Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voidaan harkita yhteenmuuttoa vasta kun miehen lapset muuttaneet kotoa?
05.04.2021 |
Ollaan 49-56 v seurusteleva uusio pari. Asumme erikseen. Meillä kummallakin on 2 lasta aiemmista avioliitoista ja jotka asuvat osin luonamme (50/50 käytäntö kummallakin). Kaikki tulevat juttuun kaikkien kanssa. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, kun mies ei ehdota yhteenmuuttoa. Vanhan liiton naisena koen että tämä ehdotus on miehen tehtävä.
No nyt talossani alkaa putkiremontti syksyllä, joten vastaan tulee joka tapauksessa muutto, remontti kestää viikkoja. Minä nyt sitten itse ehdotin että josko muuttaisimme yhteen tässä. Olemme olleet jo 2v yhdessä, joten en näkisi kovin suurena "riskinä" yhteenmuuttoa. Mutta sitten tippui pommi: Mies sanoi että niin kauan kun lapset eivät ole omilleen, ei harkitsekaan yhteenmuuttoa. Lapsensa ovat siis 11 ja 15v.
En kysy teiltä, arvon vauvalaiset, mitä tekisin, koska tiedän sen jo itsekin: en jaksa odottaa ehkä kymmentä vuotta, vaan päätän suhteen. Olen vielä shokkitilassa joten kykenen toimimaan asiassa vasta kohta. Ilmoitin kyllä miehelle että olin järkyttynyt kuulemastani. Hän kuittasi vain että näin on.
Mutta miten tämä on mahdollista, ettei hän ole tuota aiemmin sanonut? Okei, en ole minäkään ottanut puheeksi yhteenmuuttoa (kerroinkin jo miksi). Olenko mä sittenkin joku pelkkä pano? Mutta miksi nähdä tämä kaikki vaiva, saisi sitä seksiseuraa vähemmälläkin panostuksella?
Omat lapsenikin ovat sanoneet että olisi kiva asua kaikki samassa (kaikki tullaan siis harvinaisen hyvin toimeen). Mun täytyy nyt kelata ajan kanssa, mitä sanon heillekin.
Olen kuullut näistä (yleensä ovat naisia) että eivät halua muuttaa yhteen ennenkuin lapset ovat aikuisia, mutta en arvannut että tällainen tulee puskista omalle kohdalleni. Luulin kyseessä olevan marginaaliporukan ja ehkä erityislapset, silloin voi olla ettei saa liikaa muutoksia tuoda lapsen elämään. Tai jos uusi sulhaskandidaatti on joku juoppo tms, niin toki ymmärrän. Tässä ei kuitenkaan ole sellaisesta kysymys. Traumatisoitunut mies?
Ja jos ajatellaan että tuo 11-v muuttaisi kotoa vaikka 20-vuotiaana, niin mieshän on silloin aika iäkäs? Sitä paitsi kuka takaa sen, että jo tuolloin muuttaisi, hänhän voi asua vaikka 25-vuotiaaksi kotona. Ja minun tehtävä lapsineni on odottaa sitä päivämäärää? Ei.
Ja jos jollain tulee mieleen, että olisin muuttamassa miehen luo lapsineni loisimaan, niin siitä ei ole kysymys. Kykenen elättämään kyllä itseni ja lapseni ja asumiseni.
Lähinnä ainoa kysymys mitä voisi vielä kysyä: onko mitään tehtävissä tilanteen korjaamiseksi? Muuten olisi niin hyvä suhde, olisi suuri suru päättää tämä nyt.
Kokemuksia tai vertaistukea?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vaikka tykkää sinusta, ei kuitenkaan tykkää tavastasi olla vanhempi. Tai on nähnyt, että sinulle hänen lapset ovat erilaisessa asemassa kuin omasi. Tai huomannut tämän itsessään. Tai ehkä vaan ei halua sitä yhteistä arkea pilaamaan hyvää suhdetta.
Ymmärrän miestäsi. Itse (naisena) vähän kaduttaa, että mrnin naimisiin uusiosuhteeni kanssa. Koko juttu arkistui.
Elämä on suurelta osin arkea. Lapsiperheelliset tietää.
Koronan aikaan tää on sitä kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
VirkailijaVierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheet ovat pääsääntöisesti vaikeita ja kamalia, erityisesti lapsille. Antaisit sinäkin lapsillesi hyvän, rauhallisen ja turvallisen kodin nyt vielä, kun ovat alaikäisiä. Kun nuorin on muuttanut pois, voit sinäkin muuttaa mihin haluat.
