Lue keskustelun säännöt.
Tosielämän kauhutarinoita
19.09.2014 |
Kertokaa joku tosielämässä tapahtunu puistattava ja yliluonnollinen tapahtuma!
Itse muutin vuosi sitten asuntoon, jossa
kaverini oli asunut ennen minua. Vähän ajan päästä alkoi kuulua outoja ääniä ja kolinaa asunnon eri huoneista vaikka olin yksin kotona. Ajattelin, että normaaleja kerrostalon ääniä.. mutta sitten alkoi myös kuulua ihmisen puhetta, kuiskailua ja askelia. Ja näistä olin varma että eivät tule ylä-tai alakerrasta.
Kerran kun tulin kotiin, asunnossani kaikui koiran haukunta vaikka minulla ei ollut edes koiraa. Eikä naapureillakaan. Monta kertaa poissaollessani tv tai valot olivat menneet itsekseen päälle. Enkä ollut niitä jättänyt itse. Tuli myöhemmin asunnossa asuneen kaverini kanssa puhett näistä oudoista äänistä ja hän kertoi että hänellä täysin samat kokemukset siitä kämpästä.
Vaikka ei ollut kummoisia juttuja, silti tuli välillä inhottava olo Kun illalla yksin hiljaisessa asunnossa oli..
Kommentit (519)
Narsistin kynsiin joutuminen. Mikään ei voi olla pahempaa mitä ihminen tekee toiselle. Sitä pahuutta mihin nuo "ohimennen" pystyy, ei voi sanoin kuvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutimme taloon, jonka seinissä rapisi kovasti, ne oli varmaan demoneja. Tosin niiden jäljiltä jäi hiirenpapanoita, ja rapina loppui kun otimme kaksi kissaa :)
Eino viihdyttäviä tarinoita nämä ovat.
Autoa ajaessa huomasin tuulilasissa (sisäpuolella) hämähäkin, joka alkoi kipittää minua kohti. Yritin liiskata sen ajaessa jollain lehdellä tms, mutta se vain putosi jonnekin ratin taakse enkä ole sitä sen koommin nähnyt 😲
Olin nukkumassa. Havahduin siihen, että en pysty liikkumaan. Ainoastaan sain silmäni auki. Näin sivusilmälläni pilkkopimeässä, että joku seisoi sänkyni vieressä. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Sain väkisin heilautettua kättäni ja näky katosi. Meni useita minuutteja ennenkuin pulssini tasaantui. Järkyttävä kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Olin nukkumassa. Havahduin siihen, että en pysty liikkumaan. Ainoastaan sain silmäni auki. Näin sivusilmälläni pilkkopimeässä, että joku seisoi sänkyni vieressä. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Sain väkisin heilautettua kättäni ja näky katosi. Meni useita minuutteja ennenkuin pulssini tasaantui. Järkyttävä kokemus.
Unihalvaus, mutta oikeasti inhottava juttu. Samoin pimeässä nähdyt harhanäyt. Niitäkin on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autoa ajaessa huomasin tuulilasissa (sisäpuolella) hämähäkin, joka alkoi kipittää minua kohti. Yritin liiskata sen ajaessa jollain lehdellä tms, mutta se vain putosi jonnekin ratin taakse enkä ole sitä sen koommin nähnyt 😲
Minä olen kerran nyppinyt itsestäni sellaista pientä, joka otti ja hyppäsi aina takaisin. Onneksi istuin takapenkillä, enkö joutunut kuskina kuvittelemaan kipittäviä pikku jalkoja niskassani.
Te-toimisto lähetti työhönosoituksen viime vuonna. Vieläkin puistattaa, niin puun takkaa se tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin unta, että Laura Huhtasaari on pääministeri.
Vierailija kirjoitti:
Näin unta, että Laura Huhtasaari on pääministeri.
Tuosta saa muuten 2 viikkoa sairaslomaa kun vaan pyytää. Oikeesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelottavin kokemukseni on ollut, kun heräsin kummalliseen ääneen aikoinaan opiskelijakämpässäni. Kuin joku oisi laittanut takkia naulaan eteisessä. Kello oli kolme, kun katsoin sitä.
Näin tumman hahmon ilmestyvän eteisestä olkkariin ja istuvan sohvalle. Asunnossani oli suora näkyvyys makkarin sängyltä sohvalle olkkariin, mutta sohva oli selkä minuun päin.
