Lue keskustelun säännöt.
Järkyttävä artikkeli 1.5. Hesarissa erityisopettajien työstä!
01.05.2021 |
Millaista on koulussa, jos luokassa joka päivä joku lyö? Erityisopettajat kertovat arjesta, jossa ei ehdi opettaa.
HS.fi 1.5.
Kuntien jokaisen poliitikon pitäisi mennä pakotettuna tutustumaan näihin luokkiin! Miettii sitte, pitäisikö satsata lasten mielenterveysongelmiin ja perhetukiin sittenkin?!
Kommentit (398)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinänsä absurdia että älylaitteet lasten (liika)käytössä näyttävät tekevän käyttäjistään täysin älyttömiä. Ei tainnut olla niiden keksijöiden tarkoitus...
Vierailija kirjoitti:
Jos joku täällä on opiskellut tarkemmin koulunkäynnin historiaa Suomessa, niin olisi mielenkiintoista kuulla tuosta siirtymisestä inkluusioon. Kai sen taustalla on kuitenkin ollut jotain tutkimuksia oppimistuloksista ja yhteiskuntaan sopeutumisesta (?), vai onko inkluusio puhtaasti arvopohjainen ratkaisu?
Ymmärrän, että ihmillä on tästä tosi vahvoja tunteita, mutta toivoisin vastauksia myös niiltä, jotka on asiaa opiskelleet ja osaisivat avata taustoja tuosta inkluusion rantautumisesta Suomeen.
Mä en ole varsinaisesti opiskellut sitä, mutta käytännön tietoa on töiden kautta.
Pisatulokset olivat huippua ennen. Inkluusio myytiin arvopohjaisena ratkaisuna, jokaisella lapsella oli oikeus päästä liittymään vertaisryhmäänsä eli eli ikäryhmäänsä. Todellinen syy oli kuitenkin rahan säästö. Mitään varsinaisia tutkimuksia oppimistuloksista ja yhteiskuntaan sopeutumisesta ei ole, ellei optimistisia hypoteeseja lasketa sellaisiksi. Ehkä tutkimuksiksi lasketaan koulu-ja varhaiskasvatuspuolen opintomatkat Kiinaan ja Vietnamiin tms?
Kritisoin tätä jo silloin, koska mun oli vaikea nähdä miten se palvelisi erityislasten etua. Heidät laitettiin melko kylmiltään tavallisiin luokkiin ja tavallisiin päiväkotiryhmiin, opettajille ja hoitajille, jotka oli koulutettu hoitamaan ja opettamaan tavallisia lapsia. Ei toiminut. Kaikki lapset voivat huonosti ja henkilökunta turhautui, mutta kritiikkiä ei saanut esittää. Jos kritisoi, oli huono asenne ja huono työntekijä. Piti oppia ymmärtämään, mitä inkluusio on, ja toimimaan sen mukaisesti.
Aika monelle oli jo alkuvaiheessa selvää, että rahansäästö aiheuttaa paljon kumulatiivista rahanmenoa. Oppimistulokset huononevat, lastensuojelu kuormittuu ja pitkän aikavälin tulokset syrjäytymisen estämisessä valuvat hukkaan. Ongelmat periutyvät, edelleen kumulatiivisesti, rikollisuus ja mielenterveysongelmat kasvavat, köyhyys lisääntyy.
Samaan aikaan tapahtui muitakin yhteiskunnallisia "uudistuksia", mm. psykiatrisen hoidon alasajo ja ns. avohoito, jossa hoito keskitettiin terveyskeskuslääkäreille mielialalääkkeiden turvin. Koulunkäyntiavustajat ja päiväkotien ryhmäkohtaiset avustajat potkittiin käytännössä pihalle, kaikki jotka voitiin. Yrityksiä myytiin ulkomaille, työpaikat vähenivät ja lisää ihmisiä tippui toimeentulotuelle. Se vaikutti myös lapsiin ja nuoriin, eikä mitenkään välillisesti.
Pikkuisen hallitsematonta väestönsiirtoa, jossa tehtiin useampia vääriä oletuksia, mutta ei mitään konkreettista toimia sopeutuksellisesti, vähän naiiveja kukkahattujuttuja. Perusterveydenhoidon alasajo. Poliisiresurssien pienentäminen.
Nykytilanne: Syrjäytyminen, haasteet varhaiskasvatuksessa ja koulussa, huonot pisatulokset, lasten psykososiaaliset ongelmat, opettajakato, jättipäiväkodit ja koulut, lastensuojelun kuormittuminen, yhä nuorempien vakavat rikokset, kasvava huume/päihdeongelma..
