Miksi hiljaisista ei pidetä?

Miten voi pitää ihmisestä, joka kieltäytyy antamasta itsestään mitään?

Oikeasti mitä väliä. Jos ei halua olla tekemisissä extrojen kanssa niin sitten ei ole. Jos joku vetää herneet nenään niin ei ole mun ongelmani. Mä en jaksa väitellä teidän kanssa. Ihan sama pitääkö joku musta vai ei. Ne jotka pitää on tekemisissä jne..

t:ketjun intro

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 16:09"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 16:00"]

[/quote]

Nyt paljastit oman vammaisuutesi.

[/quote]

Ei vaan kirjoitin totuuden, jonka kaikki tietää mutta ei kehdata vaan sanoa. Noinhan noista ns. kiusaamistapauksista ajatellaan. Heitetään läppää koska joku on outo ja yritetään saada se tajuamaan, että sellainen ei sovi. Ehkä hiljaistenkin ihmisten määrää vähitellen pienenee kun eivät lisäänny kun eivät kelpaa kenellekään.

[/quote]

Elkää  lainatko koko ketjua joka kerta uudelleeen!!

[/quote]

Hahahah, viisaat introt asialla.

[/quote]

Mitä et tajunnut?

minä olen juuri tuollainen hiljaisempi ihminen ja en ole koskaan oppinut puhumaan "small talkia". Tunnen itseni niin typeräksi, jos joissain tilanteissa yritän sopeutua ja puhua niitä näitä, koska minusta on turhaa puhua jos ei ole asiaa. Kun tapaan uusia ihmisiä, tämä vähäsanaisuuteni luo todella vaivaantuneen ilmapiirin. Jos minulta kysytään "miten menee?" vastaan "ihan hyvin", sitten se toinen jää selvästi (ymmärrettävästi) odottamaan jotain pidempää selostusta joten höpötän sitten jotakin lisää. Mä en haluaisi sanoa mitään "turhaa" ääneen. Haluan puhua asioista joilla on joku merkitys, enkä jauhaa paskaa vaan siksi, ettei tulisi hiljaisia hetkiä. Muutenkin minua ärsyttää se, miksi ihmisten täytyy kokoajan puhua puhua ja puhua, vaikka ei olisi mitään järkevää asiaa. Tuntuu että kukaan ei enää osaa suhtautua hiljaisuuteen, kukaan ei enää siedä hiljaisuutta/ hiljaisia ihmisiä vaan kaikki hiljaiset hetket pitää täyttää puhumisella, ettei _vaan_ tulisi hiljaista hetkeä. -.- 

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 23:43"]Olen aina ollut ujo ja hiljainen ja voin sanoa, että minusta ei ole koskaan pidetty yleisesti juuri missään. Sen takia en ole itsekään oppinut juuri pitämään itsestäni, koska lapsesta lähtien on annettu ymmärtää, että minussa ei tosiaan ole mitään pidettävää. Mies mulla sentään on joka minusta tykkää. En jaksa vaan enää tätä. Joten menen töihin, teen työni, välttelen kohtaamisia ja menen kotiin. Ihan sama jos minusta ei pidetä, en jaksa taistella ja yrittää olla joku muu. Töissä on eräs henkilö, joka viestittää selvästi että ärsytän häntä. Siksi töissä on välillä henkisesti raskas olla. Yritän parhaani mukaan olla välittämättä mistään. Toivoisin että olisin kova kuin kivi ilman tätä herkkyyttä, niin en kärsisi niin paljon.

[/quote]

Sinulla sentään on työpaikka, vaikka raskasta siellä onkin. Minä en ikinä saa työpaikkaa sen vuoksi, että minut todetaan työhaastattelussa introvertiksi!

