Lue keskustelun säännöt.
Tajusin juuri, ettei mua auta kukaan vanhana
08.03.2021 |
Toinen lapseni on kehitysvammainen, toinen lähti Helsinkiin opiskelemaan, ja tuskin muuttaa kotopaikkakunnalle koskaan takaisin.
Itse autan lähellä asuvaa lähes 80v äitiäni viikottain, esim tietokoneasioissa, kuskaamisessa, jne. Hänen ei itse tarvinnut auttaa vanhempiaan, kuolivat suht nuorena, kuten suvun miehetkin.
Kaikki apu kun ei ole sellaista, että voi ostaa palveluna, vähän alkoi mietityttää.
Kommentit (371)
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu että kaikki nuo 75v ja muut boomer-ikäiset ei jotenkin tajua asiaa. Ovat niin olevinaan ylpeinä yhteiskunnan korkeinta kastia, rehvastelaan ja ylpeillään ja luullaan olevan kuolemattomia.
Ehkä tuo on pakoa ahdistavista ajatuksista, meillä kuitenkin sekä omat että miehen vanhemmat ihan samanlaisia. Mitkään edunvalvontavaltuutukset jne ei kiinnosta eikä asia heitä koske koska ”nehän on vanhoille”.Mitä oikein ajattelee 76v mies kun teeskentelee ettei ole vanhus. Miesten elinikä keskimäärin 78v joten en nyt sanoisi että nuori on jos elinikää laskennallisesti enää pari vuotta jäljellä!
Älä nyt kumminkaan yleistä, että tuollaisia olisivat ihan KAIKKI tuon ikäiset. No ei ole.
En tunne yhtään rehvastelevaa ja itseään kuolemattomaksi luulevaa seitsemänkymppistä. Ennemminkin nuoremmat kuvittelee olevansa aina nuoria ja vahvoja ja myös kuolemattomia. Se on ihan ymmärrettävääkin. Jos ihminen alkaisi jo nuoresta pelätä sairauksia ja vanhenemista ja kuolemaa, niin aika luonnotontahan se olisi ja masentavaa. Mutta onhan sekin surullista, että nuoret ihmiset ei aina ymmärrä, että esim. kahtasataa ajaminen mutkaisella tiellä samalla kun auto on täynnä villiä nuoruutta ja rokkimusiikkia täysillä, voi johtaa traagisiin seurauksiin. Tai huumeitten käytön aloittaminen, kun kuvitellaan, ettei se ole vaarallista.
Seitsemänkymppiset kuitenkin ihan varmasti näkevät ja ymmärtävät elämän rajallisuuden. Niin moni ikätoveri on silloin jo saanut sairauksia ja kuolleetkin. Joskus tuntuu, että miehet pelkää vanhenemista enemmän kuin naiset ja siksi todistelevat kuinka reippaita vielä ovat. Ovathan ne jotkut vielä olevinaan kauhean viriilejäkin ja ottavat nuoria vaimoja itselleen, sitten käy niin kuin käy. Tavallaanhan se on yhteiskuntaa helpottava asia, kun 10 - 20 vuotta nuorempi nainen sitten joutuu omaishoitajaksi.
Tuo edunvalvontavaltuutus kannattaisi kyllä tehdä jo viisikymppisenä. Mutta entä silloin, jos ei ole omia lapsia, tai ei luota lapsiinsa? Valtuutetun pitää olla sellainen, että ihan varmaan uskaltaa hänelle asioittensa hoitamisen antaa. Aina se ei ole se oma lapsikaan varteen otettava tapaus.
Muuten, ei 76-vuotias vielä olekaan vanhus. Hiljakkoin luin erään geriatria-asiantuntijan määritelmän, missä hän sanoi, että nyky-yhteiskunnassa vanhuus on tullut aina vain vaikeammaksi määritellä, koska ihmiset todellakin ovat useinkin vielä kahdeksankymppisenäkin aivan kykeneviä ja itsestään huolehtivia. Nykyään vanhuus alkaa n. yhdeksänkymmentävuotiaana. Ihmiset kun elävät pitempään ja pysyvät toimintakykyisinä ja terveempinäkin pitempään kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
50 luvunlapsi kirjoitti:
Mitä sitä nyt tarvitsee enää oppia vanhana jos ei halua. Tietotekniikasta kitisevät mutta sehän ei ole vaikeaa ja siihenkin saa apua pienellä korvauksella. Olen tietenkin jäävi tietotekniikasta puhumaan koska olen tehnyt työurani asentamalla ja ohjelmoimalla tietokoneita 40 vuoden ajan.
