Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

Kaupasta ostettu leipä oli harvinaista herkkua, normaalisti itse tehtyä tai näkkäriä. Juhlaa oli jos sai lihapiirakan kioskilta ja siihen otettiin kaikki mausteet. Tapahtui noin kerran vuodessa. Limsa oli ylellisyyttä, joskus saunan jälkeen joimme limsaa lasilliset, litran pullosta riitti koko 5 hengen perheelle. Vaatteet periytyi sisaruksilta ja sukulaisilta, jos joskus sai uutta kaupasta niin se oli harvinainen onni. Synttäreitä ei pidetty, joskus sain pyytää kaverin koulun jälkeen meille ja äiti tarjosi mehua ja pullaa. Kaikki mahdollinen ruoka tehtiin itse ja tästä syystä ylellisyyttä oli myös einesruuat ja tölkkilihapullat. Huomasin myöhemmin että kotona tehdyt ne oikeastaan ylellisyyttä on...

Perheemme oli köyhä ja meitä sisaruksia oli paljon. Minulla ei ollut ollenkaan kesäkenkiä, kuljin paljain jaloin. Siskoni ystävä antoi minulle omat kukkakuvioiset tennarinsa, ne oli melkein uudet. Muistan vieläkin miten mustalla pohjalla oli punaisia pieniä kukkia. Olin ikionnellinen niistä kengistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika järkky ketju. Minä olen syntynyt 1974 ja vanhempani erosivat kun olin 2v. ja seuraavat vuodet olin köyhän yksinhuoltajaäitini kanssa kahdestaan, mutta ei meillä noin köyhää ollut koskaan että ruuasta olisi tingitty, ei ravintoloissa toki käyty, mutta en niin pienenä sitä osannut kaivatakaan.

Kun isäpuoli tuli kuvioihin, käytiin hänen lounaslipuillaan syömässä jossain ravintolassa jossa aina tilasin nakit ja muusin. Ja joinain päivinä kun vanhemmat pääsi töistä käytiin Cittarilta ostamassa grillattu broileri ja syötiin sitä heti autossa. Kun äiti odotti pikkusiskoa, hänellä oli himo jäätelöön, ja haettiin monena iltana jäätelöt kioskilta. Minä otin kaikki maut paitsi kirsikan, äiti tykkäs kirsikastakin. Se jäätelö oli ihan valtava kun siinä oli monta palloa (varmasti paljon pienempiä kuin nykyään)

Äiti on kertonut että hän sai 300mk palkkaa kun olin pieni, satanen siitä meni päivähoitomaksuun ja satanen vuokraan, yksi satanen jäi sitten ruokaan, auton kuluihin jne. 

Myös 80-luvulla oli tiukkaa taloudellisesti kun meitä lapsia oli sitten jo 3 ja vanhemmilla oli iso laina maksettavana, eikä isäpuolella ollut aina töitäkään, aina joskus lomautettiin. 80-luvun loppupuolella rakennettiin oma talo ja sitten lainojen korot nousi 20 prosenttiin. Äiti ompeli ennen meille vaatteita kun oli ompelija ammatiltaankin, mutta kyllä me saatiin kaupastakin vaatteita tarpeen vaatiessa. Myöhemmin äiti lopetti ompelemisen kun sanoi että kankaat on niin kalliita että saa valmiit vaatteet kaupasta halvemmalla.

Perunaa syötiin lähes joka päivä, joskus ranskiksiakin, mutta ei meillä nälkää tarvinnut nähdä eikä vahdittu mitä laittaa leivänpäälle, jugurttia sai, myös karkkia ja limsaa, tosin herkkuja ei päivittäin tietenkään. Mutta kesällä ostettiin tarjouksesta koko korillinen limua.

Kysehän onkin siitä monella, että lapset nähtiin vain jonain pakollisena pahana, johon ei rahaa tuhlata ja joiden asioissa voi tinkiä. Samasta syystä lasten toiveita pidettiin usein humpuukina ja ihan turhana. Henkistä köyhyyttä siis useammin kuin materialistista.