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 18:30"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 23:43"]Olen aina ollut ujo ja hiljainen ja voin sanoa, että minusta ei ole koskaan pidetty yleisesti juuri missään. Sen takia en ole itsekään oppinut juuri pitämään itsestäni, koska lapsesta lähtien on annettu ymmärtää, että minussa ei tosiaan ole mitään pidettävää. Mies mulla sentään on joka minusta tykkää. En jaksa vaan enää tätä. Joten menen töihin, teen työni, välttelen kohtaamisia ja menen kotiin. Ihan sama jos minusta ei pidetä, en jaksa taistella ja yrittää olla joku muu. Töissä on eräs henkilö, joka viestittää selvästi että ärsytän häntä. Siksi töissä on välillä henkisesti raskas olla. Yritän parhaani mukaan olla välittämättä mistään. Toivoisin että olisin kova kuin kivi ilman tätä herkkyyttä, niin en kärsisi niin paljon.

[/quote]

Sinulla sentään on työpaikka, vaikka raskasta siellä onkin. Minä en ikinä saa työpaikkaa sen vuoksi, että minut todetaan työhaastattelussa introvertiksi!

[/quote]

Ei kai? On kai sellaisiakin töitä, joihin tarvitaan se ekstrovertti, niinkuin on niitäkin, joihin tarvitaan introvertti. Oletko väärällä alalla? Vai oletko jotenkin äärimmäinen siinä?

Mietin vain tuotakin, joka kaveeraa kahden parhaan työkaverin kanssa eikä koskisi muihin pitkällä tikullakaan. Sellainen saattaa klikkiyttää ikävästi työilmapiirin, mutta häntä se ei taida kiinnostaa. Joissain hommissa sellainen voi vaikka kaataa koko firman.

Olen myös hiljainen. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi koko ajan pitäisi puhua vain äänessä olemisen vuoksi, jos ei ole mitään kunnon asiaa. Ja mitä pahaa on, jos vastaa kysymyksiin vain lyhyesti, kuten "kyllä" tai "ihan ok"?

Minusta on rikkaus että meitä on sekä puheliaita että hiljaisia ja myös siltä väliltä olevia ihmisiä. Olisi tylsää, jos kaikki oltaisiin samanlaisia ;) Arvostetaan ja kunnioitetaan toisiamme sellaisenaan omina persoonina! 

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:06"]

Mua kiinnostaa millaisista perheistä te olette? Onko teillä kotona ollut avointa keskustelua aiheesta kuin aiheesta? Vai onko vanhempannekin intoverttejä? Itse vaan olen todella sosiaalinen, ja olen sosiaalisesta kälkättäjäperheestäkin, koko suku oikeastaan on puheliasta sorttia, ja sen takia mun on todella vaikea ymmärtää hiljaista ihmistä. Miksi se järkyttyy kun juttelen niin avoimesti asioistani? Siis ihan tavallisista, ei edes mistään kiusallisista.

[/quote]

Vastaan ekaa kertaa tähän ketjuun. Eli olen extrovertti itse. Tulen erittäin sosiaalisesta suvusta. Isäni oli ehkä hieman hiljaisempi kun olin nuori. Mutta nykyään vanhempana yli 60v ruvennut myös kovaksi kälättäjäksi. Meillä on aina juteltu paljon kotona. Ja sukulaisten kesken myös. On ollut tosi raskasta olla erilainen. En saa kutsuja samanikäisten sukulaisten tapaamisiinkaan. Saan istua yksin juhlissa kahvipöydässä jne.. Minua sai kiusata ja huomautella hiljaisuudestani ja ujoudestani kun olin pieni lapsi, näin tekivät siis useat vanhemmat. Että sellaista. Sillä ei ole mitään tekemistä millaisesta perheestä tulee. Temperamentti on synnynnäistä. Siitä ei tietääkseni voi oppia pois ahdistumatta.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:30"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:06"]

Mua kiinnostaa millaisista perheistä te olette? Onko teillä kotona ollut avointa keskustelua aiheesta kuin aiheesta? Vai onko vanhempannekin intoverttejä? Itse vaan olen todella sosiaalinen, ja olen sosiaalisesta kälkättäjäperheestäkin, koko suku oikeastaan on puheliasta sorttia, ja sen takia mun on todella vaikea ymmärtää hiljaista ihmistä. Miksi se järkyttyy kun juttelen niin avoimesti asioistani? Siis ihan tavallisista, ei edes mistään kiusallisista.

