Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Tää on outo keskustelu, kun vedetään samalla kammalla väkivaltainen juoppo, joka hyväksikäyttää lastaan, ja äiti, joka ei halua lapsen lopettavan balettitunneilla käyntiä. 

Yhtä lailla terapeuttia tarvitsevat, äiti on ollut paha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne. 

Ihan vaikka olisi hyökkäämättä ja manipuloimatta keskustelua ja KUUNTELISI vähättelyn sijaan jos kerron omasta kokemuksestani ja tunteistani.

Eikö sille terapeutille makseta sun valitusvirsien kuuntelemisesta aika hyvinkin?

Meille ei. Maksa satanen niin kuuntelen vartin.

Kuten sanottu, te olette niin traumatisoituneita ja vinoon kasvaneita, ettette edes tunnista oikeita asioita, vaikka tuodaan tarjottimella eteen. 

Tuossakin hirveä vihamielinen purkaus. Sitä samaa kovuutta ja vihamielisyyttä se lapsi on saanut kokea kotona. Kuten se vanhempikin lapsena. Pisteet kuitenkin lapselle, joka katkaisee sukupolvien ketjun ja yrittää edes pelastaa äitinsä mukaan, vaikka saa vain vihaa ja ylenkatsetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne. 

Ihan vaikka olisi hyökkäämättä ja manipuloimatta keskustelua ja KUUNTELISI vähättelyn sijaan jos kerron omasta kokemuksestani ja tunteistani.

 

 

Kuuntelisitko sinä äitisi tunteita? Miksi sinä aikuinen perheen perustanut vaimo ja äiti haluat vatvoa tunteitasi äitisi kanssa? Jos mies tekisi niin hän olisi äitiinsä takertunut mammanpoika mielestäsi.

Mikähän tunneälyn puute on naisilla jotka päivittäin valittavat täällä, en millään jaksaisi kuunnella äitiä/anoppia, etsisi kuuntelijoita muualt

Minä keskustelen. Sinä jankkaat teemaasi äidit on huonoja, etenkin vanhat n. 80 äidit.

Ei kovin aikuinen ollut vastauksesi, mutta sehän on äitisi syytä. Ei ole ollut tilaa kasvaa aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi? Kuvitteletko, että vanhempi kokee äkillisen valaistumisen ja polvillaan anoo anteeksi?

Kyllä se olet ihan sinä itse, joka päätät lopettaa tunteessa vellomisen ja itsesäälin ja jatkat aikuiseksi kypsymistä.

Et voi muuttaa toista ihmistä.

Olen kokenut elämässäni yhteensä ehkä kaksi tuntia itsesääliä. Ei se ole kuitenkaan pitänyt niitä traumoja tai oikeastaan traumojen seurauksia poissa.

Tuo ohje vaan unohtaa kaikki käsittelemättä johtaa masennukseen. Ja masentuneita on jo ihan liikaa. Siinä kärsii yksilön lisäksi yhteiskunta.

Ei ongelmien käsittely edellytä henkisen paskan kaatamista muiden ihmisten niskaan. 

Vuosia jatkuneesta vikinästäsi päätellen (olet äiti-hullu eli kivikissahullu, mitä näitä nimiä on sulle annettukaan) terapiasi e

Miksi näet normaalin keskustelun paskan kaatamisena? Eikö edes järki kerro, että tavalliset aikuiset ihmiset osaavat ihan tavallisesti puhua. Vaikeistakin asioista. Riehumatta. Toista arvostaen, vaikka aihe olisi kipeä.

En keksi muuta kuin että se häpeän aalto on niin valtava, ettei sieltä pysty toimimaan ja tuo vanhempi sukupolvi on kasvatettu häpeän kautta.

Me säälimme teitä, emme yritä pitkittää sotaa vaan rakentaa rauhaa, mutta pysytte niissä poteroissanne. Äitini ei kyennyt halaamaan minua edes ennen kuolemaansa.

