Lue keskustelun säännöt.
Uupumuksen todellinen syy ei ole väsymys, ja siksi se ei parane lepäämällä, kirjoittaa psykiatrian erikoislääkäri
14.08.2021 |
"Psykiatrian erikoislääkäri ja tietokirjailija Juhani Mattila tietää, mikä on uupumuksen syvin syy ja miten uupunut ihminen voi auttaa itseään. Tämän hän kertoo uudessa kirjassaan Uupumuksesta takaisin elämään (Kirjapaja 2021).
Mattilan mukaan uupumukseksi nimitetystä oireyhtymästä on tullut kallis kansantauti, joka vaikuttaa samalla tavalla kuin depressio, heikentää työkykyä ja voi pakottaa jäämään pois työstä.
Uupumuksen oireet ovat aluksi ohimeneviä. Varsinainen sairastuminen eli niin sanottu hermoromahdus voi tulla jopa päivässä tai tunnissa, jos jokin pettymys laukaisee sen.
Uupunut ihminen ei toivu levolla ja rasituksen vähentämisellä, koska uupumuksen syy ei ole väsymys. Sen todellinen syy on sielullinen (=henkinen, psyykkinen): uupuneen ihmisen elämästä on kadonnut merkityksellisyys."
Näin tunnistat, oletko uupunut:
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/977b5c7e-88de-44fa-b691-ddfc…
Kommentit (96)
Muistakaa myös se että muslimit pitää kristittyjä saatanana. Lestadiolaiset laittaa ihmisiä saatanalle. Ja niitä on terveydenhuollossa töissä. Sitten on satanistit erikseen ja rikolliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä40389 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli tosi hyvä artikkeli. Uuvuin keväällä, kun elämässäni tapahtui suuri kriisi. Se laukaisi uupumuksen, jonka syinä ovat olleet aivan liiallinen työ ja onneton parisuhde. Molemmat ovat jatkuneet vuosikausia. Hyvää artikkelissa on nimenomaan se, että siinä korostetaan uupumuksen olevan usein kokonaisvaltaista, ei välttämättä aina vain työstä johtuvaa.
Miten uupumuksesi eskaloitui tässä tilanteessa? Tarkoitan, että miten se ilmeni käytännössä? Olitko jatkuvasti väsynyt vai tuliko jonkilainen romahdus?
Tuli romahdus, aika totaalinen sellainen. Väsynyt olen ollut jo pitkään, koska jo vuosia olen herännyt aamuöisin murehtimaan töitä ja parisuhdettani.
Miten se ilmeni, itkitkö paljon tms.? Menikö keskittymiskyky?
Kysyn ihan mielenkiinnosta, kun kiinnostaa miten kukakin reagoi lisääntyvään stressiin ja saavuttaessaan ns. lakipisteen. Olen huomannut, että keski-iässä jos moni ennen stressannut asia häviää, niin myös moni ns. vanha kakka kasaantuu ja on siellä pohjalla, eikä paljon tarvita. Itse reagoin ensin fyysisesti, ja viimeksi tuli vastoinkäymiseen niin outo oire että vasta jälkeenpäin tajusin olevani hyvin stressaantunut.
Psykiatri kysymys sinulle. Mitä teet miten toimit kun luoksesi tulee apua saamaan tietysti väärästä paikasta mutta kun tulee ja hän itkee lähes koko 20 minuuttia eikä saa oikein kerrottua mitä kauheaa on tapahtunut. Siitä vaan lähete hullujen huoneelle niinkö vaikka hän on työssäkäyvä ihminen.
Näköalattomuus ja voimattomuus on kamalaa.
Haluaisin kovasti otteen elämästäni, mutten jaksa. Usko tulevaisuuteen on mennyt täysin. Sinnittelen päivästä toiseen fyysisten ja henkisten voimien vähetessä. Jos voimat totaalisesti loppuvat, miten käy lasten, joiden koti ja harrastukset ja kaikki ovat jaksamisestani kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä40389 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli tosi hyvä artikkeli. Uuvuin keväällä, kun elämässäni tapahtui suuri kriisi. Se laukaisi uupumuksen, jonka syinä ovat olleet aivan liiallinen työ ja onneton parisuhde. Molemmat ovat jatkuneet vuosikausia. Hyvää artikkelissa on nimenomaan se, että siinä korostetaan uupumuksen olevan usein kokonaisvaltaista, ei välttämättä aina vain työstä johtuvaa.
