Lue keskustelun säännöt.
Tosielämän kauhutarinoita
19.09.2014 |
Kertokaa joku tosielämässä tapahtunu puistattava ja yliluonnollinen tapahtuma!
Itse muutin vuosi sitten asuntoon, jossa
kaverini oli asunut ennen minua. Vähän ajan päästä alkoi kuulua outoja ääniä ja kolinaa asunnon eri huoneista vaikka olin yksin kotona. Ajattelin, että normaaleja kerrostalon ääniä.. mutta sitten alkoi myös kuulua ihmisen puhetta, kuiskailua ja askelia. Ja näistä olin varma että eivät tule ylä-tai alakerrasta.
Kerran kun tulin kotiin, asunnossani kaikui koiran haukunta vaikka minulla ei ollut edes koiraa. Eikä naapureillakaan. Monta kertaa poissaollessani tv tai valot olivat menneet itsekseen päälle. Enkä ollut niitä jättänyt itse. Tuli myöhemmin asunnossa asuneen kaverini kanssa puhett näistä oudoista äänistä ja hän kertoi että hänellä täysin samat kokemukset siitä kämpästä.
Vaikka ei ollut kummoisia juttuja, silti tuli välillä inhottava olo Kun illalla yksin hiljaisessa asunnossa oli..
Kommentit (519)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti kuoli aikoinaan epäselvissä oloissa ja äidin ystävä sai kuukauden päästä puhelinvastaajaansa äidiltä viestin " Auta mua". Kyllä siinä järkyttyi muutkin kun ystävä. Taisi olla äidin viimeiset sanat.
Äiti oli jo kuollut varmasti kun saitte tuon viestin?
Oli joo. Mikälie jumi ollut ystävän kotivastaajassa. Oli vaan hyytävää kuulla äidin ääni ja ne sanat.
Miksi hän sitten pyysi apua? Tapettiinko äiti?
Voi hyvä ihme! Ei tarvitse olla tappajaa niskassa jos soittaa jollekulle ja pyytää apua, esim. sydäri tai aivoverenvuoto päällä. Etenkin,, jos ystävä asuu vieressä se voi tuntua luontevammalta kuin hätänumeroon soittaminen .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lisää tarinoita täällä kaivataan
Aika tylsä, mutta selitystä ei ole löytynyt.
Lapsuuden kotini lähellä oli autioitunut pienehkö talo (mökin kokoluokkaa), jonka ohi me lapset kuljettiin kaverien luokse. Joskus oli koira mukana (maalla, kyseisellä soratielle ei ollut juuri liikennettä, koira oli monesti irti). Koira aina ohitti talon tien toista reunaa (sitä joka oli kauempana talosta) myöten ja aina käveli siinä kohtaa jännästi kyyryssä. Talon lähellä pyöri aina välillä jonkun iso musta koira, joten oletettiin että sen koiran hajua oli sillä kohdalla ja meidän koira haistoi sen.
Tän ison mustan koiran oli siis nähnyt monet lähialueella, mutta vasta aikuisena kuulin että kukaan ei tiennyt kenen se oli. Se ei koskaan lähestynyt ketään, katseli vaan ja näytti siltä että se vahti sen talon pihaa välillä.
Kerran oltiin kulkemassa (ilman koiraa) taas kavereille leikkimään, kun kuultiin huutoa. Ei sanoja vaan ennemminkin tyyliin kiljumista ja karjumista. Nykyaikana tietysti soitettaisiin poliisit, mutta silloin ei ollut kännyköitä (tai oli, mutta ne oli kokoluokkaa tiiliskivi). Silloin ei osattu pelätä, joten mekin vaan tultiin uteliaiksi ja mentiin katsomaan jos joku tarvii ambulanssin tai jotain (ja ei, silloin ei tullut mieleen että sielä voisi olla murha menossa ja murhaaja voisi käydä meidänkin kimppuun, kylä oli rauhallinen, mitään ei ollut koskaan (siis lasten ”koskaan”, ennen meidän tai vanhempien elinaikaa) tapahtunut mitään pahaa, kaikki paha tapahtui muualla, isoissa kaupungeissa). Kun lähestyttiin taloa, niin nähtiin joku liikkumassa siellä. Kurkistettiin (rikkoutuneesta) ikkunasta sisään, mutta nähtiin vaan rikkoutuneita kalusteita ja muuta rojua. Ketään ei nähty sisällä eikä siellä ollut piilopaikkoja. Ovesta se joku ei kulkenut, koska me lähestyttiin taloa sellaisesta suunnasta (tieltä) josta näkyy ulko-ovi (joka ei ollut edes aukko vaan ovi oli suljettu laudoilla). Ikkunoista taas ei voinut kulkea (lasit hajonneet ja laudat (pari per ikkuna, eivät peittäneet täysin) esti kulun). Eikä myöskään nähty ketään ulkona, ei edes sitä koiraa. Hahmo taas liikkui nimenomaan sisällä.
