Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Nämä vanhat äidit ovat kuin alkoholisteja. Selitys löytyy aina ja syy toiminnalle eikä tietenkään oteta milliäkään vastuuta.

Minusta monet kirjoittajat vaikuttavat narsisteilta kun he vaativat, painostavat toisia muuttumaan.

Ja tuo kävi silmiin,  "äiti on minulle kateellinen" on aika narsistinen ajatus. Olen niin hyvä, menestynyt, varakas että äiti (ja muutkin) kadehtivat minua. 

Omissa äitipiireissä olemme ylpeitä kun lapset ovat saavuttaneet enemmän kuin me. Kyllä jokainen tohtorinväitös tai korkea asema muistetaan kehua muille mammoille, ei kadehtia.

Vierailija kirjoitti:

Nämä vanhat äidit ovat kuin alkoholisteja. Selitys löytyy aina ja syy toiminnalle eikä tietenkään oteta milliäkään vastuuta.

Jos on vanha äiti on itsekin jo aika vanha, sarjaa "vanhat naiset."  

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapset, jotka osoittavat suorastaan vihaa ja halveksuntaa niitä omia vanhempiaan ja lähinnä äitejään luulevat, että heille vastataan suurella rakkaudella, kun he alkavat syyttämään ja haukkumaan näitä äitejään menneisyyden virheistä? Nämä lapset tietysti kutsuvat sitä keskustelemiseksi, mutta käytännössä se on lähinnä sen äidin haukkumista.

Minusta se nyt on täysin selvää, että jokainen reagoi ensin tietysti puolustamalla itseään, sitten ehkä tulemalla surulliseksi ja lopulta kieltäytyy puhumasta. Ihan kuten lapsetkin reagoivat kun äidit alkavat arvostella heitä. Jokainen yrittää kai luonnostaan, jotenkin löytää syitä ja selityksiä omalle käytökselleen. Jopa sille huonollekin.

Moni vaikuttaa täysin unohtavan minkä ikäisiä nämä äidit olivat, kun syyttävät lapset olivat pieniä lapsia. Jotkut ovat saattaneet olla ihan vaan päälle kaksikymppisiä ja täysin kouluttamattomia peruskoulun jälkeen.

Lapset eivät reagoi puolustuksella. Se tässä on se ongelma, että äidin ollessa aina oikeassa, lapsi on aina väärässä ja lapsen on mukautettava itsensä äidin maailmaan. Sitähän ylläkin vaaditaan. 

Jos äiti osoittaisi joskus oma-aloitteisesti empatiaa ja joustavuutta, mitään "haukkumista"'ei tarvittaisi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapset, jotka osoittavat suorastaan vihaa ja halveksuntaa niitä omia vanhempiaan ja lähinnä äitejään luulevat, että heille vastataan suurella rakkaudella, kun he alkavat syyttämään ja haukkumaan näitä äitejään menneisyyden virheistä? Nämä lapset tietysti kutsuvat sitä keskustelemiseksi, mutta käytännössä se on lähinnä sen äidin haukkumista.

Minusta se nyt on täysin selvää, että jokainen reagoi ensin tietysti puolustamalla itseään, sitten ehkä tulemalla surulliseksi ja lopulta kieltäytyy puhumasta. Ihan kuten lapsetkin reagoivat kun äidit alkavat arvostella heitä. Jokainen yrittää kai luonnostaan, jotenkin löytää syitä ja selityksiä omalle käytökselleen. Jopa sille huonollekin.

Moni vaikuttaa täysin unohtavan minkä ikäisiä nämä äidit olivat, kun syyttävät lapset olivat pieniä lapsia. Jotkut ovat saattaneet olla ihan vaan päälle kaksikymppisiä ja täysin kouluttamattomia peruskoulun jälkeen.

Kuinka näillä vanhemmilla oli ehkä talousvaikeuksia, työstressiä, unettomuutta, parisuhdeongelmista, omia terveysongelmia tms. Ehkä se on ollut monelle todella vaikeaa olla muille rakastava, kuin itselläkin on ollut todella haastavaa. 

Ja ne samat haasteelliset olosuhteet jatkuvat edelleen vuosikymmenestä toiseen, kun ei edelleenkään pysty olemaan rakastava?

