Jotkut ne ovat AINA myöhässä. Mikä siinä on, ettei voi olla koskaan ajoissa?

Kun on aina reilusti myöhässä, ei tarvitse odotella niitä muita, jotka on vähemmän myöhässä.

Kun olin poikamies, olin joka paikassa aina täsmällisesti ajoissa. Nykyään mennään joka paikkaan myöhässä. Ei auta vaikka kuinka patistaisi vaimoa, niin liikkeelle päästään vasta silloin, kun pitäisi olla jo perillä.

Vierailija kirjoitti:

Hieno ketju taas.

Kysytään miksi ovat myöhässä, mutta vain ne jotka haukkuvat saavat ylänuolia. Ja se oikea syy tai muunlaiset kokemukset eivät kelpaa.

Muuttakaa otsikoksi: haukutaan ne, jotka ovat myöhässä. 👍

Voisin omalta osaltani laittaa tähän syitä miksi itse olen aikoinani myöhästellyt, mutta antaa olla. Mutta syy ei ole se, etten arvostaisi toisten aikaa tai pitäisin muita huonompina (niinkuin täällä on väitetty).

Juuri näin, syitäkin on, mutta asenne lyttäävä. Mietin omaa elämääni ja kylläpä on helppoa olla ajoissa nyt 44 v. Olen vastuussa vain itsestäni. Kun omat lapset oli pieniä, ei ollut näin helppoa. Esikoisella oli erityisyyttä, joka ilmeni lähtötilanteissa jo ihan pienenä. Muistan kun kerrankin yritin päästä ajoissa neuvolaan, esikoinen sai itkupotkuraivarit pukeutumistilanteessa ja vauva (siis keskimmäinen lapseni) alkoi itkeä ja hätääntyi. Neuvolan terkkarin sanat jääneet mieleeni. ”Ei sinun kannata edes miettiä töihin paluuta, jos ette neuvolaankaan pääse ajoissa!” Menin kuitenkin töihin ja joskus olin puoli tuntia etuajassa ja joskus vartin myöhässä. Se riippui siitä, miten aamu kotona meni. Olemme myöhästyneet kuopuksen ristiäisistä ja varmasti joitakin kertoja esim. koulun vanhempainillasta. Kun esikoinen oli n. 10 v., alkoi tulla kypsymistä ja lähtemisestä tuli helpompaa. Murrosiässä hänellä oli kausi, jolloin taisteltiin, nouseeko hän sängystä aamulla ylös vai ei. Koulukiusaaminen taustalla siinä. Kyllähän siinä taas tuli vaihe, jolloin joko mieheni tai minä myöhästeltiin töistä.

Tässä onkin tullut itselleni vähän uuttakin. Nyt kun tarkastelen suuttumistani hyvään ystävään, havaitsen muutakin kuin myöhästelyn, mikä ärsytti ihan suunnattomasti.

Hänellä oli myös noita, että ihan sopimattomissa tilanteissa eli kiire jo muualle jäi jaarittelemaan itsestään ja asioistaan jonnekin suuntaan, vaikka kuinka hoputti vieressä, että hei meillä on kiire mennä eteen päin.  Pahinta oli nähdä näiden jaarittelujen kohteen nolous, kun ei osannut kiemurrella ulos.

Samoin halusi aina kesken matkan poikkeilla jonnekin, ihan nopsaan vaan, mutta häntä ei saanut sieltä ulos mitenkään.

Jos hänellä olisi joku diagnoosi, tietäisin, sillä olimme lapsesta asti ystäviä. Hänellä myöhästely liittyi minuun, alkoi jossain parinkympin jälkeen. Muut kaverit eivät joutuneet näiden kohteeksi.

En tiedä, vieläkään, mitä tarvetta tämä käytös minua kohtaan hänessä täytti. Varman oli omassa käytöksessäkin ehkä jotain, mikä sen sittten laukaisi, paha sanoa. Millään puheella emme päässeet tämän yli. Kun viimeisen kerran odottelin häntä r-asemalla pakkasessa kun sen käpykylän asemakaan ei ollut auki melkein 2 tuntia, lopetin ystävyyden.

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävällä oikeasti on vaikeuksia, kuten paha ADHD, pakko-oireet tms. niistä luonnollisesti keskustellaan ja ne ovat tiedossa.

Näin vain oikeasti on todella harvoin, vaikka tähän ketjuun ymmärrettävästi monta onkin osunut kertomaan itseään koskevasta asiasta.

Suurin osa on myöhässä aivan muiden asioiden vuoksi. Olen keskustellut tästä sisareni kanssa, jonka muutama myöhästyminen luvatusta on aiheuttanut minulle suurta vahinkoa ja hemmetisti täpäriä tilanteita. Pahin lienee myöhästyminen työhaastattelusta, jonne hän itse välttämättä halusi minut heittää. Olisi pitänyt tietää historiasta, että hän myöhästyy ja antaa loukkaantua, kun sanon, että en tahdo sinun vievän minua sinne. 

