Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori vaan, mutta eivät ne lapset koe samaa tilannetta sitten omien lastensa kanssa. Se johtuu siitä, että keskustelua haluavat lapset ovat katkaisseet sukupolvien ketjun ja yrittävät siinä samalla saada myös oman äitinsä irti siitä. 

Näiden tytärten keskustelut omien lastensa kanssa menevät ihan eri tavalla. Ja niitä keskusteluja myös käydään eikä yritetä vaientaa lasta heti alkuun. 

Ko. taidoista olisi apua myös avioliitossa. 

Höpöhöpöä. Lapset menevät näillä vaan eri tavalla piloille. Miksi syvästi eheytynyt koittaisi saada äitiään irti tuosta ketjusta?

Sinä et ole rakkaudesta koskaan kuullu? Se tulee vanhempaa kohtaan aika automaagisesti oli se ansaittua tai ei, siks hirviövanhempia on niin vaikea päästä karkuun, heitä haluaa ymmärtää ja heihin haluaa u

Eli jos rakastaa niin silloin ei voi vaan hyväksyä sitä että "toinen on kiinni ketjussa", vaan sitä halutaan pyristellä tuota vastaan? Ei ole syvää eheytymistä tuo.

Rakkaudestahan tässä on sinänsä kyse, kuten yllä joku kirjoitti. 

Lapsi rakastaa äitiään ja haluaisi kokea tulevansa äidin rakastamaksi.

Äiti ei ole kokenut rakkautta eikä osaa rakastaa, joten ei tunnista lapsen toimintaa vaan suhtautuu siihen vihamielisesti omien tulkintojensa kautta. Luulee, että lapsi haluaa valtaa, nöyryyttää, syytellä jne. 

"Eli jos rakastaa niin silloin ei voi vaan hyväksyä sitä että "toinen on kiinni ketjussa", vaan sitä halutaan pyristellä tuota vastaan? Ei ole syvää eheytymistä tuo."

Mitä vtun syvää eheytymistä?

Totta kai jos ihminen rakastaa toista se haluaa sille parasta ja toivoo että se ei ois ihan täys narsistine mulkku.

Sun syvä eheytyminen kuulostaa ihan tunnevammasuudelta.

Kyllä se on eheytymistä. Rakkaalleen haluaa aina hyvää ja parempia oloja. Ja eheytymisen myötä alkaa myös oppia toimimaan sen mukaisesti. 

Nämä äidit eivät mene terapiaan, koska eivät rakasta edes itseään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori vaan, mutta eivät ne lapset koe samaa tilannetta sitten omien lastensa kanssa. Se johtuu siitä, että keskustelua haluavat lapset ovat katkaisseet sukupolvien ketjun ja yrittävät siinä samalla saada myös oman äitinsä irti siitä. 

Näiden tytärten keskustelut omien lastensa kanssa menevät ihan eri tavalla. Ja niitä keskusteluja myös käydään eikä yritetä vaientaa lasta heti alkuun. 

Ko. taidoista olisi apua myös avioliitossa. 

Höpöhöpöä. Lapset menevät näillä vaan eri tavalla piloille. Miksi syvästi eheytynyt koittaisi saada äitiään irti tuosta ketjusta?

Narsistien lemppari lause jonka taakse mennä piiloon, mutku muutkin on ihan yhtä surkeita kun minä, ei ole, me pystytään parempaan, vahingossa, kodka sinä olet karmea tahalteen. <3

Ei tuossa lukenut mutkusta mitään. Jos sanotaan, että nämä vanhempiensa kanssa keskustelua haluavat ovat eheytyneitä ja heidän lapsensa kasvavat myös eheinä, jolloin näiden ei itse enää tarvitse kokea aikuisen lapsen syytöksiä, niin eikö tuohonkin voisi jonkun narsistikortin vetäistä? Ihminen niin helposti kuvittelee olevansa hyvä, mutta todennäköisesti vahingossa sitten rikkoo ne lapset vaan eri tavalla mitä omat vanhemmat teki. Ihminen voi luulla tiedostavansa kaikki virheensä ja heikkoutensa, mutta voisi sanoa jopa että aina sieltä löytyy jotain kohtia mitä ei tiedosta, ja näistä voi tulla sitten palautetta jälkeenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaudestahan tässä on sinänsä kyse, kuten yllä joku kirjoitti. 

Lapsi rakastaa äitiään ja haluaisi kokea tulevansa äidin rakastamaksi.

Äiti ei ole kokenut rakkautta eikä osaa rakastaa, joten ei tunnista lapsen toimintaa vaan suhtautuu siihen vihamielisesti omien tulkintojensa kautta. Luulee, että lapsi haluaa valtaa, nöyryyttää, syytellä jne. 

