Pariskunnan pyytäminen kummeiksi - mitä jos tulee ero?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse surkea kummi sukulaislapsille. Olin aikeissa erota kirkosta, kun viimeisin pyyntö tuli. Sanoin kyllä tilanteestani, mutta koska kirkkoon kuuluvia läheisiä oli niin vähän, minä kelpasin. En kehdannut kieltäytyäkään. Kirkosta sittemmin eronneena kummeuteni ei todellakaan ole kristillisten arvojen opettamista, kuten pitäisi olla, vaan lähinnä syntymäpäivä- ja joululahjoja. Vähävaraiselle muutaman ylimääräisen satasen menot vuodessa (lahjat ja matkakulut kyläilyihin). Sikäli kaduttaa, vaikka mukavia ipanoita/nuoria toki ovatkin. Kahden kummilapseni syntymän aikaan takanani oli pitkä parisuhde, mutta sukulaiseni pyysivät ainoastaan minut kummiksi, eikä avomieheni siitä pahastunut.

Miten vähävarainen pystyisi käyttämään kummilapsiin muutaman ylimääräisen SATASEN vuodessa? Muutama ylimääräinen kymppikin olisi jo liikaa.

Moni tässä ketjussa on kommentoinut, että suku on paras, kun kummia valitaan. No, ei kyllä ole. Oma kummisetäni, yksi isäni veljistä, ei muisti minua ensimmäiset pari vuotta. Sen jälkeen hän katkaisi välit suureen osaan sukua, myös isääni, joka koitti sovitella riitaa. Sen koommin en olekaan tuota kummia nähnyt, mutta Facebookissa lähetti ystäväpyynnön hiljattain. En ole vielä vastannut, kun koko asia hämmentää näin yli 30 vuoden jälkeen.

Toinen kummini oli hyvin nuori, kun valittiin kummiksi. Hän oli äitini kummilapsi ja kovasti halusi. Ristiäisissä hän oli ja tuli sen jälkeen "kummilasta moikkaamaan" (= bilettäämään isompaan kaupunkiin) ja sitten vuosiin ei enää muistanut millään tavalla. Sama kummi valitsi siskoni oman lapsensa kummiksi, kun hän oli juuri käynyt riparin samana vuonna kun ko. lapsi syntyi. Siskoni oli innoissaan, mutta ymmärsi vuosien varrella, että he odottivat vain lahjoja, ei mitään muuta. Miten siskoni olisi yksin päässyt kummilasta katsomaan, kun vain kummi sai tulla  ja tuo perhe asui kaukana kaikesta, yli 500 km päässä ja autoa ei siskollani ollut, eikä puhettakaan, että perhe olisi hakenut lähimmältä linja-autoasemalta...

Ystäväni taas pääsi sisarensa lapsen kummiksi. Valitettavasti sisko menehtyi tapaturmaisesti, kun lapsi oli vielä pieni. Pari ensimmäistä vuotta kummia tarvittiin lastenhoitajaksi, mutta sitten siskon mies löysi uuden kumppanin, jonka jälkeen kummi ei kiinnostanutkaan kuin lahja-automaattina. Onneksi kyseinen lapsi on jo kasvanut sen verran isoksi, että osaa itse pitää yhteyttä kummiin. Ystäväni oli kyllä välissä todella surullinen, kun ei nähnyt sisarensa ainokaisen kasvavan.

No sitten tulee ero. Teistähän se on kiinni, pidättekö yhteyttä molempiin vai vain toiseen.

Olen itse puolisosta eronnut kummi. Tiedän että toinen osapuoli pitää yhteyttä kummilapseen, niin pidän minäkin. En kuitenkaan ole tavannut exääni kummityttäreni juhlissa viimeisen 20 vuoden aikana. Ai miksi? Hän ei pääse paikalle, on töissä aina viikonloppuisin. Voisin tavata hänet, ei ole kaunaa.

Ei elämää voi arvata etukäteen. Mies lähti toisen naisen matkaan. Kummius ja yhteys kummilapseen, nyt jo aikuiseen, säilyy silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aviopareista eroaa puolet eli onhan se tilastollinen todennäköisyys erolle melko iso. Avoliitoissa taitaa olla vielä suurempi.

