Lue keskustelun säännöt.
Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?
23.02.2021 |
Olen siis terapiassa ja käsitellyt mm lapsuutta.
Kommentit (1082)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia on epäonnistunut pahasti, mikäli se tuottaa tarpeen suunnattomasti keskustella jostain kymmenien vuosien takaisista asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua keskustella asiasta. Se meni jo. Elämä on tässä. Terapiassa pitäisi oppia ymmärtämään, käsittelemään asia, jättämään se sikseen ja suuntaamaan elämä eteenpäin. Ei jauhamaan jotain vanha pskaa kahvikupin ääressä ja loukkaantumaan, kun toinen ei halua.
Vaihda terapeuttiin, joka pystyy sinua oikeasti auttamaan.
Tai kannattaa katkaista välit vanhempiin, jos ymmärtämistä ei asiaan löydy.
Ei kannata. Halusi tai ei, niin vanhemmat ovat aina vanhempia. Parempi on, kun oppii hyväksymään myös heidät puutteineen kaikkineen. Se on aikuistumista.
Jos "puute" on sitä, että satuttaa toisia eikä kykene muuttumaan, sellainen ihminen todellakin kannattaa jättää taakseen. Aikuisen tehtävä on pitää itsensä (ja mahdolliset lapsensa) turvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niiden vanhempien kanssa pitäisi keskustella?
Ovat toimineet parhaan ymmärryksensä ja kykynsä mukaan. Jos edellä mainittuja ei ollut riittävästi, turha siitä on lopun ikäänsä kärsiä.
Aikuinen ihminen ottaa vastuun itsestään ja elämästään ja tekee siitä niin hyvää kuin pystyy ja haluaa.
Ihan turha kuvitella, että "epäonnistuneilla" vanhemmilla itselläänkään olisi ollut täydelliset lähtökohdat.
Antamalla anteeksi vanhemmilleen (mielessään) heidän mahdolliset virheensä, on mahdollista lähteä rakentamaan itselleen parempaa ja onnellisempaa elämää. Menneisyyden vatvominen ja itsesäälissä rypeminen ovat oman itsen kannalta huonoja vaihtoehtoja.
Terapiaan ei mennä vatvomaan menneisyyttä ja rypemään itsesäälissä vaan ottamaan oma elämä ja terveys haltuun tavalla, josta kotona ei ole ollut harmainta aavistustakaan. 
Ei sitä omaa elämää ja terveyttä oteta haltuun myöskään sillä, että vatvoo vuosikymmenten takaisia ikäviä asioita äitinsä kanssa. Kritisoi ja vaatii anteeksipyyntöä. Mitään suhdetta ei rakenneta uudelleen kritiikillä ja syytöksillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te tämän keskustelun "äidit": kunnioitatteko te muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne? Näettekö te lapset omina persooninaan? Kiinnostaako teitä edes tietää, kuka hän on, mitä hän ajattelee ja miten hän maailman kokee?
Tietysti näemme, mehän olemme lapsemme itse, pääasiassa yksin, kasvattaneet. On seurattu lapsen kehitystä, kasvua, luonnetta vuosikymmenet. Tunnemme läpikotaisin. Paljon on keskusteltu lapsena ja aikuisena.
Kunnioitatteko te aikuiset lapset vanhempianne, heidän elämänkokemuksiaan lapsena ja vanhempana? Näettekö heidät oman aikakautensa ihmisinä, tiedättekö mitä ajattelee ja miksi niin ajattelee? Vai vaaditteko vain muuttamaan lapsuutenne? Haluatteko vain saada anteeksipyynnön vai ehkä loppuelämänne tuomita ja vihata?
Ehkä sen vihaamisen sijaan voisi katsoa elämässä eteenpäin ja p
Toivottavasti saat apua ja rauhaa mielellesi. Tekee pahaa lukea tekstejäsi miten ryvet nyt kaunoissa ja vihoissa. Vanhempiasi ja lapsuuttasi et voi muuttaa.145
Vierailija kirjoitti: Täällä selvästi yrittää tuo yksi puolustella sitä, että tietää sisimmissään itse kohdelleensa lapsiaansa huonosti :) Siksi sanoo, että pitäisi vaan hyväksyä ja unohtaa, eikä äitiin saisi välejä katkaista. Omatontu kolkuttaaaa.
