Pariskunnan pyytäminen kummeiksi - mitä jos tulee ero?

Jos pari eroaa, niin kummius katkeaa. Yksikään eronnut kummi ei ole pitänyt yhteyttä. Nimenomaan jos nainen on se, joka katoaa suvusta tai poistuu kaveripiiristä.

Mies ei yksin huolehdi kummiudesta ja uusi vaimo/tyttöystävä ei ala huolehtimaan exän+miehen kummilapsista.

Me emme ottaneet pariskuntia vaan yksilöitä omien lastemme kummeiksi, koska omat ja sisarusteni kummit ovat kadonneet kuviosta juuti erojen takia. En tiedä auttaako, mutta näin tehtiin meidän lasten kummien valinnassa.

Omat kummini erosivat kun olin ala-asteella. Sen jälkeen kummitäti katosi elämästäni totaalisesti. Ei pitänyt mitään yhteyttä tai muistanut edes ripille pääsyn tai ylppäreiden johdosta. Kunnes pari vuotta sitten törmättiin kaupungilla. Itse en edes ehtinyt tunnistaa koko ihmistä, kun tämä jo roikkui kaulassa ja päivitteli, että "sinä et ole kyllä muuttunut yhtään". Hämmentävä kokemus, koska tuossa vaiheessa olin jo lähes nelikymppinen ja vuosia oli ehtinyt kulua paljon... Emme ole myöskään tuon tapaamisen jälkeen pitäneet yhteyttä.

Oman lapsen kohdalla tein saman virheen ja kummiksi pyydettiin sukulainen vaimoineen. He erosivat riitaisesti kun lapseni oli parivuotias. Sen jälkeen kummitäti katosi totaalisesti meidän kaikkien elämästä. Varsinkin lapsen ollessa pieni tilanne oli hankala, kun toisella lapsellamme oli tosi aktiivisesti yhteyttä pitävät kummit ja toisen kohdalla kävi niin, että yksi hävisi kokonaan tai se jäljelle jäänytkin erosi kirkosta ja unohti saman tien koko kummiuden. Monta kertaa sai pienelle ihmiselle selittää, että vika on aikuisissa, ei hänessä. 

N. 33 000  muksua oli viimme vuonna tarjolla kummitettavaksi.  Tänä vuonna määrä  melko varmasti pienenee.

Eronneet ovat. Ovat molemmat mukana tärkeissä tapahtumissa, ei siinä sen kummempaa kriisiä tullut lapsen kannalta.

Eivät miespuoleiset kummit muutenkaan osallistu kummina olemiseen/velvollisuuksiin, jos eivät ole aivan lähisukulaisia, joten ei kai ap:n tilanteessa ole suurtakaan väliä. Jos ovat pariskuntana, niin nainen hoitaa kummiasiat ja jos eroavat, niin nainen hoitaa edelleen kummiasiat.

Olen itse surkea kummi sukulaislapsille. Olin aikeissa erota kirkosta, kun viimeisin pyyntö tuli. Sanoin kyllä tilanteestani, mutta koska kirkkoon kuuluvia läheisiä oli niin vähän, minä kelpasin. En kehdannut kieltäytyäkään. Kirkosta sittemmin eronneena kummeuteni ei todellakaan ole kristillisten arvojen opettamista, kuten pitäisi olla, vaan lähinnä syntymäpäivä- ja joululahjoja. Vähävaraiselle muutaman ylimääräisen satasen menot vuodessa (lahjat ja matkakulut kyläilyihin). Sikäli kaduttaa, vaikka mukavia ipanoita/nuoria toki ovatkin. Kahden kummilapseni syntymän aikaan takanani oli pitkä parisuhde, mutta sukulaiseni pyysivät ainoastaan minut kummiksi, eikä avomieheni siitä pahastunut.

Suuri osa suostuu pyydettäessä kummiksi ymmärtämättä edes mikä kummi on.