Vierailija kirjoitti:

Hei sinä lukijatyttö

 

Me kaikki näemme, että olet traumatisoitunut. Sinä olet tässä se, joja koet saavasi olla ainoa traumatisoitunut koko ketjusta.

He, jotka kokevat tarvetta "puhua äitinsä kanssa", eivät ole traumatisoituneet harrastuksista tai kodin puitteista. Heillä on kehityksellinen trauma, joka syntyy ensisijaisen huolenpitäjän ja lapsen kohtaamattomuudesta. Siinä sitten voi olla ympäröivät olosuhteet hyvät tai huonot, ei mitään väliä.

Kehityksellinen trauma on nyt uusi villitys. Mulla on ollut ihan samanlaista kohtaamattomuutta läpi elämän suhteessa molempiin vanhempiin. Henkilökohtaisia ns kriisejä se on aiheuttanut elämässä muutamaan otteeseen, teininä, oman lapsen saatuani, ihmissuhteissa, oman lapsen teini iässä jne. Koskaan vanhemmat eivät ole halunneet asiasta puhua, eikä asioita voi heidän kanssaan selvittää. Omaa resilienssiä kannattaa vahvistaa. Haalia ympärilleen hyviä läheisiä, pitää oma elämä kunnossa, ei hommata mitään addiktioita, tehdä töitä, opiskella, tutustua kaikkeen uuteen, jättää menneet menneiksi eikä märehtiä niissä. Hyvä elämä on itsestä kiinni, ei siitä pyytääkö joku anteeksi. Uskokaa itseenne. Muistakaa, ajatuksella onnihmeellinen voima. Mitä enemmän ajattelee ikäviä asioita, sitä ikävämpi olo on ja vice versa. 

Vanhempiamme emme voi muuttaa, mutta voimme ymmärtää heidän lähtökohtansa, ja kykenemättömyytensä, ja olla kiitollisia että itse ymmärrämme, eikä meidän tarvitse elää samanlaista elämää kuin he elivät. Voimme myös omille lapsillemme olla erilaisia, mutta vain jos ymmärrämme miksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapset, jotka osoittavat suorastaan vihaa ja halveksuntaa niitä omia vanhempiaan ja lähinnä äitejään luulevat, että heille vastataan suurella rakkaudella, kun he alkavat syyttämään ja haukkumaan näitä äitejään menneisyyden virheistä? Nämä lapset tietysti kutsuvat sitä keskustelemiseksi, mutta käytännössä se on lähinnä sen äidin haukkumista.

Minusta se nyt on täysin selvää, että jokainen reagoi ensin tietysti puolustamalla itseään, sitten ehkä tulemalla surulliseksi ja lopulta kieltäytyy puhumasta. Ihan kuten lapsetkin reagoivat kun äidit alkavat arvostella heitä. Jokainen yrittää kai luonnostaan, jotenkin löytää syitä ja selityksiä omalle käytökselleen. Jopa sille huonollekin.

Moni vaikuttaa täysin unohtavan minkä ikäisiä nämä äidit olivat, kun syyttävät lapset olivat pieniä lapsia. Jotkut ovat saattaneet olla ihan vaan päälle kaksikymppisiä ja täysin kouluttamattomia peruskoulun jälkeen.

 

 Vanha sanonta: en voi antaa muille sellaista mitä itselläni ei ole, pitää paikkansa. 

Vierailija kirjoitti:

No ettehän te kritiikkiä sietämättömät vanhemmat edes halua lastenne itsenäistyvän ja aikuistuvan. Kun kerran edelleen vanhempi haluaa määrätä mistä on lupa keskustella niin siinä on se sama vanhempi-lapsi asetelma kuin aina ennenkin, vanhempi määrää ja lapsi tottelee.

Ei tuossa mitään tasavertaista ihmissuhdetta synny ettekä sitä tunnu edes haluavan. Haluatte pitää ne lapset siinä samassa liekassa ja jossain ihmeellisessä kunniavelassa että saatte hyppyytettyä lapsianne suorittamaan milloin mitäkin vaatimianne palveluksia. Lasten itsenäistyminen ja aikuistuminen on vaarallista kun riskinä on että ne ei tule palvelemaan teidän loputtomia tarpeitanne.

