Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä niitä tukiverkkoja oikein saa?
Jos omat sukulaiset asuu toisella puolella maata, omat vanhemmat jo kirkkomaalla eikä ystäviä ole mitenkään liikaa, ei ainuttakaan sellaista joka asuisi lähellä tai joka ei olisi todella kiireinen työnsä tai oman perheensä kanssa.
Olen helsinkiläinen tukiverkoton pienen lapsen yh ja minulle on sanottu että hanki tukiverkkoja. Ok, ihan hyvä idea, mutta miten? Aina leikkipuistoon mennessä moikkaan muita äitejä ja isiä ja usein menen juttelemaan. Samoin tässä kerrostalossa jossa asun yritän tutustua naapureihin, mutta en saa vastakaikua naapureista enkä muista äideistä puistossa. Pari sanaa vaihtavat mutta selvästä vain small talk kohteliaisuuden vuoksi vaikka säästä on se juttu mitä haluvat, eivät enempää.
Kommentit (274)
PPY. pien+perheyhdistys. Kannattaa myös maksaa jäsenmaksu, eikä vain vittuilla ihmisille, jotka sen maksavat, noin vinkkinä vaan. Sinne kun aktivoituu, voi päästä vaikka ulkomaille asti ja voi vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Ellei paikkakunnalla ole tätä, voi ruveta itse aktiiviksi ja järjestää sitä toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukiverkko on aika tiukilla saada ei kukaan halua alkaa toisen terapeutiksi. ihmiset puhuu vaan niitä näitä noita mutta asiaa harvemmat.
Himskatti, kun asuisin vielä Helsingissä niin alkaisin sulle tukiverkoksi! Minullakaan ei itselläni ole ketään, mutta muutettiin pari v sitten ennen lapsen syntymää takas kotiseudulle, jossa miehellä on äiti, joka on tukiverkkomme. Hänkin tosin vielä työelämässä ja muutenkin aktiivinen, ettei ihan aina eikä kovin äkkiseltään pysty auttamaan. Miehellä on muitakin sukulaisia mutta ovat etäisiä, ei voi heitä tukiverkkona pitää.
Olen mietiskellyt, että jos olisin yh, niin miten kauhea tilanne olisi, minulla ei olisi kertakaikkiaan ketään. Tai jos olisi jääty Helsinkiin (minne ikävöin tosi kovin). Minulla on omista sukulaisista elossa äiti, joka on iäkäs ja mielenterveysongelmainen, ei tukiverkkomateriaalia millään tavoin. 700 km päässä on myös edesmenneen isän sukulaisia, joita en ole koskaan pahemmin tuntenut. Äitiystäviä tmv en ole pandemian aikana ja koliikki-vauvan kanssa 4 seinän sisällä pysytellessä saanut hankittua ja tuskin niitä ilmaantuu jatkossakaan tällä paikkakunnalla.
Olisi niin ihanaa aidosti olla jolle kulle toiselle pienen lapsen äidille henkilö, johon oikeasti voisi luottaa, että auttaa kun tarve on tai voi pyytää palvelusta. Helsingissä on varmasti muitakin tukiverkottomia, voisi perustaa tukiringinkin vaikka!
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin yhdistyksen toimintaan. Vaikka alueesi MLL:n tapahtumiin, puistotoimintaan tai Hope ry. Myös mikä tahansa urheiluseura ottaa varmasti kiljuen vastaan uusia vapaaehtoisia esim. tapahtumiinsa (jahka niitä saa taas järjestää). Talkoohommissa tulee jutusteltua ja tutustuttua muihin ja jos vielä samasta seurasta löytyy harrastus lapsellesi, niin siellähän myös on mahdollisuuksia tutustua muihin vanhempiin.
Tämä on hyvä konsti.
Hanki mielenkiintoinen harrastus, jossa voit ottaa osaa tapahtumien järjestelyihin y.m.s.
Nyt sellaista miettimään.
Onhan se pikkulapsiaika oikeasti aika puuduttavaa aikuiselle, jos ei ole aikuista seuraa ja työpaikkakin ehkä pieni, jossa ei se väki vaihdu välillä.