Itse olen kieltäytynyt puolenkymmentä kertaa kummiudesta siihen pyytäjän ymmärtämättä asiaa.

Se syy että kummi olis ihan kiva juttu tai kummihan tuo lapselle lahjoja ei ole se paras syy.

Minulla on kahdeksan kummilasts joista osa aikuisia ja osa vielä lapsia.

Olen aikaan kutsuttu kummiksi ja tuolloin puntaroin mitä lapsi siitä saa.

Minä olen antanut aikaani.

Sanonut vanhemmille että menkää yhdessä ulos ja pitäkää lapsesta vapaata. Tuon ajan olen vastannut lapsesta.

Jatkossa olen viettänyt lapsen eri vaiheissa mukana ja ollut kuvioissa silloin jos lapsi sitä kaipaa.

Myös yhteisiä tapahtumia pieniä reissuja millä vapautetaan vanhemmat hetkeksi .

Näin on jatkunut aina kummilasten kanssa vielä aikuisenakin yhteys ja toisinaan yhteiset tekemiset.

Uskoisin että molemminpuolinen luottamus, ystävyys ja kunnioitus on vuosien kuluessa vain kasvanut niin vanhempien kuin kummilastenkin kanssa.

Terveisin Kummisetä

Mielestäni ap murehtii täysin turhia, jos lapsen kummit eroavat niin sitten he eroavat. Ap ei voi vaikuttaa muuhun kuin omaan parisuhteeseensa ja siihenkin vain omalta osaltaan- eli 50%.

Kun minun enoni sai lapsen, pyysi hän kummiksi siskoaan (eli tätiäni), mutta ei hänen avomiestä/kihlattua, vaikka he olivat olleet jo ainakin pari vuotta yhdessä. Tätini tosin erosi avomiehestään muutaman vuoden kuluttua, että sikäli ihan hyvä päätös enoltani.

Mun naispuolinen kaveri meni aikoinaan naimsiiin miehen kanssa lyhen seurustelun jälkeen. Muutama kuukausi häistä pyysi miehen kaveri vain tätä miestä kummiksi, mutta eivät tätä naispuolista kaveriani, sillä perusteella, että he eivät vielä olleet ehtineet tutustua häneen . Mietin vaan, että toisaalta, jos he ovat menneet naimisiin, niin voisi olettaa, että he sitten tulevat ajan kanssa tutustumaan toisiinsa. Loppujen lopuksi kaverini erosi miehestään n. 7 vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

Tarkennan vielä, että haluaisimme pyytää pariskunnista molemmat osapuolet kummeiksi. Pidämme kaikista näistä ystävistämme ja tulemme pariskunnan molempien osapuolien kanssa yhtä hyvin juttuun. :)

Ap

Voithan miettiä siltä kantilta, että jos ero tulee, niin pidättekö itse (luontevasti) yhteyttä ko. henkilöihin, vaikka eivät olisi enää yhdessä.

Voiko niin harras kristitty muka erota jumalan siunaamasta avoliittosta?

Ei kai syntisäkki ja paholaisen portto voi toimia kummeina?

Nykyän melkein kaikki pariskunnat eroaa jossain vaiheessa, niin voi käydä myös teille.  Joten turha yrittää suunnitella mitään, varsinkaan toisten ihmisten ollessa kyseessä.  Sen sitten aika ja tilanne ratkaisee kun se eteen tulee, että miten käy, jos niin käy.

Se "yksineläjä" -kummikin voi vaikka mennä naimisiin ja uusi elämä viedä sen vaikka minne, ei se nyt minkään kummilapsen takia elämäänsä ala järjestelemään. 

Useamastakin kummista yleensä vain yksi sitten valikoituu ajan myötä sellaiseksi, joka oikeasti pitää lapseen yhteyttä.  Hyvä että edes niin.

