Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Kaupasta ostettu vaate. Itse asiassa lapsena en saanut sellaisia ollenkaan.

Vasta teini-iässä sain ensimmäisen ostovaatteen. Siihen asti kuljin äidin ja mummon ompelemissa. Talvitakitkin oli aikuisten takeista pienennettyjä.

En kylläkään osannut kaupan vaatteita oikein edes kaivata, kotitekoiset vaatteet oli siihen aikaan muillakin lapsilla.

Meillä sama, äiti teki kaikki lasten vaatteet, farkkuja myöten. Olin teini-ikäinen, kun kesätyöpalkallani ostin ensimmäiset oikeat farkut.

Minäkin vastaan että Mäkkärissä käyminen. Olin lapsi keskellä 90-luvun pahinta lamaa ja molemmat vanhemmat olivat työttöminä. Silti isä aina välillä säästi rahaa ja vei minut McDonaldsiin Happy Mealille ja Sundaelle. Teki sen salaa äidiltä, kun äiti olisi suuttunut että rahaa haaskataan Mäkkärissä käyntiin. Olen niin kiitollinen niistä kerroista Mäkkärissä, ne olivat minulle todellista luksusta.

Vanhemmat tekivät talkootyötä urheiluseuralle ja toivat talkoovuorojen jälkeen myymättä jääneet makkarat meille lapsille. Muistan vieläkin sen parilalla pitkään paahtuneen grillimakkaran maun - kaikilla mausteilla, totta kai. Ei meillä ikinä ollut varaa ostaa niitä makkaroita itse.

Sain jouluksi koulusta paperipussin jossa oli punainen omena ja sitä odotellessa syksy kului nopeasti. Tämä oli 1960-luvun alussa. Köyhiä oltiin!

Mokkapalat ja tiikerikakku. Äiti ei koskaan tehnyt niitä, vaikka oli ainoita makeita mitä rakastin.

Juusto. Äitini halusi huolehtia, etten liho, joten hän ei antanut minulle juustoa. Nyt aikuisena olen hoikka ja rakastan juustoa. Juustovoileipä on minulle suurempi herkku kuin karkki.

Paperiin paketoidun lahjan sijaan kun sai lahjan lahjakassissa. Minä sain lapsuusvuosieni aikana yhden kultaisen metallinhohtoisen ja yhden punaisen metallinhohtoisen lahjakassin. Ne olivat aika pieniä, ehkä 25 cm korkeussuunnassa. Niitä vaalin suurella hartaudella ja käytin mm. pienten lelujen säilytykseen.

Kun pääsin 80-luvulla iskän kanssa paikalliseen rakennustarvikeliikkeeseen ja sieltä sai karkin. Oikeesti oli pienet ilot silloin.

Se, että joku iloitsi siitä, että olen olemassa.

Halaukset. Sain kummitädiltä kaksi vuodessa: Kun hän tuli vuotuiselle vierailulle ja kun hän lähti.

Kehut. Näitä sain koulussa opettajilta, jos sain kymppejä kokeista. Ne pitivät hengissä noiden kummitädin halausten lisäksi.

Päivä, jolloin koulussa minua ei haukuttu, kiusattu, syljetty päälle, lyöty, potkittu, piilotettu tai tuhottu tavaroita tai haukuttu, ivattu halveksittu.

Kotona sellainen päivä, kun sain olla pari tuntia niin, että vanhemmat eivät haukkuneet, huutaneet, ivanneet, pilkanneet...

Vierailija kirjoitti:

Ravintolassa käynti mullakin. Joskus käytiin syömässä huoltoasemalla ja joskus sai grilliltä lihapiirakan,se oli ihanaa.

Meillä ostettiin ehkä kerran vuodessa se sellainen pahvikipollinen ranskiksia grilliltä -ja se jaettiin nelisteen eli vanhemmat ja me lapset.

Hitsi että ne olikin hyvänmakuisia ja ihanan suolaisia.

Pizza, hampurilaiset, karkit, suklaa, ranskalaiset perunat, limsa ja muut sellaiset epäterveelliset roskaruoat ja herkut. Kyllä meillä rahaa niihin olisi ollut varsinkin ennen 1990-luvun lamaa, mutta vanhemnat halusivat että meillä syödään terveellisesti.

Einekset olivat harvinaista herkkua koska äiti teki käytännössä kaiken ruoan itse. Ravintolassa tai Mäkkärissä käytiin todella harvoin. Grillikioskille pääsyt on laskettavissa yhden käden sormella ja pizzeriassa kävin ensimmäisen kerran yksin aikuisena 2000-luvulla.

80-luvun alussa Kauppatorilla oli jäätelökioski, mistä sai sellaisia vaniljapuikkoja - sellaisia pitkiä kartionmallisia. Niiden tikkukin oli pyöreä. Sellaisen sain pari kertaa, kun mummi oli käymässä Helsingissä ja kävimme Kauppatorilla. Se oli järisyttävän hyvää.

Oli myös luksusta kun 7. luokalle mennessäni minulle ostettiin Seppälästä mintunvihreä takki. Siihen saakka olin kulkenut veljien vanhoissa vaatteissa.

Vuonna 75 olin 9 ja sain nakkikioskilta lihiksen 2 lla nakilla. Tuon ajan uutuudella eli mikrolla lämmitettynä

SE, kun ukki haki mökillä kauppa-autosta korillisen banaani- ja omenalimsaa. Se, että isä ja äiti oli luantaina kotona eikä kukaan ryypänny ja tapellu.

Se, kun sain omia uusia vaatteita. Normaalisti sain vanhemman siskoni vanhoja. Ei niissä siskon vaatteissa tosin mitään vikaa ollut, nukkaa tunteita vain.

Ihan mäkkäri tai joku muu tommonen hampparijuttu. Ei ollu rahasta kiinni vaan isäni on terveysintoilija ja lapsille ei todellakaan voinut syöttää mitään epäterveellistä. Käytiin mäkissä kerran vuodessa tai kahdessa kun oltiin jossain reissussa. Mun oli oikeasti lapsena vaikea hyväksyä sitä, että meiltä kiellettiin tommonen juttu jota muut lapset teki usein. Enkä saanut mitään Spaissareiden levyä, koska Spaissarit oli iskästä roskaa (nykymusaan verrattuna Spaissarit on todella laadukasta musiikkia). Onneksi kaveri nauhotti kasetille mulle levyjä.

Kun sai mennä isän kanssa kahdestaan elokuviin ja sen jälkeen jäätelölle. Isä teki pitkää päivää töissä aina ja lapsia meitä on 5 niin jotenkin tämä meidän kahden m kerran vuodessa leffa retki oli ikimuistoinen.

Joku uusi vaate mikä ostettiin Anttilasta.

Sain hyvin harvoin mitään uusia vaatteita. Vaatteet joita käytin oli kiertänyt 1-3 lapsen, joten mistään muotivaatteista ei ollut kyse.

Minulle on erityisesti jäänyt mieleen trikoiset trumpetti-housut ja turkoosi t-paita.

Muistan ajan, kun kaikilla oli nappiverkkarit!

Miten pahalta tuntui olla se joku kenellä niitä ei ollut 😢.

Oikea Barbie olisi ollut luksusta.

Katkarapukeitto, jota oli ravintolassa sen ainoan kerran, kun äitienpäivänä käytiin syömässä ulkona. Muulloin syötiin aina kotona, kotiruokaa.

Olen syntynyt 1971, joskus syötiin kyljyksiä ja se oli todellista juhlaruokaa. Teininä pääsin ekan kerran pizzeriaan ja se oli huippua.