Mikä on ap:n amnatti? Mä veikkaan että on määräaikaispestissä VM:ssä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne. 

Ihan vaikka olisi hyökkäämättä ja manipuloimatta keskustelua ja KUUNTELISI vähättelyn sijaan jos kerron omasta kokemuksestani ja tunteistani.

Eikö sille terapeutille makseta sun valitusvirsien kuuntelemisesta aika hyvinkin?

Meille ei. Maksa satanen niin kuuntelen vartin.

Kuten sanottu, te olette niin traumatisoituneita ja vinoon kasvaneita, ettette edes tunnista oikeita asioita, vaikka tuodaan tarjottimella eteen. 

Tuossakin hirveä vihamielinen purkaus. Sitä samaa kovuutta ja vihamielisyyttä se l

Sinä projisoit, reppana.

Muistatteko te muut äitihullun? Klassinen palstahullu ratsastaa jälleen, nykyään sössöttäen "traumoistaan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.

Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.

 

 

 

Näin on. Kaikki epäonnistuneet seurustelut, alkoholiongelmat, ulkonäkö,  liitot, työttömyyden, vaikeudet työssä ja työkavereiden kanssa, omien teinien narkkaukset ja ongelmat, kaikkihan ne oman äidin syytä. Eihän ihmisellä mitään omaa vastuuta. Ha terapeutit tukevat tätä ajattelua, mene syyttämään äitiäsi.

Eiköhän se kuule ole niin päin, että se terapiaan meno on ihan konkreettinen vastuunotto ja työn tekeminen.

Mitä vastuunotttoa on se, että jatkaa edelleen vuosikymmenten haitallisia toimintamalleja ja löytää syyn aina vastapuolesta, vaikka se olisi itsessä?

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi sitten, vähän ennen kuolemaansa, hän pyysi anteeksi.

Tämä oli suurin pelkoni teininä ennen kun muutin pois kotoa. Olin laittamassa välejä poikki. Pelkäsin että väkivaltainen vanhempani sitten pyytäisi minulta synninpäästön (anteeksi) itsekkäästi vasta sitten kun se hänelle itselleen olisi eduksi, eli kuolinvuoteellaan juuri ennen kun porteista pääsee livahtamaan. Oksettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me säälimme teitä, emme yritä pitkittää sotaa vaan rakentaa rauhaa, mutta pysytte niissä poteroissanne. Äitini ei kyennyt halaamaan minua edes ennen kuolemaansa.

"Me". Nyt sä leikit että sua on monta, tai sitten luulet olevasi kuninkaallinen. Narsismia, puhdasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.

Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.

 

 

 

Näin on. Kaikki epäonnistuneet seurustelut, alkoholiongelmat, ulkonäkö,  liitot, työttömyyden, vaikeudet työssä ja työkavereiden kanssa, omien teinien narkkaukset ja ongelmat, kaikkihan ne oman äidin syytä. Eihän ihmisellä mitään omaa vastuuta. Ha terapeutit tukevat tätä ajattelua, mene syyttämään äitiäsi.

Eiköhän se kuule ole niin päin, että se terapiaan meno on ihan konkreettinen vastuunotto ja työn tekeminen.

Mitä vastuunotttoa on se, että jatkaa edelleen vuosikymmenten haitallisia toimintamalleja ja löytää syyn aina vastapuolesta

...kuten ap tekee? Niin. 

Halaaminen. Ei ennen halailtu. Käteltiin naapyrin emäntäkin, ei halattu vaika ystäviä oltiin. Pieniä lapsia ehkä hetki ehdottiin sylitellä.

Joku metsäläisistä puhuu. Hän ajattelee työn silloinkin olleen 7,5 h tietokoneen vierssä kynsien viilailua ja tunteista puhumista.