Jos asuisin vielä pk-seudulla alkaisin enemmän kuin mielelläni tukiverkoksi sinulle. Omat lapsemme ovat jo 14-, 11- ja 8-vuotiaat ja kaipaan myös pikkulapsen kanssa touhuamista, vaikka koululaistenkin kanssa on hauskaa.
Joten ehdotan, että yrität bongata jonkun kaltaiseni, jonka omat lapset on jo isompia. Minut bongaisit rannalta, kahvilasta tms, hymyilen pikkulapsen kanssa säheltäville äideille ja kehun kuinka suloinen lapsi on. Usein vaihdetaan pari sanaa. Joku signaali, johon toinen voi tarttua voisi olla "Olipa kiva jutella kun välillä tuntuu, että olen tosi yksin lapsen hoidon kanssa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maahanmuuttajaäidit on usein yksinäisiä, vaikka ovat akateemisesti koulutettuja eikä kielimuuriakaan yleensä ole. Olen saanut kunnon luottoystävät espanjalaisesta, irakilaisesta, venäläisestä ja amerikkalaisesta äidistä.
No Jutalta kannattaa ainakin tukiverkkosukkia kysellä. Se tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kansantanssia yhteisöllisempää harrastusta en keksi, mutta tosi harva suomalainen innostuu aikuisiällä aloittamaan. Sieltä löytyy ihmisten timantit.
Koulun tai päiväkodin vanhempainyhdistys, kyläyhdistys, asukasyhdistys, Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistys, urheiluseura, partio, seurakunnan kerhot ja seurakunnan vapaaehtoistyö, kunta, kaupunki. Yhdistyksiä löytyy monenlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin yhdistyksen toimintaan. Vaikka alueesi MLL:n tapahtumiin, puistotoimintaan tai Hope ry. Myös mikä tahansa urheiluseura ottaa varmasti kiljuen vastaan uusia vapaaehtoisia esim. tapahtumiinsa (jahka niitä saa taas järjestää). Talkoohommissa tulee jutusteltua ja tutustuttua muihin ja jos vielä samasta seurasta löytyy harrastus lapsellesi, niin siellähän myös on mahdollisuuksia tutustua muihin vanhempiin.
Tämä on hyvä konsti.
Hanki mielenkiintoinen harrastus, jossa voit ottaa osaa tapahtumien järjestelyihin y.m.s.
Nyt sellaista miettimään.
Onhan se pikkulapsiaika oikeasti aika puuduttavaa aikuiselle, jos ei ole aikuista seuraa ja työpaikkakin ehkä pieni, jossa ei se väki vaihdu välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomi kun on luvattu yhdistysten maa niin pystyyn ja pian: Vapaaehtoiset Tukihlöt ry, ihmisiä jotka ilmoittautuvat vapaaehtoisiksi miehen, naisen malliksi, isoisäksi, -äidiksi, isoveljeksi ja niin edelleen, ymmärtänette idean sen kaikessa yksinkertaisuudessaan. tästä joku SPR tms koppia!
Toimintaperiaatteet voinee kopsata jostain jo olemassa olevasta Ystävätoimintaa ylläpityävästä puljusta.
Tuli vain mieleen kun lueskelin...
T:Sus' ulvoo
Kuten Paavo Väyrynen, pakkomielteisesti pressaksi hakeva tanhuaja.
On kuulemma 8-vuotiaana sanonut että minusta tulee presidentti joten ei luovuttane ennen kuolemaa ja saattaa kurkottaa sieltäkin vielä: "Mediapeliä kun kuolleet ei saa asettua ehdolle!!" ;DDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä ollut mullakaa kun lapset pieniä. Vanhemmat 300km päässä, silloiset toiset isovanhemmat 500km, kuolivat myöhemmin. Sukulaisia ei lähistöllä, eikä ystäviä. Lasten isä reissutyössä, nopeasti ls asiakkuus ja sitä kautta päivähoito
Olen kokenut saman! Aina yksin lasten kanssa, sairaanakin :(
Iloksi muuttui vuosien myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysy siltä neuvolantädiltä, voisiko hän yhyttää sinut jonkun toisen, vastaavassa tilanteessa olevan äidin kanssa. Et kuitenkaan ole mikään harvinaisuus... Muitakin yksinäisiä äitejä on.