Pelkää jäävänsä yksin. Ei kai sitä muut jaksaisikaan kuin korkeintaan omat lapset, velvollisuudentunnosta/emotionaalisesti kiristetty vanhempansa holhoojiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niiden vanhempien kanssa pitäisi keskustella?
Ovat toimineet parhaan ymmärryksensä ja kykynsä mukaan. Jos edellä mainittuja ei ollut riittävästi, turha siitä on lopun ikäänsä kärsiä.
Aikuinen ihminen ottaa vastuun itsestään ja elämästään ja tekee siitä niin hyvää kuin pystyy ja haluaa.
Ihan turha kuvitella, että "epäonnistuneilla" vanhemmilla itselläänkään olisi ollut täydelliset lähtökohdat.
Antamalla anteeksi vanhemmilleen (mielessään) heidän mahdolliset virheensä, on mahdollista lähteä rakentamaan itselleen parempaa ja onnellisempaa elämää. Menneisyyden vatvominen ja itsesäälissä rypeminen ovat oman itsen kannalta huonoja vaihtoehtoja.
Terapiaan ei mennä vatvomaan menneisyyttä ja rypemään itsesäälissä vaan ottamaan oma elämä ja terveys haltuun tavalla, jost
Ei sitä omaa elämää ja terveyttä oteta haltuun myöskään sillä, että vatvoo vuosikymmenten takaisia ikäviä asioita äitinsä kanssa. Kritisoi ja vaatii anteeksipyyntöä. Mitään suhdetta ei rakenneta uudelleen kritiikillä ja syytöksillä.
Sitä anteeksipyyntöä ei vaadita. Sille sekä keskustelulle annetaan mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva tietää, miten muut ihmissuhteet ovat näillä ihmisillä toimineet samalla kaavalla. Ovat löytäneet uhreja, jotka kuuntelevat heitä ilman vastavuoroisuutta vai elelevät itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä saatoitkin olla hankala ja viedä vanhemmiltasi ylettömästi voimavaroja. Ei silloin kuin sinä olit lapsi, puhuttu neuropsykiatrisista ongelmista tai miten niihin suhtaudutaan ja niiden kanssa eletään. Vanhempasi ovat todennäköisesti kuitenkin välittäneet sinusta kun ovat yrittäneet kasvattaa sinusta aikuista, muutoinhan olisit saanut olla ihan itseksesi omissa oloissasi.
Nykyään kun ei enää hankita omia lapsia, jää ymmärrys syntymättä siitä, ettei vanhemmuus ole täydellistä. Siinä raskaankin arjen pyörittämisen ohella on yritetty kuitenkin myös lapsille parasta. 90-luvun lama oli rankka ja siitä selviäminen saattoi viedä vanhemman voimavaroja niin paljon, ettei keinoja hankalan lapsen kanssa toimimiseen ollut, saati paikkaa mistä apua olisi saanut. Tuohon aikaan lapsi ei myöskään ollut perheenjäsenenä aikuisen vertainen, vaan lapsi.
Jos vanhempi sanoo, että rakastaa sinu
Lääketiede ei taida tunnistaa tällaista "nectlect tyyppistä henkistä väkivaltaa" Tai ainakaan googlella ei löydy. Käsittääkseni neclect ilmiön syy on, että toinen aivopuolisko ei toimi syistä, joilla ei ole mitään tekemistä lapsuuden tai henkisen väkivallan kanssa.
Toisekseen: psykiatrilta saa juuri sellaisen lausunnon, kuin asiakas siellä vastaanotolla sanailee. Ei siellä muita osapuolia kuulla eikä faktanrarkastuksia tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te tämän keskustelun "äidit": kunnioitatteko te muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne? Näettekö te lapset omina persooninaan? Kiinnostaako teitä edes tietää, kuka hän on, mitä hän ajattelee ja miten hän maailman kokee?
Onko vaikea tajuta, lapseni elävät omaa elämäänsä, omaa avioliittoaan, kasvattavat omia lapsiaan. Ei minun tarvitse roikkua heissä ja tietää heidän jokaista ajatustaan. Eikä päinvastoin. Teillä on ihan kummia vaatimuksia.
Miksi haluat jumittaa äidissäsi tuolla tasolla? Etkö edes ajatuksiasi halua pitää ominasi?