Meidätkin aikanaan valittiin ns. toisiksi kummeiksi pariskuntana, varsinainen sylikummi ja se "oikea" kummi oli nuori naisihminen, joka oli lapsen äidin joku lapsuuden ja nuoruuden ystävä ja ns. ilman muuta -kummi.  Sen kastetilaisuuden jälkeen emme koskaan tätä ihmistä missään nähneetkään.  Edes lapsen yksivuotissynttäreille ei tullut ja syy oli kuulemma se, että oli lähtenyt joko töihin tai opiskelemaan jonnekin ulkomaille.  Mitään siitä ei ole sen jälkeen puhuttukaan, nimeäkään en muista.

Kuulin vain sitten paljon myöhemmin kiertotietä, että meidän kummiksi valintaamme oli kovasti mietitty, että kannattaako vai ei.  Kun mehän voidaan vaikka erota.  No me ei olla erottu ja kummilapsestamme pidämme hurjasti.  Melkein on kuin yksi omista lapsistamme, että joskus näinkin.  Ja nyt on hänkin jo aikaihminen joten ei taitaisi meidän mahdollinen erommekaan enää vaikuttaa mihinkään.  Tosin emme eroa, olemme jo eläkeikäisiä.

Christiiina kirjoitti:

Kun minun enoni sai lapsen, pyysi hän kummiksi siskoaan (eli tätiäni), mutta ei hänen avomiestä/kihlattua, vaikka he olivat olleet jo ainakin pari vuotta yhdessä. Tätini tosin erosi avomiehestään muutaman vuoden kuluttua, että sikäli ihan hyvä päätös enoltani.

Mun naispuolinen kaveri meni aikoinaan naimsiiin miehen kanssa lyhen seurustelun jälkeen. Muutama kuukausi häistä pyysi miehen kaveri vain tätä miestä kummiksi, mutta eivät tätä naispuolista kaveriani, sillä perusteella, että he eivät vielä olleet ehtineet tutustua häneen . Mietin vaan, että toisaalta, jos he ovat menneet naimisiin, niin voisi olettaa, että he sitten tulevat ajan kanssa tutustumaan toisiinsa. Loppujen lopuksi kaverini erosi miehestään n. 7 vuoden kuluttua.

Ei sitä kannata olla niin laskelmoiva.  Kirkonkirjoissa on varmaan leegioittain kummeiksi merkittyjä ihmisiä, jotka hyvä jos muistavat olevansa kummeja  ja jotka ei ole missään tekemisissä kummilapsen kanssa.  Ne on vain nimiä siellä.  Jos yksi kummi on sellainen, joka lasta muistaa, niin hyvä niin.  

Eipä tuossa ole mitään oikeaa vastausta. Elämä voi heitellä miten vain. Meillä toisen lapsen kummeina pariskunta ja toisen kaksi erillistä ihmistä. Tuo pariskunta on sittemmin eronnut ja toinen kummeista ei enää pidä yhteyttä. Joten siitä katsoen pariskunta oli huono valinta. Mutta sitten taas toisen lapsen kohdalla harkitsimme ensin toisen kummin kumppanin pyytämistä myös kummiksi mutta sitten luovuimme koska eivät olleet olleet kauhean kauaa yhdessä. No siinä sitten kävi niin että se toinen "yksittäinen kummi" ei sitten ollutkaan kovin hyvä kummisetä mutta se valitsematta jäänyt toisen kummin kumppani on käytännössä ollut lapsellemme tosi läheinen ja ikäänkuin oikea kummisetä. Joten aina voi mennä jotenkin pieleen.

Ihmettelin kommentointia, että kummeus on "nykyajan" juttuja. Miten niin? Olemme miehen kanssa ylittäneet 40 jo tovi sitten ja kummallakin on kummeja ja niin on myös 72-80v vanhemmillamme.  Ei ole ihan uudesta "hömpötyksestä" kysymys.