Lähdettiin äkkiä takaisin kohti kaverien kotia (oli lähempänä), ja siellä kerrottiin kaverien vanhemmille, ja perheen isä ja isoveli lähti talolle, mutteivät löytäneet ketään, eikä merkkejä siitä että kukaan omisi murtautunut taloon. Myöhemmin kuultiin että muutkin on havainneet siellä hahmon, ja vain vähän ennen talon palamista (se paloi pari vuotta sitten, syy ei koskaan varmuudella selvinnyt) sinne oli soitettu poliisikin kun hahmo oli taas nähty ja huutoja kuultu.
Meillä oli peruskoulun luokkakokous äskettäin ja kyselin lisää tuosta talosta kylässä vielä asuvilta, ja heiltä kuulin tuosta palosta ja poliisien käynnistä (eivät löytäneet mitään). Lisäksi kuulin että vaikka talo on jo palanut, de koira nähdään välillä siellä vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lehdessä oli juttua eräästä suomalaisesta nais tvtähdestä ja hän kertoi miten olivat varanneet perheensä kanssa liput silloin Thaimaaseen kun siellä oli se tsunami, mutta jostain syystä se varaus ei ollutkaan onnistunut (tai lento oli buukattu vahingossa liian täyteen) eivätkä he olleet päässeet reissulle. Silloin oli harmittanut, mutta jälkeen päin tuo "virhe" oli todennäköisesti pelastanut perheen hengen.
Olimme hiukan aikasemmin muuttaneet rivitaloon ja eräänä iltana myöhään luin alakerrassa, kun kuulin , miten joku käveli yläkerrassa. Naapurista ääni ei kuulu noin, mies oli töissä ja askeleet liian painavat esikoiselle , lisäksi esikoinen olisi kyllä kutsunut minua (lapset olivat 3kk ja 3v).
Sydän hakkasi aika hemmetisti kun kiipesin portaat ylös ja kävin kännykän valossa huoneita läpi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Metsässä kirjoitti:
Kerran metsässä kävelessäni koirani kanssa haistoin voimakkaan hajuveden tuoksun. Ketään kuitenkaan ei ollut lähimainkaan. Silloin oli myöhäinen syksy, kuten nytkin. Joten kukkien tuoksusta ei voinut olla kyse. Metsä oli harvaan asutulla alueella, jossa harvoin ketään tapasi.
Tuohon löytyy selitys elokuvasta Harry Potter ja kuoleman varjelukset.
Hermione taikoi leffassa "kuplan" jonka sisällä olevat asiat ovat piilossa muiden katseilta. Hän seisoi aivan siinä taikomansa kuplan rajalla ja rajan toisella puolen kävellyt ihminenhän haistoi selvästi Hermionen hajuveden ja jäi sitä kummastelemaan, koska ei nähnyt eikä kuullut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Minulta kuoli lyhyen ajan sisällä kaksi sukulaista muutama vuosi sitten. Näiden kahden kuoleman jälkeen, kun aikaa oli kulunut ehkä puoli vuotta, tapasin unessa toisen näistä sukulaisista. Halasimme, ja se tuntui lämpimältä. Kysyin häneltä että onko teillä kaikki hyvin? Hän hymyili ja sanoi lempeästi että kyllä, kaikki on hyvin. Tunnelma oli todella rauhallinen ja lohdullinen. Tuohon sitten heräsin. Tuntui todella mukavalta :)
Todennäköisesti tämä oli vain oma tapani käsitellä surua, että uneksin tuollaisesta. Mutta ei sillä ole väliä, koska tuo oli niin lohdullista.
Minulla samantapaista. Näin unta jossa jo edesmennyt ukkini tuli henkiolentona liehuen kertomaan, että aikoo hakea mummini mukaansa. Kun unessa harmittelin, että ei kai, niin ukki antoi ymmärtää, että näin se nyt vain menee. Hänen kanssaan siinä juttelin kaikenlaista järkevää, kyselin millaista tuonpuoleisessa on, kuulemma mukavaa. Mummi kuoli vähän ajan kuluttua yllättäen. Tosin osasin jo vähän sitä odottaa tuon unen perusteella.