Miten uupumuksesi eskaloitui tässä tilanteessa? Tarkoitan, että miten se ilmeni käytännössä? Olitko jatkuvasti väsynyt vai tuliko jonkilainen romahdus?
Tuli romahdus, aika totaalinen sellainen. Väsynyt olen ollut jo pitkään, koska jo vuosia olen herännyt aamuöisin murehtimaan töitä ja parisuhdettani.
Miten se ilmeni, itkitkö paljon tms.? Menikö keskittymiskyky?
Itkin, jatkuvasti. Keskittymiskyky meni, laihduin koska en saanut syödyksi, nukuin entistä huonommin. Ahdisti valtavasti. Työnteko oli valtavan hidasta. Eristäydyin sosiaalisista suhteista.
Monet oireet ovat minulla yhä.
Kysyn ihan mielenkiinnosta, kun kiinnostaa miten kukakin reagoi lisääntyvään stressiin ja saavuttaessaan ns. lakipisteen. Olen huomannut, että keski-iässä jos moni ennen stressannut asia häviää, niin myös moni ns. vanha kakka kasaantuu ja on siellä pohjalla, eikä paljon tarvita. Itse reagoin ensin fyysisesti, ja viimeksi tuli vastoinkäymiseen niin outo oire että vasta jälkeenpäin tajusin olevani hyvin stressaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä40389 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli tosi hyvä artikkeli. Uuvuin keväällä, kun elämässäni tapahtui suuri kriisi. Se laukaisi uupumuksen, jonka syinä ovat olleet aivan liiallinen työ ja onneton parisuhde. Molemmat ovat jatkuneet vuosikausia. Hyvää artikkelissa on nimenomaan se, että siinä korostetaan uupumuksen olevan usein kokonaisvaltaista, ei välttämättä aina vain työstä johtuvaa.
Miten uupumuksesi eskaloitui tässä tilanteessa? Tarkoitan, että miten se ilmeni käytännössä? Olitko jatkuvasti väsynyt vai tuliko jonkilainen romahdus?
Tuli romahdus, aika totaalinen sellainen. Väsynyt olen ollut jo pitkään, koska jo vuosia olen herännyt aamuöisin murehtimaan töitä ja parisuhdettani.
Miten se ilmeni, itkitkö paljon tms.? Menikö keskittymiskyky?
Kysyn ihan mielenkiinnosta, kun kiinnostaa miten kukakin reagoi lisääntyvään stressiin ja saavuttaessaan ns. lakipisteen. Olen huomannut, että keski-iässä jos moni ennen stressannut asia häviää, niin myös moni ns. vanha kakka kasaantuu ja on siellä pohjalla, eikä paljon tarvita. Itse reagoin ensin fyysisesti, ja viimeksi tuli vastoinkäymiseen niin outo oire että vasta jälkeenpäin tajusin olevani hyvin stressaantunut.
Jostain syystä edellinen vastaus katosi.
Itkin jatkuvasti, ahdisti valtavasti, en pystynyt syömään, nukuin entistä huonommin, eristäydyin sosiaalisista suhteista, sydän hakkasi, kurkussa oli koko ajan palan tunne. Olin toivoton.
Ja monet näistä oireista jatkuvat edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uupumus? Mitä se on? Siis tuon mielestä uupumus on sitä että joku "romahtaa pettymyksen vuoksi"?
No jopas on typerä ongelma. Jos joku romahtaa pettymyksen vuoksi niin se henkilö kuulostaa siltä että hän alunperinkin oli sairas. Oli vain oppinut ylläpitämään sairasta tilaansa, tai siis pysymään keinotekoisesti tasapainossa sairaudestaan huolimatta. Se pettymys vain sysäsi hänet pois siitä keinotekoisesta tasapainotilasta.
Eli eipä siinä sillä pettymyksellä, romahtamisella ja uupumuksella ole merkitystä. Ne eivät ole mitään todellisia ongelmia. Todellinen ongelma on se että se henkilö on jo vuosikausia ollut pysyvästi vakavasti sairas - ja niin tottunut siihen sairauteensa että on sairaudentunnoton, ei näe itsessään mitään vikaa, luulee älyvapaan tasapainottelun olevan normaalia tervettä elämää.
