Lue keskustelun säännöt.
Kadun vanhemmuuttani ja etsin kohtalotovereita
Nonäiti33
26.08.2021 |
Lapseni on reilun vuoden ikäinen.
Tulin raskaaksi puoliyllättäen melko tuoreessa parisuhteessa. Olin ajatellut että en halua katua lapsien tekemättä jättämistä.
Heti tultuani raskaaksi, mieleni mustui ja täyttyi epäilyksistä. Tuolloin ravasin terapeuteilla ja selasin internetin keskusteluita ja kokemuksia vastaavasta ja koetin kovasti hakea tukea oikeaan päätökseen: pitääkö lapsi vai keskeyttääkö raskaus? Oloni oli hirveä, en halunnutkaan lasta, mutta en uskaltanut raskautta keskeyttää. Ympärilläni olevat ihmiset vakuuttivat oloni olevan hormonaalinen ja menevän ohi. Niinpä annoin raskauden jatkua.
Lapsen synnyttyä, ajatukseni alkoivat seljetä. Vauva oli söpö, mutta elämäni oli muuttunut peruuttamattomalla tavalla hirveäksi. Kaduin lapsen tekemistä ja ymmärsin että olin tehnyt itselleni väärän päätöksen jatkaessani raskautta. En saa enää nukkua. En saa enää olla hiljaa ja rauhassa. Joudun jatkuvasti sanoittamaan tekemisiäni. En ole ennenkään ollut kovin suunnitelmallinen ja jatkuva tapahtumien ennakointi ja rutiini kuristavat kurkkuani.
Herään joka aamu pakottavaan ahdistukseen ja itken joka päivä. Miksi en kuunnellut itseäni alkuraskaudessa? Miksi en luottanut ensimmäiseen intuitiooni? Olen menettänyt yhteydentunteen ystäviini, sillä heille tuntuu olevan erityisen vaikeaa kuulla sitä, että todella kadun valintaani. Siispä koitan olla puhumatta oikeista ajatuksistani ja pitäytyä small talkissa.
Ympärilläni olevat perheelliset ihmiset tuntuvat kuitenkin pohjimmiltaan olevan onnellisia. Itse olen pohjimmiltani onneton.
Haluan yrittää olla parempi äiti lapselleni kuin omani oli minulle ja samalla välillä toivon että jäisin auton alle, että pääsisin elämääni pakoon.
Mahtaako täällä olla ketään kohtalotovereita? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia.
Sinä, joka mietit hankkiako lapsia vai ei, etkä tunne äitiyttä omaksesi: kuuntele itseäsi rohkeasti. Kaikille ei syty sitä suurta tunnetta lapsen myötä ja elämä tämän katumuksen kanssa on yksinäistä ja surullista.
Mainittakoon, että kaikkia tukikeinoja neuvolan, äimän ja terveysaseman kautta on yritetty hakea, mutta äitiyden katumukseen ei ole omaa erityistä tukitahoa. Onko täällä muita jotka haluavat olla hyviä vanhempia, mutta inhoavat syvästi elämäänsä?
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Niin siis minullehan kierukka laitettiin nimenomaan lääketieteellisistä syistä anemian hoitoon, ei ehkäisyä varten. Eli se steri, jota ehdotit, on yhtä tyhjän kanssa, siksi mainitsin sen.
Se, että nainen ei saa päättää omasta kehostaan, vaan se kuuluu miehelle jota et ole vielä tavannut ja syntymättömille lapsille, joita et edes halua, on ihan normaalia - edelleen. Minulla kohdun olemassaolo on huonontanut elämäni laatua valtavasti, mutta pakko vaan pitää se.
Olisko seuraava askel sitten pyytää se sterilisaatio? Siihen ainakin olisit oikeutettu. Sitten kun sinut on steriloitu, voit vaatia kohdunpoistoa, eikä sitä torpata järjettömin perustein, koska sinut on jo sterilisoitu.
Tämä on ihan järjetön kuvio, että aikuisten lasten äiti ei saa kohdunpoistoa, vaikka kertoo ettei halua enää lapsia. Mutta jos tuo "mieli voi vielä muuttua" on peruste kohdunpoiston eväämiselle, niin silloin pitää eliminoida tämä vaihtoehto, että "mieli voi muuttua" ja sterilisaatiolla se onnistuu. Kun on sterilisoitu, ei voi tulla raskaaksi ja kohtu joutaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hae ja ota vastaan kaikki käytännön apu, mitä voit saada. Ystävät, sukulaiset tai yhteiskunnan tarjoama apu. Lepää aina kuin voit, ja muista elää ja nauttia. Lapsi ei kärsi, vaikka et suorittaisi täydellistä vanhemmuutta.
Lainaus tekstistäsi: "En saa enää nukkua. En saa enää olla hiljaa ja rauhassa. Joudun jatkuvasti sanoittamaan tekemisiäni. En ole ennenkään ollut kovin suunnitelmallinen ja jatkuva tapahtumien ennakointi ja rutiini kuristavat kurkkuani." Haluaisin tietää, miksi koet asian näin? Jos puran tuon osiin, niin 1. Toki saat nukkua, eihän lapsikaan voi olla koko aikaa hereillä. Nuku silloin kun hänkin nukkuu. 2. Ota itsellesi aika ja tila olla rauhassa. Et voi olla koko päivää rauhassa ilman erityisjärjestelyjä, mutta opi hyödyntämään kaikki rauhalliset hetket. Jokin meditointiharjoitus voisi auttaa, jollei se suju luonnostaan. 3. Mitä tarkoitat sanoittamisella? Jos oikein arvaan, niin tässä on kyse lapsen kiele
Että minua ärsyttää nämä "nuku kun lapsi nukkuu" -genren neuvot. Teillä on varmaan ollut aika paljon paremmin nukkuvat lapset. Eikä tässäkään aloituksessa pyydetty latteuksia tai ilmiselviä neuvoja vaan vertaistukea.
Tuo vauva- ja taaperoaika voi olla erityisesti esikoisen kanssa aivan valtavan ahdistavaa. Minullekin oli, vaikka päädyin lisääntymään vielä useamman kerran sen jälkeen. Kannatan ammattiapua ja ahdistuslääkkeen aloitusta, mikäli ammattilainen sitä ehdottaa. Ja se raskain aika menee todellakin ohi! Keskusteluapu ja lääkitys, ne minut pelastivat. Ja se, että ne lapset kyllä kasvavat ja jossain kohtaa niistä alkaa olemaan ihan tosi kivaa seuraa!!