Ja sehän näkyy ketjun tarinoissa: useisiin liittyy pääseminen jonkun kanssa tekemään jotain, saamaan jotain. Hetket, kun on tärkeä ja kokee, että joku välittää.

Sulla on ollut ihana äiti ja isäpuolikin, ole kiitollinen siitä ja mä olen sun puolesta siitä iloinen!

Ehkä niin, mutta samanlaista elämää mun koulukavereilla, naapurinlapsilla ja sukulaislapsillakin oli. Kukaan ei ollut erityisen rikas, mutta ei nyt noin piinaavan köyhiäkään mitä tässä keskustelussa kerrotaan. Vaikka pari sukulaisperhettä ajoi vanhalla Ladalla jota lapset hiukan häpesivät, ei ollut mitään erityisiä puutteita esim. ruuassa tai vaatteissa, ei ostettu merkkivaatteita ja käytettiin isompien sisarusten vanhojakin, mutta ei nyt mitään ryysyjä sentään.

Muistan että 1-2 koulukaveria ala-asteen aikana pääsi kerran ulkomaille. Pitivät sitten sen jälkeen luokalle esitelmän siitä vieraasta eksoottisesta paikasta jossa olivat käyneet. Me muut tyydyimme Vaasa-Uumaja ruotsinristeilyihin joskus harvoin.

-50 luvulla pullo Sitruunasoodaa oli huippua.  -60 luvulla lohi ja kana olivat luksus ruokaa, vain harvoin tarjolla sunnuntaisin!

Näin ne ajat muuttuvat, liekö parempaan suuntaan!?

Vuosimallia 1970 kirjoitti:

Se kun pääsin imemään naapurin sedän kikkeliä muutamsn kerran vuodessa ja sain siitä vähän rahaa joilla pystyin ostamaan hiukan karkkia kioskilta. Tätä tapahtui ehkä 3-4 kertaa vuodessa kun olin noin noin 5-9 vuotias. Sen jälkeen olin kai jo liian vanha hänen makuunsa ja hän etsi uuden imijän. Nuo karkit olivat ainoat karkit lapsuudessani.

Mene muualle r**kkaamaan, netti on täynnä p*rnoa kaltaisiasi varten. 

Olin aika polleana, kun sain äidin työkaverin lahjoittaman punaisen toppatakin, joka oli jäänyt pieneksi hänen omalle tyttärelleen.

Kun kuljimme kadulla, olin varma, että kaikki huomaavat hienon takkini. Asun kruunasi karvalakki, jossa oli häntä takana. Heiluttelin päätä siten, että lakin häntä heilui oikein lujaa. Se sopi mielestäni siihen punaisen takin aikaansaamaan olotilaan hyvin. :))

Kun isä jäädessään kesälomalle toi kotiin limsakorin, jossa oli jaffaa ja spriteä. 70-luvulla. Myös karkkipussi oli harvinaisuus, useimmiten tuliainen mummolta kun tuli kylään. Karkkiaskit oli tavallisempia. Nyt en edes muista milloin olisin ostanut karkkiaskin😄

Vierailija kirjoitti:

Olin aika polleana, kun sain äidin työkaverin lahjoittaman punaisen toppatakin, joka oli jäänyt pieneksi hänen omalle tyttärelleen.

Kun kuljimme kadulla, olin varma, että kaikki huomaavat hienon takkini. Asun kruunasi karvalakki, jossa oli häntä takana. Heiluttelin päätä siten, että lakin häntä heilui oikein lujaa. Se sopi mielestäni siihen punaisen takin aikaansaamaan olotilaan hyvin. :))

Oi häntälakki 🤩 mullakin oli!