Ei kai tässä mitään tosi vahvoja tunteita ole. Pikkuisen ihmetyttää, että eikö päättäjätasolla ole ollut minkäänlaista logiikkaa ja ennakointikykyä? Miten on voitu tehdä yhteiskunnallisesti näin hirveän huonoja ja kauaskantoisia päätöksiä näin paljon, suhteellisen lyhyessä ajassa? Sellaisia päätöksiä, jotka vaikuttavat ihan meidän kaikkien elämään jollain tavalla. Ymmärrän, että raha puhuu, mutta kenen etu voi olla, että yhteiskunta ajautuu kaaokseen?
En väitä, että se olisi tarkoitus. Väitän, että se on vahinko, joka voitaisiin vieläkin välttää.
Netti tuhoaa lasten halun oppia lukemaan ja opiskelemaan. Nykymenolla saamme kyllä sellaisia aikuisia joista varmaan puolet on mielisairaita ja käytännössä yhteiskunnan tukien varassa eläviä hylkiöitä.
Sama se on monilla koulunkäyntiavustajilla ja ohjaajilla esim. nepsy- ja kehitysvammaisten lasten opetuksessa. Melkeinpä joka päivä jotain: lyömistä, potkimista, raapimista, hiuksista repimistä, puremista tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulussa raivoavista tulee jatkossa rikollisia ja murhaajia. Jotain tarvitsisi tehdä ennen kuin nämä innostuvat heilumaan puukon kanssa koulussa tai kotona. On jo näyttöä että alaikäiset tekevät enemmän puukotuksia ja tappoja kuin aikoihin ihan huvin vuoksi. Lobotomia voisi olla hyvä hoito näille elukoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama se on monilla koulunkäyntiavustajilla ja ohjaajilla esim. nepsy- ja kehitysvammaisten lasten opetuksessa. Melkeinpä joka päivä jotain: lyömistä, potkimista, raapimista, hiuksista repimistä, puremista tms.
Toivottavasti he saavat lyödä takaisin niin pennut oppivat käyttäytymään.
Eiköhän suurin osa koulupudokkaiten levottomuudesta johdu seksuaalisesta hyväksikäytöstä johon ei ole puututtu tai ei voida puuttua mm. uskonnollisten syiden takia. Lapsi muuttuu levottomaksi jos isä vieraillee lasten huoneessa iltaisin pahoin ajatuksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minut muuten kiltti, mutta koulukiusattu ja sen takia koulusta paljon lintsannut pistettiin eri kouluun ja siellä erityisluokalle, jossa koulukiusaaminen paheni todella paljon. Se oli täyttä helvettiä. Miksi sellasia suorastaan paholaisen riivaamia ei eristetä täysin yhteiskunnasta ja laiteta johonkin laitoksiin loppuelämäksi? Siinä meni 8-9 luokat täysin pilalle kun lakkasin kokonaan käymästä koulussa kiusaamisen takia.
Lopetuspiikki olisi paras ratkaisu raivotautisellle eläimelle. Kun sitä ei voi tehdä niin sitten on laskettava rikosvastuun ikärajaa vaikka 12 vuoteen jotta nämä yhteiskunnalle vaaralliset yksilöt saadaan eristettyä yhteiskunnasta aikaisemmin. Koulukodit ja muut vastaavat eivät pysty ratkaisemaan lapsipsykopaattien kasvatusta millään tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa samalta kuin siskon työpäivä aikoinaan "erityislasten" päiväkodissa. Tosin lapset oli sen verran pienempiä että edes voimalla heitetty lelu ei aiheuttqnut isompaa haaveria.
Mikä on erityislasten päiväkoti? En ole koskaan kuullutkaan. Meidän esikoinen oli ensin tavallisessa päiväkotiryhmässä oman avustajan kanssa ja myöhemmin pienessä ryhmässä, jossa oli paljon tukea tarvitsevia lapsia, mutta siis ihan tavallisessa päiväkodissa toimi se ryhmä.
Nuschitaan sitten pilkkua kun aloitit: vähän varakkaamman kunnan erityislapset olivat tuossa päiväkodissa kerätty omaan ryhmäänsä. Isomman päiväkotirakennuksen, ns tavallisten puoli oli mm pihasta erotettu väliaidalla ja tällä "erikoisten" puolella oli kiinnitetty erityistä huomiota turvallisuuteen (ei korkeita kiipeilyjuttuja yms). Lisäksi erityislasten ryhmä oli omassa pienemmässä rakennuksessaan jossa oli (kuulemma) otettu huomioon mahdollisuus rauhoittua hälinältä yms.
