Lue keskustelun säännöt.
Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?
23.02.2021 |
Olen siis terapiassa ja käsitellyt mm lapsuutta.
Kommentit (1082)
Vierailija kirjoitti:
Lapset irtautuvat kodistaan noin 20-vuotiaina. Miksi täällä on aikuisia jotka tekevät irtiottoa kuin kotoa karkaava teini? Miksi se ei ole tapahtunut normaalissa iässä?
Siksi, että ei ollut lupa puhua silloinkaan. Ei annettu tilaa olla murrosikäinen. Piti alistua ja olla kiltti ja antaa silloinkin kaiken mennä sisään yhdestä korvasta ja tulla ulos toisesta. Luuletko, että noiden ihmisten kanssa on voinut missään elämänsä tilanteessa saada olla oma itsensä ja terveesti ihminen?
Uhmaikäisenä piti olla totinen, kiltti ja tottelevainen. Murrosiässä piti käyttäytyä hillitysti ja osata itse luoda omat sääntönsä, jotka ovat asialliset ja joita noudattaa. Aikuisena taas pitää edelleen ymmärtää vanhempia ja "antaa heidän olla mitä olevat".
Missä kohtaa tuossa syntyy muunlainen suhde kuin se, että vanhempi saa olla oma itsensä yrittämättä mitään muuta ja lapsen tulee taas olla olematta oma itsensä ja yritää täysillä olla vain sitä mitä vanhempi häneltä vaatii? Siinä kohtaa, kun lapsi sanoo hyvästi vanhemmalleen. Siinä kohtaa hän saa olla oma itsensä ja näin myös valita, millaisia tekoja tekee ja kantaa vastuun niistä ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä kohtaa kun lapsi parikymppisenä menee töihin tai opiskelemaan ja muuttaa omaan asuntoonsa asumaani. Ihan ongelmakotien lasten olevan nähnyt tekevän noin jopa 16-vuotiaina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko jotenkin vajaa kun en ymmärrä tätä elämäntuskaa? Äitini oli ja lapsuuteni oli mikä oli,ei niitä voi muuttaa. Äidissä hyviä ja huonoja puolia kuten lapsuudessakin. Ei hänestä ollur haittaa, isän kanssa elivät ja me aikuiset lapset omaa elämäämme. Työssä oli keljuja ja kivoja ihmisiä, joskus sai nenilleen ja varmaan tuli itsekin loukattua jotakuta joskus.
Sisarukset puolisoineen on erilaisia kukin, eihän heitä joiden kanssa ei synkkaa tarvitse olla tekemisissä kuin perhejuhlissa.
Lapsien ja puolisoidensa ajatusmaailma (politiikassa, uskonnossa ) kaikilla ja keskenään on erilainen kuin meidön vanhempien. Mitä niistä tappelemaan tai terapeutilla juoksemaan. Jokainen saa olla mitä on.
Joko olet terve tai niin sairas, ettet näe sitä. Miksi pitäisi nähdä ongelmaa siellä, missä sitä ei ole?
En minäkään
:D
Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta aikuisuus on sitä että laskee läpi korvien. Äitinkin puhui ja huolehti monesta asiasta, minulla oli varaa vanhalle ihmiselle myönnellä ja muuttaa puheenaihetta, kysellä vaikka häneltä vanhoja asioita. Nyt olen itse vanha, kun näen lapsiani, ilmoitan heille nykyisin jo aluksi joka kerta etten vastaa puheistani. Niistä ei kannata välittää höpäjänpä mitä tahansa..
No sinun mielestä varmasti lapsia saa varmasti lyödäkkin ja lasten pitäisi siitä hiljaa vaan pysyä ja hyväksyä. Tuollaisilta ihmisiltä ne lapset sitten aikuisena katkaseekin välit.
En osaa puhua teidän jotenkin oudosti ajattelevie ja harhaisten kanssa. Anteeksi vaan.
Puhuin kun näen aikuisia viiskymppisiä lapsiani, miksi heitä
Äidit ovat ärsyttäviä normaaliperheissäkin mikä monella vaikea käsittää. Monet keskustelut näillä vauvasivuillakin ärsyttävistä äideistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta aikuisuus on sitä että laskee läpi korvien. Äitinkin puhui ja huolehti monesta asiasta, minulla oli varaa vanhalle ihmiselle myönnellä ja muuttaa puheenaihetta, kysellä vaikka häneltä vanhoja asioita. Nyt olen itse vanha, kun näen lapsiani, ilmoitan heille nykyisin jo aluksi joka kerta etten vastaa puheistani. Niistä ei kannata välittää höpäjänpä mitä tahansa..
