Kun ystävä hylkää kertomatta mitään syytä

Mitä tarkoitat "hylkäämisellä" - sitäkö, että kaveri ei pidä yhteyttä tai vastaa esim. Face-viestiin? Oletko mies vai nainen?

En ollut erään suht hyvän ystäväni kanssa missään yhteyksissä viiteen (!) vuoteen. Viimeksi nähtiin kaverin nelikymppisillä. Kumpikaan ei "hylännyt" toista - ei vain pidetty yhteyttä. Nyt sitten Facessa laiteltiin viestiä, että kappas, ruuhkavuodet näköjään vieneet mennessän, kun ei olla viiteen vuoteen näköjään oltu yhteyksissä. Että nähdäänpä taas joskus, kun korona vähän hellittää. 

Jos asia vaivaa, KYSY kaveriltasi (asiallisesti). Mutta minun maailmassani (miehenä) tuollaiset "selittämättömät katoamiset" ovat aika normaalia enkä ole koskaan niistä itseeni ottanut. Jos joku ei vastaa Whatsapp-viestiin, oletan hänellä olevan siihen jokin syy. Palatkoon asiaan sitten, jos/kun kokee niin haluavansa tehdä. 

En tiedä olenko hylkääjä vai hylätty, melkein kaikki ystävyyteni vain hiipuvat viimeistään siinä kolmen vuoden tuntemisen jälkeen. Ei ole diagnoosia mutta olen luultavasti jonkinasteinen assi. Ainoat vuosia pysyneet ystävyyssuhteeni ovat kaksi on/off ystävyyttä, joissa viestitellään ensin muutama päivä tai viikko ahkerasti koko hereilläoloaika ja sitten unohdetaan toisemme joko pariksi päiväksi, viikoksi tai kuukaudeksi. Molemmat noista ystävistäni ovat saaneet vuosien varrella myös as-diagnoosit, eli pitäisi varmaan hakeutua itsekin sinne testeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaissut välit lapsuuden ystävään parikymppisenä. Elämäni parhaita päätöksiä. Lapsesta lähtien meillä oli roolit, kaveri muisti aina kertoa olevansa kauniimpi, hoikempi, viisaampi ja mitä milloinkin. Teini-iässä sen jotenkin alkoi huomata itsekin, että vaikka meillä oli tosi kivaa yhdesså, niin silti tuli jatkuvasti sellaista ulkonäköni ja älyni mollausta, että tapaamisen jälkeen oloni oli jotenkin epämääräisellä tavalla surkea ja mitätön. Hulluinta oli, että vaikka olimme samassa koulussa, niin siellä tämä kaveri ei paljastanut kenellekään meidän ystävyyttämme, vaikka vietimmekin paljon aikaa yhdessä vapaalla. En nyt varsinaisesti ollut yksinäinen koulussa, mutta minulla ei myöskään ollut yhtään hyvää kaveria siellä, vaikka tulinkin toimeen kaikkien kanssa. Tämä ystäväni kertoi sitten tavatessamme, ketkä kaikki olivat haukkuneet minun ulkonäköäni ja eritteli tarkasti mitkä kaikki oli pielessä. Sama jatkui jopa parikymppisenä. Kertoi usein näyttäneensä opiskelukavereilleen kuviani ja kertoi, mitä kukakin oli sanonut ja pilkannut. Voin kertoa, että uskoin olevani maailman rumin ihminen. Kaveruus oli muutenkin sitä, että jos käytiin jossain yhdessä, niin minun kuului maksaa kaikki. Joskus 15-vuotiaana ensimmäinen kesätyöpalkkani meni kokonaan tämän kaverin elokuva- ja huvipuistolippuihin, ravintolaruokiin jne. Kuljettiin minun autolla ja bensoilla kun oltiin vähän vanhempia. Olin paljon kuskina tälle kaverille, mutta minulla ei ollut lupaa tulla samaan baariin. En saanut myöskään tulla muuallakaan samaan seurueeseen. Ehdittiin baari-ikäisinä olla vielä muutama vuosi kavereita ja ikinä ei menty yhdessä. Minulle kyllä tämä kertoi usein, miten se ja tuo oli haukkunut ulkonäköäni baarissa. Puhelut meni niin, että kaveri soitti hälörin ja minun piti soittaa perästä, että puhuimme minun laskuun eikä hänen.