Metsäläisten elämä oli kovaa työtä 12 h päivä perheen ravinnon takaamiseksi, puhdetyönä miehillä tarvekalujen valmistus, naisilla kehräämistä, kankaan kutomista, ompelua, sukan neulomista.  Ei niissä oloissa olisi pärjännyt pohtimallamitähän horoskooppi tänään sanoo, onko hyvä tunneäly päivä.

Ihan varmaan siis me metsästä lähteneet olemme vähän realisteja, käytännöllisiä, tunteet näytetään teoilla, ei jatkuvalla puhevirralla miltä minusta nyt tänään tuntuu.

Ei ole tarkoitus jauhaa mistään tapahtumista ja vrlloa niissä viikkoja tai kuukausia. Keskustelun voi tiivistää.

Äiti, minulla on paha mieli siitä, että kasvaessani emme kohdanneet enkä tuntenut saavani sellaista tukea, mitä lapsi olisi tarvinnut. Haluatko kohdata minut edes nyt?

1. Olen pahoillani. Emme kohdanneet. Minulla ei ole taitoja. -> tuo on ensimmäisen kohtaamisen alku.

2. Ai tuo sama jatkuu. Etkö ole vieläkään kasvanut aikuiseksi. Miksi minun lapseni on tällainen eikä niin kuin naapurin Ritvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi? Kuvitteletko, että vanhempi kokee äkillisen valaistumisen ja polvillaan anoo anteeksi?

Kyllä se olet ihan sinä itse, joka päätät lopettaa tunteessa vellomisen ja itsesäälin ja jatkat aikuiseksi kypsymistä.

Et voi muuttaa toista ihmistä.

Olen kokenut elämässäni yhteensä ehkä kaksi tuntia itsesääliä. Ei se ole kuitenkaan pitänyt niitä traumoja tai oikeastaan traumojen seurauksia poissa.

Tuo ohje vaan unohtaa kaikki käsittelemättä johtaa masennukseen. Ja masentuneita on jo ihan liikaa. Siinä kärsii yksilön lisäksi yhteiskunta.

Ei ongelmien käsittely edellytä henkisen paskan kaatamista muiden ihmisten niskaan. 

Vuosia jatkuneesta vikinästäsi päätellen (olet äiti-hullu eli kivikissahullu, mi

Voimia sinullekin.

Keskustelusta huomaa hyvin, ketkä ovat tottuneet jyräämään ja vauhkoilemaan, ja kenet on opetettu kiltiksi sovittelijaksi, sävyisäksi ja kärsivälliseksi. Ja aina se menee niin, että vauhkoilija vauhkoilee ja syyttää välirikosta sitä sävyisää ja kärsivällistä... 

Tosi monen hankalankin asian kanssa oppii ajan kanssa elämään. Itselleni ikääntyminen on sopinut tosi hyvin.

Olen paljon onnellisempi ja henkisesti tasapainoisempi ihminen nyt viisikymppisenä kuin pari-kolmekymppisenä. Olen kiitollinen elämästäni ja voin pääosin erinomaisesti. Olen käsitellyt traumani.

Myös äidin, hänen väkivaltaisuutensa ja tuon äsken kertomani hylkäämisensä voin  hyväksyä, toki hyvin ikäväksi, osaksi elämääni. Nämäkään kokemukset eivät kuitenkaan määrittele minua.

Olisi ollut hyvä asia tuntea äitini syvemmin. Kohdata hänet edes kerran jollain merkityksellisellä tavalla ihmisenä. Tai että hän tuntisi minut. Lapsensa. Ei hän tunne meitä. 

Mutta kaikkea ei saa. Itse en ole voinut tähän vaikuttaa. Äitini on lisääntynyt jollain tapaa lähinnä kuin jokin ei-hoivaava eläin. Kuin merikilpikonna, joka on tullut rantaan, muninut hiekkakuoppaan ja lähtenyt.

