"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa
Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.
– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).
Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.
– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.
– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.
– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.
Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.
Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.
– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.
mies53v
Kommentit (797)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen historiahan poikkeaa sikäli monista muista maista, että täällä oli ennen 1900-lukua ihan normaalia, että naiset ja miehet tekee samoja hommia siellä pientilallaan rinta rinnan. Ei ollut aikaa pohtia jotain "miehen ja naisen töitä", kun kaikkien työpanosta tarvittiin että saatiin ruokaa pöytään. Erot naisten ja miesten rooleissa oli porvariston ja muun yläluokan juttu ja "naisen tehtävä on hoitaa kotia ja mies elättää"-ideologia oli kunnolla voimissaan joskus 20-60-luvuilla ja silloinkin vain harvalla oli mahdollisuutta siihen että on vaan kotona pitkään. Mutta sota taisi jättää jälkensä yhteiskuntaan sikäli, että sen aikana ja jälkeen naiset hoiti kaiken kun miehet oli poissa tai sodassa traumatisoituneita.
Kun mennään vielä kauemmaksi niin naiset on toimineet sotureina ja päällikköinä. Minä en jotenkin usko, että tämä koskee samallailla pohjoismaita. Täällä on vaan olosuhteiden pakosta jouduttu tekemään töitä. No kristinusko vei naisilta itsenäisyyden ja joku toinen uskonto voi viedä sen uudelleen tulevaisuudessa uudelleen.
Tämä on liikuttavaa. Jokin viikinkihauta löydetty, jossaa naisen ruumis sotisovassa, ja heti ajatellaan, että naiset oli muinaisina aikoina sotureita ja päälliköitä, vaikka tutkijat toppuuttelee feministien intoa tulkita asia niin. Ja antiikin tarut amatsoneista otetaan tosissaan, kuten kirjassa Sodan kuningattaret. No, sit varmaan Zeus Olympoksella yhä hallitsee.
Vielä liikuttavampaa on miesten ylpeys siitä, että he ovat aloittaneet sodat eli järjettömän tappamisen, sekä vielä sotineet ne.
Hiton suomalaiset miehet ku ampu Mainilan laukaukset ja alotti talvisodan.
Neuvostoliitonko johtajat ja sotilaat eivät olleet miehiä? Tämä on minulle täysin uutta tietoa. Entä jatkosota? Neuvostoliittoko sen aloitti?
Naishallitsijat ovat aloittaneet enemmän sotia kuin miehet.
ohis
Perehdyin kerran tällaisen väitteen taustoihin. Kävi ilmi että naishallitsijan tultua valtaan maa oli täysin hunnigolla edellisen kuninkaan keskittyessä vain hedonistisiin nautintoihin. Naishallitsija laskeutui norsunluutornistaan lähemmäs kansaa, perusti maahan poliisilaitoksen ja laittoi rehottavan rikollisuuden kuriin. Muutmien vuosien päästä maa oli siinä kunnossa, että se PYSTYI käymään sotia. Ja koska sotiminen oli siihen aikaan käytännössä maan tapa, sotimistahan siitä seurasi. Joten kyllä, kyseinen naishallitsija aloitti enemmän sotia kuin edeltäjänsä, koska maa ei ollut täysin hunnigolla.
En tiedä mistä tapauksesta puhut eikä oikeastaan kiinnostakaan. Silti, jo yksityiskohdista näkee että kyseessä on täysin yksittäistapaus jota ei voi generalisoida noiden yksityiskohtien avulla yleiseksi tapaukseksi.
Enkä ota alkuperäiseenkään väitteeseen kantaa kun en jaksa asiaan perehtyä.
No minulle ladattin eteen lista sotaisista naishallitsijoista ja otin niistä ensimmäisen ja rupesin perehtymään eli tein sen työn minkä linkittäjän olisi pitänyt itse tehdä. Ja päädyin siihen lopputulokseen että todellisuus oli aivan toisenlainen kuin naisivihaajan yksinkertaistavista väitteistä olisi pitänyt päätellä. Sori nyt kauheasti kun en päiväkausia käyttänyt historian tutkimiseen kun alkuperäinen ketjukin sai oikeutetusti kenkää ja lista katosi.
