Miksi hiljaisista ei pidetä?

Synnynnäinen temperamentti selittää ihmisten välisiä luonne-eroja. Ihmiset jakaantuvat temperamenttinsa mukaan introvertteihin ja ekstrovertteihin.

Temperamentti on reagointityyli, tapa tehdä asioita. Introvertti ja ekstrovertti reagoivat tapahtumiin temperamenttinsa mukaisesti joko ottamalla pienen, muutaman sekunnin pohdintatauon tai puhumalla ja toimimalla heti.

Psykologi Tony Dunderfelt muistuttaa, että kasvatus ja ympäristö muovaavat ihmistä. Tapaan reagoida asioihin vaikuttaa myös se, mitä on oppinut. Ekstrovertti on saattanut oppia kontrolloimaan ulospäin suuntautuneisuuttaan ja introvertti on voinut oppia osoittamaan nopeasti tunteitaan.

Kaikki introvertit eivät ole samanlaisia. Dunderfelt erottaa kaksi introverttia tyyliä: vihreän ja sinisen. Introvertti reagoi viiveellä aina, kun jotain tapahtuu, on kyse sitten huonosta tai hyvästä asiasta. Hän pitää hetken aistimukset oman mielensä ja kehonsa sisällä.

Kun pomo puhuu palaverissa loukkaavasti, vihreä introvertti kuulostelee kehoaan. Vatsaan sattuu. Hän lysähtää tuoliin ja tuntee voimattomuutta. Vieressä istuva sininen introvertti pohtii asiaa mielessään ”onpa tökerö tyyppi, miten pääsen tästä eteenpäin.”

Kumpikaan ei reagoi ulospäin. Ilmekään ei värähdä. He ovat ikään kuin jämähtäneet hetkeksi haukkomaan henkeään. Kun introvertti viiden sekunnin kuluttua avaa suunsa, se on myöhäistä. Ekstrovertit ovat jo vallanneet keskustelutilan.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:07"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:04"]

Olen introvertti ja myös minä olen saanut kuulla siitä koko ikäni. Olen ollut hiljainen, ujo, sisäänpäinkääntyvä ja omissa oloissani viihtyvä niin kauan kuin muistan, alle kouluikäisestä. En viihdy isoissa ihmislaumoissa, uskoudun vain harvoille läheisille ystäville, mutta olen heitä kohtaan ehdottoman lojaali.

En usko, että on kyse perhetaustasta. Siskoni on varsinainen päällepäsmäri ja kiusannut minua koko ikäni ja vielä aikuisenakin siitä miten hänellä on "menoa ja meininkiä" ja minä vain "nysvään". Äitini ja veljeni ovat hiljaisempaa sorttia ja heidän kanssaan tulenkin hyvin toimeen. En vain jaksa ylimääräistä vöyhötystä ja vihaan small talkia. Tajuan, että joku voi pitää minua sen takia töykeänä, mutta mitä sitten? Pidän minäkin töykeänä ihmistä, joka olettaa että minua kiinnostaa hänen juoruilunsa kummin kaiman siskon uudesta poikaystävästä... mutta kumpi on lopulta haitallisempaa? Olla hiljaa vai puhua läpiä päähänsä?

[/quote]

Herranen aika, ei se sun sisko ole esimerkki extrovertista, vaan jotain muuta. Eihän introverttikään ole automaattisesti mukava ja hyväntuulinen hiljaisuudessaan. 

Miksi nyt ei osata erottaa noita kahta asiaa toisistaan?

[/quote]

Erittäin hyvin sanottu. En ymmärrä miksi ekstrovertti = päällepäsmäri, juoruilija, kiusaaja ja introvertti = miellyttävä, älykäs, aito.

Ei nämä asiat kulje käsikädessä.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:53"]Kuvittelen "riemukkaan illan" introverttien pöydässä.

Kuvittelen "riemukkaan illan" extroverttien pöydässä.

Ehdottomasti menen exrtoverttien seuraan. Jos esim. häissä joutuu vieraana sellaiseen pöytään, jossa on vain introvertteja, on kyllä tunnelma "katossa".

En minä kaipaa hiljaisia ajattelijoita seurakseni, kun en ole ajatustenlukija.