75-vuotias vanhusTuttavani, yli 80-vuotias, teki työuran tietokoneasiantuntijana. Sairastui vuosi sitten muistisairauteen, eikä enää osaa edes vastata sähköpostiin. Traagista, mutta aina vanhuus ei suju kuin Strömsössä.
Muistisairaus onkin eri asia. Silloinhan ihminen ei tunne ystäviäänkään eikä osaa mennä vessaan eikä tiedä miten syödään. Ei silloin voi sivusta ihmetellä, että miten se ei osaa tietotekniikkaa, vaikka teki sitä työkseen kymmeniä vuosia.
Boomerit on typerin ikäluokka koskaan. Ei mulla muuta/
Ketjussa puhutaan toistensa ohi kahdesta eri asiasta.
Saako palveluita rahalla? Noh, varmasti saa, jos on rahaa.
Saako välittämistä rahalla, ei saa.
Toki on selvä, etteivät omat lapsetkaan aina välitä. Mutta on se nyt sata kertaa todennäköisempää (jos on ollut hyvä äiti tai isä), että he auttavat kuin jokin kasvoton sosiaalipuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsia hankita siksi, että olisi joku joka auttaa kun on itse vanha. Lapset saattavat muuttaa työn perässä ulkomaille, lapsi voi kuolla ennen vanhempiaan, välit voivat mennä jostain syystä poikki jne., ja muutenkaan lapsilla ei ole mitään velvollisuutta huolehtia vanhemmistaan, he voivat elää ihan omaa elämäänsä.
Itse aion hankkia kaikki mahdolliset ostopalvelut, ja jos en pärjää, niin eihän sille sitten mitään voi.
Olen täysin samaa mieltä. Toivottavasti kukaan ei ole hankkinut lapsia tästä syystä, voiko enää itsekkäämpää ollakaan. Ja toivottavasti ne lapset, joiden tulevaisuudeksi on kaavailtu piian roolia, ymmärtävät elää omaa elämäänsä.
Antakaa nyt hyvänen aika aikuisten lastenne elää omaa elämäänsä, ei kenenkään pidä valita opintojaan, työtään, puolisoaan, lapsilukuaan, harrastuksiaan tai asuinpaikkansa sen mukaan, että voi toimia vanhempiensa "juoksupoikana".
Vanhus ei saa kunnollista hoivaa, jos on dementian alkua ja käyttää ostopalveluja ja kukaan ei katso perään.
Tämän olen niin monta kertaa huomannut ystäväpiirissäni. Järkyttävää, mutta totta.
Lievää dementiaa sairastava ei enää pysty huolehtimaan, että saa kaiken, mitä tarvitsee eikä ne ostetut tai kun n palveluksessa olevat avustajat välitä.
Esimerkki lievemmästä päästä: mieheni lapseton täti. Hänellä kävi 2 kertaa päivässä kunnan kotipalvelu. Lisäksi yksityinen kerran viikossa 2 tuntia.
Tädillä ei lapsia. Luin hoitajien ylläpitämää vihkoa, johon merkittiin tapahtumat. Siellä oli ollut joku sijainen, jok oli merkinnyt, että keittiö ja rollaattori on aivan järkyttävän likainen. Paksu kerros likaa. Sanoi puhdistaneensa ne.