No sinun mielestä varmasti lapsia saa varmasti lyödäkkin ja lasten pitäisi siitä hiljaa vaan pysyä ja hyväksyä. Tuollaisilta ihmisiltä ne lapset sitten aikuisena katkaseekin välit.
En osaa puhua teidän jotenkin oudosti ajattelevie ja harhaisten kanssa. Anteeksi vaan.
Puhuin kun n
Äidit ovat ärsyttäviä normaaliperheissäkin mikä monella vaikea käsittää. Monet keskustelut näillä vauvasivuillakin ärsyttävistä äideistä.
Katkotaanko näihin välejä ja käydään terapiassa käsittelemässä äidin ärsyttävyyttä? En tiedä, koska en ole törmännyt sellaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta aikuisuus on sitä että laskee läpi korvien. Äitinkin puhui ja huolehti monesta asiasta, minulla oli varaa vanhalle ihmiselle myönnellä ja muuttaa puheenaihetta, kysellä vaikka häneltä vanhoja asioita. Nyt olen itse vanha, kun näen lapsiani, ilmoitan heille nykyisin jo aluksi joka kerta etten vastaa puheistani. Niistä ei kannata välittää höpäjänpä mitä tahansa..
No sinun mielestä varmasti lapsia saa varmasti lyödäkkin ja lasten pitäisi siitä hiljaa vaan pysyä ja hyväksyä. Tuollaisilta ihmisiltä ne lapset sitten aikuisena katkaseekin välit.
En osaa puhua teidän jotenkin oudosti ajattelevie ja harh
Monet ovat kertoneet katkoneensa välit . Eivät ole kertoneet terapioistaan kun eivät vaan jaksa äitejään. Niin noloja ettei kehtaa ristiäisiinkään kutsua. Jne jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti kasvatti minua ajatuksella että kovuus ja kurjuus on jotenkin normaalia.
"Kyllä sinäkin tulet vielä huomaamaan että ei se maailma niin vain kannattele. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Odota vaan niin kohta sinäkin huomaat että olet naimisissaa ja siinä on liuta muksuja helmoissa pyörimässä. Siinä on kuule omat haaveet kaukana. Ei kannata ajatella että elämästä tulisi helppoa kuule."
Jos annoin tunteideni näkyä ulospäin, kerroin olevani väsynyt/kipeä tai yritin pyytää apua vaikka kiusatuksi tullessani, oli ainoa äidiltä tullut neuvo harjoitella olemaan tuntemuksista hiljaa. Olisi siis pitänyt karaistua.
"Ei ne kaverit koulussa katso hyvällä sitä joka rupeaa kantelupukiksi. Lasten pitää itse keskenään selvittää omat riitansa. Tulet vielä enemmän kiusatuk
Ei osannut, halusi varjella sinua samoilta vaikeuksilta joita itse oli kohdannut. Sehän on päivänselvää. Ei osannut muuta, ei osaa, ei enää tietysti opi. Tämä kannattaa vain hyväksyä. Aikuisuuteen kuuluu ihan oikeasti se että ymmärtää vanhempiensa vajavaisuuden. Ei ole eikä tule mitään eheyttävää oikeutetusta. Ihmettelen millainen terapeutti kannustaa tällaisten asioiden tonkimiseen.
Minua ärsyttää tuo avuttomuuden ja sen oikeutuksen määrä.
Vanhempi ei oppinut lapsena, koska sota/ korpi/ kurjuus/ kymmenen sisarusta tms.
Vanhempi ei opetellut aikuisena pienen lapsen vanhempana, koska ei ollut itsekään saanut/ elämä oli kovaa/ lapsi ei tajua, että jo pelkkä huolehtiminen vei voimat jne.
Vanhempi ei pysty enää vanhempana oppimaan (?syystä????).
Eli vanhempi ei osaa, ei ole koskaan opetellut, ei ole koskaan edes halunnut opetella eikä aio opetella.