Aloin seurustella vasta lähdettyäni opiskelemaan. En voinut uskoa, että joku pitää minua kauniina, hauskana ja älykkäänä. Jotenkin ihmettelin, miksi opiskelupaikkakunnalla kukaan ei haukkunut minua, vaikka kotipaikkakunnalla uskoin kaikkien pitävän minua kuvottavana. Aloin jotenkin nähdä lopulta ulkopuolisen silmin tämän ystävyyden myrkyllisyyden. Yritin puhua asiasta pari kertaa vailla mitään vaikutusta. Minun piti olla kiitollinen, että sain olla suositun ja kauniin ihmisen ystävä. Lisäksi minulle oli noussut kusi hattuun, kun lopultakin "joku oli huolinut minut". Se lause oli sellainen, että lopetin puhelun kesken ja en enää ikinä vastannut tälle ystävälle puhelimeen tai viesteihin.

Jos tältä ystävältä kysytään, niin minä katkaisin välit ja aiheutin hänelle valtavan trauman. Pitkään koin todella huonoa omaatuntoa asiasta ja pidin itseäni järkyttävänä kusipäänä. Nykyisellä elämänkokemuksella olen tuosta välirikosta sitä mieltä, että jos käyttäytyy huonosti, ansaitsee itsekin huonoa kohtelua.

Aikamoista sadismia tuollainen käytös, huh. Ilmeisesti sinulla ei ollut riittävän läheisiä suhteita perheeseesi, etät joku olisi voinut auttaa sinua ymmärtämään, että sinua rääkätään, mutta se ei johdu sinusta.

Tuo mollaaminen tapahtui aina kahden kesken. Olihan meillä myös tosi hauskaa yhdessä, mutta sitten oli tuo toinen puoli. Oma äitini sanoi välirikon jälkeen, että tuo oli todella hyvä asia ja olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Kai siitä ystävyydestä oli jotain outoa ollut aistittavissa jo ennenkin, vaikka näennäisesti kaikki oli moitteetonta. En osaa sanoa, miksi en ikinä lapsena puhunut asiasta. Jotenkin en varmaan käsittänyt sitä ja minähän oikeasti uskon suurimman osan elämääni olevani jotenkin huono ja viallinen muiden silmissä.

Vierailija kirjoitti:

On käynyt.

Myöhemmin ymmärsin elämän vieneen eri teille. Se mikä ennen kiinnosti häntäkin, ei ollut enää kiinnostavaa.

Mitä siinä voi sanoa ettei loukkaa toista? Suolan sirottamista haavaan kun sanoo että en halua olla tekemisissä.

Samaa mieltä. En todellakaan halua kuulla miksi nämä muutamat, jotka ovat minut "hylänneet" ovat niin tehneet. En myöskään itse kerro syytä, koska syy ei ole useimmiten mitenkään kiva asia ja voi jäädä toista vaivaamaan pitkäänkin ihan turhaan. Jos koen toisen itsekkäänä ja tylsänä tyyppinä, niin ketä se muka auttaa pääsemään asioissaan eteenpäin? Tuntuu vähän siltä, että selityksen vaatiminen on vain yksi keino saada ystävyys jatkumaan väkisin, vaikka sitten riidan muodossa.

Normaalisti ihmiset eivät jää junnaamaan sellaisiin ihmisiin, jotka osoittavat käytöksellään, ettei ystävyys enää ole vastavuoroista tai ei ole koskaan sitä ollutkaan.

Tosi usein ystävät jättää, kun aloittavat vakavamman parisuhteen. Ainakin näin vanhempana naispuoliset ystävät lopettavat yhteydenpidon kun alkavat seurustelemaan.

Kuulema mies ei halua, että naisella olisi miespuolisia ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse saanut viime vuonna, niin ikävää kohtelua ystävltä (tunnettu 35 vuotta), että on pakko ottaa etäisyyttä ainakin hetkeksi.