Osa syistä on jo täällä sanottuja, eli hän alkaa tehdä jotain tai hakea jotain tai mitä vaan, mutta siinä nyt vaan taas meni väkisin se 15-20 min. Eli yksinkertaistettuna: kun vaan saakeli tehdään jotain muuta kuin lähdetään! 

Se onkin sitten mielenkiintoista, minkä helkkarin takia, kun tietää, että siinä myöhästyy? MIKSI on tärkeämpää nyt alkaa sössäämään jotain tiskikonetta, joka on rauhassa ollut tyhjentämättä 2 päivää kuin olla ajoissa, vaikka tietää toisen odottavan?

Kyllä olemme haarukoineet, että taustalla on jonkunlainen itsensä tärkeäksi tekeminen, nyt mulla on tässä menoa ja mua odotetaan = otetaan siitä nyt kaikki irti ja samalla tulee vihdoin tyhjennettyä se konekin. Win-win juu.

Tähän ei ole tietenkään varaa omien menojen kanssa, töihin jne. kyllä osataan lähteä, mutta mun menoista (ja vähien ystävien) voikin sitten tinkiä näin. 

Näin kroonisena myöhästelijänä en usko teoriaan, että sillä jotenkin yritetään käyttää valtaa. Miksi myöhästelisin tahallani, kun tiedän miten kieroon sitä katsotaan? Enemmänkin on kyse jonkinlaisesta neuroosista. Kai lähteminen ahdistaa, ja sitten päädytään tekemään mitä tahansa, ettei tarvitse ajatella itse lähtemistä, ja sitten ollaankin jo myöhässä. Jos ongelma jollain herätyskellokikkailulla lähtisi, niin olisin tehnyt sen jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävällä oikeasti on vaikeuksia, kuten paha ADHD, pakko-oireet tms. niistä luonnollisesti keskustellaan ja ne ovat tiedossa.

Näin vain oikeasti on todella harvoin, vaikka tähän ketjuun ymmärrettävästi monta onkin osunut kertomaan itseään koskevasta asiasta.

Suurin osa on myöhässä aivan muiden asioiden vuoksi. Olen keskustellut tästä sisareni kanssa, jonka muutama myöhästyminen luvatusta on aiheuttanut minulle suurta vahinkoa ja hemmetisti täpäriä tilanteita. Pahin lienee myöhästyminen työhaastattelusta, jonne hän itse välttämättä halusi minut heittää. Olisi pitänyt tietää historiasta, että hän myöhästyy ja antaa loukkaantua, kun sanon, että en tahdo sinun vievän minua sinne. 

Osa syistä on jo täällä sanottuja, eli hän alkaa tehdä jotain tai hakea jotain tai mitä vaan, mutta siinä nyt vaan taas meni väkisin se 15-20 min. Eli yksinkertaistettuna: kun vaan saakeli tehdään jotain muuta kuin lähdetään! 

Se onkin sitten mielenkiintoista, minkä helkkarin takia, kun tietää, että siinä myöhästyy? MIKSI on tärkeämpää nyt alkaa sössäämään jotain tiskikonetta, joka on rauhassa ollut tyhjentämättä 2 päivää kuin olla ajoissa, vaikka tietää toisen odottavan?

Kyllä olemme haarukoineet, että taustalla on jonkunlainen itsensä tärkeäksi tekeminen, nyt mulla on tässä menoa ja mua odotetaan = otetaan siitä nyt kaikki irti ja samalla tulee vihdoin tyhjennettyä se konekin. Win-win juu.

Tähän ei ole tietenkään varaa omien menojen kanssa, töihin jne. kyllä osataan lähteä, mutta mun menoista (ja vähien ystävien) voikin sitten tinkiä näin. 

Näin kroonisena myöhästelijänä en usko teoriaan, että sillä jotenkin yritetään käyttää valtaa. Miksi myöhästelisin tahallani, kun tiedän miten kieroon sitä katsotaan? Enemmänkin on kyse jonkinlaisesta neuroosista. Kai lähteminen ahdistaa, ja sitten päädytään tekemään mitä tahansa, ettei tarvitse ajatella itse lähtemistä, ja sitten ollaankin jo myöhässä. Jos ongelma jollain herätyskellokikkailulla lähtisi, niin olisin tehnyt sen jo.

Sä et omasta puolestasi usko. Itse taas tunnen sisareni, eikä hänellä ole mitään neuroosia, ei etenkään, kun lähtee omia asioitaan hoitamaan.

Hän itsekin myöntää, että suhtautuu minun menoihini ja kavereiden jotenkin välinpitämättömästi, eli mielellään hoitaa siinä samalla jotain, mitä ei ole saanut hoidettua, hakee siis jotain "kaksi kärpästä yhdellä iskulla". 

