Lue keskustelun säännöt.
Kadun vanhemmuuttani ja etsin kohtalotovereita
Nonäiti33
26.08.2021 |
Lapseni on reilun vuoden ikäinen.
Tulin raskaaksi puoliyllättäen melko tuoreessa parisuhteessa. Olin ajatellut että en halua katua lapsien tekemättä jättämistä.
Heti tultuani raskaaksi, mieleni mustui ja täyttyi epäilyksistä. Tuolloin ravasin terapeuteilla ja selasin internetin keskusteluita ja kokemuksia vastaavasta ja koetin kovasti hakea tukea oikeaan päätökseen: pitääkö lapsi vai keskeyttääkö raskaus? Oloni oli hirveä, en halunnutkaan lasta, mutta en uskaltanut raskautta keskeyttää. Ympärilläni olevat ihmiset vakuuttivat oloni olevan hormonaalinen ja menevän ohi. Niinpä annoin raskauden jatkua.
Lapsen synnyttyä, ajatukseni alkoivat seljetä. Vauva oli söpö, mutta elämäni oli muuttunut peruuttamattomalla tavalla hirveäksi. Kaduin lapsen tekemistä ja ymmärsin että olin tehnyt itselleni väärän päätöksen jatkaessani raskautta. En saa enää nukkua. En saa enää olla hiljaa ja rauhassa. Joudun jatkuvasti sanoittamaan tekemisiäni. En ole ennenkään ollut kovin suunnitelmallinen ja jatkuva tapahtumien ennakointi ja rutiini kuristavat kurkkuani.
Herään joka aamu pakottavaan ahdistukseen ja itken joka päivä. Miksi en kuunnellut itseäni alkuraskaudessa? Miksi en luottanut ensimmäiseen intuitiooni? Olen menettänyt yhteydentunteen ystäviini, sillä heille tuntuu olevan erityisen vaikeaa kuulla sitä, että todella kadun valintaani. Siispä koitan olla puhumatta oikeista ajatuksistani ja pitäytyä small talkissa.
Ympärilläni olevat perheelliset ihmiset tuntuvat kuitenkin pohjimmiltaan olevan onnellisia. Itse olen pohjimmiltani onneton.
Haluan yrittää olla parempi äiti lapselleni kuin omani oli minulle ja samalla välillä toivon että jäisin auton alle, että pääsisin elämääni pakoon.
Mahtaako täällä olla ketään kohtalotovereita? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia.
Sinä, joka mietit hankkiako lapsia vai ei, etkä tunne äitiyttä omaksesi: kuuntele itseäsi rohkeasti. Kaikille ei syty sitä suurta tunnetta lapsen myötä ja elämä tämän katumuksen kanssa on yksinäistä ja surullista.
Mainittakoon, että kaikkia tukikeinoja neuvolan, äimän ja terveysaseman kautta on yritetty hakea, mutta äitiyden katumukseen ei ole omaa erityistä tukitahoa. Onko täällä muita jotka haluavat olla hyviä vanhempia, mutta inhoavat syvästi elämäänsä?
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään äitiydestä on tehty suoritus. Koko ajan on joku viranomainen jossain nurkan takana tyrkyttämässä ohjeitaan, vaikkei ohjeita ole pyytänyt tai tarvitse. 80-90-luvulla vanhemmat sai olla millaisia halusivat ja tehdä mitä huvitti. Nykyään vanhemmat ovat kyttäyksen alaisia. Minua ahdistaa vanhemmuudessa eniten se kyttäys: ikäänkuin olisit jollekin velkaa siksi, että olet tuottanut maailmaan ihmisen.
Kuka sinua muka kyttää?
Ei minuakaan kukaan käytännöt. Miksi olisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No etpähän ainakaan kadu sitä lapsettomuutta. Eikös se ole pääasia.
Ei lapsia yleensä kaduta, ja harva äiti tai isä haluaisi olla lapseton ihminen. Ap:n tilanteessa on mielestäni ihan selkeä selittävä tekijä tilanteeseen eli katumukseen, ja se on tämä:
"Tulin raskaaksi puoliyllättäen melko tuoreessa parisuhteessa. Olin ajatellut että en halua katua lapsien tekemättä jättämistä.
Heti tultuani raskaaksi, mieleni mustui ja täyttyi epäilyksistä. Tuolloin ravasin terapeuteilla ja selasin internetin keskusteluita ja kokemuksia vastaavasta ja koetin kovasti hakea tukea oikeaan päätökseen: pitääkö lapsi vai keskeyttääkö raskaus? Oloni oli hirveä, en halunnutkaan lasta, mutta en uskaltanut raskautta keskeyttää."
