"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa
Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.
– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).
Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.
– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.
– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.
– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.
Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.
Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.
– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.
mies53v
Kommentit (797)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on shokissa, koska nyt hän vasta ymmärtää, ettei tasa-arvossa voi ottaa rusinoita pullasta. Monet miehet oikein kerskailevat, kuinka kaikki pitää maksaa 50/50, vaikka mies olisi diplomi-insinööri ja nainen lastentarhanopettaja, koska TASA-ARVO, ja hehän eivät mitään lompakkoloisia hyysää. Kotitöissä sitten todetaankin, että nainen hoitaa varmaan päivittäin tai vähintäänkin viikottain tehtävät ruoanlaiton ja siivouksen, kun ne ovat naisten hommia, kun taas mies hoitaa miesten hommat, eli hän vie kahdesti vuodessa auton renkaat vaihdettavaksi. Ehkäisyasioissa nainen edelleen uhraa oman terveytensä popsimalla hormoneja, koska mies ei kestä pientä kumipalasta arvokkaan elimensä ympärillä.
Äitiemme sukupolvi vielä nieli tämän, koska heidän omat äitinsä olivat kasvattaneet heidät siihen, että naisen osana on kurjuus ja uhrautuminen. Omat äitimme ovat kasvattaneet meidät nykyajan pari-kolmekymppiset siihen, ettei suostuta tällaiseen naurettavaan kaksoisstandardiin. Ja sehän näitä mieslapsia risoo.
Olen nainen ja meillä ei olisi tullut mieleenkään muu kuin 50/50 jako yhteisten kulujen suhteen. Sama jako pätee kotitöihin.
Ihan on omia valintoja nämä. Se LTO voi valita puolison, jolla on samat tulot kuin itsellään, samoin se DI.
Miesten nimittäminen lapsiksi oli tarpeetonta ja osoitti omaa lapsellisuuttasi.
Mitäs, jos pari on ruvennut seurustelemaan jo lukiovuosina? Pitääkö heidän sopia keskenään, että kumpikin lähtee opiskelemaan samaa alaa vai pistää välit poikki lakituspäivän jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen asetelma rikkoi minun ja ex-mieheni avioliiton. Ex taantui vuosikymmeniä vanhaan malliin ja halusi olla "perheen pää". Minulle ei riittänyt kodinkoneen ja lastenhoitajan rooli. Oikeasti on säälittävää miten osa miehistä on jämähtänyt jonnekin menneeseen maailmaan. Toisaalta on ymmärrettävää ettei saavutetuista eduista haluta luopua.
Tasa-arvoinen parisuhde on vähän kuin kommunismi. Se on ideana hyvä, mutta ei toimi käytännössä. Miehellä ei ole hyvä olla tasa-arvoisessa parisuhteessa. Sen takia eroja on niin paljon. Tasa-arvoinen parisuhde on naisten keksintö. Jossain vaiheessa mies kyllästyy liialliseen tasa-arvoon ja lähtee suhteesta tai toimii niin, että ero tulee. Mies haluaa olla perheen pää tai sitten tapailusuhteessa ilman sitoomuksia.
Kerrotko, miten miehen saa olemaan perheen päänä ja hoitamaan miehen velvollisuudet? Meillä on mennyt ajan myötä siihen, että lähes kaikki ns. miesten työt, siis ne vähät, mitä kerrostalossa asuvalla on, ovat pikkuhiljaa siirtyneet minun vastuulle.
Mies saattaa työpaikan ruokatuntijuttelujen jälkeen illalla tentata minulta, että paljonkos me maksetaan netistä ja sähköstä ja milloin ne on viimeksi kilpailutettu. Kun kerron summat, mies kertoo, että Pertti tekee noin ja Matti maksaa näin ja miksei meillä ole samalla tavalla. Jos pitää soittaa huoltoyhtiöön, se olen minä, joka joudun sen tekemään ja olemaan paikalla, kun huollosta tullaan käymään. En jaksa.
Eiköhän se tapahdu jo valintavaiheessa. Ja keskustelemalla riittävän usein molempien tarpeista ja toiveista.