Joku varmaan sanoisi että kuvailin juuri jonkin erityisen pahan persoonallisuushäiriön.
En ymmärrä mitä hait takaa? Uupumus on se sairaus. Se viimeinen pisara "pettymys" aiheuttaa romahduksen. Eli "sisäisen kuoleman".
Mikä mielestäsi on se sairaus tässä taustalla? Helpottaisi tästä olemattomasta romahduksesta toipumista jos tietäisi mikä se oikea sairaus on?
Sinunko terveyteesi vaikuttaa pettymykset? Sinunko mielestä terveys ja hyvinvointi on jotain pettymysten vastakohtia, siis onnistumisia? Siitäkö sinun hyvinvointisi on riippuvainen - että teet jotain, yrität jotain ja onnistut? Oletko rakentanut itsesi, mielesi, tasapainosi ja hyvinvointisi onnistumisten varaan? Eikö tuo mielestäsi ole vain sairauden peittelemistä, oman pahoinvoinnin välttelemmistä, sairaudentunnottomuutta?
Katso jotain aidosti tervettä ihmistä. Vaikkapa raamatun Laupias Samarialainen. Hän näki jonkun matkalaisen joka oli pahoinpidelty puolikuoliaaksi. Joten samarialainen alkoi hoitaa matkalaista, hoiti hänen haavojaan, yritti parantaa hänet, yritti pelastaa hänen henkensä, ei jättänyt matkalaista maahan kärsimään ja kuolemaan. Luuletko että samarialaiseen vaikutti millään lailla se että paraniko matkalainen vai kuoliko matkalainen? Aivan sama selvisikö vai kuoliko matkalainen, koska kuitenkin yksi asia on ilmiselvää: kun samarialainen jatkossa näkee taas toisen puolikuoliaaksi hakatun matkalaisen, samarialainen edelleen toimii samalla lailla kuin ennenkin, siis edelleen itse pyrkii tekemään oikein, eli edelleen pyrkii auttamaan sitä kärsivää ihmistä.
Lopputuloksestako sinä vain välität? Eikö meidän kuitenkin täydy tehdä oikein, on lopputulos sitten mitä hyvänsä?
Niin mikä sairaus minulla on jos pettymys pettymyksen jälkeen vaikuttaa siihen, miten innoissani lähden kohti uusia pettymyksiä?
Moni esimerkiksi pettyy parisuhteessa niin pahasti ettei pysty enää parisuhteeseen. Onko hän sairas?
Tai lähetettyään 1674 työhakemusta luovuttaa? Sairas?
Kieltäytyy syöpähoidoista kolmannen kerran?
Kuuden keskenmenon jälkeen lopettaa yrittämisen?
Saatuaan kymmeniä kertoja nyrkistä muistisairaalta läheiseltä luovuttaa ja laitaa tämän hoitokotiin?
Vuosia jatkuneen henkisen pahoinpitelyn jälkeen ei enää osaa ottaa positiivisia tunteita vastaan?
Mikä sairaus näissä tapauksissa on se, mikä tekee heistä muuten sairaita? Kun romahtavat vain pettymyksen jälkeen?
Mitäh? Lähdet innoissasi kohti jotain? Miksi?
Ei laupias samarialainen lähtenyt innoissaan kohti yhtään mitään.
Kun kohtaat hädänalaisen ihmisen, autat häntä. Siinä se.
Ei siinä mitään innokkuutta tarvita, ei siinä ole mitään onnistumisia eikä pettymyksiä.
-------
Sinulla on jotain mitä kohti menet? Miksi? Miksi menet kohti yhtään mitään? Tietysti jos sinulla on jokin päämäärä niin saatat pettyä jos et siihen päämäärään pääse. Miksi sinulla on päämääriä?
Ei kukaan tee oikein siksi että se on päämäärä. Oikein tehdään siksi että se on oikein. Oikein tehdään siksi että tietysti niin tehdään, mitä muuta muka tehtäisiin!
