Kun ystävä hylkää kertomatta mitään syytä

Minä olen "jättänyt". Kaveri alkoi syyllistää kun kieltäydyin kahvikutsusta. Huomasin myös, että homma toimi kun minä "tottelin" häntä mutta heti kun en, alkoi syyllistäminen.

Mitäpä tuossa voisi selittää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaissut välit lapsuuden ystävään parikymppisenä. Elämäni parhaita päätöksiä. Lapsesta lähtien meillä oli roolit, kaveri muisti aina kertoa olevansa kauniimpi, hoikempi, viisaampi ja mitä milloinkin. Teini-iässä sen jotenkin alkoi huomata itsekin, että vaikka meillä oli tosi kivaa yhdesså, niin silti tuli jatkuvasti sellaista ulkonäköni ja älyni mollausta, että tapaamisen jälkeen oloni oli jotenkin epämääräisellä tavalla surkea ja mitätön. Hulluinta oli, että vaikka olimme samassa koulussa, niin siellä tämä kaveri ei paljastanut kenellekään meidän ystävyyttämme, vaikka vietimmekin paljon aikaa yhdessä vapaalla. En nyt varsinaisesti ollut yksinäinen koulussa, mutta minulla ei myöskään ollut yhtään hyvää kaveria siellä, vaikka tulinkin toimeen kaikkien kanssa. Tämä ystäväni kertoi sitten tavatessamme, ketkä kaikki olivat haukkuneet minun ulkonäköäni ja eritteli tarkasti mitkä kaikki oli pielessä. Sama jatkui jopa parikymppisenä. Kertoi usein näyttäneensä opiskelukavereilleen kuviani ja kertoi, mitä kukakin oli sanonut ja pilkannut. Voin kertoa, että uskoin olevani maailman rumin ihminen. Kaveruus oli muutenkin sitä, että jos käytiin jossain yhdessä, niin minun kuului maksaa kaikki. Joskus 15-vuotiaana ensimmäinen kesätyöpalkkani meni kokonaan tämän kaverin elokuva- ja huvipuistolippuihin, ravintolaruokiin jne. Kuljettiin minun autolla ja bensoilla kun oltiin vähän vanhempia. Olin paljon kuskina tälle kaverille, mutta minulla ei ollut lupaa tulla samaan baariin. En saanut myöskään tulla muuallakaan samaan seurueeseen. Ehdittiin baari-ikäisinä olla vielä muutama vuosi kavereita ja ikinä ei menty yhdessä. Minulle kyllä tämä kertoi usein, miten se ja tuo oli haukkunut ulkonäköäni baarissa. Puhelut meni niin, että kaveri soitti hälörin ja minun piti soittaa perästä, että puhuimme minun laskuun eikä hänen.

Aloin seurustella vasta lähdettyäni opiskelemaan. En voinut uskoa, että joku pitää minua kauniina, hauskana ja älykkäänä. Jotenkin ihmettelin, miksi opiskelupaikkakunnalla kukaan ei haukkunut minua, vaikka kotipaikkakunnalla uskoin kaikkien pitävän minua kuvottavana. Aloin jotenkin nähdä lopulta ulkopuolisen silmin tämän ystävyyden myrkyllisyyden. Yritin puhua asiasta pari kertaa vailla mitään vaikutusta. Minun piti olla kiitollinen, että sain olla suositun ja kauniin ihmisen ystävä. Lisäksi minulle oli noussut kusi hattuun, kun lopultakin "joku oli huolinut minut". Se lause oli sellainen, että lopetin puhelun kesken ja en enää ikinä vastannut tälle ystävälle puhelimeen tai viesteihin.

Jos tältä ystävältä kysytään, niin minä katkaisin välit ja aiheutin hänelle valtavan trauman. Pitkään koin todella huonoa omaatuntoa asiasta ja pidin itseäni järkyttävänä kusipäänä. Nykyisellä elämänkokemuksella olen tuosta välirikosta sitä mieltä, että jos käyttäytyy huonosti, ansaitsee itsekin huonoa kohtelua.

Aikamoista sadismia tuollainen käytös, huh. Ilmeisesti sinulla ei ollut riittävän läheisiä suhteita perheeseesi, etät joku olisi voinut auttaa sinua ymmärtämään, että sinua rääkätään, mutta se ei johdu sinusta.

