Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Naimisissa oleva mies

Vierailija
28.03.2021 |

Tapasin miehen tämän ollessa väliaikaisessa asumuserossa vaimostaan. Tavatessani hänet hän vaikutti siltä, että asiat olivat vaimon kanssa loppuunkäsitelty ja avioeropaperit olivat lähdössä vetämään. Sitten hän kuitenkin palasi vaimonsa luo yrittämään uudestaan. Tuossa vaiheessa emme olleet tavanneet kuin pari kertaa, emmekä olleet tehneet mitään "peruuttamatonta". Viestittelimme aktiivisesti, mutta miehen palattua kotiinsa, lopetimme viestittelyn.

Meni kolmisen viikkoa, kun minä pienessä hiprakassa sorruin kysymään häneltä kuulumisia. Jatkoimme taas viestittelyä. Päätimme, että tapaamme uudelleen, koska ajattelimme molemmat kaiketi, että emme oikeasti olleet toisiimme niin ihastuneita kuin luulimme. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja päädyimme suutelemaan. En ole ikinä elämässäni tuntenut sellaista vetoa toiseen ihmiseen, ainakaan muutoin kuin yksipuolisesti. Tuntui ihan käsittämättömän hyvältä se tunne, kun todella nauttii toisesta ihmisestä ja hän minusta. Palasimme viestittelyyn ja keskustelimme "jatkosta", jota ei tietenkään näissä olosuhteissa voisi olla. Tapasimme uudelleen ja harrastimme seksiä. Mutta kuitenkaan tällainen ei voisi jatkua, koska mies on naimisissa ja hänen täytyy yrittää vielä korjata asiat vaimonsa kanssa. Vaimo ei varmaankaan tiedä minusta tänä päivänäkään. Miksi toisaalta pitäisikään.

Jälkikäteen olen lukenut keskustelujamme ja pohtinut asioita, jotka minua vaivasivat, mutta joita en pysähtynyt miettimään, koska halusin niin kovasti uskoa, että kaikki oli oikeasti totta. Mies etsi Tinderistä ilmeisesti alunperin seksiseuraa tilanteensa vuoksi. Tavatessamme mies ei kertonut olevansa naimisissa, vaan avosuhteessa puolisonsa kanssa. Heillä on yksi lapsi. Ensitapaamisemme jälkeisenä aamuna mies kuitenkin kertoi suhteensa todellisen tolan, ja minä ymmärtäväisesti nyökyttelin. En oikein osannut yllättyäkään, halusin ehkä olla tietoisesti sinisilmäinen. Mies sanoi olleensa vaimonsa kanssa 5 vuotta, mutta myöhemmin kysyessäni uudelleen, hän sanoi tavanneensa vaimonsa opiskeluaikana yli kymmenen vuotta sitten. Naimisissa he ovat olleet ilmeisesti 5-6 vuotta.

Pieniä valkoisia valheita ehkä, mutta oloni on tämän kaiken pohdinnan ja ymmärtämisen myötä kurja ja nöyryytetty. Olen todella pitkään odottanut, että tapaisin jonkun sellaisen ihmisen, jonka kanssa voin olla täysin rinnoin oma itseni mukautumatta, alistumatta tai kutistumatta toisen ihmisen odotuksiin ja oikkuihin. Sitten tapasin tämän ihmisen, jonka kanssa oli alusta lähtien hyvä olla. Tuntui kuin olisi tullut kotiin. En voi sietää ajatusta, että tämä monen kuukauden ruljanssi olikin vain turhautuneen ja tylsistyneen ukkomiehen ajanvietettä.

Löysin miehen ja hänen vaimonsa julkiset some-tilit ja selasin ne läpi. Niiden perusteella he ovat tylsiä ja typeriä ihmisiä molemmat, joten kaiketi olen itsekin sellainen, kun menin moiseen junttiin somemölisijään pihkaantumaan. Minua ärsyttää.

Ja silti vain vieläkin toivon, että mies ottaisi minuun yhteyttä ja kertoisi eronneensa. Säälittäväkin olen siis, kaiken kukkuraksi.

