Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

Tän ketjun lukeminen kyllä kirkastaa muistot siitä miten jotkut vanhemmat halusivat ilahduttaa lapsiaan pienillä mutta kivoilla jutuilla, esim uudella vaatteella jonka sai itse valita, karkkipäivällä tai viemällä syömään johonkin pikaruokalaan.  Ja jotkut taas pihistelivät vaikka ei olisi rahastakaan ollut kiinni, mutta kun rahan - tai ajankin -  kuluttaminen lapsiin oli heidän mielestään turhaa hömppää niin mitään mieluista ei nuo lapset juuri koskaan saanut vaikka se olis maksanut vain muutaman lantin, tai olisi ollut ilmaista tekemistä vanhemman kanssa. Lapset siitä selvästikin sisäistivät mikä heidän arvonsa vanhempien silmissä oli. Eli että sitä ei juuri ollut.

Traumat jäi myös minulle noista jacky-vanukkaista :) . Olin vanhin, ja niitä ostettiin kyllä meille puolen tusinaa joka viikko, mutta ne oli tarkoitettu ainoastaan taaperolle pikkuveljelleni. Minulle oli kovat ukaasit että et sitten syö niitä, ne on ostettu veljelle. Joskus kun nakitettiin syöttämään pikkuveli, pihistin salaa pari lusikallista vanukasta ensin omaan kippoon ja syötin loput veljelle. Kokonaista vanukasta en uskaltanut syödä kun pelkäsin että vanhemmat on laskeneet ne ja saan satikutia jos varastan yhden. Olisiko se nyt ollut niin kauheaa tuhlausta jos olisivat ostaneet minulle myös muutaman kun tiesivät hyvin että olisin niistä kovasti tykännyt - siksihän ne kiellettiinkin. Näin aikuisena ja vanhempana itsekin pudistelen joskus päätäni yrittäen ymmärtää vanhempieni aivoituksia ja logiikkaa.

Pienempänä lapsena muistan miten ihanaa oli, jos sai saunan jälkeen takassa grillata nakin hotdogin väliin ja mehua tai limpparia kylkeen. Ne iltapalahetket on jäänyt mieleen kyllä. Teininä sain kaksi omaa hevosta ja se on kyllä ylittänyt aivan kaiken! Olen niin kiitollinen niistä vanhemmilleni. Muuten elämä on ollut kotona asuessa aikamoista pihistelyä ja pienetkin asiat oli luksusta olevinaan. :D

Kun joku viikonloppu tai lomapäivä vanhemmat ei riidelleet, ts. äiti ei huutanut isälle jostakin. Oli hiljaista ja rauhallista, eikä ollut sellaista pelon tunnetta, mikä tuli aina etenkin joululoman aikoihin. Se oli luksusta ja todella kummallista.

Huoltoasemalla syönti. Aina oli kesälomareissuilla omat eväät mukana, kahvit termarissa ja huoltsikoilla pysähdyttiin vain vessassa. Kerran ajeltiin sukulaisperheen kanssa ja kun pysähtyivät syömään huoltoasemalle, tarjosivat minullekin hampurilaisaterian oikein limukan kanssa.

Oi ihana 80-luku.

Jännä miten tapa siirtynyt eteenpäin:) Vaikka rahaa onkin, niin aina minulla on omat eväät kun ajellaan pidempiä matkoja. Huoltoasemalta silloin tällöin napataan vain kahvi mukaan.

Itselleni lapsena oli luksusta normaali ruoka. Varsinkin jos siinä oli lihaa!

Mummolassa riisipuuro ja sekametelisoppa, oikein klimppinen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä sukulaisemme oli melko varakas, hänellä oli autossaan puhelinkin töiden takia. Hän toi aina tuliaisia, esimerkiksi kahvia, viinipullon, suklaata ja mitä nyt milloinkin.

Kerran hän toi meille kiivi-hedelmiä ison pussillisen.

Oih, kiivi! Tai kiwi-hedelmä, kuten sitä kutsui keittokirja, joka meillä oli, ja jossa oli paitsi ruokaohjeita, myös esittelyjä eri elintarvikkeista, mm. hedelmistä.  Eihän niitä siihen aikaan kaupasta saanut, kuten ei myöskään mangoa, papaijaa, granaattiomenaa ym., mutta mielessäni yritin kuvitella makuja. Kiivin väitettiin maistuvan karviaiselta. En muista, milloin ensimmäisen kerran sitten oikeasti sain sellaisen syödäkseni.

