Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voidaan harkita yhteenmuuttoa vasta kun miehen lapset muuttaneet kotoa?
05.04.2021 |
Ollaan 49-56 v seurusteleva uusio pari. Asumme erikseen. Meillä kummallakin on 2 lasta aiemmista avioliitoista ja jotka asuvat osin luonamme (50/50 käytäntö kummallakin). Kaikki tulevat juttuun kaikkien kanssa. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, kun mies ei ehdota yhteenmuuttoa. Vanhan liiton naisena koen että tämä ehdotus on miehen tehtävä.
No nyt talossani alkaa putkiremontti syksyllä, joten vastaan tulee joka tapauksessa muutto, remontti kestää viikkoja. Minä nyt sitten itse ehdotin että josko muuttaisimme yhteen tässä. Olemme olleet jo 2v yhdessä, joten en näkisi kovin suurena "riskinä" yhteenmuuttoa. Mutta sitten tippui pommi: Mies sanoi että niin kauan kun lapset eivät ole omilleen, ei harkitsekaan yhteenmuuttoa. Lapsensa ovat siis 11 ja 15v.
En kysy teiltä, arvon vauvalaiset, mitä tekisin, koska tiedän sen jo itsekin: en jaksa odottaa ehkä kymmentä vuotta, vaan päätän suhteen. Olen vielä shokkitilassa joten kykenen toimimaan asiassa vasta kohta. Ilmoitin kyllä miehelle että olin järkyttynyt kuulemastani. Hän kuittasi vain että näin on.
Mutta miten tämä on mahdollista, ettei hän ole tuota aiemmin sanonut? Okei, en ole minäkään ottanut puheeksi yhteenmuuttoa (kerroinkin jo miksi). Olenko mä sittenkin joku pelkkä pano? Mutta miksi nähdä tämä kaikki vaiva, saisi sitä seksiseuraa vähemmälläkin panostuksella?
Omat lapsenikin ovat sanoneet että olisi kiva asua kaikki samassa (kaikki tullaan siis harvinaisen hyvin toimeen). Mun täytyy nyt kelata ajan kanssa, mitä sanon heillekin.
Olen kuullut näistä (yleensä ovat naisia) että eivät halua muuttaa yhteen ennenkuin lapset ovat aikuisia, mutta en arvannut että tällainen tulee puskista omalle kohdalleni. Luulin kyseessä olevan marginaaliporukan ja ehkä erityislapset, silloin voi olla ettei saa liikaa muutoksia tuoda lapsen elämään. Tai jos uusi sulhaskandidaatti on joku juoppo tms, niin toki ymmärrän. Tässä ei kuitenkaan ole sellaisesta kysymys. Traumatisoitunut mies?
Ja jos ajatellaan että tuo 11-v muuttaisi kotoa vaikka 20-vuotiaana, niin mieshän on silloin aika iäkäs? Sitä paitsi kuka takaa sen, että jo tuolloin muuttaisi, hänhän voi asua vaikka 25-vuotiaaksi kotona. Ja minun tehtävä lapsineni on odottaa sitä päivämäärää? Ei.
Ja jos jollain tulee mieleen, että olisin muuttamassa miehen luo lapsineni loisimaan, niin siitä ei ole kysymys. Kykenen elättämään kyllä itseni ja lapseni ja asumiseni.
Lähinnä ainoa kysymys mitä voisi vielä kysyä: onko mitään tehtävissä tilanteen korjaamiseksi? Muuten olisi niin hyvä suhde, olisi suuri suru päättää tämä nyt.
Kokemuksia tai vertaistukea?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Minun lapset olisi teidän iässä lähes 30 ja päälle, lähemmäs neljääkymppiä. Sen siitä saa kun ei tajua, että sitä elämää varsinaisesti eletään sieltä loppupäästä.
Pidän itseäni kohtalaisen fiksuna, mutta en tajua, mitä tämä lause tarkoittaa käytännössä. Osaako joku auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei kuitenkaan ole rakastunut sinuun todella
Mistä sitä tietää asuuko lapset vielä parikymppisenäkin kotona
Uusperheet ovat pääsääntöisesti vaikeita ja kamalia, erityisesti lapsille. Antaisit sinäkin lapsillesi hyvän, rauhallisen ja turvallisen kodin nyt vielä, kun ovat alaikäisiä. Kun nuorin on muuttanut pois, voit sinäkin muuttaa mihin haluat.