On viime vuiden ollut haukkumista, nolaamista, mitätöintiä ja ohareita. Viimeksi 2 päivää sitten kun soittelin hänelle, kaikki sanomani haukuttiin ja mitätöitiin sitten haukottelu ja siirtyminen "tärkeämpään" tekemiseen.

Ajattelin tosiaan ottaa loman ja olla yhteydessä uudelleen vasta kesällä. En usko että kyseinen ystävä tosin edes huomaa hermo-lomaani.

Tämä oma ystäväni, on aina ollut se joka on menestynein ja paras kaikessa, viimeisen vuoden ajan on kuitenkin ollut avioeron partaalla. Hän tukeutui kovasti minuun ja kertoi minulle asioita joita ehkä nyt häpeää, esimerkiksi omasta pettämisestään. Mielenterveyden ongelmistaan jotka hän on aina ennen salannut.

Minut heivattiin ulos elämästä kun päätti jatkaa miehensä kanssa, koska ilmeisesti tiesin liikaa hänestä ja muistutin menneestä. Nyt hän on palannut olemaan paras kaikessa.

Mutta, noh, näinhän tämä menee, olen ikävä muistutus siitä, että hän petti aviomiestään. Ja on sairastunut. Olisimme varmaankin edelleen läheisiä jos hän olisi jättänyt kertomatta.

Tai voisiko jopa olla, että sinussakin on jotain vikaa? Ilkeä? Kateellinen? Omahyväinen?Tai jotain muuta? Helppo kertoa tänne yksi puoli asiasta, mutta asioilla on aina toinenkin puoli. Katse peiliin siis. Itse elämän kokemuksella olen oppinut, että vanhoja ystävyyksiä ei katkota ilman syitä.

Ikävä että täällä mollataan näitä hylättyjä ystäviä, mutta ehkä siitäkin tulee jollekin parempi mieli, kun pääsee haukkumaan tuntemattomia ihmisiä.

Viime aikoina koko keskustelu palsta on muuttunut kovaksi ja kylmäksi,ihan toisenlaiseksi kuin muutama vuosi sitten.

On käynyt jokusen kerran. Pelkään uusia tuttavuuksia, koska toisaalta haluan kavereita, mutta odotan samalla että nekin loppuvat yhtäkkiä. Tuntuu että elämässä mikään ei pysy enkä itse osaa hallita asioita vaan suunnilleen edesautan sitä että ympärilläni kaikki muuttuu ja ahdistun.

Toistan samaa kehää siis, pelkään hylkäämistä niin paljon etten uskalla lähentyä ihmisiä.

kaikenlaista tallaajaa mahtuu maapallolle, mutta aika harvoin syy näihin pitkien ystävyyksien hylkäämisiin on vain yhdessä osapuolessa. aika monella hylkääjällä ja hylätyksi tulleella on peiliin katsomisen paikka. 

Ja nyt ei siis kyse näistä jotka molemminpuolisesti eivät vain yhtäkkiä pidä yhteyttä, mutta jotka voivat silti ottaa toiseen yhteyttä vuosienkin jälkeen - vaan nimenomaan näistä tapauksista jotka tarkoituksella laittavat välit poikki tai ghostaavat jonkun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Minä taas olen aina kokenut ystävyyden katketessa, että en ole sellaisessa roolissa, että voisin alkaa kertoa toiselle hänen käytöksensä tai persoonansa "vioista" ja pyytää häntä parantamaan käytöstään. Hienoa, että ystävyytenne tuosta toipui, mutta näen ystävyyden eri tavalla eli sellaisena, että ystävästä pitää ja häntä arvostaa, vaikka hänessä olisikin jokin vähän häiritsevä piirre. Eli jos joku liikaa häiritsee, niin koen että on parempi lopettaa ystävyys kuin alkaa kritisoimaan ketään.  