--------
Sinä olet vissiin harhautunut joillekin sairaille omille poluillesi jo ajat sitten. Pyrit joihinkin omiin kummallisiin päämääriisi sen sijaan että ihan vain tekisit oikein, tekisit hyvää, auttaisit hädänalaista. Tietysti sinulla sitten myös on ihan kummallisia sairauksia niinkuin jokin "uupumus" tai mitälie. Niinkuin raamatussa kerrotaan, en muista missä kohtaa enkä jaksa nyt googlailla sitä raamatun kohtaa, mutta kuitenkin se kun raamattu kertoo niistä jotka tekevät hirveän paljon huorin, harrastavat seksiä ties kenen kanssa, vain irstailevat päivät pitkät, vain haluavat omia nautintoja, niin raamattu kertoo että nuo ihmiset sitten saavat kaikenmaailman sairauksia, tauteja joista sitten kärsivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla hävisi uupuessa ongelmanratkaisukyky. Kun normaalisti kykenen tekemään vaikka 20 asiaa päivässä heittämällä niin uupuneena se yksikin sai raivon valtaan, koska en nähnyt kuin esteitä ylitettävänä. Sitten kun sinnillä pääsin päivän "esteistä" yli niin loppupäivän oli raukea olo. Koko elämä oli siis pelkkä pakkopulla ja suoritus.
Käyttäjä40389 kirjoitti:
Käyttäjä40389 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli tosi hyvä artikkeli. Uuvuin keväällä, kun elämässäni tapahtui suuri kriisi. Se laukaisi uupumuksen, jonka syinä ovat olleet aivan liiallinen työ ja onneton parisuhde. Molemmat ovat jatkuneet vuosikausia. Hyvää artikkelissa on nimenomaan se, että siinä korostetaan uupumuksen olevan usein kokonaisvaltaista, ei välttämättä aina vain työstä johtuvaa.
Miten uupumuksesi eskaloitui tässä tilanteessa? Tarkoitan, että miten se ilmeni käytännössä? Olitko jatkuvasti väsynyt vai tuliko jonkilainen romahdus?
Tuli romahdus, aika totaalinen sellainen. Väsynyt olen ollut jo pitkään, koska jo vuosia olen herännyt aamuöisin murehtimaan töitä ja parisuhdettani.
Jatkan vielä, tässä lainaus artikkelista:
"Myös perustarpeiden täyttäminen on tärkeää uupumisen estämiseksi. Ihmisen perustarpeita ovat turvallisuus, läheisyys, myötätunto, huomio, arvostus, tunne omasta merkityksestä sekä tunne siitä, että asiat ovat hallinnassa. Mikäli jokin näistä ei täyty, ihminen uupuu"
Noista perustarpeista juuri mikään ei ole minulla täyttynyt vuosiin. Parisuhteessa ei ole ollut turvaa, läheisyyttä enkä ole saanut siinä myötätuntoa, huomiota tai arvostusta. Työssä olen menettänyt tunteen siitä, että asiat ovat hallinnassa - ja nyt ajatellen myös parisuhteessa. Tuntuu, että olen ajelehtinut.
Kun yllättävä kriisi iski, minulla ei vain ollut voimia hoitaa sitä tai mitään muutakaan. Uuvuin aivan täysin.
Noinko siinä artikkelissa sanotaan? Jopas on potaska-artikkeli. Nuo eivät ole ihmisen perustarpeita. Ihmisen perustarpeet ovat turvallisuus ja... no ehkä jotain muutakin. Mutta ihmisen perustarve ei todellakaan ole vaikkapa huomio, arvostus ja merkityksentunne. Nuo ovat ihan vain ns. "ylempiä tarpeita", tarpeita joita lukemattomilla ihmisillä ei ole ensinkään, etenkään vakavasti SAIRAILLA ihmisillä ei niitä ole.
Eikö tuo artikkelin psykiatri tiedä ihan peruspsykologiasta yhtikäs mitään? Eikö hän työskentele vakavasti sairaiden parissa? Kenen parissa hän sitten oikein työskentelee? Lääkäri työskentelee vain terveiden parissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla hävisi uupuessa ongelmanratkaisukyky. Kun normaalisti kykenen tekemään vaikka 20 asiaa päivässä heittämällä niin uupuneena se yksikin sai raivon valtaan, koska en nähnyt kuin esteitä ylitettävänä. Sitten kun sinnillä pääsin päivän "esteistä" yli niin loppupäivän oli raukea olo. Koko elämä oli siis pelkkä pakkopulla ja suoritus.