Hoitajien tehtävänä oli pestä joka päivä tiskit. Meinattiin juoda tädin kanssa kahvit. Mies haki keittiön kaapista astioita. Joka ikinen kuppi oli likainen. Pinttynyttä likaa. Ne oli korkeintaan huuhtaistu hanan alla. (täti ei itse ollut niitä pessyt, vaan kotiapu. Täti ei pystynyt enää pesemään saati ei ylettynyt sinne kaappiin)
Millaisia tyyppejä sinne kotihoitoon oikein pesiytyy? Jotain apukoululaisen tasoisia lähihoitajia? Tuo on varmaan enemmän pk-seudun ongelma, jossa ei täyspäisiä työntekijöitä oikein saa. Pienemmillä paikkakunnilla sentään jotain järkeä päästä löytyy lähihoitajilta. Kannattaa ehkä tuossakin satsata oikeasti laatuun ja pienempään yritykseen.
Kotihoidolla on tiukat aikataulut. Aikatauluissa ei ole otettu huomioon, että kotihoitaja voi joutua etsimään pitkään autolleen parkkipaikkaa tai jättämään sen kauas, koska hoitajat joutuvat maksamaan pysäköintivirhemaksut itse. Siihen se aika menee, mutta sitä ei oteta huomioon.
Tuolla kävi yksityinen lisäksi. Eikai siihen aikaa kulu, että huomaa likaisuuden ja sitä kautta lisääntyneen tarpeen vaikka siihen siivoukseen? Vai kuljetaanko siellä laput silmillä?
Juu, yksityinen kävi kerran viikossa. Se kuljetti tarvittaessa miehen tätiä pyörätuolilla kauppaan tai kävi kaupassa ilman tätiä. En tiedä, mitä muut se teki. Täti kertoi, että usein yksityinen ei keksinyt (muka) mitään tehtävää ja sitten he vaan juttelivat.
Sillä yksityisellä oli yksi superhyvä tyyppi töissä ja se järjesteli paljon tädin asioita. Käytti oma aikaansa tädin muuton yhteydessä. Järjesteli kaapit tip top. Raivasivat tädin kanssa yhdessä kaiken turhan pois.. Mutta tuo hyvä komennettiin usein muihin paikkoihin. Kysyin tädin hautajaisissa tuolta hyvältä, miksi auttoi myös ilmaiseksi. Sanoi, että inhimillisyyden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun 75v äiti ei halua enää opetella mitään uutta, vihaa kaikkea tietotekniikkaan liittyvää ja suuttuu, jos joku asia muuttuu, esim viimeksi verkkopankki muuttui erinäköiseksi.
Niin minäkin ja ikää vasta 49 vuotta. Täytyy varmaan kuolla ajoissa, ettei jää kenenkään riesaksi. Äitini on 76v jaautan häntä kaikessa. Käyn kaupassa viikon ostokset, hoidan nettipankkiasiat, käytän lääkäreissä ym. Tuntuu että ei suoriudu enää mistään mikä tapahtuu kodin seinien ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa puhutaan toistensa ohi kahdesta eri asiasta.
Saako palveluita rahalla? Noh, varmasti saa, jos on rahaa.
Saako välittämistä rahalla, ei saa.
Toki on selvä, etteivät omat lapsetkaan aina välitä. Mutta on se nyt sata kertaa todennäköisempää (jos on ollut hyvä äiti tai isä), että he auttavat kuin jokin kasvoton sosiaalipuoli.
Juuri näin. Joten me kitisevät ”ilkeät lapset eivät auta”-valittajavanhukset saisivat olla hiljaa. Itse ovat perseilleet vanhempina ja saaneet sillä lailla jäiset ja tylyt välit lapsiinsa.
On täysin OIKEIN että hyvät vanhemmat saavat apua ja paskat vanhemmat eivät saa. Ne hyvät valitsivat olla rakastavia, ne paskat valitsivat olla ilkeitä ja vittumaisia. Nyt sitten pitää kestää valinnan seuraukset. Valittamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa puhutaan toistensa ohi kahdesta eri asiasta.
Saako palveluita rahalla? Noh, varmasti saa, jos on rahaa.
Saako välittämistä rahalla, ei saa.
Toki on selvä, etteivät omat lapsetkaan aina välitä. Mutta on se nyt sata kertaa todennäköisempää (jos on ollut hyvä äiti tai isä), että he auttavat kuin jokin kasvoton sosiaalipuoli.
Näin on. Jollei ole rakastavia omaisia, niin on suuri ongelmia pitää puoliaan, jos on heikko ja alkava muistisairaus.