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksanut lukea.

Satutat vain itseäsi. Ainoa oikea häviäjä tuossa on sinä. Terapiaa kannattaa satsata ja selvittää miksi kohtelet itseäsi noin.

Vierailija
2/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea.

Satutat vain itseäsi. Ainoa oikea häviäjä tuossa on sinä. Terapiaa kannattaa satsata ja selvittää miksi kohtelet itseäsi noin.

En harrasta varattuja miehiä noin yleensä ottaen. Muuten epäsopivia kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on vaan joku päätä sekoittava transiitti päällä. Menee pian ohi. Naurat ittelles jälkeenpäin.

Vierailija
4/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vaan joku päätä sekoittava transiitti päällä. Menee pian ohi. Naurat ittelles jälkeenpäin.

Toivottavasti.

Mitä kohtalon ivaa sekin on, että en muista milloin viimeksi olen tällaista tuntenut miestä kohtaan. 

Vierailija
5/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naimisissa oleviin ei sekaannuta, vaikka ne olisivat kuinka "eroamassa". Olisit rikkonut perheen. Yrititkin sitä jopa. Häpeäisit!

Vierailija
6/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Unohda tuollainen ukko. Se palasi vaimon luo, kun ei osaa olla yksin. Ei se liitto tule enää toimimaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

hyvä löytö ap!

Vierailija
8/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Unohda tuollainen ukko. Se palasi vaimon luo, kun ei osaa olla yksin. Ei se liitto tule enää toimimaan.

Heillä on puolen vuoden viimeinen yritys päällä. Neljä kuukautta vielä jäljellä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyypillinen mies, seuraava jo valmiiksi katsottuna ja koeajokin suoritettuna. Järki käteen, häntäheikkihän tuo on.

Vierailija
10/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaipaat rakastumisen tunnetta; sitä että hormonit voisivat olla valloillaan ja saisit kaikkia niitä asioita, joista rakastunut ihminen nauttii.

Siinä ei ole mitään pahaa. On ihanaa olla rakastunut ja endorfiinit, dopamiinit ja serotoniinit jylläävät kropassa.

Mutta tuo mies on sinulle väärä objekti. Unohda hänet ja nauti lisääntyvästä valosta ja ihastu johonkuhun toiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä tuntuu jotenkin ylimitoitetun ankealta. Olen tosiaan viimeksi ehkä 21-vuotiaana kokenut tällaisen hullun ihastumisen, ja silloinkaan en ollut ihan "täysillä mukana". Aina on ollut jotain mikä tökkii. Se suhde kesti vajaa 5 vuotta ja senkin jälkeen on ollut lyhyempiä suhteita, mutta ne ovat olleet sellaisia "ihan kivoja". Lapsia en ole esimerkiksi kenenkään kanssa edes kuvitellut hankkivani, mutta nyt voisin rusauttaa vaikka tusinan kokoisen porsueen tämän häntäheikin jälkeläisiä. Joku evoluutiopsykologi sanoi, että jos ei ole koskaan ihastunut/rakastunut niin, että mikään hälytyskello ei soi, ei ole kokenut sitä "kemiallista" rakastumista. Nyt olisi paljon asioita, joiden vuoksi pitäisi tuntua mahdottomalta, mutta silti tunnetasolla olo on voittamaton. Paitsi silloin, kun alan järjellä miettimään sitä, mitä tässä nyt on tapahtunut. Sekin menee ohi hyvin nopeasti.

Yritän nyt uskotella itselleni, että se mies on juurikin sellainen häntäheikki. Toivottavasti en joudu taas vuosikymmentä odottamaan ensi kertaan. Tämä on jäytävä tunne.

Vierailija
12/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotain karmaa sinä nyt maksat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
28.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taas näitä

Vierailija
14/15 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vinkkejä, kuinka pystyn lopettamaan tuon miehen ajattelemisen? Näin etätyöaikana on ihan liian helppo uppoutua ajatuksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
29.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

up