Kun ystävä hylkää kertomatta mitään syytä

Kerran tällainen tapahtui. Meitä oli opiskellessa neljän naisen porukka ja sitten kun valmistuimme niin 3 meistä piti yhteyttä, mutta neljäs vain yksinkertaisesti katosi. Kerran vahingossa vastasi puhelimeen, puhui niitä ja näitä ja sen jälkeen ei enää vastannut koskaan kenellekään meistä.

En ymmärrä, mitä tapahtui. Ei mitään riitaa tms. Tämä nainen löysi miehen ja meni naimisiin, häihin ei kutsuttu ketään meistä ja kaikki yhteydenpito valin loppui.

Ei se minua loukannut. Utelias olisin tietämään, mitä tapahatui. Koska hylkäsi meidät kaikki niin syy on varmasti ollut hänessä, mutta mitä syy.

On käynyt. Pitkäaikainen ystävyys yläasteelta lähtien. Ystäväni ensin ghostasi pitkään, sitten palasi, taas ghostasi. Luulin tuolloin että hänellä on vain vaikeaa ja annoin tilaa. Ystävyyden aikana olin tukena parhaani mukaan hänen masennuksessaan, autoin häntä ammattitutkinnon lopputehtävässä ja muuten vietettiin ihan tavallista ystävyyttä missä tehtiin kivoja asioita, matkusteltiinkin. Sitten ystävä yhtäkkiä katosi. Kuukausien jälkeen sain sähköpostitse pitkän selityksen. Arvostan että sain syyn. Olin sanonut asioita jotka hän ole ymmärtänyt aivan eri tavalla kuin olin ne tarkoittanut. Tunnistan tämän itsessäni että en ajattele kaikkea aina aivan loppuun ja tunnustan että itsessäni oli vikaa. Pyysin anteeksi, mutta hän ei vastannut enää ikinä mitään. Valitettavasti hän sanoi myös joitakin todella ikäviä asioita kirjeessään jotka sattuvat edelleen. Hän tiesi haavani ja iski niihin. Kaikenkaikkiaan tämä on ollut nöyryyttävä kokemus, mistä selviäminen on ollut vaikeaa, ja on osittain yhä kesken. 

Vierailija kirjoitti:

Kun kemiat ei enää pelaa en näe mitään järkeä lähteä virallisesti katkaisemaan ystävyyttä.  Ei, ei. Ihan jo kunnioituksesta ystäväpiiriä kohtaan ei.

Ihminen kasvaa ja muuttuu koko elämän ja lähimpien ystävien vaihtuminen on luonnollista. Jos joku ystäväsi ei pidä sinuun enää yhteyttä niin anna olla ja jatka matkaa muiden ystävien kanssa. En kässää syiden miettimistä ja asian vatvomista. Rauhaa ja rakkautta ja ilolla kohti uusia tuttavuuksia!

Tämä!   Mä tajuan jättäneeni yhden ystäväni muutamia vuosia sitten. Se ei ollut mikään sellainen selkeä "nyt mä jätän sinut" -juttu, jos olisikin ollut, asian olisi voinut sanoa suoraan.  Mutta yhteys laimeni pikkuhiljaa, mun puolelta.  Asiat oli sinänsä aika pieniä, mutta kun niitä oli paljon ja  kertyi ja kertyi, ja koin, että ystäväni vei tosi paljon energiaani, ei antanut juuri mitään ja tosiaan, kemiat ei enää pelanneet. 

Eikä mulla sinänsä vieläkään mitään varsinaisesti ystävääni vastaan ole, ei vaan jotenkin enää jaksa olla hänen kanssaan, olla ystävä.  Varsinkin jotenkin nyt jälkikäteen kun olen ajatellut, olen miettinyt, miten ihmeessä jaksoin niinkin pitkään - niitä kaikkia sinänsä pikkujuttuja. 

Lehtijutussa oli se kummallinen piirre, ettei sanallakaan mainittu, että suurin osa ystävyyksistä päättyy aikanaan eikä siinä ole mitään kummallista. Tulee uusia ihmisiä elämäntilanteiden vaihtuessa ja vanhemmat ystävät voivat jäädä. Voi olla tiettyjä piirteitä, jotka on aina kokenut häiritsevinä tai sitten ei, vaan elämän suunta muuttuu.