Tuoremehu! Meillä oli aina kotona vaan tiivistemehua, joten kun jossain sai vaikka appelsiinituoremehua niin se oli luksusta! :D

Lauantaisin sai valita 0,33l lasisen limpparipullon saunajuomaksi ja joskus läytiin grillillä ja sain lihapiirakan. Meidän pikkukylässä ei ollu mitään mäkkäreitä yms.

Ranskalaiset perunat. Silloin ei ollut vielä pakasteranskiksia eikä hampurilaispaikkojakaan. Perunat oli työlästä pestä, kuoria, siivuttaa ja pariin kertaan uppopaistaa rasvassa aina satsi kerrallaan. Ei äiti sitä kovin usein viitsinyt tehdä, joskus viikonloppuisin kun pyydettiin.

Silloin siis luksusta, nyt epäterveellistä roskaruokaa. Ne itse tehdyt oli sitäpaitsi paljon parempia kuin nykyiset pakaste- tai grilliranskikset.

Mummolla viikonloput ja +100kg. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika järkky ketju. Minä olen syntynyt 1974 ja vanhempani erosivat kun olin 2v. ja seuraavat vuodet olin köyhän yksinhuoltajaäitini kanssa kahdestaan, mutta ei meillä noin köyhää ollut koskaan että ruuasta olisi tingitty, ei ravintoloissa toki käyty, mutta en niin pienenä sitä osannut kaivatakaan.

Kun isäpuoli tuli kuvioihin, käytiin hänen lounaslipuillaan syömässä jossain ravintolassa jossa aina tilasin nakit ja muusin. Ja joinain päivinä kun vanhemmat pääsi töistä käytiin Cittarilta ostamassa grillattu broileri ja syötiin sitä heti autossa. Kun äiti odotti pikkusiskoa, hänellä oli himo jäätelöön, ja haettiin monena iltana jäätelöt kioskilta. Minä otin kaikki maut paitsi kirsikan, äiti tykkäs kirsikastakin. Se jäätelö oli ihan valtava kun siinä oli monta palloa (varmasti paljon pienempiä kuin nykyään)

Äiti on kertonut että hän sai 300mk palkkaa kun olin pieni, satanen siitä meni päivähoitomaksuun ja satanen vuokraan, yksi satanen jäi sitten ruokaan, auton kuluihin jne. 

Myös 80-luvulla oli tiukkaa taloudellisesti kun meitä lapsia oli sitten jo 3 ja vanhemmilla oli iso laina maksettavana, eikä isäpuolella ollut aina töitäkään, aina joskus lomautettiin. 80-luvun loppupuolella rakennettiin oma talo ja sitten lainojen korot nousi 20 prosenttiin. Äiti ompeli ennen meille vaatteita kun oli ompelija ammatiltaankin, mutta kyllä me saatiin kaupastakin vaatteita tarpeen vaatiessa. Myöhemmin äiti lopetti ompelemisen kun sanoi että kankaat on niin kalliita että saa valmiit vaatteet kaupasta halvemmalla.

Perunaa syötiin lähes joka päivä, joskus ranskiksiakin, mutta ei meillä nälkää tarvinnut nähdä eikä vahdittu mitä laittaa leivänpäälle, jugurttia sai, myös karkkia ja limsaa, tosin herkkuja ei päivittäin tietenkään. Mutta kesällä ostettiin tarjouksesta koko korillinen limua.

Kysehän onkin siitä monella, että lapset nähtiin vain jonain pakollisena pahana, johon ei rahaa tuhlata ja joiden asioissa voi tinkiä. Samasta syystä lasten toiveita pidettiin usein humpuukina ja ihan turhana. Henkistä köyhyyttä siis useammin kuin materialistista.

Ja sehän näkyy ketjun tarinoissa: useisiin liittyy pääseminen jonkun kanssa tekemään jotain, saamaan jotain. Hetket, kun on tärkeä ja kokee, että joku välittää.

Sulla on ollut ihana äiti ja isäpuolikin, ole kiitollinen siitä ja mä olen sun puolesta siitä iloinen!