Onko siitä jotain "haittaa", jos joku kummi jäisikin pois lapsen elämästä mahdollisen eron myötä? Eikö tätä voisi kompensoida valitsemalla vaikka pari ns. ylimääräistä kummia?

Tätäkin ollaan mietitty. Eikä toisaalta ole mitään takeita muutenkaan, että kummi (oli pariskunnan toinen osapuoli tai ei) olisi läsnä kummilapsen elämässä myöhemmin. Pohditaan siis myös, että jos pyydettäisiin varmuuden vuoksi useampia kummeja kuin 4.

Ap

Mä en suosittele pyytämään kovin monia. Se kärsii jotenkin inflaation. Tulin nuorena kummiksi sukulaislapselle, jolla oli muistaakseni se 6 kummia. Minä olin kai sitten se sukulaiskummi, muut lähinnä kavereita, tai ehkä joku oli toisen vanhemman suvusta. Niin tai näin, kummin tehtävä ei tuntunut kovin luontevalta, olin tottumaton lasten kanssa, ja kummilapsen vanhempien erokin vaikeutti yhteydenpitoa. En kokenut, että minua erityisesti tarvittaisiin kummiksi, kun kummeja oli iso liuta muutenkin. Jos olisin ollut yksi kahdesta kummista, olisin ihan eri tavalla pyrkinyt muistamaan lasta. Nyt tunsin, että lapsi saa varmasti viideltä muulta kummilta jo ihan tarpeeksi lahjoja. Oletin että perhe on muutenkin enemmän tekemisissä niiden ystävien kanssa kuin minun. En oikeasti tiedä, oliko monenkaan kummin kanssa sen läheisempi suhde, mutta minä koin sen ison kummijoukon niin, etten ollut kovin erityinen lapselle.

Luulen myös, että jos perheeseen tulee useampia lapsia, on vaikea pyytää seuraavilla lapsille vain kaksi kummia jos yhdellä on kuusi, ja no moni perhe tuskailee sen kahdenkaan kummin löytämisen kanssa.

Höh. Minun kummipariskuntani erosi jo, kun olin lapsi.

En ole saanut heiltä mitään.

Mikä tässä on se ongelma?

Voihan se lapsikin menehtyä.

Ei tuossa vaiheessa ole varmaa, kehen olette yhteydessä 15 vuoden päästä. Meidän vanhimman pojan kummi on mieheni lapsuudenystävä. Hänen avovaimonsa oli minun vanhoja tuttujani. Alun perin meidän tuparijuhlissa tapasivat.

Sitten kun tämä miespuolinen kummi petti avopuolisoaan, minä jouduin tahtomattani tuttavanaiselle olkapääksi. Siitä kimpaantui hänen miehensä niin, ettei vastannut puheluihin tai mieheni viesteihin. Erosivat ja olin jopa auttamassa sitä naista kantamaan tavaraa uuteen kotiin.

Poika täytti 7 v. ja silloin kutsuttiin heidät molemmat syntymäpäiville, vaikka tiedettiin, että ovat huonoissa väleissä. Kumpikaan ei tullut eikä ilmoittanut, että eivät tulisi. En ymmärrä, mistä se pariskunnan nainen hermostui, luultavasti loukkaantui sen takia, että kutsuttiin myös exänsä, joka oli yhtä lailla pojan kummi. Yhteydenpito jäi molempiin.

Se mieheni vanha ystävä kuitenkin laittoi rippilahjaksi viime kesänä 50 euroa rahaa ja lähetti kuviakin ja pahoitteli, ettei pääse rippijuhliin. Jotain fiksuutta kuitenkin, kun ei meidän poika millään lailla ole ollut osallinen heidän keskinäisiin riitoihin.

Mitä jos kummi kuoleekin ennen aikojaan tai ei vaan ole kiinnostunut pitämään yhteyttä lapseen enempää kuin antamalla joululahjan kerran vuodessa? Aina voi sattua kaikenlaista., yhdelle omista lapsista sattui nuo molemmat. En jaksaisi liikaa stressata asioista, joihin ei juuri voi itse vaikuttaa.

