En ymmärrä mitä vaikeaa on laihtumisessa!

Ensin sanotaan että pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. No sehän tarkoittaa nimenomaan nälkää. Olen koettanut laihtua liikkumalla hullun lailla, mutta se onnistu. Olen koettanut laihtua jollain ihme kaalikeittokuurilla, mutta onneksi järki voitti. Olen koettanut laihtua jättämällä herkut pois, ei vaikutusta. Ainoa millä olen onnistunut laihtumaan on olemalla pienessä nälässä! Mutta se on niin hiton rankkaa! Sitä kestää pari kolme viikkoa, mutta ei siitä elämäntapaa voi tehdä. Ja silloin kun pidin itseäni pienessä nälässä, laihduin kahdessa kuukaudessa noin 3-4 kg.

apua ymmärtää toisia tai oppia itsestään jotain uutta.



Kärsin PCO:sta eli monirakkulaisista munasarjoista (PCO:sta kärsii n. 20% naisväestöstä, osa tietämättään). Oireistoon kuuluu tapauksesta riippuen iho-ongelmia, liika karvoitusta, ylipainoa ja lapsettomuutta. PCO johtuu hormonien ja sokeritasapainon häiriöstä. PCO:n takia myös laihduttaminen on erityisen vaikeaa, sillä keho kokee, että läskeistä täytyy pitää kiinni keinolla millä hyvänsä.



Hoidettaessa lapsettomuuttani sain oikeasti sokeritasapainonhäiriöön käytettävää metforim lääkettä ja olotilani sen osalta normalisoitui ja kas jopa oli laihduttaminen helppoa. Kilot vain putosi kuin itsestään ja himot hiilareihin hävisi. "Näinkö helppoa laihdutus on normaaleilla ihmisillä?", mietin.



PCO:n hoitoon karppausta suositellaan myös.



Pointtini kuitenkin on se, että huomasin itsekin kuinka sama asia voi tuntua hyvinkin erilaiselta ihmisestä riippuen. Olinhan kuin eri ihminen lääkityksen saatuani.

kuin mitä kuluttaa. Kyse on kaloreista eikä siitä ruuan faktisesta määrästä... Jos vaihdat suurempikaloriset ruoat vähempikalorisiin, voit syödä ihan yhtä paljon määrällisesti kuin ennenkin ja vatsa kyllä tulee täyteen... Jos lisäät kasvisten ja vihannesten määrää lautasella ja vähennät samalla esim. perunoiden määrää, lautasesi on ihan yhtä täynnä kuin ennenkin mutta siinä on vaan vähemmän kaloreita.

Mä painan 102,4 kg, pituutta 166 cm. Eli ylimääräistä läskiä on noin 40 kg. Ja juu, laihduttaminen on MULLE vaikeaa.



Sen sijaan en ymmärrä, miten esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen on muka niin vaikeaa. Tai miksi alkoholisti ei vaan lopeta sitä alkoholin liruttamista? Molemmat temput olisivat MULLE tosi helppoja.



Ainoa konsti saada jotain tolkkua noihin muiden ongelmiin, on se päätelmä, että varmaankin niille se lopettaminen on yhtä vaikeaa kuin mulle laihduttaminen.

Tietysti ihmiset laihtuvat eri tahtiin, aineenvaihdunta toimii ei vauhdilla ja jotkut oikeasti lihovat sairauden tai lääkityksen takia. Varmasti osalla ihan oikeasti on jokin ongelma, joka estää laihdutuksen.



Mutta kun ajatellaan paljonka lihavuus on lisääntynyt ajan saatossa. Ovatko ihmiset oikeasti niin paljon sairaampia kuin esim 60-luvulla? Enpä usko. Vaikka osalla onkin terveydellisiä syitä, niin kyllä iso osa yrittää vain keksiä tekosyitä itselleen.

Ihmiset syövät, niinkuin tekisivät edelleen fyysistä työtä. Siihen ei auta kuin ruoan määrän vähentäminen tai liikunta, että annokset saadaan kulutettua.



Ihmistä ei ole luotu olemaan paikoillaan. Lihavuus on sen tulos. Plus se, että einesten rasvapitoisuus on tolkuttoman iso, ja niitähän Suomi tuntuu popsivan.

Ensinnäkin suurin osa ylipainoisista ei herkuttele joka päivä tai edes joka toinen tai kolmaskaan päivä. Ehkä useammin kuin hoikat kanssaihmiset, mutta eivät ylipainoisetkaan syö maanisesti jatkuvasti ja mitä vaan. Kuten olen monesti miettinyt, niin ylipaino kertyy pikkuhiljaa ja pienistä valinnoista. Esimerkiksi 100 kaloria ylimääräistä päivässä (pari siivua juustoa) tekee jo 5kg vuodessa.