Kun pohdimme lastemme kummeja, kävimme läpi lähipiirimme ja pohdimme, että keiden kanssa haluamme lapsillemme erityisen suhteen ja että ketkä ovat kirkon jäseniä, se ei ole itsestäänselvyys nykyaikana. Etenkin mieheni kaveripiirissä heitä on vähemmän. Ratkaisimme lopulta asian niin, että lapsilla on viisi kummia kullakin, joista ainakin 2 on kirkon silmissä kummeja, osa on vain meidän silmissämme kummeja, kaikilla oli tärkeä asemansa sekä ristiäisissä sekä muutenkin. 

Nyt, kun ensimmäinen lapsikin on konfirmoitu, voi todeta, että meillä on käynyt hyvä tuuri. Kaikki kummit ovat osa lasten elämää. Sillä on merkitystä, kun tässä välissä osa on muuttanut töiden perässä eri puolille maata ja osa on työssä, jossa matkustellaan paljon eri puolilla maailmaa. Lasten kasvaessa kummit ovat viettäneet kivasti aikaa yhdessä. Meidän kohdallamme ei ole tarvinnut vielä testailla, että kuinka kummiuden käy, jos parit eroavat, eikä omien lasten myötä ole kummius unohtunut. Toisaalta emme ole myöskään vaatimalla vaatineet yhtään kummia osallistumaan lasten elämään. Kutsumme kylään muutenkin kuin syntymäpäivinä ja lähellä joulua, pidämme yhteyttä säännöllisesti ja muistamme myös kummien tärkeinä hetkinä. 

Kun valitsimme kummeja lapsellemme, äitini oli hyvin selvästi sitä mieltä, että jos valitsee kummiksi ihmisen, jolla on kumppani, myös se kumppani on pyydettävä kummiksi. Sain hänen puheistaan sellaisen kuvan, että "niin on aina tehty". No, meidän lapsellamme on kummeina kummankin hyvä ystävä, miehen veli ja pariskunta, joista toinen on myös serkkuni. Hänet ja puolisonsa valitsimme, sillä olemme olleet pariskuntina hyvin paljon tekemisissä, joten se tuntui luonnolliselta valinnalta. Kummivalinnan aikaan he olivat olleet yhdessä 10 vuotta pidempään kuin me. 

En ole eron jälkeen pitänyt mitään yhteyttä exvaimoni kaveriin tai tämän lapseen jonka kummi olen. Tai siis en enää ole kummikaan, koska en kuulu kirkkoon enää.

En suostuisi myöskään enää kenenkään kummiksi, ellei ole kyseessä läheinen OMA sukulainen.

Kun seurustelin ensimmäistä kertaa vakavasti, kyseisen miehen sisko sai esikoisensa. Tästä miehestä tuli tuon vauvan kummi, minusta ei. En ollut edes ajatellut, että olisi "pitänyt", sillä olimme nuoria ja seurustelleet vasta alle puoli vuotta siinä vaiheessa. Asuimme lähellä miehen siskon perhettä ja näimme viikoittain, joten siksi kai kumppanini siskon miehen perhe oli järkyttynyt ristiäisissä, kun minusta ei tullut kummia, heidän kovaääninen kummastelunsa oli suorastaan hämmentävää ristiäisissä. Minusta asia oli täysin ok, en ollut tosiaan koko asiaa edes ajatellut. Erosimme kyseisen miehen kanssa kolme vuotta myöhemmin, lähettelin miehen siskon lapsille (heitä tuli lisää ennen eroamme) kortteja monta vuotta sen jälkeenkin.

Ei kai se niin kauhean vaarallista ole, vaikka kaikki kummit eivät pitäisi lapseen yhteyttä. Tärkeintä kai on, että lapsella ylipäänsä on ne kummit ja ristiäiset pystytään kunnialla järjestämään.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kummit ole nykyään lasten elämässä, jolleivät muuten kuulu tuttaviin.

Harvoin kai kummiksi edes pyydetään sellaisia ihmisiä, jotka eivät kuulu tuttaviin? Yleensä ovat sukulaisia tai läheisiä ystäviä.