Ehkä niin, mutta samanlaista elämää mun koulukavereilla, naapurinlapsilla ja sukulaislapsillakin oli. Kukaan ei ollut erityisen rikas, mutta ei nyt noin piinaavan köyhiäkään mitä tässä keskustelussa kerrotaan. Vaikka pari sukulaisperhettä ajoi vanhalla Ladalla jota lapset hiukan häpesivät, ei ollut mitään erityisiä puutteita esim. ruuassa tai vaatteissa, ei ostettu merkkivaatteita ja käytettiin isompien sisarusten vanhojakin, mutta ei nyt mitään ryysyjä sentään.

Muistan että 1-2 koulukaveria ala-asteen aikana pääsi kerran ulkomaille. Pitivät sitten sen jälkeen luokalle esitelmän siitä vieraasta eksoottisesta paikasta jossa olivat käyneet. Me muut tyydyimme Vaasa-Uumaja ruotsinristeilyihin joskus harvoin.

Et varmaan ole asunut pienellä paikkakunnalla, jossa suurin osa elinkeinosta tulee pientilalta. Etkä toki tiedä, miten kaikki ikäisesi kokivat elämänsä.

Joka tapauksessa tulee kurja olo siitä, että kun täällä monet kertovat pienistä onnenhetkistään, koet tarvetta tulla kertomaan, miten sulla ja kavereillasi oli asiat paremmin. Kuten sanottua, kiva, että näin oli, mutta älä silti dissaa sitä onnea, mitä joku on tuntenut sen kerran vuodessa-lihapiirakan äärellä.

Aivan mielettömän hyvä ketju, kiitos aloittajalle! Tämän ketjun suurin opetus ja anti on myös ehdottomasti se, että sekä vanhemmat että nuoremmat ymmärtäisivät laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin: monet asiat ovat PALJON paremmin ainakin materiaalisesti nykypäivänä. Siksi teen käänteisen aloituksen:

Omat lapseni ovat 11 ja 14 v. ja tuossa iässä en olisi osannut haaveillakaan asioista, jotka ovat monille suomalaisille joko itsestään selviä tai ainakin mahdollisia. Esikoinen kävi ensi kertaa ulkomailla Lontoossa 3 kk iässä, molemmat kärrätään ulkomaille laskettelemaan ja hiekkarannoille joka vuosi, on pelikoneet ja iPuhelimet jne. Mistään ei ole puutetta. Tuntuuko mikään enää nykylapsista luksukselta? Osaavatko he arvostaa kaikkea yltäkylläisyyttä?

En kirjoita tätä leuhkiakseni, vaan kysymyksenä, koska hyvin monilla suomalaisilla on sama tilanne huolimatta siitä, että vähävaraisuutta on edelleen liikaa.

Tulee monia asioita mieleen 70-luvun lapsena jo kirjoitetusta:

Pientä luksusta oli lihis grilliltä ja lauantaikarkkipussi. Hieman suurempaa luksusta oli kun pari kertaa vuodessa vanhemmat varasivat pöydän paikallisesta ja lautaselle sai lehtipihvin maustevoilla ja ranuilla. He söivät aina pihvin sipulilla ja sitä makuelämystä en silloin ymmärtänyt. Vielä suurempaa luksusta oli käydä Vaasa-Uumaja -risteilyllä.

Tällaisia ajatuksia. Arvostamme menneisyyden luksusta, mutta useimmilla suomalaisilla on tällä hetkellä niin hyvät oltavat, että nykyhetkeä kannattaa arvostaa yhtä lailla. Ehkä siksi olemme maailman onnellisin kansa.

Hyvin kirjoitettu.

Uskon että suurin osa täällä kirjoitetuista muistoista on meiltä 70-luvun lapsilta. Silloin yh-perheet olivat yhteiskunnan pohjasakkaa ja köyhiä perheitä. Kuilu rikkaiden välillä oli syvä.

