Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neglect (engl.) = laiminlyönti 

eli hoitamatta jättäminen

Nyt sitten mitätöidään omien lasten lisäksi myös lääkärit? Että lääkäri on ihan vaan joku höpötyyppi, joka on huvikseen opiskellut kymmenen vuotta ja kirjoittelee sitten ihan mitä tahansa lausuntoja häneltä keksii pyytää? 

Lääkärit muuten vannovat valan, jokainen:

"Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.

Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositell

No perhehtyykö lääkäri oerheen olosuhteisiin vuonna 1981 kun 50-vuotias tulee valittamaan kohtaamistaan vääryyksistä?  Tieyääkö nuori lääkäri ees ettei silloin vielä ollut kännyköitä jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt puhua lapsuuteni ongelmakohdista sekä äitini että isäni kanssa, mutta sain vain aikaan riidan. Parhaansa yrittivät, mutta kun mä vaan olen ja olen ollut alusta saakka niin hankala. Niin hankala = en ole ollut vanhempieni mukainen kaikessa totteleva täydellisyys.

Tästä tulee mieleen oma lapsi joka on nyt 13vuotias.Meillä on yksi häntä vanhenpi lapsi ja yksi nuorempi. Tämä 13vuotias on ollut pienestä saakka hyvin omaehtoinen, lujatahtoinen ja nyt myöhemmin todella itsekäs. Tämä lapsi ei ole kuunnellut neuvoja eikö ohjeita, ja aina ohjeistettu miten tulee toimia eri tilanteissa.Aina oppii kantapään kautta, tai tekee virheet muttei opi niistä. Tämä lapsi ei ole totellut, tai toiminut ohjeiden mukaan, vasta sitten kun hänelle ärähtää tai huutaa. Sitten kitisee kuinka hänelle aina huudetaaan.Siihen on aina helppo vastaus, että hänelle on sanottu asiasta n.5-10kerta

MIstä syystä sinä samaistat itsesi tämän keskustelun äiteihin? Ihan vaan siksi, että väsyttää, kun lapsi on rasittava ja työläs? Tässä puhutaan ihan eri asioista. Sinähän kirjoitat pitkät pätkät, miten olet käsitellyt tilannetta, sinulla on kaksi lasta, joiden kanssa kohtaaminen sujuu ja ilmiselvästi ihmissuhdetaitoja. Miksi rinnastat itsesi näihin ihmisiin, joiden ainoa ulosanti on "mutta kun itsellä lapsena" , "tietäisitpä omat traumani", "olisit nyt vaan hiljaa ja antaisit toisen olla sellainen kuin on", "olet sairas/viallinen/häiriintynyt". Jne. Sinähän et solvaa tai ylenkatso tuota raskastakaan lasta viestissäsi. 

Tsemppiä <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te tämän keskustelun "äidit": kunnioitatteko te muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne? Näettekö te lapset omina persooninaan? Kiinnostaako teitä edes tietää, kuka hän on, mitä hän ajattelee ja miten hän maailman kokee?

 

 

Onko vaikea tajuta, lapseni elävät omaa elämäänsä, omaa avioliittoaan, kasvattavat omia lapsiaan.  Ei minun tarvitse roikkua heissä ja tietää heidän jokaista ajatustaan. Eikä päinvastoin.  Teillä on ihan kummia vaatimuksia.  

Miksi haluat jumittaa äidissäsi tuolla tasolla?  Etkö edes ajatuksiasi halua pitää ominasi?

Et vastannut kysymyksiin. Silti koit tarpeell

Miksi äidin pitäisi roikkua aikuisessa kiinni sielun syövereitä myöten?

Vaikea varmaan iolisikaan roikkua, kun sielu on jäässä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kerran haluat hänen saavan rakkautta, lempeyttä ja ystävyyttä, miksi haluat vääntää veistä haavassa ja kritisoida, käydä läpi vuosikymmenten takaisia virheitä. Mitään suhdetta ei rakenneta kritiikillä ja vaatimuksella pyytää anteeksi vuosikymmenten takaisia virheitä. Jos todella haluat luoda suhteen vielä ennen hänen poismenoa, annat anteeksi ja unohdat vaikkei hän sinulta anteeksi pyytäisikään. 