Missä valintavaiheessa? Me asuttiin vielä lapsuuskodeissamme, kun ruvettiin seurustelemaan.
Kun nainen kouluttautuu ja saa hyvää palkkaa, rima miehen suhteen nousee ja moni elääkin sitten yksin. Kun ei tarvitse miestä elättämään, pitäisi ihmissuhteen olla oikeasti hyvä ja antoisa, tasapainoinen ja hyvinvoiva.
Eivätkä kaikki miehetkään tarvitse naista, juuri ne, jotka pärjäävät yksinkin. Heillä myös on rima korkealla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on shokissa, koska nyt hän vasta ymmärtää, ettei tasa-arvossa voi ottaa rusinoita pullasta. Monet miehet oikein kerskailevat, kuinka kaikki pitää maksaa 50/50, vaikka mies olisi diplomi-insinööri ja nainen lastentarhanopettaja, koska TASA-ARVO, ja hehän eivät mitään lompakkoloisia hyysää. Kotitöissä sitten todetaankin, että nainen hoitaa varmaan päivittäin tai vähintäänkin viikottain tehtävät ruoanlaiton ja siivouksen, kun ne ovat naisten hommia, kun taas mies hoitaa miesten hommat, eli hän vie kahdesti vuodessa auton renkaat vaihdettavaksi. Ehkäisyasioissa nainen edelleen uhraa oman terveytensä popsimalla hormoneja, koska mies ei kestä pientä kumipalasta arvokkaan elimensä ympärillä.
Äitiemme sukupolvi vielä nieli tämän, koska heidän omat äitinsä olivat kasvattaneet heidät siihen, että naisen osana on kurjuus ja uhrautuminen. Omat äitimme ovat kasvattaneet meidät nykyajan pari-kolmekymppiset siihen, ettei suostuta tällaiseen naurettavaan kaksoisstandardiin. Ja sehän näitä mieslapsia risoo.
Olen nainen ja meillä ei olisi tullut mieleenkään muu kuin 50/50 jako yhteisten kulujen suhteen. Sama jako pätee kotitöihin.
Ihan on omia valintoja nämä. Se LTO voi valita puolison, jolla on samat tulot kuin itsellään, samoin se DI.
Miesten nimittäminen lapsiksi oli tarpeetonta ja osoitti omaa lapsellisuuttasi.
Mitäs, jos pari on ruvennut seurustelemaan jo lukiovuosina? Pitääkö heidän sopia keskenään, että kumpikin lähtee opiskelemaan samaa alaa vai pistää välit poikki lakituspäivän jälkeen?
Älä heittäydy lapselliseksi. He keskustelevat, kuinka haluavat perheessään jakaa raha-asiat, kotityöt, sukulaisten tapaamisen ja lukuisat muut asiat. Jos toinen haluaa LTO:ksi ja toinen paremmin palkattuun ammattiin, he sopivat keskenään, eletäänkö pienituloisemman elintason mukaan ja jaetaan menot 50/50 vai onko suurituloisempi halukas maksamaan enemmän. Ja sama muiden asioiden suhteen. Sen jälkeen kannetaan vastuu omista valinnoista eikä valiteta niistä.

Aika paljon pitää 18-19-vuotiaiden osata suunnitella tulevaisuutta ja ennustaa, miten oma työllistyminen sujuu ja tuleeko terveyden kanssa ongelmia. Sitähän on tuossa vaiheessa vielä henkisesti keskenkasvuinen ja siinä pitäisi tehdä päätöksiä, miten tietyssä tilanteessa toimitaan 50-vuotiaana.
Jos naimisissa ollaan niin kyllä se yhdyntä kuuluu siihen ainakin silloin tällöin!
Ei pelkkää siivousta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jännä ilmiö. Miehen pitäisi puheissa olla nykyaikainen, mutta kuitenkin reaalimaailmassa eniten kysyntää on kavereilla, jotka ovat ns. perinteisiä miehiä.