Mikään muukaan tasavertainen ihmissuhde ei toimi niin että toinen määrää ja toinen tottelee. Jos kerran haluatte sen tasavertaisen ihmissuhteen lastenne kanssa niin alkakaa itsekin käyttäytymään kuin aikuiset, kohdelkaa niitä kuin aikuisia ja hyväksykää että ne lapset

Taidat nyt projisoida aika tavalla omia kokemuksiasi tähän kirjoitukseen. Minä, huono äiti päästin irti lapsestani heti, kun hän siihen osoitti halua. Autoin muutossa, laitoin vähäiset säästöni lapselle, jotta hän sai kaiken tarvittavan uuteen kotiinsa. En mene hänen luokseen kuin kutsuttuna, mutta olen aina tarvittaessa puhelimella tavoitettavissa, vaikka viimeksi sain "Haista paskaa", kun yritin auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapset, jotka osoittavat suorastaan vihaa ja halveksuntaa niitä omia vanhempiaan ja lähinnä äitejään luulevat, että heille vastataan suurella rakkaudella, kun he alkavat syyttämään ja haukkumaan näitä äitejään menneisyyden virheistä? Nämä lapset tietysti kutsuvat sitä keskustelemiseksi, mutta käytännössä se on lähinnä sen äidin haukkumista.

Minusta se nyt on täysin selvää, että jokainen reagoi ensin tietysti puolustamalla itseään, sitten ehkä tulemalla surulliseksi ja lopulta kieltäytyy puhumasta. Ihan kuten lapsetkin reagoivat kun äidit alkavat arvostella heitä. Jokainen yrittää kai luonnostaan, jotenkin löytää syitä ja selityksiä omalle käytökselleen. Jopa sille huonollekin.

Moni vaikuttaa täysin unohtavan minkä ikäisiä nämä äidit olivat, kun syyttävät lapset olivat pieniä lapsia. Jotkut ovat saattaneet olla ihan vaan päälle kaksikymppisiä ja täysin kouluttamattomia peruskoulun jälkeen.

No, juuri tuo, että niitä selityksiä omalle käytökselle kyllä yrittää löytää ja on ihan luonnollista niitä yrittää selittää. Mun lapsen kanssa tilanne on kuitenkin se, että en voi tuoda asioista omaa tulkintaani esille  koska lapsi kokee sen niin, että silloin puhutaan mun ongelmista, eikä niistä hänen kokemistaan ongelmista. En tiedä mitä voin sanoa ja tehdä, jotta lapsi kokisi tulleensa kohdatuksi. Vaikka myönnän virheeni ja kadun, niin se ei riitä, vaan samoihin teemoihin palataan yhä uudelleen ja uudelleen ja minä en enää jaksa. 

Vierailija kirjoitti:

No ettehän te kritiikkiä sietämättömät vanhemmat edes halua lastenne itsenäistyvän ja aikuistuvan. Kun kerran edelleen vanhempi haluaa määrätä mistä on lupa keskustella niin siinä on se sama vanhempi-lapsi asetelma kuin aina ennenkin, vanhempi määrää ja lapsi tottelee.

Ei tuossa mitään tasavertaista ihmissuhdetta synny ettekä sitä tunnu edes haluavan. Haluatte pitää ne lapset siinä samassa liekassa ja jossain ihmeellisessä kunniavelassa että saatte hyppyytettyä lapsianne suorittamaan milloin mitäkin vaatimianne palveluksia. Lasten itsenäistyminen ja aikuistuminen on vaarallista kun riskinä on että ne ei tule palvelemaan teidän loputtomia tarpeitanne.

Mikään muukaan tasavertainen ihmissuhde ei toimi niin että toinen määrää ja toinen tottelee. Jos kerran haluatte sen tasavertaisen ihmissuhteen lastenne kanssa niin alkakaa itsekin käyttäytymään kuin aikuiset, kohdelkaa niitä kuin aikuisia ja hyväksykää että ne lapset

Keskity ennemmin siiheN mitä SINÄ haluat, ja siihen mitä et halua. Turhaan mietit vanhempiasi juurikaan. Tee kuten itse haluat elämälläsi äläkä aseta itseäsi tarpeettoman paljon vanhempiesi  vaikutuspiiriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ettehän te kritiikkiä sietämättömät vanhemmat edes halua lastenne itsenäistyvän ja aikuistuvan. Kun kerran edelleen vanhempi haluaa määrätä mistä on lupa keskustella niin siinä on se sama vanhempi-lapsi asetelma kuin aina ennenkin, vanhempi määrää ja lapsi tottelee.

