämistä läpi, koska jätetyksi tuleminen on aina rankkaa. 

Luitkohan nyt edes ap:n tilannepäivitystä ?

Ap:n mieshän juuri sanoi, että EI halua menettää suhdetta, vaan heillä on arjessa hyvä olla yhdessä. Toki mies vielä epäilee kykyään psyvämpään sitoutumiseen syystä tai toisesta. Asiasta on käyty rehellinen, avoin keskustelu, jossa molemmat osapuolet ovat saaneet paljastaa tunteensa.

Jos sinut on jätetty tällä tavalla, ei ehkä heti kannata projisoida omaa tilannettaan suoraan toisen tilanteeseen, koska ei ole olemassa mitään yhtä sabluunaa, joka pätee kaikkiin parisuhteisiin.

Ja aika monen mielestä se, että ei edes käytäisi mitään avointa keskustelua mahdollisen eron syistä, on nimenomaan huono, eikä hyvä asia.

Totta kai ap:n pitää myös katsoa tilannetta omalta puoleltaan ja kertoa, että ei hänkään ole tässä odottamassa ikuisesti miehen päätöstä sitoutumisesta. AP:han on oman rakkautensa jo ilmaissut, eikä kai sitä epäile.

Ihan hyvin  tällaisen puhdistavan keskustelun jälkeen voi vähäksi aikaa jäädä katsomaan mihin tilanne kehittyy. Ei tietysti ikuisesti.

Toki varmaan tauonkin ottaminen suhteesta on hyvä vaihtoehto. Ja sen jälkeen katsoa tilanne uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehtiä toimintaa mieheltä, olen itsekin tullut jätetyksi noin eli koettaa ottaa syyn omalle päälleen ja säästää vastapuolen tunteita.

Nyt tuntuu kurjalta ap, mutta vuoden kuluttua olet tyytyväinen, että pääsit eroon miehestä, jonka kanssa suhteesta ei kuitenkaan olisi tullut mitään. Jatkossa ehkä huomaat jo aikaisemmin käytöksen merkit, mistä voit itsekin jo päätellä ja ottaa etäisyyttä ilman että tarvitsee käydä varsinaista erotilannetta ja jättämistä läpi, koska jätetyksi tuleminen on aina rankkaa. 

Luitkohan nyt edes ap:n tilannepäivitystä ?

Ap:n mieshän juuri sanoi, että EI halua menettää suhdetta, vaan heillä on arjessa hyvä olla yhdessä. Toki mies vielä epäilee kykyään psyvämpään sitoutumiseen syystä tai toisesta. Asiasta on käyty rehellinen, avoin keskustelu, jossa molemmat osapuolet ovat saaneet paljastaa tunteensa.

Jos sinut on jätetty tällä tavalla, ei ehkä heti kannata projisoida omaa tilannettaan suoraan toisen tilanteeseen, koska ei ole olemassa mitään yhtä sabluunaa, joka pätee kaikkiin parisuhteisiin.

Ja aika monen mielestä se, että ei edes käytäisi mitään avointa keskustelua mahdollisen eron syistä, on nimenomaan huono, eikä hyvä asia.

Totta kai ap:n pitää myös katsoa tilannetta omalta puoleltaan ja kertoa, että ei hänkään ole tässä odottamassa ikuisesti miehen päätöstä sitoutumisesta. AP:han on oman rakkautensa jo ilmaissut, eikä kai sitä epäile.

Ihan hyvin  tällaisen puhdistavan keskustelun jälkeen voi vähäksi aikaa jäädä katsomaan mihin tilanne kehittyy. Ei tietysti ikuisesti.

Toki varmaan tauonkin ottaminen suhteesta on hyvä vaihtoehto. Ja sen jälkeen katsoa tilanne uudestaan.

Luin sen kyllä ja mies minusta ilmoitti, että hänellä ei ole syvempiä tunteita ap:ta kohtaan, vaikka tapailu onkin ok eli seksisuhde ilmeisesti voisi jatkua. En tietenkään ollut tuolla paikalla, mutta näin tulkitsin tilanteen. Omassa tapauksessani mies oli muualla opiskelemassa (toisella paikkakunnalla) ja ei enää vastaillut aktiivisesti ja otti etäisyyttä, joten uskon, että miehellä oli jo toinen suhde meneillään. Näin saattaa olla ap:nkin miehen kohdalla, vaikka tietysti ei paljasta sitä. 

Minusta nuo kaikki asiat ovat sellaisia fraaseja, mitä yleisesti käytetään, kun halutaan jättää nätisti. Olet mahtava ja kanssasi on kivaa, mutta mitään vakavaa ei ole omalta puoleltani. Itsekin olen käyttänyt vastaavia.