Juu, varmasti olivat samaa päiväkotia mutta silti sen verran toiminta eriytettyä tavallisten puolen touhusta että voi ihan huoletta sanoa myös "erityislasten päiväkodiksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvänen aika. Muistan omasta lapsuudesta kun tarkkislaiset karkasivat luokasta ikkunasta, ja opettaja siirtyi kaikessa rauhassa kahvihuoneeseen. Tätä varsin koomista tilannetta seurasimme omasta luokkahuoneen ikkunasta oman opettajan kanssa.Tarkkiksen pojat menivät kyläkauppaan, jossa äitini oli töissä. Äitini tunnisti pojat ja soitti poikien kotiin, ja niin tuli mammat hakemaan kullannuput kotiin. Todennäköisesti saivat kotona selkään. Toisesta pojasta tuli pappi ja toisesta maatalousyrittäjä. Silloin 70- luvulla oli lupa puuttua ja kasvattaa myös naapurin kakaroita.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää mihin on ajauduttu vapaan kasvatuksen seurauksena. Lapselle ei ole asetettu minkäälaisia rajoja, lapset eivät kunnioita ketään ja tässä on tulos.
Taitaa olla tässä artikkelissa kyseessä oikeasti neurologisesti sairaat tai vammaiset erityislapset eivätkä mitään pilalle lellityt vapaan kasvatuksen helmet. Siinä ei hirveästi rajat ja rakkaudet auta kun kouluikäinen lapsi on henkisesti vauvan tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 70-luvulla pelättiin, että jos ei käyttäydy kunnolla niin joutuu tarkkisluokalle. Ja sitten pelättiin, että jos isä saa tietää että on peeloiltu niin saa remmiä takapuolelle.
Nykyään ei tarvitse pelätä kipua ja voi tehdä mitä vaan. En sano, että ennen oli paremmin, mutta sanon, että ne samat resurssit tarvitaan lasten kasvatukseen nytkin. Eli kun ei laiteta lapsia pelolla hiljaiseksi, niin ihan varmasti tarvitaan lisää erityisopetusta korvaamaan vanhojen julmien kasvatusmenetelmien poistuminen. Homma menee ihan mahdottomaksi jos niitä ei ole. Integraatiota en kannata, erityisluokilla on helpompi antaa erityisoppilaille heidän tarvitsemansa tuki.
Vierailija kirjoitti:
WTF? Nämä lapset tarvitsevat auktoriteettiä. Kumma kun joskus 80-luvulla tarkkisten opettajina oli häijyn näköisiä miehiä ja naisia.
Nämä olivat niitä opeja, joita todella kunnioitettiin. Kun tarkkisope käveli opettajienhuoneeseen, silloin väistettiin ja pidettiin käytävillä turpa kiinni.
Jos on opettajina soijaa ja lattea, on turha luulla, että luokissa ollaan hiljaa.
Pelko ja kunnioitus ei ole sama asia. Mulla oli 80-luvulla kiltin näköinen naisopettaja, jota kunnioitettiin -ja toteltiin. Turpa pidettiin kiinni tunnillakin, paitsi jos opettaja kysyi jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka suuri osa näistä ongelmalapsista on sellaisia että taustalla on ihan neurologinen sairaus, monellako taas on kasvatuksesta kiinni?
Molempia usein. Joskus nämä pystytään erottamaan toisistaan selkeästi. Neuro-ongelmat ovat usein periytyviä. Lapsi ei voi valita, kenelle on syntynyt, joten jokainen lapsi tarvitsee apua, jos sitä tarvitsee!
Esimerkin uliseva lapsi kuulostaa ääniyliherkältä, joka yrittää peittää kivuliaksi kokemansa äänet ulisemalla.
Hänelle voisi tarjota ihan asiallistakin tukea, esim. vastamelukuulokkeet, eikä vaan jättää yksin pärjäämään ja ulisemaan.Myös pulpetin alle, kenties piiloon menevä oppilas kärsii todennäköisesti jostain neurologisesta ongelmasta. Saattaa olla autisti. Hänellekin voitaisiin järjestää asiallista tukea ja hänelle paremmin sopiva ryhmä jos tahtoa löytyisi.