Lehtijutussa oli kummallinen tausta-ajatus siitä, että ystävyyden päättymisestä olisi jotenkin tilivelvollinen. Ystävyys ei ole koskaan velvollisuus ja pakko ja sekin tilanne on varmaan näissä yleisin, ettei toinen ole kokenut ystävyyttä lainkaan samalla tavalla. Pari kertaa on käynyt, että joku ystävä, jonka olen sittemmin kokenut lähinnä tuttavaksi on kovasti ylistänyt sydänystävyyttämme ja olen ollut aivan ymmälläni, koska mielestäni mitään sellaista ei ole minun puoleltani ollut.

Sekin on ihan luonnollista, että on eri näkemys siitä miten hyviä ystäviä ollaan.

Olen ghostannut yhden, tuli ristiriitatilanne jota en halunnut/ osannut hoitaa. Ja minut ghostasi yksi, tarkkaa tietoa ei syystä ole mutta aavistus on.

Olen itse tehnyt näin ystävälle. Koin että hän ei osannut koskaan nähdä minua ja minun tarpeitani, vaan keskittyi vain itseensä. Hänellä oli varallisuutta mennä ja tehdä mitä tahtoi ja muutenkin selvästi mukava elämä. Kehuskeli saavutuksillaan ja selvästi etsi minulta hyväksyntää tekemisilleen. Ärsytti se itsekeskeisyys. Hän sai minut tuntemaan itseni vähemmäksi ja pienemmäksi, ja ystävyys otti enemmän kuin antoi joten lakkasin pitämästä yhteyttä enkä enää vastannut hänen puheluihinsa tai viesteihinsä. 

Kyllä, itse tein näin kahdelle "ystävälle", elämäni paras päätös.

Yksi ystävä alkoi vähän piikitellä, oli mielestäni töykeä kommunikaatiossa, toisaalta vaikutti myös väsyneeltä. Menin kyllä paljon itseeni ja mietin onko se minun vika, koska tämä ihminen tykkää näpäytellä eikä sanoa suoraan. Lopulta kysyin eikä hän sanonut että olisi suuttunut. Mutta vastavuoroisuus rakoili silti, joten jokuhan siellä mättäsi. Annoin olla eikä hänestä enää kuulunut, vaikea sanoa kuka ghostasi kenet lopulta?

On käynyt, yläasteella, lapsuudesta saakka paras ystäväni hylkäsi 8 luokalla, epäilen erään ilkeän tytön samalta luokalta vaan varasti ystäväni ja kertoi ikäviä juttuja minusta, kun yritin oikaista niin tää ystävä vaan näytti kieltä:(

Samaten ammattikoulussa, lakkasi vaan puhumasta minulle eräs läheinen ystävä, ei mitään tietoa miksi toimi niinkuin toimi, vältteli.

Siksi musta tullut ihmisvihaaja, varsinkin naiset osaa yllättävän julmia olla toisilleen:(

Omalla kohdalla ystävä vetosi kiireisiin. Taustalla se ettei vastannut puheluihini eikä viesteihin eikä soittanut yli puoleen vuoteen

Sitten eräänä päivänä soitti ja hirveät selittelyt kiireestä. Asui muualla ja kertoi käyneensä täällä paikkakunnalla tapaamassa muita, mutta kun on niin kiire. Sovittiin tapaaminen, kun tiesi olevansa tulossa. Ei kuulunut. Seuraavana päivänä tuli viesti, ettei ollut muistanut ja itkuhymiö. En enää vastannut. Taisi olla tässä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi ystävä alkoi vähän piikitellä, oli mielestäni töykeä kommunikaatiossa, toisaalta vaikutti myös väsyneeltä. Menin kyllä paljon itseeni ja mietin onko se minun vika, koska tämä ihminen tykkää näpäytellä eikä sanoa suoraan. Lopulta kysyin eikä hän sanonut että olisi suuttunut. Mutta vastavuoroisuus rakoili silti, joten jokuhan siellä mättäsi. Annoin olla eikä hänestä enää kuulunut, vaikea sanoa kuka ghostasi kenet lopulta?

