Miten ihmiset ikinä päätyvät ihastumisesta parisuhteeseen asti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta taas tuntuu että joka ikinen ihastuminen johtaa parisuhteeseen ennen kuin ehtii edes tajuamaan koko asiaa...

Ja siis itseni kohdalla tämä tapahtuu yleensä niin että jonkun ihmisen kanssa nähdään paljon, vietetään aika yhdessä. Ja siinä kohtaa kun sänkyyn mennään niin homma on jo aika sinetöity. On hauskaa yhdessä, sekstailaan ja kohta huomataan että tässähän on oltu jo vuoden päivät tällä tapaa niin kai tämä sitten parisuhde on.

Mitr sinne sänkyyn asti päästään?

Itse kun ilmaisen tykkääväni, niin ghostataan tai sanotaan, että minäkin tykkään sinusta, mutta...

Jos on molemminpuolista fyysistä vetovoimaa, silloin sinne edetään luontevasti.

Ilmeisesti sinun tapauksissa sitä vetovoimaa ei ole ollut.

Näinpä. Joitain ihmisiä ei vaan ole tehty sellaisiksi että joku haluaisi heidän kanssaan seksiä harrastaa.

No sillai että katsotaan silmiin . Sitten pidetään kädestä kiinni ja aletaan tapailla tekemällä yhdessä asioita eli harrastuksia ja matkustetaan yhdessä pestään pyykkiä siivotaan ja ollaan yhdessä. Seksi menee siinä sivussa . Kihlat heti sitten tulee muuta tavataan sukulaisia ollaan mökillä ja korjataan autoa.

Parasta on yhdessä tekeminen pestään toisen selkä ja uidaan tehdään ruokaa ja matkustetaan. Mikä teitä vaivaa , eikö voi elää tavallisesti jonkun kanssa .

Eikö yleensä mene niin, että näitä seurustelun sosiaalisia koodeja ja tanssiaskeleita opitaan pikkuhiljaa alakoulusta lähtien. :) itsellä on ainakin mennyt niin että olen vahvasti halunnut parisuhteeseen ja on ollut niinsanotusti haku päällä. Olen siis kiinnittänyt paljon huomiota vastakkaiseen sukupuoleen, vaihtanut hymyileviä katseita ym ilmaistakseni että kiinnostaisi tutustua lähemmin. Jos sitten aletaan viettää aikaa yhdessä, ja jos kiinnostus syvenee, tulee vähän sitä fyysistä puolta, pussailua nyt ainakin. Treffien sosiaaliseen koodiin kuuluu myös se että aika nopeasti pyritään tutustumaan toiseen (toisen historia, perhe, mistä tykkää jne jne). Puhutaan myös ehkä parisuhdehistoriasta tai -toiveista kuten lapset. Siitä kaikesta tietää että tämä on muutakin kuin kaveruutta. Vielä selvempi tilanne on jos tavataan deittisivustolla (nykyään kai tinderissä).

Oletko "liian" kaunis? En ole itse mikään mallitason kaunotar, mutta kuulemma "tosi hot". Ja tämä ilman paljastavaa pukeutumista tms. Miehet kai jotenkin pelkää, että minulla on joku pataljoona oven takana odottamassa. No, ei ole.

Tapailut päättyy siihen, että mies ei enää vastaa. Seksiä jos on ollut, niin sitten ne vasta häipyvätkin. Minua ei koskaan esitellä kavereille saati perheelle.

Se vaatii molemminpuolista kiinnostusta.

Oletan että olet nainen niin sellainen mies joka on tarpeeksi kiinnostunut ja vähän hullaantunut JA saa vihreää valoa lähestyy kyllä.

Sillon kun itse olin aika takakireä ja jäykkä niin huomasin että miehet arvioivat kyllä tilannetta mutta eivät lopulta lähestyneet. Sain esimerkiksi olla todella pitkälti rauhassa aika villissäkin ympäristössä koska en hakenut katsekontaktia enkä vastannut niihin.

Jos miehellä on yhtään heikkoa kohtaa itsetunnossa ja on kuitenkin sosiaalisia taitoja niin ei lähesty ei lähesty naista joka näyttää etäiseltä. Pelimiehet sen sijaan eivät välttämättä välitä vaan yrittävät kuitenkin.