Tuo mollaaminen tapahtui aina kahden kesken. Olihan meillä myös tosi hauskaa yhdessä, mutta sitten oli tuo toinen puoli. Oma äitini sanoi välirikon jälkeen, että tuo oli todella hyvä asia ja olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Kai siitä ystävyydestä oli jotain outoa ollut aistittavissa jo ennenkin, vaikka näennäisesti kaikki oli moitteetonta. En osaa sanoa, miksi en ikinä lapsena puhunut asiasta. Jotenkin en varmaan käsittänyt sitä ja minähän oikeasti uskon suurimman osan elämääni olevani jotenkin huono ja viallinen muiden silmissä.

Tuo on kyllä aika kamala henkilö. Tekisi mieli kysyä minlä niminen, ihan vaan nähdäkseni naaman Linkkaa fb? Voisit saada kertomuksesi vaikka johonkin lehteen, on niin kuvottavaa toimintaa häneltä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen "jättänyt". Kaveri alkoi syyllistää kun kieltäydyin kahvikutsusta. Huomasin myös, että homma toimi kun minä "tottelin" häntä mutta heti kun en, alkoi syyllistäminen.

Mitäpä tuossa voisi selittää?

Syyllistävä "ystävä" ei olekaan todellinen ystävä. Myös sellaiset tapaukset, jotka ottavat kaikesta itseensä, ovat aika raskaita perässävedettäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

no miksi ei mene käymään hänen luonaan ja vaadi jotain selitystä? Minusta kun tuntuu että usein näissä tapauksissa jätetään asian selvittely tekemättä. Siis pitää VAATIA selitys. onhan joku OIKEUS saada vastaus, jos on vuosikausia kuluttanut aikaa ystävyyteen ja ikään kuin investoinut siihen omaa energiaa, tunteita, tukemista, antanut omastaan jne. Mene ja vaadi vastuksia. Elä "jää odottelemaan" sitä toiselta.

Esim. voihan olla että ystävällä on ollut niin raskas aika omassa perhepiirissään eikä ole voinut näitä asioita paljastaa ystävälle, vaikka perheväkivalta, erotilanne, sairaus, vanhempien asiat...oma masennus. Tai sitten ei jaksanut ystävää jolla asiat aina paremmin.

Pitää mennä oven taakse ja sanoa suoraan näin: "hei, minä oon vähän suuttunut ja pettynyt. Ei ole pakko olla tekemisissä, mutta haluan syyn tietää, mitä olen tehnyt väärin, mulla on oikeus siihen". 

Voihan toinen sanoa, ettei vaan ole jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Voi olla tosiaan uupumus, masennus, jne.Ei pidä aina ottaa henkilökohtaisesti, itseensä. Mutta silloin se ystävyyden säilyminen vaatii sen toisen osapuolen aktiivisuutta ja roikkumista tuossa vetäytyvässä ystävässä (jos se siis on sen arvoista sitten).

Tuollainen vastauksen vaatiminen ja syyn tivaaminen onkin  sitten varmasti viimeinen niitti ystävyydelle. Ei ystävyys ole mikään lakisääteinen oikeus, vaan täysin vapaaehtoista toimintaa.

Jos joku ei enää välitä pitää sinuun yhteyttä, niin siihen on varmaan syynsä. Se voi johtua sinusta. Se voi johtua hänestä. Se voi johtua muista syistä.

Anna olla ja hyväksy tilanne.

Mut kun se ystävyys On Jo Ohi jokatapauksessa. Jokainen kuitenkin ansaitsee saada " clouseryn" asiasta, eli rehellisen keskustelun asiasta, ilman edes toivetta että ystävyys voisi jatkua. Jos on itse ottanut vstaan jonkun ystävyyttä, kaikkia siinä tulevia etuja, ei voi vain kävellä pois edes sanomatta syytä JOS toinen tarvitsee sen mennäkseen itse asiasta eteenpäin.

Itse olen ollut se lopettava osapuoli. Se, ettei ystäväni edes koskaan vaivautunut kysymään " miksi et vastaa viestiin"? Tai soittanut kysyäkseen mitään, olikin se viimeinen vahvistus itselleni että tein oikein lopettaesani yhteydenpidon. Jos olisi edes sen verran vaivautunut, vaatimalla selitys, olisi sen saanut ja ehkä olisi ollut jotain vielä toivoa ...

Mutta ei koskaan kysynyt koska oli itse jo aiemmin henkisesti lähtenyt ystävyydestämme pois.Enkä ollut minkään arvoinen hänelle, eikä ystävyytemmekään.

