Lue keskustelun säännöt.
Kadun vanhemmuuttani ja etsin kohtalotovereita
Nonäiti33
26.08.2021 |
Lapseni on reilun vuoden ikäinen.
Tulin raskaaksi puoliyllättäen melko tuoreessa parisuhteessa. Olin ajatellut että en halua katua lapsien tekemättä jättämistä.
Heti tultuani raskaaksi, mieleni mustui ja täyttyi epäilyksistä. Tuolloin ravasin terapeuteilla ja selasin internetin keskusteluita ja kokemuksia vastaavasta ja koetin kovasti hakea tukea oikeaan päätökseen: pitääkö lapsi vai keskeyttääkö raskaus? Oloni oli hirveä, en halunnutkaan lasta, mutta en uskaltanut raskautta keskeyttää. Ympärilläni olevat ihmiset vakuuttivat oloni olevan hormonaalinen ja menevän ohi. Niinpä annoin raskauden jatkua.
Lapsen synnyttyä, ajatukseni alkoivat seljetä. Vauva oli söpö, mutta elämäni oli muuttunut peruuttamattomalla tavalla hirveäksi. Kaduin lapsen tekemistä ja ymmärsin että olin tehnyt itselleni väärän päätöksen jatkaessani raskautta. En saa enää nukkua. En saa enää olla hiljaa ja rauhassa. Joudun jatkuvasti sanoittamaan tekemisiäni. En ole ennenkään ollut kovin suunnitelmallinen ja jatkuva tapahtumien ennakointi ja rutiini kuristavat kurkkuani.
Herään joka aamu pakottavaan ahdistukseen ja itken joka päivä. Miksi en kuunnellut itseäni alkuraskaudessa? Miksi en luottanut ensimmäiseen intuitiooni? Olen menettänyt yhteydentunteen ystäviini, sillä heille tuntuu olevan erityisen vaikeaa kuulla sitä, että todella kadun valintaani. Siispä koitan olla puhumatta oikeista ajatuksistani ja pitäytyä small talkissa.
Ympärilläni olevat perheelliset ihmiset tuntuvat kuitenkin pohjimmiltaan olevan onnellisia. Itse olen pohjimmiltani onneton.
Haluan yrittää olla parempi äiti lapselleni kuin omani oli minulle ja samalla välillä toivon että jäisin auton alle, että pääsisin elämääni pakoon.
Mahtaako täällä olla ketään kohtalotovereita? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia.
Sinä, joka mietit hankkiako lapsia vai ei, etkä tunne äitiyttä omaksesi: kuuntele itseäsi rohkeasti. Kaikille ei syty sitä suurta tunnetta lapsen myötä ja elämä tämän katumuksen kanssa on yksinäistä ja surullista.
Mainittakoon, että kaikkia tukikeinoja neuvolan, äimän ja terveysaseman kautta on yritetty hakea, mutta äitiyden katumukseen ei ole omaa erityistä tukitahoa. Onko täällä muita jotka haluavat olla hyviä vanhempia, mutta inhoavat syvästi elämäänsä?
Kommentit (163)
Niin siinä käy, kun pillua niin hövelisti jakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on vasta 1 v. Kun lapsi kasvaa niin saat omaa rauhaa taas takasin. 4 vuodesta eteenpäin alkaa helpottaa. Oma lapsi on jo 11 v. Ja eipä sitä paljoa kotona näy kun on harrastuksessa tai kaverin kanssa.
Voihan se tietysti olla ettei äitiys vaan sovi sulle. Minun äiti valitti aina miten kamalaa kun "lapsia van tulee" Ihan 3 kpl tuli vaan vahingossa 🙄 Itse olisin toivonut että minut annetaan adoptioon. Lapsi kärsii siitä että on ei-toivottu.
Nykyään äitiydestä on tehty suoritus. Koko ajan on joku viranomainen jossain nurkan takana tyrkyttämässä ohjeitaan, vaikkei ohjeita ole pyytänyt tai tarvitse. 80-90-luvulla vanhemmat sai olla millaisia halusivat ja tehdä mitä huvitti. Nykyään vanhemmat ovat kyttäyksen alaisia. Minua ahdistaa vanhemmuudessa eniten se kyttäys: ikäänkuin olisit jollekin velkaa siksi, että olet tuottanut maailmaan ihmisen.
Joskus pitää ottaa vaan itseään niskasta kiinni ja kasvaa aikuiseksi. Kun on nainut, raskaaksi tullut ja päättänyt lapsen pitää, päätös se vitkuttelukin, tehdään velvollisuus eikä pilata lapsen elämää.