Ei tuossa mitään tasavertaista ihmissuhdetta synny ettekä sitä tunnu edes haluavan. Haluatte pitää ne lapset siinä samassa liekassa ja jossain ihmeellisessä kunniavelassa että saatte hyppyytettyä lapsianne suorittamaan milloin mitäkin vaatimianne palveluksia. Lasten itsenäistyminen ja aikuistuminen on vaarallista kun riskinä on että ne ei tule palvelemaan teidän loputtomia tarpeitanne.

Mikään muukaan tasavertainen ihmissuhde ei toimi niin että toinen määrää ja toinen tottelee. Jos kerran haluatte sen tasavertaisen ihmissuhteen lastenne kanssa niin alkakaa itsekin käyttäytymään kuin aikuiset, kohdelkaa ni

Taidat nyt projisoida aika tavalla omia kokemuksiasi tähän kirjoitukseen. Minä, huono äiti päästin irti lapsestani heti, kun hän siihen osoitti halua. Autoin muutossa, laitoin vähäiset säästöni lapselle, jotta hän sai kaiken tarvittavan uuteen kotiinsa. En mene hänen luokseen kuin kutsuttuna, mutta olen aina tarvittaessa puhelimella tavoitettavissa, vaikka viimeksi sain "Haista paskaa", kun yritin auttaa.

Pistä sille lapselle rajat. Apu loppuu, jos asenne on tuo. Kuten tässä ketjussa on yritetty sanoa, ihmissuhteen tulee olla kahdensuuntainen. 

- Lapsen ominaisuudessa tänne kirjoitellut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapset, jotka osoittavat suorastaan vihaa ja halveksuntaa niitä omia vanhempiaan ja lähinnä äitejään luulevat, että heille vastataan suurella rakkaudella, kun he alkavat syyttämään ja haukkumaan näitä äitejään menneisyyden virheistä? Nämä lapset tietysti kutsuvat sitä keskustelemiseksi, mutta käytännössä se on lähinnä sen äidin haukkumista.

Minusta se nyt on täysin selvää, että jokainen reagoi ensin tietysti puolustamalla itseään, sitten ehkä tulemalla surulliseksi ja lopulta kieltäytyy puhumasta. Ihan kuten lapsetkin reagoivat kun äidit alkavat arvostella heitä. Jokainen yrittää kai luonnostaan, jotenkin löytää syitä ja selityksiä omalle käytökselleen. Jopa sille huonollekin.

Moni vaikuttaa täysin unohtavan minkä ikäisiä nämä äidit olivat, kun syyttävät lapset olivat pieniä lapsia. Jotkut ovat saattaneet olla ihan vaan päälle kaksikymppisiä

Minä pyydin anteeksi että en ole ollut sellainen vanhempi kuin hän olisi tarvinnut ja ansainnut. Sen jälkeen on puhuttu pitkät pätkät kaikenlaista. Lopulta olen voinut jo sanoa että en enää tästä aiheesta halua kuulla koska siinä kierretään vain kehää, ja se on lapselleni käynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapset, jotka osoittavat suorastaan vihaa ja halveksuntaa niitä omia vanhempiaan ja lähinnä äitejään luulevat, että heille vastataan suurella rakkaudella, kun he alkavat syyttämään ja haukkumaan näitä äitejään menneisyyden virheistä? Nämä lapset tietysti kutsuvat sitä keskustelemiseksi, mutta käytännössä se on lähinnä sen äidin haukkumista.

Minusta se nyt on täysin selvää, että jokainen reagoi ensin tietysti puolustamalla itseään, sitten ehkä tulemalla surulliseksi ja lopulta kieltäytyy puhumasta. Ihan kuten lapsetkin reagoivat kun äidit alkavat arvostella heitä. Jokainen yrittää kai luonnostaan, jotenkin löytää syitä ja selityksiä omalle käytökselleen. Jopa sille huonollekin.