En minäkään näe tätä vallankäyttönä varsinaisesti, en tiedä, mitä se on, kun muuten on ihan empaattinen ja hyvä tyyppi. 

Jos mennään sitten sun teoriaan, niin ahdistaako häntä meidän, minun ja ystäviensä tapaaminen, joka neuroottisesti saa olemaan lähtemättä, vaikka töihinlähtö, lääkäriin tms. onnistuu ihan mallikkaasti? Ei sekään ihan validilta vaikuta. 

Ja väitän, että sunkin ongelmasi kyllä ratkeaa herätyskellolla, jos jätät pois sen kikkailun. Eli oikeasti kun se kello soi, uskot, että NYT en kikkaile vaan LÄHDEN.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävällä oikeasti on vaikeuksia, kuten paha ADHD, pakko-oireet tms. niistä luonnollisesti keskustellaan ja ne ovat tiedossa.

Näin vain oikeasti on todella harvoin, vaikka tähän ketjuun ymmärrettävästi monta onkin osunut kertomaan itseään koskevasta asiasta.

Suurin osa on myöhässä aivan muiden asioiden vuoksi. Olen keskustellut tästä sisareni kanssa, jonka muutama myöhästyminen luvatusta on aiheuttanut minulle suurta vahinkoa ja hemmetisti täpäriä tilanteita. Pahin lienee myöhästyminen työhaastattelusta, jonne hän itse välttämättä halusi minut heittää. Olisi pitänyt tietää historiasta, että hän myöhästyy ja antaa loukkaantua, kun sanon, että en tahdo sinun vievän minua sinne. 

Osa syistä on jo täällä sanottuja, eli hän alkaa tehdä jotain tai hakea jotain tai mitä vaan, mutta siinä nyt vaan taas meni väkisin se 15-20 min. Eli yksinkertaistettuna: kun vaan saakeli tehdään jotain muuta kuin lähdetään! 

Se onkin sitten mielenkiintoista, minkä helkkarin takia, kun tietää, että siinä myöhästyy? MIKSI on tärkeämpää nyt alkaa sössäämään jotain tiskikonetta, joka on rauhassa ollut tyhjentämättä 2 päivää kuin olla ajoissa, vaikka tietää toisen odottavan?

Kyllä olemme haarukoineet, että taustalla on jonkunlainen itsensä tärkeäksi tekeminen, nyt mulla on tässä menoa ja mua odotetaan = otetaan siitä nyt kaikki irti ja samalla tulee vihdoin tyhjennettyä se konekin. Win-win juu.

Tähän ei ole tietenkään varaa omien menojen kanssa, töihin jne. kyllä osataan lähteä, mutta mun menoista (ja vähien ystävien) voikin sitten tinkiä näin. 

Näin kroonisena myöhästelijänä en usko teoriaan, että sillä jotenkin yritetään käyttää valtaa. Miksi myöhästelisin tahallani, kun tiedän miten kieroon sitä katsotaan? Enemmänkin on kyse jonkinlaisesta neuroosista. Kai lähteminen ahdistaa, ja sitten päädytään tekemään mitä tahansa, ettei tarvitse ajatella itse lähtemistä, ja sitten ollaankin jo myöhässä. Jos ongelma jollain herätyskellokikkailulla lähtisi, niin olisin tehnyt sen jo.

Ja väitän, että sunkin ongelmasi kyllä ratkeaa herätyskellolla, jos jätät pois sen kikkailun. Eli oikeasti kun se kello soi, uskot, että NYT en kikkaile vaan LÄHDEN.

Joo joo vähän kuin tupakanpoltto loppuu kuin seinään kun vain jätät röökin ostamatta. Kyllä väittäisin näitä muitakin tuntevana, että taustalla on yleensä neuroottinen käyttäytyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävällä oikeasti on vaikeuksia, kuten paha ADHD, pakko-oireet tms. niistä luonnollisesti keskustellaan ja ne ovat tiedossa.

Näin vain oikeasti on todella harvoin, vaikka tähän ketjuun ymmärrettävästi monta onkin osunut kertomaan itseään koskevasta asiasta.

Suurin osa on myöhässä aivan muiden asioiden vuoksi. Olen keskustellut tästä sisareni kanssa, jonka muutama myöhästyminen luvatusta on aiheuttanut minulle suurta vahinkoa ja hemmetisti täpäriä tilanteita. Pahin lienee myöhästyminen työhaastattelusta, jonne hän itse välttämättä halusi minut heittää. Olisi pitänyt tietää historiasta, että hän myöhästyy ja antaa loukkaantua, kun sanon, että en tahdo sinun vievän minua sinne. 

Osa syistä on jo täällä sanottuja, eli hän alkaa tehdä jotain tai hakea jotain tai mitä vaan, mutta siinä nyt vaan taas meni väkisin se 15-20 min. Eli yksinkertaistettuna: kun vaan saakeli tehdään jotain muuta kuin lähdetään! 