Mukavien miesten kanssa mun on ainakin pitänyt pitää huoli siitä että itse pysyn avoimena ja näytän sitä vihreää valoa. Kun on uusi juttu kyseessä ja kaikki epävarmaa niin nopeasti loppuu jos tulee tulkituksi niin että ei ole kovin kiinnostunut.

Jos haluat yhden tarina, että miten, niin meillä se meni näin:

Hän tuli kesällä naapurifirmasta tilapäisesti tuuraamaan vakituista puhelinkeskustamme, joka lähti jonnekin kibbutsille tms pitemmäksi aikaa. Siihen aikaan meillä oli systeemi, että jos ei vastannut omaan puhelimeensa, niin keskus kaiuttimien kautta huhuili ja sitten kerrottiin keskukselle että "olen istumassa Kallen polvella, yhdistä hänen puhelimeensa" tms hauskaa. No, kerran sitten kävi niin, että otin puhelun puhelinkeskukseen vapaaseen puhelimeen. Jossa sattui olemaan hänen Hilma-koiransa sillä kertaa mukanaan. Puhelu oli pitkä ja sen aikana puolihuolimattomasti rapsuttelin sitä koiraa ja hän kuulemma tuolloin tuumasi, että "tuossa taitaisi olla kehityskelpoinen yksilö", mutta ei siitä sitten seurannut sen enempää. Pitkään aikaan.

Sitten valmistuivat firmojemme yhteiset toimitilat ja niihin muutettiin sitten vuodenvaihteessa. Siitä eteenpäin hän oli töissä 2-kerroksessa ja minä 3-kerroksessa. Hän tuurasi ruokatunneilla ja lomilla ja sairaslomilla yms puhelinkeskusta ja minulle tuli edelleen reilusti puheluita, mutta vaikka systeemi oli kehittynyt, niin tuli siinä aina muutama sana vaihdettua. Lisäksi tein töitä mm esimiehelleen ja aina silloin tällöin tavatessamme juteltiin joskus muutakin kuin työasioita.

Ja sitten oli noita pirskeitäkin, heti ensimmäisenä muuttobileet tammikuussa. Päädyimme aika usein istumaan samoihin pöytiin, joskus tanssimaankin ja muuta, mutta ei mitään enempää. Hän oli nätti, iloinen ja suosittu ja hänellä tuntui aina olevan pitkä jono "kosijoita" edessään. Yrittämässä päästä housuihinsa. Mutta jostakin syystä hänellä "kolahti". Kuten sanottu, me istuimme usein samoissa pöydissä ja huomasimme, että oli mukavaa keskustella ja meillä oli samanlainen huumorintaju. Monesti pöydässä muilta meni ihan yli hilseen ja sitten kun härskeimpiä kaksimielisyyksiä yms intouduimme viljelemään, niin moni kalja meni väärään kurkkuun. Tämä oli siis ennen me too -aikaa. Joskus tuumannut että nykyisin saattaisi käydä niin, että emme päätyisi yhteen.

Siinä sitten tapahtui kaikenlaista. En tarkkaa päivää muista, mutta loppusyksystä oli sitten jotkut pikkujoulujen suunnittelubileet tms. Ja niiden jälkeen työtoverinsa Malla tuli luokseni ja sanoi että "Oletko sinä ihan sokea, hän on korviaan myöten rakastunut sinuun". Ja nyt sitten tulee se osuus, josta saan varmaan täällä ympäri korvia. Olin tuolloin naimisissa. Mutta liitossa seksi ei toiminut. Olimme kerta kaikkiaan liian erilaisia. Silloisella puolisollani oli uskonnollinen tausta ja käsitys siitä, että seksiä harrastetaan vain lasten hankkimiseksi. Pimeässä peiton alla. Myös hän oli tahollaan pitkässä parisuhteessa. Tilanteensa vastaava, että seksi ei tyydyttänyt, ei määrällisesti eikä laadullisesti. Molemmilla oli muitakin juttuja tietty, kuten aina parisuhteissa, ei pelkästään tuo seksi, mutta se oli molemmilla ehkä eniten kitkaa aiheuttava.

