Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Minä vanhempana haluaisin käsitellä lapseni nuoruusaikaa ja hän ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Mulla se tarve keskustella oli ihan varhaislapsuudesta asti. Että miksi käyttäydytte noin ja miksi meidän pitää elää tällaisessa helvetissä. Luunapit sain ne kerrat, kun kehtasin suuni asiasta avata. Ennen omilleni muuttamista yritin vielä kerran, vastauksena silmitöntä raivoamista. Tyhmä olo, että enää edes yritin, olla "reilu", pyrkiä puhdistamaan välejä katkaisemisen sijaan. Tiesinhän minä, kahdenkymmenen vuoden kokemuksella, mikä vastaus olisi.

Aivan samanlainen kokemus.

Viimeisen kerran ennen muuttoani koetin saada yhteyttä äitiin kun olin kuusitoista. Puhuin pois muuttamisesta ja siitä miten vaikea välejä olisi korjata sitten myöhemmin kun olisin aikuinen. Sanoin että haluaisin yrittää tutustua. Äiti alkoi karjua ja paiskasi oven kasvoilleni. Kirosi ja huusi: "TURPA KIINNI!!"

Siinä seisoskelin itkien hänen oven takanaan käsittämättä miten ihminen voi käyttäytyä noin. Etenkään kun hänen olisi kuulunut olla äitini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla se tarve keskustella oli ihan varhaislapsuudesta asti. Että miksi käyttäydytte noin ja miksi meidän pitää elää tällaisessa helvetissä. Luunapit sain ne kerrat, kun kehtasin suuni asiasta avata. Ennen omilleni muuttamista yritin vielä kerran, vastauksena silmitöntä raivoamista. Tyhmä olo, että enää edes yritin, olla "reilu", pyrkiä puhdistamaan välejä katkaisemisen sijaan. Tiesinhän minä, kahdenkymmenen vuoden kokemuksella, mikä vastaus olisi.

Aivan samanlainen kokemus.

Viimeisen kerran ennen muuttoani koetin saada yhteyttä äitiin kun olin kuusitoista. Puhuin pois muuttamisesta ja siitä miten vaikea välejä olisi korjata sitten myöhemmin kun olisin aikuinen. Sanoin että haluaisin yrittää tutustua. Äiti alkoi karjua ja paiskasi oven kasvoilleni. Kirosi ja huusi: "TURPA KIINNI!!"

Siinä seisoskelin itkien hänen oven takanaan käsittämättä miten ihminen voi käyttäytyä noin. Etenkään kun hänen olisi kuulunut olla äitini.

Niinpä :( Olen niin pahoillani, että jouduit kokemaan samaa. Kipeitä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et voi kasvaa ilman äitiäsi rasittamatta jutuillasi? Hän ei voi jälkikäteen asioita muuttaa.

Miksi ei voi olla hyvä ja täydellinen riitelemättä sen kahdeksankymppisen kanssa?

Koska sisimmässäni haluaisin että hänkin saisi rakkautta ja että meidän välillä voisi olla lempeyttä ja ystävyyttä. Kaipaan äitiä ja haluaisin tulla hyväksytyksi. Tiedän nyt että tämä on satua ja turhaa, mutta minun täytyi yrittää. Pelkäsin että tulisin katumaan myöhemmin jos en tässä vaiheessa edes kokeilisi ottaa äitiä kädestä. Kokeilin, ja juttelimme vuoden tai kaksi. Mutta äiti ei tarttunut käteeni vaan halusi jäädä yksin sinne harmaaseen ja kylmään.

Ei sitä noin vain halua uskoa että joutuisi luopumaan jostakin niin suuresta näin. Yrittää vuosikausia väkisin kannatella piene

En ole koskaan kritisoinut äitiäni. Päin vastoin olen aivan pienestä asti myötäelänyt kaikkia hänen tunteitaan, ihmissuhteitaan, ongelmiaan. Hän on aina kertonut minulle avoimesti pettämisistä ja väkivallasta joita aikuiselämään kuuluu. Hän puhuu erittäin avoimesti omista tunteistaan, mutta ei halua muiden avautuvan. Hän on ikään kuin pieni lapsi, ja tunnen hänet läpikotaisin, kuin oman lapseni. Olen kasvattanut häntä vauvasta saakka. En missään nimessä ole sanonut hänelle mitään ilkeää tai vaatinut häneltä mitään muuta kuin sen että minullakin olisi voinut olla tilaa hengittää. Olisin toivonut että hänkin näkisi miten hyvä meidän olisi olla ystäviä eikä vihamiehiä.