Mutta nyt, vuosikymmenten päästä, kun kaupassa on vaikka mitä hedelmiä ja minulla rahaa niitä ostaakin, olen tullut siihen tulokseen, että paras hedelmä on se tuikitavallinen omena. Ei silti, lapsuudessani nekin olivat melkein ylellisyyttä. Hedelmät olivat kalliita ja niitä sai yhden päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Toivottvasti nuoremmat polvet lukevat tämän ketjun ja huomaavat, ettei meitä kannata kadehtia joka käänteessä.

Suurella osalla suomalaisia tähtihetket ovat olleet nykyelämään verrattuna todella vähäisiä.

Olen eri mieltä: Tähtihetkiä oli ihan saman verran kuin nykynuorillakin. Mutta sellaiset asiat, jotka nyt ovat ihan tavallisia, olivat nuoruudessamme luksusta. Muistan kuinka rakastin broileria, jota sai harvoin koska se oli kallista. No, pystyykö siitä enää saamaan mitään luksus-fiiliksiä? En minä itsekään pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä oli puhetta omenista. Kasvoin Kuopion seudulla ja kyllä meilläkin päin omenia kasvoi ihan normaaliin tapaan ja tuttavilta saatiin kassitolkulla usein ihan ilmaiseksi. Leivottiin niistä piirakkaa ja tehtiin sosetta pakkaseen.

Kotimaiset omenat ovat tosi herkullisia, luksusta sekin on.

Oliko 60 vuotta sittenkin? Vähän epäilen., koska talvet olivat kylmempiä, kuten tuossa aiemmin oli mainittu.

On ollut jo vuosikymmeniä sitten Savossa omenapuita.

Kainuussa ei omenapuita ollut ainakaan 60-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Huoltoasemalla syönti. Aina oli kesälomareissuilla omat eväät mukana, kahvit termarissa ja huoltsikoilla pysähdyttiin vain vessassa. Kerran ajeltiin sukulaisperheen kanssa ja kun pysähtyivät syömään huoltoasemalle, tarjosivat minullekin hampurilaisaterian oikein limukan kanssa.

Oi ihana 80-luku.

Jännä miten tapa siirtynyt eteenpäin:) Vaikka rahaa onkin, niin aina minulla on omat eväät kun ajellaan pidempiä matkoja. Huoltoasemalta silloin tällöin napataan vain kahvi mukaan.

Tää on niin totta!! Isälle itselleen oli ihan luksusta päästä Lappiin (Suomen, Ruotsin ja Norjan) joka kesä, ja niin me istuttiin auton takapenkillä huonovointisina monta kesää, mutustellen äidin tekemiä leipiä ja juomalla sekamehua termarista. Ikinä ei kyllä mihinkään huoltoasemilla pysähdytty syömään, siellä vain tankattiin ja käytiin vessassa. Ja ei puhettakaan, että souvenir-myymälöistä olisi jotain avaimenperää isompaa ostettu, tai matkalla pysähdytty johonkin lapsia kiinnostavaan paikkaan! Kerran ajettiin Tampereen läpi ja Särkänniemeen, ja siskon kanssa oltiin revetä innostuksesta. Siellä sit katseltiin kun muut oli huvipuistossa. Me käytiin vain planetaariossa ja akvaariossa, mitkä kiinnosti isää. Ei auttanut vaikka maattiin melkein selällään, itkettiin ja huudettiin pettymyksestä.

Mikähän pointti joskus 80-luvulla oli suorastaan kiusata lapsia tuolla tavalla?

Vähän isompana ihmettelin miksei me koskaan mennä etelään, kun sama raha meni noihin itselle tylsiin pohjoisen reissuihin, mutta kuten sanottua, isälle Lappi oli yhtä ihmeellinen asia kuin minulle joku Kreikka siihen aikaan. Asia mistä köyhä poika joskus 50-60-luvulla oli vain haaveillut. Että kun joskus pääsis Lapissa käymään.

Nimimerkillä en ole katkera, mutta kuitenkin.

