Lue keskustelun säännöt.
Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?
23.02.2021 |
Olen siis terapiassa ja käsitellyt mm lapsuutta.
Kommentit (1082)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan syntyy. Sinulla ei varmaankaan ole omia lapsia. Lapsen persoonallisuus on olemassa jo ennen syntymää, he syntyvät sellaisina kuin ovat. Tietysti siihen voi vähän kasvatuksella vaikuttaa, mutta perusluonne on ja pysyy. Meillä on yksi kolmesta sellainen lapsi, vaikka itse olemme hyvin myönteisiä optimisteja. Emme tietysti kaada mitään niskaan, vaan päin vastoin yritämme kaikessa näyttää ja opettaa että elämä kantaa ja lasi on puolitäynnä. .
Kun ei synny. Pessimismi on ympäristön aiheuttama ajattelutapa mikä ei ole synnynnäinen. Myöskään lapsen persoonallisuus ei ole jo "olemassa" ennen syntymistä. Siellä on vain pieniä piirteitä, mutta ei se valmis persoona synny kuin vasta ulkoa tulevan muokkauksen saattelemana. Oot varmaan käynyt jotain ikivanhoja psykologian kursseja, joissa puhutaan vielä vanhojen oppien takaa, että mukamas ihmiset omaavat ka
Onko sinulla lapsia? En vetoa mihinkään kursseihin, vaan siihen että minulla on kolme lasta, jotka kaikki tulivat tähän maailman täsmälleen omina itsenään. Yksi vilkas huoleton, yksi murehtija, yksi lempeä ja rauhallinen. Heti laitoksella näkyi luonne ja se on edelleen muuttumaton. Kaikki ihania ja rakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua.
Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan.
Tai kannattaa katkaista välit vanhempiin, jos ymmärtämistä ei asiaan löydy.
Ei kannata. Halusi tai ei, niin vanhemmat ovat aina vanhempia. Parempi on, kun oppii hyväksymään myös heidät puutteineen kaikkineen. Se on aikuistumista.
Ei ole. Aikuista vastuunkantoa on se, että suojelee itsensä väkivallalta. Jos vanhempi ei pysty muuhun kuin olemaan rajoja rikkova tyranni - sitähän tuo sinunkin lauseesi on - on, aikuinen teko ottaa ja lähteä. Tajuta, että omat jalat kantavat, vaikka vanhemmat ovat tehneet kaikkensa niiden heikentämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla lapsia? En vetoa mihinkään kursseihin, vaan siihen että minulla on kolme lasta, jotka kaikki tulivat tähän maailman täsmälleen omina itsenään. Yksi vilkas huoleton, yksi murehtija, yksi lempeä ja rauhallinen. Heti laitoksella näkyi luonne ja se on edelleen muuttumaton. Kaikki ihania ja rakkaita. .
Kuule se on ihan sama vaikka sulla olisi 500 lasta. Sun henkilökohtainen kokemus ei ole faktapohjaista tietoa eivätkä vanhemmat muista miten eritavalla he ovat kohdelleet lapsiaansa.
Vierailija kirjoitti:
Olenko jotenkin vajaa kun en ymmärrä tätä elämäntuskaa? Äitini oli ja lapsuuteni oli mikä oli,ei niitä voi muuttaa. Äidissä hyviä ja huonoja puolia kuten lapsuudessakin. Ei hänestä ollur haittaa, isän kanssa elivät ja me aikuiset lapset omaa elämäämme. Työssä oli keljuja ja kivoja ihmisiä, joskus sai nenilleen ja varmaan tuli itsekin loukattua jotakuta joskus.
Sisarukset puolisoineen on erilaisia kukin, eihän heitä joiden kanssa ei synkkaa tarvitse olla tekemisissä kuin perhejuhlissa.
Lapsien ja puolisoidensa ajatusmaailma (politiikassa, uskonnossa ) kaikilla ja keskenään on erilainen kuin meidön vanhempien. Mitä niistä tappelemaan tai terapeutilla juoksemaan. Jokainen saa olla mitä on.
Joko olet terve tai niin sairas, ettet näe sitä. Miksi pitäisi nähdä ongelmaa siellä, missä sitä ei ole?