Mietihän hetki. Jos lapsi on vaikka 3v ja isä lähtee toisen matkaan. Nuori äiti jää yksin järkyttyneenä lapsen kanssa. Etkö soisi hänelle mahdollisuutta uuteen onneen, vaan hänen pitäisi odottaa kunnes lapsi on 20+ , jottei tulisi uusia ja pelottavia isäpuolia? Jos nuori äiti tapaisi uuden onnen ja ehto olisi että sitten vasta muutetaan yhteen kun lapsi on lähtenyt pesästä?
Itse olin 7v kun isäni lähti. Äitini otti uuden kivan miehen ja asuimme uusioperheenä. Isäpuoli oli ihan tavallinen mies.
Hän on elämässäni edelleen paljon läsnä. Lapsena teimme matkojakin. Auttoi remonteissakin pari vuotta sitten. Hän on läheisempi kun oma isäni, vaikka ihan kelpo mies hänkin on.
Paljosta olisimme jääneet paitsi jos äitini olisi noudattanut palstalla vallitsevaa logiikkaa jonka mukaan yhdessä asuminen on pahinta mitä lapselle voi tapahtua.
Hyvin sanottu. Jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä, vanhemmillakin. Ei sitä saisi kuluttaa asioiden odotteluun tai ”sitten kun”-tyyliseen ajatteluun. Jos on vielä nuori (mitä pienten lasten vanhemmat useimmiten ovat) ja olisi mahdollisuus rakkauteen ja onnelliseen parisuhteeseen, niin miksei siihen tarttuisi? Jokaisen on pidettävä huolta itsestään.
Viisaita sanoja. Olisi kamalaa nuorelle äidille tuollainen vankila. Hyvä nuoruus menee hukkaan odotellessa lasten poislähtöä, jolloin voisi taas harkita uutta vakavaa onnea.
Vielä kamalampaa se on 45 vuotiaalle, elämässä vielä olevalle. Odottaa 15v että lapset lähtee, että voi sitten eläkkeellä ottaa jonkun raihnaan papan. Sitä ennen asua vain lasten kanssa, lasten ehdoilla jne.. aaargh!
Vierailija kirjoitti:
Itse olemme olleet yhdessä 15v, itse olen lapseton, toisella jo poikaset lentäneet pesästä. Edelleenkään kummallakaan ei tule mieleen että pitäisi muuttaa yhteen. Molemmilla omat tuvat ja luvat. Lomia ja vapaa-aikoja vietetään yhdessä. Erittäin toimivaa, ja sopii meille. Arvot ja asenteet ovat samanlaisia, mutta elämäntavat ovat vähän toisistaan poikkeavia, mm. toinen on sottapytty ja toinen ei. Molemmat saa pitää huushollinsa siinä kunnossa kun tykkää. Suosittelen kaikille "aikuisille".
Tuohon järjestelyyn pystyy vain 2 Aikuista 💕
Onko oikeasti tällä miehellä valmiiksi tyhjiä huoneita odottamassa ottajaa? Wow... itse en ainakaan haluaisi lisää teinien sotkuja siivottavaksi, vaikka yksi aikuinen tulisikin siivoamaan lisäksi. Samoin muu vastuu ja rahapuoli. Teillä menee todennäköisesti hyvin juuri siksi koska asutte erillänne. Kai tuossa iässä jo tietää että yhteenmuutto muuttaa aina asioita ja muutos ei ole pelkkää hyvää? Sinun kamat tulisi myös mukana, jatkuva aamuhengitys ja vaihdevuosioireilu. Ei siis mikään ihme että haluaa pitää vapautensa. Itse nauttisin tuollaisesta suhteesta paljon ja vaikuttaa melko lapselliselta ettette ole kunnolla edes puhuneet asiaa. Päätit heti erota, ehkä mies on aistinut epävakautesi.
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä ärsyttää, kun vedotaan vastuulliseen vanhemmuuteen tekosyynä. Mielestäni mies ei yksinkertaisesti rakasta naista. Tuonikäiselle on vaan kiva saada vakiseksiä. Jättäisin miehen. Olen itsekin niin tehnyt, enkä jäänyt roikkumaan suhteeseen, joka ei emotionaalisesti antanut minulle mitään. Onko muka mitään takeita siitä, että mies haluaisi muuttaa yhteen silloinkaan, kun nuorin lapsi on muuttanut omilleen? No, ehkä omaishoitajaa tarvitessaan, joo.