Ei ihan niinkään. Oma kaveripiirini lähinnä koulutettuja fiksuja naisia ja kukaan heistä ei ole valinnut ns. perinteistä miestä vaan tasa-arvoa arvostavan modernin miehen. Voi olla että jossain piireissä perinteisillä miehillä on vielä kysyntää mutta ei se mikään normi kyllä ole.
En ikinä ottaisi feministiä puolisokseni. Jos perheeseen syntyisi poikalapsi ja feministiäiti yrittäisi kuohia oman poikansa väärällä kasvutuksella. Se olisi katastrofi ja johtaisi MT-ongelmiin. Nämä tasa-arvoiset pariskunnat ovatkin yleensä lapsettomia, joten suurta vahinkoa ei pääse syntymään. Luonto hoitaa tämänkin ongelman.
Voi kuule, feministien kasvattamat pojat ovat hyvin suosittuja tyttöjen keskuudessa. Sellaisesta ei tule sohvalla makaajaa vaan hän osaa olla tasa-arvoinen puoliso. Syntyvyys nousee, kun nainen voi olla varma, että mies tekee osansa.

Tarkoitatko, että kun 18-19 -vuotiaana menee yhteen, niin koskaan elämän varrella ei tarvitse keskustella esimerkiksi keskinäisistä raha-asioista?
Vierailija kirjoitti:
Kun nainen kouluttautuu ja saa hyvää palkkaa, rima miehen suhteen nousee ja moni elääkin sitten yksin. Kun ei tarvitse miestä elättämään, pitäisi ihmissuhteen olla oikeasti hyvä ja antoisa, tasapainoinen ja hyvinvoiva.
Eivätkä kaikki miehetkään tarvitse naista, juuri ne, jotka pärjäävät yksinkin. Heillä myös on rima korkealla.
Itse hyvintienaavana naisena päädyin elättämään miestä, kun yhteenmuuton jälkeen mies päätti ottaa loparit. Mihinkään työttömyyskassaan ei kuulunut eikä saanut aikaiseksi hakea edes sitä peruspäivärahaa, kun sainhan mä hyvää palkkaa ja miehen mielestä se riitti aivan hyvin meille molemmille, turhaan muka pingotin.
Omistamastani asunnosta mies lähti vasta hankittuani hänelle oikeudesta häädön, ei mikään lyhyt prosessi.
Näitä lompakolle loisimaan haluavia miehiä löytyy yllin kyllin. Kukapa sellaista riesaksi haluaa.
Milloin Suomessa miehet ovat muka laajamittaisesti edes naisia elättäneet muissa kuin amerikkalaisista 50-luvun elokuvista hankituissa harhakuvissa?
En oikein ymmärrä. Nyt on jo hyvän aikaa itketty toksisen maskuliinisuuden kauheutta, kuinka miehen pitää aina olla se puhumaton tunteeton kivi.
Tätä kuviota on jo jonkun verran saatu murrettua, ja nyt sen saman pskan perään itketään taas. Että miksi ei mies enää saa olla se puhumaton tunteeton kivi?
No mitä ihmettä te nyt haluatte?
Minä en lähtisi nimeämään shokissa olijoita miehiksi. Jos jokin on shokissa, niin se on konservatiivinen miehisyys. Kaikki miehet eivät kuitenkaan tähän konservatiiviseen joukkoon kuulu, eivätkä ole koskaan kuuluneetkaan.
Konservatiivinen naiseus on yhtä lailla shokissa, kriisissä. Tähän liittyvä oireilu on vain jäänyt naisen aseman nopean paranemisen alle ja on nyt hiljalleen hiipumassa pois.
Konservatiivisen miehisyyden tärkeää asemaa pidetään sen sijaan monin verroin vahvemmin yllä erilaisin valtarakentein ihan valtiotasolta lähtien. On monia äärikonservatiivisia tapoja ja lakiin kirjattuja pakkoja armeijasta hatun riisumiseen asti joista pidetään yhteiskuntien tasolla yhä vahvasti kiinni. Kannattajat ovat yhtä lailla niin naisia kuin miehiäkin.