Se onkin sitten mielenkiintoista, minkä helkkarin takia, kun tietää, että siinä myöhästyy? MIKSI on tärkeämpää nyt alkaa sössäämään jotain tiskikonetta, joka on rauhassa ollut tyhjentämättä 2 päivää kuin olla ajoissa, vaikka tietää toisen odottavan?

Kyllä olemme haarukoineet, että taustalla on jonkunlainen itsensä tärkeäksi tekeminen, nyt mulla on tässä menoa ja mua odotetaan = otetaan siitä nyt kaikki irti ja samalla tulee vihdoin tyhjennettyä se konekin. Win-win juu.

Tähän ei ole tietenkään varaa omien menojen kanssa, töihin jne. kyllä osataan lähteä, mutta mun menoista (ja vähien ystävien) voikin sitten tinkiä näin. 

Näin kroonisena myöhästelijänä en usko teoriaan, että sillä jotenkin yritetään käyttää valtaa. Miksi myöhästelisin tahallani, kun tiedän miten kieroon sitä katsotaan? Enemmänkin on kyse jonkinlaisesta neuroosista. Kai lähteminen ahdistaa, ja sitten päädytään tekemään mitä tahansa, ettei tarvitse ajatella itse lähtemistä, ja sitten ollaankin jo myöhässä. Jos ongelma jollain herätyskellokikkailulla lähtisi, niin olisin tehnyt sen jo.

Ja väitän, että sunkin ongelmasi kyllä ratkeaa herätyskellolla, jos jätät pois sen kikkailun. Eli oikeasti kun se kello soi, uskot, että NYT en kikkaile vaan LÄHDEN.

Joo joo vähän kuin tupakanpoltto loppuu kuin seinään kun vain jätät röökin ostamatta. Kyllä väittäisin näitä muitakin tuntevana, että taustalla on yleensä neuroottinen käyttäytyminen.

Kyllä tupakan poltto loppuu, jos röökiä ei polta. Se on hankalaa, ikävää, inhottavaa, vaikeaa - mutta todistetusti ei mahdotonta.

Har va kuitenkaan väittää polttavansa, koska on neuroottinen, vaan ihan sen vuoksi, että on tullut aloitettua ja nyt addiktion voimistuttua on vaikea lopettaa. Ihan sama täsmälleen se on tässä myöhästelyssä, hyvän esimerkin keksit.

Voit kutsua neuroosiksi sitä, että sä et halua nähdä vaivaa käytöksesi muuttumiseksi, ihan sama me meille on, ketkä kypsymme jossain vaiheessa teitä odottelemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävällä oikeasti on vaikeuksia, kuten paha ADHD, pakko-oireet tms. niistä luonnollisesti keskustellaan ja ne ovat tiedossa.

Näin vain oikeasti on todella harvoin, vaikka tähän ketjuun ymmärrettävästi monta onkin osunut kertomaan itseään koskevasta asiasta.

Suurin osa on myöhässä aivan muiden asioiden vuoksi. Olen keskustellut tästä sisareni kanssa, jonka muutama myöhästyminen luvatusta on aiheuttanut minulle suurta vahinkoa ja hemmetisti täpäriä tilanteita. Pahin lienee myöhästyminen työhaastattelusta, jonne hän itse välttämättä halusi minut heittää. Olisi pitänyt tietää historiasta, että hän myöhästyy ja antaa loukkaantua, kun sanon, että en tahdo sinun vievän minua sinne. 

Osa syistä on jo täällä sanottuja, eli hän alkaa tehdä jotain tai hakea jotain tai mitä vaan, mutta siinä nyt vaan taas meni väkisin se 15-20 min. Eli yksinkertaistettuna: kun vaan saakeli tehdään jotain muuta kuin lähdetään! 

Se onkin sitten mielenkiintoista, minkä helkkarin takia, kun tietää, että siinä myöhästyy? MIKSI on tärkeämpää nyt alkaa sössäämään jotain tiskikonetta, joka on rauhassa ollut tyhjentämättä 2 päivää kuin olla ajoissa, vaikka tietää toisen odottavan?

Kyllä olemme haarukoineet, että taustalla on jonkunlainen itsensä tärkeäksi tekeminen, nyt mulla on tässä menoa ja mua odotetaan = otetaan siitä nyt kaikki irti ja samalla tulee vihdoin tyhjennettyä se konekin. Win-win juu.

Tähän ei ole tietenkään varaa omien menojen kanssa, töihin jne. kyllä osataan lähteä, mutta mun menoista (ja vähien ystävien) voikin sitten tinkiä näin. 