Muuten, tätini aloitti opettelun kahdeksankympin korvilla eikä kokenut sitä mitenkään mahdottomaksi, mutta hän onkin fiksu nainen, jolta puuttui vain tunneälyä ja lämpöä.
Lasten sen sijaan on tarvinnut sopeutua ja opetella jo heti lapsesta, saamatta olla lapsi, koska vanhempi (lue yllä).
Lapsen pitää jatkaa sopeutumista aikuistuttuaan, koska vanhempi (lue yllä)
Lapsen koko elämä on ollut yhtä vanhemman kyvyttömyyteen sopeutumista ja itsensä mukauttamista. Ei ole kysytty, osaako lapsi ja haluaako hän yrittää vai ei. Se on ollut vain tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä syytöksiä voi saada vaikka tekisi mitä. vanhempana olen sitä mieltä että rajansa on kaikella. Omassa perheessäni lapset kasvoivat vastuullisiksi ja fiksuiksi aikuisiksi. Vierestä seurasin perhettä jossa oli kolme lasta. Yksi lapsista oli ns. kirjolla. En voi kuin kunnioittaa jaksamisen ja tukemisen ja rakkauden määrää, jota näin heidän arjessaan.
Silti tämä ns. erityinen on haastanut nyt aikuisena vanhempansa oikeuteen lapsuuden kokemuksistaan. Kuulemma ei ole saanut tarpeeksi tukea.
Mikä on tarpeeksi tarpeeksi? Vanhemmat hakivat apua jo aikaisin. Kävivät koulutuksia, veivät terapiaan, huolehtivat koulun haasteista ja rakastivat. Mutta tämän nyt aikuisen mielestä ei ole saanut mitään vanhemmiltaan.
Kaksi muuta nyt aikuista lasta puolustavat äitiä ja isäänsä. Kertovat hyvästä lapsuudesta, erityisen sisaruksensa oloista. Kaikki oli hyvin heidän mielestään.
Oikeus ei
Totta kai asiat voivat olla näinkin päin. Täällä tuntuu vain olevan pinnalla käsitys, että edes väkivaltaisessa perheessä kasvanut lapsi ei olisi oikeutettu katkaisemaan suhdetta kokonaan myöhemmällä iällä, kun on täysin ymmärtänyt, kuinka kaltoin häntä on kohdeltu.
Vierailija kirjoitti:
Lapset irtautuvat kodistaan noin 20-vuotiaina. Miksi täällä on aikuisia jotka tekevät irtiottoa kuin kotoa karkaava teini? Miksi se ei ole tapahtunut normaalissa iässä?
Koska oma identiteetti ja käsitys itsestä on jäänyt muodostumatta silloin lapsuuden ja teini-iän aikana. Vanhempi on ollut kylmä ja estänyt lasta kokemasta tarpeeksi turvallisuutta uskaltaakseen vapaasti ilmaista ja kehittää itseään. Tunteita ja muita tarpeita ei ole saanut ilmaista kotona tulematta torutuksi tai torjutuksi, väkivallalla. Syynä on vanhempien omat ongelmat mielenterveyden ja riippuvuuksien kanssa.
Kuulostaa varmaan oudolta ja nololta semmoiselle joka ei ole tämmöistä kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne. Itse olen päättänyt, etten yritä äitini kanssa puhua enää. Käsittelen terapiassa asiaa ja yritän keskittyä nykyhetkeen ja haaveilla paremmasta tulevaisuudesta.
Olette yliherkkiä ja heikkoja vätyksiä. Paljonko on ylipainoa? Hyi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset irtautuvat kodistaan noin 20-vuotiaina. Miksi täällä on aikuisia jotka tekevät irtiottoa kuin kotoa karkaava teini? Miksi se ei ole tapahtunut normaalissa iässä?
Koska oma identiteetti ja käsitys itsestä on jäänyt muodostumatta silloin lapsuuden ja teini-iän aikana. Vanhempi on ollut kylmä ja estänyt lasta kokemasta tarpeeksi turvallisuutta uskaltaakseen vapaasti ilmaista ja kehittää itseään. Tunteita ja muita tarpeita ei ole saanut ilmaista kotona tulematta torutuksi tai torjutuksi, väkivallalla. Syynä on vanhempien omat ongelmat mielenterveyden ja riippuvuuksien kanssa.