Mulla oli joskus nuorena burn-out, tai oikeastaan bore-out, ja huomasin tämän kun kävin sairasloman aikaan kiinalaisessa syömässä. En osannut käyttää limsa-automaattia, seisoin vain kuin id iootti siinä muki kädessä sumussa pari minuuttia. Siis tämä vain huomioina, isompiakin ongelmia oli.
Ennenkuin päiväunet kutsuu niin 26 lisää, että yksi voimakkaimmista tunnetiloistani tällä hetkellä, ja ollut jo pitkään, on tietty merkityksettömyys, mitä ihmeen merkitystä millään on, paitsi lapsillani, ei kai mitään. Toivottomuus, merkityksettömyys, ei mitään mitä odottaa, koska kaikki aina ja koko ajan samaa harmaata tai mustaa suota.
Ja olen helvetin vihainen itselleni etten saa mainitsemiani asioita tehtyä, kun ei vaan jaksa/huvita/viitsi VAIKKA pitäisi. Esim.vaatehuoneen ja vaatekaappien läpikäyminen ja karsiminen, kellari sama juttu, kuiva-ainekaappi ja monta muuta asiaa. En saa pakotettua itseäni tekemään niille mitään eikä ketään muuta ne kiinnosta joten siinäpähän ovat.
Syvä huokaus.
26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Ihan hyvää pohdintaa jutun asiantuntijalla, mutta tosi hurjia kielikuvia hän käyttää uupuneista:
"Hän kuoleentuu ja voi muuttua lähes hengettömän esineen kaltaiseksi. " (IL)
"Jos sen ratkaisisi, sisältä löytyisi onnellisuuteen tarvittavat ainekset ja ihmisestä tulisi jälleen elävä." (IL)
Hyvin kuvasi. Tunnistin olotilani joka kesti vuosikymmeniä.
Käyttäjä40389 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä40389 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli tosi hyvä artikkeli. Uuvuin keväällä, kun elämässäni tapahtui suuri kriisi. Se laukaisi uupumuksen, jonka syinä ovat olleet aivan liiallinen työ ja onneton parisuhde. Molemmat ovat jatkuneet vuosikausia. Hyvää artikkelissa on nimenomaan se, että siinä korostetaan uupumuksen olevan usein kokonaisvaltaista, ei välttämättä aina vain työstä johtuvaa.
Miten uupumuksesi eskaloitui tässä tilanteessa? Tarkoitan, että miten se ilmeni käytännössä? Olitko jatkuvasti väsynyt vai tuliko jonkilainen romahdus?
Tuli romahdus, aika totaalinen sellainen. Väsynyt olen ollut jo pitkään, koska jo vuosia olen herännyt aamuöisin murehtimaan töitä ja parisuhdettani.
Miten se ilmeni, itkitkö paljon tms.? Menikö keskittymiskyky?
Kysyn ihan mielenkiinnosta, kun kiinnostaa miten kukakin reagoi lisääntyvään stressiin ja saavuttaessaan ns. lakipisteen. Olen huomannut, että keski-iässä jos moni ennen stressannut asia häviää, niin myös moni ns. vanha kakka kasaantuu ja on siellä pohjalla, eikä paljon tarvita. Itse reagoin ensin fyysisesti, ja viimeksi tuli vastoinkäymiseen niin outo oire että vasta jälkeenpäin tajusin olevani hyvin stressaantunut.
Jostain syystä edellinen vastaus katosi.
Itkin jatkuvasti, ahdisti valtavasti, en pystynyt syömään, nukuin entistä huonommin, eristäydyin sosiaalisista suhteista, sydän hakkasi, kurkussa oli koko ajan palan tunne. Olin toivoton.
Ja monet näistä oireista jatkuvat edelleen.
Minulla ihan samat oireet. En ole tuo kyselijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uupumus paranee kun saa persettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on "itkuisten" naisten tauti.
Normaali ihminen ei valita kaikesta ja kestää sen mitä elämä tuo.