Tuo on todella epäreilua jos toinen kysyy suoraan ja valehdellaan että "en ole suuttunut" mutta käytöksestä paistaa kauas että nyt ollaan niin mieli pahoitettu mutta ei voi sanoa  miksi kun toisen pitäisi se tajuta itsestään. Hyväkin jos tuollaisesta pääsee eroon.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla ystävä vetosi kiireisiin. Taustalla se ettei vastannut puheluihini eikä viesteihin eikä soittanut yli puoleen vuoteen

Sitten eräänä päivänä soitti ja hirveät selittelyt kiireestä. Asui muualla ja kertoi käyneensä täällä paikkakunnalla tapaamassa muita, mutta kun on niin kiire. Sovittiin tapaaminen, kun tiesi olevansa tulossa. Ei kuulunut. Seuraavana päivänä tuli viesti, ettei ollut muistanut ja itkuhymiö. En enää vastannut. Taisi olla tässä.

Kiire on monelle helppo syy päästä toisesta eroon kun ei vaan ole kanttia sanoa että ei ole kiinnostunut. Unohtaminen toinen helppo syy. Jos oikeasti välittää, aikaa aina löytää. Kenenkään elämä ei ole niin kiireistä ettei paria minuuttia löytyisi haluamalleen asialle, ei kenenkään.

Lehtijuttu syyllisti vahvasti ystävää, joka päättää katkaista välit. Tietenkin syy on hyvä antaa, mutta sekin voi olla loukkaava tyyliin olet muuttunut niin tylsäksi/ itsekehuvaksi/ moralistiksi/ työkeskeiseksi/ katkeraksi/ päsmäröiväksi että en kertakaikkiaan enää viihdy seurassasi.

Kyllä jokainen nimittäin tietää kenen ystävä haluaa olla ja sitä pitää kunnioittaa.

Itse koin vahvaa syyllisyyttä tiettyjen opiskeluajan ystävyyksien jäädessä taa, vaikka minulla oli ollut niissä tukala olo.En ole kuitenkaan heitä ikävöinyt sekuntiakaan eli päätös oli oikea. Muutos kuuluu elämään ja jos joku todella pitää sinusta, hän tulee kyllä takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tehnyt näin ystävälle. Koin että hän ei osannut koskaan nähdä minua ja minun tarpeitani, vaan keskittyi vain itseensä. Hänellä oli varallisuutta mennä ja tehdä mitä tahtoi ja muutenkin selvästi mukava elämä. Kehuskeli saavutuksillaan ja selvästi etsi minulta hyväksyntää tekemisilleen. Ärsytti se itsekeskeisyys. Hän sai minut tuntemaan itseni vähemmäksi ja pienemmäksi, ja ystävyys otti enemmän kuin antoi joten lakkasin pitämästä yhteyttä enkä enää vastannut hänen puheluihinsa tai viesteihinsä. 

Todella ymmärrettävää että tällaisessa tilanteessa ei ystävyyttä jaksa - varsinkin jos tämä kuvailemasi oli sitä ystävyyttä itsessään tai muodosti siitä suurimman osan. 

Itselläni oli kerran vastaavalainen tapaus, mutta kyseessä oli vuosia jatkunut ystävyys henkilöön jonka kanssa olimme jakaneet ja eläneet myös paljon hyvää. Hänellä oli jokin aivan käsittämätön pätemisen kausi, kova uradraivi päällä ja otinkin asian esille hänen kanssaan. Kerroin hänelle mielestäni selkeästi millaisena hänen käytöksensä koin. Hänellä meni jonkin verran asian sulattelussa ja hetkeen emme nähneet, mutta hän paransi käytöstään. Nyt ystävyytemme antaa minulle taas enemmän kuin ottaa ja olen iloinen siitä että otin asian esille vaikka se olikin minulle todella vaikeaa. Ihmissuhteet ovat vaikeita, mutta on harmillista jos ystävyydeltä oletetaan jotakin täydellistä suhdetta missä ei ikinä ole vaikeata eikä hankalia asioita käsiteltävänä. 