Mies jaksaa omat muksut mutta ei halua sun lasten kanssa asua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos haaveet ja toiveet ei ole yhteneväiset niin silloin kannattaa miettiä, että tuleeko elämästä vain kädenlämpöinen kompromissi? Uusperhekuviot saattavat olla hankalat, mutta jos teillä ei ole pelkoa siitä niin tulee fiilis, että mies ei halua edistää vakavampaa suhdetta kanssasi. Hän ei näe/koe teitä perheenä tai hän ei ehkä halua sitoutua vielä sen suuremmin sinuun?
Aika vanhana olette molemmat tehneet lapsenne. Olen samaa ikäluokkaa ja lapset ovat lentäneet pesästä vuosia sitten.
Samoilla linjoilla. Mies taitaa olla pitänyt vain "kivaa" ap:n kanssa, eikä kykene enää vakavaan aikuisten parisuhteeseen. Ap käyttikin muotoa "Traumatisoitunut?"
Siitä taitaa olla kyse. Sängynlämmittäjäksi kyllä kelpaa mutta ei muuhun. Tässähän tämä selvisikin. Kivaa oli kutitella ja kikatella mutta kun tositoimiin pitäisi ryhtyä, miehellä lurahti löysät pöksyyn.
Joten: JSSAP.
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä ärsyttää, kun vedotaan vastuulliseen vanhemmuuteen tekosyynä. Mielestäni mies ei yksinkertaisesti rakasta naista. Tuonikäiselle on vaan kiva saada vakiseksiä. Jättäisin miehen. Olen itsekin niin tehnyt, enkä jäänyt roikkumaan suhteeseen, joka ei emotionaalisesti antanut minulle mitään. Onko muka mitään takeita siitä, että mies haluaisi muuttaa yhteen silloinkaan, kun nuorin lapsi on muuttanut omilleen? No, ehkä omaishoitajaa tarvitessaan, joo.
Hoidettuani pitkään vanhempien eron aiheuttamaa ahdistusta lapsillani, en tosiaankaan aio altistaa heitä enää mahdollisille uusioperhe- tai ero uusioperheessä -kuvioille.
Tämä ei vaikuta millään lailla rakkauteeni miesystävääni kohtaan, jonka kanssa olen ollut 10 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä ärsyttää, kun vedotaan vastuulliseen vanhemmuuteen tekosyynä. Mielestäni mies ei yksinkertaisesti rakasta naista. Tuonikäiselle on vaan kiva saada vakiseksiä. Jättäisin miehen. Olen itsekin niin tehnyt, enkä jäänyt roikkumaan suhteeseen, joka ei emotionaalisesti antanut minulle mitään. Onko muka mitään takeita siitä, että mies haluaisi muuttaa yhteen silloinkaan, kun nuorin lapsi on muuttanut omilleen? No, ehkä omaishoitajaa tarvitessaan, joo.
Tätä mäkin ihmettelen, ap on saanut paljon schaissea niskaansa. Mistä me tiedämme mikä ketku ap:n miesystävä on? Nyt hänestä tehdään jokin pyhimys, pelkästään sillä ansiolla kun hän on isäihminen. Jostain syystä hänkin on avioeronnut mies, eli mistään täydellisyydestä tuskin puhutaan.
Tekosyy on nuo lapset.
Sinulla on oletuksena perinteinen parisuhdemalli: tapaillaan, seurustellaan, muutetaan yhteen, mennään naimisiin. Miehellä taas on oletuksena, että nyt kypsällä iällä toisella kierroksella tehdään eri tavalla.
Ei kumpikaan ole väärässä tai vähemmän sitoutunut.
Mutta mielestäni olet vähän lyhytnäköinen, jos pistät muuten hyvän suhteen tämän vuoksi poikki. Jos kaksi vuotta kaikki on toiminut hyvin ja olet ollut tyytyväinen, eikö kannattaisi kokeilla voisiko se jatkua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä tietää asuuko lapset vielä parikymppisenäkin kotona
Todellakin tämä! Voi jäädä heistä yksikin vaikka peräkammarinpojaksi. Siinähän sitten ap on odotellut vielä hyvät vuotensa ihan tyhjää.
Entä jos vaikka lapset ovat jo lähteneetkin ja ap odottaa kiltisti, ja sitten yhteenmuutto tapahtuisikin. Mitä jos nuoren aikuisen siivet eivät kannakaan ja haluaa palata isän luo? Mites sitten suu pannaan? Tai mitä muuta pannaan sitten (huono, ok!)?