[/quote]

Oi, mä valitsen introvertit, ilman muuta! Voidaan mennä keskustelussa pintaa syvemmälle. Keskustellaan ehkä Gazan ja Ukrainan tilanteesta, mahdollisesta kylmän sodan uhasta tai sitten vaan lasten kuulumisista. Kuitenkin hyvässä ja rauhallisessa ilmapiirissä toisten mielipiteitä kuunnellen. Eikä siten, että joku kälättää tyhjänpäiväisyyksiä minä-minä-asenteella jyräten muut kanssaihmiset.

Ja muuten, omassa lapsuudenkodissa on käyty kiivaita keskusteluja mm. poliittisista aiheista. Mutta työpaikan kahvihuoneessa harvoin keskustellaan sellaisista asioista.

Ehkä siksi, että jos on epävarma itsestään ja huono itsetunto, alkaa miettiä, että mitä tuo miettii minusta, kun puhuu niin vähän.

Itse tunnen mukavia introvertteja ja ekstrovertteja. Mukavia puheliaita ja mukavia hiljaisia. Enemmän ratkaisee ulosannin laatu kuin määrä.

Jo kysymykseen on stereotypisoitu "itsestäänselvyys", että hiljaisista ei pidetä. Tässä kysyjä onnistuu aika hyvin manipuloimaan lähes koko porukan: ei hiljaisuus luonteen ominaisuutena ole yhtään sen huonompi tai kummempi juttu kuin mikään muukaan ominaisuus. Kokonaisuus yleensä ratkaisee, ihmisissäkin. Eipä taida olla vielä syntynyt sellaista ihmistä, josta kaikki voisivat sanoa pitävänsä. Ensimmäisen kiven viskaajiahan aina riittää:)

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:03"]Koska hiljaisten ihmisten seura on tylsempää kuin puheliaiden, ulospäinsuuntautuneiden. Eikä se puhelias tarkoita aina mitään tyhjännauravaa räpätätiä, joka ei pysty olemaan sekuntiakaan puhumatta.

Käsi sydämellä; miettikää onko ne pidetyimmät ihmiset yleensä niitä hiljaisia ja ujoja, vai sosiaalisia ja puheliaita ihmisiä? Niinpä niin.

[/quote]

Mulle on aina on ollut yhdentekevää, että pidetään musta vai ei. Saati olenko suosittu! Viihdyn erinomaisesti itseni seurassa enkä tarvitse hyväksyntää muilta tunteakseni itseni hyväksi ihmiseksi. Mä olen täysin sinut itseni kanssa, toivottavasti ap:kin pystyisi olemaan.

Liian hiljaisten seurassa on jotenki Semmonen vaivaantunut olo ja tylsää ku ne ei sano mitään ja istuu vaan. Hiljaiset ei ymmärrä huumoria niin hyvin ja ei niinku uskalla sanoa eikä kommentoida juuri mitään.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:45"]

Liian hiljaisten seurassa on jotenki Semmonen vaivaantunut olo ja tylsää ku ne ei sano mitään ja istuu vaan. Hiljaiset ei ymmärrä huumoria niin hyvin ja ei niinku uskalla sanoa eikä kommentoida juuri mitään.

[/quote]

Eihän kaikkea roskaa kannata kommentoidakaan;)

Hiljaisissa on Se hyvä puoli ku ne kuuntelee eikä kälätä päälle ja on rauhallisia ja niiden seurassa on turvallinen olo. Järkeviä ja viisaita myös ku osaa sulkea suunsa.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:16"]

Ehkä siksi, että jos on epävarma itsestään ja huono itsetunto, alkaa miettiä, että mitä tuo miettii minusta, kun puhuu niin vähän.

Itse tunnen mukavia introvertteja ja ekstrovertteja. Mukavia puheliaita ja mukavia hiljaisia. Enemmän ratkaisee ulosannin laatu kuin määrä.

[/quote]

Ei tarvitse olla epävarma itsetunnoltaan ihmetelläkseen asiaa. Ihmisen on ihan järkevää alkaa miettiä, onko tuppisuu vihainen, kipeä, häiriintynyt tai surullinen tai ehkä tosiaan vain ei pidä minusta. Jos ei toisista tee mitään tulkintoja, siitäkään ei hyvä seuraa. Meillä on sosiaalinen arviointikyky ja tarve ja halu ymmärtää keskustelukumppanin olotilaa, ja siihen on ihan hyvät syyt.