Ei ihmissuhteita luoda noin. Tuohan on siihen alistumista, että ei ole ihmissuhdetta. 

Ja sikseen, vanhemman vastuulla on suhteen luominen lapseen, ei lapsen. Sitä paitsi mitään ihmissuhdetta ei voi luoda ilman, että molemmat ovat yhdessä sitä luomassa. 

 

 

Se ei ole alistumista, vaan tilanteen hyväksymistä. Sen, että elämä ei kohdellut oikeudenmukaisesti. Mutta jos aikuisiällä kokee, että haluaa vielä sen ihmissuhteen saada, jota koskaan ei syntynyt, ei sitä rakenneta kritiikillä, vaan tarjoamalla ystävyyden käsi. Jos ei siihen kykene, jos ei ole halua laittaa itseään likoon ja kokeilla, on parempi katkaista välit kokonaan, unohtaa ja jatkaa elämäänsä ilman tuota suhdetta ja mennä eteenpäin. On selvää, että suhteen luomiseen tarvitaan molemmat osapuolet, mutta mitään suhdetta ei luoda syytöksillä ja virheiden kaivelemisella. 

Siitähän tässä on kyse, että nämä äidit eivät tartu siihen käteen vaan toteavat, ettei tuollaista höpöä tarvita, kasva aikuiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te tämän keskustelun "äidit": kunnioitatteko te muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne? Näettekö te lapset omina persooninaan? Kiinnostaako teitä edes tietää, kuka hän on, mitä hän ajattelee ja miten hän maailman kokee?

 

 

Onko vaikea tajuta, lapseni elävät omaa elämäänsä, omaa avioliittoaan, kasvattavat omia lapsiaan.  Ei minun tarvitse roikkua heissä ja tietää heidän jokaista ajatustaan. Eikä päinvastoin.  Teillä on ihan kummia vaatimuksia.  

Miksi haluat jumittaa äidissäsi tuolla tasolla?  Etkö edes ajatuksiasi halua pitää ominasi?

Yleensä valiteyaan että äidit/toisen äiti roikkuu liikaa aikuisissa lapsissaan, haitaksi ja häiriöksi. Sinä taas kaipaat sitä, äiti olisi osa sinua kuin ennen imetysaikaan. Luontokaan ei toimi niin, eläimet karkoittavat jälkeläisensä itsenäiseen elämään.

Se ei ole alistumista, vaan tilanteen hyväksymistä. Sen, että elämä ei kohdellut oikeudenmukaisesti. Mutta jos aikuisiällä kokee, että haluaa vielä sen ihmissuhteen saada, jota koskaan ei syntynyt, ei sitä rakenneta kritiikillä, vaan tarjoamalla ystävyyden käsi. Jos ei siihen kykene, jos ei ole halua laittaa itseään likoon ja kokeilla, on parempi katkaista välit kokonaan, unohtaa ja jatkaa elämäänsä ilman tuota suhdetta ja mennä eteenpäin. On selvää, että suhteen luomiseen tarvitaan molemmat osapuolet, mutta mitään suhdetta ei luoda syytöksillä ja virheiden kaivelemisella. 

Siitähän tässä on kyse, että nämä äidit eivät tartu siihen käteen vaan toteavat, ettei tuollaista höpöä tarvita, kasva aikuiseksi. 

 

Siinä tapauksessa voi unohtaa ja mennä elämässään eteenpäin ja antaa toisen elää elämäänsä. Ei tarvitse raastaa itseään rypemällä menneisyydessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te tämän keskustelun "äidit": kunnioitatteko te muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne? Näettekö te lapset omina persooninaan? Kiinnostaako teitä edes tietää, kuka hän on, mitä hän ajattelee ja miten hän maailman kokee?

 

 

Onko vaikea tajuta, lapseni elävät omaa elämäänsä, omaa avioliittoaan, kasvattavat omia lapsiaan.  Ei minun tarvitse roikkua heissä ja tietää heidän jokaista ajatustaan. Eikä päinvastoin.  Teillä on ihan kummia vaatimuksia.  