Mutta eiväthän ihmisäidit voi lähteä. Ei "kuulu", ei ole sopivaa. Mitä ihmiset ajattelisivat?! Joten hän oli. Suoritti. Vihasi. Se oli kirjaimellinen helvetti meille kaikille. Myös isällemme.

Kaikista ei ole vanhemmiksi. Minusta on tosi hieno juttu, että nykyään ihmiset saavat vähemmän lapsia. Ja se että nyt voi sanoa, että en halua äidiksi.

Tällaisisya asioista ei edelleenkään saisi puhua. Se herättää paljon vastustusta - jopa anonyymisti netissä. Miettikääpäs suuttujat, mistä se johtuu, että juuri te haluatte kieltää juuri tämän osan todellisuudesta.

Ja mistä nousee tarve hallita - jopa netin keskustelupalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.

Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.

 

 

 

Näin on. Kaikki epäonnistuneet seurustelut, alkoholiongelmat, ulkonäkö,  liitot, työttömyyden, vaikeudet työssä ja työkavereiden kanssa, omien teinien narkkaukset ja ongelmat, kaikkihan ne oman äidin syytä. Eihän ihmisellä mitään omaa vastuuta. Ha terapeutit tukevat tätä ajattelua, mene syyttämään äitiäsi.

Eiköhän se kuule ole niin päin, että se terapiaan meno on ihan konkreettinen vastuunotto ja työn tekeminen.

Mitä vastuunotttoa on se, että jatkaa edelleen vuosikymmenten haitallisia toimintamalleja ja löytää syyn aina vastapuolesta

Ristiriitainen teksti. Kun löydätte koko ajan sen syyn äidistänne, terapeutin kanssa yhteistoiminnassa. Kaikesta omasta vastuusta elämässänne näköjään kieltäydytte. On säälittävää kuinka keskenkasvuisia vielä viiskymppisenä, äitivanhan syytä , kyllä meen hoitokotiin sanomaan suorat sanat.

Vierailija kirjoitti:

Halaaminen. Ei ennen halailtu. Käteltiin naapyrin emäntäkin, ei halattu vaika ystäviä oltiin. Pieniä lapsia ehkä hetki ehdottiin sylitellä.

Joku metsäläisistä puhuu. Hän ajattelee työn silloinkin olleen 7,5 h tietokoneen vierssä kynsien viilailua ja tunteista puhumista.

Metsäläisten elämä oli kovaa työtä 12 h päivä perheen ravinnon takaamiseksi, puhdetyönä miehillä tarvekalujen valmistus, naisilla kehräämistä, kankaan kutomista, ompelua, sukan neulomista.  Ei niissä oloissa olisi pärjännyt pohtimallamitähän horoskooppi tänään sanoo, onko hyvä tunneäly päivä.

Ihan varmaan siis me metsästä lähteneet olemme vähän realisteja, käytännöllisiä, tunteet näytetään teoilla, ei jatkuvalla puhevirralla miltä minusta nyt tänään tuntuu.

Mikä tuossa sukan parsimisessa ja tarvekalujen valmistuksessa oli se trauma? Voitko tarkentaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne. 

Ihan vaikka olisi hyökkäämättä ja manipuloimatta keskustelua ja KUUNTELISI vähättelyn sijaan jos kerron omasta kokemuksestani ja tunteistani.

Eikö sille terapeutille makseta sun valitusvirsien kuuntelemisesta aika hyvinkin?

Meille ei. Maksa satanen niin kuuntelen vartin.

Kuten sanottu, te olette niin traumatisoituneita ja vinoon kasvaneita, ettette edes tunnista oikeita asioita, vaikka tuodaan tarjottimella eteen. 

Tuossakin hirveä vihamielinen pu

Täälläkin varmaan hän joka veti 10 vuotta keskustelua 70-luvulla syntyneiden 40-luvulla syntyneet äidit, ihan hiljan vielä joku kommentoi siihen. Hänellä on pakkomielteenä nämä noin 80-vuotiaat. 