En minäkään mene taivastelemaan diabetes-ketjuun, että mikä ihme nyt on, en minä vaan tarvitse insuliinipistoksia.
Sinä et siis usko, että on olemassa perheväkivaltaa ja lapsia, jotka kasvavat oloissa, joissa lapsen ei kuuluisi kasvaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua.
Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan.
Tai kannattaa katkaista välit vanhempiin, jos ymmärtämistä ei asiaan löydy.
Ei kannata. Halusi tai ei, niin vanhemmat ovat aina vanhempia. Parempi
on, kun oppii hyväksymään myös heidät puutteineen kaikkineen. Se on aikuistumista.
Kyllä minusta aikuisuus on sitä että laskee läpi korvien. Äitinkin puhui ja huolehti monesta asiasta, minulla oli varaa vanhalle ihmiselle myönnellä ja muuttaa puheenaihetta, kysellä vaikka häneltä vanhoja asioita.
Nyt olen itse vanha, kun näen lapsiani, ilmoitan heille nykyisin jo aluksi joka kerta etten vastaa puheistani. Niistä ei kannata välittää höpäjänpä mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla lapsia? En vetoa mihinkään kursseihin, vaan siihen että minulla on kolme lasta, jotka kaikki tulivat tähän maailman täsmälleen omina itsenään. Yksi vilkas huoleton, yksi murehtija, yksi lempeä ja rauhallinen. Heti laitoksella näkyi luonne ja se on edelleen muuttumaton. Kaikki ihania ja rakkaita. .
Kuule se on ihan sama vaikka sulla olisi 500 lasta. Sun henkilökohtainen kokemus ei ole faktapohjaista tietoa eivätkä vanhemmat muista miten eritavalla he ovat kohdelleet lapsiaansa.
Montako sinulla siis on?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta aikuisuus on sitä että laskee läpi korvien. Äitinkin puhui ja huolehti monesta asiasta, minulla oli varaa vanhalle ihmiselle myönnellä ja muuttaa puheenaihetta, kysellä vaikka häneltä vanhoja asioita.
Nyt olen itse vanha, kun näen lapsiani, ilmoitan heille nykyisin jo aluksi joka kerta etten vastaa puheistani. Niistä ei kannata välittää höpäjänpä mitä tahansa..
No sinun mielestä varmasti lapsia saa varmasti lyödäkkin ja lasten pitäisi siitä hiljaa vaan pysyä ja hyväksyä. Tuollaisilta ihmisiltä ne lapset sitten aikuisena katkaseekin välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voi kasvaa ilman äitiäsi rasittamatta jutuillasi? Hän ei voi jälkikäteen asioita muuttaa.
Miksi ei voi olla hyvä ja täydellinen riitelemättä sen kahdeksankymppisen kanssa?
Koska sisimmässäni haluaisin että hänkin saisi rakkautta ja että meidän välillä voisi olla lempeyttä ja ystävyyttä. Kaipaan äitiä ja haluaisin tulla hyväksytyksi. Tiedän nyt että tämä on satua ja turhaa, mutta minun täytyi yrittää. Pelkäsin että tulisin katumaan myöhemmin jos en tässä vaiheessa edes kokeilisi ottaa äitiä kädestä. Kokeilin, ja juttelimme vuoden tai kaksi. Mutta äiti ei tarttunut käteeni vaan halusi jäädä yksin sinne harmaaseen ja kylmään.
Ei sitä noin vain halua uskoa että joutuisi luopumaan jostakin niin suuresta näin. Yrittää vuosikausia väkisin kannatella pienen pientä liekkiä ennen kuin se sitten lopulta kohtaa tarpeeksi kalseutta ja sammuu. Mutta vaikeaa se on se luopuminen. On niin monet kyynelet purkanut yksin itsensä kanssa siitä että olisipa itselläkin oma äiti.
Vierailija kirjoitti:
Olenko jotenkin vajaa kun en ymmärrä tätä elämäntuskaa? Äitini oli ja lapsuuteni oli mikä oli,ei niitä voi muuttaa. Äidissä hyviä ja huonoja puolia kuten lapsuudessakin. Ei hänestä ollur haittaa, isän kanssa elivät ja me aikuiset lapset omaa elämäämme. Työssä oli keljuja ja kivoja ihmisiä, joskus sai nenilleen ja varmaan tuli itsekin loukattua jotakuta joskus.