Laihtuminen ei ole todellakaan helppoa. Elimistö huutaa ruokaa ja nälkä ajaa napostelemaan. Ihminen on tapojensa vanki ja syömisen vähentäminen on samanmoista taistelua kuin vaikka alkoholista tai tupakasta vierottautuminen. Ihmisen fysiikka on rakennettu niin, että ihminen pyrkii saamaan maksimaallisesti ravintoa pitääkseen sen hetkisen painonsa. Tämä on ollut luolamiesaikana välttämätöntä, jotta on pysytty hengissä. Tietysti laihduttamisessa on kyse itsekurista ja muutoksesta, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty!

kuin nälkäänsä eli syöminen aiheuttaa mielihyvää, ihan niin kuin alkoholi tai tupakka tai huumeet. Ruoasta tulee eräänlainen huume, jonka avulla täytetään jotain tarpeita, joita ei muuten saa tyydytetyksi. Jos suklaasta tulee hyvälle mielelle, kun sitä syö levyllisen, niin vaikea se on tyytyä vain yhteen palaan. Sitten kun ihminen on päässyt tasapainoon omien tarpeidensa suhteen, on helppo noudattaa näitä ravitsemusopillisia neuvoja. Mutta jos syöminen on ihmisen ainoa keino saada edes hetkellistä mielihyvää, on vaikeaa muuttaa tapojaan, jossei keksi tilalle jotain muuta mielihyvän lähdettä.

Kun kurittomat kakarat kiljuvat jaloissa ja mies murjottaa olutpullonsa kanssa sohvalla, monen äidin "pelastus" voi olla siinä tapauksessa se paheellinen suklaalevy/jätskipakkaus/mikä tahansa, jonka avulla saa hetkeksi paremman mielen.. Ja näitähän sitten kertyy, päivä toisensa jälkeen, jos ei tajua keksiä itselleen parempaa tyydytyksen lähdettä.

Ainoa konsti saada jotain tolkkua noihin muiden ongelmiin, on se päätelmä, että varmaankin niille se lopettaminen on yhtä vaikeaa kuin mulle laihduttaminen.

tähän ketjuun, mutta sitten totesin että tässä oli ihan tarpeeksi osuvasti sanottu tämä juttu.

Muuan narkkari toteaa eräässä elokuvassa (okei, fiktiivistä tekstiä, mutta oikea huomio silti): "mikään muu ei vaan tunnu yhtä hyvältä" - siis miten sellainen tapa / addiktio voisi olla "helppoa" tai yksinkertaista särkeä? Eikä kyse tarvitse olla mistään kemiallisesta addiktiosta; hyvin isolla osalla ihmisiä on yksi tai useampia asioita, joita ilman oleminen olisi äärimmäisen vaikeaa, terveysvaikutuksiin katsomatta. Jos oma taipumus sattuukin olemaan sellainen, jolla ei ole suoria vahingollisia vaikutuksia terveyteen (tai peräti päinvastoin, terveellinen riippuvuus?) on tosi halpaa hupia sitten irvailla niille joiden tavat eivät ole samat: "kyllä mulla vaan kaikki menee putkeen!" Ihminen on kuitenkin henkisesti aika monimutkainen olento. Ja kantaa sen seurauksia, tietty.

minäkin ennen lapsia (tikkulaihana) ihmettelin, miten joku "päästää" itsensä lihomaan. No, itselleni oli painonnousu raskausaikoina välttämätöntä (etenkin ensimmäisessä raskaudessa, koska lähtöpaino alipaino) ja oli todella vaikeaa tietää, mikä oli normaalia ja mikä tulee ns. lähtemään imettämällä jne. pois. Neuvolassa jne. ei kertaakaan puututtu painonnousuun, eikä sitä tullutkaan mitään 20 kg, mitä joillekin kuulemma on tullut. Toinen lapsi siihen perään alle 2 v ikäerolla, niin eipä ole ihme, etten ole enää lapsia edeltävässä (ali)painossa, vaan paino on nyt himpun verran ylipainon puolella. Laihduttaa toki voisi, mutta eiköhän se lihominen monella naisella käy juuri näin. Eipä ole minullakaan paino enää tuon jälkeen nousta. Osaan kyllä pitää painon nykyisellään, mutta laihduttamiseen vaaditaan kovaa itsekuria.

http://www.avoin.helsinki.fi/materiaalit/ravitsemustiede/04_energian_ta…

Halveksun enemmänkin niitä, jotka valittavat päivästä toiseen läskiyttänsä, sitä kun miehet ei halua, ei löydy kivoja vaatteita, hengästyy ja muutenkin pelottaa, että terveys pettää, ja sitten kuitenkin jatkaa sitä mussuttamista.