Mitä enemmän näitä keskusteluja näkee, sitä vähemmän tuntuu olevan liikkeellä mukavia hiljaisia. Tai sitten ne vain eivät kehtaa kirjoittaa väliin, kun aina samat kiukkuiset hiljaiset mekastaa.

Ujous on Semmonen luonteen piirre jolle ei oikein mahda mitään ja suun avaaminen on niin vaikeaa. Ujot huomaa kaiken ympärillä tapahtuvan mutta eivät tule itse huomatuiksi.

Pidän itseäni introverttinä. Vietän paljon aikaa yksin, ryhmässä olen yleensä se vaitonaisin jäsen ja pidän enemmän kahdenkeskeisistä keskusteluista. Tarvitsen "hengähdystaukoja" pitkittyneiden sosiaalisten tilanteiden aikana vaikka ne olisivatkin miellyttäviä, ja muutun ärtyisäksi ja ahdistuneeksi jos joudun pitkään olemaan seurallinen (esim. kaveri vierailee useita päiviä luonani). En tykkää puhua avoimesti henkilökohtaisista asioistani muiden kuin hyvin läheisten ihmisten kanssa, ja monia asioita pidän kokonaan itselläni.

Olen silti aina pärjännyt sosiaalisissa tilanteissa ja olen aina löytänyt oman porukkani. Pärjään kaikenlaisten ihmisten kanssa esimerkiksi työpaikalla ja osaan tehdä small talkia. Koen että yleisesti ottaen minusta pidetään. En koe olevani millään tavalla syrjitty tai syrjäytynyt. 

Ymmärrän jos joku ihminen on ujo, mutta ns. "seinäihmiset", täysin mykät tapaukset joista ei saa yhtään mitään irti ja jotka eivät lähetä minkäänlaisia sosiaalisia viestejä ovat hämmentäviä ja luotaantyöntäviä. Ja kun siis en tosiaan ole sellainen joka tulee utelemaan henkilökohtaisuuksia ja haluaa tunkilla vääntää aran ihmisen auki. Ihan normaaleista pienistä juttutuokioista kyse, miten meni viikonloppu, oliko mökillä kiva sää, asutko sä missäpäin kaupunkia, sitä rataa... mulla on tapana antaa ihmisille paljon tilaa koska en itsekään tykkää tungettelusta ja takertumisesta. Mutta kun jos henkilö ei anna pienintäkään vastakaikua enkä edes tiedä haluaako että hänelle puhutaan vai olenko hänelle vastenmielinen... Väkisinhän siinä pidemmän päälle häkeltyy ja alkaa jättämään ihmisen huomiotta vaikkei sillä mitään pahaa tarkoita. Jos joka kerta kun juttelet jollekin tietylle ihmiselle tunnelma on kireä ja vaivaantunut, sitä alkaa tiedostamattakin vältellä kyseistä ihmistä koska muistaa sen vaivaantuneen ja epävarman tunteen jonka kyseinen tyyppi herätti.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:48"]

Ujous on Semmonen luonteen piirre jolle ei oikein mahda mitään ja suun avaaminen on niin vaikeaa. Ujot huomaa kaiken ympärillä tapahtuvan mutta eivät tule itse huomatuiksi.

[/quote]

Ujous on kyllä asia, jonka on oppinut, ts. ei ole oppinut muuta.

Suomessa ujoja lapsia on todella paljon, kun vertaa vaikka amerikkalaisiin lapsiin. Ei se geeneissä ole vaan kasvatuksessa, vanhempien tapa huomioida lapsi.

Vaikka samassa perheessä kasvaa, ei silti vanhemmat huomioi, kohtele kaikkia lapsiaan samalla lailla. Ei se tietoista ole, vaan niin tapahtuu ihan vaan vahingossa.

