Miksi turkistarhausta ei saada loppumaan?
Viime vuonna Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloite eteni Suomen ensimmäisenä kansalaisaloitteena eduskuntaan. Aloite keräsi allekirjoituksia noin 70 000, mikä on mielestäni kuitenkin melko vähän Suomen väkilukuun suhteutettuna. Eduskunta äänesti turkistarhauksen jatkumisen puolesta. Eikö suomalaisia kiinnosta eläinten hyvinvointi vai mikä tässä mättää?
Monet muut Euroopan maat ovat jo kieltäneet tai rajoittaneet turkistarhausta. Miksi Suomen on tässä(kin) asiassa oltava niin hikinen takapajula, että saa hävetä silmät päästä. En voi käsittää, kuinka tässä sivistysvaltiossa on edelleen säädösten mukaan laillista sulkea kettu koko elämäkseen 0,8 neliömetrin kokoiseen verkkopohjaiseen häkkiin.
Allekirjoititko sinä aloitteen? Jos et, niin miksi?
Kommentit (137)
"Turkis on idiotismin merkki. "
niin paljon parempaahan on ostaa uusi kiinasta laivoilla, lentokoneilla ja rekoilla kuljetettu takki/kengät, jotka on tuotettu mahdollisimman halvalla ja ihmisen kärsimyksellä, kerran vuodessa koska materiaali ei vain kestä suomen vuodenaikoja. Minulla on 7 vuotta vanha turkki käytössä ja se on pysynyt kuin uutena, on lämmin pakkassäällä ja tulen sitä käyttämään vielä monta vuotta eteenpäin. Nahkakengät pysyvät hyvässä kunnossa ja kun ostaa laadukkaat, ne kestävät monta vuotta.
Hei AP. Mitä itse teet työksesi? Minkä muun ryhmän elinkeinon haluat lopettaa eettisyyden nimissä?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 01:42"]
Viime vuonna Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloite eteni Suomen ensimmäisenä kansalaisaloitteena eduskuntaan. Aloite keräsi allekirjoituksia noin 70 000, mikä on mielestäni kuitenkin melko vähän Suomen väkilukuun suhteutettuna. Eduskunta äänesti turkistarhauksen jatkumisen puolesta. Eikö suomalaisia kiinnosta eläinten hyvinvointi vai mikä tässä mättää?
Monet muut Euroopan maat ovat jo kieltäneet tai rajoittaneet turkistarhausta. Miksi Suomen on tässä(kin) asiassa oltava niin hikinen takapajula, että saa hävetä silmät päästä. En voi käsittää, kuinka tässä sivistysvaltiossa on edelleen säädösten mukaan laillista sulkea kettu koko elämäkseen 0,8 neliömetrin kokoiseen verkkopohjaiseen häkkiin.
Allekirjoititko sinä aloitteen? Jos et, niin miksi?
[/quote]
Oletko ajanut myös muiden "ryhmien" elinolojen parantamis asiaa, esim. vanhusten, vammaisten, huostaanotettujen lasten...tulen allekirjoittamaan lakialoitukset, kun ajat todellisten kärsiöitten asiaa!
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:23"]
"Turkis on idiotismin merkki. " niin paljon parempaahan on ostaa uusi kiinasta laivoilla, lentokoneilla ja rekoilla kuljetettu takki/kengät, jotka on tuotettu mahdollisimman halvalla ja ihmisen kärsimyksellä, kerran vuodessa koska materiaali ei vain kestä suomen vuodenaikoja. Minulla on 7 vuotta vanha turkki käytössä ja se on pysynyt kuin uutena, on lämmin pakkassäällä ja tulen sitä käyttämään vielä monta vuotta eteenpäin. Nahkakengät pysyvät hyvässä kunnossa ja kun ostaa laadukkaat, ne kestävät monta vuotta.
[/quote]Ai ettei ole keksitty Suomen vuodenaikoja vuotta pidempään kestävää vaatetusta, muuta kuin turkis. Terveiset sinne 1950-luvulle, elämä 2010-luvulla tulee olemaan yllätys, mutta mukava sellainen. :D
Sinulla on vaatteita varmaankin vain yksi kappale, ettet vain tue epäekologisesti ja ihmisen kärsimyksellä valmistettuja vaatteita? Kenkiäkin riittää yksi, koska voithan kulkea eteenpäin yhdellä jalalla hyppimällä.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:23"]
Hei AP. Mitä itse teet työksesi? Minkä muun ryhmän elinkeinon haluat lopettaa eettisyyden nimissä?