[/quote]

Vastaan ekaa kertaa tähän ketjuun. Eli olen extrovertti itse. Tulen erittäin sosiaalisesta suvusta. Isäni oli ehkä hieman hiljaisempi kun olin nuori. Mutta nykyään vanhempana yli 60v ruvennut myös kovaksi kälättäjäksi. Meillä on aina juteltu paljon kotona. Ja sukulaisten kesken myös. On ollut tosi raskasta olla erilainen. En saa kutsuja samanikäisten sukulaisten tapaamisiinkaan. Saan istua yksin juhlissa kahvipöydässä jne.. Minua sai kiusata ja huomautella hiljaisuudestani ja ujoudestani kun olin pieni lapsi, näin tekivät siis useat vanhemmat. Että sellaista. Sillä ei ole mitään tekemistä millaisesta perheestä tulee. Temperamentti on synnynnäistä. Siitä ei tietääkseni voi oppia pois ahdistumatta.

[/quote]

korjaan eli olen introvertti itse. =)

ja sinä alapeukuttaja haista pitkä paska saatanan kusipää extrovertti!!

huh, sainpas sanottua. ;)

edellinen

Minulla ei ole mitään hiljaisia vastaan, mutta vierastan heitä. Heihin on todella vaikea tutustua. Tulee sellainen olo, että hiljainen pitää minua vain typeränä kun yritän jutella tälle. Katsoo vain ilmeettömästi. Enkä ole itekään se kaikkein äänekkäin.

Kuvittelen "riemukkaan illan" introverttien pöydässä.

Kuvittelen "riemukkaan illan" extroverttien pöydässä.

Ehdottomasti menen exrtoverttien seuraan. Jos esim. häissä joutuu vieraana sellaiseen pöytään, jossa on vain introvertteja, on kyllä tunnelma "katossa".

En minä kaipaa hiljaisia ajattelijoita seurakseni, kun en ole ajatustenlukija.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:53"]

Kuvittelen "riemukkaan illan" introverttien pöydässä.

Kuvittelen "riemukkaan illan" extroverttien pöydässä.

Ehdottomasti menen exrtoverttien seuraan. Jos esim. häissä joutuu vieraana sellaiseen pöytään, jossa on vain introvertteja, on kyllä tunnelma "katossa".

En minä kaipaa hiljaisia ajattelijoita seurakseni, kun en ole ajatustenlukija.

[/quote]

Tiedätkö mitä. Ei sun huonoja juttujasi kukaan kaipaa muutenkaan. Esittävät vain pitävänsä niistä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin tekonaurua vääntävä ylipirteä ihminen. Tai huonoja vitsejä kertova. Molemmat etoo. Mielummin ilman. 

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:53"]Kuvittelen "riemukkaan illan" introverttien pöydässä.

Kuvittelen "riemukkaan illan" extroverttien pöydässä.

Ehdottomasti menen exrtoverttien seuraan. Jos esim. häissä joutuu vieraana sellaiseen pöytään, jossa on vain introvertteja, on kyllä tunnelma "katossa".

En minä kaipaa hiljaisia ajattelijoita seurakseni, kun en ole ajatustenlukija.

[/quote]

Ei me introvertitkään todellakaan kaivata seuraasi. Et vaikuta järin älykkäältä.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:06"]

Mua kiinnostaa millaisista perheistä te olette? Onko teillä kotona ollut avointa keskustelua aiheesta kuin aiheesta? Vai onko vanhempannekin intoverttejä? Itse vaan olen todella sosiaalinen, ja olen sosiaalisesta kälkättäjäperheestäkin, koko suku oikeastaan on puheliasta sorttia, ja sen takia mun on todella vaikea ymmärtää hiljaista ihmistä. Miksi se järkyttyy kun juttelen niin avoimesti asioistani? Siis ihan tavallisista, ei edes mistään kiusallisista.