Miksi haluat jumittaa äidissäsi tuolla tasolla?  Etkö edes a

Yleensä valiteyaan että äidit/toisen äiti roikkuu liikaa aikuisissa lapsissaan, haitaksi ja häiriöksi. Sinä taas kaipaat sitä, äiti olisi osa sinua kuin ennen imetysaikaan. Luontokaan ei toimi niin, eläimet karkoittavat jälkeläisensä itsenäiseen elämään.

Mihin perustat väitteesi? Minua ainakaan ei yksikään terapeutti kannusta ottamaan yhteyttä vanhempaani. 

Jos olisi mennyt kuten vähän paremmassa satukirjassa kuin tämä ikävämpi satu niin toki olisin toivonut, että äidin kanssa olisi löydetty yhteys, ei mitään napanuoraa vaan samanlainen yhteys mitä minulla on muidenkin ihmisten kanssa. Sinänsä surullista, että äiti, joka on minulle tärkein, ei ole kykenevä sellaiseen tavalliseen ihmissuhteeseen. 

"Jos kerran haluat hänen saavan rakkautta, lempeyttä ja ystävyyttä, miksi haluat vääntää veistä haavassa ja kritisoida, käydä läpi vuosikymmenten takaisia virheitä. Mitään suhdetta ei rakenneta kritiikillä ja vaatimuksella pyytää anteeksi vuosikymmenten takaisia virheitä. Jos todella haluat luoda suhteen vielä ennen hänen poismenoa, annat anteeksi ja unohdat vaikkei hän sinulta anteeksi pyytäisikään."

Mitä jos kyseessä olisi koulukiusaaminen? Jos joku olisi kiusannut toista vaikkapa toisen asteen loppuun, 12 vuotta, ja sitten päättäisikin, että oikeastaan, haluankin olla tuon tyypin ystävä. Muuttuisiko yli vuosikymmenen kestänyt kiusaaminen ystävyydeksi siten, että kiusattu vain, simsalabim, antaisi anteeksi kiusaajalleen (vaikkei tämä pyytäisikään) ja unohtaisi? Ilman, että nämä ihmiset koskaan puhuisivat siitä, mitä heidän välillään on aiemmin tapahtunut? Näinkö mielestäsi ihmissuhteet toimivat?

Olisihan se kiusaajalle toki helpompaa, ettei tarvitsisi edes kohdata saati ottaa vastuuta teoistaan. Mitä nyt psykopaattista sellaista uhriltaan odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole alistumista, vaan tilanteen hyväksymistä. Sen, että elämä ei kohdellut oikeudenmukaisesti. Mutta jos aikuisiällä kokee, että haluaa vielä sen ihmissuhteen saada, jota koskaan ei syntynyt, ei sitä rakenneta kritiikillä, vaan tarjoamalla ystävyyden käsi. Jos ei siihen kykene, jos ei ole halua laittaa itseään likoon ja kokeilla, on parempi katkaista välit kokonaan, unohtaa ja jatkaa elämäänsä ilman tuota suhdetta ja mennä eteenpäin. On selvää, että suhteen luomiseen tarvitaan molemmat osapuolet, mutta mitään suhdetta ei luoda syytöksillä ja virheiden kaivelemisella. 

Siitähän tässä on kyse, että nämä äidit eivät tartu siihen käteen vaan toteavat, ettei tuollaista höpöä tarvita, kasva aikuiseksi. 

 

 

Siinä tapauksessa voi unohtaa ja mennä elämässään eteenpäin ja antaa toisen elää elämäänsä. Ei tarvitse raastaa itseään rypemällä menne

Sitähän tässä juuri ap oli tekemässä (silloin joskus kun teki avauksen). Valmistautui irrottamaan itsensä ja menemään eteen päin. Hän vaan mietti, pystyisikö vanhemman edelleen pitämään elämässä vai onko hänet unohdettava kokonaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt puhua lapsuuteni ongelmakohdista sekä äitini että isäni kanssa, mutta sain vain aikaan riidan. Parhaansa yrittivät, mutta kun mä vaan olen ja olen ollut alusta saakka niin hankala. Niin hankala = en ole ollut vanhempieni mukainen kaikessa totteleva täydellisyys.