Tai mies voi keksiä jonkin toisen syyn, että muutetaan yhteen kyllä, kunnes XXX on tapahtunut. Näille tällaisille miehille vedätys on sujuvaa ja arkipäiväistä. Ovat hyviä puhumaan ja naiset ovat sulaa vahaa.
Jos mies haluaa naisen, tämä kyllä ottaa hänen täysin järkiperäiset toiveensa huomioon ja haluaa tehdä hänet onnelliseksi. AP:n mies ei rakasta ap:ta.
Tässä ketjussa on paljon samaa kuin siinä missä nainen valittelee kun ei koskaan pääse miehen asunnolle käymään, vaikka tapailtu on jo pitkään. Miehellä on joku konkelo miksi ei suostu avoimeen normaaliin parisuhteeseen.
Eiköhän meistä naisista jokainen muista sen, millasta meno on kun mies on tulisesti rakastunut! Ei silloin jahkita, uhkailla, odotella tulemattomia puheluita, vedätetä eikä lauota omia jumiintuneita totuuksia. Ei, silloin mennään, niin että rytisee! Toki joskus vähän liiankin lujaa, mutta sitten nuollaan haavoja.
Etenkin tässä myöhäiskeski-iässä on mielestäni ihan turhaa odotella vuosia/vuosikymmeniä jotain ehkäjoskus tapahtuvaa asiaa.
Suhteessa kannattaa kommunikoida eikä olettaa asioita (kuten että seurustelu johtaa yhteenmuuttoon). Ap:n miesystävä kuulostaa hyvältä isältä joka prioirisoi lastensa tarpeet omien edelle. Ehtiihän sitä olla yhdessä kun lapset on isoja. Olen yh ja päätin jo aikoja sitten että meille ei muuta kukaan mies niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Olen kyllä kertonut sen heti alussa jottei tule väärinkäsityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en 50-vuotiaana miehenä enää muuta kenenkään kanssa yhteen, hyvä parisuhde voi olla olemassa vaikka asutaan omissa talouksissa. Mies ei ole kommentoinut sinulle yhteenmuuttamista aiemmin, koska ei se ole mikään standardi enää tänä päivänä. Hyvin toimeentulevat aikuiset mielellään asuvat omillaan ja viettävät sitten aikaa yhdessä.
Ymmärrän sinun näkemyksesi. Olen saman ikäinen nainen kuin sinä, ja ehdottomasti haluan asua "uusiomieheni" kanssa yhdessä. Toki pystyisin asumaan yksin ja mieheni yksin, siis taloudellisesti, mutta kun ei rahassa ryvetä, olisihan se toki tiukempaa taloutta kun nyt, kun asumme samassa kodissa eikä ongelmia ole. Lapset kyllä sopeutuivat hyvin.
Olemme erilaisia, yksi menetelmä sopii yhdelle, toinen toiselle. Ja toki, jos ei "siedä" toista kovin paljoa, eri kodit ovat pakon sanelemaa. Toki voi jossain tapauksissa altistaa sivusuhteille kun toinen ei ole siinä silmän alla... hmm...
Ap:n tapauksessa nyt on vaan se ongelma, että ovat totaalisen eri linjoilla näin tärkeässä asiassa. Tilanne on täysin umpikujassa. Nämä asiat olisi syytä ottaa aika pian puheeksi. Toki silloinkin toinen voi vedättää, tyyliin että "muutetaan yhteen vain, kyllä se sopii" - mutta koskaan ei ole ns. sopiva aika. Vähän sama kun naimisiinmeno tai lastenteko kysymyksissä. Toinen sanoo että kyllä sopii mutta vuodet vierii ja mitään ei tapahdu.
Ihmeen paljon ap on saanut lokaa ja alapeukkuja? Ovatko nämä kaikki negaatiot naisilta?
Ei ole parisuhde kovin terveissä kantimissa, jos yhdessä pitä asua sen takia, ettei toinen voisi sivusuhteilla.
Se on tilanne kohtaista kannattaako yhteenmuutto vai ei. Aikuisethan sen toki päättä, mutta minusta tuollainen on outoa että jos lapsetkin kerta haluaa niin periaatteesta ei vain muuteta? Miksi? Jos suhde ei ole varmalla pohjalla niin sitten toki ymmärrettävää. Mistä tulee tämä nykyajan (vai vauvapalstan) käsitys että uusperheet ovat aina traumaattisia ja kauheita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on oletuksena perinteinen parisuhdemalli: tapaillaan, seurustellaan, muutetaan yhteen, mennään naimisiin. Miehellä taas on oletuksena, että nyt kypsällä iällä toisella kierroksella tehdään eri tavalla.
