Lue keskustelun säännöt.
En tajunnut, että kun saa lapsia, niin välittömästi aikuistuttuaan he särkevät äitinsä sydämen.
04.06.2021 |
Vitsi tää kuulostaa itsesääliltä, mutta ei ole sitä. Heti kotiovesta pyrähdettyään lapset katoaa kuin pieru saharaan. En saa niihin yhteyttä, ne ei todellakaan pidä yhteyttä, eikä ne välitä vanhemmistaan minkään vertaa.
Kuvittelin, että meille ei tule näitä ongelmia, koska perhe on avoin ja keskusteleva ja välittävä. Meillä sai halata ja itkeä ja olla oma itsensä. En myöskään ole mikään marttyyriäiti. En syyllistä enkä tosiaankaan pura näitä tunteita lapsiini. Ymmärrän täysin itsenäistymisenkaipuun, mutta nyt tunnen itseni täysin hylätyksi. Miksei ne pidä mitään yhteyttä?! Ei mitään! Eivät edes lue viestejä, joita laitan. Annan heidän olla rauhassa enkä viestittele joka päivä. En aina joka viikkokaan, vaikka kuopus vasta muutti omilleen. Annan heille tilaa, mutta mitä enemmän tilaa annan, sitä kauemmas lapset ajautuu.
Olen muutenkin tosi yksinäinen. Tuntuu ihan tosi pahalta. Olen itkenyt taas koko päivän. 😥
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Lapset "tulee takaisin" kun vähän aikuistuvat. Kun perhettä alkaa olla niin innostuvat taas olemaan yhteydessä ja välit lähentyy hyvinkin tiiviiksi.
Ja aina itsekin nuorena ilahduin kun vanhemmat otti yhteyttä vaikka en aina vastannut viesteihin yms.
En minä ainakaan. Tosin olen vasta 35v. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä tarkemmin miettii kenen kanssa vähän vapaa-ajan viettää. Vanhemmat eivät ole kovin korkealla siinä listalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon huomannut myös että ne joilla on ollut sellainen äiti joka ei vaadi liikaa, on läsnä ja kaikin puolin täydelliseltä vaikuttava äiti, ei pidä kovin tiukasti yhteyttä. Oma äiti taas on ollut aika vaativa ja tiedän että loukkaantuu jos en vastaa puheluihin. Ollaan paljon yhteydessä ja mutta mulla on ollut tosi vaikea itsenäistyä koska äiti on ollut aika tiiviisti aina kertomassa mielipiteensä ja vaikuttamassa elämääni.
Uskon että tollanen pesäeron tekeminen tekee ihan hyvää ja kuuluu normaaliin vanhempi-lapsi suhteeseen. Toki se on varmaan vanhemmalle aika epäkiitollista ja ymmärrän että tuntuu pahalle. Mutta pidä yhteyttä ja muista lapsia vaikka tuntuu että niitä ei kiinnosta, koska on kuitenkin tärkeä tietää että vanhemmat on siellä tukena. 😊
No onneksi ei ole käynyt noin. Taas huomenna koko katras (3 aikuista lasta perheineen + bonusperhe ) tulee meille. Kerran kuukaudessa vähintään tavataan (osaa viikoittain) ja syödään yhdessä.
Olemme todella läheisiä, viestittelemme monta kertaa viikossa pikkuasioita joita esim lastenlapset ovat tehneet, kuulumisia, lomasuunnitelmia jne jne.
En osaa edes kuvitella tilannetta ettei perheenjäsenet halua pitää yhteyttä, kenelläkään ystäväpiirissäkään ei ole sellaista tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne. Lapset muuttivat samaan aikaan kotoa pois. Eivät oo käyneet mun luona vuoteen. Tapaan heitä n. kerran kuukaudessa jomman kumman lapsen luona. On kiva nähdä. Mutta viestitellään pikkuisen ja toinen lapsista ei edes viestittele mulle useasti. Saattaa soittaa. Toinen lapsi ei soita koskaan.