Tästä syystä johtuen miehisyyden muutos vaatii kaiken yhteisen kyseenalaistamista, yhteiskuntia johtaneen konservatiivinen mieshegemonian kyseenalaistamista. Muutos tuntuu osasta oman oksan sahaamiselta, eikä muutostarvetta nähdä. Muutos on siksi hidas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jännä ilmiö. Miehen pitäisi puheissa olla nykyaikainen, mutta kuitenkin reaalimaailmassa eniten kysyntää on kavereilla, jotka ovat ns. perinteisiä miehiä.
Ei ihan niinkään. Oma kaveripiirini lähinnä koulutettuja fiksuja naisia ja kukaan heistä ei ole valinnut ns. perinteistä miestä vaan tasa-arvoa arvostavan modernin miehen. Voi olla että jossain piireissä perinteisillä miehillä on vielä kysyntää mutta ei se mikään normi kyllä ole.
En ikinä ottaisi feministiä puolisokseni. Jos perheeseen syntyisi poikalapsi ja feministiäiti yrittäisi kuohia oman poikansa väärällä kasvutuksella. Se olisi katastrofi ja johtaisi MT-ongelmiin. Nämä tasa-arvoiset pariskunnat ovatkin yleensä lapsettomia, joten suurta vahinkoa ei pääse syntymään. Luonto hoitaa tämänkin ongelman.
Voi kuule, feministien kasvattamat pojat ovat hyvin suosittuja tyttöjen keskuudessa. Sellaisesta ei tule sohvalla makaajaa vaan hän osaa olla tasa-arvoinen puoliso. Syntyvyys nousee, kun nainen voi olla varma, että mies tekee osansa.
Miksi naiselle on niin tärkeää, että kotityöt menee aina tarkasti tasan? Miksei voi antaa asunnon olla hieman sotkuisempi jos miestä ei kiinnosta siivota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jännä ilmiö. Miehen pitäisi puheissa olla nykyaikainen, mutta kuitenkin reaalimaailmassa eniten kysyntää on kavereilla, jotka ovat ns. perinteisiä miehiä.
Ei ihan niinkään. Oma kaveripiirini lähinnä koulutettuja fiksuja naisia ja kukaan heistä ei ole valinnut ns. perinteistä miestä vaan tasa-arvoa arvostavan modernin miehen. Voi olla että jossain piireissä perinteisillä miehillä on vielä kysyntää mutta ei se mikään normi kyllä ole.
En ikinä ottaisi feministiä puolisokseni. Jos perheeseen syntyisi poikalapsi ja feministiäiti yrittäisi kuohia oman poikansa väärällä kasvutuksella. Se olisi katastrofi ja johtaisi MT-ongelmiin. Nämä tasa-arvoiset pariskunnat ovatkin yleensä lapsettomia, joten suurta vahinkoa ei pääse syntymään. Luonto hoitaa tämänkin ongelman.
Voi kuule, feministien kasvattamat pojat ovat hyvin suosittuja tyttöjen keskuudessa. Sellaisesta ei tule sohvalla makaajaa vaan hän osaa olla tasa-arvoinen puoliso. Syntyvyys nousee, kun nainen voi olla varma, että mies tekee osansa.
Hah. Ei mitään merkitystä. Ei tommosia asioita mietitä 16-20-vuotiaana.
Kun löysää rahaa naisille jakavan valtion lainansaanti loppuu, loppuu myös nykyinen poikkeusaikakausi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en lähtisi nimeämään shokissa olijoita miehiksi. Jos jokin on shokissa, niin se on konservatiivinen miehisyys. Kaikki miehet eivät kuitenkaan tähän konservatiiviseen joukkoon kuulu, eivätkä ole koskaan kuuluneetkaan.
Konservatiivinen naiseus on yhtä lailla shokissa, kriisissä. Tähän liittyvä oireilu on vain jäänyt naisen aseman nopean paranemisen alle ja on nyt hiljalleen hiipumassa pois.