Sisarukset puolisoineen on erilaisia kukin, eihän heitä joiden kanssa ei synkkaa tarvitse olla tekemisissä kuin perhejuhlissa.
Lapsien ja puolisoidensa ajatusmaailma (politiikassa, uskonnossa ) kaikilla ja keskenään on erilainen kuin meidön vanhempien. Mitä niistä tappelemaan tai terapeutilla juoksemaan. Jokainen saa olla mitä on.
Ai narkki veli saa varastaa vanhempien rahat ja diilata tavarat vapaasti? Narsisti äiti saa vapaasti luoda vastakkaisaseman kahden lapsen välille ja luoda siihen draamaa? Isä saa ryypätä vapaasti ja kännissä riehua ja kosketella lapsia? Äiti voi harrastaa seksiä lasten nähden baarista tuodun tyypin kanssa? Se nyt on ihan ok, jos ei jaksa ostaa jääkaappiin ruokaa? On ihan ok kertoa lapselle, ettei olisi tätä koskaan edes halunnut?
Joo, annetaan kaikkien kukkien kukkia. Not.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko jotenkin vajaa kun en ymmärrä tätä elämäntuskaa? Äitini oli ja lapsuuteni oli mikä oli,ei niitä voi muuttaa. Äidissä hyviä ja huonoja puolia kuten lapsuudessakin. Ei hänestä ollur haittaa, isän kanssa elivät ja me aikuiset lapset omaa elämäämme. Työssä oli keljuja ja kivoja ihmisiä, joskus sai nenilleen ja varmaan tuli itsekin loukattua jotakuta joskus.
Sisarukset puolisoineen on erilaisia kukin, eihän heitä joiden kanssa ei synkkaa tarvitse olla tekemisissä kuin perhejuhlissa.
Lapsien ja puolisoidensa ajatusmaailma (politiikassa, uskonnossa ) kaikilla ja keskenään on erilainen kuin meidön vanhempien. Mitä niistä tappelemaan tai terapeutilla juoksemaan. Jokainen saa olla mitä on.
Joko olet terve tai niin sairas, ettet näe sitä. Miksi pitäisi nähdä ongelmaa siellä, missä sitä ei ole?
En minäkään
On mutta ei sitä voi muuttaa muuksi vaikka äitinsä kanssa kuinka keskustelisi. Hyvä jos löytyisi heiltäkin muita työkaluja johdattaa ihmistä tasapainoon kuin yllyttää äidin kimppuun.
Täällä selvästi yrittää tuo yksi puolustella sitä, että tietää sisimmissään itse kohdelleensa lapsiaansa huonosti :) Siksi sanoo, että pitäisi vaan hyväksyä ja unohtaa, eikä äitiin saisi välejä katkaista.
Omatontu kolkuttaaaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti kasvatti minua ajatuksella että kovuus ja kurjuus on jotenkin normaalia.
"Kyllä sinäkin tulet vielä huomaamaan että ei se maailma niin vain kannattele. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Odota vaan niin kohta sinäkin huomaat että olet naimisissaa ja siinä on liuta muksuja helmoissa pyörimässä. Siinä on kuule omat haaveet kaukana. Ei kannata ajatella että elämästä tulisi helppoa kuule."
Jos annoin tunteideni näkyä ulospäin, kerroin olevani väsynyt/kipeä tai yritin pyytää apua vaikka kiusatuksi tullessani, oli ainoa äidiltä tullut neuvo harjoitella olemaan tuntemuksista hiljaa. Olisi siis pitänyt karaistua.
"Ei ne kaverit koulussa katso hyvällä sitä joka rupeaa kantelupukiksi. Lasten pitää itse keskenään selvittää omat riitansa. Tulet vielä enemmän kiusatuksi jos joku aikuinen rupeaa selvittämään asiaa."
Mutta kuitenkin oli muita lapsia joiden va
Äitisi halusi valmistaa sinut pärjäämään maailmassa. Olipa kamala äiti, teki sen, mitä äidin kuuluu tehdä.