Kuulostaa varmaan oudolta ja nololta semmoiselle joka ei ole tämmöistä kokenut.
Millaisessa kodisa lapset sitten jäävät sinne lapsuuskotiin jumittamaan. Oma ikäluokkani asui jo nuorena itsellisinä, viiskymppisten lasteni serkut ja kaverit kaikki muuttaneet omilleen parikymppisinä viimeistään töihin tai opiskelemaan.
Kokemuspiirilläni en käsitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset irtautuvat kodistaan noin 20-vuotiaina. Miksi täällä on aikuisia jotka tekevät irtiottoa kuin kotoa karkaava teini? Miksi se ei ole tapahtunut normaalissa iässä?
Siksi, koska se häiriintynyt vanhempi ei ole koskaan mahdollistanut sitä ja siksi viimeinen keino on katkaista välit kokonaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä syytöksiä voi saada vaikka tekisi mitä. vanhempana olen sitä mieltä että rajansa on kaikella. Omassa perheessäni lapset kasvoivat vastuullisiksi ja fiksuiksi aikuisiksi. Vierestä seurasin perhettä jossa oli kolme lasta. Yksi lapsista oli ns. kirjolla. En voi kuin kunnioittaa jaksamisen ja tukemisen ja rakkauden määrää, jota näin heidän arjessaan.
Silti tämä ns. erityinen on haastanut nyt aikuisena vanhempansa oikeuteen lapsuuden kokemuksistaan. Kuulemma ei ole saanut tarpeeksi tukea.
Mikä on tarpeeksi tarpeeksi? Vanhemmat hakivat apua jo aikaisin. Kävivät koulutuksia, veivät terapiaan, huolehtivat koulun haasteista ja rakastivat. Mutta tämän nyt aikuisen mielestä ei ole saanut mitään vanhemmiltaan.
Kaksi muuta nyt aikuista lasta puolustavat äitiä ja isäänsä. Kertovat hyvästä lapsuudesta, erityisen sisaruksensa oloista. Kaikki
Totta kai välit saa katkaista jos haluaa. Kysymys onkin siitä että kannattaako sitä tehdä sillä samalla tulee antaneeksi toimintamallin omille lapsilleen ja tämä voi tulla itselle eteen hieman toisessa roolissa sitten aikanaan. Jos kerran tuntee että vanhemmat olivat niin huonoja, niin parasta mitä voi tehdä on yrittää itse olla parempi vanhempi omille lapsille. Ja jos katkaisee välit omiin vanhempiin niin lienee kohtuullista ettei sitten ole kärkkymässä minkäänlaista perintöosuutta kun se aika koittaa joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaisessa kodisa lapset sitten jäävät sinne lapsuuskotiin jumittamaan. Oma ikäluokkani asui jo nuorena itsellisinä, viiskymppisten lasteni serkut ja kaverit kaikki muuttaneet omilleen parikymppisinä viimeistään töihin tai opiskelemaan.
Kokemuspiirilläni en käsitä.
Muutin kotoa pois alaikäisenä. En nyt oikein ymmärrä...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset irtautuvat kodistaan noin 20-vuotiaina. Miksi täällä on aikuisia jotka tekevät irtiottoa kuin kotoa karkaava teini? Miksi se ei ole tapahtunut normaalissa iässä?
Koska oma identiteetti ja käsitys itsestä on jäänyt muodostumatta silloin lapsuuden ja teini-iän aikana. Vanhempi on ollut kylmä ja estänyt lasta kokemasta tarpeeksi turvallisuutta uskaltaakseen vapaasti ilmaista ja kehittää itseään. Tunteita ja muita tarpeita ei ole saanut ilmaista kotona tulematta torutuksi tai torjutuksi, väkivallalla. Syynä on vanhempien omat ongelmat mielenterveyden ja riippuvuuksien kanssa.
Kuulostaa varmaan oudolta ja nololta semmoiselle joka ei ole tämmöistä kokenut.
Millaisessa kodisa lapset sitten jäävät sinne lapsuuskotiin jumittamaan. Oma ikäluokkani asui jo nuor
Voipi olla, ettet käsitä, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi. Ei tässä nyt puhuta mistään lapsuudenkodista poismuuttamisesta :D
Ei mennyttä voi muuttaa, vaikka keskustelisitte kuinka.