Sama mummi tuli minua moikkaamaan myöhemmin toisessa unessa. Oli joulu ja hänen lävitseen heijastui kynttilänliekki. Sanoin toisille, että katsokaa nyt, mummi ei ole elävä! Mummi lehahti luokseni ja otti käsistäni kiinni. Ihmettelin siinä, että miten sinun kätesi ovat niin lämpimät, vaikka sinun pitäisi olla kuollut. Mummi naurahti, että eihän hän ole "kuollut." Käsitin sen siten, että hän on edelleen olemassa, mutta henkenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirkan vaimo Paula kertoi, että Kirkan kuoleman jälkeen hän oli miettinyt tätä ja yht'äkkiä kirjahyllystä oli tipahtanut itsestään kirja, jonka välissä oli sattumalta kirjanmerkkinä Kirkan nuoruuskuva. Tuo kuva lennähti samalla esiin. Vaimolle tuli mieleen, että Kirka koitti kertoa, että kaikki on hänellä hyvin.
Aika ihmeellinen tapaus.
Anoppi joulupöydässä. Tai missä tahansa yhteydessä, kun hänen kanssaan on tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Metsässä kirjoitti:
Kerran metsässä kävelessäni koirani kanssa haistoin voimakkaan hajuveden tuoksun. Ketään kuitenkaan ei ollut lähimainkaan. Silloin oli myöhäinen syksy, kuten nytkin. Joten kukkien tuoksusta ei voinut olla kyse. Metsä oli harvaan asutulla alueella, jossa harvoin ketään tapasi.
Tuohon löytyy selitys elokuvasta Harry Potter ja kuoleman varjelukset.
Hermione taikoi leffassa "kuplan" jonka sisällä olevat asiat ovat piilossa muiden katseilta. Hän seisoi aivan siinä taikomansa kuplan rajalla ja rajan toisella puolen kävellyt ihminenhän haistoi selvästi Hermionen hajuveden ja jäi sitä kummastelemaan, koska ei nähnyt eikä kuullut mitään.
Pakko viilata, ne oli kaappareita jotka metsästi jästisyntyisiä ja muita Voldemortin vastustajia jotka haistoi sen hajuveden😉
Vierailija kirjoitti:
Puhelin soi vastaa siihen!
Tää oli kieltämätä hyvä. Harmi kun en kerennyt vastata.
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä ketään joka on itse osallistunut spiritismiin taikka tuntisi kavereita tai tuttuja jotka ovat?
Kiinnostaisi lähinnä tietää tapahtuiko mitään erikoista vai oliko vain hölynpölyä, josta turhaan varoitellaan?
Itse en kylläkään halua ja uskalla sitä kokeilla tai sallisi muiden kotonani harjoittaa - mutta ihan uteliaisuudesta siis kysyn. Koskaan en ole ketään tavannut, joka olisi kokeillut.
Kokeiltiin skeptikkoystävieni kanssa. Kun kukaan ei liikuttanut lasia, se ei todellakaan liikkunut. Tunnin jaksoimme istua siinä mutta lopetimme sitten. Emme kyllä noudattaneet lopetukseen yhden yhtä ohjetta, mutta mitään outoa ei ole tapahtunut kellekään meistä kymmenen vuoden aikana. Ihmisen mieli pystyy uskomattomiin asioihin ja sieltähän se taikausko kumpuaa. Alapeukuttakaa vain, todellisuus on vain se että ihmisen aivot – niin erinomainen tietokone kuin ne ovatkin – voivat välillä prakata. Niillä on myös paljon voimaa ja uskomalla johonkin voi siitä tehdä itselleen todellista. Se ei kuitenkaan tarkoita että ilmiö itsessään olisi todellinen.
Lapsuudenkotini oli vanha, sodan jälkeen rakennettu rintamamiestalo, jossa ennen meitä olivat asuneet ainakin isovanhempieni vanhemmat ja luultavasti muitakin sukulaisia, mutta en tiedä talon historiasta oikein mitään tarkkaa.
Makuuhuoneeni oli talon yläkerrassa, josta pääsi oven kautta "vintille" eli sellaiseen sisä - ja ulkoseinän väliin jäävään kylmään tilaan, jossa säilytettiin paljon romua. Jossakin vaiheessa lapsena tykkäsin leikkiä siellä tavaroiden takia, mutta jo varhain minulla oli epämukava olla siellä, sellainen inhottava aavistava olo että tämä ei ole mukava eikä kiva paikka... Varsinkin yksi alue vintillä oli sellainen suorastaan hirvittävä, en ikinä mennyt sinne, koska minua hyyti ja kylmi kun vain katsoin tätä nurkkaa kohti.