[/quote]Mitä se tähän liittyy? Sinulla ei tainnut olla mitään sanottavaa tähän asiaan?
Oletko muuten jo lopettanut puolisosi hakkaamisen?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:27"][quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:23"]
"Turkis on idiotismin merkki. " niin paljon parempaahan on ostaa uusi kiinasta laivoilla, lentokoneilla ja rekoilla kuljetettu takki/kengät, jotka on tuotettu mahdollisimman halvalla ja ihmisen kärsimyksellä, kerran vuodessa koska materiaali ei vain kestä suomen vuodenaikoja. Minulla on 7 vuotta vanha turkki käytössä ja se on pysynyt kuin uutena, on lämmin pakkassäällä ja tulen sitä käyttämään vielä monta vuotta eteenpäin. Nahkakengät pysyvät hyvässä kunnossa ja kun ostaa laadukkaat, ne kestävät monta vuotta.
[/quote]Ai ettei ole keksitty Suomen vuodenaikoja vuotta pidempään kestävää vaatetusta, muuta kuin turkis. Terveiset sinne 1950-luvulle, elämä 2010-luvulla tulee olemaan yllätys, mutta mukava sellainen. :D
Sinulla on vaatteita varmaankin vain yksi kappale, ettet vain tue epäekologisesti ja ihmisen kärsimyksellä valmistettuja vaatteita? Kenkiäkin riittää yksi, koska voithan kulkea eteenpäin yhdellä jalalla hyppimällä.
[/quote]
No kylläpä sinun vastaväitteesi oli niin faktaa täynnä että ihan hämmästyttää. :D Eli jos ei osaa vastata edellä esitettyihin väittämiin pitää heittäytyä tyhmäksi?
Minusta meidän olisi suojeltava kanssaIHMISIÄ ensisijaisesti, sitten vasta eläimiä. Miettikääs sitä!
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 14:25"]
Turkistarhaeläinten olot ovat aivan sietämättömät.
[/quote]
Et ole tainnut lukea läksyjä, sillä TEURASELÄINTEN olot ovat kaikista sietämättömimmät!
Turkistarhaukseen liittyy näköjään monia sitkeitä uskomuksia, jotka eivät pidä paikkaansa.
- "Suomalainen turkis on kansainvälisesti verraten parasta laatua. Tarhakettujen elinolot vaikuttavat turkin laatuun."
-----> Tuotantoeläimet on jalostettu tuottamaan maitoa/ kananmunia / tuuheita turkkeja ja sen ne myös tekevät, olosuhteista huolimatta. Tutkimusten mukaan eläin voi tuottaa lyhytaikaisesti hyvin, vaikka eläin voisikin huonosti. Turkistarhattavia eläimiä on jalostettu vuosikymmeniä keskittyen turkin laadun parantamiseen. Eläimen hyvinvointi on moniulotteinen kokonaisuus. Kiiltävä ja tuuhea turkki ei ole yhtä kuin hyvinvoiva eläin.
- "Entäpä lemmikkieläimet? Saavatko akvaariokalat, kissat, koirat ja marsut ja kanit elää luonnonmukaista elämää ihmisten asunnoissa? Ei kun kieltoon vaan lemmikkien pitokin!"
-----> Ai, pidätkö koiraasi pienessä häkissä vuorokauden ympäri, viikosta toiseen? Niin, et varmaan, koska se on eläinrääkkäystä. Suomen lakien mukaan tosin kyseisestä toiminnasta voi myös tehdä ammatin itselleen turkistarhauksen muodossa... Mitään lemmikkieläintä ei pidetä (suhteessa turkiseläimiin) yhtä ahtaassa häkissä. Turkistarhalla täysikasvuisen ketun häkin koko on 0,8 m²! Lemmikkien omistaminen on jo lähtökohtaisesti täysin eri maailmasta kuin tuotantoeläinten pito. Turkistarhoilla yhdellä tarhalla voi olla tuhansia eläimiä, joten eläinten hoito saattaa olla puutteellista. Eviran tarkastuksissa on todettu, että eläinten hoidon laiminlyöminen on suomalaisilla turkistarhoilla yleistä. Turkistarhattavilla eläimillä ei ole häkeissään virikkeitä eikä minkäänlaisia pehmusteita, vaan jalkojen alla on pelkkä häkin metallinen verkkopohja. Turkiseläimet eivät koskaan pääse ulkoilemaan, pois häkistään, toisin kuin lemmikkieläimet. Jne jne. Ja kyse on villieläimistä, joita on jalostettu hyvin vähän aikaa. Lemmikkieläimet ovat domestikoituneet ja eläneet ihmisen kanssa tuhansia vuosia.
