Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Miksei yksikään näistä vanhemman polven äideistä voi kirjoittaa tänne edes yhtä sovittelevaa ja ymmärtävää viestiä? Se on siis niin tuntematon konsepti, ettei se ole edes vaihtoehto?

Nuorempien on ollut pakko opetella ihmissuhdetaitoja työelämässäkin eri tavalla kuin vanhempien. Yksi ystäväni sanoi joskus, että jos on elänyt äitinsä kanssa, pärjää kenen tahansa asiakkaan kanssa. 

Vierailija kirjoitti: Miksi täällä yhä käytetään tuota vanhanaikaista "oli yksi lapsi joka oli paha mutta muut lapset on ihan kunnossa, joten syy on selkeästi lapsessa" väittämää?

Se on jo ihan tutkittu juttu, etteivät vanhemmat kohtele kaikkia lapsia tasa-arvoisesti. Varsinkin jos lapsen persoona poikkeaa vanhemman omasta hyvinkin paljon niin hyvin herkästi lapsi joutuu silloin vähemmälle huomiolle ja usein suurempiin ongelmiin kuin ne lapset, joiden persoonat taas ovat samankaltaisia vanhemman kanssa.

Myöskin jos lapsi on ollut esimerkiksi jo vauvana hyvin itkuinen ja muutenkin vauvan takia vanhemmat ovat olleet vähemmällä unilla, silloin tunneside tähän vauvaan on voinut olla huomattavasti heikompi, kuin aikaisempiin helpompiin lapsiin. Talloin helposti vanhemmat tiuskivat tälle lapselle enemmän ja puhuvat negatiivisempaan sävyyn kuin niille edellisille lapsille, mitkä jo siis ihan tutkitusti vauvatkin kykenevät huomaamaan, ettei heitä kohdella tai puhuta samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Äiti kasvatti minua ajatuksella että kovuus ja kurjuus on jotenkin normaalia.

"Kyllä sinäkin tulet vielä huomaamaan että ei se maailma niin vain kannattele. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Odota vaan niin kohta sinäkin huomaat että olet naimisissaa ja siinä on liuta muksuja helmoissa pyörimässä. Siinä on kuule omat haaveet kaukana. Ei kannata ajatella että elämästä tulisi helppoa kuule."

Jos annoin tunteideni näkyä ulospäin, kerroin olevani väsynyt/kipeä tai yritin pyytää apua vaikka kiusatuksi tullessani, oli ainoa äidiltä tullut neuvo harjoitella olemaan tuntemuksista hiljaa. Olisi siis pitänyt karaistua.

"Ei ne kaverit koulussa katso hyvällä sitä joka rupeaa kantelupukiksi. Lasten pitää itse keskenään selvittää omat riitansa. Tulet vielä enemmän kiusatuksi jos joku aikuinen rupeaa selvittämään asiaa."

Mutta kuitenkin oli muita lapsia joiden vanhemmat oli mukana. Ei siitä ketään kiusattu.

Miksi et voi kasvaa ilman äitiäsi rasittamatta jutuillasi? Hän ei voi jälkikäteen asioita muuttaa.

Miksi ei voi olla hyvä ja täydellinen riitelemättä sen kahdeksankymppisen kanssa?

Miksi keskustelisit. Mennyt on mennyttä, mene terapian turvin eteenpäin. "Keskustelemalla" voit pilata tulevankin.

Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua. 

Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan. 

Vierailija kirjoitti: Miksi täällä yhä käytetään tuota vanhanaikaista "oli yksi lapsi joka oli paha mutta muut lapset on ihan kunnossa, joten syy on selkeästi lapsessa" väittämää? Se on jo ihan tutkittu juttu, etteivät vanhemmat kohtele kaikkia lapsia tasa-arvoisesti. Varsinkin jos lapsen persoona poikkeaa vanhemman omasta hyvinkin paljon niin hyvin herkästi lapsi joutuu silloin vähemmälle huomiolle ja usein suurempiin ongelmiin kuin ne lapset, joiden persoonat taas ovat samankaltaisia vanhemman kanssa.

Onko teillä lapsia? Jollaisella jolla on useampi luulisi olevan ihan selvää että samassa perheessä voi olla huoleton optimisti ja maailman murheita kantava pessimisti. Sitä murehtivaa kannatellaan enemmän, eli juuri tuon ylläolevan väittämän vastaisesti. Koska vanhempi tietysti haluaa lapsensa olevan onnellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua. 

Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan. 

Tai kannattaa katkaista välit vanhempiin, jos ymmärtämistä ei asiaan löydy.

Vierailija kirjoitti:

Miksi keskustelisit. Mennyt on mennyttä, mene terapian turvin eteenpäin. "Keskustelemalla" voit pilata tulevankin.

Keskustelemattomuus pilaa tulevan 100 % varmuudella. Keskustelulla on joku mikroskooppisen pieni tsäänssi. Fakta on se, että sitä kohtaamista tuskin tapahtuu. Toki joku vanhempi "valaistuu".

Näillä vanhemmilla on avioliittokin ollut samanlainen. Ei kohdata henkisellä tasolla siinäkään. Ei heitä ole koskaan kukaan kohdannut ja sitten tyttären lähestyminen näyttää vieraalta  avaruusolennolta eikä tiedetä, miten sen kanssa toimia. 

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä lapsia? Jollaisella jolla on useampi luulisi olevan ihan selvää että samassa perheessä voi olla huoleton optimisti ja maailman murheita kantava pessimisti. Sitä murehtivaa kannatellaan enemmän, eli juuri tuon ylläolevan väittämän vastaisesti. Koska vanhempi tietysti haluaa lapsensa olevan onnellinen. . 

Niin, se on jälleen helppoa maalata se lapsi vääräksi, eli mustalammas lapseksi ja kaataa kaikki paha taas tämän niskaan.

Pessimistit ei synny pessimisteiksi, heidät kasvatetaan pessimisteiksi.

Vierailija kirjoitti:

Äiti kasvatti minua ajatuksella että kovuus ja kurjuus on jotenkin normaalia.

"Kyllä sinäkin tulet vielä huomaamaan että ei se maailma niin vain kannattele. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Odota vaan niin kohta sinäkin huomaat että olet naimisissaa ja siinä on liuta muksuja helmoissa pyörimässä. Siinä on kuule omat haaveet kaukana. Ei kannata ajatella että elämästä tulisi helppoa kuule."

Jos annoin tunteideni näkyä ulospäin, kerroin olevani väsynyt/kipeä tai yritin pyytää apua vaikka kiusatuksi tullessani, oli ainoa äidiltä tullut neuvo harjoitella olemaan tuntemuksista hiljaa. Olisi siis pitänyt karaistua.

"Ei ne kaverit koulussa katso hyvällä sitä joka rupeaa kantelupukiksi. Lasten pitää itse keskenään selvittää omat riitansa. Tulet vielä enemmän kiusatuksi jos joku aikuinen rupeaa selvittämään asiaa."

Mutta kuitenkin oli muita lapsia joiden vanhemmat oli mukana. Ei siitä ketään kiusattu.

Saat tietysti opetella. Mutta onhan täysin utopistinen ajatus, että äitisi, joka on sama ihminen nyt kuin silloinkin, olisi jotenkin kokenut valaistumisen ja nyt jutustelisi kanssasi asiasta ja olisi kovasti pahoillaan ja mielestään väärässä. Ei tietenkään. Et sinäkään vanhana sitten mielestäsi ole ollut, kun lapsesi syyttää sinua taas vuorostaan lapsuudestaan. Sinä ajattelet että olit niin paljon parempi ja erilainen kuin äitisi. Sinun äitisikin ajattelee niin. 

Vierailija kirjoitti:

Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua. 

Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan. 

Ei kannata neuvoa asioista, joista ei tiedä mitään. 

Terapeutti, joka suosittelee rajojen muodostamista ja pitämistä, on ainoa toimiva terapeutti. Yliymmärtämisen hyväksyminen pitkittää ongelmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua. 

Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan. 

 

Tai kannattaa katkaista välit vanhempiin, jos ymmärtämistä ei asiaan löydy.

Ei kannata. Halusi tai ei, niin vanhemmat ovat aina vanhempia. Parempi on, kun oppii hyväksymään myös heidät puutteineen kaikkineen. Se on aikuistumista. 

Vierailija kirjoitti:

Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua. 

Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan. 