Omat lapseni ovat eläneet ja kasvaneet omaan lapsuuteeni verrattuna yltäkylläisyydessä vaikka olemmekin perusperhe normaaleilla tuloilla. Välillä menoja täytyy miettiä tarkkaan eikä oikein mitään jää säästöön.

Silti olen pyrkinyt lapsilleni tarjoamaan paljon sellaista mitä omassa lapsuudessani ei ollut. Ja juuri siitä syystä, koska voin. Ja koska haluan.

Se ei tarkoita että he olisivat hemmoteltuja tai pumpulissa kasvaneita. Aika nyt vaan on toinen.

Vierailija kirjoitti:

Aivan mielettömän hyvä ketju, kiitos aloittajalle! Tämän ketjun suurin opetus ja anti on myös ehdottomasti se, että sekä vanhemmat että nuoremmat ymmärtäisivät laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin: monet asiat ovat PALJON paremmin ainakin materiaalisesti nykypäivänä. Siksi teen käänteisen aloituksen:

Omat lapseni ovat 11 ja 14 v. ja tuossa iässä en olisi osannut haaveillakaan asioista, jotka ovat monille suomalaisille joko itsestään selviä tai ainakin mahdollisia. Esikoinen kävi ensi kertaa ulkomailla Lontoossa 3 kk iässä, molemmat kärrätään ulkomaille laskettelemaan ja hiekkarannoille joka vuosi, on pelikoneet ja iPuhelimet jne. Mistään ei ole puutetta. Tuntuuko mikään enää nykylapsista luksukselta? Osaavatko he arvostaa kaikkea yltäkylläisyyttä?

En kirjoita tätä leuhkiakseni, vaan kysymyksenä, koska hyvin monilla suomalaisilla on sama tilanne huolimatta siitä, että vähävaraisuutta on edelleen liikaa.

Tulee monia asioita mieleen 70-luvun lapsena jo kirjoitetusta:

Pientä luksusta oli lihis grilliltä ja lauantaikarkkipussi. Hieman suurempaa luksusta oli kun pari kertaa vuodessa vanhemmat varasivat pöydän paikallisesta ja lautaselle sai lehtipihvin maustevoilla ja ranuilla. He söivät aina pihvin sipulilla ja sitä makuelämystä en silloin ymmärtänyt. Vielä suurempaa luksusta oli käydä Vaasa-Uumaja -risteilyllä.

Tällaisia ajatuksia. Arvostamme menneisyyden luksusta, mutta useimmilla suomalaisilla on tällä hetkellä niin hyvät oltavat, että nykyhetkeä kannattaa arvostaa yhtä lailla. Ehkä siksi olemme maailman onnellisin kansa.

Veikkaampa, että nykylapset haluaa viettää lastensa kanssa lomansa kotimaassa rauhassa ja turvallisesti, ja heidän lapsilleen ensimmäinen ulkomaanmatka tulee elämyksenä vasta 15-20 vuotiaana. Mitäpä 2 vuotias vielä ulkomaanmatkastaan muistaisi, paitsi ehkä sen kiireen ja mahdolliset perheriidat hotellissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan mielettömän hyvä ketju, kiitos aloittajalle! Tämän ketjun suurin opetus ja anti on myös ehdottomasti se, että sekä vanhemmat että nuoremmat ymmärtäisivät laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin: monet asiat ovat PALJON paremmin ainakin materiaalisesti nykypäivänä. Siksi teen käänteisen aloituksen:

Omat lapseni ovat 11 ja 14 v. ja tuossa iässä en olisi osannut haaveillakaan asioista, jotka ovat monille suomalaisille joko itsestään selviä tai ainakin mahdollisia. Esikoinen kävi ensi kertaa ulkomailla Lontoossa 3 kk iässä, molemmat kärrätään ulkomaille laskettelemaan ja hiekkarannoille joka vuosi, on pelikoneet ja iPuhelimet jne. Mistään ei ole puutetta. Tuntuuko mikään enää nykylapsista luksukselta? Osaavatko he arvostaa kaikkea yltäkylläisyyttä?

