Lue keskustelun säännöt.
Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?
23.02.2021 |
Olen siis terapiassa ja käsitellyt mm lapsuutta.
Kommentit (1082)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne.
Ihan vaikka olisi hyökkäämättä ja manipuloimatta keskustelua ja KUUNTELISI vähättelyn sijaan jos kerron omasta kokemuksestani ja tunteistani.
Kuuntelisitko sinä äitisi tunteita? Miksi sinä aikuinen perheen perustanut vaimo ja äiti haluat vatvoa tunteitasi äitisi kanssa? Jos mies tekisi niin hän olisi äitiinsä takertunut mammanpoika mielestäsi.
Mikähän tunneälyn puute on naisilla jotka päivittäin valittavat täällä, en millään jaksaisi kuunnella äitiä/anoppia, etsisi kuuntelijoita muualta.435
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitusta tämä ap:n mainitsema "kritiikki" palvelee?
Siinähän aikuinen (oletus) kippaa paskaa vanhuksen (oletus) niskaan.
Olisi kiva jos aikuisena ottaisit vastuun tunteistasi ja käsittelisit ne muilla, rakentavammilla keinoilla itseksesi. Sitä terapeuttisi varmaan yrittää sulle (turhaan) opettaa. Et sinä ole painekattila, jonka pitää saada räjähtää.
Kuule kaikki vanhukset eivät ole mitään säälittäviä, avuttomia ja viattomia ihmisiä Älä viitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne.
Ihan vaikka olisi hyökkäämättä ja manipuloimatta keskustelua ja KUUNTELISI vähättelyn sijaan jos kerron omasta kokemuksestani ja tunteistani.
Kuuntelisitko sinä äitisi tunteita? Miksi sinä aikuinen perheen perustanut vaimo ja äiti haluat vatvoa tunteitasi äitisi kanssa? Jos mies tekisi niin hän olisi äitiinsä takertunut mammanpoika mielestäsi.
Mikähän tunneälyn puute on naisilla jotka päivittäin valittavat täällä, en millään jaksaisi kuunnella äitiä/anoppia, etsisi kuuntelijoita muualta.435
Voitko itse mennä muualle valittamaan ja solvaamaan? Vaikutat todella ikävältä ihmiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.
Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.
Vastuunpakoilua on erityisesti se, että vanhempi ei tunnusta asiaa mitenkään ja vaatii jatkamaan elämää. Se on myös henkistä väkivaltaa.
Jos joku kippasi kiehuvan veden kasvoillesi ja joudut elämään palaneilla kasvoilla, ei sitä enää tekemättömäksi saa. Mutta olisi kyllä ihan suotavaa, että se äiti, joka veden kaatoi, tunnistaisi, että lapsen ulkonäkö johtuu hänen teostaan eikä vain hauku tätä rumaksi ja käske keskittymään muuhun.
Mit vit?
Nyt äitihullu otat lääkkeet ja suljet koneen. Luulisin Riikka Purraksi ellei hänen äitinsä olisi kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Minun monin tavoin aikanaan väkivaltainen äitini jatkaa ikäännyttyämme väkivaltaansa hylkäämällä aikuiset lapsensa täysin.
Ei varmasti ole syytä hävetä tai vältellä meitä. Olemme mukavia, ns. kilttejä, hyvin kouluttautuneita, työssäkäyviä, raittiita perheellisiä ns. kunnon ihmisiä.
Äitiä ei kiinnosta. Hän elää täysin omaa elämäänsä. Ottaa vastaan onnittelut ja muistamiset meidän puoleltamme, mutta hänen puoleltaan ei siis ole tullut eikä tule mitään yhteydenottoa vuosiin tai vuosikymmeniin.
Tiedän hänestä ylipäänsä että on elossa sitä kautta, että pitää yhteyttä yhteen lapsistaan. On kuitenkin sanonut tällekin, että on yhteyksissä vain velvollisuudentunnosta, koska tämä aikuinen lapsensa on kroonisesti sairas.