Meillä oli kyllä hankalaa, se on myönnettävä. Minulla 2 siskoa ja miehellä 2 veljeä. Minun siskot oli tunkemassa molemmat kummin hommiin, kun esikoinen syntyi. Kummallakaan ei siis ollut omia lapsia. Me valittiin vanhempi sisko miehensä kanssa ja tasapuolisuuden vuoksi mieheni vanhempi veli vaimonsa kanssa. Molemmat pariskunnat ovat eronneet ja kummina yhteyttä pitävät vain siskoni ja mieheni veli. Ei olisi korrektia meidän alkaa olla yhteydessä niihin entisiin puolisoihin. Eipä silti, 2 kummia on hyvä!

Itselläni kävi niin, että oli valittu 2 kummia, joista toinen ei päässyt edes kastejuhlaan, kun oli armeijassa. Toinen unohti olevansa kummini ihan tyystin. Siitä tuli puhetta hänen kanssaan, että hän on kummi, eikä uskonut. Ihan piti kaivaa esille albumi, jossa hän pitelee minua papin kastaessa. Kuulostaa oudolta, mutta se oli varmaan vanhempieni villi ajatus 70-luvulla, ottivat ehkä vaan juhlavieraiden joukosta ensimmäisen kummin. Ihan samalla tavalla ne oli menneet naimisiin: äidin ruokatauolla. Kaikesta piti tehdä arkista. Ei mitään hääkakkuja eikä valkoisia mekkoja vaan ihan vaan ruokatauolla pistäytyy vihillä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin kommentointia, että kummeus on "nykyajan" juttuja. Miten niin? Olemme miehen kanssa ylittäneet 40 jo tovi sitten ja kummallakin on kummeja ja niin on myös 72-80v vanhemmillamme.  Ei ole ihan uudesta "hömpötyksestä" kysymys.

Kun pohdimme lastemme kummeja, kävimme läpi lähipiirimme ja pohdimme, että keiden kanssa haluamme lapsillemme erityisen suhteen ja että ketkä ovat kirkon jäseniä, se ei ole itsestäänselvyys nykyaikana. Etenkin mieheni kaveripiirissä heitä on vähemmän. Ratkaisimme lopulta asian niin, että lapsilla on viisi kummia kullakin, joista ainakin 2 on kirkon silmissä kummeja, osa on vain meidän silmissämme kummeja, kaikilla oli tärkeä asemansa sekä ristiäisissä sekä muutenkin. 

Nyt, kun ensimmäinen lapsikin on konfirmoitu, voi todeta, että meillä on käynyt hyvä tuuri. Kaikki kummit ovat osa lasten elämää. Sillä on merkitystä, kun tässä välissä osa on muuttanut töiden perässä eri puolille maata ja osa on työssä, jossa matkustellaan paljon eri puolilla maailmaa. Lasten kasvaessa kummit ovat viettäneet kivasti aikaa yhdessä. Meidän kohdallamme ei ole tarvinnut vielä testailla, että kuinka kummiuden käy, jos parit eroavat, eikä omien lasten myötä ole kummius unohtunut. Toisaalta emme ole myöskään vaatimalla vaatineet yhtään kummia osallistumaan lasten elämään. Kutsumme kylään muutenkin kuin syntymäpäivinä ja lähellä joulua, pidämme yhteyttä säännöllisesti ja muistamme myös kummien tärkeinä hetkinä. 

Kummitus ei todellakaan ole nykyajan juttuja, mutta nykyään kummiutta tunnutaan korostavan enemmän ja asetetaan sille suurempi merkitys kuin ennen. Toki on totta, että oikein vanhoina aikoina kummius merkitsi myös lapsesta huolehtimista, jos vanhemmat kuolee tms. Mutta kun ajattelen omaa elämääni, niin koskaan tämän 70 elinvuoteni aikana ei kummiutta ole korostettu näin paljon kuin nyt.

Ja korostetaan nimenomaan sitä, miten kummin kuuluisi olla lapsen elämässä ja muistaa tätä merkkipäivänä.

Ei ennen ollut tällaisia odotuksia. Minun lapsuudessani kummeista ei juurikaan edes puhuttu, ei kukaan lapsuusystävistänikään koskaan maininnut mitään kummeistaan ja koko kummihomma tuntui olevan vain sellainen nimellinen juttu.

Ei todella minua kummit muistaneet ikinä, ei sisaruksianikaan. No ei silloin mitään synttäreitä sen kummemmin edes vietetty, mutta ei tullut joululahjoja, ei tuotu rippiruusuja eikä yo-lahjoja.