Vierailija kirjoitti:
Luulis ettei tarvi kauheen monen elää vanhaksi jos iskee sepelvaltimo tauti.
Sehän on hoidettavissa oleva sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen isä ei tarvinnut minkäänlaista kotiapua. Ajoi autoa ja eleli itsekseen ok-talossaan. Mieheni isälle tuli äkillinen tulehdus ja joutui leikkaukseen. Menimme hakemaan kotiuttamispäivänä. Totesimme, että ennen ihan järkevä appeni ei enää ole tolkuissaan. Ei muistanut asioita ja oli täysin sekava.
Sosiaalihoitaja soitteli eri paikkoihin, mutta missään ei ollut edes intervallihoitoon tilaa. Menimme sanomaan lääkärille. Lääkäri sanoi vaan, että käytävät on täynnä potilaita ja lisää tulee. Pakko lähteä pois. Eivät voi pitää siellä. Sanoimme, että asumme 180 km päässä ja joudumme lähtemään sinne tänään. Ei auttanut. Lähdettiin sitten viemään sekavaa miestä kotiinsa. Appi ei ymmärtänyt mistään mitään. Ei edes sitä, että hänellä oli taskussa resepti, jolla olisi pitänyt mennä ostamaan lääkkeitä apteekista. Monen mutkan ja varjeluksen kautta saimme hänet saman päivänä tutkimuksiin ja crp-arvo oli valtava. Sitten huolittiin toiseen sairaalaan ja oli siellä viikkoja. JÄRKYTTÄVÄÄ
Näitä ikäviä tarinoita kuulee paljon. Ja juuri siksi kirjoitin tänne aiemmin, että vanhuksen paras turva on omat aikuiset lapset. Nämä ovat niitä tilanteita, jossa yhteiskunta ei auta, vaan mukana pitää olla välittävä läheinen, joka jaksaa taistella vanhuksen puolesta.
Useat kommentit ovat sitä mieltä, että kyllä yhteiskunta huolehtii. Itse olen eri mieltä. Tilanne tulee menemään huonommaksi, koska huoltosuhde menee huonommaksi. Jo nyt on tilanne, että hoitohenkilökuntaa on jatkuvasti liian vähän. Voi niitä tulevia vanhuksia, jotka ovat yksin.
Ja voi niitä lapsia, jotka joutuvat taistelemaan.
Vierailija kirjoitti:
50 luvunlapsi kirjoitti:
Mitä sitä nyt tarvitsee enää oppia vanhana jos ei halua. Tietotekniikasta kitisevät mutta sehän ei ole vaikeaa ja siihenkin saa apua pienellä korvauksella. Olen tietenkin jäävi tietotekniikasta puhumaan koska olen tehnyt työurani asentamalla ja ohjelmoimalla tietokoneita 40 vuoden ajan.
75-vuotias vanhusTuttavani, yli 80-vuotias, teki työuran tietokoneasiantuntijana. Sairastui vuosi sitten muistisairauteen, eikä enää osaa edes vastata sähköpostiin. Traagista, mutta aina vanhuus ei suju kuin Strömsössä.
Jos yli 80-vuotias tuttavasi teki koko työuransa tietokoneasiantuntijana, minkä ikäisenä hän työnsä sillä alalla aloitti?
Hänen on täytynyt olla alan pioneereja Suomessa. Opiskelin itse tietotekniikkaa 70-luvun puolessa välissä ja se oli aivan uutta ja tietenkin myös alkeellisen oloista ohjelmien tekoineen ja reikänauhatulosteineen. Olin parikymppinen silloin. Työpaikalle internet tuli muistaakseni v. 1995. Tuttavasi on kuitenkin täytynyt syntyä jo 30-luvulla, jos on nyt yli 80.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kukaan miettinyt sellaista tyttökullat - tyylistä ratkaisua, että jos ei ole puolisoa niin asuisi yhden tai useamman naisen kanssa? Kaikilla oma huone ja yhteinen keittiö ja olohuone. Voisi auttaa toisia, jakaa kulut, ostaa yhdessä palveluita ja ylipäätään pitää huolta toisistaan. Sillä tavalla voisi varmaan asua kotona pidempään. Et lehdessä taisi olla juttuakin vastaavasta.