[/quote]

Meillä ihan sama, puhutaan paljon, aihe kuin aihe. Nyt kun lapset ovat jo vanhempia, ne osaavat todella hienosti keskustella ja perustella mielipiteensä, ovat jopa aikuisten seurassa kehuttuja.

En tajua miksi hiljaisuutta arvostettaisiin seurassa?

Toki pitää osata kuunnella ja havannoida ja toisten puheen päälle ei puhuta, nuohan on ihan opeteltuja kohtelijaita taitoja, ei ne liity erityisesti extrovertin tai introvertin luonteeseen.

Johan nyt astuttiin introverttien varpaalle...olkaa vaan hiljaa, senhän osaatte parhaiten.

Koska hiljaisten ihmisten seura on tylsempää kuin puheliaiden, ulospäinsuuntautuneiden. Eikä se puhelias tarkoita aina mitään tyhjännauravaa räpätätiä, joka ei pysty olemaan sekuntiakaan puhumatta.

Käsi sydämellä; miettikää onko ne pidetyimmät ihmiset yleensä niitä hiljaisia ja ujoja, vai sosiaalisia ja puheliaita ihmisiä? Niinpä niin.

Olen introvertti ja myös minä olen saanut kuulla siitä koko ikäni. Olen ollut hiljainen, ujo, sisäänpäinkääntyvä ja omissa oloissani viihtyvä niin kauan kuin muistan, alle kouluikäisestä. En viihdy isoissa ihmislaumoissa, uskoudun vain harvoille läheisille ystäville, mutta olen heitä kohtaan ehdottoman lojaali.

En usko, että on kyse perhetaustasta. Siskoni on varsinainen päällepäsmäri ja kiusannut minua koko ikäni ja vielä aikuisenakin siitä miten hänellä on "menoa ja meininkiä" ja minä vain "nysvään". Äitini ja veljeni ovat hiljaisempaa sorttia ja heidän kanssaan tulenkin hyvin toimeen. En vain jaksa ylimääräistä vöyhötystä ja vihaan small talkia. Tajuan, että joku voi pitää minua sen takia töykeänä, mutta mitä sitten? Pidän minäkin töykeänä ihmistä, joka olettaa että minua kiinnostaa hänen juoruilunsa kummin kaiman siskon uudesta poikaystävästä... mutta kumpi on lopulta haitallisempaa? Olla hiljaa vai puhua läpiä päähänsä?

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:04"]

Olen introvertti ja myös minä olen saanut kuulla siitä koko ikäni. Olen ollut hiljainen, ujo, sisäänpäinkääntyvä ja omissa oloissani viihtyvä niin kauan kuin muistan, alle kouluikäisestä. En viihdy isoissa ihmislaumoissa, uskoudun vain harvoille läheisille ystäville, mutta olen heitä kohtaan ehdottoman lojaali.

En usko, että on kyse perhetaustasta. Siskoni on varsinainen päällepäsmäri ja kiusannut minua koko ikäni ja vielä aikuisenakin siitä miten hänellä on "menoa ja meininkiä" ja minä vain "nysvään". Äitini ja veljeni ovat hiljaisempaa sorttia ja heidän kanssaan tulenkin hyvin toimeen. En vain jaksa ylimääräistä vöyhötystä ja vihaan small talkia. Tajuan, että joku voi pitää minua sen takia töykeänä, mutta mitä sitten? Pidän minäkin töykeänä ihmistä, joka olettaa että minua kiinnostaa hänen juoruilunsa kummin kaiman siskon uudesta poikaystävästä... mutta kumpi on lopulta haitallisempaa? Olla hiljaa vai puhua läpiä päähänsä?

[/quote]

Herranen aika, ei se sun sisko ole esimerkki extrovertista, vaan jotain muuta. Eihän introverttikään ole automaattisesti mukava ja hyväntuulinen hiljaisuudessaan. 

Miksi nyt ei osata erottaa noita kahta asiaa toisistaan?