Tiedän että en ole harvinaisuus vaan on paljon yksinäisiä äitejä ja paljon yh-äitejä ilman tukiverkkoja. Siksikin ihmettelen miksi jutteluyritykseni ei tunnu kiinnostavan esim puistossa muita siellä yksin olevia äitejä. Ehkä he ovat väsyneitä, introverttejä tai haluavat olla vain ajatuksissaan tai vain kaksi lapsensa kanssa töiden jälkeen... en tiedä. Kaikki tuollaiset syyt on tietenkin ok ja ymmärrettäviä.
Se neuvolan täti on muuten vaihtunut jo monta kertaa, taitaa olla nyt jo kahdeksas ”eri täti” nyt. Ap
Mistähän tämäkin johtuu. Siitä kun on pakko tehdä lapsi ilman normaalia parisuhdetta. Kun ihminen on niin sairas ettei pysty parisuhdetta muodostamaan mutta on pakkomielle se kakara saada jota pystyy manipuloimaan ja ohjailemaan oman mielensä mukaisesti mutta ei kykene aikuisen kanssa parisuhteeseen.
Sairaimmat ihmiset löytyy ulkoisesti fiineistä parisuhteistaan joissa toinen manipuloi ja ohjaa toista koko ajan enemmän tai vähemmän näkyvästi.
Yh yksin-tilanne jossain käpykylässä olisi vielä paljon tukalampi. Tsemppiä, yhdistykset ja some-ryhmät ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tukiverkkoasiassahan oikeastaan tärkeintä on se tunne, että jos itselle tapahtuu jotakin yllättävää, niin on ihmisiä, jotka ottavat kopin. Palkallinen apu ei ainakaan minulle tuo sellaista turvallisuuden tunnetta kuin vaikkapa varamummomme, joka välittää ihmisenä, ei rahan takia. Tämä siis vastauksena siihen, miksei voi rakentaa hommaa pelkän ammattiavun varaan (tai voi mutta ei ole vaan sama asia).
Niin. Kysymys APlle: kuka on lapsesi varanoutaja päivähoidosta? (Ainakin täällä pakollinen olla joku).
Varmaan tuo henkilö olisi sitten se loogisin ottamaan kopin jos aplle tapahtuisi jotain 'yllättävän kamalaa' 🤔
Jos oikeasti tuo kohta on tyhjä niin siinä tapauksessa molemmissa kohdin kopin ottaa kaupungin sosiaalitoimi ja sijaisperhe.Lastensuojelun sossu kommentoi tähän väliin, ettei varahakijan puute todellakaan johda lasten sijoittamiseen sijaisperheeseen. Sosiaalitoimisto ei voi tehdä mitään tilanteelle, jossa normaalista perheestä puuttuu varahakija. Vähän sitä faktaa ja harkintaa väitteiden tueksi, kiitos.
Ok.
No kerropa sitten mitä tapahtuu jos ap joutuu kolariin ja teholle eikä kukaan tule moneen päivään hänen lastansa hakemaan?Kai teillä sossuilla sitten joku vastuu asiaan on, eikö lapsi jää asumaan sinne päikkyyn?
Urani varrella en koskaan kohdannut tällaista tapausta. Sekin on osoitus siitä, että tukiverkottomia vanhempia on turha pelotella, meitä sossuja hyödynnetään tähän pelotteluun usein, mikä harmittaa. Itsenäisistä perheistä 99 % pärjää aivan hyvin, moni suvultaan tukea saava päin vastoin ei pärjää, mikä on hiukan erikoinen yhtälö. Tukiverkkoihin saatetaan ripustautua liiaksikin, tai ne ovat itsessään vahingoittavia ja siirtävät esimerkiksi ylisukupolvista kaltoinkohtelua eteenpäin.