Näin kroonisena myöhästelijänä en usko teoriaan, että sillä jotenkin yritetään käyttää valtaa. Miksi myöhästelisin tahallani, kun tiedän miten kieroon sitä katsotaan? Enemmänkin on kyse jonkinlaisesta neuroosista. Kai lähteminen ahdistaa, ja sitten päädytään tekemään mitä tahansa, ettei tarvitse ajatella itse lähtemistä, ja sitten ollaankin jo myöhässä. Jos ongelma jollain herätyskellokikkailulla lähtisi, niin olisin tehnyt sen jo.

Ja väitän, että sunkin ongelmasi kyllä ratkeaa herätyskellolla, jos jätät pois sen kikkailun. Eli oikeasti kun se kello soi, uskot, että NYT en kikkaile vaan LÄHDEN.

Joo joo vähän kuin tupakanpoltto loppuu kuin seinään kun vain jätät röökin ostamatta. Kyllä väittäisin näitä muitakin tuntevana, että taustalla on yleensä neuroottinen käyttäytyminen.

No pitäiskö näihin neurooseihin sitten hakea apua? Jos todella näin iso osa (jokaisen tuttavapiirissä useampia) suomalaisista on neurootikkoja, kyllähän tälle ongelmalle ihan kansantasoisesti pitäisi tehdä jotain.

Auttaisiko hypnoosi, kuten tupakan polton lopettamiseen joskus? Olisitko läheistesi vuoksi valmis hakemaan apua?

Mä olen kamala kotikissa ja vihaan lähtemistä. Ihan sama, minne pitää lähteä, omalla aikataululla kauppaan vaiko sovittuun tapaamiseen. Inhoan sitä hetkeä, kun pitää laittaa päälle, kammata tukka, laittaa kengät...

Ei mulle auta muu kuin herätys ja päätös siitä,, että kun kännykkä pirahtaa, nousen sohvalta ja lähden. Ilman vaiheita, ilman mitään. Jos jotain jää kesken, sitten jää ja ei mulla kyllä mitään semmoista olekaan, mikä ei voi odottaa.

Kauppaankin lähtemiseen joudun tekemään päätöksen, että lähden klo 12.15 ja sitten lähden.

En mä taas voi uskoa, että tämä muille olisi niin kamalasti vaikeampaa, jos päättää, kun on se vaikeaa mullekin.

Läheskään kaikkia, joilla on jokin toiminnanohjaukseen liittyvä häiriö ei ole diagnosoitu. Ihan vain kommenttina tuohon ajatukseen "kaverilla ei ole diagnoosia eikä siis mitään ongelmaa paitsi asenneongelma".

Ihmisten on niin hirvittävän hankalaa ymmärtää ja uskoa, että jokin heille helppo ja yksinkertaiseen päätökseen perustuva asia voisi olla jollekin toiselle tuskaisen vaikeaa. Ujoudesta kärsivääkin kehotetaan "vain avaamaan suunsa", koska kysehän on tahdonalaisista lihaksista! Samoin lihavan pitäisi vain päättää olla syömättä liikaa, koska minäkään en syö kuin nälkääni ja kohtuullisia annoksia

Vierailija kirjoitti:

Läheskään kaikkia, joilla on jokin toiminnanohjaukseen liittyvä häiriö ei ole diagnosoitu. Ihan vain kommenttina tuohon ajatukseen "kaverilla ei ole diagnoosia eikä siis mitään ongelmaa paitsi asenneongelma".

Ihmisten on niin hirvittävän hankalaa ymmärtää ja uskoa, että jokin heille helppo ja yksinkertaiseen päätökseen perustuva asia voisi olla jollekin toiselle tuskaisen vaikeaa. Ujoudesta kärsivääkin kehotetaan "vain avaamaan suunsa", koska kysehän on tahdonalaisista lihaksista! Samoin lihavan pitäisi vain päättää olla syömättä liikaa, koska minäkään en syö kuin nälkääni ja kohtuullisia annoksia

Vähintä, mitä ystävä voisi tehdä, on avoimesti ja suoraan kertoa vaikeuksistaan. Ellei kerro, mistä se toinen voi tietää, että siellä takana on joku neuroottinen ongelma, sillä päinvastoin kun uskotellaan, eivät ne sentään NIIN yleisiä ole.

Ainakaan itselleni ei yksikään myöhästelijä ole avautunut neuroottisista ongelmista, vaan naureskellen sanonut "olevansa nyt vähän tämmöinen höpsö" tms. Suurin osa on nakellut niskojaan, kun sanoo, että eipä ollut kiva taas odotella. Olet - kuten tässäkin ketjussa haukutaan - kellottajanipottaja.

Olen itse kyllä taipunut monenlaiseen, koska ymmärrän, miten vaikeaa tapojaan on muuttaa. Silti huomaan vanhemmiten ärtyväni yhä enemmän, kun myöhästely on siirtynyt muuhunkin välinpitämättämyyteen. Esim asun 250 km päässä ystävästäni ja hän ei ymmärrä, että oikeasti mun on sovittava, koska voin sinne matkustaa, en voi töiden tai muunkaan elämän takia "katella sitten tiistaiaamupäivänä, miltä näyttää".