Nyt olet märissyt kaksi vuotta itseäsi, nyt keskityt aikuisuuteen, ota vastuu teoistasi eli lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään äitiydestä on tehty suoritus. Koko ajan on joku viranomainen jossain nurkan takana tyrkyttämässä ohjeitaan, vaikkei ohjeita ole pyytänyt tai tarvitse. 80-90-luvulla vanhemmat sai olla millaisia halusivat ja tehdä mitä huvitti. Nykyään vanhemmat ovat kyttäyksen alaisia. Minua ahdistaa vanhemmuudessa eniten se kyttäys: ikäänkuin olisit jollekin velkaa siksi, että olet tuottanut maailmaan ihmisen.
Kuka sinua muka kyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus pitää ottaa vaan itseään niskasta kiinni ja kasvaa aikuiseksi. Kun on nainut, raskaaksi tullut ja päättänyt lapsen pitää, päätös se vitkuttelukin, tehdään velvollisuus eikä pilata lapsen elämää.
Nyt olet märissyt kaksi vuotta itseäsi, nyt keskityt aikuisuuteen, ota vastuu teoistasi eli lapsesta.
Niinhän ap on tehnytkin?
Vanha aloitus mutta tärkeä aihe.
Velana minulle hoetaan että kadun varmasti jos en tee lapsia. Viimeksi tämän sanoi äitini parisen kuukautta sitten. Vastasin että mieluummin kadun tulevaisuudessa lapsettomuutta kuin lisääntymistä. Ensiksi mainitusta kärsin vain minä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Intersektionaalisessa nihilismissä jopa lapsen tekeminen on kaikkien muiden, paitsi äidin syytä.
Vierailija kirjoitti:
No etpähän ainakaan kadu sitä lapsettomuutta. Eikös se ole pääasia.
Ei lapsia yleensä kaduta, ja harva äiti tai isä haluaisi olla lapseton ihminen. Ap:n tilanteessa on mielestäni ihan selkeä selittävä tekijä tilanteeseen eli katumukseen, ja se on tämä:
"Tulin raskaaksi puoliyllättäen melko tuoreessa parisuhteessa. Olin ajatellut että en halua katua lapsien tekemättä jättämistä.
Heti tultuani raskaaksi, mieleni mustui ja täyttyi epäilyksistä. Tuolloin ravasin terapeuteilla ja selasin internetin keskusteluita ja kokemuksia vastaavasta ja koetin kovasti hakea tukea oikeaan päätökseen: pitääkö lapsi vai keskeyttääkö raskaus? Oloni oli hirveä, en halunnutkaan lasta, mutta en uskaltanut raskautta keskeyttää."
Eli väärässä tilanteessa, väärän miehen kanssa, ei ole halunnut jatkaa raskautta, ei uskaltanut mennä aborttiin, läheiset kehotti jatkamaan. Onko siis mikään ihme, että ap:ta kaduttaa? Mielestäni ei. Eikä ap:n tilannetta voi verrata suurimpaan osaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No etpähän ainakaan kadu sitä lapsettomuutta. Eikös se ole pääasia.
Ei lapsia yleensä kaduta, ja harva äiti tai isä haluaisi olla lapseton ihminen. Ap:n tilanteessa on mielestäni ihan selkeä selittävä tekijä tilanteeseen eli katumukseen, ja se on tämä:
"Tulin raskaaksi puoliyllättäen melko tuoreessa parisuhteessa. Olin ajatellut että en halua katua lapsien tekemättä jättämistä.
Heti tultuani raskaaksi, mieleni mustui ja täyttyi epäilyksistä. Tuolloin ravasin terapeuteilla ja selasin internetin keskusteluita ja kokemuksia vastaavasta ja koetin kovasti hakea tukea oikeaan päätökseen: pitääkö lapsi vai keskeyttääkö raskaus? Oloni oli hirveä, en halunnutkaan lasta, mutta en uskaltanut raskautta keskeyttää."
Eli väärässä tilanteessa, väärän miehen kanssa, ei ole halunnut jatkaa raskautta, ei uskaltanut mennä abor
Tai sitten sinulle ei siitä katumuksesta hiiskuta sanaakaan, sillä asenteesi on tuo. Kukaan ei kadu paitsi poikkeustilanteessa ehkä joku yksi, kaikki rakastavat lapsiaan eivätkä halua muunlaista elämää. Ai sinä kadut? Olet ainutlaatuinen poikkeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No etpähän ainakaan kadu sitä lapsettomuutta. Eikös se ole pääasia.
Ei lapsia yleensä kaduta, ja harva äiti tai isä haluaisi olla lapseton ihminen. Ap:n tilanteessa on mielestäni ihan selkeä selittävä tekijä tilanteeseen eli katumukseen, ja se on tämä:
"Tulin raskaaksi puoliyllättäen melko tuoreessa parisuhteessa. Olin ajatellut että en halua katua lapsien tekemättä jättämistä.
Heti tultuani raskaaksi, mieleni mustui ja täyttyi epäilyksistä. Tuolloin ravasin terapeuteilla ja selasin internetin keskusteluita ja kokemuksia vastaavasta ja koetin kovasti hakea tukea oikeaan päätökseen: pitääkö lapsi vai keskeyttääkö raskaus? Oloni oli hirveä, en halunnutkaan lasta, mutta en uskaltanut raskautta keskeyttää."