Niin. Halusi opettaa sinnittelemään kurjuudessa eikä menestymään maailmassa. Ei saavuttamaan hyvää oloa, hyviä ihmissuhteita, hyvää työpaikkaa, hyvää terveyttä. Halusi valmistaa lapsen siihen, että paskaa sataa niskaan eikä sille mitään voi, joten paras opetella nauttimaan siinä uimisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko jotenkin vajaa kun en ymmärrä tätä elämäntuskaa? Äitini oli ja lapsuuteni oli mikä oli,ei niitä voi muuttaa. Äidissä hyviä ja huonoja puolia kuten lapsuudessakin. Ei hänestä ollur haittaa, isän kanssa elivät ja me aikuiset lapset omaa elämäämme. Työssä oli keljuja ja kivoja ihmisiä, joskus sai nenilleen ja varmaan tuli itsekin loukattua jotakuta joskus.
Sisarukset puolisoineen on erilaisia kukin, eihän heitä joiden kanssa ei synkkaa tarvitse olla tekemisissä kuin perhejuhlissa.
Lapsien ja puolisoidensa ajatusmaailma (politiikassa, uskonnossa ) kaikilla ja keskenään on erilainen kuin meidön vanhempien. Mitä niistä tappelemaan tai terapeutilla juoksemaan. Jokainen saa olla mitä on.
Ai narkki veli saa varastaa vanhempien rahat ja diilata tavarat vapaasti? Narsisti äiti saa vapaasti luoda vastakkaisaseman kahden lapse
Puhun aikuisten suhteista keskenään. En lastensuojelun piiriin kuuluvista asioista. Enkä rikollisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta aikuisuus on sitä että laskee läpi korvien. Äitinkin puhui ja huolehti monesta asiasta, minulla oli varaa vanhalle ihmiselle myönnellä ja muuttaa puheenaihetta, kysellä vaikka häneltä vanhoja asioita. Nyt olen itse vanha, kun näen lapsiani, ilmoitan heille nykyisin jo aluksi joka kerta etten vastaa puheistani. Niistä ei kannata välittää höpäjänpä mitä tahansa..
No sinun mielestä varmasti lapsia saa varmasti lyödäkkin ja lasten pitäisi siitä hiljaa vaan pysyä ja hyväksyä. Tuollaisilta ihmisiltä ne lapset sitten aikuisena katkaseekin välit.
En osaa puhua teidän jotenkin oudosti ajattelevie ja harhaisten kanssa. Anteeksi vaan.
Puhuin kun näen aikuisia viiskymppisiä lapsiani, miksi heitä löisin? Ovatko he katkaisseet välit kun kirjoitin näkevämme toisiamme?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua.
Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan.
Tai kannattaa katkaista välit vanhempiin, jos ymmärtämistä ei asiaan löydy.
Ei kannata. Halusi tai ei, niin vanhemmat ovat aina vanhempia. Parempi
on, kun oppii hyväksymään myös hei
Kyllä minusta aikuisuus on sitä että laskee läpi korvien. Äitinkin puhui ja huolehti monesta asiasta, minulla oli varaa vanhalle ihmiselle myönnellä ja muuttaa puheenaihetta, kysellä vaikka häneltä vanhoja asioita.
Nyt olen itse vanha, kun näen lapsiani, ilmoitan heille nykyisin jo aluksi joka kerta etten vastaa puheistani. Niistä ei kannata välittää höpäjänpä mitä tahansa.
Mun aikuisuus ei ole sitä, että annan vanhan äidin kertoa, miten hankala ja vaikea olen, vaikka muussa yksityiselämässä ja töissä olen pidetty ja pärjään hyvin. Mun aikuisuus ei ole sitä, että elän väkivaltaisessa suhteessa siksi, että äidin mielestä en ansaitse parempaa. Mun aikuisuus ei ole sitä, että alistun sängyssä väkivaltaan siksi, että minut on opetettu aina alistumaan ja antamaan olla ja menemään läpi korvien (ja kehon).