Tästä tulee mieleen oma lapsi joka on nyt 13vuotias.Meillä on yksi häntä vanhenpi lapsi ja yksi nuorempi. Tämä 13vuotias on ollut pienestä saakka hyvin omaehtoinen, lujatahtoinen ja nyt myöhemmin todella itsekäs. Tämä lapsi ei ole kuunnellut neuvoja eikö ohjeita, ja aina ohjeistettu miten tulee toimia eri tilanteissa.Aina oppii kantapään kautta, tai tekee virheet muttei opi niistä. Tämä lapsi ei ole totellut, tai toiminut ohjeiden mukaan, vasta sitten kun hänelle ärähtää tai huutaa. Sitten kitisee kuinka hänelle aina huudetaaan.Siihen on aina helppo vastaus, että hänelle on sanottu asiasta n.5-10kerta

Ei tuollsisissa lapsissa ole ollut mitään vikaa, mutta ymmärtämättömät aikuiset ovat heitä vioittaneet kuvitellen että vika on siinä robotissa joka ei toimi käyttöohjeiden mukaisesti.

Tää on valitettavan yleistä että lapset nähdäån ohjailtavina robotteina ja heihin suhtaudutaan sen muksisesti. Ymmärretään että sillä robotilla on aivot,  mutta ei sitä että ne toimii miten toimii ja että robotilla on paljon muutakin. Vaikka se toimisi kuinka ohjeiden mukaan, niin myöhempänä ilmenee ettei robotti kykene tekemään itsrnäisiä päätöksiä jne koska se on koulutettu siihen että se on robotti. Selkärankasn on porautunut se ahdistava nalkutus joka käskee tekemään ja oppimaan siitäkin huolimatta vaikka itse onkin ollut se "oikein toimiva" robotti. 

Sun robotilla on ollut lähtökohtaisesti hyvät ominaisuudet joita ei olla osattu ymmärtää eikä arvostaa. Samalla sä olet osoittanut muille roboteillesi ettäs tietävät.

Maailma saa jatkossakin kaatua huonosti toimivien robottien niskaan  koska eivät jatkossakaan tule toimimaan oikein ja tästä ollaan jopa valmiita pitämään kynsin ja hampain kiinni. 

Onko kukaan saanut vanhempaansa ymmärtämään mitä on tehnyt ja pyytämään anteeksi tai muuttamaan käytöstään? Itse kipuilen sen kanssa että äiti edelleenkään ei hyväksy tekemiäni valintoja kritisoi lähes aina päätöksiäni. Aina kun ollaan kahden, ei koskaan kun muita ihmisiä on paikalla, silloin esittää mukavaa ihmistä.

Onneton 50v.

Sairasta, jos aikuisena jonkun elämän tärkein ihminen on yhä äiti. On jäänyt aikuistumatta.

Ensin tulee oma puoliso ja lapset, sitten rakkaat lemmikit joiden kanssa elän, sitten muuta sukua. 

Ei niistä ongelmista pääse sulkemalla silmänsä ja jatkamalla eteen päin. Hyvinhän sen näkee näistä tietyistä vanhemman polven edustajista täällä. Ei ole toiminut. Eteen päin on päästy kyllä, mutta systeemi ontuuu. 

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan saanut vanhempaansa ymmärtämään mitä on tehnyt ja pyytämään anteeksi tai muuttamaan käytöstään? Itse kipuilen sen kanssa että äiti edelleenkään ei hyväksy tekemiäni valintoja kritisoi lähes aina päätöksiäni. Aina kun ollaan kahden, ei koskaan kun muita ihmisiä on paikalla, silloin esittää mukavaa ihmistä.

 

Onneton 50v.

Ei 40 vuodessa ymmärrystä löytynyt eikä muutosta tapahtunut. Sure asia ja päästä irti. Älä ainakaan tuhlaa elämääsi siihen, että yrität muuttaa toista ihmistä, se ei ole mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan saanut vanhempaansa ymmärtämään mitä on tehnyt ja pyytämään anteeksi tai muuttamaan käytöstään? Itse kipuilen sen kanssa että äiti edelleenkään ei hyväksy tekemiäni valintoja kritisoi lähes aina päätöksiäni. Aina kun ollaan kahden, ei koskaan kun muita ihmisiä on paikalla, silloin esittää mukavaa ihmistä.