Viesti 787 oli vastausta tähän:

"Jos kerran haluat hänen saavan rakkautta, lempeyttä ja ystävyyttä, miksi haluat vääntää veistä haavassa ja kritisoida, käydä läpi vuosikymmenten takaisia virheitä. Mitään suhdetta ei rakenneta kritiikillä ja vaatimuksella pyytää anteeksi vuosikymmenten takaisia virheitä. Jos todella haluat luoda suhteen vielä ennen hänen poismenoa, annat anteeksi ja unohdat vaikkei hän sinulta anteeksi pyytäisikään."

Olen tiennyt lapsesta saakka, ettei vanhempieni kanssa voi keskustella.

Tunteet ja tarpeet piti tukahduttaa, sen oppi nopeasti kun äitini saattoi nauraa itkevää lasta tai sitten suuttua. Itkevän tai kiukuttelevan lapsen saattoi kätevästi myös työntää vessaan tai komeroon, saatesanoilla mee sinne märisemään/mee sinne mieltäs osottaan.

Äiti itse kyllä sitten kaatoi tunteensa ja tarpeensa lasten niskaan hyvin tehokkaasti. Suoranaista hyväksikäyttöä oli se, että äiti kertoi kaiken gynekologisista asioista ollessani alle 10-vuotias. Veriset yksityiskohdat kohdunulkoisen raskauden ja sitä seuranneen keskenmenon vaiheista eivät ole sopiva puheenaihe lasten kuullen. Tuo muisto nouseen mieleeni aina ajoittain.

Nykyisin näen äitiä erittäin harvoin, emmekä juurikaan soittele. Olen kertonut haluavani etäisyyttä, äiti oli tästä erittäin loukkaantunut, kun olemmehan olleet aina niin läheisiä. 

Silti yritin kertoa, miksi haluan etäisyyttä, toivoin kaiken järjen ja logiikan vastaisesti, että olisin tullut kuulluksi ja nähdyksi. En tullut. 

Enää en yritä. Kokemukset, että olen arvokas ihminen ja hyvä omana itsenäni saan muualta. 

Vierailija kirjoitti:

Minä vanhempana haluaisin käsitellä lapseni nuoruusaikaa ja hän ei halua.

Mitä tapahtui?

Vierailija kirjoitti:

Mikä into teillä on haukkua tuntemattomia vanhoja  ja "tietää " ettei heitä siedä omat lapsensakaan saati muut ihmiset?

Ymmärrän että voitte huonosti mutta mitä tyydytystä saatte ajatuksesta että "kaikki vanhukset on pahoja".

Painapas vähän jarrua.

Aivan varmasti ei ole sellaista aihetta tässä läpikäyty että "kaikki vanhukset olisivat pahoja".

Tämä keskustelu on kestänyt jo aika pitkään tässä melko samojen ihmisien kesken joten vähän on jo saatuu osviittaa siitä mikä kunkin tilanne on. Mutta mitään yleistystä ei olla vetämässä kenenkään iän takia vaan päinvastoin. Suurin osa ihan normaaleja ja ihania ihmisiä jotka ovat empaattisia ja olleet hyviä vanhempia.

Ei varmaan mitenkään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te tämän keskustelun "äidit": kunnioitatteko te muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne? Näettekö te lapset omina persooninaan? Kiinnostaako teitä edes tietää, kuka hän on, mitä hän ajattelee ja miten hän maailman kokee?

 

 

Onko vaikea tajuta, lapseni elävät omaa elämäänsä, omaa avioliittoaan, kasvattavat omia lapsiaan.  Ei minun tarvitse roikkua heissä ja tietää heidän jokaista ajatustaan. Eikä päinvastoin.  Teillä on ihan kummia vaatimuksia.  

Miksi haluat jumittaa äidissäsi tuolla tasolla?  Etkö edes ajatuksiasi halua pitää ominasi?

Et vastannut kysymyksiin. Silti koit tarpeell

Kunnioitatko muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne?

Näettekö te lapset omina persooninaan?

Ei kyvyttömyys keskustella mitään mutta aktiivinen maineen mustaaminen, juorujen levittäminen ja kiusanteko joihin molemmat vanhempani järjestelmällisesti syyllistyivät "kylmetti kyllä sydämeni".