Tuon Mallan kertoman jälkeen sitten lähennyimme. Voisi tietysti kuvitella, että kun hän kärvisteli puutteessa ja samoin minä ja sitä rataa, niin mitä siitä seuraisi? Mutta ei mennyt niin, että olisin valittanut että "vaimoni ei anna" ja sitä rataa. Kuten varmaan olette joskus kuulleet tapahtuneen? Tai asia oli esillä varmaan kerran, mutta siihen ei sen jälkeen sen enempää palattu. Ja kukaan silloisista työtovereistamme ei muuten ikinä uskoisi. Että harrastimme seksiä ensimmäisen kerran vasta, kun olimme muuttaneet yhteen. Mutta niin tapahtui. Siihen asti tapasimme toisiamme säännöllisen epäsäännöllisesti töiden merkeissä, firman pirskeissä ja joskus pikaisesti töiden jälkeen kävimme syömässä tms.

Joskus kevättalvella sitten aloimme viettää aikaa yhdessä joka ilta eräällä parkkipaikalla... Istuimme autossani ja juttelimme ja pidin häntä lähelläni ja hivelin hellästi kaulaansa jne. Mutta kertaakaan en koskenut esimerkiksi rintoihinsa. Ja aloimme etsiä asuntoa. Sitten siinä kävikin niin, että kun pääsimme saman katon alle, niin hän suurinpiirtein repi minulta vaatteet päältä. Pitkähkö esileikki? Mutta päädyimme siis yhteen asumaan ilman, että olimme kertaakaan harrastaneet seksiä. Keskenämme siis. Mutta meillä oli sellainen huumorintaju, että järkytimme toisia ja meillä synkkasi ja ajatukset olivat samalla tasolla. Tietysti tuolla  parkkipaikalla olimme jutelleet monestakin asiasta, mutta eipä juuri seksistä. Mutta on monta muutakin tapaa kuin töksäyttää että "Nieletkö?" ottaa selvää toisen ajatuksista ja mieltymyksistä, jos ajatukset ja huumori ovat samalla tasolla. Mutta otimme kumpikin riskin joutua ojasta allikkoon, välttämättä mikään ei paranisi? Mutta se riski muuten kannatti. Ei tarvinnut koskaan katua.

Mutta että noin me päädyimme aikanaan yhteen.

Vuosia kiduin yksin, sitten kerrankin sattui kohdalle kiinnostuneen oloinen tyyppi ja homma eteni muutamaan tapaamiseen ja sänkyyn saakka. Tämä kokemus jätti kuitenkin sellaisen trauman, että mietin luultavasti seuraavasta mahdollisesta myös, että onkohan hänkin joku läheisriippuvainen joka kynsin ja hampain roikkuu vain että olisi joku tyhjyyttä täyttämässä ja jota kohdella paskasti. Eli kyse ei loppujenlopuksi ollut kuitenkaan kovin aidosta kiinnostuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani ainakin huomasin, että se vaatii toisenkin osalta aika suurta kiinnostusta ja innostusta. Saan siitä sellaista intoa ja itsevarmuutta itsekin ja sitten mennään eteenpäin. Ei se etene mihinkään jos kaikki on minun harteillani ja toinen vaan odottelee että raahataan parisuhteeseen.

Joo vaikkapa nettideiteissä naiset näköjään odottaa että ne raahataan parisuhteeseen, kun viesteissä saa kaikki repiä hohtimilla eikä löydy juuri minkäänlaista vastavuoroisuutta. On tätä selittelyä että ei vaan kiinnosta tarpeeksi ja olet varasijalla ja blaablaa, ei se nyt näin voi olla AINA jos olen varmaan satojen naisten kanssa ainakin yrittänyt viestitellä tässä vuosien aikana ja kaikki käyttäytyvät samoin yhtä nihkeästi. Vai onko se muillekin miehille yhtä kuin lottovoitto, jos löytää netistä naisen joka jopa osaisi keskustella?