Totta noinkin. Mutta ihmiset myös muuttuvat ja kasvavat jatkuen ja elämässä on kaikenlaisia vaiheita jolloin toinen saattaa törttöillä enemmän kuin normaalisti. Mielummin antaa toiselle mahdollisuus ja rakentaa ystävyyttä kuin katkaista se kertakäyttökulttuurin tyyliin. Joskus ihmiset vain ovat sokeita omalle käytökselleen tai omille kehityspisteilleen. On toista kunnioittavaa ystävyyttä voida keskustella siitä millaisena ystävyyden kokee silloin jos tuntee itsensä loukatuksi ennemmin kuin vain katkaista välit. Sitten toki jos kyseinen henkilö tuosta huolimatta edelleen jatkaa esimerkiksi sellaista käytöstä joka ei lainkaan kunnioita minua tai rajojani, niin se olisi eri asia. Pienten häiritsevien piirteiden suvaitseminen on sitten asia erikseen.

Tämä! Näin syntyy oikeasti hyviä ystävyyksiä, jotka ovat muutakin kuin pintaa ja toisen kehuskelua somessa (mikä siis sekin toki hienoa, ja toisen tukeminen ja hyvän näkeminen on tärkeää, mutta ei sellaisenaan yksinään kyllä ole kovin syvää ystävyyttä)

En ole ghostannut ketään, kenet olen laskenut oikeasti ystäväkseni tai tuntenut pitkään, mutta yhden tuttavan/kaverin olen. Ehdin tuntea hänet muutamia vuosia, tapasimme opiskelupaikassa ja opiskelun loputtua olimme jonkin aikaa samassa työpaikassa. Hän oli opiskelu- ja työkaverina ihan ok, huumorintajumme kohtasivat, mutta koin etten voinut puhua hänelle mistään vakavista asioista tai ongelmistani (joita minulla riittää), ja oikeastaan hän ei ikinä saanut tietää minusta moniakaan olennaisia asioita liittyen elämänhistoriaani ym. Tapa, jolla hän puhui joistakin muista ihmisistä, joilla oli ongelmia, oli tavallaan ymmärtämätön ja julma, joten en halunnut avautua hänelle omista asioistani. Hän ei myöskään kertonut itsestään minulla mitään arkoja asioita. Lisäksi hänen mielipiteensä ja maailmankatsomuksensa oli ärsyttävän pinnallinen, eli meillä ei oikeastaan ollut mitään syvempää yhteistä, oli vain se opiskelu- ja työpaikka. Joitakin kertoja tapasimme vapaa-ajalla noiden töiden päätyttyä, ja koin aina että en oikeastaan saa niistä tapaamisista mitään, tavallaan ajattelin että no jos nyt tapaan sen tyypin, niin sitten se tapaaminen on hoidettu eikä tarvitse taas hetkeen nähdä. Mutta hän sanoikin jossain kohtaa, että haluaisi tavata minua useammin eli hän selkeästi koki että olemme ystäviä ja varmaankin piti minusta. Koin tämän erittäin ahdistavana, kun itse olisin vain halunnut etäännyttää hänet elämästäni. Jossain vaiheessa vaan lakkasin vastaamasta hänen yhteydenottoihinsa, eikä hän ole enää ottanut yhteyttä. Olen ehkä ilkeä, mutta mitä olisin voinut sanoa? "En halua olla läheinen ystäväsi joten olisi parempi ettemme enää tapaisi."?

Ja kyllä, olen erittäin introvertti ja päästän oikeasti lähelleni erittäin harvoja ihmisiä. Saatan varmaan vaikuttaa töissä yms. mukavalta ja rennolta läpänheittäjältä, joten minuun on varmaan helppo tavallaan tutustua, mutta tuo puoli on vain yksi erittäin pieni osa minua. En halua pitää lähelläni ihmisiä, joille en voi näyttää itsestäni kaikkia muitakin puolia. Tuon minun läpänheittotaipumuksen takia mulle tuli tuon mainitun "ystävän" seurassa usein olo, että olen hänelle jonkinlainen viihdyttäjä tai sirkuspelle, jota hän samanaikaisesti sekä ihailee että halveksuu. Koin etten voinut koskaan olla täysin oma itseni hänen seurassaan.

Omasta mielestäni tässä keskustelussa on ollut hyviä arveluja ystävyyden katkeamisesta ja kirjoituksia syistä jotka johtivat ystävyyden katkeamiseen ja sitten on muutama "Katso peiliin" jankkaaja jotka eivät selvästikkään osaa sisäistää tai kuunnella mitä heille yritetään kertoa.