Mulla on ADHD ja oon kertonut siitä ja siihen liittyvistä haasteista avoimesti muun muassa töissä. Olen myös sanonut, etten oikeuta sillä mitään huonoa käytöstä, mutta se on silti tosiasia joka hyvistä yrityksistä riippumatta aiheuttaa välillä mokaamista. Kyseinen häiriö aiheuttaa tarkkaavuuden ja keskittymisen epävakautta eli esim. Kun olen laittamassa tavaroitani ja itseäni kasaan, saattaa huomioni kiinnittyä ratkaisevalla hetkellä johonkin muuhun useitakin kertoja peräkkäin ja ajantajuni kadota. Laitan toki vaatteet edellisenä päivänä valmiiksi, mutta saatan kesken pukeutumiseni ajautua muualle, esim. vessaan, ja jättää ajatuksissani vaikka sukkani sinne. Sitten unohdan ne sukat ja vähän ajan päästä ihmettelen, että missä ne ovat, juurihan ne oli mun kädessäni!

Luulin joskus, että mulla on varhaisiän dementia ja olin huolissani. Tunsin itseni huonoksi jatkuvan toilailun vuoksi ja masennuin.

Mulle varsinkin ennen ADHD diagnoosia myöhästely oli vakava ongelma. Sain siitä myös vakavia henkisiä ongelmia koska aloin tuntea syvää itsevihaa koska olen persoonana muita ajatteleva, epäitsekäs, sellainen joka ei halua aiheuttaa muille mitään vaivaa ja tunnollinen. On ollut siis mulle todella raastavaa etten ole saanut itseäni millään olemaan ajoissa.

Meillä töissä myöhästyminen otetaan palkasta pois, joka oli oma ideani kehityskeskustelussa aikanaan. Ehdotin sitä lieventääkseni sekä omaa syyllisyydentuntoani, että vähentääkseni ihmisten tarvetta kytätä muiden menoja.

Se on auttanut jonkin verran. Lääkityskin on auttanut ja yleensä se, että tämän tiedostaa ja on oppinut esim. Hokemaan mielessään, että ei, kun ensin puet sukat, et mee minnekään ennen kuin ne on jalassa.

Ennen kuin sain lapsen, tein kännykkään 45min äänitteen joka saneli rauhallisella toteavalla neutraalilla äänellä että: " Nyt täytyy viimeistään nousta sängystä. Mene vessaan. Tule pois vessasta. Pue. Ala meikkaamaan. Kohta täytyy lopettaa meikkaaminen. Lopeta meikkaaminen. Mene pukemaan ulkovaatteet. Ota laukku. Lähde ovesta ulos. " Se auttoi! Mulla on aamuvuoroon herätys aamuyöstä, ja lääke ei heti toimi. Ja lääke ei edes auta niinkään tuohon toiminnanohjaukseen, vaan enemmänkin sulkee pois ärsykkeitä mielestä ja vähentää päähän tulvivia ajatuksia ja impulsseja.

Joudun siis olemaan itselleni 40-vuotiaanakin päiväkodin täti pääni sisällä. Vahtimaan JOKAISTA liikettäni! Väsyn siksi arjessa normiaivoista nopeammin.

Olen myös kehittänyt joukon sääntöjä, kuten että en koskaan laita aamulla kuin tietyt meikit, koska ennen, kun mulla ei ollut sääntöä, saatoin uppoutua olemaan meikatessa luova ja myöhästyä. Yhtäkkiä vain kello oli ties mitä, olin kokonaan unohtanut että olen lähtötilanteessa. Mun työmuisti on testattu ja se on ADHD:n takia huono. Asia jolle en voi asenteellani mitään.

Vältän kaikin keinoin myöhästelyä, mutta valitettavasti jos olen liian väsynyt tai stressaantunut, lääke ei kunnolla toimi ja silloin alkaa ote herpaantua. Jos itsellä tai töissä on joku kriisi, ajatukset menevät siihen ja kaikki ne tunteet väsyttävät.

Eli paradoksaalisesti ne työkaverit, jotka ajattelevat tosi negatiivisesti kun myöhästyn, ja osoittavat sen, saavat mut stressaantumaan jolloin todennäköisemmin myöhästyn tai nukun pommiin. Siitä seuraa paheksunnan ja stressin kierre. Opettelen just keinoja olla ottamatta stressiä, mutta se on vaikeaa.

Tän ketjun lukeminen taisi olla virhe, koska ahdistuin. Olen just flunssan takia saikulla ja aloin heti mielessäni muistuttaa, että kun työt taas alkaa, pitää koko elämä keskittää siihen, ettei myöhästy. En työpäivinä jaksa mitään muuta, kuin keskittyä olemaan ajoissa ja keskittyä työtehtäviini. Kulutan valtavan määrän energiaa siihen, että suljen korviani negatiiviselta puheelta.