Oletkohan sittenkään itse ollut se lopettava osapuoli? Kuulostaa nimittäin että olet aika vereslihalla tämän asian kanssa, olet tullut "hylätyksi" ja nyt koet itsesi arvottomaksi.

Olet oikeassa. Hän " hylkäsi" minut jo vuosia ennen, kyllähän sen huomasi, mutta jostain syystä ehkä säälistä, piti silloin tällöin yhteyttä. Piti kuitenkin käsivarren mitan päässä, salasi yksityisasioitaan, jne. Jossain vaiheessa tajusin että aika sulkea ovi tuohon ihmiseen, ja ihmissuhteeseen. Olin toki surullinen, elämäni pisin ystävyyssuhde, ei sititä helposti luovu. Siksi sanoinkin että hän jätti minut ensin.

Ei kukaan kuitenkaan tee mitään jollain puolinaisilla ystävillä, joista ei tiedä mikä tää juttu ees on. Vaikea mennä läheisestä sydänystävistä takas johonkin " hyvänpäiväntuttu" asetelmaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen "jättänyt". Kaveri alkoi syyllistää kun kieltäydyin kahvikutsusta. Huomasin myös, että homma toimi kun minä "tottelin" häntä mutta heti kun en, alkoi syyllistäminen.

Mitäpä tuossa voisi selittää?

Syyllistävä "ystävä" ei olekaan todellinen ystävä. Myös sellaiset tapaukset, jotka ottavat kaikesta itseensä, ovat aika raskaita perässävedettäviä.

Joo, kaikki johtui hänestä tai meidän välisestä suhteesta vaikka samaan aikaan minulla oli tosi raskasta omassa elämässä.

Minut on ghostattu kerran ja olen itse hylännyt senhetkisen ystäväni muutaman kerran. En yksinkertaisesti pystynyt sanomaan hänelle että en kelpaa ystäväksi omana itsenäni. Aina kaikkiin mielipiteisiini vastaus oli "ethän sä nyt voi olla tota mieltä" ym. Kaikki tapaamiset perustuivat hänen perhe-elämäänsä ja niitäkin hän mietti lähestulkoon aina. Usein unohti kertoa pääseekö tapaamiseen vai ei eli mitään ei voinut suunnitella. Toisen ystäväni hylkäsin sillä hän perusti myös perhettä ja oli melkoinen energiasyöppö. Olin usein tapaamisten jälkeen aivan loppu.

Ei hitto, tää kosketti sillä olen just nyt samassa tilanteessa. Olen menettänyt kaksi ystävää.

Ensimmäisestä tapauksesta on jo aikaa ja olemme edelleen jonkinlaisissa väleissä. Mutta siltikin ystävästä mukavaksi tutuksi muuttuminen satutti ja tuntuu edelleen pahalta.

Viimeisempi ystävä, johon tutustuin työpaikalla, katosi elämästäni kuukausi sitten ja olen vieläkin ihan hajalla.

Näimme tosi usein ja pidimme paljon yhteyttä. Puolisomme ovat myös kavereita.

Yhtäkkiä ystävä vain lopetti yhteydenpidon. Aivan täysin yllättäen. Muutaman kerran kyselin kuulumisia, oli kuulemma kova kiire. Mieheni kävi tapaamassa tuota puolisoa ja kyseli samalla ystävältä että onko jotain tapahtunut, miksi lopetti kaiken yhteydenpidon niin yllättäen. Kiire kulemma.

Näin vielä tätä ex-ystävää töissä ja ensin jutteli niitä näitä ja sitten halusi tietää miksi mieheni oli häntä tentannut ja onko minulla jokin ongelma tässä tilanteessa. Tuntui että hän vaati anteeksi pyyntöä. Se ihminen, josta pidin aikaisemmin tosi paljon oli kadonnut. Hitto että tuntui surulliselta. En vieläkään ymmärrä mitä tapahtui tai loukkasinko häntä jollain tavalla.

"Olet rasittava ja monet syvään juurtuneet uskomuksesi elämästä johtavat kohtuuttomiin vaatimuksiin muita ihmisiä kohtaan. En pysty ottamaan juttujasi vakavasti ja monet ongelmasi ovat hyvin pieniä verrattuna omiin tämänhetkisen tilanteeni ongelmiin." Kuka tuollaista haluaa kuulla?