Et vastannut kysymyksiin. Silti koit tarpeelliseksi vastata. Miksi?
VAstasin. Sinä vaatisit että äiti ja lapset eläisivät ikuisessa symbioosissa etkä ymmärrä/hyväksy että on sitä elämän kiertokulkua irrottautua, ei kaiken tarvitse olla ajatuksia myöten yhteistä aikuiisella lapsella ja äidillä.
Niin äiti joutaa aikanaan kuolla pois, siihen on jälkipolvi kypsynyt , he ovat nyt ne vanhemnat omille aikuisille lapsilleen. Sen tiedän että pojan perhe on tietoisesti opetellut antamaan tilaa ja itsenäisyyttä nuorille aikuisille. Vaikka se nykyajan perheessä on vaikeampaa kuin ennen kun lapset potkastiin kansakoulun jälkeen kotoa pois.
Minulla on ilmeisesti lukihäiriö, koska en löytänyt viesteistäsi vastauksia kysymyksiin, vaikka vakuutat ne kirjoittaneesi. Osaako kukaan auttaa minua hahmottamaan tekstiä?
"kunnioitatteko te muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne? Näettekö te lapset omina persooninaan? Kiinnostaako teitä edes tietää, kuka hän on, mitä hän ajattelee ja miten hän maailman kokee?"
Neglect (engl.) = laiminlyönti
eli hoitamatta jättäminen
Nyt sitten mitätöidään omien lasten lisäksi myös lääkärit? Että lääkäri on ihan vaan joku höpötyyppi, joka on huvikseen opiskellut kymmenen vuotta ja kirjoittelee sitten ihan mitä tahansa lausuntoja häneltä keksii pyytää?
Lääkärit muuten vannovat valan, jokainen:
"Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.
Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.
Pidän jatkuvasti yllä korkeaa ammattitaitoani ja arvioin työni laatua.
Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät. Rohkaisen potilaitani kysymään tarvittaessa myös toisen lääkärin mielipidettä.
Kunnioitan potilaani tahtoa. Pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu. Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä into teillä on haukkua tuntemattomia vanhoja ja "tietää " ettei heitä siedä omat lapsensakaan saati muut ihmiset?
Ymmärrän että voitte huonosti mutta mitä tyydytystä saatte ajatuksesta että "kaikki vanhukset on pahoja".
Se on totta, vanhana ihmiset ympärillä vähenee kun ikätoverit kuolee, nuoremmilla oma elämä. Esi. Sinkkusisarelleni yli 90, kaikki parhaat ystävät jo kuolleet, oli merkityksellinen asia käydä kerran viikossa vanhusten toimintapäivässä. Kaikilla yksinäisillä ei edes ole lapsia. Yksinäisen ikätoverini ainoa lapsikin on jo kuollut. Mutta ilkkuminen kivaa kun voi huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te tämän keskustelun "äidit": kunnioitatteko te muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne? Näettekö te lapset omina persooninaan? Kiinnostaako teitä edes tietää, kuka hän on, mitä hän ajattelee ja miten hän maailman kokee?
Onko vaikea tajuta, lapseni elävät omaa elämäänsä, omaa avioliittoaan, kasvattavat omia lapsiaan. Ei minun tarvitse roikkua heissä ja tietää heidän jokaista ajatustaan. Eikä päinvastoin. Teillä on ihan kummia vaatimuksia.
Miksi haluat jumittaa äidissäsi tuolla tasolla? Etkö edes ajatuksiasi halua pitää ominasi?
Et vastannut kysymyksiin. Silti koit tarpeelliseksi vastata. Miksi?
VAst
Niin,kuka ei osaa lukea? Vastasin ettei minun tarvitse edes tietää 50 v ajatuksia eikä hänen minun. Jotain vapautta ja itsenäisyyttä pitää olla ihmissuhteiss.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhempi polvi on sitä mieltä, että "he ovat mitä ovat" karujen lapsuusolojensa vuoksi niin sitten heidän jälkikasvunsa ei saisi "olla mitä on" omien lapsuusolojensa vuoksi?
Tosin terapiassa käyvät ja muut itseään parantavat yrittävät olla muuta kuin sitä, miksi heidän kasvuolosuhteensa heidät muovasivat.