Loogisesti jos sanotaan että ryhmä x tekee jotain enemmän kuin ryhmä y niin se ei tarkoita että kaikki ryhmästä x tekisivät enemmän. Eli siis et voi yhdellä vastaesimerkillä julistaa tuota loogista väitettä vääräksi tuossa tapauksessa kuten yritit.
Eli jos sulle isketään eteen lista jossa väitetään että ryhmä x tekee sitä ja tätä, ja heti ensimmäinen esimerkki osoittautuu vääräksi, niin mikä on todennäköisyys että ne muut on yhtään sen luotettavampia. Muistuipa muuten mieleen vielä lisää. Kyseinen kuningatar, en muista enää hänen nimeään, eli siihen aikaan kun kolonialisoitiin Latinalaista Amerikkaa. Kuningatar yritti estää sen että alkuasukaita kohdeltaisiin orjina, arvaa kuuntelivatko MIEHET.
Hyvä yleistys. Oliko tuo kuningatar NAISET?

Onko Tony Dunderfeld MIEHET?
Heh, kävin psykoterapiaa noin parikyt vuotta sitten. Terapeuttini oli melko vanha ja kyllä hän sanoi, että kyllä hänen miehensä oli osallistunut lasten ja kodinhoitoon ihan yhdevertaisesti. Ja mielestäni sano että kyllä hänen tuttavaporukassaan tuo oli ihan tavallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jännä ilmiö. Miehen pitäisi puheissa olla nykyaikainen, mutta kuitenkin reaalimaailmassa eniten kysyntää on kavereilla, jotka ovat ns. perinteisiä miehiä.
Ei ihan niinkään. Oma kaveripiirini lähinnä koulutettuja fiksuja naisia ja kukaan heistä ei ole valinnut ns. perinteistä miestä vaan tasa-arvoa arvostavan modernin miehen. Voi olla että jossain piireissä perinteisillä miehillä on vielä kysyntää mutta ei se mikään normi kyllä ole.
En ikinä ottaisi feministiä puolisokseni. Jos perheeseen syntyisi poikalapsi ja feministiäiti yrittäisi kuohia oman poikansa väärällä kasvutuksella. Se olisi katastrofi ja johtaisi MT-ongelmiin. Nämä tasa-arvoiset pariskunnat ovatkin yleensä lapsettomia, joten suurta vahinkoa ei pääse syntymään. Luonto hoitaa tämänkin ongelman.
Voi kuule, feministien kasvattamat pojat ovat hyvin suosittuja tyttöjen keskuudessa. Sellaisesta ei tule sohvalla makaajaa vaan hän osaa olla tasa-arvoinen puoliso. Syntyvyys nousee, kun nainen voi olla varma, että mies tekee osansa.
Saisiko nyt jotain lähdettä tälle, että ovat hyvin suosittuja? :D
Feministi sinä et kyllä ole. Feministi ei tekisi mitään oletuksia siitä, että oma lapsi ylipäätään menisi edes mihinkään parisuhteeseen, puhumattakaan lapsien tekemisestä.
Todella huonosti taipuu nämä teidän jutut auttamaan teidän omia tarkoitusperiä.
-eri
Minä en ole ikinä ottanut enkä ottaisi miestä joka ei arvosta naisia, sikäli uskottavaa. Parisuhde tuo onnea kyllä sitä omalle lapselleni ainakin minä toivon. Feministi ei tee lapsia? Ei taida olla koko käsite sinulle tuttu 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen perusteella varmaan naisetkin olisi aika shokissa jos niitä (kaikkia) vaadittaisiin tuosta noin vaan muuttamaan luontainen käyttäytymisensä just nyt ja välittömästi täysin toisenlaiseksi rangaistuksen uhalla. Ja tietty kaikkia naisia syyllistettäisiin niistä jotka on hitaampia muuttamaan käytöstään.
Mutta koko muutosvaatimushan on feministipelleporukan öyhötystä joten ehkä on vaan parempi tunnustaa ettei noilla ole oikeutta vaatia tuollaisia asioita.
"Luontainen käytös" on pikkuisen eriasia kuin kulttuurin sisällä opitut käytöstavat ja yleistä normia seuraavat käytösmallit. Naisten käytös on sitäpaitsi kovasti muuttunut sadassa vuodessa, koska ei siinä "vanhojen hyvien aikojen" käytöksessäkään mitään luonnollista ollut.