Eli väär
Ei se ole kovin harvinaistakaan. Vain tabu.
Vierailija kirjoitti:
No etpähän ainakaan kadu sitä lapsettomuutta. Eikös se ole pääasia.
Mee länkkyleuka v.....tuuuuun syvälle
Vierailija kirjoitti:
Kikkelis kokkelis mitäs sikisit. Täytyy olla aika lammas, jos ei osaa tuoreessa parisuhteessa hoitaa ehkäisyä ja jos ei "uskalla" tehdä aborttia. Kannattaa sen lapsen kanssa panostaa hiekkalaatikkoleikkeihin. Sujuu varmaan teiltä molemmilta hyvin.
Onko kiva olla noin tyhmä. Opettele moniulotteisempaa ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Niin siinä käy, kun pillua niin hövelisti jakaa.
Vahinkoja voi tapahtua myös pidemmisä parisuhteisa ja avioliitossakin. Jos ei ole varma onko vanhemmuus just se hänen juttunsa ja on aborttivastainen joka onkin hyvä, silti miettii vahvasti vanhemmuutta- tilanne on sangen hankala. Ehkäisytkin pettää. Silloin tilanne vaikea. Sitten kun olisi valmis henkisestikin vanhemmuuteen, ei välttämättä saa enää lasta. Abortit syö sikiämismahdollisuuksia. MM. nuo julkkisnaiset- silloin ei ollut ok ottaa lasta vastaan. kun alkaa suuri tahto- ei enää saakaan niin vain, siinä sitten kipuillaan. Monille tehty useita keskeytyksiä. Ap pohti hienosti asiaa. Mutta hän voisi antaa adoptioon lapsen. Lapsi vaihstoaa jos ei olla täydellisessä symbioosissa. Tuo viaton tarvitsee vanhemmat jotka vuosikausia yrittäneet lasta- eli vaavi menis täsmäkotiin. Olkaa asiallisia, eikä jotain kunhan vaan länkkyleukaheittoja,mitä sylki suuhun tuo. Vakava asia. Aikuiset käyttäytykää. Vedät vain huonoa karmaa ja teis mitä itsellsi ja ties millä osa-alueella taphtuu- ilkutaanko sinut sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en tykkää vanhemmuudesta. En tajua, miksi sitä hehkutetaan niin paljon? En tajua, mitä ihanaa lapsissa muka on? Siis oikeasti?????????? Minusta lapsista on paljon enemmän haittaa ja vaivaa, kuin iloa. Ainoa hyvä puoli on oman statuksen kohoaminen ihmisenä. Siis toki lapsettomanakin voi olla elämäänsä tyytyväinen, mutta moni ei ole ja ajattelee lasten jotenkin mystisesti muuttavan asiaa, niin paljonhan lasten ihanuudesta hehkutetaan joka puolella.
Vaikka oiekasti, lapset ovat kamalia. Siis vanhemmalle. Jollekin toiselle ne voivat olla ihania ja täekeitä, mutta vanhemmilleen lapset ovat pelkkää huolta, taakkaa ja surua. Varsinkin, jos lapsissa on autistipiirteinen lapsi, kuten meillä. Se terve lapsi on sata kertaa helpompi. Koska vanhempi voi olla paljon surkeampi ja normaali lapsi saattaa kukoistaa, mutta nepsylapsen vanhemman pitää olla enkeli, eikä lapsi siltikään pärjää ja ole tyytyväinen ja vähemmän vaivaksi. Heistä on ihan hirveä h
Nepsyys on perinnöllistä... Katso tarkkaan peiliin, ennen kuin tuomitset lapsesi.
Suorastaan vi***** lukea tällaisia tyhjäpäiden aloituksia. Anna se lapsi adoptioon ja jatka typerää suunnittelematonta elämääsi mutta mene nyt sentään edes laittamaan piuhat poikki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukaiskaapa tämä ketju kaikki te joiden mieletä jokaisen pitää tehdä lapsia, koska "kyllä sitä omaa sitten oppii rakastamaan":
https://www.vauva.fi/keskustelu/2468556/hulluinerikoisin_saanto_jonka_t…
Huh huh. Kaikkien ei TODELLAKAAN tarvi lisääntyä. Itse väistin tuon luodin, ettei käy kuin aloittajalle. Valitettavasti ei voi tarjota muuta kuin myötätuntoa, tehty virhe on nyt ristinä loppuelämäsi.
*NAAMAPALMU* Loppuelämän??? Ööö... 18 vuotta on maksimi, sen jälkeen laillinen vastuu loppuu. Oletko itsekin vielä ihan henkisesti lapsi?
