Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halaaminen. Ei ennen halailtu. Käteltiin naapyrin emäntäkin, ei halattu vaika ystäviä oltiin. Pieniä lapsia ehkä hetki ehdottiin sylitellä.

Joku metsäläisistä puhuu. Hän ajattelee työn silloinkin olleen 7,5 h tietokoneen vierssä kynsien viilailua ja tunteista puhumista.

Metsäläisten elämä oli kovaa työtä 12 h päivä perheen ravinnon takaamiseksi, puhdetyönä miehillä tarvekalujen valmistus, naisilla kehräämistä, kankaan kutomista, ompelua, sukan neulomista.  Ei niissä oloissa olisi pärjännyt pohtimallamitähän horoskooppi tänään sanoo, onko hyvä tunneäly päivä.

Ihan varmaan siis me metsästä lähteneet olemme vähän realisteja, käytännöllisiä, tunteet näytetään teoilla, ei jatkuvalla puhevirralla miltä minusta nyt tänään tuntuu.

Ei nämä kateelliseksi kasvatetut ymmärrä. He kasvoivat kadehtimaan kylän toiseksi pienemmässä asunnossa asuvaa, kadehtimaan turkiksia, kadehtimaan koteihin tulevia sanomalehtiä. 

Katso mistä he syyttävät muita (...siitä, että ei päässyt lukemaan horoskooppeja jne...) ja siinä on se heidän kärsimyksensä. Heillä ei ollut kalleimpia vaatteita mitä maa päällään kantoi eikä mahdollisuutta lukea horoskooppeja, niin hajosivat sit siihen. Jä

Te äidit, joiden mielestä lapset ovat valittavia ruikuttajia: mikä oli syy hankkia lapsia,å? Miten näette äidin tehtävän/roolin lapsen lapsuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä yhtään mitä tuolla kritisoinnilla haetaan? Ei ilmeisesti ainakaan sitä, että haluttais tietää miksi jotain tapahtui. Eli vedetään omat tunteet pintaan, raivostutaan ja lähdetään vähän kritisoimaan vanhaa äitiä, jonka sitten pitäisi myöntää olleensa huono ihminen ja anoa anteeksiantoa (jota ei kuitenkaan saa).

Sisko on tehnyt pariin otteeseen noin: mennyt räkimään pyörätuolissa istuvan äidin naamalle. En ole herttainen ja kiltti, mutta mun moraali ja empatiakyky ei antaisi periksi tuollaista. Ja toistaisin juuri sitä käytöstä mitä kritisoin. Kostaisin...

Te olette sotien tai jonkun metsäläisen mykän kansanperinteen vuoksi niin tunnetaidottomia,  ettette pysty edes ymmärtämään, mistä tässä puhutaan. 

Te ette osaa sekoittaa syyllisyyttä ja häpeää. Kun lapsi nostaa pintaan

 

En ole 50v vaan 40v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halaaminen. Ei ennen halailtu. Käteltiin naapyrin emäntäkin, ei halattu vaika ystäviä oltiin. Pieniä lapsia ehkä hetki ehdottiin sylitellä.

Joku metsäläisistä puhuu. Hän ajattelee työn silloinkin olleen 7,5 h tietokoneen vierssä kynsien viilailua ja tunteista puhumista.

Metsäläisten elämä oli kovaa työtä 12 h päivä perheen ravinnon takaamiseksi, puhdetyönä miehillä tarvekalujen valmistus, naisilla kehräämistä, kankaan kutomista, ompelua, sukan neulomista.  Ei niissä oloissa olisi pärjännyt pohtimallamitähän horoskooppi tänään sanoo, onko hyvä tunneäly päivä.

Ihan varmaan siis me metsästä lähteneet olemme vähän realisteja, käytännöllisiä, tunteet näytetään teoilla, ei jatkuvalla puhevirralla mi

Kerrot siis että huono lapsuus ja traumoja voi olla vain keskiluokkaisessa kodissa kasvaneella jonkun äidin huonon piirteen takia?