Mutta asiaan,

Katkaisin kerran itse yhden hyvän ystävyyden koska pelkäsin ystäväni saavan tietää, että mieheni viljeli marihuanaa yhdessä "salaisessa" huoneessa, yllätin ystäväni monta kertaan tuon huoneen sisään käynniltä ilman syytä.

Pelkäsin niin paljon että joudun poliisin kanssa tekemisiin mieheni takia. En kertonut koskaan totuutta ystävälleni. Törmäsin häneen sattumalta facessa vuosia sitten ja pyysin anteeksi, mutta en kyennyt edelleenkään selittämään mitään. Hän esti minut saman tien.

Joten olen pahoillani Johanna, sinussa ei ollut mitään vikaa. Olen kaivannut sinua 20 vuotta. Mutten pystynyt kertomaan silloisen mieheni kasvattamosta.

Vierailija kirjoitti:

Omasta mielestäni tässä keskustelussa on ollut hyviä arveluja ystävyyden katkeamisesta ja kirjoituksia syistä jotka johtivat ystävyyden katkeamiseen ja sitten on muutama "Katso peiliin" jankkaaja jotka eivät selvästikkään osaa sisäistää tai kuunnella mitä heille yritetään kertoa.

Mutta asiaan,

Katkaisin kerran itse yhden hyvän ystävyyden koska pelkäsin ystäväni saavan tietää, että mieheni viljeli marihuanaa yhdessä "salaisessa" huoneessa, yllätin ystäväni monta kertaan tuon huoneen sisään käynniltä ilman syytä.

Pelkäsin niin paljon että joudun poliisin kanssa tekemisiin mieheni takia. En kertonut koskaan totuutta ystävälleni. Törmäsin häneen sattumalta facessa vuosia sitten ja pyysin anteeksi, mutta en kyennyt edelleenkään selittämään mitään. Hän esti minut saman tien.

Joten olen pahoillani Johanna, sinussa ei ollut mitään vikaa. Olen kaivannut sinua 20 vuotta. Mutten pystynyt kertomaan silloisen mieheni kasvattamosta.

Päivän paras! :) 

Erinomainen esimerkki siitä miten joskus on parempi vain olla edes ajattelematta asiaa, koska syyn keksiminen voi olla aivan mahdotonta, ja syy ystävyyden katkeamiseen jossakin ihan muualla kuin missä kuvittelee sen olevan! 

Olen katkaissut ystävyyksiä monesta syystä, äkkiseltään mieleeni tulee:

- elämäni rakkain ystäväni liittyi maitobaariin ja alkoi pakkokäännyttää minuakin. Oli puhelinhäirintää ja lopulta tulivat joukolla kotiini minua etsimään. Vanhempani heitti heidät ulos.

- hyvä ystäväni lakkasi puhumasta minulle kun veljeni joutui järkyttävään onnettomuuteen. Ystäväni sanoi syyksi ettei tiedä mitä sanoisi. Olimme samassa kesätyöpaikassa eikä edes moikannut. Lisäksi selvisi, että oli lähettänyt kaikille yhteisille ystäville tekstiviesti "älkää ihmetelkö jos Maljasta ei nyt kuulu hetkeen mitään, ja juorutijuoruti"

- mieheni sairastui syöpään ja siihen asti meille läheinen pariskunta pisti "välit poikki" kahdeksi vuodeksi. Kun kaikki oli taas hyvin, niin alkoivat viesteillä ym. Mutta eivät koskaan halunneet kuulla syövästä mitään.

- omaan isääni pistin välit poikki. Insesti, väkivalta jne.