Ja mitähän feministinaisten öyhötys sitten on jos ei kulttuurin sisällä opittuja huonoja käytöstapoja? Eli pois vaan moiset tavat naisilta. Palataan keskustelemaan niistä miesten muutostavoista heti kun olette saaneet itse korjattua omat tapanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen asetelma rikkoi minun ja ex-mieheni avioliiton. Ex taantui vuosikymmeniä vanhaan malliin ja halusi olla "perheen pää". Minulle ei riittänyt kodinkoneen ja lastenhoitajan rooli. Oikeasti on säälittävää miten osa miehistä on jämähtänyt jonnekin menneeseen maailmaan. Toisaalta on ymmärrettävää ettei saavutetuista eduista haluta luopua.
Tasa-arvoinen parisuhde on vähän kuin kommunismi. Se on ideana hyvä, mutta ei toimi käytännössä. Miehellä ei ole hyvä olla tasa-arvoisessa parisuhteessa. Sen takia eroja on niin paljon. Tasa-arvoinen parisuhde on naisten keksintö. Jossain vaiheessa mies kyllästyy liialliseen tasa-arvoon ja lähtee suhteesta tai toimii niin, että ero tulee. Mies haluaa olla perheen pää tai sitten tapailusuhteessa ilman sitoomuksia.
Kerrotko, miten miehen saa olemaan perheen päänä ja hoitamaan miehen velvollisuudet? Meillä on mennyt ajan myötä siihen, että lähes kaikki ns. miesten työt, siis ne vähät, mitä kerrostalossa asuvalla on, ovat pikkuhiljaa siirtyneet minun vastuulle.
Mies saattaa työpaikan ruokatuntijuttelujen jälkeen illalla tentata minulta, että paljonkos me maksetaan netistä ja sähköstä ja milloin ne on viimeksi kilpailutettu. Kun kerron summat, mies kertoo, että Pertti tekee noin ja Matti maksaa näin ja miksei meillä ole samalla tavalla. Jos pitää soittaa huoltoyhtiöön, se olen minä, joka joudun sen tekemään ja olemaan paikalla, kun huollosta tullaan käymään. En jaksa.
Lomakkeita voi printata netistä, kun elämä on niin kurjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen perusteella varmaan naisetkin olisi aika shokissa jos niitä (kaikkia) vaadittaisiin tuosta noin vaan muuttamaan luontainen käyttäytymisensä just nyt ja välittömästi täysin toisenlaiseksi rangaistuksen uhalla. Ja tietty kaikkia naisia syyllistettäisiin niistä jotka on hitaampia muuttamaan käytöstään.
Mutta koko muutosvaatimushan on feministipelleporukan öyhötystä joten ehkä on vaan parempi tunnustaa ettei noilla ole oikeutta vaatia tuollaisia asioita.
"Luontainen käytös" on pikkuisen eriasia kuin kulttuurin sisällä opitut käytöstavat ja yleistä normia seuraavat käytösmallit. Naisten käytös on sitäpaitsi kovasti muuttunut sadassa vuodessa, koska ei siinä "vanhojen hyvien aikojen" käytöksessäkään mitään luonnollista ollut.
Ja mitähän feministinaisten öyhötys sitten on jos ei kulttuurin sisällä opittuja huonoja käytöstapoja? Eli pois vaan moiset tavat naisilta. Palataan keskustelemaan niistä miesten muutostavoista heti kun olette saaneet itse korjattua omat tapanne.
Feminismi on naisten aseman parantamista tasa-arvon nimissä. Henk.koht. en ymmärrä minkälainen ihminen vastustaa tasa-arvoa. Mutta kuten näkyy maailma muuttuu siihen suuntaan ja sinä tai yksikään sovinisti ei onneksi Suomessa sen edessä seiso.
Tunturiviltillä vanhanaikainen ajatusmaailma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lähtisi nimeämään shokissa olijoita miehiksi. Jos jokin on shokissa, niin se on konservatiivinen miehisyys. Kaikki miehet eivät kuitenkaan tähän konservatiiviseen joukkoon kuulu, eivätkä ole koskaan kuuluneetkaan.
Konservatiivinen naiseus on yhtä lailla shokissa, kriisissä. Tähän liittyvä oireilu on vain jäänyt naisen aseman nopean paranemisen alle ja on nyt hiljalleen hiipumassa pois.