Missään nimessä tuo parjattu noin 80- vuotiaiden ikäluokka ei ole voinut kärsiä mistään, elämä sillkkiä ja samettia vasn ja siksi kohtelevat viiskymppisiään huonosti eivätkä puhu pehmopuheita tyttörukalleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te, joilla nyt on lapsia. Älkää juoko, tupakoiko, narkatko, älkää käykö vieraissa ettei lapsenne aikuisena tarvitse terapiaa.

Olkaa aina lapsenne kanssa, ostakaa kaikki mitä hän pyytää, hän määrätköön perheenne asiat ruokia myöten. Lapsia ei saa käyttää lapsityövoimana eli ei kotitöitä.

Unohtakaa itsenne, ette enää ole henkilöitä, vain äiti tai isä. Kaikki mitä teette tai sanotte käsitellään 30 vuoden päästä terapeutilla.

Aamen! Tähän voisi lisätä, että mitään huolia ei saa olla eikä juoksevien asioiden hoitamista, riitoja tai eroa puolisosta, älkää käykö töissä, eikä rahasta saa stressata jne, koska se kaikki on pois siitä vanhemman kyltymättömästä energiavarannosta, joka voi kohtaamisissa lapsen kanssa näyttäytyä negatiivisena ja jäädä sinne lapsen mieleen kaihertamaan vuosikymmeniksi. Sitten niitä kaivellaan vuosie

Onko sinulla useinkin taipumusta mustavalkoiseen ajatteluun? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halaaminen. Ei ennen halailtu. Käteltiin naapyrin emäntäkin, ei halattu vaika ystäviä oltiin. Pieniä lapsia ehkä hetki ehdottiin sylitellä.

Joku metsäläisistä puhuu. Hän ajattelee työn silloinkin olleen 7,5 h tietokoneen vierssä kynsien viilailua ja tunteista puhumista.

Metsäläisten elämä oli kovaa työtä 12 h päivä perheen ravinnon takaamiseksi, puhdetyönä miehillä tarvekalujen valmistus, naisilla kehräämistä, kankaan kutomista, ompelua, sukan neulomista.  Ei niissä oloissa olisi pärjännyt pohtimallamitähän horoskooppi tänään sanoo, onko hyvä tunneäly päivä.

Ihan varmaan siis me metsästä lähteneet olemme vähän realisteja, käytännöllisiä, tunteet näytetään teoilla, ei jatkuvalla puhevirralla mi

Pilkkakirjoituksesi on lapsellinen. Tarvitset vielä paljon rahaa terapioihin.

Taisin jossain täällä kirjoittaa ettei 40-50 vuotiaat tajua missä oloissa suuri osa n 80-vuotiaita eli ennen kaupunkeihin muuttoaan 

Tämän aamun kirjoitukset todistaneet etteivät äitiensä/isoäitiensä lapsuudesta tosiaan tajua mitään.

Liittyykö menneiden aikojen karut olot ketjuun siten, että meidän pitäisi tajuta, että sieltä tulleet eivät omaa kykyä kehittyä eikä korvessa voi syntyä empatiakykyä? 

Eikös teidänkin pitäisi mennä eteen päin ja olla syyttämättä lapsuusolojanne ja olla kyvykkäitä olemaan siirtämättä traumojanne eteen päin? Tuotahan odotatte muilta.

Jos puhutaan ihan vaan aineellisista olosuhteista, isoilla ikäluokilla oli puutetta lapsuudessa, mutta aikuisuus taas paljon taloudellisesti turvatumpaa ja helpompaa kuin heidän jälkipolvillaan. Traumat eivät kuitenkaan synny siitä, että asuu ahtaasti tai ei löydä töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halaaminen. Ei ennen halailtu. Käteltiin naapyrin emäntäkin, ei halattu vaika ystäviä oltiin. Pieniä lapsia ehkä hetki ehdottiin sylitellä.