- aika moneen muuhun ystävään, jonka olen kokenut pitemmän päälle rasitteeksi, olen saanut kuivutettua välit hiljalleen

Huomaan, että vuosi vuodelta jaksan ihmisiä vähemmän ja vähemmän. Mieheeni en kyllästy koskaan. Ehkä koira voisi olla kiva, kun lapset on isompia.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi näin kohta neljä vuotta sitten. Paras ystäväni, ihminen jonka kanssa vietin joka viikko aikaa, yhtäkkiä etäännytti itsensä minusta. Hän lakkasi puhumasta, ei laittanut viestiä, vältteli, siirtyi toiseen kaveriporukkaan. Yhä näen hänestä joskus unia, ja mietin, että mikä minussa on vikana, mitä tein väärin jne. Itkin monta yötä miettien näitä kysymyksiä. En pysty vieläkään ymmärtämään. Toivon, että olisin saanut minkä tahansa selityksen, sillä tietämättömyydessä eläminen on pahinta.

Itse hylkäsin tällaisen etääntyneen roikottajan. Ei enää tullut joka viikkoisia kahvikutsuja, ei tullut enää onnitteluja, oli aina olevinaan kaikenlaisia kiireitä, mutta silti oli aikaa tavata uusi kumppani toiselta puolen Suomea ja bilettää muiden kavereiden kanssa ilman minua. Varmaan parhaillaan uhriutuu, miksi hylkäsin hänet.

Nuorena jaksoin monenlaista viheltäjää. Nyt iän karttuessa sitä on tullut krantuksi, että kenen kanssa resurssejaan kuluttaa.

Mm. omahyväiset marisijat, tuppisuut, leuhkivat leijujat ja idealistiset saarnaajat eivät mahdu kalenteriini. Maailma on tarpeeksi raskas paikka ilman näitä kivirekiäkin.

En koe edes olevani heille selitystä velkaa. Jos en ehdi heitä tavata, niin en ehdi.

Vierailija kirjoitti:

no miksi ei mene käymään hänen luonaan ja vaadi jotain selitystä? Minusta kun tuntuu että usein näissä tapauksissa jätetään asian selvittely tekemättä. Siis pitää VAATIA selitys. onhan joku OIKEUS saada vastaus, jos on vuosikausia kuluttanut aikaa ystävyyteen ja ikään kuin investoinut siihen omaa energiaa, tunteita, tukemista, antanut omastaan jne. Mene ja vaadi vastuksia. Elä "jää odottelemaan" sitä toiselta.

Esim. voihan olla että ystävällä on ollut niin raskas aika omassa perhepiirissään eikä ole voinut näitä asioita paljastaa ystävälle, vaikka perheväkivalta, erotilanne, sairaus, vanhempien asiat...oma masennus. Tai sitten ei jaksanut ystävää jolla asiat aina paremmin.

Pitää mennä oven taakse ja sanoa suoraan näin: "hei, minä oon vähän suuttunut ja pettynyt. Ei ole pakko olla tekemisissä, mutta haluan syyn tietää, mitä olen tehnyt väärin, mulla on oikeus siihen". 

Voihan toinen sanoa, ettei vaan ole jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Voi olla tosiaan uupumus, masennus, jne.Ei pidä aina ottaa henkilökohtaisesti, itseensä. Mutta silloin se ystävyyden säilyminen vaatii sen toisen osapuolen aktiivisuutta ja roikkumista tuossa vetäytyvässä ystävässä (jos se siis on sen arvoista sitten).

Tuollainen vastauksen vaatiminen ja syyn tivaaminen onkin  sitten varmasti viimeinen niitti ystävyydelle. Ei ystävyys ole mikään lakisääteinen oikeus, vaan täysin vapaaehtoista toimintaa.

Jos joku ei enää välitä pitää sinuun yhteyttä, niin siihen on varmaan syynsä. Se voi johtua sinusta. Se voi johtua hänestä. Se voi johtua muista syistä.

Anna olla ja hyväksy tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

no miksi ei mene käymään hänen luonaan ja vaadi jotain selitystä? Minusta kun tuntuu että usein näissä tapauksissa jätetään asian selvittely tekemättä. Siis pitää VAATIA selitys. onhan joku OIKEUS saada vastaus, jos on vuosikausia kuluttanut aikaa ystävyyteen ja ikään kuin investoinut siihen omaa energiaa, tunteita, tukemista, antanut omastaan jne. Mene ja vaadi vastuksia. Elä "jää odottelemaan" sitä toiselta.