Mun aikuisuus on sitä, että ympäröin itseni ihmsillä, jotka arvostavat minua eivätkä vahingoita minua. Mun aikuisuus on sitä, että kohtelen heitä arvostavasti ja asianmukaisesti. Mun aikuisuus on sitä, että kannan vastuun tekemisistäni. Mun aikuisuus on sitä, että kommunikoin ja tunnen. Mun aikuisuus on sitä, että minulla on tuntosarvet ja saan käyttää niitä eikä minun tarvitse ajaa alas jokaista varoituksen tunnetta. Mun aikuisuus on sitä, että saan itse muodostaa näkemykseni asioista. Mun aikuisuus on hyvää.
Lapset irtautuvat kodistaan noin 20-vuotiaina. Miksi täällä on aikuisia jotka tekevät irtiottoa kuin kotoa karkaava teini? Miksi se ei ole tapahtunut normaalissa iässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta aikuisuus on sitä että laskee läpi korvien. Äitinkin puhui ja huolehti monesta asiasta, minulla oli varaa vanhalle ihmiselle myönnellä ja muuttaa puheenaihetta, kysellä vaikka häneltä vanhoja asioita. Nyt olen itse vanha, kun näen lapsiani, ilmoitan heille nykyisin jo aluksi joka kerta etten vastaa puheistani. Niistä ei kannata välittää höpäjänpä mitä tahansa..
No sinun mielestä varmasti lapsia saa varmasti lyödäkkin ja lasten pitäisi siitä hiljaa vaan pysyä ja hyväksyä. Tuollaisilta ihmisiltä ne lapset sitten aikuisena katkaseekin välit.
En osaa puhua teidän jotenkin oudosti ajattelevie ja harhaisten kanssa. Anteeksi vaan.
Puhuin kun näen aikuisia viiskymppisiä lapsiani, miksi heitä löisin? Ovatko he katkaisseet välit kun kirj
Miten sinun kommenttisi sitten liittyy mitenkään ketjun aiheeseen, jos teillä on normaali perhe, missä kaikki on hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti kasvatti minua ajatuksella että kovuus ja kurjuus on jotenkin normaalia.
"Kyllä sinäkin tulet vielä huomaamaan että ei se maailma niin vain kannattele. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Odota vaan niin kohta sinäkin huomaat että olet naimisissaa ja siinä on liuta muksuja helmoissa pyörimässä. Siinä on kuule omat haaveet kaukana. Ei kannata ajatella että elämästä tulisi helppoa kuule."
Jos annoin tunteideni näkyä ulospäin, kerroin olevani väsynyt/kipeä tai yritin pyytää apua vaikka kiusatuksi tullessani, oli ainoa äidiltä tullut neuvo harjoitella olemaan tuntemuksista hiljaa. Olisi siis pitänyt karaistua.
"Ei ne kaverit koulussa katso hyvällä sitä joka rupeaa kantelupukiksi. Lasten pitää itse keskenään selvittää omat riitansa. Tulet vielä enemmän kiusatuksi jos joku aikuinen rupeaa selvittämään asiaa."<
Ei osannut, halusi varjella sinua samoilta vaikeuksilta joita itse oli kohdannut. Sehän on päivänselvää. Ei osannut muuta, ei osaa, ei enää tietysti opi. Tämä kannattaa vain hyväksyä. Aikuisuuteen kuuluu ihan oikeasti se että ymmärtää vanhempiensa vajavaisuuden. Ei ole eikä tule mitään eheyttävää oikeutetusta. Ihmettelen millainen terapeutti kannustaa tällaisten asioiden tonkimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua.
Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan.
Tai kannattaa katkaista välit vanhempiin, jos ymmärtämistä ei asiaan löydy.
Ei kannata. Halusi tai ei, niin vanhemmat ovat aina vanhempia. Pare
Jos sinä välität äitisi eroa vastustavista puheista, yritäpä vielä pikkaisen irtaantua, muuttaa suhde pinnallisemmaksi sitten. Muista, sinun ei tarvitse totella äitiä. Miksi edes, jos äitisi on vanhus jo, edes asioillasi rasitat häntä?
No voi olla uskomatta, mutta totta se on. Vanhemmat kasvattavat esimerkiksi myös lapsistaan ujoja tai rohkeita, riippuen täysin siitä miten vanhemmat itse reagoivat ja tekevät eri tilanteissa. Sama on pessimismin kanssa.
Lapsien persoonallisuuskin muovautuu sen ympäristön, eli kavastuksen kautta.