Joku metsäläisistä puhuu. Hän ajattelee työn silloinkin olleen 7,5 h tietokoneen vierssä kynsien viilailua ja tunteista puhumista.

Metsäläisten elämä oli kovaa työtä 12 h päivä perheen ravinnon takaamiseksi, puhdetyönä miehillä tarvekalujen valmistus, naisilla kehräämistä, kankaan kutomista, ompelua, sukan neulomista.  Ei niissä oloissa olisi pärjännyt pohtimallamitähän horoskooppi tänään sanoo, onko hyvä tunneäly päivä.

Ihan varmaan siis me metsästä lähteneet olemme vähän realisteja, käytännöllisiä, tunteet

Tämän aamun kirjoitukset todistaneet etteivät äitiensä/isoäitiensä lapsuudesta tosiaan tajua mitään.

No, ettepä tunnu tekään ymmärtämään mistään muusta mitään, ettekä ole edes kiinnostuneita kuulemaan mistään mitään. 

Monilla vanhoilla ihmisillä puhe kulkee vain suusta ulos, se ei ole keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Liittyykö menneiden aikojen karut olot ketjuun siten, että meidän pitäisi tajuta, että sieltä tulleet eivät omaa kykyä kehittyä eikä korvessa voi syntyä empatiakykyä? 

Eikös teidänkin pitäisi mennä eteen päin ja olla syyttämättä lapsuusolojanne ja olla kyvykkäitä olemaan siirtämättä traumojanne eteen päin? Tuotahan odotatte muilta.

Meistä niin moni on jo kuollut eikä se kaukana ole kaikiltakaan. Mutra toki sopii syytellä, vaikka isoäitiään. Sitenhän vapautuu itse kaikesta vastuusta elämänsä suhteen ja omien lapsiensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halaaminen. Ei ennen halailtu. Käteltiin naapyrin emäntäkin, ei halattu vaika ystäviä oltiin. Pieniä lapsia ehkä hetki ehdottiin sylitellä.

Joku metsäläisistä puhuu. Hän ajattelee työn silloinkin olleen 7,5 h tietokoneen vierssä kynsien viilailua ja tunteista puhumista.

Metsäläisten elämä oli kovaa työtä 12 h päivä perheen ravinnon takaamiseksi, puhdetyönä miehillä tarvekalujen valmistus, naisilla kehräämistä, kankaan kutomista, ompelua, sukan neulomista.  Ei niissä oloissa olisi pärjännyt pohtimallamitähän horoskooppi tänään sanoo, onko hyvä tunneäly päivä.

Ihan varmaan siis me metsästä lähteneet ol

Niin aikuinen kommentti tuokin. Mutta syytönhän sinä olet lapsellisuuteesi, se on äitisi syytä.

Vierailija kirjoitti:

Jos puhutaan ihan vaan aineellisista olosuhteista, isoilla ikäluokilla oli puutetta lapsuudessa, mutta aikuisuus taas paljon taloudellisesti turvatumpaa ja helpompaa kuin heidän jälkipolvillaan. Traumat eivät kuitenkaan synny siitä, että asuu ahtaasti tai ei löydä töitä.

No en sanois noinkaan, riippuu monesta asiasta. Kaikki lapseni ovat taloudellisesti paljon paremmassa asemassa kuin me ja palkat luokkaa josta metsämökkien jälkeläiset eivät osanneet haaveillakaan.

Mutta ihmisten elämä on erilaista, lasteni lapsuuskavereissakin on heitä joilla ei ole mennyt hyvin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liittyykö menneiden aikojen karut olot ketjuun siten, että meidän pitäisi tajuta, että sieltä tulleet eivät omaa kykyä kehittyä eikä korvessa voi syntyä empatiakykyä? 