Toisaalta, ehkä tämä sinun tapauksesi oli vain lyhytaikainen tai muuten vähemmän tärkeä "ystävyys" jossa ei edes päästy sellaiseen pisteeseen että asioita kannattaisikaan selvitellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi ystävä alkoi vähän piikitellä, oli mielestäni töykeä kommunikaatiossa, toisaalta vaikutti myös väsyneeltä. Menin kyllä paljon itseeni ja mietin onko se minun vika, koska tämä ihminen tykkää näpäytellä eikä sanoa suoraan. Lopulta kysyin eikä hän sanonut että olisi suuttunut. Mutta vastavuoroisuus rakoili silti, joten jokuhan siellä mättäsi. Annoin olla eikä hänestä enää kuulunut, vaikea sanoa kuka ghostasi kenet lopulta?

Tuo on todella epäreilua jos toinen kysyy suoraan ja valehdellaan että "en ole suuttunut" mutta käytöksestä paistaa kauas että nyt ollaan niin mieli pahoitettu mutta ei voi sanoa  miksi kun toisen pitäisi se tajuta itsestään. Hyväkin jos tuollaisesta pääsee eroon.

Jep, mutta toisaalta enhän voi tietää jos kommunikaatiotyylimme vain ovat niin erilaiset, että jos kyseessä on väärinkäsitys. Mutta minusta yksisanaiset vastaukset, se että vastaa pitkällä viiveellä ja vasta kun on kysytty uudestaan, tai ei kysy takaisin kuulumisia on tylyä. Mutta hän on myös sanonut ettei tykkää viestitellä. Itse taas en puhu puhelimessa mieluusti, vaan kasvotusten. Tapaamisia saimmekin kyllä sovittua, mutta niissäkin hän oli välillä väsyneen oloinen. Se sai huolestuneeksikin minut, ja yhä mietin että oliko se tylyys

a) minun kuvitelmaa

b) hän oli masentunut, tai jotain muuta hänestä itsestään johtuvaa mikä sai tylyksi

c) olin hänen mielestä ärsyttävä, kauhea tyyppi

Mutta on vaikea selvitellä asiaa jos vastaus on vain ”en ole suuttunut, unohdin vastata”, tai ”ei”, ”kyllä”. Ja sitten piikittelyistäkin on vaikea sanoa tulkitsinko itse vain väärin.

Eli joo, olen samaa mieltä että olisi paras kun sanoisi suoraan jos joku hiertää kun kysyn. Mutta jotenkin en halua ajatella pahaa tästä ihmisestä, ehkä hänellä on syynsä. Helpottaisi kun tietäisi ne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tehnyt näin ystävälle. Koin että hän ei osannut koskaan nähdä minua ja minun tarpeitani, vaan keskittyi vain itseensä. Hänellä oli varallisuutta mennä ja tehdä mitä tahtoi ja muutenkin selvästi mukava elämä. Kehuskeli saavutuksillaan ja selvästi etsi minulta hyväksyntää tekemisilleen. Ärsytti se itsekeskeisyys. Hän sai minut tuntemaan itseni vähemmäksi ja pienemmäksi, ja ystävyys otti enemmän kuin antoi joten lakkasin pitämästä yhteyttä enkä enää vastannut hänen puheluihinsa tai viesteihinsä. 

Todella ymmärrettävää että tällaisessa tilanteessa ei ystävyyttä jaksa - varsinkin jos tämä kuvailemasi oli sitä ystävyyttä itsessään tai muodosti siitä suurimman osan. 

Itselläni oli kerran vastaavalainen tapaus, mutta kyseessä oli vuosia jatkunut ystävyys henkilöön jonka kanssa olimme jakaneet ja eläneet myös paljon hyvää. Hänellä oli jokin aivan käsittämätön pätemisen kausi, kova uradraivi päällä ja otinkin asian esille hänen kanssaan. Kerroin hänelle mielestäni selkeästi millaisena hänen käytöksensä koin. Hänellä meni jonkin verran asian sulattelussa ja hetkeen emme nähneet, mutta hän paransi käytöstään. Nyt ystävyytemme antaa minulle taas enemmän kuin ottaa ja olen iloinen siitä että otin asian esille vaikka se olikin minulle todella vaikeaa. Ihmissuhteet ovat vaikeita, mutta on harmillista jos ystävyydeltä oletetaan jotakin täydellistä suhdetta missä ei ikinä ole vaikeata eikä hankalia asioita käsiteltävänä. 