Eli väärässä tilanteessa, väärän miehen kanssa, ei ole
Tai sitten sinulle ei siitä katumuksesta hiiskuta sanaakaan, sillä asenteesi on tuo. Kukaan ei kadu paitsi poikkeustilanteessa ehkä joku yksi, kaikki rakastavat lapsiaan eivätkä halua muunlaista elämää. Ai sinä kadut? Olet ainutlaatuinen poikkeus.
Lol, mun asenne ei ole tuo, vaan realismia. Tietysti on ihmisiä jotka katuu joskus, mutta ei se ole mitenkään yleistä. Olen ihminen, jolle puhutaan paljon kaikkea vaikeaa. Eli ei nyt mennyt ihan nappiin oletuksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on vain klassista palstatyhmyyttä olla näkemättä näitä nyanssieroja, eli jättää huomiotta ap:n tapauksen selkeät riskitekijät ja katumuksen looginen jatkumo niistä. Ap:n tapaus on erittäin huono esimerkki jollekin yleiselle velamouhotukselle.
Vastuutonta. Olet kauhea ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelu on myös anonyymisti netissäkin näille henkilöille tehty velojen puolesta mahdottomaksi, sillä kun esim. ap etsii selkeästi jo otsikossaan kertoen kohtalotovereita, niin mitä hän saa: velamouhottajat paikalle näsäviisastelemaan........................................................
Velamouhottajat ja "hui kamalaa, anna lapsesi adoptioon olet sairas"-tyyppiset mammat. Siinäpä se sitten, hyvää keskustelua.
Nykyisin on niin paljon erityislapsia, autismia ja aspergeriä ja monenlaista kipuilua, ettei voi enää sanoa, että raskaat vuodet vauvan ja taaperon kanssa ovat pian ohi. Valitettavasti ne eivät monien kohdalla ole ohi, vaan pahenevat entisestään kun lapsi aikuistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vanha aloitus mutta tärkeä aihe.
Velana minulle hoetaan että kadun varmasti jos en tee lapsia. Viimeksi tämän sanoi äitini parisen kuukautta sitten. Vastasin että mieluummin kadun tulevaisuudessa lapsettomuutta kuin lisääntymistä. Ensiksi mainitusta kärsin vain minä itse.
Fiksusti ajateltu. Itselleni äitiys on maailman tärkein asia. Mutta älkää lisääntykö, jos teille ei ole. Ap:n aloitus on järkyttävä luettavaa.
Luovu lapsestasi. Jopa sikiö aistii tunnetilat, saati vauva, taapero,lapsi. Noilla kuvauksilla et ole se äiti jota pienokainen tarvitsee. Anna pois, esim, sijoitukseen ja et sitten kinua häntä takaisin. Tai mieluummin adoptioon, silloin perhe joka on varma asiastaan ja kipuillut vuosia lapsettomuudessa, he arvostavat, antavat yleensä kaikkensa sille pienelle.
Lopeta suo äiti-suorittaminen. Kaikista ei ole äidiksi. Moni teitää jo 15v, että ei halua lapsia koskaan ja se on pitänyt, vaikka moni sanoo -kyll se milei sit muuttuu kun rakastut- mutta eipä ole muuttunut ja on niitä joilla muuttui.
Kaikista ei ole äitiyteen- ei vanhenmuuteen, se on vain yksi ominaisuus ihmisessä. Olet yhtä arvokas ihmisenö jos just tuo yksi piirre puuttuu. Olet jossain muussa ok. Lpasen etu edellä. Varmasti tulee sanomista. siitä älä välitä, olet vahva ja kertoo sinun viisaudestasi - Muista suurinta rakkautta on osata Luopua!!!!!!!!!!!!!! Se on myös suurta Viisautta.
Kuten sinäkin. aistit- ilmapiirit, säteilyn, tunnet , että joku ei pidä sinsuta jne. niin se lapsikin vaistoo kun teidän symbioosi ei ole se ainutlaatuinen . Todella ikävä juttu. Mitä pitempään oireilet kumpikin kärsii, Tuo syö sinua sisältäpäin. Ja vauva ei saa kaikkea sitä mitä tarvitsee-henkisen yhteyden symbioosinnne.
Uskalla tehdä päätös. Ja voimia siihen. Kerro miten asiasi edistyy. valoa sydämeesi ja silti tunnelmallista syystalvea.
Miten lapsen isä tukee sinua? Lapsella on oikeus isään ja päin vastoin. Entä isovanhemmat ja muut sukulaiset, ovatko lapsen elämässä?
Tulin minäkin yllättäen raskaaksi, mutta kauhulla ajattelen, etteivät +/- 50 v lapseni olisi syntyneet. Isänsä kanssa olen ollut 50 vuotta.
Niinpä, se helpoin ja nopein tapa pilata elämänsä, lisääntyminen.