Tai sitten yksikertaisesti niitä satoja naisia ei vaan kiinnosta sinä. Niin surullista kuin se onkin, niin voi olla ihan totta. Ehkä jokin asia sinussa itsessäsi ei vaan saa aikaan sitä ihastumista netin välityksellä. Miten on ollut laita livenä? Kannattaisi ehkä yrittää sitäkin. Tai kysellä palautetta vaikka kavereilta, et miten heillä on menny tms. 

Siten että olen mennyt naimisiin heti enkä 15pvä ja kyllä käytännössä tuntemattoman ihmisen kanssa.  En jaksaisi mitään ollaanko vaiko eikö olla leikkejä. Nämä jotka vuosia jahkailee lähinnä vain odottelee oisko parempaa tiedossa. Se on kaikki tai ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani ainakin huomasin, että se vaatii toisenkin osalta aika suurta kiinnostusta ja innostusta. Saan siitä sellaista intoa ja itsevarmuutta itsekin ja sitten mennään eteenpäin. Ei se etene mihinkään jos kaikki on minun harteillani ja toinen vaan odottelee että raahataan parisuhteeseen.

Joo vaikkapa nettideiteissä naiset näköjään odottaa että ne raahataan parisuhteeseen, kun viesteissä saa kaikki repiä hohtimilla eikä löydy juuri minkäänlaista vastavuoroisuutta. On tätä selittelyä että ei vaan kiinnosta tarpeeksi ja olet varasijalla ja blaablaa, ei se nyt näin voi olla AINA jos olen varmaan satojen naisten kanssa ainakin yrittänyt viestitellä tässä vuosien aikana ja kaikki käyttäytyvät samoin yhtä nihkeästi. Vai onko se muillekin miehille yhtä kuin lottovoitto, jos löytää netistä naisen joka jopa osaisi keskustella?

Tai sitten yksikertaisesti niitä satoja naisia ei vaan kiinnosta sinä. Niin surullista kuin se onkin, niin voi olla ihan totta. Ehkä jokin asia sinussa itsessäsi ei vaan saa aikaan sitä ihastumista netin välityksellä. Miten on ollut laita livenä? Kannattaisi ehkä yrittää sitäkin. Tai kysellä palautetta vaikka kavereilta, et miten heillä on menny tms. 

No mikähän se syy voisi netissä olla. KÖHH ulkonäkö KÖHH

Eihän tarkoituksena liene sarjasuhteilu vaan sen oikean löytyminen (ei niinkään löytäminen). Nuorena nyt voi ihastua joka päivä, mutta ei itseään & muita ole hyvä opetella tuntemaan vasta parisuhteessa. Pohdiskele enemmän asioita, sanoisin. Katso asioita myös avoimin silmin, keväthuumasta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä ihmettä taas? Jos haluat, että jotain tapahtuu, pane tapahtumaan. Jos olet kiinnostunut, kerro se. Pussaa. Kutsu kylään. Jos miehistä puhutaan, nuo ovat aika simppeleitä otuksia. Kun havaitset erektion, tartut siihen. Jos seksin harrastamisesta tulee tapa, hups, olette suhteessa.

Omalla kohdallani tuossa vaiheessa ollaan kyllä aina, siis ihan poikkeuksetta, oltu parisuhteen sijaan jossain epämääräisessä fwb-tyyppisessä viritelmässä. Syynä se, että mies ei ole halunnut enempää.

-ei ap

Jaa. Itselläni on mennyt niin, että jotkut suhteet ovat jääneet kevyemmiksi ja joistain on tullut vakavampia. Eikö se ole ihan normaalia?

Meinaatko, että ihan aikuistenkin pitäisi jäädä kuukausiksi johonkin käsistä pitely - vaiheeseen vai mitä oikein tarkoitat? Ei kiitos. Jos ei mitään haluja herää saman tien, niin sitten ollaan kavereita vain, koska kokemukseni mukaan ei ne ole myöhemminkään sitten heräämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani ainakin huomasin, että se vaatii toisenkin osalta aika suurta kiinnostusta ja innostusta. Saan siitä sellaista intoa ja itsevarmuutta itsekin ja sitten mennään eteenpäin. Ei se etene mihinkään jos kaikki on minun harteillani ja toinen vaan odottelee että raahataan parisuhteeseen.