Jos kerran jokainen lapsi "automaagisesti" rakastaa vanhempiaan, niin kai se äitikin on omia vanhempiaan rakastanut, eli on kokenut rakkautta ja osannut rakastaa? Jos taas äiti ei ole kokenut rakkautta omilta vanhemmiltaan eikä siksi osaa rakastaa, niin miten se hänen lapsensa sitten kuitenkin osaa rakastaa?

Vai onko tässä nyt kyse siitä, että ihan joka ainoa näistä ketjussa käsitellyistä vanhemmista on narsisteja/psykopaatteja, toisin kuin yksikään näistä terapiassa käyvistä lapsista?

En sisänsä kiista, etteikö lasten ja vanhempien ristiriidoissa olisi kyse rakkaudesta, mutta ei se taida ihan noin mustavalkoista olla.

Ei ole mitenkään todennäköistä hups vaan rikkoa lastaan (väistämättä tavalla tai toisella). Taas tosi harhaista. 

Ja on välineitä, joilla käsitellä asiaa, jos niin käy. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitenkään todennäköistä hups vaan rikkoa lastaan (väistämättä tavalla tai toisella). Taas tosi harhaista. 

Ja on välineitä, joilla käsitellä asiaa, jos niin käy. 

Riippuu mitä sanalla tarkoittaa. Joku vois jopa nähdä, että kaikki on nykymaailmassa enemmän tai vähemmän rikki.

Menneitä asioita ei voi muuttaa muuksi. On parasta elää niillä korteilla, jotka sait elämääsi. Jos menneisyys painaa hae apua asiantuntijoilta. Mutta yleensä elämänohjeena kannattaa muistaa, laulun sanoin; anna arpisten haavojen olla

niitä auki et repiä saa, anna muistojen katkerain kuolla, koeta kaikki pois hiljalleen unhoittaa..

Entäs sitten, kun vanhemman reaktio on, että juu, varmasti olin huono vanhempi, mutta se johtuu vain siitä, että minun lapsuuteni se vasta kurja olikin, kun oltiin köyhiä ja isä oli juoppo ja hakkasi? Jos nyt puhutaan siitä "totuudesta", jonka joku jossain kohtaa ketjua mainitsi, niin kyllä vaikka tässä tapauksessa varmaan ihan totta onkin, että vanhemman itsensä harjoittama väkivalta oli lievempää kuin omien vanhempiensa, eikä ollut juoppo.

Itse olen sillä kannalla, että kannattaa vaan keskittyä siihen omaan pääkoppaa ja mainittuun ketjun katkaisemiseen, ei sen vanhemman vakuutteluun siitä, että hän on syyllinen johonkin lapsuuden aikaiseen tunnekylmyyteen. Se on loputon suo, koska hän voi vuorostaan valittaa, että syypäitä olivat hänen vanhempansa ja sitten ollaan äkkiä sukupolvissa, joilta on mahdotonta enää mitään synnintunnustuksia tai anteeksipyyntöjä saada.

Jos jostain haluaa keskustella, niin mielestäni kannattaa keskittyä nykyiseen tilanteeseen: minkä asioiden pitäisi nyt muuttua ja miten, jotta ihmissuhde voi ylipäätään olla olemassa. Tämän pitää tietysti olla aitoa keskustelua, eikä sanelua kummaltakaan puolelta. Aina sekään ei tietenkään onnistu ja sitten pitää miettiä, kestääkö oma pää paremmin kuormittavan suhteen vai siitä luopumisen. Mutta sekin päätös kannattaa näin aikuisena tehdä itse miettien ja vastuu ottaen, koska muuten tuskin tulee ketjun katkaisemisesta mitään.

"Ei tuossa lukenut mutkusta mitään. Jos sanotaan, että nämä vanhempiensa kanssa keskustelua haluavat ovat eheytyneitä ja heidän lapsensa kasvavat myös eheinä, jolloin näiden ei itse enää tarvitse kokea aikuisen lapsen syytöksiä, niin eikö tuohonkin voisi jonkun narsistikortin vetäistä? Ihminen niin helposti kuvittelee olevansa hyvä, mutta todennäköisesti vahingossa sitten rikkoo ne lapset vaan eri tavalla mitä omat vanhemmat teki. Ihminen voi luulla tiedostavansa kaikki virheensä ja heikkoutensa, mutta voisi sanoa jopa että aina sieltä löytyy jotain kohtia mitä ei tiedosta, ja näistä voi tulla sitten palautetta jälkeenpäin."