Minäkään en pitäisi mitenkään varmana sitä yhteenmuuttoa lasten lähdettyä. Eiköhän löydy joku syy miksei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotuksenne, halunne ja tarpeenne parisuhdetta ajatellen eivät kohtaa eli ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin ero. Se että mies ei halua samaa kuin sinä ei kuitenkaan tarkoita että miehen suhtautumistapa asiaan olisi väärä ja sinun oikea. Te vaan katsotte asiaa eri tavalla eikä ne teidän tavat nyt vaan kohtaa. Rauhoitu ensin ja käy sitten asiallinen keskustelu miehen kanssa ilman mitään kiristämisiä ja syyllistämisiä ja kerrot että sinä haluat parisuhteen jossa asutaan yhdessä ja eletään yhteistä arkea joten sinulle ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota. Eli ei mitään uhkavaatimuksia että jos ei siihen ja siihen mennessä tapahdu niin kuin sinä haluat niin sitten eroat. Mitä tuota eroa pitkittämään jos et halua tuollaisessa tapailu/seksisuhteessa elää.
Huoh. Siis miksi se parisuhde muuttuisi yhtäkkiä pelkäksi seksisuhteeksi vain siksi, että toinen ei halua muuttaa yhteen? En tajua tätä ajatusta. Ettekö oikeasti ole aikuiset ihmiset koskaan kuulleet vakavasta seurustelusta ilman yhteenmuuttoaikeita?
Minulle tuollainen ei ole parisuhde vaan pelkkää tapailu ja seksiä jos suhteessa ei jaeta arkea. Eihän siinä pelkässä tapailussa ja seksissä mitään vikaa ole jos kumpikin sitä haluaa mutta eikö ap aika selvästi sanonut että hän ei halua. Sinulle tuollainen suhde voi tarkoittaa jotain muuta. Sinun kantasi ei kuitenkaan muuta minun mielipidettäni asiasta vaikka kuinka lapsellisesti intät ja huokailet.
Komppaan, kaikki varmasti ymmärtävät mikä on tapailusuhteen ja yhdessä asumisen ero. Jos lapset kerta tulevat ihan ok toimeen, on syynä joku muu kuin tämä. Kenties mukavuudenhalu, miehelle hyvä järjestely, vakituista seksiä ilman joustamista tai muita velvollisuuksia. Ja yhteenmuutto sitten, kun mies on oikeasti vanhus.
Onko ap provo?
Miksei muka ole mitenkään tullut aiemmin puheeksi?
Kenenkään ei pitäisi mennä uuteen suhteeseen, kun lapset on vielä kotona. Onhan se kaikille aivan älyttömän stressaava tilanne. Yleensä äiti puolet ovat vielä pahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VirkailijaVierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheet ovat pääsääntöisesti vaikeita ja kamalia, erityisesti lapsille. Antaisit sinäkin lapsillesi hyvän, rauhallisen ja turvallisen kodin nyt vielä, kun ovat alaikäisiä. Kun nuorin on muuttanut pois, voit sinäkin muuttaa mihin haluat.
Mietihän hetki. Jos lapsi on vaikka 3v ja isä lähtee toisen matkaan. Nuori äiti jää yksin järkyttyneenä lapsen kanssa. Etkö soisi hänelle mahdollisuutta uuteen onneen, vaan hänen pitäisi odottaa kunnes lapsi on 20+ , jottei tulisi uusia ja pelottavia isäpuolia? Jos nuori äiti tapaisi uuden onnen ja ehto olisi että sitten vasta muutetaan yhteen kun lapsi on lähtenyt pesästä?
Itse olin 7v kun isäni lähti. Äitini otti uuden kivan miehen ja asuimme uusioperheenä. Isäpuoli oli ihan tavallinen mies.
Hän on elämässäni edelleen paljon läsnä. Lapsena teimme matkojakin. Auttoi remonteissakin pari vuotta sitten. Hän on läheisempi kun oma isäni, vaikka ihan kelpo mies hänkin on.
Paljosta olisimme jääneet paitsi jos äitini olisi noudattanut palstalla vallitsevaa logiikkaa jonka mukaan yhdessä asuminen on pahinta mitä lapselle voi tapahtua.