Ei kumpikaan ole väärässä tai vähemmän sitoutunut.Mutta mielestäni olet vähän lyhytnäköinen, jos pistät muuten hyvän suhteen tämän vuoksi poikki. Jos kaksi vuotta kaikki on toiminut hyvin ja olet ollut tyytyväinen, eikö kannattaisi kokeilla voisiko se jatkua?
Taitaa tulla kyllä kolmaskin kierros tässä itselleni. Tosin avioliitosta emme ole edes puhuneet, että miten se nyt sitten lasketaan, mikä kierros milloinkin on kyseessä?
Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla että kumpikaan ei ole väärässä tai oikeassa.
En vain jaksa tällaista mielestäni teinisuhteilua enää kauaa, ei ole mun juttuni, sori nyt vain. Tiedän että sopii joillekin mutta minulle ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en 50-vuotiaana miehenä enää muuta kenenkään kanssa yhteen, hyvä parisuhde voi olla olemassa vaikka asutaan omissa talouksissa. Mies ei ole kommentoinut sinulle yhteenmuuttamista aiemmin, koska ei se ole mikään standardi enää tänä päivänä. Hyvin toimeentulevat aikuiset mielellään asuvat omillaan ja viettävät sitten aikaa yhdessä.
Ymmärrän sinun näkemyksesi. Olen saman ikäinen nainen kuin sinä, ja ehdottomasti haluan asua "uusiomieheni" kanssa yhdessä. Toki pystyisin asumaan yksin ja mieheni yksin, siis taloudellisesti, mutta kun ei rahassa ryvetä, olisihan se toki tiukempaa taloutta kun nyt, kun asumme samassa kodissa eikä ongelmia ole. Lapset kyllä sopeutuivat hyvin.
Olemme erilaisia, yksi menetelmä sopii yhdelle, toinen toiselle. Ja toki, jos ei "siedä" toista kovin paljoa, eri kodit ovat pakon sanelemaa. Toki voi jossain tapauksissa altistaa sivusuhteille kun toinen ei ole siinä silmän alla... hmm...
Ap:n tapauksessa nyt on vaan se ongelma, että ovat totaalisen eri linjoilla näin tärkeässä asiassa. Tilanne on täysin umpikujassa. Nämä asiat olisi syytä ottaa aika pian puheeksi. Toki silloinkin toinen voi vedättää, tyyliin että "muutetaan yhteen vain, kyllä se sopii" - mutta koskaan ei ole ns. sopiva aika. Vähän sama kun naimisiinmeno tai lastenteko kysymyksissä. Toinen sanoo että kyllä sopii mutta vuodet vierii ja mitään ei tapahdu.
Ihmeen paljon ap on saanut lokaa ja alapeukkuja? Ovatko nämä kaikki negaatiot naisilta?
Ei ole parisuhde kovin terveissä kantimissa, jos yhdessä pitä asua sen takia, ettei toinen voisi sivusuhteilla.
Varsinkaan jos miehen naama on kun Sherlock Holmesilla, että kyrppä keskellä silimien välisä!
Mä en olisi jäänyt odottamaan jos mies olisi tuollaista sanonut. Muutimme yhteen 10kk seurustelun jälkeen jolloin miehen kanssa asuva nuorin lapsensa oli 15 ja mun lapsi oli 8. Yhteen muuttaminen mahdollisti sen mihin emme olisi kumpikaan pystyneet yksin eli vuokrasimme omakotitalon ja alle vuoden päästä tästä ostimme oman talon johon muutimme. Yhdessä ollaan oltu 10 vuotta, olemme naimisissa ja yhteinen lapsikin on.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on oletuksena perinteinen parisuhdemalli: tapaillaan, seurustellaan, muutetaan yhteen, mennään naimisiin. Miehellä taas on oletuksena, että nyt kypsällä iällä toisella kierroksella tehdään eri tavalla.
Ei kumpikaan ole väärässä tai vähemmän sitoutunut.Mutta mielestäni olet vähän lyhytnäköinen, jos pistät muuten hyvän suhteen tämän vuoksi poikki. Jos kaksi vuotta kaikki on toiminut hyvin ja olet ollut tyytyväinen, eikö kannattaisi kokeilla voisiko se jatkua?