Kaikki mun kaverisuhteet on päättyneet ilman syytä. Eikös tuo ole ihan normaalia, kaikilla omat elämät ja kiireensä ja yhteydenpito vaan jää.

Minulla oli peruskoulussa luokkakaveri, jota luulin ystäväkseni.

Lukioon siirtyessämme hän katkaisi kaiken yhteydenpidon. Olimme rinnakkaisluokilla ja ystävyys olisi voinut jatkua, eihän se opetusryhmästä riipu.

Ilmeisesti tyly ystävyyden lopettaminen liittyi hänen uskontoonsa. En tiedä, vahvistavatko jehovantodistajat jotenkin uskontonsa ja samalla luopuvat ”vääräuskoisista” kavereistaan, mutta näin olen itseni antanut ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat "hylkäämisellä" - sitäkö, että kaveri ei pidä yhteyttä tai vastaa esim. Face-viestiin? Oletko mies vai nainen?

En ollut erään suht hyvän ystäväni kanssa missään yhteyksissä viiteen (!) vuoteen. Viimeksi nähtiin kaverin nelikymppisillä. Kumpikaan ei "hylännyt" toista - ei vain pidetty yhteyttä. Nyt sitten Facessa laiteltiin viestiä, että kappas, ruuhkavuodet näköjään vieneet mennessän, kun ei olla viiteen vuoteen näköjään oltu yhteyksissä. Että nähdäänpä taas joskus, kun korona vähän hellittää. 

Jos asia vaivaa, KYSY kaveriltasi (asiallisesti). Mutta minun maailmassani (miehenä) tuollaiset "selittämättömät katoamiset" ovat aika normaalia enkä ole koskaan niistä itseeni ottanut. Jos joku ei vastaa Whatsapp-viestiin, oletan hänellä olevan siihen jokin syy. Palatkoon asiaan sitten, jos/kun kokee niin haluavansa tehdä. 

Mua sinkkuna ei kyllä ole kiinnostanut palata niihin ihmisiin, jotka on kadonneet ruuhkavuosiinsa. Kun he on hävinneet, mä oon joutunut rakentamaan sosiaaliset verkostoni alusta, kun niitä katoajia on ollut niin monta siinä kolmikymppisinä. Todellakaan ei kiinnosta nyt heidän seura, kun heillä olisi taas aikaa.

Luin IS jutun. Tuntui kyllä melkoiselta lumihiutaleelta, ihan terapiaan kun joku ei vastannut viestiin?

Ja käytti muita ystäviä purkaakseen omia niin tärkeitä tuntemuksiaan ja "Yhdelle ystävälleni luin viestejä, joita olin lähettänyt minut jättäneelle henkilölle. Kerroin niissä, kuinka paljon rakastin häntä. Ystäväni purskahti itkuun ja halasi minua sanoen, että voi kun hänkin saisi joskus tuollaisia viestejä." Eli käytti ystävää kuuntelemaan miten rakasti hänet jättänyttä ystävää, muttei kuitenkaan rakasta nykyistä ystäväänsä?

Vierailija kirjoitti:

"Olet rasittava ja monet syvään juurtuneet uskomuksesi elämästä johtavat kohtuuttomiin vaatimuksiin muita ihmisiä kohtaan. En pysty ottamaan juttujasi vakavasti ja monet ongelmasi ovat hyvin pieniä verrattuna omiin tämänhetkisen tilanteeni ongelmiin." Kuka tuollaista haluaa kuulla?

En mä ainakaan.

Ota työ vastaan ja tee ohessa sellaista, joka kiinnostaa. Mitä haluaisit tehdä? Estääkö jokin asia? Aina parempi saada vaikka muutama kuukausi työkokemusta kuin jäädä odottelemaan saamatta jääviä työtarjouksia.

Vierailija kirjoitti:

Luin IS jutun. Tuntui kyllä melkoiselta lumihiutaleelta, ihan terapiaan kun joku ei vastannut viestiin?

Ja käytti muita ystäviä purkaakseen omia niin tärkeitä tuntemuksiaan ja "Yhdelle ystävälleni luin viestejä, joita olin lähettänyt minut jättäneelle henkilölle. Kerroin niissä, kuinka paljon rakastin häntä. Ystäväni purskahti itkuun ja halasi minua sanoen, että voi kun hänkin saisi joskus tuollaisia viestejä." Eli käytti ystävää kuuntelemaan miten rakasti hänet jättänyttä ystävää, muttei kuitenkaan rakasta nykyistä ystäväänsä?