Mutta sinähän olet mitä olet. Omalta lapseltasi sitten luulet mitä teit väärin vaikka ajattelit että lähtökohdistasi huolimatta teit kaiken oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhempi polvi on sitä mieltä, että "he ovat mitä ovat" karujen lapsuusolojensa vuoksi niin sitten heidän jälkikasvunsa ei saisi "olla mitä on" omien lapsuusolojensa vuoksi?
Tosin terapiassa käyvät ja muut itseään parantavat yrittävät olla muuta kuin sitä, miksi heidän kasvuolosuhteensa heidät muovasivat.
Mutta sinähän olet mitä olet. Omalta lapseltasi sitten luulet mitä teit väärin vaikka ajattelit että lähtökohdistasi huolimatta teit kaiken oikein.
Kyllä. Toivottavasti kuulen, mikäli olen tehnyt jotain oleellisen väärin. Toivottavasti kuulisin sen jo heti lapsen ollessa vielä lapsi, jolloin suuntaa voisi korjata heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neglect (engl.) = laiminlyönti
eli hoitamatta jättäminen
Nyt sitten mitätöidään omien lasten lisäksi myös lääkärit? Että lääkäri on ihan vaan joku höpötyyppi, joka on huvikseen opiskellut kymmenen vuotta ja kirjoittelee sitten ihan mitä tahansa lausuntoja häneltä keksii pyytää?
Lääkärit muuten vannovat valan, jokainen:
"Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.
Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.
Lääkärit eivät nykyisin vanno valaa. Eikä tietysti lääkäri ole tuomioistuin, ei tarvitse edes perehtyä 40 vuotta sitten olleeseen perheen tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt puhua lapsuuteni ongelmakohdista sekä äitini että isäni kanssa, mutta sain vain aikaan riidan. Parhaansa yrittivät, mutta kun mä vaan olen ja olen ollut alusta saakka niin hankala. Niin hankala = en ole ollut vanhempieni mukainen kaikessa totteleva täydellisyys.
Tästä tulee mieleen oma lapsi joka on nyt 13vuotias.Meillä on yksi häntä vanhenpi lapsi ja yksi nuorempi. Tämä 13vuotias on ollut pienestä saakka hyvin omaehtoinen, lujatahtoinen ja nyt myöhemmin todella itsekäs. Tämä lapsi ei ole kuunnellut neuvoja eikö ohjeita, ja aina ohjeistettu miten tulee toimia eri tilanteissa.Aina oppii kantapään kautta, tai tekee virheet muttei opi niistä. Tämä lapsi ei ole totellut, tai toiminut ohjeiden mukaan, vasta sitten kun hänelle ärähtää tai huutaa. Sitten kitisee kuinka hänelle aina huudetaaan.Siihen on aina helppo vastaus, että hänelle on sanottu asiasta n.5-10kertaa ja ihan lapsen tasolle menty ja kerrottu hyvin ymmärrettävästi mitä häneltä odotetaan. Täydellisyyttä ei odoteta eikä mitään robottimaista lasta.Mielipiteitä saa toki olla. Kaikilla lapsilla on samat helpot säännöt; hoida koulu, tee läksyt,ole ajoissa koulussa ja tunneilla, pidä kiinni kotiintuloajoista, siivoa jälkesi, siivoa huoneesi, pidö huolta hygieniasta, ei päihteitä. Jos näitä noudattaa saa mennä ja tulla aika vapaasti, kunhan tiedetään missä on ja täytyy tulla kotiin syömään jollei syö kavereiden luona.Ikävä kyllä osa lapsista on vaikeita tai haastavia jos sanotaan nätimmin, eikä koskaan opi.Hän ei tietenkään näe koskaan itsessään mitään vikaa, syyttelee aina muita omasta käytöksestään, vaikka hänelle kerrotaan selkeästi miten asian oikea laita on. Olemme kamppailleet hänen kanssaan vuosia, ja kokeilleet ihan kaikkea.Minulla on pitkä pinna ja meillä on paljon hyviä hetkiä ja kivaa yhteistä tekemistä. Kerron myös lapselleni että hän on minulle tärkeä ja hyvin rakas. Monet sukulaiset ja ulkopuoliset ovat myös todenneet lapsen olevan erittäin hankalaluonteinen, ja jotkut ovat sitä mieltä ettei hän ole normaali ( on kyllä, mutta vaikea). Hän tulee muistamaan lapsuutensa hyvin erilaisena mitä se oikeasti on ollut. Hänen mielestään hänelle vain huudetaan (todella harvoin nykyään, normaali lause ja käsky on hänen mielestään huutamista.Ulkopuoliset ovat myös tämän todenneet hänelle kun on vastannut lauseeseen että älä huuda.)Ja hänen mielestään häntä kohdellaan eri tavoin kuin sisaruksiaan, vaikka hänelle selitetään aina miksi hän saa rangaistuksen.Aina myös vastaamme että sisarukset saavat myös rangaistuksia jos eivät noudata sääntöjä.Hän on ainut joka ei noudata sääntöjä....