Kumminta tässä on että olin 100% varma että se on äitini. Ihan elossa ja voimissaan oleva henkilö siis :) Mutta sairastin tuolloin vaikeaa masennusta, ja olin juonut illalla kaksi lonkeroa. Siis oikeasti kaksi, en enemää, joten sillä ei näkyä voi selittää. Mutta äitini ei pitänyt juomisestani ja kämpässä oli epäsiistiä, joten olin varma että jos nyt hän minun huomaa heräävän niin tulee ihan älytön saarna. Päätin siis olla ihan liikkumatta ja esittää nukkuvaa.
Niin sitten tuijotin hahmoa kohti aamu kolmesta kello kuuteen hievahtamattakaan. Ja vasta silloin kello kuusi rupesin miettimään asiaa järjellä - miksi sohvalla istuisi ketään kun koiranikin nukkuivat vierelläni ihan tyytyväisinä. Ja miksi äitini olis tullut luokseni kolmelta yöllä?
Niin sitten uskalsin viimein laittaa valot päälle, ja eihän siellä sohvalla tietysti ketään ollut.Olen miettinyt että ehkä olin sihen aikaan masennuksen ohella niin stressaantunut että mielikuvitus veti tepposet. Se vaan hämmentää että miten minulla meni kolme tuntia toeta järkiini. Ja mikä se ääni eteisessä oikein oli lopulta, heh...
Mitä todennäköisimmin unihalvaus.
Olin nukahtanut. Sitten heräsin. Oli vielä pimeää. Avasin verhot niin tuli valoisampaa.
Sydän yhä takoen otin hanasta vettä ja join.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heräsin pimeässä mikä nyt ei kuulosta kummalliselta, mutta makuuhuoneessa ei olisi pitänyt olla niin sysipimeää kevätaamuna, rullaverho ylhäällä, edessä vain ohuet verhot ja vaikka rullaverho olisi ollut alhaallakin, sen sivuista olisi kajastanut valoa ! Makkaria ei saanut täysin pimeäksi.
En nähnyt edes kättäni ja luulin tulleeni sokeaksi, puhelin oli keittiössä eli en voinut avata sitä ja todeta että toimiihan ne silmät vielä vaan kompuroin sängystä ja löin polveni tuoliin. Onnistuin pääsemään ulos makkarista ja totesin, että näen maton ja vessanoven , näen käteni ja sen että keittiön ikkunoista tulvi auringonvaloa. Pistettyäni kahvin tippumaan palasin varovasti makuuhuoneeseen ja kun raotin ovea näin heti valon joka paistoi verhojen läpi , sänky ja kaikki erottui näkyi selvästi. Joten mikä oli se läpitunkematon pimeys jossa heräsin?
Kerran hiippailin yöllä pimeässä ja puolinukuksissa vessaan, ja räpättyäni valot päälle katsahdin peiliin - virheliike. Loisteputki ei syttynytkään suoraan, vaan välähti ensin pari kertaa, niinpä näin itseni peilistä tällaisen välähdyksen aikana pupillit täysin laajentuneina siten, että vaaleat silmäni näyttivät mustilta, ennen kuin valo syttyi ja peilikuvani oli normaali. Hätkähdin kerrasta täysin hereille kun säikähdin niin paljon.
Selitys on luonnollisesti, että valo räpsyi niin nopeasti ettei silmieni tarkennus ehtinyt siihen reagoida, ja siksi tuo outo pupillien koko. Kokemus oli kuitenkin sen verran pelottava etten katso enää yöllä peileihin, ihan kuin minua olisi katsonut kuvajaiseni sijaan joku itseäni imitoiva olento...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-anoppi muutti viereiseen asuntoon.
Kuulen seinän läpi, kun se kailottaa puhelimessa. Yksinään se laulaa ja piereskelee.
Kurkistin jääkaappiin. Maito oli loppu!!
Istuin pöydän ääreen hyperventiloimaan.
Onko muut kokeneet mitään vastaavaa?