Esim. voihan olla että ystävällä on ollut niin raskas aika omassa perhepiirissään eikä ole voinut näitä asioita paljastaa ystävälle, vaikka perheväkivalta, erotilanne, sairaus, vanhempien asiat...oma masennus. Tai sitten ei jaksanut ystävää jolla asiat aina paremmin.

Pitää mennä oven taakse ja sanoa suoraan näin: "hei, minä oon vähän suuttunut ja pettynyt. Ei ole pakko olla tekemisissä, mutta haluan syyn tietää, mitä olen tehnyt väärin, mulla on oikeus siihen". 

Voihan toinen sanoa, ettei vaan ole jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Voi olla tosiaan uupumus, masennus, jne.Ei pidä aina ottaa henkilökohtaisesti, itseensä. Mutta silloin se ystävyyden säilyminen vaatii sen toisen osapuolen aktiivisuutta ja roikkumista tuossa vetäytyvässä ystävässä (jos se siis on sen arvoista sitten).

Tuollainen vastauksen vaatiminen ja syyn tivaaminen onkin  sitten varmasti viimeinen niitti ystävyydelle. Ei ystävyys ole mikään lakisääteinen oikeus, vaan täysin vapaaehtoista toimintaa.

Jos joku ei enää välitä pitää sinuun yhteyttä, niin siihen on varmaan syynsä. Se voi johtua sinusta. Se voi johtua hänestä. Se voi johtua muista syistä.

Anna olla ja hyväksy tilanne.

Mut kun se ystävyys On Jo Ohi jokatapauksessa. Jokainen kuitenkin ansaitsee saada " clouseryn" asiasta, eli rehellisen keskustelun asiasta, ilman edes toivetta että ystävyys voisi jatkua. Jos on itse ottanut vstaan jonkun ystävyyttä, kaikkia siinä tulevia etuja, ei voi vain kävellä pois edes sanomatta syytä JOS toinen tarvitsee sen mennäkseen itse asiasta eteenpäin.

Itse olen ollut se lopettava osapuoli. Se, ettei ystäväni edes koskaan vaivautunut kysymään " miksi et vastaa viestiin"? Tai soittanut kysyäkseen mitään, olikin se viimeinen vahvistus itselleni että tein oikein lopettaesani yhteydenpidon. Jos olisi edes sen verran vaivautunut, vaatimalla selitys, olisi sen saanut ja ehkä olisi ollut jotain vielä toivoa ...

Mutta ei koskaan kysynyt koska oli itse jo aiemmin henkisesti lähtenyt ystävyydestämme pois.Enkä ollut minkään arvoinen hänelle, eikä ystävyytemmekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kemiat ei enää pelaa en näe mitään järkeä lähteä virallisesti katkaisemaan ystävyyttä.  Ei, ei. Ihan jo kunnioituksesta ystäväpiiriä kohtaan ei.

Ihminen kasvaa ja muuttuu koko elämän ja lähimpien ystävien vaihtuminen on luonnollista. Jos joku ystäväsi ei pidä sinuun enää yhteyttä niin anna olla ja jatka matkaa muiden ystävien kanssa. En kässää syiden miettimistä ja asian vatvomista. Rauhaa ja rakkautta ja ilolla kohti uusia tuttavuuksia!

Tämä!   Mä tajuan jättäneeni yhden ystäväni muutamia vuosia sitten. Se ei ollut mikään sellainen selkeä "nyt mä jätän sinut" -juttu, jos olisikin ollut, asian olisi voinut sanoa suoraan.  Mutta yhteys laimeni pikkuhiljaa, mun puolelta.  Asiat oli sinänsä aika pieniä, mutta kun niitä oli paljon ja  kertyi ja kertyi, ja koin, että ystäväni vei tosi paljon energiaani, ei antanut juuri mitään ja tosiaan, kemiat ei enää pelanneet. 

Eikä mulla sinänsä vieläkään mitään varsinaisesti ystävääni vastaan ole, ei vaan jotenkin enää jaksa olla hänen kanssaan, olla ystävä.  Varsinkin jotenkin nyt jälkikäteen kun olen ajatellut, olen miettinyt, miten ihmeessä jaksoin niinkin pitkään - niitä kaikkia sinänsä pikkujuttuja. 