Vierailija kirjoitti:
Kommentti 543, juurihan kirjoitin ettei näissä ole yhtä ainoaa totuutta vaan jokainen kokee nämä omalla tavallaan. Siitä ei silti seuraa että juuri sinun kokemuksesi olisi enemmän (tai vähemmän) oikein kuin jonkun muun perheenjäsenesi kokemus.
Jos ajatellaan vaikkapa kuvitteellista perhettä jolla on lomalla varaa yhteen etelänmatkaan niin onko se epätasa-arvoista kohtelua että koko perhe matkustaa Kreikkaan vaikka yksi lapsista olisi halunnut mieluummin Espanjaan? Joku oppositioon jäänyt lapsi saattaa ajatella näin, naapurissa asuva vähävaraisempi perhe ei pysty matkustamaan mihinkään ja heidän lapsensa voi vain unelmoida tuosta etelänmatkan luksuksesta, hän olisi kiitollinen edes risteilystä ruotsinlaivalla. Tämä voi kuulostaa nykyään uskomattomalta mutta 1980-luvulla tämä oli täyttä totta, etelänmatkat olivat tulotasoon nähden kalliimpia joten aika harvat lapsiperheet pystyivät lähtemään niille.
Minusta on surullista
Ei tässä useinkaan ole kyse siitä että joku matka tai tavara olisi jäänyt saamatta. En minä niiden perään haikaile. Enkä usko että moni muukaan, jolla haasteita äitisuhteessa.
Haikailen sen perään että minut nähtäisiin sellaisena kuin olen. Että mut hyväksyttäisiin omana itseäni, eikä odoteta minun olevan äitini klooni. Että minä en ole paha tai ilkeä jos olen eri mieltä. Että minua ei vähäteltäisi, ohitettaisi ja etten olisi ainoa perheestä jota syyllistetään vain koska olen nainen.
Jotenkin jännä, että meidän pitää ymmärtää vanhempiemme vaillinaisuus ja kyvyttömyys itsereflektointiin, koska ovat tehneet parhaansa ja kasvaneet niin erilaiseen aikaan kuin me. Kuitenkaan me emme saisi toivoa ymmärrystä itseämme kohtaan, vaan meidän pitää antaa olla ja niellä kaikki mitä meihin kohdistui ja kohdistuu. Milloin on meidän vuoro tulla kuulluksi?
En usko, että kenelläkään meistä jotka keskustella haluavat, on tarkoitus suoltaa kaikki maailman vääryydet äidilleen syyttäen, huutaen ja haukkuen. Ei, vaan tarkoitus on haluta ja pystyä keskustelemaan rauhallisesti kuin kaksi tasavertaista aikuista, kuunnellen myös toinen toistaan ja päästä molemmin puolin eteenpäin.
Olen kuitenkin itse monen kanssa samaa mieltä jo siinä vaiheessa, että tiedän ettei kannata yrittää keskustella. Vaikka miten rauhallisesti, nätisti syyttämättä yrittäisin avata keskustelua, niin lopputulos on minun mitätöinti, hänen uhriutuminen ja syytökset siitä kuinka minä olen tehnyt hänelle kaiken enemmän ja isommin väärin haluamalla keskustella).
Siitä olen iloinen että omien lasten kanssa keskusteluyhteys on erinomainen ja luottamus samoin kunnioitus puolin ja toisin. Sitä oma äitini ei ymmärrä miksi meillä ei ole samoin. No, miksiköhän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neglect (engl.) = laiminlyönti
eli hoitamatta jättäminen
Nyt sitten mitätöidään omien lasten lisäksi myös lääkärit? Että lääkäri on ihan vaan joku höpötyyppi, joka on huvikseen opiskellut kymmenen vuotta ja kirjoittelee sitten ihan mitä tahansa lausuntoja häneltä keksii pyytää?