Onkohan tuo 50 joku ikä kun sairastutaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.

Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.

 

 

 

Näin on. Kaikki epäonnistuneet seurustelut, alkoholiongelmat, ulkonäkö,  liitot, työttömyyden, vaikeudet työssä ja työkavereiden kanssa, omien teinien narkkaukset ja ongelmat, kaikkihan ne oman äidin syytä. Eihän ihmisellä mitään omaa vastuuta. Ha terapeutit tukevat tätä ajattelua, mene syyttämään äitiäsi.

Eiköhän se kuule ole niin päin, että se terapiaan meno on ihan konkreettinen vastuunotto ja työn tekeminen.

Mitä vastuunotttoa on se, että jatkaa edelleen vuosikymmenten haitallisia

Säästäisit aikaa, jos puhuisit asiasi ilmoille etkä tuhlaisi aikaa näpyttelyyn. Kun et kuitenkaan lue, kuuntele etkä sisäistä 🙄 

Vierailija kirjoitti:

Halaaminen. Ei ennen halailtu. Käteltiin naapyrin emäntäkin, ei halattu vaika ystäviä oltiin. Pieniä lapsia ehkä hetki ehdottiin sylitellä.

Joku metsäläisistä puhuu. Hän ajattelee työn silloinkin olleen 7,5 h tietokoneen vierssä kynsien viilailua ja tunteista puhumista.

Metsäläisten elämä oli kovaa työtä 12 h päivä perheen ravinnon takaamiseksi, puhdetyönä miehillä tarvekalujen valmistus, naisilla kehräämistä, kankaan kutomista, ompelua, sukan neulomista.  Ei niissä oloissa olisi pärjännyt pohtimallamitähän horoskooppi tänään sanoo, onko hyvä tunneäly päivä.

Ihan varmaan siis me metsästä lähteneet olemme vähän realisteja, käytännöllisiä, tunteet näytetään teoilla, ei jatkuvalla puhevirralla miltä minusta nyt tänään tuntuu.

Niin. Ja kun ne teot joko loistavat poissaolollaan tai ovat haitallisia niin ei niistä ainakaan positiivisia tunteita välity.

Jännä, että puolustellaan sitä, ettei osata sanoa mitään kaunista, kun samaan aikaan ei ole mitään ongelmaa sanoa rumia asioita ja olla kova. Että kyllä se puhuminen tuolloin luonnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halaaminen. Ei ennen halailtu. Käteltiin naapyrin emäntäkin, ei halattu vaika ystäviä oltiin. Pieniä lapsia ehkä hetki ehdottiin sylitellä.

Joku metsäläisistä puhuu. Hän ajattelee työn silloinkin olleen 7,5 h tietokoneen vierssä kynsien viilailua ja tunteista puhumista.

Metsäläisten elämä oli kovaa työtä 12 h päivä perheen ravinnon takaamiseksi, puhdetyönä miehillä tarvekalujen valmistus, naisilla kehräämistä, kankaan kutomista, ompelua, sukan neulomista.  Ei niissä oloissa olisi pärjännyt pohtimallamitähän horoskooppi tänään sanoo, onko hyvä tunneäly päivä.

Ihan varmaan siis me metsästä lähteneet olemme vähän realisteja, käytännöllisiä, tunteet näytetään teoilla, ei jatkuvalla puhevirralla miltä minusta nyt tänään tuntuu.

Mikä tuossa sukan parsimisessa ja tarvekalujen valmistuksessa oli se trauma? Voitko tarkentaa?<

Ei kai siinä sen ajan ihmisillä mitään traumaa ollut, eivät vaan joutaneet tunteistaan jauhamaan päiväkausia.  Teillä heidän lapsillaan ja lapsenlapsillaan se ongelma on heistä, kun olivat metsäläisiä jotka eivät lukeneet kaikkia itsehoito-oppaita eivätkä puhuneet pehmopuhetta. Päivätöinään netissä.