En kirjoita tätä leuhkiakseni, vaan kysymyksenä, koska hyvin monilla suomalaisilla on sama tilanne huolimatta siitä, että vähävaraisuutta on edelleen liikaa.

Tulee monia asioita mieleen 70-luvun lapsena jo kirjoitetusta:

Pientä luksusta oli lihis grilliltä ja lauantaikarkkipussi. Hieman suurempaa luksusta oli kun pari kertaa vuodessa vanhemmat varasivat pöydän paikallisesta ja lautaselle sai lehtipihvin maustevoilla ja ranuilla. He söivät aina pihvin sipulilla ja sitä makuelämystä en silloin ymmärtänyt. Vielä suurempaa luksusta oli käydä Vaasa-Uumaja -risteilyllä.

Tällaisia ajatuksia. Arvostamme menneisyyden luksusta, mutta useimmilla suomalaisilla on tällä hetkellä niin hyvät oltavat, että nykyhetkeä kannattaa arvostaa yhtä lailla. Ehkä siksi olemme maailman onnellisin kansa.

Veikkaampa, että nykylapset haluaa viettää lastensa kanssa lomansa kotimaassa rauhassa ja turvallisesti, ja heidän lapsilleen ensimmäinen ulkomaanmatka tulee elämyksenä vasta 15-20 vuotiaana. Mitäpä 2 vuotias vielä ulkomaanmatkastaan muistaisi, paitsi ehkä sen kiireen ja mahdolliset perheriidat hotellissa?

Tämä on muuten ihan totta. Eräs tuttavani leuhki aikoinaan Thaimaan matkalla, jolla oli ollut mukana tuolloin 6-vuotias poikansakin (me emme silloin olleet matkustelleet ulkomailla vielä) ja maalaili kuvia upeasta reissusta, josta poikakin oli niin nauttinut. Kerran sitten poika oli läsnä kun Thaimaa-muistelot alkoivat, ja kylläpä isänsä naama venähti, kun 13-vuotias poika sanoi joka asiaan että en muista, en muista, en muista. Oli pikkupojalla varmaan ollutkin kivaa, mutta olisihan se kiva että matkasta olisi jotain jäänyt mieleenkin.

Joskus, kun teki mieli herkkuja, mummo vaahdotti sauvasekoittimella kananmunaa mukissa ja laittoi sekaan sokeria. Oli hyvää vaahtoa!

Vierailija kirjoitti:

Päivittäinen ruoka ja puhtaat ja ehjät vaatteet.

Äiti sanoi aina meille lapsille, että pukeutumisessa tärkeintä on että vaatteet on puhtaat ja siististi paikattu. Meidän sisarussarjassa vaatteet ja kengät kiersi lapselta toiselle. Itse oli toiseksi nuorin, ja vaatteet oli olleet minua ennen jo kolmella vanhemmalla sisaruksella. Nyt kun ollaan aikuisia niin yhden siskon vaatteet on kalliita ja hän pukeutuu tyylikkäästi vimpan päälle, on kuulemma trauma lapsuuden vaatteista. Minä ostan vaatteet alennusmyynneistä ja tärkeintä on että ne on lämpimät ja mukavat.

Saunominen johtuen siitä kun sitähän rakastin jo lapsena, mutta kodissamme ei ollut saunaa kunnes myöhemmin sellainen rakennettiin. Sitä ennen käytiin joko yleisissä kaupungin saunoissa, katoavaa kansanperinnettä nekin tai vaikka mummolassa tai naapureilla/tutuilla saunomassa. Kylässä sitten saunan jälkeen katsottiin TV:tä hetki. Vaikka napakymppiä, Karpoa tai Pulttibois. Riippuen päivästä ja ajasta milloin oltiin. Ainakin Napakymppi ja Karpo mulla yhdistyy vahvasti noihin lapsuuden saunailtoihin.