 

Onneton 50v.

En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta. Se vaatisi vanhemman oman terapian ja oman motivaation sille terapialle ei niin, että lapsi esittelee idean. 

Vierailija kirjoitti:

Sairasta, jos aikuisena jonkun elämän tärkein ihminen on yhä äiti. On jäänyt aikuistumatta.

Ensin tulee oma puoliso ja lapset, sitten rakkaat lemmikit joiden kanssa elän, sitten muuta sukua. 

En tiedä kirjoititko minulle mutta vastaan silti. Äiti on minulle tärkeä mutta mietin että kyllä hyvän ihmissuhteen pitäisi aina olla vastavuoroinen. Sellainen jossa kumpikin nauttii toistensa seurasta ja haluaa toiselle hyvää. Tämä toteutuu omassa perheessäni ja ystävyyssuhteissani. Mietin miksi olen äitini kanssa tekemisissä kun en itse saa siitä hyvää mieltä enää. Enkä ole usein tekemisissä, soittelemme kerran kuussa ja näemme pari-kolme kertaa vuodessa.

Onneton 50

Vierailija kirjoitti:

Sairasta, jos aikuisena jonkun elämän tärkein ihminen on yhä äiti. On jäänyt aikuistumatta.

Ensin tulee oma puoliso ja lapset, sitten rakkaat lemmikit joiden kanssa elän, sitten muuta sukua. 

Miten se, että haluaa keskustella äitinsä kanssa, tarkoittaa, että äiti on jotenkin elämän keskushenkilö?

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan saanut vanhempaansa ymmärtämään mitä on tehnyt ja pyytämään anteeksi tai muuttamaan käytöstään? Itse kipuilen sen kanssa että äiti edelleenkään ei hyväksy tekemiäni valintoja kritisoi lähes aina päätöksiäni. Aina kun ollaan kahden, ei koskaan kun muita ihmisiä on paikalla, silloin esittää mukavaa ihmistä.

 

Onneton 50v.

Voihan jestas sentään! Nää jutut menee yli ymmärrykseni. Minua ei edes 30 vuotiaana  kiinnostanut mitä äitini ajatteli. Eikä nyt kiinnosta mitä lapseni tekevät tai ovat tehneet, kuulen kyllä, voin olla ylpeä jostain asiasta, mun lapseni,  mutta ettäkö arvostelisin tai neuvoisin. Ehei .

Olet varmaan nk paremman perheen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairasta, jos aikuisena jonkun elämän tärkein ihminen on yhä äiti. On jäänyt aikuistumatta.

Ensin tulee oma puoliso ja lapset, sitten rakkaat lemmikit joiden kanssa elän, sitten muuta sukua. 

Miten se, että haluaa keskustella äitinsä kanssa, tarkoittaa, että äiti on jotenkin elämän keskushenkilö?

 

Tästä keskustelusta ainakin saa sen kuvan että vielä 50-vuotiaana elämä ja ajatukset pyörivät äidissä, äiti ennen, äiti nyt, äiti eestä, äiti takaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan saanut vanhempaansa ymmärtämään mitä on tehnyt ja pyytämään anteeksi tai muuttamaan käytöstään? Itse kipuilen sen kanssa että äiti edelleenkään ei hyväksy tekemiäni valintoja kritisoi lähes aina päätöksiäni. Aina kun ollaan kahden, ei koskaan kun muita ihmisiä on paikalla, silloin esittää mukavaa ihmistä.

 

Onneton 50v.

 

 

 

Voihan jestas sentään! Nää jutut menee yli ymmärrykseni. Minua ei edes 30 vuotiaana  kiinnostanut mitä äitini ajatteli. Eikä nyt kiinnosta mitä lapseni tekevät tai ovat tehneet, kuulen kyllä, voin olla ylpeä jostain asiasta, mun lapseni,  mutta ettäkö arvostelisin tai neuvoisin. Ehei .

Olet varmaan nk paremman perheen lapsi.

...sen sijaan sinä arvostelet täällä vauvapalstalla tuntemattomia. Olet varmaan nk. huonommasta perheestä.