Eikös teidänkin pitäisi mennä eteen päin ja olla syyttämättä lapsuusolojanne ja olla kyvykkäitä olemaan siirtämättä traumojanne eteen päin? Tuotahan odotatte muilta.

 

 

 

Meistä niin moni on jo kuollut eikä se kaukana ole kaikiltakaan. Mutra toki sopii syytellä, vaikka isoäitiään. Sitenhän vapautuu itse kaikesta vastuusta elämänsä suhteen ja omien lapsiensa.

????? Itsehän sinä välttelet vastuuta ja kehittymistä.

Kasikymppiset eivät menneet itse terapiaan ihan vaan, koska keskustelutaito ja kyky/halu itsereflektioon puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liittyykö menneiden aikojen karut olot ketjuun siten, että meidän pitäisi tajuta, että sieltä tulleet eivät omaa kykyä kehittyä eikä korvessa voi syntyä empatiakykyä? 

Eikös teidänkin pitäisi mennä eteen päin ja olla syyttämättä lapsuusolojanne ja olla kyvykkäitä olemaan siirtämättä traumojanne eteen päin? Tuotahan odotatte muilta.

 

 

 

Meistä niin moni on jo kuollut eikä se kaukana ole kaikiltakaan. Mutra toki sopii syytellä, vaikka isoäitiään. Sitenhän vapautuu itse kaikesta vastuusta elämänsä suhteen ja omien lapsiensa.

????? Itsehän sinä välttelet vastuuta ja kehittymistä.

Kasikymppiset eivät menneet itse terapiaan ihan vaan, koska keskustelutaito ja kyky/halu itsereflektioon puuttuu.

 

Kun me olimme työikäisiä  ei mitään terapioita ollut kuin todella sairaille.

Ja näkyy ette terapian käyneilläkään ole mitään edistystä tapahtunut, rahat menneet hukkaan.

Kyllä tässä on pärjätty tunnetaidottomana mykkänä kelvottomana 40-luvun ihmisenä ilman terapioitakin. Vai tuhlaisinko lasten oerintörahat siihen

Vierailija kirjoitti:

Jos puhutaan ihan vaan aineellisista olosuhteista, isoilla ikäluokilla oli puutetta lapsuudessa, mutta aikuisuus taas paljon taloudellisesti turvatumpaa ja helpompaa kuin heidän jälkipolvillaan. Traumat eivät kuitenkaan synny siitä, että asuu ahtaasti tai ei löydä töitä.

Ainut tarve terapiaan siis todella syntyy vain äitisuhteesta? Muut elämän vaikeudet eivät voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitusta tämä ap:n mainitsema "kritiikki" palvelee?

Siinähän aikuinen (oletus) kippaa paskaa vanhuksen (oletus)  niskaan. 

Olisi kiva jos aikuisena ottaisit vastuun tunteistasi ja käsittelisit ne muilla, rakentavammilla keinoilla itseksesi. Sitä terapeuttisi varmaan yrittää sulle (turhaan) opettaa. Et sinä ole painekattila, jonka pitää saada räjähtää.

No esim. jos minä kohtelen jotakuta huonosti, on mielestäni täysin OK, että se toinen ihminen kritisoi käytöstäni, minä pahoittelen ja pyrin parantamaan tapani. Se kritiikki palvelee sen toisen ihmisen turvallisuutta, terveyttä ja itsekunnioitusta, minun kehittymistäni sekä terveempien ihmissuhteiden luomista.

Olen käynyt perheterapiassa tyttären kanssa ja välillä yksinkin. Olen tullut hyvin tietoiseksi omista puutteistani. Terapeutti yrittää saada meitä molempia ajattelemaan toisen kannalta asioita, mikä on hyvä, mutta jokseenkin hedelmätöntä, koska tyttärellä ei ole kokemusta vanhemmuudesta. Ymmärrän, että hänellä on kokemus vain lapsena olemisesta ja hän peilaa maailmaa sen kautta. 

