Lue keskustelun säännöt.
Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?
23.02.2021 |
Olen siis terapiassa ja käsitellyt mm lapsuutta.
Kommentit (1082)
Vierailija kirjoitti:
Mä nyt ihmettelen miten tämä vanhempi sukupolvi on olevinaan oikeutetumpi omiin traumoihinsa ja niihin vedoten olevan myös vapaa kaikesta vastuusta.
Nuoremmat taas ei saisi traumatisoitua vanhemman sukupolven käytöksestä vaan vastuu traumoista onkin yhtäkkiä nuorilla itsellään.
Tästä keskustelusta ja omastakin kokemuksesta huomaan ihan saman lopputuloksen, pitäisi jaksaa kantaa vanhempien traumat, omat traumat, päästä niistä ja olla siirtämättä niitä enää omille lapsille.
Tämä on aivan totta. Täytyy vaan ajatella, että heillä on sen verran heikommat tunnetaidot ja olematon motivaatio, että ovat "beyond help".
Tärkeintä on siksi keskittyä itseen ja suojelemaan itseään. Ihan hirveä sanoa, mutta kun sinänsä rakas ja läheinen (emotionaalisesti etäinen) äitini kuoli, minulle avautui vapaus käsitellä traumat ja aloittaa uusi henkinen elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne.
Kyllähän yleensä nämä ketkä lapsuudessa kohdelleet huonosti, tekevät sitä yhä edelleen. Joten ongelma ei ole lapsuuden aikainen kohtelu, vaan ihan se kohtelu jota aikuisena lapsena saa kokea omalta vanhemmaltaan. Yleensä siihen liittyy tietynlaista alistamista.
Jumakauta taas tää sama jankkaaja. Keskustele vaikka kiven kanssa, lopputulos on sama.
Tämä on ollut silmiä avaava keskustelu, joka osoittanut sen että sotien jälkeen syntynyt sukupolvi on monelta osin vain jollain tapaa viallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi? Kuvitteletko, että vanhempi kokee äkillisen valaistumisen ja polvillaan anoo anteeksi?
Kyllä se olet ihan sinä itse, joka päätät lopettaa tunteessa vellomisen ja itsesäälin ja jatkat aikuiseksi kypsymistä.
Et voi muuttaa toista ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän yleensä nämä ketkä lapsuudessa kohdelleet huonosti, tekevät sitä yhä edelleen. Joten ongelma ei ole lapsuuden aikainen kohtelu, vaan ihan se kohtelu jota aikuisena lapsena saa kokea omalta vanhemmaltaan. Yleensä siihen liittyy tietynlaista alistamista.
Minulla ainakin enemmän ongelma tämä. Lapsuuden olen jättänyt jo taakseni ja se siitä. Mutta miksi aikuisen lapsen pitäisi aina olla se fiksumpi, ymmärtäväisempi ja 100x aikuisempi jotta ihmissuhde voisi edes jollain tapaa toimia? Ei, kyllä asetan rajat ja vaadin tietynlaista aikuisuutta myös omalta vanhemmiltani ja jos se ei onnistu niin pärjään kyllä ilmankin heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut silmiä avaava keskustelu, joka osoittanut sen että sotien jälkeen syntynyt sukupolvi on monelta osin vain jollain tapaa viallinen.
Mikä niistä 😂 omasikin vai?
Mitäpä jos et yleistä niin ei osu itseesi.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne.
Ihan vaikka olisi hyökkäämättä ja manipuloimatta keskustelua ja KUUNTELISI vähättelyn sijaan jos kerron omasta kokemuksestani ja tunteistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.
Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut silmiä avaava keskustelu, joka osoittanut sen että sotien jälkeen syntynyt sukupolvi on monelta osin vain jollain tapaa viallinen.
Mikä niistä 😂 omasikin vai?
Mitäpä jos et yleistä niin ei osu itseesi.
Tässä taas elävä esimerkki yrityksestä vääristellä asioita ja kääntää keskustelua sivuraiteille. Jatkat vaan.. Säälittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.
Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.
No kaikki äidit (tai isät) eivät todellakaan tee parastaan ja laita lastansa edelle.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne.
Ei sen äidin konkreettista läsnäoloa niinkään enää tarvitse. Haluaisi vain empaattisen ymmärryksen siitä, miten vaikeaa on elämän varrella ollut lapsuudessa ja lapsuuden vuoksi. Että se jotenkin koskettaisi äitiä, kun se koskettaa muitakin, kun asiasta kertoo. Tulee henkisesti nähdyksi = rakastetuksi. Ei sitä tarvitse mitenkään jauhaa sen enempää ja useammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä yhtään mitä tuolla kritisoinnilla haetaan? Ei ilmeisesti ainakaan sitä, että haluttais tietää miksi jotain tapahtui. Eli vedetään omat tunteet pintaan, raivostutaan ja lähdetään vähän kritisoimaan vanhaa äitiä, jonka sitten pitäisi myöntää olleensa huono ihminen ja anoa anteeksiantoa (jota ei kuitenkaan saa).