Just luin lapsesta, jonka (erityis)opettaja ei tehnyt ongelmaa asioista, jotka eivät olleet ongelma. Lapsi oli esim. saanut tehdä matematiikan kokeen opettajan pöydän alla, koska pystyi siellä keskittymään paremmin. Sai paria pistettä vajaat täydet. Siis lapsi, joka normaalisti olisi repinyt turhautuneena kokeensa.
Opettaja totesi, että kokeessa mitataan matematiikan osaamista, ei sitä, "osaako" istua hienosti oman pöydän ääressä.
Eli lapsi saa vaikka paskoa lattialle kunhan osaa läksynsä?
Vierailija kirjoitti:
Olen pk-seudulla työskentelevä varhaisiän musiikkikasvattaja. Tässä jotain omia havaintojani lasten pahoinvoinnista:
-Päiväkotiryhmiä pitäisi pienentää heti, välittömästi, nyt. Lapset tottuvat liikaa hakemaan huomiota esimerkiksi huutamalla muiden päälle, riehumalla jne jos se on ainut keino päästä vuorovaikutukseen aikuisen kanssa. Pienemmissä ryhmissä on helpompi antaa jokaiselle yksilöllistä huomiota, on helpompi huomata mahdolliset neurologiset erityisyydet (ja niihin kuntoutus pitää aloittaa mielellään jo ennen koulua, jossan alakoulun lopulla on aivan liian myöhäistä).
-Olen törmännyt joihinkin suomalaistaustausiin vanhempiin jotka pitävät ainokaista lastaan pumpulissa, eli lapselta ei haluta kieltää yhtään mitään. Ja aina jos tulee joku konflikti vika on muissa, vika on opettajassa, toinen lapsi aloitti mukamas ensin. Opettajien auktoriteettia on vähennetty ihan säännöksillä, ei siten että opettajat itse haluaisivat tilanteen olevan tämä. Ei kuitenkaan ole lapsen vika jos kotona on ongelmia, vaan lapsella on silti oikeus saada opetusta ja apua. Kodin ongelmiin on kuitenkin opettajan hyvin vaikea vaikuttaa, voi vaan tehdä lastensuojeluilmoituksen jos tuntuu että ongelmat on siinä määrin vakavat.
-Lasten psykiatriset jonot on käsittämättömät, kouluissa on paljon lapsia jotka eivät todellakaan ole koulukuntoisia vaan kuuluisivat esimerkiksi sairaalakouluun.
-Eriarvoisuus jakaa ihmisiä, toisilla lapsilla on kaikki vimpaimet ja vempaimet, viisi harrastusta, korkeastikoulutetut vanhemmat jne. Toisten vanhemmat tekevät pienipalkkaista vuorotyötä eivätkä pysty olemaan samalla tavalla arjessa läsnä. Hyväosaiset voivat itsekin ostaa lapselleen vaikka tukiopetusta tai viedä oireilevan lapsen yksityiselle hoitoon. Tämä eriarvoistuminen pitäisi pysäyttää, jokaisella lapsella pitää olla oikeus elää lapsen elämää, oikeus opiskella ja oppia, oikeus kasvaa parhaaksi versioksi itsestään. Käsittämätöntä miten lapsista piittaamatonta politiikkaa täällä tehdään.
Täyttä asiaa, lapsissa on tulevaisuus.
- minkälainen se tulevaisuus on Suomessa?
- kenen pitää hoitaa asiat kuntoon?
Meidän kaikkien. Se ei ole opettajien vastuulla. Opettajat ovat työsuhteessa, heitä ei kuunnella yhtään enempää kuin lapsia, jotka voivat pahoin.
Päättäjiä kunta- ja valtiotasolla kiinnostaa vain rahan säästö. Päiväkotiryhmiä ollaan suurentamassa koko ajan. Vai mitä mieltä olette useamman sadan lapsen jättipäiväkodeista, joissa on paljon avointa / vapaata tilaa ja "kotialueita"? Periaatteessa kaksi aikuista/ ryhmä, mutta käytännössä kaikki aikuiset vastaavat kaikista lapsista?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa samalta kuin siskon työpäivä aikoinaan "erityislasten" päiväkodissa. Tosin lapset oli sen verran pienempiä että edes voimalla heitetty lelu ei aiheuttqnut isompaa haaveria.
Ikävä kyllä erityislapsien päiväkoteja ei juurikaan ole enää olemassa vaan nämä lapset ovat ihan tavallisissa päiväkodeissa tavallisissa ryhmissä. Ei tätä jaksa kukaan työntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se on monilla koulunkäyntiavustajilla ja ohjaajilla esim. nepsy- ja kehitysvammaisten lasten opetuksessa. Melkeinpä joka päivä jotain: lyömistä, potkimista, raapimista, hiuksista repimistä, puremista tms.