Äitimme on täysin voimissaan, ei hänellä edelleenkään yhtään sairauksia, matkustelee ympäri maailmaa. On eläkkeellä, olisi aikaa. Hänellä on lapsenlapsiakin, joita hän
Miehen äiti toiminut samalla tavalla. Olen tullut siihen tulokseen, että on pelkkä kuori. Ihminen vailla mitään tunteita. Varmasti olisi hirveää olla sellainen, mutta toisaalta kärsiikö itse edes en tiedä. Samanlaisia on nämä jotka tänne kirjoittelee ilkkuakseen vaan kun joku kirjoittaa omista traumoistaan ja kivuistaan ja hakee vertaistukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku vaikka 10 vuotta naimisissa ollut perheellinen nainen kertoa mitä te siis odotatte äidiltänne jotta äiti ei olisi tunnekylmä, olisi emotiaalisesta läsnä, ei kuitenkaan mitenkään ota kantaa asioihinne.
Ihan vaikka olisi hyökkäämättä ja manipuloimatta keskustelua ja KUUNTELISI vähättelyn sijaan jos kerron omasta kokemuksestani ja tunteistani.
Kuuntelisitko sinä äitisi tunteita? Miksi sinä aikuinen perheen perustanut vaimo ja äiti haluat vatvoa tunteitasi äitisi kanssa? Jos mies tekisi niin hän olisi äitiinsä takertunut mammanpoika mielestäsi.
Mikähän tunneälyn puute on naisilla jotka päivittäin valittavat täällä, en millään jaksaisi kuunnella äitiä/anoppia, etsisi kuuntelijoita muualta.
Samaa ihmettelen. Ei mulla ole tarvetta moiseen vaikkei omakaan lapsuus helppo ollut. Kenen on?
Ap on uniikki persehiutale.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.
Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.
Näin on. Kaikki epäonnistuneet seurustelut, alkoholiongelmat, ulkonäkö, liitot, työttömyyden, vaikeudet työssä ja työkavereiden kanssa, omien teinien narkkaukset ja ongelmat, kaikkihan ne oman äidin syytä. Eihän ihmisellä mitään omaa vastuuta. Ha terapeutit tukevat tätä ajattelua, mene syyttämään äitiäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä kun osalle menee niin tunteisiin kun joku täysin vieras ihminen kertoo vaan omasta kokemuksestaan.
Kuka käskee olla tekemisissä jos on noin vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli hankala äiti, joka teki parhaansa niillä eväillä, joita hänellä oli. Enempää ei voi ihmiseltä vaatia.
Minusta äidin syyttely omista ongelmista on epäkypsää vastuunpakoilua.
Näin on. Kaikki epäonnistuneet seurustelut, alkoholiongelmat, ulkonäkö, liitot, työttömyyden, vaikeudet työssä ja työkavereiden kanssa, omien teinien narkkaukset ja ongelmat, kaikkihan ne oman äidin syytä. Eihän ihmisellä mitään omaa vastuuta. Ha terapeutit tukevat tätä ajattelua, mene syyttämään äitiäsi.
Eivät muuten tue.
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun osalle menee niin tunteisiin kun joku täysin vieras ihminen kertoo vaan omasta kokemuksestaan.
Onko näillä kaikilla vanhuksilla olemassa jokin kirjoittamaton sääntö, että vanhuksia ei vaan yksinkertaisesti saa millään tapaa arvostella. Ei ketään koskaan? Muuten aivan järkyttävä hyökkäys ja tunnereaktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään mitä tuolla kritisoinnilla haetaan? Ei ilmeisesti ainakaan sitä, että haluttais tietää miksi jotain tapahtui. Eli vedetään omat tunteet pintaan, raivostutaan ja lähdetään vähän kritisoimaan vanhaa äitiä, jonka sitten pitäisi myöntää olleensa huono ihminen ja anoa anteeksiantoa (jota ei kuitenkaan saa).
Sisko on tehnyt pariin otteeseen noin: mennyt räkimään pyörätuolissa istuvan äidin naamalle. En ole herttainen ja kiltti, mutta mun moraali ja empatiakyky ei antaisi periksi tuollaista. Ja toistaisin juuri sitä käytöstä mitä kritisoin. Kostaisin...
Te olette sotien tai jonkun metsäläisen mykän kansanperinteen vuoksi niin tunnetaidottomia, ettette pysty edes ymmärtämään, mistä tässä puhutaan.
Te ette osaa sekoittaa syyllisyyttä ja häpeää. Kun lapsi nostaa pintaan konkreettisen teon, te vaivutte suoraan häpeään (koko ihminen on viallinen, ei pelkkä teko tai toimintamalli). Häpeä on niin vaikea tunne, ettei sieltä käsin ole toimintakykyinen.
