Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?
Tuli mieleen tuosta köyhäilyketjusta.
Mikä - nykyään todennäköisesti paljon tavallisempi - asia oli sinulle suurta luksusta lapsuudessa? Ja siis nimenomaan omakohtaisesti, eli mistä luksuksesta pääsit nauttimaan vain harvoin, jos ikinä?
Kommentit (2700)
747:lla lentäminen. Yleensä lomalennot oli Finnairilla ja Finnairin paras olo DC10
Uima-allas kaverin kotona Tupavuoressa 70-luvun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Kaupasta ostettu vaate. Itse asiassa lapsena en saanut sellaisia ollenkaan.
Vasta teini-iässä sain ensimmäisen ostovaatteen. Siihen asti kuljin äidin ja mummon ompelemissa. Talvitakitkin oli aikuisten takeista pienennettyjä.
En kylläkään osannut kaupan vaatteita oikein edes kaivata, kotitekoiset vaatteet oli siihen aikaan muillakin lapsilla.
nykyään tuollainen on jo luksusta, siis varta vasten ommellut vaatteet.
Lihapiirakka ketsupilla. Vaniljaeskimopuikko. Joskus harvemmin sai mansikkaeskimon. Kaikkein suurinta luksusta oli mansikat.
Ravintoloissa käynti oli luksusta, sillä sitä ei harrastettu. Meillä tehtiin paljon itse.
Murrosiässä sain käyttää omat viikkorahani pikaruokaan, jos halusin.
T: vapaan kasvatuksen saanut
Hyvä kysymys! Luksusta oli lauantaina 0,33 litran oma limpparipullo (keltainen Jaffa). Yleensä jaoimme aina yhden pullon saunan jälkeen kolmen sisaruksen kesken.
Myös jäätelötuutti oli harvinainen herkku. Yleensä tarjolla oli vain itse mehusta tehtyjä mehujäitä, tai palanen litran maitojäätelöstä. Kermajäätelökin oli luksusta!
Kyllä ovat ajat todellakin muuttuneet.
Yläpeti junan makuuvaunussa kesällä 1974.
Kavereilla sai pistää leivän päälle yhtäaikaa kinkkua ja juustoa, yhden luona jopa tuorejuustolevitettä, juustoa ja kinkkua.
Meillä piti valita joko juusto tai kinkku.
Myös Jacky-vanukkaat, riisimurot, einespizzat ja Duckies-hampurilaiset olivat suurta luksusta jota meillä ei koskaan ollut.
N28, ruokanatsin tytär
Hampurilainen tai ranskalaiset perunat kioskilta.
Ranskalaiset ja ketsuppj. Ja siis ihan kotona uunissa tehdyt pakasteranskalaiset, ketsupin ja maidon kanssa. Oi autuasta 90-lukua 😆
Juustosta, jäätelöstä , hedelmistä, makeista ja vaikka kuin monesta muusta tuotteesta jotka minulle tänä päivänä on itsestään selviä.
Muistan pääsiäisen -62. Tuttavien tytöille oli ostettu pääsiäispuput suklaasta. Ikkunalla olivat odottamassa pääsiäistä. Kävin ohi katselemassa ja ihailemassa niitä parina päivänä.Niin teki mieli mutta ei ollut ajatustakaan tuskastuttaa äitiä moisella toiveella.
Vertaa; Nyt kävin kaupungissa ,ostin parit kengät 250 euroa alennuksesta.
Koronan jälkeen en välitä mitä teen rahoillani ,koska säikähdin niin paljon . En säästä enään mihinkään.
Se on jäänyt mieleen, kun käytiin joskus seuraavassa isommassa kaupungissa ostoksilla, ja sai jotain uusia leluja. Ajettiin kaupungin suurimman sillan yli, ja marketeissa oli sellaisia hienouksia kuin liukuportaat.
Tämä etäisyys on sellainen, että monet täällä ajavat sitä työmatkana. Nykyään asun itse tuossa isossa kaupungissa, ja vanhemmat ajavat tänne useamman kerran kuussa. Reilut 20 vuotta sitten heidän rahatilanne oli hyvin erilainen kuin nykyään, ja tuollainen päivän reissu toiseen kaupunkiin oli iso panostus.
Alle 7v joka lauantai pieni rasia ksylitolia sisältäviä hedelmäkarkkeja. 7-14v sain 2€ viikkorahan, jolla ostin itse karkkipussin tai suklaapatukoita. Ruokaa ja vaatteitakin oli ihan tarpeeksi.
Ei lapsuudessa ollut mitään luksusta.
Vanhemmat kotona ennen 20.00 illalla. Kotona paistettu pulla. Lihapullat, nokkoskeitto -nuo tosin suht yleisiä noiden 10-12 viikkoisten kesälomien aikana (ylityötunteja oli melkein muille jakaa).
Rahasta ei sinäänsä mitään pulaa. (stokkakortii -osta jotain jos tarvitset, tule vain taksilla maksetaan kyl, asunto ostettiin keskustasta 20v vanhana, osakesalkku syntymästä saakka jne)
Pikaruoka. Pääsin Mäkkäriin varmaan kerran lapsena, kun olin leirikoulussa. Meillä ei edes ollut pikaruokaravintoloita kotipitäjässäni.
Grilliruoka, jota äiti ei koskaan tuonut/ostanut.
Vierailija kirjoitti:
Ranskalaiset ja ketsuppj. Ja siis ihan kotona uunissa tehdyt pakasteranskalaiset, ketsupin ja maidon kanssa. Oi autuasta 90-lukua 😆
hanki ranskiskone. Ne on paljon mehevämpiö kuin noi laihat pakasteranskikset.
1950-luvulla kerran kesässä kyläkaupasta maitopeelarilla haettu vaniljajäätelöpallo teevadilta syötynä! Istuttiin rahilla pihamaalla ja nautittiin kesästä!
1. Holiday on Ice -esitys "aikanaan spektaakkeli" Jäähallissa vaikkakin ihan takariviltä nähtynä äidin kanssa 60-luvun puolivälissä leikkikouluiässä, vaikka olin todella väsynyt, koska sinne kuljettiin kävellen. Äiti sanoi että liput olivat todella kalliit, ja olimmekin pukeutuneet parhaisiin ja äiti tuoksui hajuvedeltä.
2. Jäätelöannos Valion Baarissa Flemarilla muistaakseni kerran lapsuudessa, koska isä oli tullut meriltä ja antanut äidille rahaa.