Nämä "on niiiin paha olo" -akat menevät keskusteluapua hakemaan jo kissan kuolemasta. HUOH!
Kissani on ollut nyt kanssani 18 vuotta. En todellakaan usko että pystyn moneen viikkoon tekemään juuri mitään sitten kun hän kuolee.
M 41
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uupumus? Mitä se on? Siis tuon mielestä uupumus on sitä että joku "romahtaa pettymyksen vuoksi"?
No jopas on typerä ongelma. Jos joku romahtaa pettymyksen vuoksi niin se henkilö kuulostaa siltä että hän alunperinkin oli sairas. Oli vain oppinut ylläpitämään sairasta tilaansa, tai siis pysymään keinotekoisesti tasapainossa sairaudestaan huolimatta. Se pettymys vain sysäsi hänet pois siitä keinotekoisesta tasapainotilasta.
Eli eipä siinä sillä pettymyksellä, romahtamisella ja uupumuksella ole merkitystä. Ne eivät ole mitään todellisia ongelmia. Todellinen ongelma on se että se henkilö on jo vuosikausia ollut pysyvästi vakavasti sairas - ja niin tottunut siihen sairauteensa että on sairaudentunnoton, ei näe itsessään mitään vikaa, luulee älyvapaan tasapainottelun olevan normaalia tervettä elämää.
Joku varmaan sanoisi että kuvailin juuri jonkin erityisen pahan persoonallisuushäiriön.
En ymmärrä mitä hait takaa? Uupumus on se sairaus. Se viimeinen pisara "pettymys" aiheuttaa romahduksen. Eli "sisäisen kuoleman".
Mikä mielestäsi on se sairaus tässä taustalla? Helpottaisi tästä olemattomasta romahduksesta toipumista jos tietäisi mikä se oikea sairaus on?
Sinunko terveyteesi vaikuttaa pettymykset? Sinunko mielestä terveys ja hyvinvointi on jotain pettymysten vastakohtia, siis onnistumisia? Siitäkö sinun hyvinvointisi on riippuvainen - että teet jotain, yrität jotain ja onnistut? Oletko rakentanut itsesi, mielesi, tasapainosi ja hyvinvointisi onnistumisten varaan? Eikö tuo mielestäsi ole vain sairauden peittelemistä, oman pahoinvoinnin välttelemmistä, sairaudentunnottomuutta?
Katso jotain aidosti tervettä ihmistä. Vaikkapa raamatun Laupias Samarialainen. Hän näki jonkun matkalaisen joka oli pahoinpidelty puolikuoliaaksi. Joten samarialainen alkoi hoitaa matkalaista, hoiti hänen haavojaan, yritti parantaa hänet, yritti pelastaa hänen henkensä, ei jättänyt matkalaista maahan kärsimään ja kuolemaan. Luuletko että samarialaiseen vaikutti millään lailla se että paraniko matkalainen vai kuoliko matkalainen? Aivan sama selvisikö vai kuoliko matkalainen, koska kuitenkin yksi asia on ilmiselvää: kun samarialainen jatkossa näkee taas toisen puolikuoliaaksi hakatun matkalaisen, samarialainen edelleen toimii samalla lailla kuin ennenkin, siis edelleen itse pyrkii tekemään oikein, eli edelleen pyrkii auttamaan sitä kärsivää ihmistä.
Lopputuloksestako sinä vain välität? Eikö meidän kuitenkin täydy tehdä oikein, on lopputulos sitten mitä hyvänsä?
Luulen. Jos suurin osa Samarialaisen auttamista ihmisistä kuolisi, kyllä se vaikuttaisi hänenkin henkiseen terveyteensä. Onhan hän kuitenkin ihminen. Luulen myös, että Samarialainen koki oman elämänsä merkitykselliseksi auttaessaan muita.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä40389 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli tosi hyvä artikkeli. Uuvuin keväällä, kun elämässäni tapahtui suuri kriisi. Se laukaisi uupumuksen, jonka syinä ovat olleet aivan liiallinen työ ja onneton parisuhde. Molemmat ovat jatkuneet vuosikausia. Hyvää artikkelissa on nimenomaan se, että siinä korostetaan uupumuksen olevan usein kokonaisvaltaista, ei välttämättä aina vain työstä johtuvaa.