Meloni

Suklaa

Merkkivaatteet

Se että jompikumpi vanhemmistani vietti kunnolla aikaa kanssani.

Liikuttava ketju ❤️ Meillä oli taloudellisesti asiat hyvin, mutta vanhemmat olivat tarkkoja siitä, ettei syöty liikaa makeaa. Niinpä mikä tahansa karkki oli suurta herkkua ja luksusta minulle vielä yläasteiässä 90-luvulla.

Päivittäinen ruoka ja puhtaat ja ehjät vaatteet.

Vierailija kirjoitti:

Hedelmät. Sai ottaa vain yhden hedelmän per päivä. Jos asiasta valitti niin alkoi saarna miten isän kotona näkkileivänpalatkin laskettiin ja että olen kiittämättömin ja itsekkäin lapsi mitä hän tietää. Ruoka yleensäkin oli luksusta, aina valitettiin jos söi jotain ja sai huudot jos isä näki että on keittiössä. Ruokaa äiti laittoi viikolla vain isälle evääksi ja viikonloppuna sai yhden lämpimän aterian päivässä. Taustaa sen verran, että meillä lama ei vaikuttanut mitenkään ja molemmat vanhemmat kokoaikaisesti hyvissä töissä, joten rahasta ei ollut puutetta. 

Näistä ruokatraumoista johtuen opettelen edelleen syömisen kanssa tasapainoa. Paino vaihtelee 40-120kg välillä huoh. 

N30

Jessus, ihan kuin kirjoittaisit minun isästäni 😳 Meillä myös ruoka tuntui olevan vanhemmille luksusta, josta ei saa valittaa ja mitä ei saa jättää lautaselle sanomalla ”en jaksa enää” tai ”en oikein pidä tästä”. Isä räyhäsi aina omasta todella köyhästä lapsuudestaan, kun joka päivä sai vain ohravelliä, eikä sitäkään mahaansa täyteen, ja miten ”nykyajan kakarat” ei arvosta mitään. Hmmm. Olin lapsi 80-luvulla, en 50-luvulla niin kuin isä, ja edelleen ihmettelin miksi omille lapsille ei olisi voinut antaa niitä asioita mistä itse jäi paitsi, niin kuin makeisia ja jotain elämyksiä. Piti olla kiitollinen ylipäätään siitä, että oli olemassa eikä tarvinnut nähdä nälkää.

Monesti mietin että ovatko 40-50-luvulla syntyneet kaikista huonoimpia vanhempina ja kasvattajina, kun oma sukupolvi on juuri sitä jota ei koskaan kehuttu ja jota ei haluttu hemmotella millään lailla.

Vierailija kirjoitti:

Hampurilaisateria. Ei käyty vanhempien kanssa ulkona syömässä mutta silloin tällöin haettiin paikallisesta Scan burgerista hamppariateriat mukaan. Ei oltu köyhiä ja rahaa sinänsä olisi varmasti ollut ulkona syömiseen, vanhemmat vain säästi tuossa ja käytettiin ne rahat siihen että matkustettiin joulun aikaan moneksi viikoksi kaukomaille .

Se monen viikon kaukomatkako ei ollut luksusta? Minä vuonna olet syntynyt?

Mentiin kerran kylään ja auto ei käynnistynyt. Mentiin taksilla.

Istuin ja katsoin mittaria. Nyt on 17 markkaa muistan sanoneeni.

Olin kylässö sanonut me tultiin taksilla ja oli tosi kallista.

Takaisin päästiin heidän kyydillä. Perheen isä varmaan sääli mua. Liikaa olisi tullut traumaa

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1950-luvun lopulla. Lapsena oli  luksusta jos pääsi sisävessaan jonnekin ja ihan huippuluksusta, jos pääsi kylpemään kylpyammeeseen. Tädin luona oli amme ja kun kävimme siellä kerran vuodessa, saatoin päästä. Tosin kun vettä piti säästää, ammeeseen laitettiin minun kanssani myös isoveljeni ja kaksi serkkupoikaa.