Olen pakon sanelemana joutunut jo varhaisesta lapsuudesta asti kantamaan itse murheeni. Äitini oli alkoholisti ja isäni kannatteli koko perhettä. Terapeutti nyt jostain syystä yrittää saada minut kantamaan kaunaa isääni kohtaan, mitä pidän vähän outona. Uskon, että isäni teki parhaansa niillä sen hetkisillä resursseilla ja voimilla, mitä hänellä oli. En kiistä, etteikö hän olisi voinut tehdä toisinkin, mutta ymmärrän hänen ratkaisunsa. En ymmärrä, mitä se minua hyödyttäisi katkeroitua ja alkaa peräämään jotain "oikeutta" nyt jälkikäteen.  Isä on kyllä puhunut niistä ajoista ja sanoo itsekin, että monta asiaa olisi voinut tehdä toisin, se riittää minulle.

Valitettavasti elämässämme on tapahtunut paljon ikäviä asioita, vakavia sairastumisia ja kuolemaa. Se ei ole edesauttanut meitä perheenä ja olen joutunut yhä selviytymään, ilman, että mulla olisi ollut aikaa itselleni tai tunteilleni. En tiedä, pystynkö ikinä normaaliin tunne-elämään, koska tämä elämänkatsomus ja tapa elää ja tuntea on rakentunut jo lapsuudesta asti. Ehkä en pysty parempaan, en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puhutaan ihan vaan aineellisista olosuhteista, isoilla ikäluokilla oli puutetta lapsuudessa, mutta aikuisuus taas paljon taloudellisesti turvatumpaa ja helpompaa kuin heidän jälkipolvillaan. Traumat eivät kuitenkaan synny siitä, että asuu ahtaasti tai ei löydä töitä.

 

 

 

Ainut tarve terapiaan siis todella syntyy vain äitisuhteesta? Muut elämän vaikeudet eivät voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta?

Miksi niistä pitäisi miettiä, miten puhua äidille, joka ei pysty kommunikoimaan? Eli eivät koske tätä keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt perheterapiassa tyttären kanssa ja välillä yksinkin. Olen tullut hyvin tietoiseksi omista puutteistani. Terapeutti yrittää saada meitä molempia ajattelemaan toisen kannalta asioita, mikä on hyvä, mutta jokseenkin hedelmätöntä, koska tyttärellä ei ole kokemusta vanhemmuudesta. Ymmärrän, että hänellä on kokemus vain lapsena olemisesta ja hän peilaa maailmaa sen kautta. 

Olen pakon sanelemana joutunut jo varhaisesta lapsuudesta asti kantamaan itse murheeni. Äitini oli alkoholisti ja isäni kannatteli koko perhettä. Terapeutti nyt jostain syystä yrittää saada minut kantamaan kaunaa isääni kohtaan, mitä pidän vähän outona. Uskon, että isäni teki parhaansa niillä sen hetkisillä resursseilla ja voimilla, mitä hänellä oli. En kiistä, etteikö hän olisi voinut tehdä toisinkin, mutta ymmärrän hänen ratkaisunsa. En ymmärrä, mitä se minua hyödyttäisi katkeroitua ja alkaa peräämään jotain "oikeutta" nyt jälkikäteen

Siinä ajetaan takaa sitä, että saat käytyä läpi surun kaikki vaiheet eli vaihdat yliymmärtämisen siihen, että sekä ymmärrät että kykenet kokemaan suuttumusta siitä, mitä sinut laitettiin kokemaan. Jos nyt näkisit lapsen samoissa oloissa kuin olit itse, haluaisitko puolustaa häntä/ pelastaa hänet vai tilanne on ihan ok ja sellaista sattuu, isä on ihan ok.

On kyllä kummaa edes takas jaappausta tästä aiheesta keskustelu. Molemmat osapuolet on yhtä viallisia, eri tavoilla vain.