Lapsi yrittää vaan kertoa, että hei tuo toimintasi on minulle haitallista, rakastan sinua niin paljon, että haluaisin sinun muuttavan sen, jotta voisimme olla normaalissa ihmissuhteessa. En halua jättää sinua. Rakastan sinua ja sydämeni kaipaa kokemusta vastarakkaudesta.
Miksi vanhempi ei itse mene siinä vaiheessa terapiaan opettelemaan näkemään, mikä on pielessä? Mielummin pidetään lasta kajahtaneena hörhönä ja yliherkkänä mimosana. Eli edelleenkään suhde lapseen ei ole tärkeä.
Kunnioitan erittäin paljon tätiäni, joka kahdeksankymppisenä heräsi tähän ja alkoi tietoisesti opetella puhumaan niin, että voi kohdata myls tunnetasolla ja halaamisen myös.
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun osalle menee niin tunteisiin kun joku täysin vieras ihminen kertoo vaan omasta kokemuksestaan.
Se on tuo ap:nhedelmätön itsesääli ja vittumainen luonne, joka ärsyttää. Haisee narsismilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun monin tavoin aikanaan väkivaltainen äitini jatkaa ikäännyttyämme väkivaltaansa hylkäämällä aikuiset lapsensa täysin.
Ei varmasti ole syytä hävetä tai vältellä meitä. Olemme mukavia, ns. kilttejä, hyvin kouluttautuneita, työssäkäyviä, raittiita perheellisiä ns. kunnon ihmisiä.
Äitiä ei kiinnosta. Hän elää täysin omaa elämäänsä. Ottaa vastaan onnittelut ja muistamiset meidän puoleltamme, mutta hänen puoleltaan ei siis ole tullut eikä tule mitään yhteydenottoa vuosiin tai vuosikymmeniin.
Tiedän hänestä ylipäänsä että on elossa sitä kautta, että pitää yhteyttä yhteen lapsistaan. On kuitenkin sanonut tällekin, että on yhteyksissä vain velvollisuudentunnosta, koska tämä aikuinen lapsensa on kroonisesti sairas.
Äitimme on täysin voimissaan, ei hänellä edelleenkään yhtään sairauksia, matkustelee ympäri maailmaa. On eläkkeellä, o
Fiksu anoppi sinulla, ei pyöri sinun haittanasi. Mutta hyvä ei mitenkään päin. Nalkuti, nalkuti, nalkuti, miten miehenne kestävät teitä? Ai niin, eihän teillä mitään vastuuta käytöksestänne, sehän on äitinne syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitusta tämä ap:n mainitsema "kritiikki" palvelee?
Siinähän aikuinen (oletus) kippaa paskaa vanhuksen (oletus) niskaan.
Olisi kiva jos aikuisena ottaisit vastuun tunteistasi ja käsittelisit ne muilla, rakentavammilla keinoilla itseksesi. Sitä terapeuttisi varmaan yrittää sulle (turhaan) opettaa. Et sinä ole painekattila, jonka pitää saada räjähtää.
Kuule kaikki vanhukset eivät ole mitään säälittäviä, avuttomia ja viattomia ihmisiä Älä viitsi.
Väitinkö niin? Ihan itse keksit tuon väitteen omasta sairaasta päästäsi, äitihullu.
Tää on outo keskustelu, kun vedetään samalla kammalla väkivaltainen juoppo, joka hyväksikäyttää lastaan, ja äiti, joka ei halua lapsen lopettavan balettitunneilla käyntiä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitusta tämä ap:n mainitsema "kritiikki" palvelee?
Siinähän aikuinen (oletus) kippaa paskaa vanhuksen (oletus) niskaan.
Olisi kiva jos aikuisena ottaisit vastuun tunteistasi ja käsittelisit ne muilla, rakentavammilla keinoilla itseksesi. Sitä terapeuttisi varmaan yrittää sulle (turhaan) opettaa. Et sinä ole painekattila, jonka pitää saada räjähtää.
Se on siis jotenkin väkivaltaista, että lapsi haluaa keskustellen selvittää asiat? Keskustelu taitaa olla vieras konsepti.
Sekö on ollut parempaa väkivaltaa, kun vanhus nuorempana kippasi aikuisena paskan lapsensa niskaan tai laiminlöi lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään mitä tuolla kritisoinnilla haetaan? Ei ilmeisesti ainakaan sitä, että haluttais tietää miksi jotain tapahtui. Eli vedetään omat tunteet pintaan, raivostutaan ja lähdetään vähän kritisoimaan vanhaa äitiä, jonka sitten pitäisi myöntää olleensa huono ihminen ja anoa anteeksiantoa (jota ei kuitenkaan saa).