Got it?



ap

[/quote]

En koskaan valita läskeistäni kenellekkään, mieheni haluaa ja usein (ja saakin) vaatteitakin löytyy mutta ne maksaa ja silti vaikka olen lihava jaksan mieheni kanssa käydä sauva-kävelyllä. 8km tunnissa... No ok, lopussa hengästyttää mutta siis en todellakaan höngi tuolla tavallisen kävelyn vuoksi tai muutaman rappusenkaan.



Vaikka en ota viestiäsi minua koskevana luulen että se silti loukkaa monia. Kyllä moni sen tietää että ei tämä nyt aivan niin mennyt kun piti mutta tuo herjaaminen ei varmasti ketään auta ja saa aikaiseksi mitään hyvää.



Itse vaan kertakaikkiaan rakastan syömistä ja hyvää tavallista ruokaa (ja isoja annoksia) niin että paino on noussut aivan liiaksikin.

Karkkiakin toisinaan syön mutta kyllä se joka sitä ostaa on minun normaalipainoinen mieheni. (urheileva sellainen) Tiedän että jos olisin liikkunut minäkin 3x viikossa 2h kerrallaan juosten pallon perässä en olisi tässä kunnossa sillä aivan samaa ruokaa me syömme. Lapsetkin ovat 0käyrän alapuolella joten eivät hekään ole mitenkään ihmeellistä syöneet.



Itseäni on haukuttu jo teinistä leikillään läskiksi ja se kyllä jätti pysyvät jäljet. Oma kuva oli jo silloin läski vaikka olin 162cm ja 54kg.

Sain kuulla olevani lihava yläasteella pojilta. Painoin 57kg/172cm

Laihdutin epätoivoisesti ja söin ruuaksi vain yhden rasvattoman jogurtin päivässä. Lopulta ahdistus kasvoi niin suureksi etten pystynyt enää syömään lainkaan muiden nähden joten jätin kouluruokailuun menemättä. Jo veden juominen sai tuntemaan syyllisyyttä läskeistä ja painosta. Onneksi pääsin tuosta ahdistuksesta eroon esikoisen synnyttyä. Nyt olen yli 100kg eikä tunnu lainkaan niin lihavalle ja pahalle kuin 57 kiloisena.

En käsitä miksi ap haukutaan pahviksi tai ties miksi. Ap on täysin oikeassa. Kuulen lähes päivittäin ihmisten valitusta kun ei laihdu ja samalla mussutetaan pullaa tai suklaata.

Ja juu, olen itse ylipainoinen. Herkuttelen liian usein ja syynä heikko itsekuri. Mutta en ääneen valitakaan että pitäis laihduttaa, pitäis tehdä sitä ja tätä ja tota ja plaaplaaplaa koska tiedän että olen itse syypää ylipainooni.

Painonvartijoiden ohjeilla kyllä laihtuu, toinen juttu sitten on, viitsiikö itsestäänselvyyksistä maksaa suolaisia summia...

Kannattaa muistaa, että mikä Pianonvartijat on. Se on liikeyritys. Jos ihmiset oikeasti laihtuisivat Painonvartijoiden ohjeilla, Painonvartijoilta loppuisi bisnes. Heille on erittäin tärkeää, että ihmiset eivät oikeasti pääse laihtumaan. Tämä varmistetaan ohjeilla, joita on vaikeaa noudattaa, mutta jotka teoriassa laihduttaisivat.

Vertailun vuoksi: kehittääkö esimerkiksi Shell autoja, jotka eivät tarvitse bensiiniä?

Sun logiikka ontuu nyt pahemman kerran. Ihmisiä syntyy joka sekunti uusia eli Painonvartijat saa aina vaan, jopa loputtomiin uusia asiakkaita. Ei niiltä siis bisnes lopu vaikka joku laihtuisi kun aina tulee uusia asiakkaita.

Ja muistan että painoin vuosia 65kg (olen 160cm), tiimalasivartaloinen ja ihan nätti olin. Silti haukkuivat, vuosi toisensa jälkeen...aloin täysi-ikäisyyden kynnyksellä syömään pahaan olooni ja lihoin vuodessa 20kg(!). Sitten tulin raskaaksi, lihoin 10kg ja imetysaikana vielä toiset 10kg.

Tämän luulisi jo kertovan jotain. Mutta ei, siellä vaan hymistellään että hienoa kun tulit takaisin oppimaan "oikeaa syömistä". Yeah right.

on hankalampaa kuin vanhojen uudelleen mukaan saaminen.

alkakaa ajatella, että nälkä ei ole paha asia eikä siihen kuole. Minä ainakin laihduin pysyvästi, kun opettelin syömään vain ja ainoastaan silloin kun on nälkä, ja huom. niin hitaasti, että kylläisyyden tunne tuli ennen kuin ehdin mättää liikaa. Varmaankin pikkuhiljaa mahalaukku kutistui. Ei tarvinnut laskea mitään pisteitä eikä käydä puntarilla, sen vaan jossain vaiheessa huomasi, että näinhän tämä homma toimii. :)