Toisaalta, ehkä tämä sinun tapauksesi oli vain lyhytaikainen tai muuten vähemmän tärkeä "ystävyys" jossa ei edes päästy sellaiseen pisteeseen että asioita kannattaisikaan selvitellä. 

Minä taas olen aina kokenut ystävyyden katketessa, että en ole sellaisessa roolissa, että voisin alkaa kertoa toiselle hänen käytöksensä tai persoonansa "vioista" ja pyytää häntä parantamaan käytöstään. Hienoa, että ystävyytenne tuosta toipui, mutta näen ystävyyden eri tavalla eli sellaisena, että ystävästä pitää ja häntä arvostaa, vaikka hänessä olisikin jokin vähän häiritsevä piirre. Eli jos joku liikaa häiritsee, niin koen että on parempi lopettaa ystävyys kuin alkaa kritisoimaan ketään.  

Tietysti onhan se minulle epäreilua, että jos olen tehnyt jotain ärsyttävää tai hän on loukkaantunut, ei sano suoraan että voin korjata käytöstä. Nyt mietin kauheasti mikä minussa on vikana tai etten vaan ole loukannut. Reilua olisi ystävälle sanoa, eikä jotenkin kiukutella niin että toinen arvaa mikä hiertää. Mutta kun on se mahdollisuus että taustalla onkin vaikka masennusta tai jotain muuta, niin en jotenkin halua olla kauhean tuohtunut. Vai onko tämä sittenkin juuri sen käytöksen tarkoitus että alan epäillä itseäni ja syytän itseäni kaikesta?

Kun miettii tarkemmin niin tylyksi muuttunut ystävä oli aina aika vaihtelevasti ystäväni. Välillä tuli välittävä kirje, välillä kylmästi käänsi selän kun olisin tarvinnut ystävää. Minun olisi pitänyt aiemmin tajuta koko kuvio. Joten ehkä tosiaan on parempi näin. Ja jos jollain on vaikka henkilökohtaisia ongelmia eikä halua niitä jakaa vaan ennemmin purkaa ne haitallisesti ystävään niin parempi antaa olla. On hyvä että mietin myös omaa osuuttani, mutta en saisi jäädä vellomaan siihen liikaakaan.

Minulle kävi näin kohta neljä vuotta sitten. Paras ystäväni, ihminen jonka kanssa vietin joka viikko aikaa, yhtäkkiä etäännytti itsensä minusta. Hän lakkasi puhumasta, ei laittanut viestiä, vältteli, siirtyi toiseen kaveriporukkaan. Yhä näen hänestä joskus unia, ja mietin, että mikä minussa on vikana, mitä tein väärin jne. Itkin monta yötä miettien näitä kysymyksiä. En pysty vieläkään ymmärtämään. Toivon, että olisin saanut minkä tahansa selityksen, sillä tietämättömyydessä eläminen on pahinta.

Vierailija kirjoitti:

Lehtijutussa oli se kummallinen piirre, ettei sanallakaan mainittu, että suurin osa ystävyyksistä päättyy aikanaan eikä siinä ole mitään kummallista. Tulee uusia ihmisiä elämäntilanteiden vaihtuessa ja vanhemmat ystävät voivat jäädä. Voi olla tiettyjä piirteitä, jotka on aina kokenut häiritsevinä tai sitten ei, vaan elämän suunta muuttuu.

Lehtijutussa oli kummallinen tausta-ajatus siitä, että ystävyyden päättymisestä olisi jotenkin tilivelvollinen. Ystävyys ei ole koskaan velvollisuus ja pakko ja sekin tilanne on varmaan näissä yleisin, ettei toinen ole kokenut ystävyyttä lainkaan samalla tavalla. Pari kertaa on käynyt, että joku ystävä, jonka olen sittemmin kokenut lähinnä tuttavaksi on kovasti ylistänyt sydänystävyyttämme ja olen ollut aivan ymmälläni, koska mielestäni mitään sellaista ei ole minun puoleltani ollut.

Sekin on ihan luonnollista, että on eri näkemys siitä miten hyviä ystäviä ollaan.

Joo ja itse kiinnitin huomiota siihen, että juttuun haastateltu henkilö vaikutti todella takertuvalta ja vaativalta - piirteitä jotka saavat minutkin ottamaan etäisyyttä ihmiseen kuin ihmiseen.