Töiden jälkeen olen ylivirittynyt ponnistelusta, ja en saa heti rauhoituttua ja unta illalla.

Lapsen synnyttyä ja kun en muutenkaan elä enää yksin, häiriöherkkyyteni on taas erilailla elämässäni läsnä kuin yksin eläessäni. Lapsi ja mies kyselevät jotain juuri, kun yritän lähteä töihin. Aamuvuoroon kun menen, he onneksi nukkuvat mutta iltavuoroon mennessä myöhästyn herkemmin koska he keskeyttävät mun lähtemisen ja tulevat viime tingassa harhauttamaan mun ajatuksiani.

Yksi ilkeä uusi työkaveri sanoi mulle keväällä, että: " Ajatteletko sä koskaan muita? ", kun olin myöhästynyt yms. ärsyttäviä ADHD-oireita, kuten omista jutuista puhumiseen juuttumista, oli tapahtunut muutamaan otteeseen. Häpeän niitä oireita itse.

Olen vieläkin tosi loukkaantunut. Ajattelen muita ihmisiä jopa liikaakin. Olen auttanut muita ihmisiä yli oman jaksamisen rajan ja yritän aina miettiä, miten voisin itse kehittyä paremmaksi ja miten työyhteisöä vois kehittää paremmaksi kaikkien kannalta. Jos joku puhuu toisesta pahaa, heitän usein jonkun kommentin jossa on vaihtoehtoinen lempeämpi tulkinta sen ihmisen sanomisista tai olemisista, josta on puhe.

Jos voisin taikoa, tekisin loitsun, jossa joka ikinen tän ketjun myöhästyjiä haukkuva joutuisi edes kerran olemaan vaikeiden ADHD-oireiden kourissa viikon työelämässä. Itse saisin kerrankin olla normiaivoinen, mutta tietäisin, että olen oikeasti ADHD-aivo ja sen sijaan, että nauraisin ja haukkuisin teitä, olisin ymmärtäväinen ja empaattinen siinä toivossa että oppisitte jotain.

Te ette todellakaan päätä, että olisin ihminen joka ei arvosta muita tai muiden aikaa, kunnioita muita, ajattele muita tai välitä muista. Se on törkeä väärä luulo, joka satuttaa jopa pahemmin kuin kenenkään myöhästyminen.

Itse aina selaan sen ajan kännykkää, kun odotan jotakuta. En ota hirveitä paiseita asiasta. En tee mitään syvällisiä johtopäätöksiä toisen persoonasta myöhästymisen takia.

Minullakin on ystäviä, jotka ovat kroonisesti myöhässä.

Yksi heistä on kaikkialta enemmän tai vähemmän myöhässä, myös töistä. Usein hän on myöhässä viitisen minuuttia, mutta vieläkin useammin 15-30 minuuttia. Olen ratkaissut asian niin, että (aikana ennen koronaa) tavatessamme valitsen paikaksi sisätilan, jossa on jotakin tekemistä minulle, kuten tavaratalon lehtiosaston, kahvilan tai elokuvateatterin aulan, niin ei tarvitse odotella pakkasessa/sateessa tms. ja saan aikaa kulumaan. Nyt toki älypuhelinaikana voi surffailla netissä odotellessa. Tämä ystävä myöhästyy, koska aliarvioi käytetyn ajan, sopii paljon tapaamisia (kun asui ulkomailla ja tahtoi lyhyessä ajassa tavata kaikki läheiset) ja unohtaa ottaa huomioon yllättävät tapahtumat ja niiden vaikutukset, kuten liikenneruuhkat, myöhästymisen bussista, palaverien venymiset jne. Viime vuosina tämä ystävä on alkanut olemaan yhä useammin ja useammin ajoissa.

Toinen kaverini kuuluu tähän vallankäyttäjäryhmään, sillä hän on tietyissä asioissa hyvin itsekäs. Hän vetää myös kilarit, jos joku kehtaa olla myöhässä pari sekuntia hänen luotaan jne. Sen sijaan häntä ei haitannut ollenkaan saapua yhteisen ystävämme häihin reippaasti myöhässä ja koska toi mukanaan toinen ystävämme, toki tämänkin myöhästyi ja pahastui kovasti.

Kolmas ystäväni kuuluu elämänhallinta on pielessä ryhmään. Hänellä on sanojensa mukaan masennus, ahdistus ja vaikka mitä, mutta hänellä on kyse ennemminkin vain siitä, että jos jokin ei juuri sillä sekunnilla huvita/parempi tarjous tulee, niin hän toimii sen mukaan. Näin ollen tapaamiset toteutuvat 30/70-prosenttisesti, eli yleensä eivät, ja jos hän kutsuu luokseen, hän saattaa aivan yllättäen heittää pihalle, kun ei huvitakaan muiden seura. Monta vuotta tätä pelleilyä seuranneena olen helpottunut, ettemme ole enää ystäviä. 