Sisko on tehnyt pariin otteeseen noin: mennyt räkimään pyörätuolissa istuvan äidin naamalle. En ole herttainen ja kiltti, mutta mun moraali ja empatiakyky ei antaisi periksi tuollaista. Ja toistaisin juuri sitä käytöstä mitä kritisoin. Kostaisin...
Mitä tarkoitusta tämä ap:n mainitsema "kritiikki" palvelee?
Siinähän aikuinen (oletus) kippaa paskaa vanhuksen (oletus) niskaan.
Olisi kiva jos aikuisena ottaisit vastuun tunteistasi ja käsittelisit ne muilla, rakentavammilla keinoilla itseksesi. Sitä terapeuttisi varmaan yrittää sulle (turhaan) opettaa. Et sinä ole painekattila, jonka pitää saada räjähtää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi? Kuvitteletko, että vanhempi kokee äkillisen valaistumisen ja polvillaan anoo anteeksi?
Kyllä se olet ihan sinä itse, joka päätät lopettaa tunteessa vellomisen ja itsesäälin ja jatkat aikuiseksi kypsymistä.
Et voi muuttaa toista ihmistä.
Olen kokenut elämässäni yhteensä ehkä kaksi tuntia itsesääliä. Ei se ole kuitenkaan pitänyt niitä traumoja tai oikeastaan traumojen seurauksia poissa.
Tuo ohje vaan unohtaa kaikki käsittelemättä johtaa masennukseen. Ja masentuneita on jo ihan liikaa. Siinä kärsii yksilön lisäksi yhteiskunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne.
Ihan vaikka olisi hyökkäämättä ja manipuloimatta keskustelua ja KUUNTELISI vähättelyn sijaan jos kerron omasta kokemuksestani ja tunteistani.
Eikö sille terapeutille makseta sun valitusvirsien kuuntelemisesta aika hyvinkin?
Meille ei. Maksa satanen niin kuuntelen vartin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.
Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.
Vastuunpakoilua on erityisesti se, että vanhempi ei tunnusta asiaa mitenkään ja vaatii jatkamaan elämää. Se on myös henkistä väkivaltaa.
Jos joku kippasi kiehuvan veden kasvoillesi ja joudut elämään palaneilla kasvoilla, ei sitä enää tekemättömäksi saa. Mutta olisi kyllä ihan suotavaa, että se äiti, joka veden kaatoi, tunnistaisi, että lapsen ulkonäkö johtuu hänen teostaan eikä vain hauku tätä rumaksi ja käske keskittymään muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi? Kuvitteletko, että vanhempi kokee äkillisen valaistumisen ja polvillaan anoo anteeksi?
Kyllä se olet ihan sinä itse, joka päätät lopettaa tunteessa vellomisen ja itsesäälin ja jatkat aikuiseksi kypsymistä.
Et voi muuttaa toista ihmistä.
Olen kokenut elämässäni yhteensä ehkä kaksi tuntia itsesääliä. Ei se ole kuitenkaan pitänyt niitä traumoja tai oikeastaan traumojen seurauksia poissa.
Tuo ohje vaan unohtaa kaikki käsittelemättä johtaa masennukseen. Ja masentuneita on jo ihan liikaa. Siinä kärsii yksilön lisäksi yhteiskunta.
Ei ongelmien käsittely edellytä henkisen paskan kaatamista muiden ihmisten niskaan.
Vuosia jatkuneesta vikinästäsi päätellen (olet äiti-hullu eli kivikissahullu, mitä näitä nimiä on sulle annettukaan) terapiasi ei toimi.
Oletko narsisti, joka saa vain lisää kierroksia siitä?
Mä nyt ihmettelen miten tämä vanhempi sukupolvi on olevinaan oikeutetumpi omiin traumoihinsa ja niihin vedoten olevan myös vapaa kaikesta vastuusta.
Nuoremmat taas ei saisi traumatisoitua vanhemman sukupolven käytöksestä vaan vastuu traumoista onkin yhtäkkiä nuorilla itsellään.
Tästä keskustelusta ja omastakin kokemuksesta huomaan ihan saman lopputuloksen, pitäisi jaksaa kantaa vanhempien traumat, omat traumat, päästä niistä ja olla siirtämättä niitä enää omille lapsille.