Hyvin sanottu. Jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä, vanhemmillakin. Ei sitä saisi kuluttaa asioiden odotteluun tai ”sitten kun”-tyyliseen ajatteluun. Jos on vielä nuori (mitä pienten lasten vanhemmat useimmiten ovat) ja olisi mahdollisuus rakkauteen ja onnelliseen parisuhteeseen, niin miksei siihen tarttuisi? Jokaisen on pidettävä huolta itsestään.
Viisaita sanoja. Olisi kamalaa nuorelle äidille tuollainen vankila. Hyvä nuoruus menee hukkaan odotellessa lasten poislähtöä, jolloin voisi taas harkita uutta vakavaa onnea.
Vielä kamalampaa se on 45 vuotiaalle, elämässä vielä olevalle. Odottaa 15v että lapset lähtee, että voi sitten eläkkeellä ottaa jonkun raihnaan papan. Sitä ennen asua vain lasten kanssa, lasten ehdoilla jne.. aaargh!
Kuka ehdotti, että pitää siihen asti odotella? Minä kirjoitin tuolla aiemmin, että avioeroni ja nykyisen puolisoni tapaamisen välillä oli 21 vuotta, ja ennen yhteen muuttoa seurustelimme neljä vuotta. Ei se mitään odottamista ollut. Ja lapsikin aikuistui ja muutti pois kotoa jo paljon ennen kuin edes tiesin nykyisen puolisoni olemassa olemisesta. Elin ihan täyttä elämää; tein töitä, opiskelin, matkustelin, harrastin, tapailin, seurustelin... Oli vain itsestäänselvää, että niin pitkään en kenenkään kanssa asu saman katon alla kuin lapseni asuu kotona, ja sen jälkeen nautin omasta kodistani kunnes tuli tilanne, missä välimatkan takia oli lopulta helpompi muuttaa saman katon alle. Jos olisimme asuneet samalla paikkakunnalla, asuisimme luultavasti edelleen mieluummin erikseen, vaikka molemmat parisuhteeseemme olemmekin sitoutuneet.
Vierailija kirjoitti:
Onko ap provo?
Miksei muka ole mitenkään tullut aiemmin puheeksi?
Kenenkään ei pitäisi mennä uuteen suhteeseen, kun lapset on vielä kotona. Onhan se kaikille aivan älyttömän stressaava tilanne. Yleensä äiti puolet ovat vielä pahoja.
Öö, itse olet provo. Yleensä äitipuolet pahoja?? Ihme juttua taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä kirkko voisi ottaa agendakseen tuomita kaikki eronneet jotka kehtaavat mennä uuteen suhteeseen saati uusperheeseen. Voisi saada jäsenyysluvut nousuun kun kiihkomammat liittyvät. Ne siis keiden mielestä vanhemman tulee elää vaikka 18 vuotta sinkkuna ja vain lapsiaan varten. Sellaista ällöttävää konservatiivikakkaa, pointtina tietysti että seurustelun ainoa tarkoitus on johtaa perheen perustamiseen, sen jälkeen sellaiset on yhtä tyhjän kanssa koska saatiin jo pullautettua ne Elämän Sisällöt.
Ap ymmärrän pettymyksesi, mutta jos suhde on hyvä ja tulette kaikki toimeen, en tekisi mitään hätiköityä. Minä ja mieheni seurustelimme yli neljä vuotta ennen yhteenmuuttoa ja lapset olivat silloin jo aika lähellä itsenäistymistä. Ja jos lapset ovat teillä puolet ajasta, oletan että samaan aikaan, joten voitte kuitenkin käytännössä elää yhdessä lapsetonta arkea sen ajan, kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kirkko voisi ottaa agendakseen tuomita kaikki eronneet jotka kehtaavat mennä uuteen suhteeseen saati uusperheeseen. Voisi saada jäsenyysluvut nousuun kun kiihkomammat liittyvät. Ne siis keiden mielestä vanhemman tulee elää vaikka 18 vuotta sinkkuna ja vain lapsiaan varten. Sellaista ällöttävää konservatiivikakkaa, pointtina tietysti että seurustelun ainoa tarkoitus on johtaa perheen perustamiseen, sen jälkeen sellaiset on yhtä tyhjän kanssa koska saatiin jo pullautettua ne Elämän Sisällöt.
Autistinen ajatusmaailma = mustavalkoinen, joko asutaan yhdessä tai sitten eletään vain lapsia varten.