Joo vaikkapa nettideiteissä naiset näköjään odottaa että ne raahataan parisuhteeseen, kun viesteissä saa kaikki repiä hohtimilla eikä löydy juuri minkäänlaista vastavuoroisuutta. On tätä selittelyä että ei vaan kiinnosta tarpeeksi ja olet varasijalla ja blaablaa, ei se nyt näin voi olla AINA jos olen varmaan satojen naisten kanssa ainakin yrittänyt viestitellä tässä vuosien aikana ja kaikki käyttäytyvät samoin yhtä nihkeästi. Vai onko se muillekin miehille yhtä kuin lottovoitto, jos löytää netistä naisen joka jopa osaisi keskustella?

Tai sitten yksikertaisesti niitä satoja naisia ei vaan kiinnosta sinä. Niin surullista kuin se onkin, niin voi olla ihan totta. Ehkä jokin asia sinussa itsessäsi ei vaan saa aikaan sitä ihastumista netin välityksellä. Miten on ollut laita livenä? Kannattaisi ehkä yrittää sitäkin. Tai kysellä palautetta vaikka kavereilta, et miten heillä on menny tms. 

Mä oikeesti veikkaan että ainakin 20% (voi olla enemmänkin) ihmisistä on ulkonäöltään sellaisia, että ei niitä oikeesti kukaan halua tai edes pysty panemaan.

Tai ehkä umpihumalassa pystyy joo, mutta ei kyllä selvin päin.

Näiden ihmisten ei oikeesti auta muu kuin keksiä jotain muuta elämäänsä kuin parisuhteet. Hankkia kotieläin, tai aloittaa joku harrastus...

Kyllä se vaan vaatii sen, että molemmilla kolahtaa ja kovaa.

Nykyisen miesystävän kanssa tavattiin juurikin juhlissa, mentiin mun luo yöksi ja vaan juteltiin koko yö ja seuraava päivä. Tämän jälkeen tavattiin taas muutaman päivän päästä ja vietettiin kolme päivää yhdessä, ennen kuin mies lähti pidemmälle työmatkalle. Sinä parin kk aikana viestiteltiin ja soiteltiin joka päivä aamusta iltaan, yöunet jäi vähäisiksi ja mies jopa järjesti itselleen lennon, jotta pääsi tapaamaan minua kesken työmatkan 4h ajaksi :D Sovittiin silloin, että tässä ollaan sen verran puhuttu jo yhteisestä tulevaisuudesta, että miksei seurusteltaisi. Pian tämän jälkeen tavattiinkin jo toistemme perheet ja muutettiin yhteen. Jotenkin vaan alusta asti tuntui molemmista niin oikealta, ettei ollut tarve jarrutella.

Aiemmin olin tapaillut toki paljon mukavia miehiä, mutta homma tyssäsi aina jomman kumman kiinnostuksen puutteeseen. Yhdessä oli kiva viettää aikaa, muttei kuitenkaan tunnetta, että haluaisi ryhtyä suhteeseen. Tai sitten itse olisin ollut kiinnostunut suhteesta, mutta mies ei halunnut edetä niin pitkälle. Jos taas molemmat ihastuvat toisiinsa ihan täysillä, niin ei siinä sitten tunnu olevan enää mitään keinoja hidastaa :D

Vierailija kirjoitti:

Eihän tarkoituksena liene sarjasuhteilu vaan sen oikean löytyminen (ei niinkään löytäminen). Nuorena nyt voi ihastua joka päivä, mutta ei itseään & muita ole hyvä opetella tuntemaan vasta parisuhteessa. Pohdiskele enemmän asioita, sanoisin. Katso asioita myös avoimin silmin, keväthuumasta huolimatta.

Eipä sitä oikeaakaan nyt voi löytyä, ellei kokeile muutaman kanssa ensin ja opi heistä että millainen se oikea voisi olla. Kokemattomana kun helposti katselee asioita sormiensa läpi toisessa ja asioista viisastuneena osaa sitten seuraavan kohdalla ehkä tehdä toisenlaisen arvion. Niinsanotut red flagit sujahtaa helposti ohi kun niin kuvittelee sen oikean löytäneensä.