Kuka ihme pitää muka hiljaisia tyhminä? Mä en ainakaan todellakaan. Olen jopa vähän kade hiljaisille jotka osaavat ainakin peittää sen "tyhmyytensä" olemalla hiljaa. Hiljaisuus ennemmin vaikuttaa fiksulta. Itse olen aina äänessä, varsinkin jännittyneenä puhua pölpötän ja monesti suustani pääsee uskomattomia sammakoita joita sitten harmittelen jälkeenpäin.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:55"][quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:48"]

Ujous on Semmonen luonteen piirre jolle ei oikein mahda mitään ja suun avaaminen on niin vaikeaa. Ujot huomaa kaiken ympärillä tapahtuvan mutta eivät tule itse huomatuiksi.

[/quote]

Ujous on kyllä asia, jonka on oppinut, ts. ei ole oppinut muuta.

Suomessa ujoja lapsia on todella paljon, kun vertaa vaikka amerikkalaisiin lapsiin. Ei se geeneissä ole vaan kasvatuksessa, vanhempien tapa huomioida lapsi.

Vaikka samassa perheessä kasvaa, ei silti vanhemmat huomioi, kohtele kaikkia lapsiaan samalla lailla. Ei se tietoista ole, vaan niin tapahtuu ihan vaan vahingossa.

[/quote]

Ja kerrotko lisää, miten muka lapsesta kasvatetaan ujo?

 Jos ihminen on siis TÄYSIN ERILAINEN humalassa kuin selvinpäin, niin kumpi niistä on se aito ja todellinen? 

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:00"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:55"][quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:48"]

Ujous on Semmonen luonteen piirre jolle ei oikein mahda mitään ja suun avaaminen on niin vaikeaa. Ujot huomaa kaiken ympärillä tapahtuvan mutta eivät tule itse huomatuiksi.

[/quote]

Ujous on kyllä asia, jonka on oppinut, ts. ei ole oppinut muuta.

Suomessa ujoja lapsia on todella paljon, kun vertaa vaikka amerikkalaisiin lapsiin. Ei se geeneissä ole vaan kasvatuksessa, vanhempien tapa huomioida lapsi.

Vaikka samassa perheessä kasvaa, ei silti vanhemmat huomioi, kohtele kaikkia lapsiaan samalla lailla. Ei se tietoista ole, vaan niin tapahtuu ihan vaan vahingossa.

[/quote]

Ja kerrotko lisää, miten muka lapsesta kasvatetaan ujo?

[/quote]

Päinvastoin kuin se jolla ei ole voimakkaita estoja ja on uusissakin tilanteissa reipas/rohkea + ihmisiä arastelematon.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:00"] Jos ihminen on siis TÄYSIN ERILAINEN humalassa kuin selvinpäin, niin kumpi niistä on se aito ja todellinen? 

[/quote]

No ei kai ihmistä humalassa voi pitää mitenkään omana itsenään? Kyllä minä mielummin näkisin asian niin että selviltä päin on täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:04"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:00"] Jos ihminen on siis TÄYSIN ERILAINEN humalassa kuin selvinpäin, niin kumpi niistä on se aito ja todellinen? 

[/quote]

No ei kai ihmistä humalassa voi pitää mitenkään omana itsenään? Kyllä minä mielummin näkisin asian niin että selviltä päin on täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

[/quote]

Humalaisen suusta kuulee totuuden, kun estot katoaa....Siis jos selvintäin on hiljaa ja pitää asiat sisällään, silti siellä on ne mielipiteet olemassa, jotka tulee ulos humalassa.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:07"][quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:04"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 02:00"] Jos ihminen on siis TÄYSIN ERILAINEN humalassa kuin selvinpäin, niin kumpi niistä on se aito ja todellinen? 

[/quote]

No ei kai ihmistä humalassa voi pitää mitenkään omana itsenään? Kyllä minä mielummin näkisin asian niin että selviltä päin on täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

[/quote]

Humalaisen suusta kuulee totuuden, kun estot katoaa....Siis jos selvintäin on hiljaa ja pitää asiat sisällään, silti siellä on ne mielipiteet olemassa, jotka tulee ulos humalassa.

[/quote]

Ei pidä paikkaansa. Humalassa mielipiteetkin moniin asioihin voi muuttua. Ihminen on harkitsevampi selviltä päin ja osaa punnita asioita paremmin.