No nyt pitää punnita sun oma arvo ja se jaksatko jäädä odottelemaan, että rakastuuko mies sinuun tarpeeksi. Vuodessa kyllä luulisi jo tunteiden syvenevän niin paljon ettei miehen tarvitsisi tuollaista arpoa. Mies ei ehkä itse uskalla tehdä sitä lopullista eropäätöstä ja heitti pallon sinulle. Sen sanon, että hyvä parisuhde ei ole tuollainen niin kuin teillä on ja onnellisia teistä tuskin koskaan tulee, ellei mies mene terapiaan ja oikeastaan muutu kokonaan. Itse teet päätöksen, mutta mieti mikä sinun oma arvosi on.

En koko ketjua lue, mutta onneksi olen vähän vanhempi ja löysin puolisoni aikana, jolloin oli aika yksinkertaista. Kun löytää tarpeeksi hyvän, kokeillaan yhdessä asumista, jos se sujuu vuoden ilman yllätyksiä, mennään naimisiin ja perustetaan perhe.

Avioliitossa sitten harjoitellaan läheisyys ja etäisyyden tarpeet. Esim. Mieheni ei koskaan pidä yhteyttä ollessaan matkoilla tai kun minä olen matkoilla. Se on kurjaa, mutta hän vain on sellainen. Sovitut asiat hoitaa silti 100%, joten olen tottunut tähän ja hyväksyn asian.

Yhdessäolo sujuu ja järkkää asioita meille. Mutta kyllä myös esim kavereilleen. Emme tietenkään aina jaksaisi nyhjätä yhdessä.

Minun neuvoni on kuin jostain afghanistanista, mutta oleellista on, pitääkö puolisonsa suvusta. Jos yhdessä ollaan, sillä on hemmetinmoinen merkitys, että arvostaa puolisonsa sukulaisia ja tulee heidän kanssaan toimeen. Kivoja kevytsuhteita tulee ja menee, mutta omien lastensa sujuu kasvaminen ja juurtuminen on elämänmittainen projekti, josta myös saa paljon. Olen oppinut mieheni sukulaisilta ihan valtavasti asioita, melkein kuin olisi uusi lapsuudenperhe.

Toki ihan mahdollista sekin, että ap:n mies on vähän rakkausaddikti eli jää koukkuun siihen rakastumisen ensihuumaan ja euforiaan, eikä osaa siirtyä rakastamisvaiheeseen, jossa oikeasti halutaan sitoutua toiseen.

Ihan riippumatta siitä kuinka "perfect match" on kyseessä, arki tulee jokaikiseen suhteeseen ja nimenomaan rakastaminen vaatii niitä tekoja,  se ei ole mikään tunne, joka säilyy päällä kuin hanasta vääntämällä.

Useinkaan tällaiset rakkausaddktit eivät päädy mitenkään tasaveroiseen, hyvään suhteeseen.  Varsinkin jos he jäävät aina uudelleen etsimään sitä täydellistä kumppania, jonka kanssa huuma jatkuu ikuisesti, vaikka sellainen on ylipäänsä mahdotonta. 

 Pettämiskynnys myös on matalalla näillä tyypeillä. He saattava kokea, että on ihan oikeutettua hakea sitä huumaa muualta jos oma kumppanin kanssa meno jo arkista ja huuma haihtunut.

En siis väitä, että ap:n mies olisi tällainen, mutta tämäkin mahdollisuus on otettava huomioon.

Munkin mielestä hyvä idea voisi olla mietintätauko teidän suhteessa.  Päätätte etukäteen miten pitkä se on, esim. puoli vuotta. Tänä aikana ei kannata juuri tavata tai viestitellä esim. kavereina.

Kumpikin selvittää tauon omia tunteitaan ja toiveitaan.

Toki niin, että tauon aikana myös sulla on oikeus viheltää peli poikki kokonaan, jos koet, että et kestä nk. löysässä hirressä roikkumista.

Mun mielestä yksi tälläinen etäisyydenotto molemmin puolin on ihan ok, mutta missään tapauksessa ei kannata lähteä mihinkään syklisesti toistuvaan etääntyminen-lähentyminen -peliin mukaan.

Teet miehelle selväksi, että et ole mikään ikuisesti tallessa pysyvä, potentiaalinen puolisokanditaatti hänen elämässään, vaan jatkat matkaasi jos epäröinti hänen puoleltaan jatkuu. Ja pidät tästä päätösestä myös kiinni ihan oman hyvinvointisi tähden.

En kyllä itse pystyisi jatkamaan miehen kanssa, joka itse kertoo, että jotain puuttuu ja että epäilee ollaanko hyvä match. Eli omalla kohdalla en mitään taukoa kyllä ehdottelisi ja muutenkin tuntuu, että mies halusi jättää eropäätöksen naiselle.