Ja just luin että ra!skauksen uhrit saa 4 kertaa terapiaa etänä ja joku tilittää 2 vuoden jälkeen kuinka ystävä ghostasi 🙄

Vierailija kirjoitti:

"Olet rasittava ja monet syvään juurtuneet uskomuksesi elämästä johtavat kohtuuttomiin vaatimuksiin muita ihmisiä kohtaan. En pysty ottamaan juttujasi vakavasti ja monet ongelmasi ovat hyvin pieniä verrattuna omiin tämänhetkisen tilanteeni ongelmiin." Kuka tuollaista haluaa kuulla?

Minä. Mieluummin tuollaista tai pahempaa, kuin hiljaisuutta. Hiljaisuus kertoo, että toinen on täysin välinpitämätön enkä ole selityksen arvoinen, eikä mitään ystävyyttä koskaan ollutkaan. Tällainen kokemus 20 vuoden takaa, ja se vaikutti kykyyni luottaa ihmisiin. Mikä tahansa ruma sana ja haukkuminen olisi ollut parempi kuin katoamistemppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaissut välit lapsuuden ystävään parikymppisenä. Elämäni parhaita päätöksiä. Lapsesta lähtien meillä oli roolit, kaveri muisti aina kertoa olevansa kauniimpi, hoikempi, viisaampi ja mitä milloinkin. Teini-iässä sen jotenkin alkoi huomata itsekin, että vaikka meillä oli tosi kivaa yhdesså, niin silti tuli jatkuvasti sellaista ulkonäköni ja älyni mollausta, että tapaamisen jälkeen oloni oli jotenkin epämääräisellä tavalla surkea ja mitätön. Hulluinta oli, että vaikka olimme samassa koulussa, niin siellä tämä kaveri ei paljastanut kenellekään meidän ystävyyttämme, vaikka vietimmekin paljon aikaa yhdessä vapaalla. En nyt varsinaisesti ollut yksinäinen koulussa, mutta minulla ei myöskään ollut yhtään hyvää kaveria siellä, vaikka tulinkin toimeen kaikkien kanssa. Tämä ystäväni kertoi sitten tavatessamme, ketkä kaikki olivat haukkuneet minun ulkonäköäni ja eritteli tarkasti mitkä kaikki oli pielessä. Sama jatkui jopa parikymppisenä. Kertoi usein näyttäneensä opiskelukavereilleen kuviani ja kertoi, mitä kukakin oli sanonut ja pilkannut. Voin kertoa, että uskoin olevani maailman rumin ihminen. Kaveruus oli muutenkin sitä, että jos käytiin jossain yhdessä, niin minun kuului maksaa kaikki. Joskus 15-vuotiaana ensimmäinen kesätyöpalkkani meni kokonaan tämän kaverin elokuva- ja huvipuistolippuihin, ravintolaruokiin jne. Kuljettiin minun autolla ja bensoilla kun oltiin vähän vanhempia. Olin paljon kuskina tälle kaverille, mutta minulla ei ollut lupaa tulla samaan baariin. En saanut myöskään tulla muuallakaan samaan seurueeseen. Ehdittiin baari-ikäisinä olla vielä muutama vuosi kavereita ja ikinä ei menty yhdessä. Minulle kyllä tämä kertoi usein, miten se ja tuo oli haukkunut ulkonäköäni baarissa. Puhelut meni niin, että kaveri soitti hälörin ja minun piti soittaa perästä, että puhuimme minun laskuun eikä hänen.

Aloin seurustella vasta lähdettyäni opiskelemaan. En voinut uskoa, että joku pitää minua kauniina, hauskana ja älykkäänä. Jotenkin ihmettelin, miksi opiskelupaikkakunnalla kukaan ei haukkunut minua, vaikka kotipaikkakunnalla uskoin kaikkien pitävän minua kuvottavana. Aloin jotenkin nähdä lopulta ulkopuolisen silmin tämän ystävyyden myrkyllisyyden. Yritin puhua asiasta pari kertaa vailla mitään vaikutusta. Minun piti olla kiitollinen, että sain olla suositun ja kauniin ihmisen ystävä. Lisäksi minulle oli noussut kusi hattuun, kun lopultakin "joku oli huolinut minut". Se lause oli sellainen, että lopetin puhelun kesken ja en enää ikinä vastannut tälle ystävälle puhelimeen tai viesteihin.