Eikö se ole ihan se ja sama, jos lapsi katkoo välit, kun ette kuitenkaan siitä lapsesta välitä? Lapsen pitää olla kulissina? Potentiaalisena auttajana? Kuuntelemassa teidän omia juttujanne? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua. 

Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan. 

 

Tai kannattaa katkaista välit vanhempiin, jos ymmärtämistä ei asiaan löydy.

Ei kannata. Halusi tai ei, niin vanhemmat ovat aina vanhempia. Parempi on, kun oppii hyväksymään myös heidät puutteineen kaikkineen. Se on aikuistumista. 

Kyllä kannattaa. Se, että he ovat vanhempiasi ei tarkoita sitä, että huonoa kohtelua heiltä tarvitsee sietää.

Se on aikuisena olemista, ettei suostu tulemaan kaltoinkohdelluksi edes läheisiltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti kasvatti minua ajatuksella että kovuus ja kurjuus on jotenkin normaalia.

"Kyllä sinäkin tulet vielä huomaamaan että ei se maailma niin vain kannattele. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Odota vaan niin kohta sinäkin huomaat että olet naimisissaa ja siinä on liuta muksuja helmoissa pyörimässä. Siinä on kuule omat haaveet kaukana. Ei kannata ajatella että elämästä tulisi helppoa kuule."

Jos annoin tunteideni näkyä ulospäin, kerroin olevani väsynyt/kipeä tai yritin pyytää apua vaikka kiusatuksi tullessani, oli ainoa äidiltä tullut neuvo harjoitella olemaan tuntemuksista hiljaa. Olisi siis pitänyt karaistua.

"Ei ne kaverit koulussa katso hyvällä sitä joka rupeaa kantelupukiksi. Lasten pitää itse keskenään selvittää omat riitansa. Tulet vielä enemmän kiusatuksi jos joku aikuinen rupeaa selvittämään asiaa."

Mutta kuitenkin oli muita lapsia joiden va

Saat tietysti opetella. Mutta onhan täysin utopistinen ajatus, että äitisi, joka on sama ihminen nyt kuin silloinkin, olisi jotenkin kokenut valaistumisen ja nyt jutustelisi kanssasi asiasta ja olisi kovasti pahoillaan ja mielestään väärässä. Ei tietenkään. Et sinäkään vanhana sitten mielestäsi ole ollut, kun lapsesi syyttää sinua taas vuorostaan lapsuudestaan. Sinä ajattelet että olit niin paljon parempi ja erilainen kuin äitisi. Sinun äitisikin ajattelee niin. 

Ei pidä paikkaansa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä ja olen opetellut ihmissuhdetaitoja sekä omaa sisäistä maailmaani. Minulla ei ole mitään tarvetta siilipuolustukseen. Häpeä ei lamaa minua. Ja olen epäonnistunut monessa asiassa, en kuvittele olevani täydellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä lapsia? Jollaisella jolla on useampi luulisi olevan ihan selvää että samassa perheessä voi olla huoleton optimisti ja maailman murheita kantava pessimisti. Sitä murehtivaa kannatellaan enemmän, eli juuri tuon ylläolevan väittämän vastaisesti. Koska vanhempi tietysti haluaa lapsensa olevan onnellinen. . 

 

Niin, se on jälleen helppoa maalata se lapsi vääräksi, eli mustalammas lapseksi ja kaataa kaikki paha taas tämän niskaan. Pessimistit ei synny pessimisteiksi, heidät kasvatetaan pessimisteiksi.

Nimenomaan syntyy. Sinulla ei varmaankaan ole omia lapsia. Lapsen persoonallisuus on olemassa jo ennen syntymää, he syntyvät sellaisina kuin ovat. Tietysti siihen voi vähän kasvatuksella vaikuttaa, mutta perusluonne on ja pysyy. Meillä on yksi kolmesta sellainen lapsi, vaikka itse olemme hyvin myönteisiä optimisteja. Emme tietysti kaada mitään niskaan, vaan päin vastoin yritämme kaikessa näyttää ja opettaa että elämä kantaa ja lasi on puolitäynnä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä lapsia? Jollaisella jolla on useampi luulisi olevan ihan selvää että samassa perheessä voi olla huoleton optimisti ja maailman murheita kantava pessimisti. Sitä murehtivaa kannatellaan enemmän, eli juuri tuon ylläolevan väittämän vastaisesti. Koska vanhempi tietysti haluaa lapsensa olevan onnellinen. . 