Todennäköisintä siis on, ettei ap joudu koskaan teholle moneksi päiväksi sinä aikana, kun hänen lapsensa on pieni. En pidä siitä, miten tukiverkottomien ylle lietsotaan tällaista katastrofiajattelua. Sekö parantaa heidän jaksamistaan? Itse yritän aina nähdä vanhempien voimavarat, itsenäisillä perheillä se on usein arjen ja aikataulujen hallinta ja organisointi. Sillä pääsee todella pitkälle perhe-elämässä. Jos ap sinne teholle kuitenkin joutuisi, meillä on mukavia, lapsiystävällisiä ja ihania perheitä päivystämässä sitä varten. Lapsi hoidetaan perheen kotona ja hänestä huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Sama sossu
Ihana ja kannustava sekä todenperäinen on sossun kirjoitus. Itse tukiverkottomana sairastuinkin vielä vakavanpuoleisesti, kun lapset pieniä. Siitäkin selvittiin ja itse asiassa saatiin sossulta apua. Nyt kaikki hyvin ja lapset jo fiksuja ja mukavia teinejä.
Suku on pahin ei ole tuulesta temmattu. Itselle sopii välit sukuun, mutta etäisyys on hyvä säilyttää. Näin kaikki voi paremmin. Sukuja on niin erilaisia.
Heti kun ylität Suomen rajan niin tukiverkko lehahtaa päälle.
Jos löydät itsellesi jonkin tukihenkilön, niin kannattaa muistaa hänenkin hyvinvointi ja pitää hänestä kiinni. Harva haluaa olla tukiverkkona ihmiselle, joka kohtelee muuten huonosti. Tukihenkilön tehtävänä ei ole maksaa lapsesi menoja tai olla likaämpärinä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä voi kuulostaa aika rajulta, mutta itse hoidin asian niin, että iskin miehen. Olin täysin ilman mitään tukiverkkoja, ja nyt sitten joku on kiinnostunut minusta ja sitä kautta vähän turvaksi lapsillekin. Tykkään seksistä ja mies on kiva, joten tämä on minusta hyvä vaihtokauppa. En ole tietenkään miehelle asiaa näin kertonut, hän on mielestään ihan tavallisessa seurustuelusuhteessa ja näkökulmakysymys kai se on, että mitä tämä suhde on, minulle hän on tukiverkko. Mutta jos olet sen sorttinen nainen kuin minä, niin seksin avulla saat sen mitä haluat paljon kätevämmin kuin että jos yrität olla leikkipuistossa mielin kielin jollekin vieraalle äidille. Varsinkin pikkulasten kanssa ihmiset ovat niin kovilla että harvalta riittää yhtään apua vieraille ihmisille.
Minusta tuo kuulostaa ihan tavalliselta seurustelusuhteelta jos olette niin läheisiä että olette toistenne tukiverkko ja seksielämäkin on kunnossa.
Ei kaikki "oikeat" parisuhteet todellakaan ole mitään suurta sielujen sympatiaa, vaan iso osa meistä päätyy parisuhteeseen ihan kivan tyypin kanssa jotta on joku kenen kanssa jakaa elämää ja esim. perustaa perhe.
Jos ei ole tukiverkkoa, voi käyttää lasikuitumattoa.
Alue: Aihe vapaa
Sama tilanne täällä. :) Saamassa lapsen ja miehen ja minun tilanne molemmilla se, että oma äitini on kuollut sairauteen (olisi oikein mielellään ollut mummi), isäni elää jotain menetettyä nuoruuttaan toisen naisen kanssa muualla ja miehen vanhemmat ovat melkein 80 ja isä on tyyliin jo saattohoidossa. Itselläni ei oikein ystäviä tällä paikkakunnalla ole ja he ovat enemmän kahvittelukavereita kuin tukiverkkoja, kaikki kiireisiä omien lasten tai elämiensä kanssa. En sano tätä siis katkerasti tms. Akateeminen olen myös itse. Mutta! Olen optimistinen silti ja ajattelen, että kyllä se elämä sitten sutviutuu. Aina voi maksaa lastenhoitoavusta (onneksi rahatilanne ei ole surkea) ja ajattelin mennä aktiivisesti mukaan esim. Seurakunnan lapsiperhetapaamisiin, josko sieltä löytyisi samassa tilanteessa olevia tai muuten vain sellaisia, joiden kanssa klikkaa. :) jos ei muuta niin ainakin saa sosialisoitua lapsiarjessa neljän seinän ulkopuolella muiden kanssa. Ideaalitilanteessa löytäisi tuttavia ja uusia kavereita, joiden kanssa viettää aikaa muulloinkin.