Konservatiivisen miehisyyden tärkeää asemaa pidetään sen sijaan monin verroin vahvemmin yllä erilaisin valtarakentein ihan valtiotasolta lähtien. On monia äärikonservatiivisia tapoja ja lakiin kirjattuja pakkoja armeijasta hatun riisumiseen asti joista pidetään yhteiskuntien tasolla yhä vahvasti kiinni. Kannattajat ovat yhtä lailla niin naisia kuin miehiäkin.
Tästä syystä johtuen miehisyyden muutos vaatii kaiken yhteisen kyseenalaistamista, yhteiskuntia johtaneen konservatiivinen mieshegemonian kyseenalaistamista. Muutos tuntuu osasta oman oksan sahaamiselta, eikä muutostarvetta nähdä. Muutos on siksi hidas.Jos konservatiivisia miehisiä miehiä ei enää olisi niin armeijasta tulisi heikko ja raskaan sarjan yrittäjiä ei enää olisi. Feministinainen ja heikko tasa-arvoinen mies ei pysty kantaa sitä yrittäjän vastuuta. Pikkupuljuja hekin pystyvät pyörittämään.
Tosimies ei säikähdä naisen tasa-arvoaseman paranemista, sillä se ei syö hänen miehisyyttään. Se erottaa sinut sellaisesta.
Setämiesten aika on ohi. Kuten myös ydinperheilluusioiden ja sukupuoliroolien. Patriarkaatin. Ja muutaman kymmenen vuoden sisään myös sukupuolien ja koko libidon/seksuaalisuuden. Evoluutio ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen perusteella varmaan naisetkin olisi aika shokissa jos niitä (kaikkia) vaadittaisiin tuosta noin vaan muuttamaan luontainen käyttäytymisensä just nyt ja välittömästi täysin toisenlaiseksi rangaistuksen uhalla. Ja tietty kaikkia naisia syyllistettäisiin niistä jotka on hitaampia muuttamaan käytöstään.
Mutta koko muutosvaatimushan on feministipelleporukan öyhötystä joten ehkä on vaan parempi tunnustaa ettei noilla ole oikeutta vaatia tuollaisia asioita.
"Luontainen käytös" on pikkuisen eriasia kuin kulttuurin sisällä opitut käytöstavat ja yleistä normia seuraavat käytösmallit. Naisten käytös on sitäpaitsi kovasti muuttunut sadassa vuodessa, koska ei siinä "vanhojen hyvien aikojen" käytöksessäkään mitään luonnollista ollut.
Ja mitähän feministinaisten öyhötys sitten on jos ei kulttuurin sisällä opittuja huonoja käytöstapoja? Eli pois vaan moiset tavat naisilta. Palataan keskustelemaan niistä miesten muutostavoista heti kun olette saaneet itse korjattua omat tapanne.
Mikä tää sairas fiksaatio on just niihin varattomiin naisiin joidenka täytyy suvun painostuksen ja roposten toivossa miellyttää miestään? Heistä tässä taitaa olla puhe.
Vierailija kirjoitti:
Setämiesten aika on ohi. Kuten myös ydinperheilluusioiden ja sukupuoliroolien. Patriarkaatin. Ja muutaman kymmenen vuoden sisään myös sukupuolien ja koko libidon/seksuaalisuuden. Evoluutio ❤️
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Dunderfelt näyttää maalaavan miehestä aika lailla kyvytöntä, lähestulkoon älylllisesti ja sosiaalisesti kehitysvammaista kuvaa.
Totta. Mieheni jopa vähän loukkaantui silloin vuosi sitten kun tämän jutun luki.
Vierailija kirjoitti:
Dunderfelt näyttää maalaavan miehestä aika lailla kyvytöntä, lähestulkoon älylllisesti ja sosiaalisesti kehitysvammaista kuvaa.
Mietin ihan samaa. Se on jännä miten usein miesten antisosiaalista käytöstä pyritään selittämään sillä että mies on perimmiltään yhä luolamies. Ihan kuin koko miessukupuoli olisi lakannut kehittymistä ja olisi lähempänä eläintä kuin ihmistä kognitiivisilta kyvyiltään. En ymmärrä miksi jotkin miehet innoissaan allekirjoittavat näitä omaa sukupuoltaan parjaavia teorioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lähtisi nimeämään shokissa olijoita miehiksi. Jos jokin on shokissa, niin se on konservatiivinen miehisyys. Kaikki miehet eivät kuitenkaan tähän konservatiiviseen joukkoon kuulu, eivätkä ole koskaan kuuluneetkaan.