Moni vaikuttaa täysin unohtavan minkä ikäisiä nämä äidit olivat, kun syyttävät lapset olivat pieniä lapsia. Jotkut ovat saattaneet olla ihan vaan päälle kaksikymppisiä

No, juuri tuo, että niitä selityksiä omalle käytökselle kyllä yrittää löytää ja on ihan luonnollista niitä yrittää selittää. Mun lapsen kanssa tilanne on kuitenkin se, että en voi tuoda asioista omaa tulkintaani esille  koska lapsi kokee sen niin, että silloin puhutaan mun ongelmista, eikä niistä hänen kokemistaan ongelmista. En tiedä mitä voin sanoa ja tehdä, jotta lapsi kokisi tulleensa kohdatuksi. Vaikka myönnän virheeni ja kadun, niin se ei riitä, vaan samoihin teemoihin palataan yhä uudelleen ja uudelleen ja minä en enää jaksa. 

Niinpä. Luultavasti et ole itsekään tullut elämässäsi kohdatuksi, joten et osaa antaa sitä lapselle myöskään. Nämä sukupolvesta toiseen menevät jatkumot ovat surullisia. 

https://tiiakoskinen.com/validointi-miten-validoida-ja-kohdata-toinen-i…

No et nosta kipukohtia esiin tai arvotele häntä.Niin se keskustelu ja vuorovaikutus tuollaisen kanssa sujuu.

Vierailija kirjoitti:

Omissa äitipiireissä olemme ylpeitä kun lapset ovat saavuttaneet enemmän kuin me. Kyllä jokainen tohtorinväitös tai korkea asema muistetaan kehua muille mammoille, ei kadehtia.

Se on hienoa. Se että sinun äitipiireissäsi on näin ei tarkoita sitä että kaikissa piireissä olisi. Oman äitini vastaus kuulumisieni kertomiseen aikanaan oli usein "minulla ei ole ollut mahdollisuutta...". Kuulostaako ylpeydeltä?

Ei mitenkään, hänen vain ei näe itseään sellaisena kuin sinä koet.

Tuntuu siltä, että osa täällä kirjoittavista on jäänyt aikuisena asumaan ikävien vanhempiensa lähelle. Miksi? Ne lapsuuden asiat olisi paljon helpompi jättää taakseen, kun jatkaisi aikuisena matkaa muihin maisemiin. Jos vanhempien kanssa ei kertakaikkiaan tule toimeen edes joulukortin vertaa, niin sitten ei tule. Mutta omaa saati omien lasten elämää ei kannata sillä pilata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omissa äitipiireissä olemme ylpeitä kun lapset ovat saavuttaneet enemmän kuin me. Kyllä jokainen tohtorinväitös tai korkea asema muistetaan kehua muille mammoille, ei kadehtia.

Se on hienoa. Se että sinun äitipiireissäsi on näin ei tarkoita sitä että kaikissa piireissä olisi. Oman äitini vastaus kuulumisieni kertomiseen aikanaan oli usein "minulla ei ole ollut mahdollisuutta...". Kuulostaako ylpeydeltä?

Siis osa äideistä kehuskelee lapsiensa saavutuksista muille, mutta lapselle sitten on eri ääni kellossa. Miten lapsi on edelleen niin hankala, vaikka on jo noin aikuinen ja menestynyt. Et sitten osaa tuotakaan tehdä, vaikka olet joku hieno maisteri. Tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omissa äitipiireissä olemme ylpeitä kun lapset ovat saavuttaneet enemmän kuin me. Kyllä jokainen tohtorinväitös tai korkea asema muistetaan kehua muille mammoille, ei kadehtia.

Se on hienoa. Se että sinun äitipiireissäsi on näin ei tarkoita sitä että kaikissa piireissä olisi. Oman äitini vastaus kuulumisieni kertomiseen aikanaan oli usein "minulla ei ole ollut mahdollisuutta...". Kuulostaako ylpeydeltä?

Siis osa äideistä kehuskelee lapsiensa saavutuksista muille, mutta lapselle sitten on eri ääni kellossa. Miten lapsi on edelleen niin hankala, vaikka on jo noin aikuinen ja menestynyt. Et sitten osaa tuotakaan tehdä, vaikka olet joku hieno maisteri. Tms. 

 

Todella taidatte olla hiukan hankalia ihmisiä, puheet kuin 10-vuotiaan.

Kun ei vaan yksinkertaisesti voi elää omaa aikuisen elämäänsä puolison ja  lastensa kanssa vaan äiti on koko ajan mielessä.