Eikä lapsenikaan ole kummeiltaan kummilahjan lisäksi mitään kummempaa saanut. Toinen on ollut kauan kuolleenakin.

Itse olen kahden kummi ja heitä kyllä muistanut, mutta siitä ei ole mitään numeroa koskaan pidetty. Ei ole vaadittu mitään eikä esitetty lahjatoiveita. Nehän on aikuisia olleet jo kauan.

Ihan hämmästyttää tällainen laskelmoiminen, että kuka ja mikä nyt sitten varmasti olisi lapsen elämässä mukana ja varmasti muistaisi lasta sitten kaikissa käänteissä. Aikamoiselta nakittamiselta tuntuu, ei kukaan voi sellaiseen sitoutua, kun ei voi tietää elämänsä kulkua.

Ei kummeilla ole mitään käytännön virkaa. Se on vaan kummeille kiva symbolinen ele, että olet niin tärkeä, että pyydän sinua lapseni kummiksi. Kummien tärkein tehtävä nykyään on antaa lapselle lahjoja ja toimia toivottavasti lastenvahtina.

Mä en ylipäätään pyytäisi kummeiksi edes kavereita saati niiden puolisoita. Siteen pitää olla sellainen, että se kestää käytännössä kaiken. Tyypillisimmin siis sisarus, jos välit on kunnossa. Todella paljon kuulee tätä että lapselle on valittu kummi, jonka kanssa ei joskus 10 vuotta myöhemmin olla tekemisissä lainkaan.

Minulla oli exäni kanssa kaksi yhteistä kummilasta. Erosin miehestäni ja tämän jälkeen minua ei kutsuttu kummankaan lapsen synttäreille yms. Ekoille synttäreille hommasin molemmille lahjat, jotka ex toimitti synttäreille. Siihen päättyi minun kummina oloni. Koin, etten ollut enää olemassa kummina näille lapsille, koska minuun ei oltu missään yhteydessä.

Miksi pitää olla neljä kummia? Yksi riittäisi jonka tiedät takuuvarmasti olevan ystäväsi jatkossakin ja oikeasti haluavan kummiksi eikä vain koska puoliso pakottaa

Näin ollen ilman muuta pyydätte pariskuntina heitä! Olisi jopa epäkohteliasta pyytää vain jompaa kumpaa siltä varalta, että tulee ero. Mitä, jos pyydätte sitä, joka eron tullen vieraantuu teistä..? Joka vaikka hankkii kammottavan uuden kumppanin, joka vihaa teitä yhtä paljon kuin te uutta kumppania? 😄

Tosi hassu pohdinta mun mielestä kaiken kaikkiaan; voihan se ero tulla teille!

Tästä unohtui lainaus. Vastasin siis ap:n kommenttiin, jossa kertoi, että haluaisivat pyytää pariskuntana, koska pitävät kovasti molemmista osapuolista jne.

Outi kirjoitti:

Näin ollen ilman muuta pyydätte pariskuntina heitä! Olisi jopa epäkohteliasta pyytää vain jompaa kumpaa siltä varalta, että tulee ero. Mitä, jos pyydätte sitä, joka eron tullen vieraantuu teistä..? Joka vaikka hankkii kammottavan uuden kumppanin, joka vihaa teitä yhtä paljon kuin te uutta kumppania? 😄

Tosi hassu pohdinta mun mielestä kaiken kaikkiaan; voihan se ero tulla teille!

Näitä lukiessa olen taas jälleen kerran onnellinen, että erosimme kirkosta ennen lasten syntymää emmekä joutuneet kummihömppään mukaan.

Mieheni oli veljenpoikansa kummi (poika oli synytynyt ennen kuin tavattiin). Ei muistanut poikaa mitenkään - enkä minäkään katsonut velvollisuudekseni lähetellä lahjoja, koska en ollut kummi. Minä en ole kenenkään kummi. 

Joskus käy niinkin että lapsen vanhemmille tulee ero. Silti elämä jatkuu.

Kyllä juttu on niin, ettei semmoista riskiä voi viattoman lapsen puolesta ottaa. Tuossa vois miettiä jotain sanktiopykälää tai jotain. Tai sitten erota perkele kirkosta.