Konservatiivinen naiseus on yhtä lailla shokissa, kriisissä. Tähän liittyvä oireilu on vain jäänyt naisen aseman nopean paranemisen alle ja on nyt hiljalleen hiipumassa pois.
Konservatiivisen miehisyyden tärkeää asemaa pidetään sen sijaan monin verroin vahvemmin yllä erilaisin valtarakentein ihan valtiotasolta lähtien. On monia äärikonservatiivisia tapoja ja lakiin kirjattuja pakkoja armeijasta hatun riisumiseen asti joista pidetään yhteiskuntien tasolla yhä vahvasti kiinni. Kannattajat ovat yhtä lailla niin naisia kuin miehiäkin.
Tästä syystä johtuen miehisyyden muutos vaatii kaiken yhteisen kyseenalaistamista, yhteiskuntia johtaneen konservatiivinen mieshegemonian kyseenalaistamista. Muutos tuntuu osasta oman oksan sahaamiselta, eikä muutostarvetta nähdä. Muutos on siksi hidas.Jos konservatiivisia miehisiä miehiä ei enää olisi niin armeijasta tulisi heikko ja raskaan sarjan yrittäjiä ei enää olisi. Feministinainen ja heikko tasa-arvoinen mies ei pysty kantaa sitä yrittäjän vastuuta. Pikkupuljuja hekin pystyvät pyörittämään.
Tosimies ei säikähdä naisen tasa-arvoaseman paranemista, sillä se ei syö hänen miehisyyttään. Se erottaa sinut sellaisesta.
Loppuiko argumentit? Miten tuo viestisi liittyi yhtään mihinkään mitenkään? Te naiset ette tosiaan osaa olla puhumatta kirjoittajan ominaisuuksista.

Nämä samat naiset ovat sitten näitä "feministejä".
Ei voi kuin ymmärtää.

Kyllähän me nähdään tasa-arvon tulokset. Syntyvyys on alempana kuin koskaan. Vähintään 25% korkeakouluopiskelijoista kärsii mielenterveysongelmista. Kolmannes varusmiehistä keskeyttää palveluksen jne. Olen varma, että tämä kehitys tulee vielä huononemaan nykyisestä tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Ja mitähän feministinaisten öyhötys sitten on jos ei kulttuurin sisällä opittuja huonoja käytöstapoja? Eli pois vaan moiset tavat naisilta. Palataan keskustelemaan niistä miesten muutostavoista heti kun olette saaneet itse korjattua omat tapanne.
Tässä näemme taas kerran esimerkin siitä, kuinka sovinistimies yrittää hiljentää feministinaisia väittämällä, että tasa-arvon kannattaminen ja naisten oikeuksien puolustaminen tarkoittaa samaa kuin huonot käytöstavat. Tällä virheellisellä väittämällä sovinistimies yrittää paeta omaa vastuuta ja olla ottamatta osaa millään tavalla meneillä olevaan yhteiskunnalliseen muutokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dunderfelt näyttää maalaavan miehestä aika lailla kyvytöntä, lähestulkoon älylllisesti ja sosiaalisesti kehitysvammaista kuvaa.
Mietin ihan samaa. Se on jännä miten usein miesten antisosiaalista käytöstä pyritään selittämään sillä että mies on perimmiltään yhä luolamies. Ihan kuin koko miessukupuoli olisi lakannut kehittymistä ja olisi lähempänä eläintä kuin ihmistä kognitiivisilta kyvyiltään. En ymmärrä miksi jotkin miehet innoissaan allekirjoittavat näitä omaa sukupuoltaan parjaavia teorioita.
Hauskaa miten tämä on vuosituhansien saatossa kääntynyt. Antiikin kreikkalaisten mielestä nainen oli eläimen kaltainen aliolento, jota filosofisesti ja älyllisesti kyvykäs mies piti aisoissa ja jonka raivoavaa seksuaaliviettiä miehen oli tehtävänä suitsia yhteiskuntakelpoiseen muotoon. Nyt moderni mies sitten puolestaan on jotenkin muka älyllisesti vajavainen ja vietti-impulssien riivaama puolieläin. Missä vaiheessa tämä muuttui ja miksi?
Hetkinen, missä minun naisrahani on 🙄