- Jos ongelma on se, että häkit ovat ahtaita ja verkkopohjaisia, pitääkö asia ratkasta täyskiellolla? Eikö silloin pitäisi tehdä vain määräykset riittävän väljistä tiloista ja häkin lattian laadusta?
-----> Häkeissä oli aikaisemmin maapohja, mutta nykyisin käytetään verkkopohjaa, koska se on hygieenisempää. Mitä väliä vaikka ketut kaipaavat maan kuopimista.
Sepä se. Jos eläinten elinolot olisivat hyvät, turkistarhaus muuttuisi kannattamattomaksi. Toki sama lopputulos, eli tarhauksen loppuminen, saataisiin aikaan myös tiukentamalla säädöksiä riittävästi. Hyvinvoivat eläimet ja kannattava liiketoiminta on mahdoton yhtälö, mitä tulee turkistarhaukseen.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:16"]
No onko se prostituutio laillista vai ei? Peukutellaan sinne ja tänne mutta ei osata vastata.
[/quote]Kyse ei ole laista vaan moraalista, jos et sitä ole itse vieläkään hoksannut. Tämän enempää rautalangasta asiaa tuskin voin vääntää.
[/quote]
Ei kun onko prostituutio laillista vai ei. Jos et tiedä, ole hiljaa. Ei sun moraalisi kiinnosta ketään.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:48"]
#82 servattiin aika pahasti. Nolous. :D
[/quote]
????
Oletko ajanut myös muiden "ryhmien" elinolojen parantamis asiaa, esim. vanhusten, vammaisten, huostaanotettujen lasten...tulen allekirjoittamaan lakialoitukset, kun ajat todellisten kärsiöitten asiaa! Eih! :D Turkiseläinten asemaa ei voi siis ajaa samanaikaisesti kuin vanhusten, vammaisten ja kaikkien kymmenien muiden hyvinvointia. Minkälaisessa maailmassa elät? Mitä itse teet asioiden eteen? Missä järjestyksessä maailma pitää pelastaa, että se kelpaa sinulle? :D
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:50"]
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:48"]
#82 servattiin aika pahasti. Nolous. :D
[/quote]
????
[/quote]
Lapsi kirjoittaa typeryyksiä, kun hänelle sanottiin ilkeästi.
Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei??? Onko prostituutio lailista vai ei???
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:29"][quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:27"][quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:23"]
"Turkis on idiotismin merkki. " niin paljon parempaahan on ostaa uusi kiinasta laivoilla, lentokoneilla ja rekoilla kuljetettu takki/kengät, jotka on tuotettu mahdollisimman halvalla ja ihmisen kärsimyksellä, kerran vuodessa koska materiaali ei vain kestä suomen vuodenaikoja. Minulla on 7 vuotta vanha turkki käytössä ja se on pysynyt kuin uutena, on lämmin pakkassäällä ja tulen sitä käyttämään vielä monta vuotta eteenpäin. Nahkakengät pysyvät hyvässä kunnossa ja kun ostaa laadukkaat, ne kestävät monta vuotta.
[/quote]Ai ettei ole keksitty Suomen vuodenaikoja vuotta pidempään kestävää vaatetusta, muuta kuin turkis. Terveiset sinne 1950-luvulle, elämä 2010-luvulla tulee olemaan yllätys, mutta mukava sellainen. :D
Sinulla on vaatteita varmaankin vain yksi kappale, ettet vain tue epäekologisesti ja ihmisen kärsimyksellä valmistettuja vaatteita? Kenkiäkin riittää yksi, koska voithan kulkea eteenpäin yhdellä jalalla hyppimällä.