Kurjaa. 😔 Miten olet sopeutunut siihen? Mun on tosi vaikea sopeutua. Vanhin lapsi ei halua mua kotiinsa käymään ollenkaan. Hänellä on vaikeuksia pitää kotinsa siistinä, mutten ole koskaan valittanut hänelle siitä. Kerran kun sain luvan mennä kylään, hän alkoi järjestellä ja sitten siivottiin yhdessä ja se oli ihan kivaa. Hän oli oikein tyytyväinen sen jälkeen, mutta ilmeisesti kuitenkin nolotti, kun en saa mennä käymään.
Tässä elämäntilanteessa pitää tasapainoilla ihan hirveästi, ettei tuppaudu liikaa, mutta ettei mene siihen toiseenkaan äärilaitaan. Se on vaikeaa!
Musta on myös tosi ikävää, että näistä tunteista ei saisi puhua ääneen. Tässäkin ekat kommentit on aika inhottavia. En ole mikään mummoikäinen eläkeläinen, jolla ei olisi mitään omaa elämää. Olen nelikymppinen, mulla on aktiivinen elämä ja oma yritys. Olen silti yksinäinen, niin kuin nykyään todella moni muukin. Omat lapset on maailman tärkein asia, rakastan heitä yli kaiken.
Totta kai se tuntuu pahalta, että lapset etääntyy! Mikään ei voisi tuntua hirveämmältä!
ap
Olitko itse kotoa muuttaessasi edelleen äidin kanssa koko ajan tekemisissä?
Sinun lapsesi työntävät sinua pois koska he aistivat että yrität käyttää heitä oman yksinäisyytesi lievittämiseen. He yrittävät kertoa snulle että sinun pitää kasvattaa nyt omat siipesi ja lentää itse ilman heidän apuaan. Ihan kuin he itsekin nyt tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella kummallista miten useimmat tuntuvat pitävän sitä normaalina ja ilmeisesti jopa toivottavana, ettei aikuistunut lapsi ole missään yhteyksissä omiin vanhempiinsa. Se ei tosiaankaan ole mitään normaalia aikuistumista tai napanuoran katkaisua, eikä pitäisi olla. Napanuoran katkaiseminen on sitä, että muutetaan omaan asuntoon, tehdään omat ruoat jne ja otetaan vastuu omasta elämästä. Se ei tarkoita sitä, että hylätään vanhemmat. Tämä onkin suomalaisen yhteiskunnan suurimpia ongelmia, ihmiset ovat nykyään täysin juurettomia ja atomisoituneita. Ketään ei kiinnosta oma suku ja taustat sen enempää kuin omien lastenkaan hankkiminen eli sellainen elämän jatkuvuus, vaan jokainen on vain yksin tässä maailmassa sen muutaman vuosikymmenen ja siinä se, multaa päälle. No, ollaanpahan vahvoja ja itsenäisiä... Ainakin kunnes pitää mennä terapiaan valittamaan masennuksesta ja elämän tyhjyydestä.
Suomi on aika yksin maailmassa tällaisen "itsenäisyyttä" (eli yksinäisyyttä) ihannoivan kulttuurin kanssa.
Ongelma on siinä (kun verrataan niihin hinoihin ulkomaihin) että täällä vanhemmat pitävät lapsiaan omaisuutenaan, ja ovat heidän päälliköitään ja tuomitsijoitaan. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se että lapset ovat lapsia, eikä heistä koskaan kasva aikuista tasavertaista ihmistä. Nuo muut kulttuurit joista puhut, niin niissä lapset ovat ihmisiä siinä mieeä vanhemmatkin. Heille annetaan huutia, mutta heidän myös annetaan kasvaa omiksi itsekseen, eikä vanhempiensa kopioiksi. Paradoksaalisesti lapsista tuleekin vanhempiensa kopioita, ja he jatkavat samaa linjaa vanhempiensa JA tulevien lapsiensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Lasten pitää antaa lentää vapaana, vaikka se äidin sydämeen ottaakin. If you love somebody - set them free.