Toivottavasti he saavat lyödä takaisin niin pennut oppivat käyttäytymään.
Eivät tietenkään saa. En ole erityisopettaja, mutta tein vähän aikaa töitä ostopalvelufirmassa eräälle kunnalle. Mulla ei ole mitään vastaavaa koulutusta. Kaksi omaa lasta, jotka ovat normaaleja ja nyt aikuisia. Pohjakoulutuksena yo. Tarvitsin töitä ja siksi hakeuduin tähän palvelufirmaan muutama vuosi sitten.
Mä olin erityislasten iltapäiväkerhossa avustajana. Se oli ihan hirveää. Ryhmässä oli kaikilla eri tavoilla vammaisia lapsia: pari downia, muutama kehitysvammainen (eräällä iso kiinnostus seksiin), muutamia muuten vain hitaita, nepsyjä ja pari pelokasta. Ryhmää dominoi pikkukundi, down. Tätä lasta pelättiin, hän löi (minuakin) ja esim pari kertaa jostain syystä sai päähänsä että menee vessaan ja siellä riehui ympäriinsä ja mm. heitteli vaatteet pyttyyn. Jos sai vaikka aikuisen kahvikupin näköpiirinsä ni sehän lensi komeasti alas. Välipalaa syödessä pöydällä ei saanut olla edes liikaa ja hänet järkättiin usein minun kanssani aivan omaan pöytäänsä. Silti tarjottimet lensivät jne. Kaikki tapahtui salamannopeasti. Pari kertaa sain kiinni ranteesta ja estin.
Eräs pikkutyttö pelkäsi tätä poikaa kovasti ja hakeutui ihan mun kylkeen kiinni. Mua säälitti.
Kaiken lisäksi siellä meni systeemit sekaisin ja vastaava ohjaaja siirtyi muihin hommiin ja pomoksi tuli täysin sietämätön wannabe-ihminen. Koulun tiloissa oli rauhoittumishuone ja sinne jouduin tämän pojan viemään hyvin usein. En ollut luvannut olla tässä työssä kuin vähän aikaa, mutta odotin jo viimeistä päivää. Ilmoitin ns pomolle että tää poika ei sovi mitenkään ryhmään. Sehän olikin jo tiedossa kyllä. Kerran kun hän karkasi, juoksin perään niinkuin ohje oli ja siinä venähdytin nilkkani. Viikko salkkua ja takaisin.
Lähdin ja huokasin jo helpotuksesta, sain kuulla että tälle pojalle oli saatu järjestymään jokin kuvio, että hän ei saanut enää tulla ryhmään kuin olikohan 1-2 päivänä viikossa, muina päivinä hänet lähetettiin hoitajan kanssa kotiin. En kysellyt miten homma toimi.
Parin kuukauden kuluttua jouduin käymään siellä, hainkohan jotain työtodistusta tms ja pikkukundi oli eteisessä jo mua vastassa, tunsi ja hymyili. Mulla kyllä hymy hyytyi, tervehdin kyllä tietty mutta toivoin että pääsen nopeasti ulos ovesta. En tiedä muistiko minut. Kerran esim hieroin hänen jalkojaan ja siitä rauhoittui. Muut hoitajat varoittivat että poika sitten potkii. Mua ei potkinut. Laitoin jotain musiikkia soimaan siksi aikaa kun hieroin.
Mulla alkoi oma pää seota ja muutuin minäkin pelokkaaksi vähäksi aikaa. Sitten sain rauhoitettua itseni. Nyt olen jo eläkkeellä, mutta luulisin että jos töitä katselisin niin siellä voisi olla paikkoja auki. En osaa edes tietää mitä mieltä näistä erityisryhmäläisistä olen. Lapsia ovat mutta tuntuu että lääkitystä tarvittaisiin. Sitähän ei saa antaa näille tapauksille tietääkseni.
Just luin lapsesta, jonka (erityis)opettaja ei tehnyt ongelmaa asioista, jotka eivät olleet ongelma. Lapsi oli esim. saanut tehdä matematiikan kokeen opettajan pöydän alla, koska pystyi siellä keskittymään paremmin. Sai paria pistettä vajaat täydet. Siis lapsi, joka normaalisti olisi repinyt turhautuneena kokeensa.
Opettaja totesi, että kokeessa mitataan matematiikan osaamista, ei sitä, "osaako" istua hienosti oman pöydän ääressä.