[/quote]
No kylläpä sinun vastaväitteesi oli niin faktaa täynnä että ihan hämmästyttää. :D Eli jos ei osaa vastata edellä esitettyihin väittämiin pitää heittäytyä tyhmäksi?
[/quote]
"Siis mä oon niinku tosi egologinen, koska mulla on niinku yks turkis ja yhet nahkakengät. Ku mä käytän mun ihkua turkista ni ei tarvii ostaa lapsityövoimal tehtyjä juttuja. Ainiin hups, unohdin sanoo et enhän mä kulje pelkässä yhdessä turkissa ja niissä yksissä nahkakengissä 24/7, hihihihi! Ku niinku tietty niiden lisäksi shobbailen joka viikko henkkamaukalla, ginassa ja tietty veromodassa. Mut oon kuitenkin siis tosi egologinen ku turkis on egologista!"
Vegaani-maailmanpelastajien hienoja perusteluja koko ketju täynnä =)
Jos vaikka esittäisitte asianne hiukan toisella tapaa, niin joku saattaisi ottaa teidät ehkä tosissaan ;)
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:23"]
"Turkis on idiotismin merkki. " niin paljon parempaahan on ostaa uusi kiinasta laivoilla, lentokoneilla ja rekoilla kuljetettu takki/kengät, jotka on tuotettu mahdollisimman halvalla ja ihmisen kärsimyksellä, kerran vuodessa koska materiaali ei vain kestä suomen vuodenaikoja. Minulla on 7 vuotta vanha turkki käytössä ja se on pysynyt kuin uutena, on lämmin pakkassäällä ja tulen sitä käyttämään vielä monta vuotta eteenpäin. Nahkakengät pysyvät hyvässä kunnossa ja kun ostaa laadukkaat, ne kestävät monta vuotta.
[/quote]
Jaa, minun tekokuitutakit ovat kestäneet useamman talven Suomen olosuhteissa. En tiedä sitten miten raivokkaasti rymyät ulkona jos joka talvi joutuisit ostamaan epäeettisesti tuotetun tekokuitutakin. Käytät varmaan kuitenkin Kiinassa ja muissa halpatuotantomaissa valmistettuja muita vaatteita? Vai pukeudutko egoloogisuuden nimeen kokonaan nahkaan ja turkikseen?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 14:25"]
Turkistarhaeläinten olot ovat aivan sietämättömät. Jos turkistarhausta aiotaan jatkaa, olisi tehtävä suuria muutoksia eläinten elinoloihin. Minkään elollisen olennon ei pitäisi viettää elämäänsä siten, ettei voi missään muodossa toteuttaa lajille tyypillistä käyttäytymistä. Tietysti myös esim. sikojen olot ovat aika huonot ja nekin kaipaavat parannusta. Mutta kun puhutaan tarhaeläimistä, niiden huonoja oloja ei voi perustella sillä, että on muitakin eläimiä, joiden oloihin pitäisi puuttua muttei puututa.
[/quote]
Niin, sikojen olot. Entäpä lehmät, kanat, lampaat, hevoset, strutsit, koirat, kissat, marsut, kalat, käärmeet, jne jne. Pitäisikö kaikkien pito kieltää, ja jos ei niin miksi ei? Miksi valikoit vain turkiseläimet kohteeksi?
Ei mikään eläin elä ihmisen kanssa luonnonmukaista elämää. Eikä toisaalta luonnonmukainen elämä ole mitään onnea eläimelle. Ravinnosta on jatkuva kamppailu ja joku peto koko ajan niskassa. Eläimen elämä luonnossa on vilua ja nälkää ja pelkoa ja tauteja vapauden kääntöpuolena.
Jos turkiseläimillä ei ole hyvät häkit, niin sitten pitäisi vaatia paremmat. Eikös asia ole sitten hoidettu, ilman että pitää koko elinkeino lopettaa ja siirtää Kiinaan?
Ei munakanaloitakaan vaadittu suljettavaksi ja munantuotantoa lopetettavaksi, vaan häkkikanalat kiellettiin. Etkä ole vaatimassa kuitenkaan kanojen vapauttamista metsiin.