En ole aivan samaa mieltä. Mitäs sitten kun tarvittaisiin lastenhoitoapua mutta vanhemmat onkin sysätty homehtumaan jonnekin mappi öö:hön? Voi olla työlästä kaivaa ne sieltä taas esiin kun tarvetta isovanhemmille olisi.
Olen vähän samalla kannalla. Omat vanhempani kuoli, kun olin nuori, ja surin aina sitä ettei ollut olemassakaan mitään kotia mihin voisi mennä turvaan, kun maailma heittelee. Ja se heitteli! Minusta näytti aina siltä, että kavereiden vanhemmat auttoi niitä kaikessa tosi paljon. Myös siinä siivoamisessa, joka joidenkin mielestä on tuppautumista. Omat lapseni kykenevät kyllä hyvin sanomaan että istu pyrstöllesi äläkä tuppaudu. Siksi uskalsin kysyä, saanko auttaa. Vanhempiaan saa tarvita myös ennen kuin saa itse lapsia. Olisin itse tarvinnut apua monta monituista kertaa. Ihan sekin olisi riittänyt, jos olisi tiennyt, että jossain joku rakastaa minua, mitä ikinä tapahtuukin.
Koska itselläni ei ole mallia siitä, miten lapsista "päästetään irti", saatan hyvinkin tehdä kaiken totaalisen väärin. Siksi juuri teen tätä itsereflektiota koko ajan. Luen asiasta ja keskustelen siitä täällä. Minusta tämä on ollut tosi hyvä keskustelu, muutamista huutelijoista huolimatta. Kiitos siitä!
ap
Hyvä, että reflektoit asiaa, sillä omat kokemuksesi väistämättä vääristävät kykyäsi ymmärtää täysin lastesi kokemuksia, sillä toisin kuin sinulla, heillä on elossa olevat vanhemmat.
Sinun täytyy miettiä asiaa myös niin, että jos sinulla olisi ollut elossa olleet vanhemmat, niin et olisi ikinä edes miettinyt välttämättä, että kunpa olisi vanhemman tuomaa turvaa ja apua. Et voi olettaa lapsiasi ajattelevan ollenkaan samalla tavalla. Sama korostuu helposti esimerkiksi yksinhuoltajilla jne.
Esimerkiksi ihminen, joka joutuu selviämään kaikesta yksin saattaa ajautua kehään, jossa ajattelee että voi kun saisin edes siivoamiseen apua. Sen sijaan jos vanhempasi olisivat olleet elossa, et välttämättä koskaan edes olisi miettinyt sotkun keskellä, että voi kun äiti tulisi siivoamaan. Tavallaan ne sinun toiveet ja ajatukset ovat johtuneet osittain sinun tilanteestasi ja niissä ei välttämättä edes heijastus oikea tarve vaan enemmän omien vanhempien läsnäolon kaipuu. Samoin esimerkiksi yksinhuoltaja, jolla ei ole kunnollista tukiverkostoa, saattaa ärsyyntyä kun hänen ystävä valittaa joka päivä vauvaa hoitamaan tuppaavasta anopista. Hän ei kykene oman tunnereaktion vuoksi edes miettimään sitä vaihtoehtoa, että jos hänellä olisi puoliso ja apua tarvittaessa, niin hänkin ärsyyntyisi liiallisesta avun tyrkyttämisestä ja todennäköisesti haluaisi hoitaa vauvaa suurimman osan ajasta itse. Kun elää raskasta arkea, niin ajattelee, että kun joku vain tulisi, niin antaisin hoitaa tuota vauvaa vaikka viikon, ymmärtämättä, että jos oma arki ei olisi niin raskasta, niin ajatus vauvan hoitoon laittamisesta viikoksi tuntuisi todennäköisesti pahalta.