Olin ollut taas yhtenä päivänä tutkimassa vanhoja tavaroita ullakolla ja mennyt illalla normaalisti nukkumaan. Nukuin hyvin, mutta jossakin vaiheessa yötä käänsin kylkeä niin että kasvoni olivat vintin ovelle päin ja avasin kääntyessä silmiäni. Erotin pimeässä huoneessa mustan, ihmismäisen ja todella pitkän hahmon seisovan oven edessä. Minua hirvitti aivan suunnattomasti, sillä erotin olennon aivan selvästi ja vaikka sillä ei ollut kasvoja aavistin sen katsovan minua. En uskaltanut tehdä mitään, joten suljin silmäni ja en enää avannut niitä, sillä en yksinkertaisesti uskaltanut. En muista nukuinko enää, mutta aamulla olentoboven vieressä oli poissa.
En enää käynyt vintillä tuon jälkeen, sillä jotenkin se kauhu, jota tunsin näkemääni olentoa kohtaan tuntui samalta mitä tunsin vintin nurkkaa kohtaan. Tiedän olleeni hereillä ja nähneeni selvästi hahmon seisomassa oven vieressä, mutta toki voi olla että olin puoliunessa tai vilkas mielikuvitus ymv. mutta tapaus jäi mieleeni, varsinkin kun näin ja koin lapsuuteni kodissa myös muita erikoisia, "haamumaisia" tapauksia. En tiedä, kaikelle on luultavasti täysin luonnollinen selitys, mutta lapsena tuo karmi! 😁
Vierailija kirjoitti:
Olin mökillä talvella yksin, koska viihdyin siellä hyvin. Eniten rakastin erittäin kylmiä pakkasöitä, kun takka oli päällä ja pihan poikki sai hilpasta saunaan -30 asteessa. Oli pimeä tammikuu 2015 ja katsellessani kannettavan kautta sarjoja sohvalla lämmin rommitee kädessä pamahti sähköt. Ja kun ollaan keskellä ei mitään, tuli pilkkopimeää - poislukien näyttöni valo, joka ei pitkälle heijastanut. Hetken tuijotin hämilläni mitä tapahtui, mutta sitten otin kännykän käteen näyttääkseni sillä valoa ja olin menossa eteiseen tarkistamaan sulakekaappia. Eteisestä kuului kuin kauhuelokuvista tuttu "HHUOOOOOOAAAAAHH" sellainen ällöttävän kuumottava kuiskaava aggressiivinen henkäys. Säikähdin tätä ihan helvetisti - ensimmäinen ajatus oli, että joku iso lintu, kuten pöllö, oli päässyt sisään. Samalla, kun säikähdin, kädessäni ollut kännykkä käynnisti kameran sarjakuvauksen ja se otti kolme kuvaa. Näin heti ruudussa jotain, kun katsoin kännykkää kädessäni. Näytöllä oli vihertävä naama, jolla oli suu auki. Pala nousi kurkkuun ja niskavillat nousivat pystyyn. Tuijotin sitä epäuskoisena. Selasin toisen kuvan, siinä naama oli kauempana ja ensimmäisessä kuvassa vielä kauempana. Eli ottaessani vahinkokuvan hahmo teki huokausäänen ja tuli minua kohti. Sain aivan hirveän paniikkikohtauksen ja juoksin pimeän mökin läpi suoraan takaisin tuvan sohvalle, hyppäsin viltin alle, laitoin Adventure Timet pyörimään ihan täysille ja tuijotin niitä lohdukkeeksi. Rommiteen takia en voinut ajaa pois, mutta lähellä oli etten hypännyt auton rattiin. En nukkunut koko yönä ja vihdoin, kun alkoi vähänkin valoistaa ja sarastaa, uskalsin hypätä viltin alta pois, pakkasin häthätää kamani, menin autoon ja ajoin pois. En ole sen jälkeen uskaltanut mökille mennä yksin ja suvunkin kanssa olen käynyt joskus päivällä. Harmittaa, koska niissä talvi-illoissa ja -öissä oli oma tunnelmansa.
Kuvia en osaa selittää tänäkään päivänä.
Yöööök yök yök yök hyi hyi hyi :DD Puistattavaa. Miksi avasin nuo kuva D:
En suosittele, se ei ole mikään peli vaan voi avata portteja, joita ei enää saa kiinni! Monen känniporukan tai tylsistyneen teiniporukan läpällä alkanut pelaaminen johtaa tapahtumaketjuun ,jossa ei haluaisi olla osallinen. Enkä ole edes mikään uskovainen, vaan pakana ja entinen gootti mutta silti en ole IKINÄ uskaltanut pelata spiritismiä!