Ei voi, hyvän tahtominen ja parhaansa yrittäminen ei ole narsistista.

Ja sitten siirryitkin takas liipalaapaan siitä kuinka mutku mutku mutku ootte varppina kaikki muut ihan yhtä karmeita.

Ihan oikeesti, nyt järki käteen jos sitä löytyy, et sä voi samassa litaniassa teeskennellä että sä et tee sitä asiaa mitä teet samassa litaniassa, tai voit mutta se on mielenvikaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaudestahan tässä on sinänsä kyse, kuten yllä joku kirjoitti. 

Lapsi rakastaa äitiään ja haluaisi kokea tulevansa äidin rakastamaksi.

Äiti ei ole kokenut rakkautta eikä osaa rakastaa, joten ei tunnista lapsen toimintaa vaan suhtautuu siihen vihamielisesti omien tulkintojensa kautta. Luulee, että lapsi haluaa valtaa, nöyryyttää, syytellä jne. 

Jos kerran jokainen lapsi "automaagisesti" rakastaa vanhempiaan, niin kai se äitikin on omia vanhempiaan rakastanut, eli on kokenut rakkautta ja osannut rakastaa? Jos taas äiti ei ole kokenut rakkautta omilta vanhemmiltaan eikä siksi osaa rakastaa, niin miten se hänen lapsensa sitten kuitenkin osaa rakastaa?

Vai onko tässä nyt kyse siitä, että ihan joka ainoa näistä ketjussa käsitellyistä vanhemmista on narsisteja/psykopaatteja, toisin kuin yksikään näistä terapiassa käyvistä lapsista?

Koska se terapia, kun sen ottaa tosissaan eikä teeskentele olevansa sen sen yläpuolella ja nullikoi, ihan oikeasti avaa niitä tunnevammoja ja kasvattaa ihmisenä, opettelee käsittelemään omiaankin epäonnistumisia objektiivisemmin ja REHELLISESTI.

Minä jouduin terapiassa opettelemaan rakastamaan itseäni, niin kun kaikki muutkin jotka sielä samaan aikaan oli.

Ei ole kyse tunnustuksista tai anteeksipyynnöistä vaan kohtaamisesta. Jokainen voi opetella "olemaan ihminen,". Moni oppii lapsena, moni opettelee myöhemmin, jotkut eivät koskaan.

Anteeksi voi antaa, vaikka henkilö ei itse tätä kysyisikään. 

Vierailija kirjoitti:

"Ei tuossa lukenut mutkusta mitään. Jos sanotaan, että nämä vanhempiensa kanssa keskustelua haluavat ovat eheytyneitä ja heidän lapsensa kasvavat myös eheinä, jolloin näiden ei itse enää tarvitse kokea aikuisen lapsen syytöksiä, niin eikö tuohonkin voisi jonkun narsistikortin vetäistä? Ihminen niin helposti kuvittelee olevansa hyvä, mutta todennäköisesti vahingossa sitten rikkoo ne lapset vaan eri tavalla mitä omat vanhemmat teki. Ihminen voi luulla tiedostavansa kaikki virheensä ja heikkoutensa, mutta voisi sanoa jopa että aina sieltä löytyy jotain kohtia mitä ei tiedosta, ja näistä voi tulla sitten palautetta jälkeenpäin."

Ei voi, hyvän tahtominen ja parhaansa yrittäminen ei ole narsistista.

Ja sitten siirryitkin takas liipalaapaan siitä kuinka mutku mutku mutku ootte varppina kaikki muut ihan yhtä karmeita.

Ihan oikeesti, nyt järki käteen jos sitä löytyy, et sä voi samassa litaniassa teeskennellä että sä et t

Minulla, joka tuon kirjoitti, ei ole lapsia, niin kyse ei taida voida olla tuosta "olette kaikki muutkin yhtä kamalia" jutusta. (Olen itse ollut aiemmin vanhempaani syyttävänä osapuolena, siksi aihe kiinnostaa)

Kyse on ihan puhtaasta inhimillisyyden tunnistamisesta. Vaikka miten yrittäisi parhaansa ja tahtoisi hyvää, niin silti niitä virheitä sattuu ja silti ihmisellä voi olla omat sokeat pisteensä. Toisen loukkaamista ei voi välttää, vaikka antaisi kaikkensa sen yrittämiselle; jokaikistä mahdollista loukkaamistapaa on mahdotonta ihmisaivoin laskelmoida. Yrittää voi, ja tietenkin parhaansa mukaan ihmiset yleensä on loukkaamatta varsinkin keskenkasvuisia lapsiaan, mutta täysin siltä välttyminen tuskin on mahdollista. Vai väitätkö toisin?