Lääkärit muuten vannovat valan, jokainen:
"Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.
Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaal
Lääkärit eivät nykyisin vanno valaa. Eikä tietysti lääkäri ole tuomioistuin, ei tarvitse edes perehtyä 40 vuotta sitten olleeseen perheen tilanteeseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rinvala , ok se on nykyään vapaaehtoinen. Silti osa sen vannoo ja kaikilta edellytetään tiettyä etiikaa toimissaan.
Tämä saa jo surkuhupaisia piirteitä, miten kommentista toiseen väistellään vastuuta oikealta ja vasemmalta, mutta piiruakaan ei tulla vastaan että kohtaisi vastapuolta. Ilmeisesti sitä kuolisi, jos joutuisi keskustelemaan ihan vaan normaalisti toisen ihmisen kanssa eikä sanelemalla ainoita oikeita totuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te tämän keskustelun "äidit": kunnioitatteko te muita ihmisiä enemmän kuin omia lapsianne? Näettekö te lapset omina persooninaan? Kiinnostaako teitä edes tietää, kuka hän on, mitä hän ajattelee ja miten hän maailman kokee?
Onko vaikea tajuta, lapseni elävät omaa elämäänsä, omaa avioliittoaan, kasvattavat omia lapsiaan. Ei minun tarvitse roikkua heissä ja tietää heidän jokaista ajatustaan. Eikä päinvastoin. Teillä on ihan kummia vaatimuksia.
Miksi haluat jumittaa äidissäsi tuolla tasolla? Etkö edes ajatuksiasi halua pitää ominasi?
Et vastannut kysymyksiin. Silti koit tarpeelliseksi vastata. Miksi?
VAst
Miksi äidin pitäisi roikkua aikuisessa kiinni sielun syövereitä myöten?
Jos kerran haluat hänen saavan rakkautta, lempeyttä ja ystävyyttä, miksi haluat vääntää veistä haavassa ja kritisoida, käydä läpi vuosikymmenten takaisia virheitä. Mitään suhdetta ei rakenneta kritiikillä ja vaatimuksella pyytää anteeksi vuosikymmenten takaisia virheitä. Jos todella haluat luoda suhteen vielä ennen hänen poismenoa, annat anteeksi ja unohdat vaikkei hän sinulta anteeksi pyytäisikään.
Ei ihmissuhteita luoda noin. Tuohan on siihen alistumista, että ei ole ihmissuhdetta.
Ja sikseen, vanhemman vastuulla on suhteen luominen lapseen, ei lapsen. Sitä paitsi mitään ihmissuhdetta ei voi luoda ilman, että molemmat ovat yhdessä sitä luomassa.
Se ei ole alistumista, vaan tilanteen hyväksymistä. Sen, että elämä ei kohdellut oikeudenmukaisesti. Mutta jos aikuisiällä kokee, että haluaa vielä sen ihmissuhteen saada, jota koskaan ei syntynyt, ei sitä rakenneta kritiikillä, vaan tarjoamalla ystävyyden käsi. Jos ei siihen kykene, jos ei ole halua laittaa itseään likoon ja kokeilla, on parempi katkaista välit kokonaan, unohtaa ja jatkaa elämäänsä ilman tuota suhdetta ja mennä eteenpäin. On selvää, että suhteen luomiseen tarvitaan molemmat osapuolet, mutta mitään suhdetta ei luoda syytöksillä ja virheiden kaivelemisella.
VAstasin. Sinä vaatisit että äiti ja lapset eläisivät ikuisessa symbioosissa etkä ymmärrä/hyväksy että on sitä elämän kiertokulkua irrottautua, ei kaiken tarvitse olla ajatuksia myöten yhteistä aikuiisella lapsella ja äidillä.
Niin äiti joutaa aikanaan kuolla pois, siihen on jälkipolvi kypsynyt , he ovat nyt ne vanhemnat omille aikuisille lapsilleen. Sen tiedän että pojan perhe on tietoisesti opetellut antamaan tilaa ja itsenäisyyttä nuorille aikuisille. Vaikka se nykyajan perheessä on vaikeampaa kuin ennen kun lapset potkastiin kansakoulun jälkeen kotoa pois.