Sisko on tehnyt pariin otteeseen noin: mennyt räkimään pyörätuolissa istuvan äidin naamalle. En ole herttainen ja kiltti, mutta mun moraali ja empatiakyky ei antaisi periksi tuollaista. Ja toistaisin juuri sitä käytöstä mitä kritisoin. Kostaisin...
Te olette sotien tai jonkun metsäläisen mykän kansanperinteen vuoksi niin tunnetaidottomia, ettette pysty edes ymmärtämään, mistä tässä puhutaan.
Te ette osaa sekoittaa syyllisyyttä ja häpeää. Kun lapsi nostaa pintaan konkreettisen teon, te vaivutte suoraan häpeään (
Hertsyygeli teitä kotipsykiatreja? Miksi ette jo viiskymppisinä osaa antaa äitinne olla, samoja teinivaatimuksia kuin 35 vuotta sitten.
Halailu ei ole kaikille ihmistä luonteenomaista, sehän on tämän minä rakastan sinua lässytyksen myötä tullut parin vuosikymmenen aikana.
Äitien pitäisi muuttua koska te narsistisesti ette voi hyväksyä kuin just täsmälleen mielenne mukaan olevat. Narsisti kiusaa vanhaa äitiäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään mitä tuolla kritisoinnilla haetaan? Ei ilmeisesti ainakaan sitä, että haluttais tietää miksi jotain tapahtui. Eli vedetään omat tunteet pintaan, raivostutaan ja lähdetään vähän kritisoimaan vanhaa äitiä, jonka sitten pitäisi myöntää olleensa huono ihminen ja anoa anteeksiantoa (jota ei kuitenkaan saa).
Sisko on tehnyt pariin otteeseen noin: mennyt räkimään pyörätuolissa istuvan äidin naamalle. En ole herttainen ja kiltti, mutta mun moraali ja empatiakyky ei antaisi periksi tuollaista. Ja toistaisin juuri sitä käytöstä mitä kritisoin. Kostaisin...
Te olette sotien tai jonkun metsäläisen mykän kansanperinteen vuoksi niin tunnetaidottomia, ettette pysty edes ymmärtämään, mistä tässä puhutaan.
Te ette osaa sekoittaa syyllisyyttä ja häpeää. Kun lapsi nostaa pintaan konkreettisen teon, te vaivutte suoraan häpeään (
Kysyn että ketkä te? Olen 49v.
Minun monin tavoin aikanaan väkivaltainen äitini jatkaa ikäännyttyämme väkivaltaansa hylkäämällä aikuiset lapsensa täysin.
Ei varmasti ole syytä hävetä tai vältellä meitä. Olemme mukavia, ns. kilttejä, hyvin kouluttautuneita, työssäkäyviä, raittiita perheellisiä ns. kunnon ihmisiä.
Äitiä ei kiinnosta. Hän elää täysin omaa elämäänsä. Ottaa vastaan onnittelut ja muistamiset meidän puoleltamme, mutta hänen puoleltaan ei siis ole tullut eikä tule mitään yhteydenottoa vuosiin tai vuosikymmeniin.
Tiedän hänestä ylipäänsä että on elossa sitä kautta, että pitää yhteyttä yhteen lapsistaan. On kuitenkin sanonut tällekin, että on yhteyksissä vain velvollisuudentunnosta, koska tämä aikuinen lapsensa on kroonisesti sairas.
Äitimme on täysin voimissaan, ei hänellä edelleenkään yhtään sairauksia, matkustelee ympäri maailmaa. On eläkkeellä, olisi aikaa. Hänellä on lapsenlapsiakin, joita hän ei näe. Ei vissiin napostele. Rippijuhlissa on käynyt, ei muissa.
Ei tässä ole juuri käytännön eroa elääkö äitini vai olisiko kuollut. Pidän tätä sen saman väkivallan jatkumisena, josta kärsimme aikanaan monin tavoin.
Sillä on nyt tässä elämänvaiheessa sitten tämmöinen ilmenemismuoto. Viestihän näissä on ihan sama: olet minulle arvoton. Nyt kun olemme olleet jo kauan omillamme, meitä ei käytännössä voi enää hakata, potkia, ajaa ulos hankeen eikä solvata.