Vierailija kirjoitti:
Olin mökillä talvella yksin, koska viihdyin siellä hyvin. Eniten rakastin erittäin kylmiä pakkasöitä, kun takka oli päällä ja pihan poikki sai hilpasta saunaan -30 asteessa. Oli pimeä tammikuu 2015 ja katsellessani kannettavan kautta sarjoja sohvalla lämmin rommitee kädessä pamahti sähköt. Ja kun ollaan keskellä ei mitään, tuli pilkkopimeää - poislukien näyttöni valo, joka ei pitkälle heijastanut. Hetken tuijotin hämilläni mitä tapahtui, mutta sitten otin kännykän käteen näyttääkseni sillä valoa ja olin menossa eteiseen tarkistamaan sulakekaappia. Eteisestä kuului kuin kauhuelokuvista tuttu "HHUOOOOOOAAAAAHH" sellainen ällöttävän kuumottava kuiskaava aggressiivinen henkäys. Säikähdin tätä ihan helvetisti - ensimmäinen ajatus oli, että joku iso lintu, kuten pöllö, oli päässyt sisään. Samalla, kun säikähdin, kädessäni ollut kännykkä käynnisti kameran sarjakuvauksen ja se otti kolme kuvaa. Näin heti ruudussa jotain, kun katsoin kännykkää kädessäni. Näytöllä oli vihertävä naama, jolla oli suu auki. Pala nousi kurkkuun ja niskavillat nousivat pystyyn. Tuijotin sitä epäuskoisena. Selasin toisen kuvan, siinä naama oli kauempana ja ensimmäisessä kuvassa vielä kauempana. Eli ottaessani vahinkokuvan hahmo teki huokausäänen ja tuli minua kohti. Sain aivan hirveän paniikkikohtauksen ja juoksin pimeän mökin läpi suoraan takaisin tuvan sohvalle, hyppäsin viltin alle, laitoin Adventure Timet pyörimään ihan täysille ja tuijotin niitä lohdukkeeksi. Rommiteen takia en voinut ajaa pois, mutta lähellä oli etten hypännyt auton rattiin. En nukkunut koko yönä ja vihdoin, kun alkoi vähänkin valoistaa ja sarastaa, uskalsin hypätä viltin alta pois, pakkasin häthätää kamani, menin autoon ja ajoin pois. En ole sen jälkeen uskaltanut mökille mennä yksin ja suvunkin kanssa olen käynyt joskus päivällä. Harmittaa, koska niissä talvi-illoissa ja -öissä oli oma tunnelmansa.
Kuvia en osaa selittää tänäkään päivänä.
Kuvassa on kuva sormestasi pimeässä joka on kameran linssin päällä ja vihertävä valo on ollut ainoa joka tarttunut pikseleiksi linssin kautta. Näet sitten siinä kuvassa kasvot koska ihminen on niin ehdollistunut näkemään. Ääni voi selittyä kovalla tuulella joka katkoi sähköt.
Vierailija kirjoitti:
Kurkistin jääkaappiin. Maito oli loppu!!
Istuin pöydän ääreen hyperventiloimaan.Onko muut kokeneet mitään vastaavaa?
Ei noin järkyttävää sentään. Nyt tarvitset kovasti tukea.
Tähän ketjuun olisi useampikin juttu kerrottavana, mutta siitä tulisi tuhottoman pitkä sepustus. Ensimmäisenä tuli kuitenkin mieleen se, kun sairaanhoitajaopiskelijana olin ensimmäistä kertaa yövuorossa eräässä vanhainkodissa. Hoitaja, jonka kanssa olin vuorossa ohimennen kertoili, miten ko. osastolla toisinaan kutsukellot soi huoneissa, joissa ei ole ketään. Tämän toki otin asiaankuuluvana opiskelijan pelotteluna.
Osastolla oli juuri silloin saattohoidossa eräs iäkäs nainen, joka oli sijoitettu entiseen hoitajien tupakkahuoneeseen, josta oli sisustettu vähän kodinomaisempi huone tarkoitusta varten. Huoneessa ei ollut kutsukelloa asennettuna, joten mummu aina jotain tarvitessaan kilisteli pientä kilikelloa. Sinä yönä joka kerta kun menin huoneeseen, mummu alkoi ihmetellä, että "mihin se pieni poika nyt meni?" Kysyin, että mikä poika, ja mummu vaan selitti, että "no se pieni poika joka äsken istuin tuossa tuolilla sängyn vieressä". Vakuuttelin siinä sitten mummulle, että varmaan hän on nyt nähnyt unta, että ei täällä tähän aikaan yöstä mitään lapsia ole (ja varmaan vahvoilla saattohoitovaiheen kipulääkkeilläkin saattoi olla asian kanssa tekemistä) vaikka itseäni siinä vaiheessa kuumotti aivan saakelisti. :D Yön aikana mummu myös alkoi toistella, että "se on tullut minua hakemaan". Brrh.
Kommenttini jää koko ajan kiinni johonkin kiellettyyn sanaan(?), mutta tuosta alkupään tarinasta jossa autiotalossa oli vielä tavarat jäljellä eikä edesmenneen lapset olleet hakeneet mitään pois... Olisiko mahdollista että muu perhe olisi joutunut aikoinaan onnettomuuteen ja perheen isä jäänyt taloon yksin?