Aika usein kai käy näin, että se ystävyys ja yhteydenpito jotenkin vaan pikkuhiljaa feidaantuu elämäntilanteen muuttuessa luonnollisesti pois. Tuntuisi jotenkin kornilta julistaa virallisesti että hei, haluan nyt ja tässä lopettaa ystävyytemme!

Ai kamala tuota ajatusta, että joku männävuosien tuttu ilmaantuisi oven taakse vaatimaan selitystä ystävyytemme päättymiseen..

Arvostan toki ystävyyttä, mutta se on mielestäni myös vapaa, dynaaminen vaeltaja. Toiset kulkee rinnalla pitemmän, toiset lyhyemmän matkaa. En vaadi selitystä universumilta tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

no miksi ei mene käymään hänen luonaan ja vaadi jotain selitystä? Minusta kun tuntuu että usein näissä tapauksissa jätetään asian selvittely tekemättä. Siis pitää VAATIA selitys. onhan joku OIKEUS saada vastaus, jos on vuosikausia kuluttanut aikaa ystävyyteen ja ikään kuin investoinut siihen omaa energiaa, tunteita, tukemista, antanut omastaan jne. Mene ja vaadi vastuksia. Elä "jää odottelemaan" sitä toiselta.

Esim. voihan olla että ystävällä on ollut niin raskas aika omassa perhepiirissään eikä ole voinut näitä asioita paljastaa ystävälle, vaikka perheväkivalta, erotilanne, sairaus, vanhempien asiat...oma masennus. Tai sitten ei jaksanut ystävää jolla asiat aina paremmin.

Pitää mennä oven taakse ja sanoa suoraan näin: "hei, minä oon vähän suuttunut ja pettynyt. Ei ole pakko olla tekemisissä, mutta haluan syyn tietää, mitä olen tehnyt väärin, mulla on oikeus siihen". 

Voihan toinen sanoa, ettei vaan ole jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Voi olla tosiaan uupumus, masennus, jne.Ei pidä aina ottaa henkilökohtaisesti, itseensä. Mutta silloin se ystävyyden säilyminen vaatii sen toisen osapuolen aktiivisuutta ja roikkumista tuossa vetäytyvässä ystävässä (jos se siis on sen arvoista sitten).

Tuollainen vastauksen vaatiminen ja syyn tivaaminen onkin  sitten varmasti viimeinen niitti ystävyydelle. Ei ystävyys ole mikään lakisääteinen oikeus, vaan täysin vapaaehtoista toimintaa.

Jos joku ei enää välitä pitää sinuun yhteyttä, niin siihen on varmaan syynsä. Se voi johtua sinusta. Se voi johtua hänestä. Se voi johtua muista syistä.

Anna olla ja hyväksy tilanne.

Mut kun se ystävyys On Jo Ohi jokatapauksessa. Jokainen kuitenkin ansaitsee saada " clouseryn" asiasta, eli rehellisen keskustelun asiasta, ilman edes toivetta että ystävyys voisi jatkua. Jos on itse ottanut vstaan jonkun ystävyyttä, kaikkia siinä tulevia etuja, ei voi vain kävellä pois edes sanomatta syytä JOS toinen tarvitsee sen mennäkseen itse asiasta eteenpäin.

Itse olen ollut se lopettava osapuoli. Se, ettei ystäväni edes koskaan vaivautunut kysymään " miksi et vastaa viestiin"? Tai soittanut kysyäkseen mitään, olikin se viimeinen vahvistus itselleni että tein oikein lopettaesani yhteydenpidon. Jos olisi edes sen verran vaivautunut, vaatimalla selitys, olisi sen saanut ja ehkä olisi ollut jotain vielä toivoa ...

Mutta ei koskaan kysynyt koska oli itse jo aiemmin henkisesti lähtenyt ystävyydestämme pois.Enkä ollut minkään arvoinen hänelle, eikä ystävyytemmekään.

Oletkohan sittenkään itse ollut se lopettava osapuoli? Kuulostaa nimittäin että olet aika vereslihalla tämän asian kanssa, olet tullut "hylätyksi" ja nyt koet itsesi arvottomaksi.