Jos tältä ystävältä kysytään, niin minä katkaisin välit ja aiheutin hänelle valtavan trauman. Pitkään koin todella huonoa omaatuntoa asiasta ja pidin itseäni järkyttävänä kusipäänä. Nykyisellä elämänkokemuksella olen tuosta välirikosta sitä mieltä, että jos käyttäytyy huonosti, ansaitsee itsekin huonoa kohtelua.

Aikamoista sadismia tuollainen käytös, huh. Ilmeisesti sinulla ei ollut riittävän läheisiä suhteita perheeseesi, etät joku olisi voinut auttaa sinua ymmärtämään, että sinua rääkätään, mutta se ei johdu sinusta.

Tuo mollaaminen tapahtui aina kahden kesken. Olihan meillä myös tosi hauskaa yhdessä, mutta sitten oli tuo toinen puoli. Oma äitini sanoi välirikon jälkeen, että tuo oli todella hyvä asia ja olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Kai siitä ystävyydestä oli jotain outoa ollut aistittavissa jo ennenkin, vaikka näennäisesti kaikki oli moitteetonta. En osaa sanoa, miksi en ikinä lapsena puhunut asiasta. Jotenkin en varmaan käsittänyt sitä ja minähän oikeasti uskon suurimman osan elämääni olevani jotenkin huono ja viallinen muiden silmissä.

Mutta miten sut on kasvatettu kun olet monta vuotta sietänyt tuollaista?

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli peruskoulussa luokkakaveri, jota luulin ystäväkseni.

Lukioon siirtyessämme hän katkaisi kaiken yhteydenpidon. Olimme rinnakkaisluokilla ja ystävyys olisi voinut jatkua, eihän se opetusryhmästä riipu.

Ilmeisesti tyly ystävyyden lopettaminen liittyi hänen uskontoonsa. En tiedä, vahvistavatko jehovantodistajat jotenkin uskontonsa ja samalla luopuvat ”vääräuskoisista” kavereistaan, mutta näin olen itseni antanut ymmärtää.

Minun kokemus sama että uskovaisen kanssa ei voi olla ystävä ellet itse kuulu samaan seurakuntaan. Tiedän useita eri-ikäisiä naisia joilla ollut julkiuskovainen ystävä mutta kun eivät ole saaneet käännytettyä, ystävyys on lopetettu siihen. Uskovaisilla on aina projekti, eivät osaa olla aidosti ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin IS jutun. Tuntui kyllä melkoiselta lumihiutaleelta, ihan terapiaan kun joku ei vastannut viestiin?

Ja käytti muita ystäviä purkaakseen omia niin tärkeitä tuntemuksiaan ja "Yhdelle ystävälleni luin viestejä, joita olin lähettänyt minut jättäneelle henkilölle. Kerroin niissä, kuinka paljon rakastin häntä. Ystäväni purskahti itkuun ja halasi minua sanoen, että voi kun hänkin saisi joskus tuollaisia viestejä." Eli käytti ystävää kuuntelemaan miten rakasti hänet jättänyttä ystävää, muttei kuitenkaan rakasta nykyistä ystäväänsä?

Ja just luin että ra!skauksen uhrit saa 4 kertaa terapiaa etänä ja joku tilittää 2 vuoden jälkeen kuinka ystävä ghostasi 🙄

Varmaan sulla nyt menee julkiset palvelut ja itse maksettu terapia sekaisin. Jälkimmäisessä ei määrää rajaa muu kuin oma rahapussi.

Vierailija kirjoitti:

"Olet rasittava ja monet syvään juurtuneet uskomuksesi elämästä johtavat kohtuuttomiin vaatimuksiin muita ihmisiä kohtaan. En pysty ottamaan juttujasi vakavasti ja monet ongelmasi ovat hyvin pieniä verrattuna omiin tämänhetkisen tilanteeni ongelmiin." Kuka tuollaista haluaa kuulla?

Mun mielestä tosi hyvä vastaus/selitys ja voisin kirjoittaa noin jollekin. Myös mulle kirjoitettu kerran tuohon tyyliin, kun ystävä ei kokenut että ystävyyttä haluaa jatkaa. Mulla jäi ystävää kohtaan ymmärrys ja kunnioitus, vaati rohkeutta sanoa suoraan. Jos hän olisi selkärangattomasti ghostannut, olisi jäänyt vaan viha ja katkeruus.