Nyt koko suku syyttää minua siitä että minulla ei ollut välejä vanhempieni kanssa. Vanhempani ovat olleet kuolleena jo yli 15 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyvyttömyys keskustella mitään mutta aktiivinen maineen mustaaminen, juorujen levittäminen ja kiusanteko joihin molemmat vanhempani järjestelmällisesti syyllistyivät "kylmetti kyllä sydämeni".

Nyt koko suku syyttää minua siitä että minulla ei ollut välejä vanhempieni kanssa. Vanhempani ovat olleet kuolleena jo yli 15 vuotta.

Ihan mielipuolisia juttuja nämä :( Voimia sinullekin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole onnellinen ettet ole joutunut elämään sota-aikana. Silloin lasten saamat traumat olivat toista luokkaa. Vielä nykyiset 50-60 vuotiaat saivat sukupolvi trauman, joten vanhemmuus ei ole ollut heille helppoa. Empatiaa ja huomiota ei oma äitinikään ollut saanut. Isänsä oli sodassa viisi vuotta ja äitinsä yritti selvitä lasten kanssa. Ole siinä sitten empaatti jne. kun on selviämisestä kyse. 

Nyky nuorten on helppo vaatia vanhemmiltaan mitä tahansa. Mutta jos ne vanhemmat ovat olleet itse vailla paljosta, niin ehkä on vaikea ollut antaa omille lapsilleen tarvittavaa kasvuympäristöä. Itse voi tehdä paljon nykyään oman hyvinvointinsa eteen. Ennen oli toisin. 

Siksi onkin käsittämätöntä, miksi vanhemmat eivät tee. 

Ehkä nämä vanhemmat, nykyään 70-80 v, ovat jo toivoneet, että lapsi on itsenäistynyt . Sairaudet ovat alkaneet ehkä lisääntyä, ajatuksissa ei ole aikuisen lapsen katkerat tilitykset. 

Päästä irti lapsuudestani ja elä omaa aikuisuutta si. Tehtyjä virheitä ei saa tekemä työ miksi, mutta anteeksi voi antaa. 

Vierailija kirjoitti:

Yleensä valiteyaan että äidit/toisen äiti roikkuu liikaa aikuisissa lapsissaan, haitaksi ja häiriöksi. Sinä taas kaipaat sitä, äiti olisi osa sinua kuin ennen imetysaikaan. Luontokaan ei toimi niin, eläimet karkoittavat jälkeläisensä itsenäiseen elämään.

Luonnossa ne eläimet jotka emo on hylännyt ennen aikojaan, kuolevat. Ne eivät selviä edes täysi-ikäisyyteen. Siinä ei hirveästi itsenäistä elämää ehdi ankanpoika elellä.

Pennut jotka ovat saaneet äitinsä huomion ja hyväksynnän sen sijaan jäävät eloon ja porskuttavat iloisina kohti itsenäistä elämää.

Samoin on ihmisilläkin mutta meillä fyysinen heittellejättö on nykyään ainakin Suomessa harvinaisempaa. Ihmisille tyypillisempää on pitää lasta elossa, antaa sille ruokaa ja paikka nukkua, ja itse hylkääminen tapahtuu tunnetasolla. Pelätään sitä mitä yhteiskunta ajattelisi jos lapsen jättäisi ulos.

Vierailija kirjoitti:

Sairasta, jos aikuisena jonkun elämän tärkein ihminen on yhä äiti. On jäänyt aikuistumatta.

Ensin tulee oma puoliso ja lapset, sitten rakkaat lemmikit joiden kanssa elän, sitten muuta sukua. 

No niinhän se onkin sairasta! Ei kai siellä terapiassa muuten näin rasittavia juttuja käsiteltäisi. Voi äksdee. Eikö tämä ole ihan itsestään selvää jo ihan pelkän otsikon perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä into teillä on haukkua tuntemattomia vanhoja  ja "tietää " ettei heitä siedä omat lapsensakaan saati muut ihmiset?

Ymmärrän että voitte huonosti mutta mitä tyydytystä saatte ajatuksesta että "kaikki vanhukset on pahoja".

Painapas vähän jarrua.

Aivan varmasti ei ole sellaista aihetta tässä läpikäyty että "kaikki vanhukset olisivat pahoja".