Olen kroonisesti kaikkialla ajoissa, koska sen on minun tapani. Olin 7-vuotiaana lähellä myöhästyä koulusta, joka tuntui kamalalta, joten olen siitä alkaen pitänyt jo 4 vuosikymmentä huolen, etten myöhästy itsestäni johtuvista syistä. Kaikkien näiden vuosien aikana en olekaan myöhästynyt itsestäni johtuen, mutta kaksosten ollessa ihan vauvoja, myöhästyimme sukulaisen syntymäpäiviltä, kun talviaikaan toinen vauvoista päätti vääntää yllärin juuri, kun oli aika lähteä. 

Mieheni on näitä, jotka ovat sattumalta ajoissa/hieman myöhässä niistä asioista, joilla ei ole suurta merkitystä, kuten lounaalta hänen vanhempiensa luona, jolloin 5-10 min sinne tai tänne ei ole maailmanloppu. Minä olen pitänyt huolen, että esim. elokuvissa, oopperassa, risteilylle lähtiessä ja lennolle olemme todellakin paikalla hyvissä ajoin. 

Kaikki ihmiset eivät usko, että myöhästymiseen voi vaikuttaa. Kun työskentelin Lontoossa, oli pakko varata matkaan paljon aikaa, sillä metro on kuuluisa siitä, että mitä tahansa voi sattua ja tapahtua, eikä ole kokonaista päivää, jolloin kaikki linjat olisivat olleet koko päivän ajoissa. Siellä voit lähteä 30 min kestävälle matkalle 2h ennen ja ehtiä juuri ja juuri ajoissa. Ystäväni kertoi, että hän asui yhdellä alueella vuoden ennen kuin hänelle selvisi, että metromatka kotiasemalta Lontoon keskustaan voi itseasiassa sujua puolessa tunnissa, sillä siihen oli aina mennyt 45min-1h. 

Esim. lääkäreitä joutuu aina odottamaan kun eivät ole ajoissa koskaan niin eivät voi edellyttää sitä että mun pitäis olla eli siksi en ole.

Vierailija kirjoitti:

Sekin on jännä, miten aina sille, joka on ajoissa satelee näitä ehdotuksia, että ilmoita sille kaverillesi varttia aikaisempi aika tai jotakin muuta säätöä. Siinä kätevästi siirretään tämän myöhästyjän vastuu siitä myöhästymisestä sen ajoissaolevan niskoille.

Ymmärrän, että tuo ajatus on ärsyttävä. Tarkoitus ei varmasti ole siirtää vastuuta myöhästymisestä myöhästyjälle, vaan sinut saada ottamaan vastuu omasta närkästymisestä, ja helpottaa sinun elämääsi jonka maailma kaatuu heti jos joku on vähän myöhässä. Jos otat siitä joka kerta itseesi, se suhtautuminen on ainut mitä voit kehittää koska toista ei voi muuttaa.

Myöhästelijän täytyy ihan erillisenä asiana tiedostaa ongelmansa ja yrittää tehdä asialle jotain. On myös sun vastuulla sanoa hänelle, että tää on sua ärsyttävä asia ja että harkitset jopa että ette enää tapaa lainkaan jos asiaan ei saada parannusta.

Meille kroonisille myöhästyjillekin on lopulta helpompaa olla tekemisissä niiden kanssa, joilla on sama ongelma.

Arvostan muiden aikaa! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin on jännä, miten aina sille, joka on ajoissa satelee näitä ehdotuksia, että ilmoita sille kaverillesi varttia aikaisempi aika tai jotakin muuta säätöä. Siinä kätevästi siirretään tämän myöhästyjän vastuu siitä myöhästymisestä sen ajoissaolevan niskoille.

Ymmärrän, että tuo ajatus on ärsyttävä. Tarkoitus ei varmasti ole siirtää vastuuta myöhästymisestä myöhästyjälle, vaan sinut saada ottamaan vastuu omasta närkästymisestä, ja helpottaa sinun elämääsi jonka maailma kaatuu heti jos joku on vähän myöhässä. Jos otat siitä joka kerta itseesi, se suhtautuminen on ainut mitä voit kehittää koska toista ei voi muuttaa.

Myöhästelijän täytyy ihan erillisenä asiana tiedostaa ongelmansa ja yrittää tehdä asialle jotain. On myös sun vastuulla sanoa hänelle, että tää on sua ärsyttävä asia ja että harkitset jopa että ette enää tapaa lainkaan jos asiaan ei saada parannusta.

Meille kroonisille myöhästyjillekin on lopulta helpompaa olla tekemisissä niiden kanssa, joilla on sama ongelma.

Korjaus: Siirtää vastuuta pois myöhästelijältä.