Vierailija kirjoitti:

"Eli jos rakastaa niin silloin ei voi vaan hyväksyä sitä että "toinen on kiinni ketjussa", vaan sitä halutaan pyristellä tuota vastaan? Ei ole syvää eheytymistä tuo."

Mitä vtun syvää eheytymistä?

Totta kai jos ihminen rakastaa toista se haluaa sille parasta ja toivoo että se ei ois ihan täys narsistine mulkku.

Sun syvä eheytyminen kuulostaa ihan tunnevammasuudelta.

Sukupolvien traumaketjun katkaissutta voisi luonnehtia syvästi eheytyneeksi. Ja eheä ihminen voisi tunnistaa omat rajansa, toisten muuttaminen ei nimittäin ole mahdollista. Sitä voi yrittää saada äitiäänkin irtautumaan tästä traumaketjusta koska haluaa hälle luonnollisesti parasta, mutta jos(kun) se ei onnistu niin silloin se toisen kokonaisvaltaisenaan virheineen päivineen hyväksyminen on sille parasta, vaikka se ei sitten itselle olisikaan niin helppoa kuin sen toisen muuttamisen haluaminen. Vaikka ymmärrän kyllä, jos se vaikuttaa tunnevammaisuudelta, että ei halua muuttaa toista paremmaksi ihmiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tältä se kärjistetysti kuulostaa. Milloin se riittää että pyytää anteeksi, miten voi menneet virheet korjata? Pitääkö loppuelämä pyydellä anteeksi olemassaoloaan vai mitä nämä lapset vaativat?  Vai vihataanko hautaan saakka ja opetetaan omatkin lapset vihaamaan isovanhempia? Mikä on se tavoite kun halutaan "keskustella" vuodesta toiseen? Mitä halutaan saavuttaa kun mennyttä ei takaisin saa?

No, kerro nyt mistä se lapsi sinua syyttää?

Minun lapseni syyttää minua empatian puutteesta.

Mitä konkreettisia esimerkkejä lapsesi on antanut tästä empatian puutteesta?

Jos asenteesi keskusteluun on jo valmiiksi syyttävä ja vihamielinen, en ihmettele ettei keskustelua synny. Itselläsi ei varmaan ole lapsia.

"Minulla, joka tuon kirjoitti, ei ole lapsia, niin kyse ei taida voida olla tuosta "olette kaikki muutkin yhtä kamalia" jutusta. (Olen itse ollut aiemmin vanhempaani syyttävänä osapuolena, siksi aihe kiinnostaa)

Kyse on ihan puhtaasta inhimillisyyden tunnistamisesta. Vaikka miten yrittäisi parhaansa ja tahtoisi hyvää, niin silti niitä virheitä sattuu ja silti ihmisellä voi olla omat sokeat pisteensä. Toisen loukkaamista ei voi välttää, vaikka antaisi kaikkensa sen yrittämiselle; jokaikistä mahdollista loukkaamistapaa on mahdotonta ihmisaivoin laskelmoida. Yrittää voi, ja tietenkin parhaansa mukaan ihmiset yleensä on loukkaamatta varsinkin keskenkasvuisia lapsiaan, mutta täysin siltä välttyminen tuskin on mahdollista. Vai väitätkö toisin?"

Ymmärrän, sinä siis sekoitat nyt narsistiset vanhemmat ja niistä syntyvät ongelmat omiisi jotka kuulostavat ihan normaaleilta kasvukivuilta, ei kukaan katkaise välejään vanhempiinsa noraalien kaavukipujen takia.

Itselläni kuppi meni lopullisesti nurin kun äitini kaahasi autolla huumepäissään minun vaimo ja lapsi kyydissä ja muksu vielä turvaistuimessa joka oli reilusti yli kymmenenvuotta vanha paska, ja tämä tuli tuhannen muunlaisen sekopäisen  tempauksen päälle.

Ihan oikeasti lapset ei katko välejään vanhempiin pikku syistä.

On se mahdollista että joukossa on sairaita lapsia, mutta käytännössä se on aivan mielettömän harvinaista, varsinkin näissä jutuissa missä lapset itse yrittävät sopia ja vanhemman käytös on väkivaltaista.

Olen pahoillani että ärtsyilin sinulle, mutta sinä vähättelet nyt ihan oikeaa hätää, me hirviövanhempien lapset kärsinme tästä myös aivan suunnattomasti ja meidän vanhempien narsistitempuista yleisin on se meidän lyttääminen ja vähättely samantyylisellä laiskalla ajattelulla mitä sinä teet.