Missä on se vaihtoehto, jossa eletään täyttä elämää mutta ei ole mitään syytä kiirehtiä saman katon alle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kirkko voisi ottaa agendakseen tuomita kaikki eronneet jotka kehtaavat mennä uuteen suhteeseen saati uusperheeseen. Voisi saada jäsenyysluvut nousuun kun kiihkomammat liittyvät. Ne siis keiden mielestä vanhemman tulee elää vaikka 18 vuotta sinkkuna ja vain lapsiaan varten. Sellaista ällöttävää konservatiivikakkaa, pointtina tietysti että seurustelun ainoa tarkoitus on johtaa perheen perustamiseen, sen jälkeen sellaiset on yhtä tyhjän kanssa koska saatiin jo pullautettua ne Elämän Sisällöt.
Autistinen ajatusmaailma = mustavalkoinen, joko asutaan yhdessä tai sitten eletään vain lapsia varten.
Missä on se vaihtoehto, jossa eletään täyttä elämää mutta ei ole mitään syytä kiirehtiä saman katon alle?
Eihän siinä mitään jos kummallakaan ei ole kiire tai halutaan vain kevyttä tapailua. Itse en lähtisi suhteeseen jossa yhteen muutto ei olisi selvä suunnitelma muutaman vuoden sisään seurustelun aloittamisesta. Toisaalta olenkin lapseton, joten haluna olisi saada oikea parisuhde / perhe, oli siinä sitten kaksi tai useampia jäseniä. Mielestäni arjen jakaminen on oleellista, muuten se on mulle vain kevyttä hupailua. En rupeaisi odottamaan ketään vuositolkulla.
Lähinnä kommentti oli muutenkin niille kiihkoilijoille jotka ajattelevat tästä asiasta mustavalkoisesti niin, että lapset kärsii AINA uusperheestä ja ihan kaikista muutoksista ja vanhemman on syytä alistua palvelemaan lapsiaan ja unohtamaan omat tarpeensa tyystin siihen asti kun lapset muuttavat kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ymmärrän sua, kannattaa lähteä suhteesta, ei sillä miehellä ole sulle mitään niin ainutlaatuista annettavaa että kannattaa jäädä odottamaan että katkaisee ns napanuoran lapsiinsa edes vähän. Parempiakin löytää, sellaisia jotka eivät ole ainoastaan isejä vaan niillä on vielä joku persoona. itse en lapsia hankkinutta kumppania enää ota, se on varma. Joskus sen virheen tein, se oli yhtä miehen eksän ja lapsen ehdoilla pomppimista. Ei siitä mitään vakavaa suhdetta olisi vahingossakaan päässyt syntymään. Harmi että ehdin ihastua niin kovasti ennen kuin ymmärsin että ei isukin kanssa voi saada tyydyttävää oikeaa suhdetta.
Ehkä parempikin että lapsia hankkineet ovat yksin tai toistensa kanssa kevytdeittailemassa.voivat sitten keskenään treffailla pari kertaa kuussa lapsivapailla viikoilla jossain elokuvissa tai kahvilla ja kertoa muille olevansa vakavassa parisuhteessa. Suloista.
Mulla on erityislapsi ja en ole seurustellut vakavasti yli 10 vuoteen enkä aiokkaan seurustella tai mitään vakavaa. Sekoittaa pakan kokonaan näissä uusperhe jutuissa on hyvä laittaa lapset etusijalle ja ajatella asioita heidän kannaltaa. Uusperhe kuviota olen kokeillut ei toimi, koska oma lapseni menisi etusijalle ja se on muilta pois. Jos löydän uudrn rakkauden en esittele heitä ainakaan vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Ap ymmärrän pettymyksesi, mutta jos suhde on hyvä ja tulette kaikki toimeen, en tekisi mitään hätiköityä. Minä ja mieheni seurustelimme yli neljä vuotta ennen yhteenmuuttoa ja lapset olivat silloin jo aika lähellä itsenäistymistä. Ja jos lapset ovat teillä puolet ajasta, oletan että samaan aikaan, joten voitte kuitenkin käytännössä elää yhdessä lapsetonta arkea sen ajan, kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan?
Teillä oli "vain" 4v odottelua. Luehan aloitus uudelleen.
Elon laskuopin mukaan vuosia tulee vähimmilläänkin tuplat tuohon neljän vuoden verrokkiin.