No saattaahan tuohon sentti pari lisää vielä tulla, kun oikein pinnistää!
Vierailija kirjoitti:
Mä en olisi jäänyt odottamaan jos mies olisi tuollaista sanonut. Muutimme yhteen 10kk seurustelun jälkeen jolloin miehen kanssa asuva nuorin lapsensa oli 15 ja mun lapsi oli 8. Yhteen muuttaminen mahdollisti sen mihin emme olisi kumpikaan pystyneet yksin eli vuokrasimme omakotitalon ja alle vuoden päästä tästä ostimme oman talon johon muutimme. Yhdessä ollaan oltu 10 vuotta, olemme naimisissa ja yhteinen lapsikin on.Niii notta pilluakin on saanu. Sen perässä ei tarte ravata!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ymmärrän lapsettomana äitipuolena miehen pointin. Se on kuitenkin ensisijaisesti hänen lastensa koti, ei sinun. Jos teille tuleekin joskus jotain kärhämää tai sinulle ja hänen lapsilleen, kärsivät hänen lapsensa siitä. Haluaa taata lapsilleen varmasti hyvän kasvuympäristön eikä voi tietää varmaksi miten käyttäytyisit jos oikeasti asuisitte saman katon alla. Kohtelisitko kaikkia lapsia tasavertaisesti, miten ison vallan ottaisit suhteessa hänen lapsiinsa ja niin pois päin. Arvostan että asettaa lapsensa parisuhteen edelle.
Jos olisin lapseton itse, en tuollaiseen kuvioon lähtisi ollenkaan. Tarkoitan sitä että odottaisin kämpässäni sitä päivää kun viimeisinkin lapsi täyttää sen maagisen 18. Miksi lapseton etenkään tuollaiseen suostuisi?
Enkä alkaisi suhteeseen jossa minut asetettaisiin kakkossijalle. Tai jopa kolmos. Ei, kyllä parisuhde on se ykkösprioriteetti, asia korostuu juuri uusioperheissä, joissa sun ja mun lapset ovat hajottava, ei yhdistävä tekijä.
Onneksi ei tarvitsekaan etsiä tällaista miestä, olen hyvän löytänyt, joka osaa kunnioittaa mua ja parisuhdettamme, vaikka lapsia kummallakin onkin. Toki myös mä kunnioitan häntä enkä anna lasteni pompottaa elämäämme. Rajat ja rakkautta, niinhän se vanha viisaus taisi mennäkin.
Sitä paitsi: onko kukaan ajatellut, että jos lasten antaa liikaa pompottaa, se sama meininki jatkuu loppuiän, vaikka lapsi olisi jo 40v. Oli sitten kyse ero tai ydin perheen lapsista.
Rajat ja rakkautta!
Mistä sinä tuon pompottavat lapset keksit? Ei kukaan ole sanonut, että miehen lapset vastustaisivat yhteenmuuttoa? Aikuinen vanhempi osaa joskus ajatella sitä lasten parasta ihan itsekin. Kuulostaa kyllä siltä, että sinulle se on vieras ajatus, aikuisten petikumppanit pitäisi laittaa etusijalle ja lapset pärjätköön miten taitaa. Onneksi kaikki ei ajattele noin.
Alue: Aihe vapaa
Jos olisin lapseton itse, en tuollaiseen kuvioon lähtisi ollenkaan. Tarkoitan sitä että odottaisin kämpässäni sitä päivää kun viimeisinkin lapsi täyttää sen maagisen 18. Miksi lapseton etenkään tuollaiseen suostuisi?
Enkä alkaisi suhteeseen jossa minut asetettaisiin kakkossijalle. Tai jopa kolmos. Ei, kyllä parisuhde on se ykkösprioriteetti, asia korostuu juuri uusioperheissä, joissa sun ja mun lapset ovat hajottava, ei yhdistävä tekijä.
Onneksi ei tarvitsekaan etsiä tällaista miestä, olen hyvän löytänyt, joka osaa kunnioittaa mua ja parisuhdettamme, vaikka lapsia kummallakin onkin. Toki myös mä kunnioitan häntä enkä anna lasteni pompottaa elämäämme. Rajat ja rakkautta, niinhän se vanha viisaus taisi mennäkin.
Sitä paitsi: onko kukaan ajatellut, että jos lasten antaa liikaa pompottaa, se sama meininki jatkuu loppuiän, vaikka lapsi olisi jo 40v. Oli sitten kyse ero tai ydin perheen lapsista.
Rajat ja rakkautta!