Niin se on lohdutonta.Yksinäisyys,mutta onhan muita mummoja ukkoja.Lapsi tulee kyllä perintöö kinuamaan.Monia jotka tunne edes isovanhempiaan.Saati sukuaan.Sukututkimusta tein ja kyllä löytyi mahtavia asioita olen ylpeä niin sukurakas aina ollut..Meillä kävi lapsena paljon sukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites nää ystäväpalvelut toimii näin korona-aikana?
Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta keväällä luin juttua nuoresta opiskelijasta, jota ei ennen pandemiaakaan kiinnostanut bileet ja baareissa riekkumiset. Hän eli siis omaehtoisessa karanteenissa muuten, mutta kerran viikossa kävi tapaamassa jotain vanhusta.
Ja näitä auttajia riittää tulevaisuudessa kaikille?
Siksihän noita auttajia koetetaan saada maahan. Meillä olisi 100% työllisyys jos kortiston väki koulutettaisiin näihin hommiin.
Vaan kun kortisto väki ei halua, ei pysty eikä kykene, niin väkeä on saatava muualta.
Enkä minäkään haluaisi itseäni hoitamaan jotain ihmisvihaajaa, joka on pirikoukusta pakotettu hoitoalalle.
Osalla työttömistä on sairauksia, mitkä estävät sen ettei voi mennä hoitajakoulutukseen ja osalla lapsia niin ettei voi tehdä vuorotyötä. Ei pieniä alakoululaisia voi jättää illoiksi ja viikonlopuiksi yksin kotiin, kun puolisokin tekee vuorotyötä ja on töissä.
Ei tarvitse kuin hetkeksi päästää lapsi ulos niin naapurin mummo on soittamassa ovikelloa, että kun teen lapsi teki niin ja näin. Ja nykyään lasuja tehdään tosi helposti, kyllä toisen vanhemman on oltava iltaisin ja viikonloppuisin kotona eli päivätyössä. Ei kaikilla ole sukulaisia, jotka hoitaisivat lapsia sillä aikaa kun itse on töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuuden vanhukset ovat varmaan vähemmän yksinäisiä, kun kaikki ovat tottuneet nettiin, josta löytää kaikenlaista tekemistä ja seuraa ja netistä saa niitä palveluitakin tilattua. Mummot ja papat vaan kirjoittelee av-palstalla...
Sinähän sen sanoit! Täällä me kysellään vinkkejä, miten saisi kattilan alas kaapin ylähyllyltä, Ja muut sitten kertovat, että voi vaikka huitaista kattilaa kävelykepillä, mutta kannattaa laittaa pyöräilykypärä päähän, jos kattila kopsahtaakin vähän väärän paikkaan.
Miten se vanhus on saanut kattilan sinne ylähyllylle?
Se laittoi sen sinne silloin, kun pystyi vielä kiipeämään keittiötikkaille. Sitten se unohti, että sillä on sellainen kattila. Kunnes vuosia myöhemmin katsoi ylöspäin ja huomasi kattilan ylähyllyllä. Ei tässä ole oikeasti mitään kummallista. Mullakin oli vaikka kuinka paljon erilaisia astioita kaapin ylähyllyllä, mutta en yhteen aikaan saanut niitä sieltä alas. Olin laittanut astiat sinne, kun polvieni nivelrikko ei ollut vielä paha. Ja kun en päässyt enää kiipeämään keittiötikkaille, en saanut niitä sieltä poiskaan. Noh, nyt mulla on tekonivelet polvissa ja pystyn taas käyttämään keittiötikkaitakin. Olen kuitenkin jo alkanut varautua vanhuuteenikin, vaikka eläkeikään on vielä 5 vuotta, ja kuukauden päästä alkaa keittiöremontti. Ei enää yläkaappeja, joihin en ylety.
Ohis:
Mistä sait nivelrikon noin nuorena? Onko niveliä kuormittava työ tai lenkkeiletkö tms? Pelkään itsekin nivelrikkoa.