 

Niin, se on jälleen helppoa maalata se lapsi vääräksi, eli mustalammas lapseksi ja kaataa kaikki paha taas tämän niskaan. Pessimistit ei synny pessimisteiksi, heidät kasvatetaan pessimisteiksi.

En usko tuohon. Ihmiset ovat erilaisia. Toiset ovat luonnostaan herkempiä ajattelemaan asioiden negatiivisia puolia. Hullua, jos vanhempia ruvetaan syyttämään lapsien persoonallisista piirteistäkin.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan syntyy. Sinulla ei varmaankaan ole omia lapsia. Lapsen persoonallisuus on olemassa jo ennen syntymää, he syntyvät sellaisina kuin ovat. Tietysti siihen voi vähän kasvatuksella vaikuttaa, mutta perusluonne on ja pysyy. Meillä on yksi kolmesta sellainen lapsi, vaikka itse olemme hyvin myönteisiä optimisteja. Emme tietysti kaada mitään niskaan, vaan päin vastoin yritämme kaikessa näyttää ja opettaa että elämä kantaa ja lasi on puolitäynnä. . 

Kun ei synny. Pessimismi on ympäristön aiheuttama ajattelutapa mikä ei ole synnynnäinen. Myöskään lapsen persoonallisuus ei ole jo "olemassa" ennen syntymistä. Siellä on vain pieniä piirteitä, mutta ei se valmis persoona synny kuin vasta ulkoa tulevan muokkauksen saattelemana.

Oot varmaan käynyt jotain ikivanhoja psykologian kursseja, joissa puhutaan vielä vanhojen oppien takaa, että mukamas ihmiset omaavat kaikki persoonallisuuspiirteensä jo heti syntyessään, mutta tämä on jo niin vanhaa tietoa että ei sitä todellakaan kannata jakaa oikeana, kun on vanhentunutta tietoa.

Olenko jotenkin vajaa kun en ymmärrä tätä elämäntuskaa? Äitini oli ja lapsuuteni oli mikä oli,ei niitä voi muuttaa. Äidissä hyviä ja huonoja puolia kuten lapsuudessakin.  Ei hänestä ollur haittaa, isän kanssa elivät ja me aikuiset lapset omaa elämäämme. Työssä oli keljuja ja kivoja ihmisiä, joskus sai nenilleen ja varmaan tuli itsekin loukattua jotakuta joskus. 

Sisarukset puolisoineen on erilaisia kukin, eihän heitä joiden kanssa ei synkkaa tarvitse olla tekemisissä kuin perhejuhlissa.

Lapsien ja puolisoidensa  ajatusmaailma  (politiikassa, uskonnossa ) kaikilla ja keskenään  on erilainen kuin meidön vanhempien.  Mitä niistä tappelemaan tai terapeutilla juoksemaan. Jokainen saa olla mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Äiti kasvatti minua ajatuksella että kovuus ja kurjuus on jotenkin normaalia.

"Kyllä sinäkin tulet vielä huomaamaan että ei se maailma niin vain kannattele. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Odota vaan niin kohta sinäkin huomaat että olet naimisissaa ja siinä on liuta muksuja helmoissa pyörimässä. Siinä on kuule omat haaveet kaukana. Ei kannata ajatella että elämästä tulisi helppoa kuule."

Jos annoin tunteideni näkyä ulospäin, kerroin olevani väsynyt/kipeä tai yritin pyytää apua vaikka kiusatuksi tullessani, oli ainoa äidiltä tullut neuvo harjoitella olemaan tuntemuksista hiljaa. Olisi siis pitänyt karaistua.

"Ei ne kaverit koulussa katso hyvällä sitä joka rupeaa kantelupukiksi. Lasten pitää itse keskenään selvittää omat riitansa. Tulet vielä enemmän kiusatuksi jos joku aikuinen rupeaa selvittämään asiaa."

Mutta kuitenkin oli muita lapsia joiden vanhemmat oli mukana. Ei siitä ketään kiusattu.

Äitisi halusi valmistaa sinut pärjäämään maailmassa. Olipa kamala äiti, teki sen, mitä äidin kuuluu tehdä.