Vierailija kirjoitti:

Siten että olen mennyt naimisiin heti enkä 15pvä ja kyllä käytännössä tuntemattoman ihmisen kanssa.  En jaksaisi mitään ollaanko vaiko eikö olla leikkejä. Nämä jotka vuosia jahkailee lähinnä vain odottelee oisko parempaa tiedossa. Se on kaikki tai ei mitään.

Ei ole kovin terve ajatusmalli tuokaan. Kiva jos käy hyvä tuuri, vähemmän kiva jos ei ole avioehtoa tai mitään ja puoliso osoittautuu tutustuessa alistavaksi sekopääksi. Vielä kun ottaa huomioon että jälkimmäisellä on kiire saada toinen nalkkiin niin siinä sitä ”aitoa” rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tarkoituksena liene sarjasuhteilu vaan sen oikean löytyminen (ei niinkään löytäminen). Nuorena nyt voi ihastua joka päivä, mutta ei itseään & muita ole hyvä opetella tuntemaan vasta parisuhteessa. Pohdiskele enemmän asioita, sanoisin. Katso asioita myös avoimin silmin, keväthuumasta huolimatta.

Eipä sitä oikeaakaan nyt voi löytyä, ellei kokeile muutaman kanssa ensin ja opi heistä että millainen se oikea voisi olla. Kokemattomana kun helposti katselee asioita sormiensa läpi toisessa ja asioista viisastuneena osaa sitten seuraavan kohdalla ehkä tehdä toisenlaisen arvion. Niinsanotut red flagit sujahtaa helposti ohi kun niin kuvittelee sen oikean löytäneensä.

Tämä on totta, jokainen treffikumppani on auttanut ainakin minua ymmärtämään paremmin mitä tarvitsen ja en tarvitse ja kuinka ne ei mene yksi yhteen sen kanssa mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä ihmettä taas? Jos haluat, että jotain tapahtuu, pane tapahtumaan. Jos olet kiinnostunut, kerro se. Pussaa. Kutsu kylään. Jos miehistä puhutaan, nuo ovat aika simppeleitä otuksia. Kun havaitset erektion, tartut siihen. Jos seksin harrastamisesta tulee tapa, hups, olette suhteessa.

Omalla kohdallani tuossa vaiheessa ollaan kyllä aina, siis ihan poikkeuksetta, oltu parisuhteen sijaan jossain epämääräisessä fwb-tyyppisessä viritelmässä. Syynä se, että mies ei ole halunnut enempää.

-ei ap

Jaa. Itselläni on mennyt niin, että jotkut suhteet ovat jääneet kevyemmiksi ja joistain on tullut vakavampia. Eikö se ole ihan normaalia?

Meinaatko, että ihan aikuistenkin pitäisi jäädä kuukausiksi johonkin käsistä pitely - vaiheeseen vai mitä oikein tarkoitat? Ei kiitos. Jos ei mitään haluja herää saman tien, niin sitten ollaan kavereita vain, koska kokemukseni mukaan ei ne ole myöhemminkään sitten heräämässä.

Siihen että halut ei helposti herää voi olla syynä oma masennus, anemia, kilppari tms. Mutta tosiaan jos edes kerran on sen kokenut niin kyllähän sen sen jälkeen tietää miltä se tuntuu eikä tarvitse enää arvailla seuraavien kohdalla kiinnostaako fyysisesti vai ei. Jos tuolloin ei läheisyyttä halua niin sitä joutuu jarruttelemaan eikä odottamaan sen ilmaantumista.

Muunlaisen kiinnostuksen kyllä pystyy mielestäni päättelemään toisen prioriteeteista, siitä osoittaako hellyyttä, onko avoin ja kaikki kortit pöydällä yms. Ihastunut mies katsoo pikkasen eri tavalla kun tylsyyden täytettä hakeva.

Luulen että sekin vaikuttaa että kun elämäntavat on mitä on eikä monet liiku enää tarpeeksi ja käytä kehoa niin fyysistä kemiaa on oikeastikin vähemmän kahden sohvaperunan välillä kuin sellaisilla joilla on terve aineenvaihdunta ja hormonit hyrrää.