Konservatiivisen miehisyyden tärkeää asemaa pidetään sen sijaan monin verroin vahvemmin yllä erilaisin valtarakentein ihan valtiotasolta lähtien. On monia äärikonservatiivisia tapoja ja lakiin kirjattuja pakkoja armeijasta hatun riisumiseen asti joista pidetään yhteiskuntien tasolla yhä vahvasti kiinni. Kannattajat ovat yhtä lailla niin naisia kuin miehiäkin.
Tästä syystä johtuen miehisyyden muutos vaatii kaiken yhteisen kyseenalaistamista, yhteiskuntia johtaneen konservatiivinen mieshegemonian kyseenalaistamista. Muutos tuntuu osasta oman oksan sahaamiselta, eikä muutostarvetta nähdä. Muutos on siksi hidas.
Jos konservatiivisia miehisiä miehiä ei enää olisi niin armeijasta tulisi heikko ja raskaan sarjan yrittäjiä ei enää olisi. Feministinainen ja heikko tasa-arvoinen mies ei pysty kantaa sitä yrittäjän vastuuta. Pikkupuljuja hekin pystyvät pyörittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jännä ilmiö. Miehen pitäisi puheissa olla nykyaikainen, mutta kuitenkin reaalimaailmassa eniten kysyntää on kavereilla, jotka ovat ns. perinteisiä miehiä.
Ei ihan niinkään. Oma kaveripiirini lähinnä koulutettuja fiksuja naisia ja kukaan heistä ei ole valinnut ns. perinteistä miestä vaan tasa-arvoa arvostavan modernin miehen. Voi olla että jossain piireissä perinteisillä miehillä on vielä kysyntää mutta ei se mikään normi kyllä ole.
En ikinä ottaisi feministiä puolisokseni. Jos perheeseen syntyisi poikalapsi ja feministiäiti yrittäisi kuohia oman poikansa väärällä kasvutuksella. Se olisi katastrofi ja johtaisi MT-ongelmiin. Nämä tasa-arvoiset pariskunnat ovatkin yleensä lapsettomia, joten suurta vahinkoa ei pääse syntymään. Luonto hoitaa tämänkin ongelman.
Voi kuule, feministien kasvattamat pojat ovat hyvin suosittuja tyttöjen keskuudessa. Sellaisesta ei tule sohvalla makaajaa vaan hän osaa olla tasa-arvoinen puoliso. Syntyvyys nousee, kun nainen voi olla varma, että mies tekee osansa.
Saisiko nyt jotain lähdettä tälle, että ovat hyvin suosittuja? :D
Feministi sinä et kyllä ole. Feministi ei tekisi mitään oletuksia siitä, että oma lapsi ylipäätään menisi edes mihinkään parisuhteeseen, puhumattakaan lapsien tekemisestä.
Todella huonosti taipuu nämä teidän jutut auttamaan teidän omia tarkoitusperiä.
-eri
Vihervasemmisto kirjoitti:
Mies on luomakunnan kruunu! Nainen on hoivaaja!
Kruunu eli hyödytön vallan symboli, joka suurimman osan ajasta on pimeässä kassakaapissa piilossa hyödyttömänä ja käyttöä vailla? Niinkö? En itse haukkuisi ketään kruunuksi, asumme sentään demokraattisessa tasavallassa.
Dunderfelt näyttää maalaavan miehestä aika lailla kyvytöntä, lähestulkoon älylllisesti ja sosiaalisesti kehitysvammaista kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun löysää rahaa naisille jakavan valtion lainansaanti loppuu, loppuu myös nykyinen poikkeusaikakausi.
Ottaisin mielelläni vastaan löysää rahaa, jota jaetaan sukupuolen perusteella. Minne voin lähettää hakemukseni?
Minä olen 27-vuotias nainen ja kouluttaudun parhaillaan ktm vaikka mieheni olisi halunnut jo lapsia. Tein selväksi ettei niitä vielä tule sillä haluan uran ensin, ja hän hyväksyi sen. Muunlaisen miehen kanssa en voisi ollakaan.
Toinen asia mitä en tee on se etten syö e-pillereitä, ikinä. Huolehdimme ehkäisystä 50-50% miehen kanssa, ja tämänkin hän hyväksyy.