Ei jatkoon, ap. Olet vain päiväkahviseuraa joka kenties ruokkii, siivoaa ja viihdyttää miehen kodissakin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kirkko voisi ottaa agendakseen tuomita kaikki eronneet jotka kehtaavat mennä uuteen suhteeseen saati uusperheeseen. Voisi saada jäsenyysluvut nousuun kun kiihkomammat liittyvät. Ne siis keiden mielestä vanhemman tulee elää vaikka 18 vuotta sinkkuna ja vain lapsiaan varten. Sellaista ällöttävää konservatiivikakkaa, pointtina tietysti että seurustelun ainoa tarkoitus on johtaa perheen perustamiseen, sen jälkeen sellaiset on yhtä tyhjän kanssa koska saatiin jo pullautettua ne Elämän Sisällöt.
Autistinen ajatusmaailma = mustavalkoinen, joko asutaan yhdessä tai sitten eletään vain lapsia varten.
Missä on se vaihtoehto, jossa eletään täyttä elämää mutta ei ole mitään syytä kiirehtiä saman katon alle?
Eihän siinä mitään jos kummallakaan ei ole kiire tai halutaan vain kevyttä tapailua. Itse en lähtisi suhteeseen jossa yhteen muutto ei olisi selvä suunnitelma muutaman vuoden sisään seurustelun aloittamisesta. Toisaalta olenkin lapseton, joten haluna olisi saada oikea parisuhde / perhe, oli siinä sitten kaksi tai useampia jäseniä. Mielestäni arjen jakaminen on oleellista, muuten se on mulle vain kevyttä hupailua. En rupeaisi odottamaan ketään vuositolkulla.
Lähinnä kommentti oli muutenkin niille kiihkoilijoille jotka ajattelevat tästä asiasta mustavalkoisesti niin, että lapset kärsii AINA uusperheestä ja ihan kaikista muutoksista ja vanhemman on syytä alistua palvelemaan lapsiaan ja unohtamaan omat tarpeensa tyystin siihen asti kun lapset muuttavat kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ymmärrän pettymyksesi, mutta jos suhde on hyvä ja tulette kaikki toimeen, en tekisi mitään hätiköityä. Minä ja mieheni seurustelimme yli neljä vuotta ennen yhteenmuuttoa ja lapset olivat silloin jo aika lähellä itsenäistymistä. Ja jos lapset ovat teillä puolet ajasta, oletan että samaan aikaan, joten voitte kuitenkin käytännössä elää yhdessä lapsetonta arkea sen ajan, kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan?
Teillä oli "vain" 4v odottelua. Luehan aloitus uudelleen.
Elon laskuopin mukaan vuosia tulee vähimmilläänkin tuplat tuohon neljän vuoden verrokkiin.
Ei jatkoon, ap. Olet vain päiväkahviseuraa joka kenties ruokkii, siivoaa ja viihdyttää miehen kodissakin...
Jokin tässä aiheessa ilmeisesti osuu sinuun kipeästi.
eri
Vierailija kirjoitti:
Ap ymmärrän sua, kannattaa lähteä suhteesta, ei sillä miehellä ole sulle mitään niin ainutlaatuista annettavaa että kannattaa jäädä odottamaan että katkaisee ns napanuoran lapsiinsa edes vähän. Parempiakin löytää, sellaisia jotka eivät ole ainoastaan isejä vaan niillä on vielä joku persoona. itse en lapsia hankkinutta kumppania enää ota, se on varma. Joskus sen virheen tein, se oli yhtä miehen eksän ja lapsen ehdoilla pomppimista. Ei siitä mitään vakavaa suhdetta olisi vahingossakaan päässyt syntymään. Harmi että ehdin ihastua niin kovasti ennen kuin ymmärsin että ei isukin kanssa voi saada tyydyttävää oikeaa suhdetta.
Ehkä parempikin että lapsia hankkineet ovat yksin tai toistensa kanssa kevytdeittailemassa.voivat sitten keskenään treffailla pari kertaa kuussa lapsivapailla viikoilla jossain elokuvissa tai kahvilla ja kertoa muille olevansa vakavassa parisuhteessa. Suloista.
Jokin tekee kipeää, mikä?
Alue: Aihe vapaa
Ja ovathan ne lemmenleikitkin turhia jos ei lasta ole yrittämässä, samalla logiikalla.
Velanaiset ihan turhaan jyystää ukkojen kans :)
Tuumii vääräleuka.