Sulla ei ole lapsia? Se murehtiminen ei todellakaan lopu siinä vaiheessa, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Kyllä ne lapset on loppuelämän diili. Murheet vaan muuttaa muotoaan.
Monet luulevat hankkivansa lapsen itseään varten, mutta vanhemmuus on sitä, että itse ollaan sitä lasta varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Velamouhottajat ja "hui kamalaa, anna lapsesi adoptioon olet sairas"-tyyppiset mammat. Siinäpä se sitten, hyvää keskustelua.
Suurinta rakkautta on Luopuminen ja tunnistaa rajansa. Kyllä lapsi aistii onko symbioosi kunnossa. On pariskuntia jotka vuosia haaveilleet lapsesta kovasti kipuilen. Kuinka siinä perheessä lapsi olisi toivottu, rakastettu. Kaikki ei vaan ole luotu vanhemmuuteen, ei edes synnytystapahtumaan. Keho sanoo ei. Lpasen etu edellä. Adoptio on kaunis ratkaisu!
Vierailija kirjoitti:
Ongelmasi on nykyihmiselle tyypillinen lyhytjännitteisyys. Et osaa ajatella tätä hetkeä pitemmälle ja luulet, että se tulee olemaan tällaista koko loppuikäsi, tai ainakin monta vuotta, mikä on sinulle sama asia, eli piiiiitkä aika, liiiiiian pitkä.
No niin. Lapsi on pieni todella lyhyen aikaa. Silloin hän tarvitsee vanhempiaan. Nuo viitisen vuotta elämästäsi pitäisi jaksaa keskittyä myös sen pienen ihmisen asioihin ja jättää se oma napa vähemmälle. Itseään ei tarvitse eikä pidäkään täysin unohtaa, mutta on ymmärrettävä, että tämä on elämänvaihe, joka menee ohi. Pian lapsella alkaa olla omia juttuja, eikä hän enää tarvitse sinua niin paljon. Lupaan, että näiden varhaisvuoden panostuksesta saat korjata vielä kauniin sadon.
En tiedä mitään typerämpää kuin katua tehtyjä asioita. Ei ne katumisesta mihinkään muutu. Katuminen, katkeruus ja asioiden vatvominen eivät vie mihinkään, vaan syövät turhaan energiaa.
Väitätkö tosiaan että lapsi tarvitsee vanhempiaan vain elämänsä ensimmäiset 5 vuotta? Onko sinun lapsesi siis itsenäistynyt ja muuttanut omilleen 5 vuotiaana?
Vai jätitkö lapsen suosiolla heitteille, kun se täytti 5 vuotta?
Minun tietämykseni mukaan lapset tarvitsevat vanhempiaan enemmän ja vähemmän aikuisuuteen asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin käy kun vapaaehtoisesti lapseton lisääntyy.
Vierailija kirjoitti:
Suorastaan vi***** lukea tällaisia tyhjäpäiden aloituksia. Anna se lapsi adoptioon ja jatka typerää suunnittelematonta elämääsi mutta mene nyt sentään edes laittamaan piuhat poikki
avioliitossakin ehkäisy voi pettää. adotio on rakkautta luopua, siinä samaa mieltä... moni muukaan ole suunnitellut aina raskautta ,jopa avioliitossa kiintiö täynnä,mutta iltatähti tuli tai keskeytettiin. ja luonnollista on nuoren ihmisen miettiä kahden vaiheilla, kertoo kuitenkin viisaudesta arvioida vaihtoehtoja. kun on niitäkin jotka katuu kun jätti tekemättä. oletko sairas kun käyttäydyt noin- sairaasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"On todella hirveää, jos lapsi vielä kaupan päälle on autistinen, kuten meillä toinen on. Autistisen lapsen vanhempien pitää olla täydellisiä, sillä autisti ei kestä minkäänlaisia virheitä vanhemmaltaan.
Siksi varmaan normaalien lasten vanhemmilla on tosi helppoa, voivat olla minkälaisia p*skoja tahansa, eikä mitään huonoa omaatuntoa tarvitse potea, koska lapset eivät vahingoitu.
Mutta nepsylapsi on vahingoittunut jo ennen syntymäänsä ja vaatii sen takia niin paljon tukea ja paneutumista ja virheetöntä ihmisyyttä vanhemmiltaan, ettäon täysin hirveää ja epäkiitollista olla erityislapsen vanhempi."