(kannattaa silti rakentaa keittiöön ne yläkaapit. Voihan ne pitää sun aikaan tyhjinä. Asunnon seuraavaa omistajaa kiinnostaa säilytystila)
Sairastuin kolmekymppisenä nivelreumaan ja olen saanut lukuisia kortisonipiikkejä myös polviniveliini. Kortisoni lisää riskiä nivelrikkoon. Mulla on sattunut myös pari traumaa polviini kaatumisen seurauksena. Viimeisin niistä 2016, kun koira kiskaisi mut nurin ja lensin polvilleni. Edellinen kerta oli vuotta aikaisemmin, kun Helsngin keskustassa Kiasman edessä yksi mukulakivistä oli noussut ylös enkä huomannut sitä vaan kompastuin ja kaaduin polvilleni. Parissa vuodessa mun nivelrikkoni eteni siihen pisteeseen, ettei ollut muuta keinoa enää kuin tekonivelet. Eka polvi leikattiin heinäkussa 2018 ja toinen helmikuussa 2019.
Mä ajattelin asua tässä asunnossa loppuun asti. Jos elän yhtä vanhaksi kuin vanhempani, tässä elämässä pitäisi keikkua vielä yli 30 vuotta. Saa perikunta tehdä uuden keittiöremontin sitten, kun musta aika jättää tai joudun jonnekin hoivalaitokseen.
Kiitos vastauksestasi.
Taita minullekin tulla nivelrikko. On yli liikkuvat nivelet ja yksi nivel on murtunut ja siinä on jo huomattava litistyminen.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan miettinyt sellaista tyttökullat - tyylistä ratkaisua, että jos ei ole puolisoa niin asuisi yhden tai useamman naisen kanssa? Kaikilla oma huone ja yhteinen keittiö ja olohuone. Voisi auttaa toisia, jakaa kulut, ostaa yhdessä palveluita ja ylipäätään pitää huolta toisistaan. Sillä tavalla voisi varmaan asua kotona pidempään. Et lehdessä taisi olla juttuakin vastaavasta.
Siskoni kanssa ollaan joskus puhuttu, että vanhana voitaisiin asua yhdessä. No tuskin asutaan, asutaan nimittäin jo nyt naapureina. Jos mulla olisi pallo ja pesäpallomaila, saisin parvekkeelta lyötyä pallon siskoni ikkunaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuuden vanhukset ovat varmaan vähemmän yksinäisiä, kun kaikki ovat tottuneet nettiin, josta löytää kaikenlaista tekemistä ja seuraa ja netistä saa niitä palveluitakin tilattua. Mummot ja papat vaan kirjoittelee av-palstalla...
Sinähän sen sanoit! Täällä me kysellään vinkkejä, miten saisi kattilan alas kaapin ylähyllyltä, Ja muut sitten kertovat, että voi vaikka huitaista kattilaa kävelykepillä, mutta kannattaa laittaa pyöräilykypärä päähän, jos kattila kopsahtaakin vähän väärän paikkaan.
Miten se vanhus on saanut kattilan sinne ylähyllylle?
Se laittoi sen sinne silloin, kun pystyi vielä kiipeämään keittiötikkaille. Sitten se unohti, että sillä on sellainen kattila. Kunnes vuosia myöhemmin katsoi ylöspäin ja huomasi kattilan ylähyllyllä. Ei tässä ole oikeasti mitään kummallista. Mullakin oli vaikka kuinka paljon erilaisia astioita kaapin ylähyllyllä, mutta en yhteen aikaan saanut niitä sieltä alas. Olin laittanut astiat sinne, kun polvieni nivelrikko ei ollut vielä paha. Ja kun en päässyt enää kiipeämään keittiötikkaille, en saanut niitä sieltä poiskaan. Noh, nyt mulla on tekonivelet polvissa ja pystyn taas käyttämään keittiötikkaitakin. Olen kuitenkin jo alkanut varautua vanhuuteenikin, vaikka eläkeikään on vielä 5 vuotta, ja kuukauden päästä alkaa keittiöremontti. Ei enää yläkaappeja, joihin en ylety.
Ohis:
Mistä sait nivelrikon noin nuorena? Onko niveliä kuormittava työ tai lenkkeiletkö tms? Pelkään itsekin nivelrikkoa.