Täällä on moitittu meitä vanhempia, jotka olemme maksaneet asunto- ja mökkilainoja. Tuntuu vähän pahalta, sillä meille oma asunto on merkinnyt turvallisuutta ja sitä, että elää elämäänsä kuten kunnon ihmisen kuuluu. Eikä kyse ole vain omasta turvallisuudesta vaan myös lasten: on hyvä, kun on jotain mitä jättää lapsille kun itse ei ole omilta vanhemmiltaan saanut mitään. Olisiko se sitten ollut parempi, että olisimme asuneet vuokralla ja pistäneet rahamme vaatekauppoihin ja pikaruokaloihin ja olisimme nyt tyhjätaskuja? Nykypäivän nuoret tulevat saamaan perintöjä ihan eri mitassa kuin me ja se ei kyllä mitenkään ole heidän omaa ansiotaan.

Omassa perheessäni on eletty säästäväisesti, mutta  lapsille on ostettu ja annettu mitä on voitu - sen lisäksi, että lainat on hoidettu. Minulla ei esimerkiksi ollut mitään maksullisia harrastuksia niin kauan kuin lapset olivat pieniä ja vähän suurempiakin ja jos lomamatkoja tehtiin, lapset olivat aina mukana.

Tässä se sukupolvien ero korostuu. Oma talo on merkinnyt turvallisuutta ja sitä että elää elämäänsä kuten ”kunnon ihmisen kuuluu” 🙄 Ja että on jättää perintöä lapsille. Niin, niitä nyt 40-50-vuotiaita valesokkelitaloja, joita ei saa myytyä eteenpäin ja jotka on ihan pommeja muutenkin.

Kyllä minunkin vanhempani säästivät ja rakensivat mökin ja talon, joita ei ole kertaakaan remontoitu ja ovat purkukuntoisia siinä vaiheessa kun vanhemmat kuolevat. Paljonpa on iloa juu, enää edes heille itselleen. Että kiitos vain kun sen ”omaisuuden” takia kuljettiin vanhoissa ja kuluneissa vaatteissa, ei saatu harrastaa mitään, ja ruokana joka päivä perunoita ja ruskeaa kastiketta, tai perunoita ja halvimpia siankyljyksiä.

Itse päätin jo lapsena, että mun lapsi saa uusia vaatteita aina kun tarvitsee, tulee pääsemään ulkomaille ja saa syödäkseen monipuolista ruokaa. Näin on ollutkin, eikä yhtään ole haitannut vaikka vuokrallakin ollaan asuttu.

Tuolla aikaisemmin joku mainitsi ranskanleivän. Niin totta, se oli herkkua samoin kuin vesirinkelit, joita molempia leipoi paikallinen osuuskaupan leipomo. Eikä niitä pakattu muovipussiin, vaan paperiseen. Kuori oikein rapsahti kun haukkasi. Näitä herkkuja oli harvoin tarjolla, koska äiti leipoi yleensä itse, mutta toisinaan näitä oli päiväkahvilla koulun jälkeen. Päälle laitettiin voita ja pallojuustoa tai lauantaimakkaraa, joskus harvoin suolamakkaraa eli metwurstia. Ostoleipä oli luksusta! Nykymittapuun mukaan turhaa höttöä.

Joskus pari vuotta sitten ystäväni kutsui nostalgiapäiväkahville. Tarjolla oli ranskanleipää, juustoa ja metwurstia ja lisämausteena muistelua kouluvuosilta 50- ja 60-luvulta. Asuimme lapsena naapureina ja samanlaiset asiat olivat herkkua molemmille. Molempien äidit olivat hyviä leipureita, joten ranskis oli harvinaista herkkua. Erityisesti on jäänyt mieleeni ystävän äidin leipoma bostonkakku, jossa oli vadelmahilloa. Arkipäivän luksusta, mutta ah niin hyvää! 

Luin kaikki kommentit ja moni on todennut samaa vaatteista, että uusia ei saanut kuin koulujen alkaessa jos silloinkaan, ja samat vaatteet kiersivät koko sisarusparven läpi ja vielä serkuille. Katsoin huvikseni omat ala-astekuvani, ja totta, 80-luvulla ainakin kaikki kulkivat yhtä nukkavieruissa, ja hiukan liian pienissä tai isoissa vaatteissa. Mitenkähän lastenvaateliikkeet edes pysyivät pystyssä, kun kukaan ei ostanut uusia!