Sinä myös tällä hetkellä todellisuudessa saatat kipuilla omien vanhempiesi kuolemaa. Omat itsenäistyvät lapset herättävät sen oman nuoruuden henkiin. Sen yksinäisyyden ja avuttomuuden mitä olet kokenut. Tavallaan saatat hyvinkin kaivata omilta lapsiltasi nyt sitä, mitä et itse heidän iässä saanut omilta vanhemmiltasi. Kaipaat turvaa ja läheisyyttä (kääntäen sen niin, että lastesi tulisi sitä etsiä sinusta) huomaamatta, että jonkun muun kuin omien lasten pitäisi sitä sinulle tarjota. Ensisijaisesti sinun itsesi, mutta varmasti olisi hyvä myös tukeutua ystäviin tällaisessa elämänvaiheessa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy kyllä omasta kokemuksesta sanoa, että kun muutin 19-vuotiaana pois kotoa ja vielä eri kaupunkiin opiskelemaan, niin ekat kuukaudet oli koti-ikävä, mutta sitten villi ja vapaa opiskeluelämä lähti kunnolla käyntiin ja ei siinä hirveästi lapsuudenkoti enää mielessä pyörinyt. Äitini välillä vähän närkästyneesti huomautteli, että en ole antanut kuulua itsestäni mitään vähään aikaan. Mutta en vain ollut tajunnut ajan kulumista. Olihan se hyvin itsekeskeistä elämää, mutta kai se on ihan normaalia siinä iässä. Sitten jokusen vuoden päästä aloin taas miettiä, että pitäisi käydä vanhempien luona enemmän, sillä eivät hekään ikuisesti ole elossa ja varsinkaan hyväkuntoisia. Toivottavasti lapsesi "palaavat" vähän takaisinpäin ajan kanssa!
Uskon samoin, että vanhemmiten aloittajan lapset taas lähestyvät, kun nuoruuden elämisen vimma ja sen myötä ainainen kiire jonnekin väistyy. Ja äitien huolehtiminen on vain ihanaa rakkaudellisuutta. Itse muistelen äitiäni kaiholla. Olihan se aivan ihanaa, kun äiti soitteli sinne opiskelupaikkakunnalle, jonne oli kotoa muutettu, että muista nyt käydä kaupassa tänään, kun huomenna on pyhä, tuomisina oli kotoa evääksi kalakeittoa, kun se lempiruoaksi tiedettiin, ja monessa oli äidin apu korvaamaton. Ei mikään maailmassa korvaa äitiä, aikuisenakaan. 🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Lasten pitää antaa lentää vapaana, vaikka se äidin sydämeen ottaakin. If you love somebody - set them free.
En ole aivan samaa mieltä. Mitäs sitten kun tarvittaisiin lastenhoitoapua mutta vanhemmat onkin sysätty homehtumaan jonnekin mappi öö:hön? Voi olla työlästä kaivaa ne sieltä taas esiin kun tarvetta isovanhemmille olisi.
Tällä kostonhimoisella asenteella ei synny lämpimiä suhteita. Onko omien lastenlasten hoito jokin palkintto siitä että oma lapsi jättää itsenäistymättä? Onko lapsi vanhemmilleen valmiiksi jotain velkaa?
Erittäin hyvää keskustelua ja mieleen jääviä, pohdintaa vaativia pointteja. Itselläni on hieman samanlainen tilanne ja tapa miettiä asioita kuin ap:lla. Lämpöä ja iloa kaikille teille ja meille, erilaisille vanhemmille. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapsen antaa lentää ja elää omaa elämäänsä niin aikansa lenneltyään palaa kyllä takaisin. Kehitä itsellesi oma elämä äläkä riipu lapsissasi. Pahinta mitä voit tehdä ja saada heidät vielä kauemmaksi on että syyllistät heitä.. Lapsen täytyy saada erottautua vanhemmistaan.
Ei ystävillekään sanota, että toivon ja odotan sitten teiltä tätä ja tätä. Sama se on aikuisten lasten kanssa, jotka eivät tahdo enää palata taaksepäin lapseksi vanhempien paapottavaksi. Lasten ja vanhempien suhde muuttaa luonnettaan tasavertaiseksi.