(kannattaa silti rakentaa keittiöön ne yläkaapit. Voihan ne pitää sun aikaan tyhjinä. Asunnon seuraavaa omistajaa kiinnostaa säilytystila)
Sairastuin kolmekymppisenä nivelreumaan ja olen saanut lukuisia kortisonipiikkejä myös polviniveliini. Kortisoni lisää riskiä nivelrikkoon. Mulla on sattunut myös pari traumaa polviini kaatumisen seurauksena. Viimeisin niistä 2016, kun koira kiskaisi mut nurin ja lensin polvilleni. Edellinen kerta oli vuotta aikaisemmin, kun Helsngin keskustassa Kiasman edessä yksi mukulakivistä oli noussut ylös enkä huomannut sitä vaan kompastuin ja kaaduin polvilleni. Parissa vuodessa mun nivelrikkoni eteni siihen pisteeseen, ettei ollut muuta keinoa enää kuin tekonivelet. Eka polvi leikattiin heinäkussa 2018 ja toinen helmikuussa 2019.
Mä ajattelin asua tässä asunnossa loppuun asti. Jos elän yhtä vanhaksi kuin vanhempani, tässä elämässä pitäisi keikkua vielä yli 30 vuotta. Saa perikunta tehdä uuden keittiöremontin sitten, kun musta aika jättää tai joudun jonnekin hoivalaitokseen.
Kiitos vastauksestasi.
Taita minullekin tulla nivelrikko. On yli liikkuvat nivelet ja yksi nivel on murtunut ja siinä on jo huomattava litistyminen.
Nyt kun mainitsit, niin mullakin on yliliikkuvat nivelet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap luulen, että pystyt kyllä itse hoitamaan asiasi vanhanakin kun nytkin niitä hoitelet toisenkin puolesta. Avuttomia vanhuksia ovat yleensä ne, joilla aina puoliso tai aikuiset lapset ovat hoitaneet kaikki asiat eikä ole itse tarvinnut opetella tai vaivautua.
Tilanne on tietysti eri jos tulee esim. muistisairaus. Silloin ei jossain kohtaa pysty enää asumaan yksin ja hoitamaan asioitaan. Palvelutaloon sitten siinä vaiheessa.
Kuka huolehtii siitä, että muistisairas ikäihminen pääsee muistitesteihin? Kuka alkaa soitella ja taistella hoitopaikan saamisen puolesta?
Niinpä! Tämä on se pointti, jota monet ei täällä tajua! Kuka huolehtii, jos itse ei pysty tai jaksa? Hoitopaikkaan ei niin vain mennä. Sinne pitää tapellen päästä. Miten vanhus jaksaa taistella omien etujen puolesta, jos on heikko ja väsynyt? Siinä vaiheessa aikuiset lapset ottavat ohjat käsiinsä.
Aikuiset lapset voivat nykyään asua vaikka toisessa maanosassa. Ja tiedän tapauksen, jossa samassa kylässä asuva lapsi ei ottanut hoitoon mitään kantaa.
Minulla ja miehellä on hyvin iäkkäät vanhemmat , hiukan alle ja yli 90v, toiset asuu vielä omakotitalossa. Nyt kun on molemmat päästy eläkkeelle, pitkän ansaitun työuran jälkeen ja lapsetkin jo aikuisia niin meidän elämästä kuluu nyt iso osa näistä vanhoista huolehtimiseen, nyt vielä kun on coronat ja kaikki, apteekit, kauppareissut, kodinhoito jne. Juuri kun lapsenlapsetkin on jo -ei-vaippa ikäisiä, niin hoitorumba vaan jatkuu. Itse emme enää panosta hyvään terveyteen koska ei ole mitään hinkua elää yli 90 vuotiaaksi. Ja tämä on monen arkea nyt. Joskus olisi kiva elää sitä omaakin elämää, sorry vaan.
Tuttavani, yli 80-vuotias, teki työuran tietokoneasiantuntijana. Sairastui vuosi sitten muistisairauteen, eikä enää osaa edes vastata sähköpostiin. Traagista, mutta aina vanhuus ei suju kuin Strömsössä.