Tämä keskustelu on kestänyt jo aika pitkään tässä melko samojen ihmisien kesken joten vähän on jo saatuu osviittaa siitä mikä kunkin tilanne on. Mutta mitään yleistystä ei olla vetämässä kenenkään iän takia vaan päinvastoin. Suurin osa ihan normaaleja ja ihania ihmisiä jotka ovat empaattisia ja olleet hyviä vanhempia.

Ai, tässä ja keskustelusta toiseen, 40-luvun ihmiset ovat julmia, tunteettomia, helpolla päässeitä, huonosti lapsena hoitaneet epäkelpoja, joilla vieläpä ne eläkkeet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vanhempi polvi on sitä mieltä, että "he ovat mitä ovat" karujen lapsuusolojensa vuoksi niin sitten heidän jälkikasvunsa ei saisi "olla mitä on" omien lapsuusolojensa vuoksi?

Tosin terapiassa käyvät ja muut itseään parantavat yrittävät olla muuta kuin sitä, miksi heidän kasvuolosuhteensa heidät muovasivat. 

Mutta sinähän olet mitä olet. Omalta lapseltasi sitten luulet mitä teit väärin vaikka ajattelit että lähtökohdistasi huolimatta teit kaiken oikein.

Kyllä. Toivottavasti kuulen, mikäli olen tehnyt jotain oleellisen väärin. Toivottavasti kuulisin sen jo heti lapsen ollessa vielä lapsi, jolloin suuntaa voisi korjata heti. 

Teini-iässä kuulet kyllä, ja näköjään terapian jälkeen viimeistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä into teillä on haukkua tuntemattomia vanhoja  ja "tietää " ettei heitä siedä omat lapsensakaan saati muut ihmiset?

Ymmärrän että voitte huonosti mutta mitä tyydytystä saatte ajatuksesta että "kaikki vanhukset on pahoja".

Painapas vähän jarrua.

Aivan varmasti ei ole sellaista aihetta tässä läpikäyty että "kaikki vanhukset olisivat pahoja".

Tämä keskustelu on kestänyt jo aika pitkään tässä melko samojen ihmisien kesken joten vähän on jo saatuu osviittaa siitä mikä kunkin tilanne on. Mutta mitään yleistystä ei olla vetämässä kenenkään iän takia vaan päinvastoin. Suurin osa ihan normaaleja ja ihania ihmisiä jotka ovat empaattisia ja olleet hyviä vanhempia.

 

 

 

Ai, tässä ja keskustelusta toiseen, 40-luvun ihmiset ovat julmia, tunteettomia, helpolla päässeitä, huonosti lapsena hoitaneet epäkelpoja, joilla vieläpä ne eläkkeet

Eivät kaikki tietenkään, mutta monet. Onhan sitä tässäkin ketjussa toitotettu, kuinka kovissa oloissa nämä joutuivat sodan jälkeen kasvamaan ja vaadittu ymmärrystä. Ja ymmärtäähän sen, traumatisoituneita ovat eivätkä parempaan pystyneet, ja heidän julmuudeltaan sekä tunnevammaisuudeltaan on lasten itsensä suojattava. Keskustelua turha yrittää, loukkaisi näitä vain lisää. Haluavat, että heidät jätetään rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vanhempi polvi on sitä mieltä, että "he ovat mitä ovat" karujen lapsuusolojensa vuoksi niin sitten heidän jälkikasvunsa ei saisi "olla mitä on" omien lapsuusolojensa vuoksi?

Tosin terapiassa käyvät ja muut itseään parantavat yrittävät olla muuta kuin sitä, miksi heidän kasvuolosuhteensa heidät muovasivat. 

Mutta sinähän olet mitä olet. Omalta lapseltasi sitten luulet mitä teit väärin vaikka ajattelit että lähtökohdistasi huolimatta teit kaiken oikein.

Kyllä. Toivottavasti kuulen, mikäli olen tehnyt jotain oleellisen väärin. Toivottavasti kuulisin sen jo heti lapsen ollessa vielä lapsi, jolloin suuntaa voisi korjata heti. 

Teini-iässä kuulet kyllä, ja näköjään terapian jälkeen viimeistään.

Niin ne ihmissuhteet toimii, että asiat puhutaan halki. Vanhemmalle kansalle tämä on näköjään liian pelottavaa.