Ei, olet nyt ymmärtänyt väärin. Autistisen lapsen vanhemman ei tarvitse olla täydellinen, vaan aito. Et voi esittää autistille. Autisti kaivaa sinusta todellisen ytimen esille pelkällä olemassaolollaan, tahtomattaan ja aikomattaan. Joudut kasvamaan ihmisenä, ja se voi olla kivuliasta, mutta siinä prosessissa sinä kasvat vanhemmaksi, vähitellen.
Vierailija kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein. Etsit kohtalotovereitä, jotta voitte yhdessä kitistä kurjaa kohtaloanne ja ulista täällä elämänne surkeutta? No jos se on käsityksesi kivasta ajanvietteestä, niin oookeeiii...
Vaikka tää oli provosoivahko kommentti niin olen silti vähän samaa mieltä. Ihmettelen tätä nykyistä tapaa haluta *keskustella kaikista aiheista*, eli löytää samanmielisiä kaikkeen ihmismielen pimeisiin ajatuksiin ja väliaikaisiin notkahduksen ja sillä tavalla oikeuttaa ja normalisoida niitä. Ap:n äitiys tai hänen oma olonsa ei varmaankaan siitä parane että heruttelee jonkun toisen kanssa sitä miten kauheeta on kun on saanut lapsen.
Enemmän kai auttaisi että siitä lapsen kanssa elämisestä etsisi hyviä puolia - joita kyllä löytyy! - ja yrittäisi kääntää ajatuksia tulevaisuuteen. Eihän yhtään missään asiassa ole järkeä märistä että tein väärän valinnan ja nyt kaikki on huonosti. Mitä se ikinä auttaa? Eikä kukaan voi oikeasti tietää miten asiat olis menneet jos olisikin valinnut toisin. Tuollainen kuulostaa lähinnä vähämieliseltä. Järkevä ihminen pelaa niillä korteilla jotka kädessä on, eikä jumita jossain kuvitteellisessa skenaariossa jossa kaikki olis ihanasti.
Vierailija kirjoitti:
Suorastaan vi***** lukea tällaisia tyhjäpäiden aloituksia. Anna se lapsi adoptioon ja jatka typerää suunnittelematonta elämääsi mutta mene nyt sentään edes laittamaan piuhat poikki
Tämä. Jos lapsen saaminen on niin kauheaa kun elämä ei olekaan koko ajan helppoa ja olo viihdytetty, niin silloin on tosiaan syytä olla lisääntymättä ja antaa sukunsa sammua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein. Etsit kohtalotovereitä, jotta voitte yhdessä kitistä kurjaa kohtaloanne ja ulista täällä elämänne surkeutta? No jos se on käsityksesi kivasta ajanvietteestä, niin oookeeiii...
Vaikka tää oli provosoivahko kommentti niin olen silti vähän samaa mieltä. Ihmettelen tätä nykyistä tapaa haluta *keskustella kaikista aiheista*, eli löytää samanmielisiä kaikkeen ihmismielen pimeisiin ajatuksiin ja väliaikaisiin notkahduksen ja sillä tavalla oikeuttaa ja normalisoida niitä. Ap:n äitiys tai hänen oma olonsa ei varmaankaan siitä parane että heruttelee jonkun toisen kanssa sitä miten kauheeta on kun on saanut lapsen.
Enemmän kai auttaisi että siitä lapsen kanssa elämisestä etsisi hyviä puolia - joita kyllä löytyy! - ja yrittäisi kääntää ajatuksia tulevaisuuteen. Eihän yhtään missään asiassa ole järkeä märistä että tein väärän val
Ei se olo parane silläkään että vaikenee tunteistaan eikä hiisku kellekään sanaakaan.
Totta kai saa harmittaa, ja väkisinkin harmittaa, että on pilannut elämänsä omalla valinnallaan. Nyt sen valinnan kanssa on elettävä, mutta on järjettömän tekopyhää mussuttaa että älä harmittele vaan ole iloinen.
Adoptiosta jauhavat eivät taida tietää kuinka vaikeaa on päästä eroon omasta lapsesta, jos haluaa sitä. Ei lasta noin vain anneta adoptioon.
en jaksa lukea koko ketjua, mutta kävikö ilmi, minkä ikäinen ap on?
Lisäksi ihmettelen näitä "yllätysraskauksia". Ei raskaus ala jos käyttää ehkäisyä. Ne ovat kuitenkin 99,9% luotettavia.
Tavallaan joo tai en vanhemmuutta. Se oli parasta aikaa mun elämässä kun sai olla isä. Mutta kadun sitä kenen kanssa ne lapset teki. Kuinka vaikea elämä heille tulee tämän mun huonon valinnan takia.