Miten uupumuksesi eskaloitui tässä tilanteessa? Tarkoitan, että miten se ilmeni käytännössä? Olitko jatkuvasti väsynyt vai tuliko jonkilainen romahdus?
Tuli romahdus, aika totaalinen sellainen. Väsynyt olen ollut jo pitkään, koska jo vuosia olen herännyt aamuöisin murehtimaan töitä ja parisuhdettani.
Miten se ilmeni, itkitkö paljon tms.? Menikö keskittymiskyky?
Kysyn ihan mielenkiinnosta, kun kiinnostaa miten kukakin reagoi lisääntyvään stressiin ja saavuttaessaan ns. lakipisteen. Olen huomannut, että keski-iässä jos moni ennen stressannut asia häviää, niin myös moni ns. vanha kakka kasaantuu ja on siellä pohjalla, eikä paljon tarvita. Itse reagoin ensin fyysisesti, ja viimeksi tuli vastoinkäymiseen niin outo oire että vasta jälkeenpäin tajusin olevani hyvin stressaantunut.
En ole sama, mutta itsellä tuli ensiksi itkuisuus ja välttely, jonka jälkeen alkoi keskittymisvaikeudet, aivosumu, uniongelmat ja muistiongelmat. Ja kova väsymys.
Matalien palkkojen vuoksi työnteosta on kadonnut mielekkyys jo vuosikausia sitten. Sen vähän mitä yleiskorotukset nostaa peruspalkkaa, vähintään sen työnantaja vesittää muuttamalla palkan bonus- / palkkio-osuutta pienemmäksi, jolloin kokonaisuutena käteen ei jää yhtään enempää rahaa.
Pikemminkin on käynyt, että käteen jää entistä vähemmän, vaikka samaan aikaan kaikki elinkustannukset kohoavat hurjasti. Työnantaja pitää työntekijöitä vielä niin tyhmänä, että valehtelee sen johtuvan pelkästään verotuksesta!
Tämä jos mikä on omiaan aiheuttamaan mielekkyyden katoamista elämästä :/
Vierailija kirjoitti:
Kävin lukemassa. Mitä jäi käteen? Ei oikeastaan mitään. Tai ehkä se, että olen todennäköisesti saanut hermoromahduksen. Joskus. Vuosi, kaksi vuotta, pidempi aika sitten? Enkä ole oikeasti siitä toipunut.
Jottei menisi pelkästään työuupumuksesta puhumiseksi, niin pitää huomioida myös muun elämän kuormitus. Työ on ihan ok, mitä nyt uupumuksen aiheuttama väsymys vaikuttaa aloitekykyyn. Parhaimmillaan olen kun tulee joku "kriisi" mihin pitää keksiä ratkaisu, perustyö tökkii.
Sitten. Muu elämä. Kriisistä toiseen, asioita joihin ei voi itse vaikuttaa. Kun yhdestä asiasta selviää, seuraava pommi tipahtaa. Jossain vaiheessa vain tuli mitta täyteen. Ja "kuolin". (Olen useamman kerran itsekseni miettinyt, milloin oikein kuolin sisältä. En ole oikeasti elossa.) Unia kyllä näen ja pystyn tuntemaan tunteita esimerkiksi musiikin ja kirjojen kautta välillä, mutta en tunne omia tunteita. Joskus ahdistusta ja tuskaa, mutta niitä ei uskalla päästää kunnolla vapaaksi. Eikä ole mahdollista purkaa vähän kerralla, kun uuttaa syytä puskee ovista ja ikkunoista.
Täysin sama mulla. Täysin normaaleista elämänvalinnoista on tullut minulle via dolorosa, jonka joka nurkan takaa tulee uusi vastoinkäyminen joka taas vähän syö sielusta. Ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuolettaa itsensä, että pysyy ylipäätään elävien kirjoissa. Tähän voi tulla viisastelemaan että eihän tämä ole edes mitään Elämää, mutta sellaiseenpa voi vastata että siitähän sinä et mitään tiedä,
Kristityiltä varastettu raha tavara on tuhoonvihittyä varkaille myllyn kivi kaulassa ja tuliset hiilet sekä Tulikivi järvi .