Tärkeää, että hyväksyt sen, että kävi vaan huono onni, että olivat, mitä olivat. Eivätkä muutu. Ei heitä sinun murheesi kiinnosta.
Hyväksy se, että elämä ei ole oikeudenmukaista etkä voi sitä asiaa puhumalla muuttaa. Sitten pystyt irtautumaan menneistä ja elämään omaa elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
En osaa puhua teidän jotenkin oudosti ajattelevie ja harhaisten kanssa. Anteeksi vaan.
Mistä tunnistaa ihmistyyppi. "Harhaisten." Bravo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä syytöksiä voi saada vaikka tekisi mitä. vanhempana olen sitä mieltä että rajansa on kaikella. Omassa perheessäni lapset kasvoivat vastuullisiksi ja fiksuiksi aikuisiksi. Vierestä seurasin perhettä jossa oli kolme lasta. Yksi lapsista oli ns. kirjolla. En voi kuin kunnioittaa jaksamisen ja tukemisen ja rakkauden määrää, jota näin heidän arjessaan.
Silti tämä ns. erityinen on haastanut nyt aikuisena vanhempansa oikeuteen lapsuuden kokemuksistaan. Kuulemma ei ole saanut tarpeeksi tukea.
Mikä on tarpeeksi tarpeeksi? Vanhemmat hakivat apua jo aikaisin. Kävivät koulutuksia, veivät terapiaan, huolehtivat koulun haasteista ja rakastivat. Mutta tämän nyt aikuisen mielestä ei ole saanut mitään vanhemmiltaan.
Kaksi muuta nyt aikuista lasta puolustavat äitiä ja isäänsä. Kertovat hyvästä
Totta kai välit saa katkaista jos haluaa. Kysymys onkin siitä että kannattaako sitä tehdä sillä samalla tulee antaneeksi toimintamallin omille lapsilleen ja tämä voi tulla itselle eteen hieman toisessa roolissa sitten aikanaan. Jos kerran tuntee että vanhemmat olivat niin huonoja, niin parasta mitä voi tehdä on yrittää itse olla parempi vanhempi omille lapsille. Ja jos katkaisee välit omiin vanhempiin niin lienee kohtuullista ettei sitten ole kärkkymässä minkäänlaista perintöosuutta kun se aika koittaa joskus.
Kyllä minä uskallan nykyään katkoa välit ihan kehen tahansa ja luotan siihen, että minut tuntevat terveet ihmiset eivät katko minuun välejä, ovat he lapsiani, sukulaisiani tai ystäviäni.
Perintö on varmaan aika sivuseikka, kun puhutaan suuremmista asioista. Olen miettinyt sitä omalta osaltani. En voi tietää, miten sen kanssa käy. En voi tietenkään edes tietää, vaikka itse kuolisin ensin. Olen ihan valmis olemaan ilman perintöä olenhan ollut ilman sitä ihmistä muutenkin (tässä muuten meni niin päin, että vanhempi hylkäsi). Toisaalta vanhempien aiheuttama myyräntyö elämälleni ja terveydelleni on tullut niin kalliiksi, että perintö olisi vain kohtuullinen korvaus kattamaan kärsimystä ja kuluja. Jos vanhempi on eri mieltä niin ihan siitä vaan.
En tiedä, olisinko osannut minkään terapian avulla nousta äitiäni vastaan ja omille, MINUN jaloilleni, ei hänen haluamallaan tavalla vaan täysin omallani.
Siinä mielessä äidin kuolema tuli vapautuksena. Nyt voin vapaasti käsitellä asiat ja olen kasvanut valtavasti näinä vuosina ja alkanut ottaa omaa minuuttani haltuuni.
On erilaisia temperamentteja jo vauvanakin, tietenkin. Eihän me kaikki mitenkään samanlaisia olla syntymän hetkellä. Mutta kun puhutaan luonteesta niin on kyse aika paljon suuremmasta kokonaisuudesta. Ihmisen luonne kehittyy oikeastaan vasta teini-ikäisenä kunnolla eli kannattaa varata siihen kasvatuksessa sen tarvitsema aika. Me ihmiset kehitytään niin hitaasti että ei luonne mitenkään voi olla ennalta määrätty.
Ehdottomasti ei ole niin että vauvan luonne olisi jo olemassa ja "muuttumaton". Ei.